Viikon Aivoradio 23

Lake Jons – Think of It: Tuli suositus kuunnella Lake Jons-yhtyeen uusi nimikkolevy. Aivan pätevää tavaraa.

Coldplay – God Put a Smile Upon Your Face: Mistä tulikin mieleen kuunnella vanhaa Coldplayta. Jäsen T tätä on hehkutellut jo kauan ja nyt sorruin itsekin.

Billy Joel – Piano Man: Olin ikäni soittanut alun huuliharppukuvion väärin, joten piti ottaa tämä biisi tehokuunteluun virheen poisoppimiseksi.

The Smashing Pumpkins – Solara: Uusi Smashing Pumpkins -veisu oli yllättävänkin verevä!

Stella – Kaksikko: Kaivettiin bänditreeneissä Stella-arkistosta harvemmin kuultu raita esille. Soittivat tämän myös viimeisillä keikoilla syksyllä 2013.”

-A-

Airbag – Disconnected: Pink Floydin tapaista hiimailua uudella sävyllä.

Anssi Tikanmäki – Aamu lakeuksilla: On tässä tavoitettu jotain, minkä kokee vain jos herää sumuiseen peltomaisemaan.

Lostprophets – Last Train Home: Tämä oli vaikea päätös. Kappale on hyvä, vaikka bändin keulahahmo onkin hyvin sairas ihminen. Ei syytetä siitä kuitenkaan koko bändiä.

Type O Negative – Less Than Zero: Olen näitä elämäni kärkilevyjä aika harvoin kuunnellut, etteivät kulu. Tämä tuli automatkalla radiosta ja sekös oli hienoa.

Muse – Bliss: Ei ole tullut hetkeen kuunneltua ”Musseekaan”. Ajoittain mainio.

Steve Vai – Survive: Alkaa räväkästi. Levy, jolla Devin Townsend marssi kuuluisuuteen. Aika kova.

David Gilmour – On an Island: David osaa. Soinnut osuvat aina oikeaan kohtaan.

Annika Eklund – Shanghain valot: Terävä päivitys iskelmäkenttään oli tämä. Bond-teemasta pisteet.

Freud, Marx, Engels & Jung – Danny-show: Tytär halusi kuulla tämän kolme kertaa putkeen. Kuulemma hyvät sanat.

A-ha – Take On Me: ”Isi, tämä biisi oli tosi hyvä! Laita mun soittolistalle! Onkohan siitä musiikkivideo?” Kyllä, tyttöni. On siitä.”

-T-

Steely Dan – Your Gold Teeth: En omista kultahammasta vielä (ja toivottovasti en koskaan). Kappale on tämän Donald Fagenin ja Walter Beckerin perustaman yhtyeen toiselta albumilta Countdown to Ecstasy. Tyylilteltyä musiikkia R&B, pop ja jazz vaikuttein 45 vuoden takaa.

Clarence Clemons – A Man in Love: E Street Bandin sielu CC kuoli 18.6.2011 69 vuotiaana – sanomansa kuitenkin puree soitollaan.

Barry White – It’s Ecstasy When You Lay Down Next to Me: Nuorempaa en oikein kehdannut julkisesti sanoa tämän olevan hyvää tehtyä musiikkia.

Plastic Penny – Pleasure Without Pain My Love: Yhtye oli 60-luvun lopun pääasiassa psykedelistä musikkia soittava orkesteri. Albumi Two Sides of Penny julkaistiin 1968, jolloin kokoonpanossa oli mm Nigel Olsson (rummut) ja Mick Grabham (kitara).
Nigelin nimi löytyy useimmiten Elton Johnin tuotannosta.

John Mayer – Do You Know Me: Kun pojalla on kitara ja kun saa naapurilta Steve Rayn Vaughanin kasetin, niin muusikkohan hänestä tulee – etenkin, jos on lahjoja soittoon.”

-Yyte-

”Aki ja Turo – Mahtisonni: Älä kysy mistä, mutta juuri tämä biisi soi päässä kun heräsin. Näillä mennään.

