Ausculton Musa-Tasting XIII – Groove

Ausculton Musa-Tasting XIII oli vierailijan kynästä ja teemana groove.

OSALLISTUJAT
R: Illan isäntä.
T: Ausculton jäsen T
A: Ausculton jäsen A
Y: Ausculton jäsen  Yyte

R: Ensimmäinen isännöinti Ausculton Musatastingissa. Viime tippaan piti sitten jättää valmistelut, mutta valmista tuli. Hankalaa oli mahduttaa kymmeneen biisiin grooven olemusta. Varsinkin, kun lupasin, että osallistujat saavat esittää omia toiveita ja otan niitä sitten vielä mukaan. Hain tuolla toiveiden pyytämisellä hieman sitä, mitä kukin groovella käsittää. Mikä musa on groovaavaa?

Wikipedia kertoo grooven olevan musiikissa tunne eteenpäin vievästä tai keinuvasta rytmistä, joka tuppaa olemaan toistuvaa kuviota, jota kutoo orkesterin rytmiryhmä (useimmiten rumpali ja basisti) (väljä suomennos). Itse kullakin lienee ihan oma groovekorva eli yhden mielestä hyvinkin groovaava biisi voi toisen mielestä olla laahaava jne. Kymmenen biisiä on tulossa illan mittaan ja olisiko pisteytykseen sen verran ohjetta, että itse biisille annetaan arvio, mutta sitten grooven puutteesta rokotetaan ja hyvästä groovesta laitetaan vähän plussaa.

Pyydän anteeksi, että suurin osa biiseistä ei mahdu ihan radiosoittomittaan. Pisimmät jätin kyllä jo suosiolla pois.

 

1.Tower of Power – What Is Hip? (Tower of Power, 1973)

Funk tullee varsin monelle mieleen, kun puhutaan groovemusasta. T.O.P.:n repertuaarista oli pieni vaikeus tehdä valinta tähän, kun tarjolla on Soul With A Capital ’S’ ja Diggin’ On James Brown -tyyppisiä zibaleita tarjolla. Vaikka allekirjoittaneelle ehdottomasti suurin osa T.O.P. biiseistä on amerikan lässyä hapatusta, niin on ne muutaman hyvän biisin onnistuneet pykäämään. Basisti Francis ”Rocco” Prestian työskentely on kuuntelemisen arvoista.

T: Pidän tästä bassonjurnutuksesta kyllä todella paljon. Laulu ei niinkään säväytä. Groove on hyvin usein (ei aina) basistin ja rumpalin yhteispeliä. Hienoa dynamiikkaa on lopun rumpujen soiton voimakkuudeen lisäämisessä. On tuo varmasti kiva lopettaa livenä.

A: Jurnutus on hyvä sana. Tästä orkesterista tulee hyvä mieli ja on ensimmäisiä mieleen tulevia, kun puhutaan ”groovesta”. En ehkä itse olisi tätä biisiä valinnut ensimmäisenä. Rumpuosasto mielestäni bassopuolta parempi tässä rytmisektiossa.

R: Samoilla linjoilla T:n kanssa. Laulusuoritukset ovat olleet aina TOP:n heikkous. Lantioni antaa tälle kyllä kovasti groovepisteitä. Torvisektiostahan tämä poppoo on tietty myös tuttu ja terävästi tuuttaukset lähtivätkin. Mukavaa aksentointia.

Y: 50-vuotias bändi, johon olen tutustunut pääasiassa muiden tuotannon yhteydessä, mutta kyllä tämä albumi löytyy hyllystäni. Komppaan T:tä, basso on kuin kosiva sammakko, kurnutusta ja jurnutusta sen positiivisessa merkityksessä. Otti kappaleen omakseen. Funky meininki.

Raadin arvio:
T: 7,26
Y: 7,82
A: 7,70
R: 8,00

 

2.Booker T. & The M.G.’s – Green Onions (Green Onions, 1962)

Old School instrumentaaligroovesta olisi voinut esimerkkejä ottaa myös The Metersiltä, mutta tällä erää mennään (toivottavasti ei liian) tutulla Green Onionsilla by Booker T. & the M.G.’s.

