Ausculto – Viikon Aivoradio 34/2019

”Purple Mountains – Purple Mountains: Uutta musiikkia on viime aikoina tullut kuunneltua verrattain vähän viime vuosiin nähden. Tämä oli kuitenkin ihan ok. Heinäkuussa julkaistu ”Purple Mountains” saman nimiseltä bändiltä sisälsi jotain soittolistalle nousseita kappaleita. Tältä vuodelta vielä sellainen ilmiöksi noussut levy puuttuu…”
A

”Traffic – Far from Home: 1994 Steve Winwood ja Jim Capaldi menivät vielä kerran yhdessä studioon yhtyenimellä Traffic. Käytännössä Jim soitti rummut ja muut lyömäsoittimet Steven vastatessa lopuista. Paitsi komppikitarassa oli duo tukemassa Mick Dolan.

Yes – Awaken (live 2019): 2. elokuuta julkaistiin Yes 50 live -albumi, joka on äänitetty yhtyeen keikoilla 20. ja 21.7.2018 yhtyeen 50 vuotista taivalta juhlistamaan.

Nazareth – This Flight Tonight: Tämän viikon yhtye oli Nasareth. Tässä yhtyeen toisenlainen versio Joni Mitchellin Folk-laulusta.

Nazareth – Broken Down Angel: Melodialtaan tarttuva kappaleen nimi

Nazareth – Guilty: Synnintuskissaan raavatkin jytämiehet herkistyvät.

Hurriganes – Alone in the Night: Remun ja Harri Merilahden kirjoittama kappale, jonka kitaroinnista vastasi Janne Louhivuori.”
Yyte

”Cheap Trick – Hello There: Metallimusiikin olemusta selvittäessäni tuli vastaan Cheap Trick. Tässä biisissä on kyllä hyvin paljon Foo Fightersia.

Grá – King of Decay: Aivomiehen suosituksesta bläkkistä. Tässä oli niin valloittava rytmi, että nousi listalleni.

Yngwie Malmsteen – Deamon Dance (7,405,926): Opethin Mikael tylytti Ynkkää itsensä helpolla päästämisestä. Allekirjoitan tuon, mutta en sitä, ”ettei Odysseyn jälkeen olisi tullut mitään hyvää.” Alchemy on Ynkkä-levyksi aivan kuunneltava. Siellä on tarttuvia kertosäkeitä ihan useampikin.

Queensrÿche – I Don’t Believe In Love: Operation Mindcrime paranaa joka kuuntelulla. Loistelias kappale tämäkin.

Thom Yorke feat. Flea – Daily Battles: Sain tämän kuunneltavakseni viitetekstillä ”paska melodia”. Niin on. Todella.

Wynton Marsalis – Daily Battles: Hivenen jazzimpi versio samaisesta kappaleesta. Ilon kautta. Jos joku sopii vesisateeseen, niin tämä.

Jean-Michael Jarre – Industrial Revolution: Overture: Alavuden kirjastosta aikoinaan lainatun levyn avauskappale. Pidän tämän kappaleen syntikkasooloa edelleen yhtenä maagisimmista kosketinsooloista. Ja varsinkin se, miten soolo lähtee.

Terveet kädet – Mulla on liian lyhyt sänky: Eikö se tässä ala olemaan punk ihan muotissaan. Läjä on kova.

Funkadelic – Maggot Brain: On tämä 1971 tehdyksi aikamoista. Usein parhaiden kitarasoolojen listalla aika korkealla.

Opeth – Dignity: Uutta Opethia. Puuttuu vain lehmänkello. Kuulostaa lupaavalta. Opeth sopii parhaiten loka-marraskuuhun.

Lynyrd Skynyrd – Free Bird: Laitetaan toinenkin ”kasipuoli” kitarasoolo. Tästä tulee aina hyvä mieli.”
T

<iframe src=”https://open.spotify.com/embed/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve” width=”300″ height=”380″ frameborder=”0″ allowtransparency=”true” allow=”encrypted-media”></iframe>