The Coveralls – Kesä2018: Kuuntelin vahingossa jotain Ylen kanavaa ja siellä tuli levyraati. Tämä biisi voitti ylivoimaisesti. Onhan tässä Greendayt, Neluumäet ja Klamydiat hienosti kimpassa ja energia on kohdallaan. Hyvän tuulen kesäbiisi.

Hypnopazuzu – Your Eyes In the Skittle Hills: Vaatii tietyn mielentilan toimiakseen täysillä, mutta kun se löytyy niin voi veljet: kyseessä on cowa levy!

Bonfire – Feed The Fire (Like The Bonfire): Muistaako kukaan enää tätä sakemannien melodista rock / AOR pumppua? Uudella levyllä uusi laulaja ja ruuvia on kiristetty, yllätti housut nilkoissa!

Crystal Ball – Crystallizer: Kertsiriffi jäi päähän kuin leka!! Kesäbiisi ehdottomasti.

Valgrind – Victorious: Italian dödisjyrä osoittaa että vaikka kilometreja mittarissa jo parikymmentä vuotta, niin soitto taittuu vielä mallikkaasti

Cryptic Void – Subterranean Vault Of The Mysteries: Aina on aikaa 62 sekuntia erittäin hyvälle deathgrindille

Judas Priest – Evil Never Dies: Tänään tarjolla RockFestissä, mutta yllättäen itse en taivu paikalle. Uusi levy antaa kuitenkin vahvaa osviittaa että perintö jatkuu vielä muutaman vuoden.”

-Spinebrain-

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=mS97uEz2ROKc_tt10eFKJQ

Bruce Springsteenin ”Darkness on the Edge of Town” 40 vuotta

Bruce Springsteenin neljäs studioalbumi Darkness on the Edge of Town julkaistiin 2.6.1978. Neljäkymmentä vuotta täyttävä levy on useille Springsteen-faneille tuotantonsa jalokivi, joka paljaudessaan selättää jopa edeltäjänsä Born to Runin äänivallin ja mahtavuuden.

”Darknessiin” pohtimiseen tuo oman leimansa, kun muistaa sitä edeltäneen historian artistin uralla. Born to Run oli syössyt Springsteenin ja E Street Bandin musiikkimaailman ykkösluokkaan. Sitä seurasi kuitenkin merkittävä oikeusjuttu Brucen ja managerinsa Mike Appelin välillä, joka taas johti siihen, ettei yhtye voinut levyttää kolmeen vuoteen. Vaikka moinen kuulostaa nykyään arkipäivältä, tuolloin sitä pidettiin artistillisena itsemurhana. ”Kukaan ei enää muistakaan tätä bändiä”, väitettiin.

Mutta, vaikka levynteko estyi, kollektiivi jatkoi laulujen tekemistä ja erittäin ahkeraa keikkailua. Sen sointi tiukkeni ja Springsteen alkoi hahmottaa, millaisella kokonaisuudella hän tahtoi Born to Runin jälkeen jatkaa. Tarkoituksena olikin tulla useampi askel takaisin päin BTR:n pömpöösiydestä, Wall-of-Sound-henkisestä äänimaailmasta ja rönsyilevistä sävellyksistä sekä teksteistä. Niiden tilalle tulivatkin henkilökohtaisemmat sanoitukset sekä myös tuolloin pinnalle nousemassa olleeseen uuteen aaltoonkin vivahtavat sävellykset.

Siinä missä Born to Runin voi kuvitella tapahtuvan yhtenä päättymättömänä kesäyönä, ehdottomasti Springsteen-klassikoiden ykkösluokkaan lukeutuvalla Badlandsillä (ja tietenkin ikonisella rumpufillillä) käynnistyvä Darkness on the Edge of Town soi kauttaaltaan tummemmissa väreissä. ”Lights out tonight, trouble in the heartland” sanovat jo ensimmäisen biisin ensimmäiset sanatkin. Kellopeli kilkattaa, Springsteenin kitara vaikertaa ja kertosäe iskee päin naamaa: 

”Badlands, you gotta live it every day

let the broken hearts stand

as the price you’ve gotta pay

We’ll keep it pushin’ till it’s undestood

And these badlands start treating us good”

-Badlands

Adam Raised a Cain jatkaa terävästi. Kuten nimestä voi päätellä, sisältää teksti raamatullisia viittauksia. Sävelmaisema on kuiva ja sitä kuljettavat riisuttu riffi ja Brucen laulu. 