Y: Uskokaa tai älkää, mutta tästä tulee mieleen Blues Brothers-leffan lisäksi Lumilinna. Eli se suomalainen 60-luvun VEK-pläjäys, joka voitti Montreux:n hopeisen ruusun. Teema oli samankaltaista instruetenemistä. Mutta tämä vihreät omenat, takuuvarmaa klassikko, mutta ei oikein minua enää sytytä.

T: Tämähän on jo kerran tastingissa ollut. Tästä tulee mieleen ne vanhat Batmanit aina. Mulle tämä on enemmän legendaarinen kuin hemmetin hyvä.

R: Tämä sentään mahtui siihen radiosoittomittaan. Pikkasen olisin vaihtelua kaivannut biisiin. Nyt nytkytteli menemään aika tasapaksusti. 60-lukua ja sen kuulee.

A: En ole vielä osannut kyllästyä tähän. Jotenkin vastustamaton ja keinahtelee sopivasti edeten jossain mystisessä tunnelmassa.

Raadin arvio:

T: 6,94
Y: 6,80
A: 8,10
R: 6,80

 

3.The Prodigy – Breathe (The Fat of the Land, 1997)

Mielestäni vahvalle Drum’n’Bass -vaikutteelle pohjautuva biisi. Drum’n’Bass ei juuri muuta ole kuin Groovea. 90-lukua, joka minulta on hieman kateissa musan suhteen. Tämä on kyllä MTV:ltä jäänyt mieleen.

T: ”riktopesso kamplei my neipoutessia!”, kuten tuota laulettiin teininä. Prodigy on ikisuosikki. Kuka muu tekee näin pahaa elektromusiikkia ja nimenomaan tuo komppi tuolla sytyttää. Sillehän pystyy pahuutta rakentamaan. Omassa kosketinsoittelussa on aina pieni osa Prodigya ja nimenomaan noita liukuvia soundeja.

R: Tässähän oli paljon samoja elementtejä kuin ekassa biisissä; bassojurnutus ja noin neljän minsan kohdalla pudotetaan melko nollille. TOPpiin verrattuna tässähän oli ASENNETTA vokaaleissa ja muutenkin.

Y: 90-luku ja MTV ovat ne minulle vierainta aluetta. Enkä oikein tästäkään otetta saanut, rytkettä on ja räimettäkin, mutta mulle liian paljon irrallista kamaa ja tuo ns. laulu…

T: Tämä on mulle sitä ”stairwaytoheavenia”. Eihän tämä tavallaan ole hyvä, mutta siihen aikaan tämä oli paras. Mainitaan, kuten aina, että minullahan oli ruotsin kirjoituksissa tuollainen kampaus kuin Flyntilla tällä videolla. Ruotsinope kysyi, että ”oletko tullut hulluksi?”.

A: Juuri tällä viikolla kuuntelin uudenkin Prodigyn. Tämä on vähän sellaista musiikkia meikäläiselle, että vaatisi erittäin sopivan mielentilan tai jonkin lisäkkeen (videon, elokuvakohtauksen tjsp…) että iskeytyisi kunnolla. Muuten sellaista taustamusiikkia.

Raadin arvio:

T: 8,21
Y: 6,45
A: 6,90
R: 7,90

 

4.Bob Marley & The Wailers (Exodus, 1977)

Mitäpä olisi groove-iltamat ilman reggaeta. Bob Marley; kiistaton kingi tällä arealla. Valitettavasti tämäkin herra poistui keskuudestamme turhan varhain. Reggae ja funk on mielestäni sukua toisilleen. Molemmissa pyritään hypnoottiseen rytmiin ja transsitilaan.

R: Kun musiikiin rytmistä puhutaan, niin ovatko ”groove” ja ”syke” synonyymeja? Nimittäin mielestäni, jos aiemmissa oli groove, niin tässä oli syke. Meni niskaan ja sai nyökyttelemään mukana jopa yllättävässä määrin. Tässä toteutuu tuo Wikipedian grooven määritelmä: eteenpäin kuljettavaa rytmipatternia toistetaan.

Y: Marleyn esiin nostamiseen tarvittiin Claptonia, mutta sitten mies kyllä pärjäsi ihan omillaan. Ja mitä tähän genreen tulee… Niin kyllähän se on Bob ja Wailers, joka on eniten kuunneltavaa materiaalia.  Reggaen kuivahkosta peruskompista huolimatta bändi sai soitollaan siihen elämän sykettä.

