Ausculton Aivoradio – Viikko 38/2018

Van Morrison & Joey DeFrancesco – The Things I Used To Do: 73-vuotias Van on edelleen iskussa ja taustayhtye on nippu ammattitaitoisia soittajia, joka svengaa ja svengaa.  Niin ja tuon Joeyn soitto, onhan se hyvää.

Sharon Van Etten – The End of The World: Skeeter Davis, Herman Hermits, Mud… onhan tästä versioita tehty, mutta onneksi ei toteutunut

Verhot – En muista milloin näin viimeksi auringon: ”Suru on mun sukunimi” on yhtyeen toinen albumi, joka on kattaus syksyisistä värimaailmaa. Helposti kuunneltavaa musiikkia.

Ultramariini – Utopia: Hämeenlinnalainen, Matti Johannes Koivun luotsaama, yhtye tekee musiikkia minun makuuni. Uusin albumi, Sointu, on kuluneen kesän satoa.

Betty Davis – Down Home Girl: Miles Davisin vaimo omasi myös oman musiikillisen uransa.

Mott The Hoople – Rock and Roll Queen (Kitchen Sink Instrumental): 70-luvun alun hittibändiltä, jolla oli mm. USAn kiertueensa lämppärinä The Queen, vastikään julkaistu muheva instrumentaali. Tämä on pala marraskuussa julkaistavalta kuuden CD:n boxilta, joka on kattaus bändin tuotantoon 1969-71.

Uriah Heep – Take Away My Soul: Yhtyeen uusin, Living the Dream, julkaistiin 14.9. Solisti Bernie Shaw ei ole nuoren David Byronin veroinen, eikä bändillä ole Ken Hensleyn kaltaista harmoniamaestroa riveissään. Mutta, jos pitää perustänttäräntästä, niin tätäkin kuuntelee.”
Yyte

Ville Leinonen – Etsin kunnes löydän sut: Ville Leinonen raapii kappaleesta alkuperäistä paremman.

Kingston Wall – And It’s All Happening: KW:n rauhaisampaa tuotantoa. Hyvin beckmäinen ote kitarointiin.

Octafonic – Welcome to Life: Mystinen äänimaailma. Aika paljon elementtejä, joita itse suosin tehdessäni musiikkia. Etukenoinen rumpukomppi ja toisteiset, jopa tylsät sointukulut ja tietysti saksofoni.

Rufus Wainwright – Out of the Game: Voikohan kappaletta paremmin sovittaa? Kuunnelkaa ihmiset Ruffea.

ARK – Absolute Zero: Jorn Lande on yksi raskaamman musiikin suosikkivokalistejani. ARK:n Burn the Sun on nerokas albumi. Tällä kappaleella Jorn pääsee testailemaan Björkin tapaa laulaa.

Pariisin Kevät – Pentti Holappa: Syksy ja Pariisin Kevät. Niin se vaan menee.

Alain Johannes Trio – Luna A Sol (feat. Mike Patton): Alain Johanneksen bändihistoriaa kun katseleepi, niin huomaa, miksi se minunkin listalta löytyy. QOTSA, Them Crooked Vultures, Eagles of Death Metal, PJ Harvey… Ja Pattonin Mikekin vielä.

Mokoma – Kuu saa valtansa auringolta: On ennenkin tullut ilmi, ettei Mokoman Markon laulu rauhallisissa kohdissa lähde. Tässä kappaleessa kertosäe kyllä lähtee ja sanoittajana Annala on kova.

Kamchatka – The Search Goes On: Kamchatka se runnoo eetteeriin mainiota psykerokkia. Tai rokkia. Eikä yllätä ketään, että venäläistä niemimaata nimenään käyttävä bändi tulee Ruotsista.

Judas Priest – Ram it Down: Voisiko tässä olla maailman parhaat hevikitaratuplasoolot? Voisi. Tipton ja Downing Rules!”
T

Ernie Hawks – Still Trippin’: Ei uskoisi suomalaiseksi pelkän kuulokuvan perusteella. Vuoden 2018 parhaita levyjä toistaiseksi on tämä ”Scorpio Man”.

Mark Knopfler – Good On You Son: Markin uuden levyn ensisingle on yllättäen hitusen groovaavampi eikä pelkkää akustisen hiplaamista. Hyvä niin!

Bloodhound Gang – The Bad Touch: Syntisen hyvä biisi edelleen.

Tom Waits – Jersey Girl: Torstai-iltana kummallisen lämpimässä syyskuun illassa kuulosti vieläkin paremmalta kuin ennen.

James McMurtry – Cutter: Spotifyn soittolistalle olin joskus nostanut tällaisen biisin. Piti soidessaan ihan tarkistaa, että mistä oli kyse. Mukava sointi ja äänimaisema.”
A

Archgoat – Darkness has returned: Arkkivuohen uusi levy on juuri niin pimeä ja synkkä kuin sen pitääkin

Conan – Prosper on the Path: Doomijyrä jaksaa jyrätä ja toimittaa vähintäänkin kohtuullisen uuden äänitteen.

Horn – Retrograd: Pakanallista mustaa metallia Saksanmaalta. Maistuu yllättävän hyvältä.

U.D.O. – In the heat of the night: Vielä on Udossa virtaa jäljellä vaikkakin juuri basisti ilmoitti lähdöstään 22 vuoden palveluksen jälkeen.

Odium – Towards the Forest Horizon: Kiinnitetty Steelfestiin vaikka luulin että bändiä ei ole enää mahdollista nähdä livenä, uuhh mama!!

Abhorrence – Hyperobject Beneath the Waves: Uutta materiaalia tarjolla sitten vuoden 1991 EP:n… Long live Finnish death metal!

Satan – Into the mouth of eternity: Ensimmäinen levy vuonna 1983 ja heti perään viides levy vuoden 2013 comebackin jälkeen. Livenä koettu jo useasti, erittäin vahva suositus NWOBHM ystäville.

Urfaust – A course in cosmic meditation: Vihdoin uusi levy julkaistu stream-palvelussa. Outoa kamaa Hollannista kahden miehen voimin, mutta voimaannuttava kokemus niin levyltä kuin livenä.

Vallendusk – In Reverie: Vihdoin Indonesian poikien uusi levy tarjolla stream versiona. Kitaravetoista kamaa, jossa vokaalit hakevat vielä syvyyttä mutta kokonaisuus voittaa puolelleen.”
Spinebrain