”You’re born into this life paying

for the sins of somebody else’s past”

-Adam Raised a Cain

Kolmas raita Something in the Night ei itselleni avautunut ihan ensimmäisinä vuosinakaan tämän albumin parissa. Eräänä pimeänä kevätiltana, kun tähdet olivat sopivassa asennossa, päädyin sitten etsimään sen sanoituksen silmien eteen kuuntelun yhteydessä. Havaitsinkin sen istuvan ”Darknessin” teemoihin täydellisesti. Roy Bittanin piano, erityisesti intron rakentuessa, on aavemaisen kaunis. Teksti on yksi levyn parhaita. Kai sitä jokainen etsii jotain.

”You’re born with nothing / and better of that way / soon as you’ve got something / they send someone to try and take it away”

-Something in the Night

Hi-hat-tikutuksella käynnistyy puolestaan ainoastaan yksi biisi Springsteen-tuotannossa, Candy’s Room. Nopeatempoinen, liki punk-henkinen kappale kulkee jälleen Bittanin pianon ja Weinbergin kompin kuljettamana kestäen vain vajaat kolme minuuttia. Se toimii myös tunnelman keventäjänä albumin kokonaiskuvassa. Brucelta kuullaan vihmerä kitarasoolo laulussa, joka selittää itse itsensä.

”There’s a sadness hidden in that pretty face

a sadness all her own from which no man can keep Candy safe.” 

-Candy’s Room

LP-Darknessin A-puolen päättää itselleni albumin rakkain kappale, Racing in the Street. ”Racing” on niitä lauluja, joihin tulee palattua tasaisin väliajoin. Haikeankaunis sävellys, jonka teksti käsittelee saman kaltaisia aiheita kuin albumilla aiemmin kuultava Something in the Night. Melkeinpä karikatyyri-springsteenmäisesti autojen pariin verhoillun sanoituksen ihmiskohtalot värisyttävät joka kerta. Bittanin piano on jälleen pääosassa sekä alku- että loppusoitoissa ja myös Garry Tallentin harkitut bassolinjat kiinnittävät huomion. Tästä kappaleesta on pakko nostaa kaksi tekstikohtaa esille.

”Some guys they just give up living

and start dying little by little, piece by piece

some guys come home from work and wash up

and go racin’ in the street”

”She sits on the porch of her daddy’s house

but all her pretty dreams are torn

she stares off alone into the night

with the eyes of one who hates for just being born

For all the shut-down strangers and hot-rod angels

rumbling through this promised land

tonight my baby and me we’re gonna ride to the sea

and was these sins off our hands”

-Racing in the Street

Vinyylin kääntyessä sen jälkipuoliskon käynnistää myös Springsteen-klassikko The Promised Land. Tunnistettavalla huuliharppu-introlla alkava kappale on hieman tempoisampi kuvaus, joka jatkaa edeltäjäkappaleen linjoilla kuin itsenäisenä jatko-osana. Se onkin toiminut keikkasuosikkina koko olemassaolonsa ajan. Läpi biisin kuullaan erityisesti hienoja tekstillisiä kuvia.

”Blow away the dreams that tear you apart

blow away the dreams that break your heart

blow away the lies that leave you nothing but lost and brokenhearted”

”The dogs on Main Street howl

’cause they understand

if I could take one moment into my hands

mister, I ain’t a boy, no I’m a man

and I believe in a promised 

-The Promised Land

Kahden merkittävän ja ison biisin jälkeen lasketaan jälleen kierroksia hieman yli kaksiminuuttisella Factorylla. Siinä Springsteen kuvaa, isänsä kokemuksiin pohjaten, sitä kuinka arki ja työ voivat jyrätä alleen vahvankin miehen ja jättäen jälkeensä ei-mitään.