T: Reggae on mulle vaikea. Mutta jos sitä pitää kuunnella, niin kyllä se Marleyta on. Jostain syystä kuunneltiin tätä rumpalimme kanssa silloin pahimmassa bändivaiheessa. Mikä lie silloin päässä vikana? Reggaen peruselementti on myös se ”junnaus”, josta tykkään esim. stonerissa. Onhan tässäKIN rumpali ja basisti sen grooven kannalta ihan kivijalkahommissa.

A: Tämä oli tässä hetkessä yllättävän hyvä.

R: Monesti tulee laitettua joku reggaeradio soimaan, kun ei erityisesti halua paneutua siihen musaan, mutta haluaa letkeän fiiliksen.

Raadin arvio:

T: 7,02
Y: 7,68
A: 7,40
R: 7,30

 

5.James Brown – Give It Up or Turnit a Loose (Ain’t it funky, 1969)

James Brownia ei voi sivuuttaa, kun puhutaan groovesta. Miehen 70-luvun bändi The J.B.’s piti sisällään myös omillaan nimeä tehneitä nimiä, kuten Bootsy Collins (bs) ja Maceo Parker (sax). Tämän kokoonpanon kanssa on tehty mm. Get Up (I Feel Like Being a) Sex Machine. Tällä kertaa ehkä hieman tuntemattomampi biisi.

Y: Nämä Jamesin kappaleet ovat taustasoitannaltaan aivan kymppejä ja livenä varmasti hulvaton esiintyjä, mutta levytettynä juuri tuo vokalisointi pudottaa minun suomaani pojopottia.

R: Tuliko kelleen muulle mieleen, että tässä oli elementtejä jostain toisesta biisistä? Toimii kyllä illan teemassa varsin mainiosti, mutta jää hieman mietityttämään, että oliko tuossa biisi vai jami.

T: Kun joku kertoo, että soittaa bassoa ja alkaa soittamaan jotain tällaista, niin voi kyllä muun instrumentin soittajana olla aika huoleti. Oli tässä ehkä hivenen oman biisin plagiointia havaittavissa. James Brownin kanssa pitäs olla aika päissään, että se musiikkina uppoasi. Ilmiönä kyllä. Just silleen kakstequilaaliiannopeasti-kunnossa voisi livenä lähteä.

A: No niin. Jossain musiikkijulkaisussa luki, että Brownin taustabändi soitti niin tiukasti yhteen, että keikalla biisin tempo saattoi kiihtyä 5 BPM eikä sitä soinnissa varsinaisesti huomannut. Tässä oli mainio poljento. Oli kyllä sellainen jamin henki.

Raadin arvio:
T: 7,02
Y: 7,32
A: 7,90
R: 7,99

 

6.Gov’t Mule – Bad Little Doggie (The Deepest End, 2003)

Tämä kvartetti on kiertänyt tahkoa sen verran, että yhteissoitto toimii. Tämän tastingin ainoa livepätkä. Usein käy niin, että livenä tempot hieman karkaavat ja biisit kyllä edelleen kulkevat ja jengillä on hyvä meininki, mutta se biisin alkuperäinen groove voi siinä matkalla jäädä jalkoihin. Tässä ei onneksi niin käy. Gov’t Mulella tätä matskua riittäisi, vaikka useammankin groovetastingin aineiksi.

T: Astuin pyöräkorjaamoon ensimmäistä kertaa vuonna 2002. Korjaajamentorini, 5 vuotta vanhempi Mikko, kuunteli tätä stereoista. Olin aika myyty heti. Oli jo jonnekin Ruotsiin keikallekin liput joskus, mutta onnekseni jouduin jalan leikkaukseen silloin. Koko tuo DVD on groove-kamaa. Huom. Haynes soittaa ilman plekua.

Y: Soitanta on kyllä kaikenkattavaa joustavaa äänimattoa. Ei puisevaa eikä liian raskasta, mutta silti jotain pientä lisänyanssia olisin kaivannut. Laulupuoli ei tätä ihan kärjessä maaliin kantanut.

