Ausculto – Viikon Aivoradio 31/2019

”Oasis – The Masterplan: Kokonainen levy minulta tällä kertaa. Se Liamin keikka Helsingissä kutkuttaisi yhä. Masterplan eli B-puolikokoelma on syntisen hyvä.”
A

”Mercyful Fate – Don’t Break The Oath: Paluukeikkojen kunniaksi.”
Spinebrain

”Little River Band – Light of Day: Aussibändi on yksi ehdottomia suosikkejani, yhtye, jonka laulu- ja soittopuoli toimivat mallikkaasti.

Little River Band – Love Letters (live): Onhan se vaan niin kauniisti laulettua.

Carbon Leaf – Grey Sky Eyes: Pilvipalvelun tyrkyttämä bändi Virgianasta. Lomamusaa.

Harri Marstio – Tie: Toukokuussa 1875 Antonin Dvorak sävelsi Serenadin jousiorkesterille (opus 22), jonka teemaa Nino Rota hyödynsi säveltäessään tunnusmelodian Fellinin elokuvaan La Strada vuonna 1954. Kullervo (Tapio Lahtinen kirjoitti Rotan sävellykselle suomenkielisen tekstin Vieno Kekkosen laulettavaksi 1956. Marstion vuoro laulaa kappale levylle oli vuonna 1989.

Procol Harum – Whisky Train: Robin Trower vastasi kappalleen sävellystyöstä ja sen voi kuulla myös kitaratyön määrästä.

Julia Korkman – Oodi (feat. Claes Andersson): Musiikko, kirjalija ja urheilumies sekä yhteiskuntavaikuttaja Claes Anderssonin muistolle.

Loverboy – Prissy Prissy: keskiviikon kuuntelulistaltani orkesteri, joka tuli tutuksi Los Angeles 1984 Olympialevyltä.

Horisont – Just Ain’t Right: Tomi tähän tutusti ja tämähän puuskuttaa kuin Viskijuna.”
Yyte

”Yngwie Malmsteen – Prelude to April: Ynkän sinfonia-levyltä poiminta. Hyvin vähäeleinen kappale ilman suurempia krumeluureja. Loppukesän sateisiin.

Fugees – Ready or Not: Loppukesät tuovat mieleen koulujen alut. Omista aluista on aikaa, mutta kyllä ne muistaa. Fugees on nimenomaan tuota lukioajan musiikkia.

Aavikko – Go and Know: Aavikko mättää elektromusiikkia laadukkaasti. Yleisurheilukisojen taustamusiikkina täysin paikkansa ajavaa materiaalia.

Oceansize – It’s My Tail and I’ll Chase if I Want to: Oceansize on nähty aikanaan Ilosaarirockissa. Bändin live-koreografioiden lisäksi bändissä on aina säväyttäneet myös nerokkaat kappaleiden nimet. ”Se on mun häntä ja jahtaan sitä, jos tahdon!”

Riverside – The Depth of Self-Delusion: Onpa Riverside näilläkin harjuilla useasti pyörinyt. Eikä suotta. kostean sään musiikkia. Melankolista ja hyvin koskettavasti laulettua.

David Bowie – Sue (Or In a Season of Crime): Rumpukompin takia taas. Bowie ei laulajana ole suosikkejani, mutta taiteilijana hyvin merkittävä. Blackstar oli maaginen levy ja on sitä yhä. En ole hetkeen kuunnellut, mutta nyt tuli poikettua senkin parissa.

Lonely Robot – How Bright is the Sun?: Lonely Robot on yhden miehen bändi, joka tekee rauhallista proge-musiikkia. Tästä huokuu brittiläinen musiikintaju.

Alexandra Streliski – Plus Tôt: Sattuman kaupan pihalla käveli vastaan tämä artisti. Ranskan-kanadalainen elokuvasäveltäjä. Oikein kaunista.

Rush – The Spirit of Radio: Tämä kuulostaa hyvältä, koska se on hyvä. Näin on minulle kerrottu.

Ben Matthews – Whiskey Tinged: This is Police -pelin soundtrackilta mafia-musiikkia. Viski ilman jäitä ja tuijottamaan sateisille kaduille.”
T