R: Aika pienillä jutuilla saadaan kiinnostavuus aikaiseksi. Minulle tuossa oli olennaista säkeistön joka toisen tahdin virvelinisku keulille. Sillä sai sen sykkeen aikaiseksi. Ja livemeininkiä on aina mukava kuunnella. Murakka kitarasoundi.

A: Tämä orkesteri tulee silloin tällöin vastaan. Soundit tässä oli parasta. En enää muista, että miten biisi oikeastaan meni. Vähän sellaista muodotonta. Kitara murea ja rummut jämäkät. Jalat olisi millä juosta, mutta tyytyy konttaamaan.

R: Tuo Warren Haynesin lauluääni voi toki hieman häritä, jos tuon tyyppisestä äänestä ei tykkää.

Raadin arvio:

T: 9,08
Y: 8,23
A: 7,00
R: 8,30

 

  1. Joe Cocker & The Crusaders – This Old World’s Too Funky For Me (I’m so glad I’m standing here today, 1981)

The Crusadersin suurin hitti taitaa olla Street Life, jonka luokittelisin tuonne hyvin lähelle discomusaa. The Vocal albumilta löytyvä Joe Cockerin vokaloima kappale funkkaa mukavasti ja ehkäpä herran laulutyyli auttaa siinä, ettei se tuonne Street Lifen kategoriaan niin helposti putoa.

A: Tämä on sitä groovea, mitä tältä tastingilta odotin, ei niinkään edellä mainittua ”jurnutusta” basso-osastolla vaan enemmänkin släppiin päin kallistuvaa. Siellähän oli maukas sähköpianosoolokin.

T: Olipa ”kasipuoli” soolot tässä… Cockerin ääni on kyllä hyvä. Siitä ei pääse mihinkään. Grooveen tosiaan kuuluu tuo tehonlasku tuonne ”kuolemankierroksen” tuntumaan eli kolmannelle neljännekselle. Näytetäänkö sillä, että ”oottakaahan, miten me tästä palataan tempoon”.

Y: Orkesteri aloitti Jazz Crusadersina 1961, mutta kääntyi funkimpaan suuntaan 70-luvulla ja Jazz tippui kuvioista ja nimestä.  Tämä oli alunperin Standing Tall -albumilla 1981 ja veti myös tanssilavan täyteen Ålidhemin krogen Krogenissa. Soittotaitojaan ei herrojen Sample, Felder ja Hooper tarvitse hävetä. Eikä Joen lauluaan.

R: Hyvä, että tässä oli noita instrumentaaliosioita (jotka siis poikkesivat tuosta peruslätkytyksestä). Pelkkä säkeistöosasto hieman puudutti.

Raadin arvio:

T: 7,18
Y: 8,54
A: 8,00
R: 7,80

8.John Scofield – A Go Go (A Go Go, 1998)

Tässä kaksi suosikkiani yhdistivät voimansa. John Scofieldin tunnistettava, hyvin artikuloiva kitarointi yhdistyy Medeski, Martin & Woodin persoonalliseen urkujatsiin. Jos MMW ei ole vielä tuttu, niin suosittelen tutustumaan. Billy Martinin (dr) ja Chris Woodin (bs) työskentely saa ainakin allekirjoittaneen jalan lähes poikkeuksetta naputtamaan rytmiä. Illan teemaan sopivaa materiaalia löytyy MMW:n levyiltä runsaasti. Jos tällainen musa kiinnostaa, niin suosittelen YouTubesta löytyvää livepätkää vuodelta Estival Jazz Lugano 2007 (https://www.youtube.com/watch?v=0KeYU8xG-ek)

R: Tämä istuu aika oivasti tähän vuorokauden aikaan.  Pirskatin hyvällä maulla ja tyylillä tehty kappale – instrumenttien maukasta keskustelua.

T: On kyllä miellyttävää musiikkia tällä Scofieldillä. Björninen tulee mieleen. Olen tämän albumin kuunnellut aiemminkin. Tämä on sellainen perunamuusi ja kunnon lihapullat. Ei mitään ihmeellistä, mutta parhaimmillaan muuta ei tarvi. Viskinmaistelumusiikkia.

R: Scofieldin kitara ja Medeskin urkuttimet kyllä aika makoisasti soivat yhteen.

A: Mainio nosto. Tämä levy on joskus tullut kuunneltua ja jotain nostettua ihan soittolistoillekin. Tosiaan maukasta bändisoittoa. Hetkittäin meinaa livetä vähän turhan paljon sivupoluille, mutta löytää tiensä takaisin.

Raadin arvio:

T: 7,34
Y: 8,83
A: 8,30
R: 9,10

 

9.Pantera – Walk (Vulgar Display of Power, 1992)

Groove metalliksikin on Panteran musaa haukuttu. Eikä siinä nyt aivan metsään olla menty. Jo 80-luvun alussa perustettu bändi sai maistaa kuuluisuutta 90-luvun alussa ja tämä biisi on läpimurtolevyä, Cowboys From Hell seuranneelta Vulgar Display Of Powerilta. Kitaristi Dimebag Darrel on jo pitkään soitellut pilven reunalla ja häntä seurasi tänä kesänä rumpali Vinnie Paul.

T: Joo-o. Tämä on niin mun nuoruutta, että vaikea suhtautua tähän objektiivisesti. Kyllä Anselmo on oikeasti vihaisimman kuuloisia artisteja mitä tiedän. Ja Dimebag oli kyllä todella kova soittaja, vaikka ominaissoundi onkin erikoinen. Oikeastaan Vinnie on tässä se grooven lähde. Vinnie siis on Dimebagin veli, vaikka taitelijanimet eivät ”sukua” olekaan.

Y: Niinpä se nuoruus, mutta… Ei voi mittään, nyt meni taas minun mukavuusalueeni ulkopuolelle ja suhteellisen kauas.

R: Eteenpäinhän tämäkin biisi meni, mutta löysinkö tästä groovea – ehkä hieman, mutta toistaiseksi soineista vähiten. Vaikka myös tämä raskas osasto on minulle rakas, niin joudun antamaan pienen miinuksen siitä, että en sitä groovea oikein löytänyt.

A: Hieman liian möyrivää tähän suuntaan. ”Groove” erilainen kuin muissa tänään kuulluissa, mutta kuitenkin tässäkin havaittavissa.

Raadin arvio:

T: 8,33
Y: 6,13
A: 6,90
R: 7,49

 

10.Dr. John – Big Chief (Dr.John’s Gumbo, 1972)

Vaikea on mahduttaa kymmeneen biisiin kaikenlaisia grooveja, mutta en halunnut unohtaa New Orleans -meininkiä, joten Dr. John Gumbo kehiin.

T: Eikös tämä ole se voodoo-häiskä? Uruista kyllä bonusta. Omaperäisesti soitettu. Tämäkin täyttää ainakin sen Tapsan grooven määritelmän. Hyvin vahvasti se siellä tiukassa rummussa ja bassolinjassa on.

Y: Mitäs tilulilulei meininkiä tämä oikein olikaan… Mutta lasten lorujen teemoilla on monta hittiä ulos pykätty. Toimii tavallaan, mutta vain satunnaiskuuntelussa.

R: Jäin odottamaan milloin biisi pääsisi oikein kunnolla irti ja kunnon New Orleans -meininki olisi päässyt vallloilleen. Sopiva paikka olisi ollut siinä toisen säkeistö-kertsi -kierron jälkeen. Nyt jäi siltä osin vaisuksi. Tykkäsin tuosta bassokuviosta, joka minulle toi tähän biisiin sen grooven.

A: Leppoisasti soi. Dr. Johnissa on jotain ihan kiinnostavaa, vaikkei koskaan ole enempää tullut kuunneltua. Vähän olisi kaivannut tosiaan jossain kohtaa pientä nousua tai suvantoa. Miellyttävä.

Raadin arvio:

T: 7,02
Y: 6,78
A: 7,60
R: 7,50

 

TASTING-RAADIN TOP10

1.John Scofield- A Go Go          8,39
2.Gov’t Mule – Bad Little Doggie       8,15
3.Joe Cocker & The Crusaders – This Old World’s Too Funky for Me        7,88
4.
Tower of Power – What is Hip?         7,70
5.
James Brown & the J.B.’s – Give it up or turnit a loose        7,56
6.
Prodigy – Breathe          7,37
7.
Bob Marley – Exodus        7,35
8.Dr. John – Big Chief       7,23
9.Pantera – Walk   7,21
10 .Booker T. & The M.G.’s – Green Onions    7,16