”End of the day, factory whistle cries

men walk through these gates with death in their eyes

and you just better believe, boy

somebody’s gonna get hurt tonight

it’s the working, the working, just the working life.”

-Factory

Albumin viimeisellä triolla kokonaisuus lyö vielä isoja kortteja pöytään. Streets of Fire, muutamassa soinnussaan hyvinkin yksinkertainen mutta vaikuttavasti esitetty, avaa loppusuoran. Tätä kuunnellessa voin nähdä maailman, jossa kappale tapahtuu. Dan Federicin urut ovat kuuluvasti esillä ja kertosäe iskeytyy ilmoille napakasti.

”I live now only with strangers

I talk to only strangers

I walk with angels that have no place

Streets of fire”

-Streets of Fire

Levyn kaksi viimeistä lukeutuvat ykköskategorian Bruce-klassikoihin. Ensimmäisenä niistä kajahtaa ilmoille Prove It All Night. Siinä ei enää olla niin yksin, mutta samat kysymykset ja epäilyt esiintyvät edelleen. ”But if dreams came true oh wouldn’t that be nice / but this ain’t no dream we’re living through tonight”. Kertosäe on niitä, jotka kuulostavat tutuilta jo ensikuulemalla. Klassista E-kadun bändiä ovat myös alun kellopelikuvio sekä Big Manin saksofonisoolo.

”Baby, tie your hair back in a long white bow

meet me in the fields out behind the dynamo

you hear the voices telling you not to go

they made their choices and they’ll never know

what it means to steal, to cheat, to die

what it’s like to live and die

To prove it all night, prove it all night

girl, there’s nothing else that we can do

So prove it all night, prove it all night

and girl I’ll prove it all night for you” -Prove It All Night

Albumin päättää ja paketoi sen nimikkoraita Darkness on the Edge of Town. Edeltäjäbiisiä rauhallisemmin käynnistyvä, mutta sittemmin jykevämpään poljentoon asettuva laulu on tekstiltään säveliään mielenkiintoisempi. Läpi levyn kertoja on käynyt sisäistä kamppailuaan ja tässä kappaleessa viime riveillä hän löytää jonkinlaisen, jos ei nyt maalin, niin ainakin välietapin.

”Tonight I’ll be on that hill ’cause I can’t stop

I’ll be on that hill with everything I got

lives on the line where dreams are found and lost

I’ll be there on time and I’ll pay the cost

for wanting things that can only be found

in the darkness on the edge of town” -Darkness on the Edge of Town

Hyvää 40-vuotispäivää, Darkness on the Edge of Town! Levy, joka on ollut mukana soiden keväisin kesäseikkailuita odotellessa, huhtikuisissa räntäsateissa ja lokakuisissa pimeissä illoissa, kun sade ropisee kasvoille kaupungilla kävellessä. Ehdottomasti tärkeä levy allekirjoittaneelle.

https://open.spotify.com/album/4KT6G8fj8EEIfsyr75hbgc?si=vCwzUfkFSvuFCDRoQIz_AA

Viikon biisi (16/2018): Ryan Bingham – The Weary Kind (2009)

Crazy Heart on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut fiktiivinen elokuva Jeff Bridgesin esittämästä country-muusikko ”Bad” Blakesta, joka koettaa antaa kuihtuneelle uralleen uuden mahdollisuuden. Scott Cooperin kirjoittaman ja ohjaaman elokuvan soundtrackista vastasi T-Bone Burnettin sekä Ryan Binghamin johtama joukko muusikoita, jotka sävelsivät ja sanoittivat levyllisen countryyn päin kallellaan olevaa materiaalia elokuvassa käytettäväksi. Pääasiassa Binghamin luoma The Weary Kind on elokuvan tunnuskappale, joka filmissä kuullaan sekä Bridgesin että Colin Farrellin tulkitsemana, mutta jonka hän itse esittää soundtrackilla. Se voitti parhaan alkuperäislaulun Oscar-pystin vuonna 2010.

Pääasiassa akustisen kitaran näppäilyllä säestetty ja D-duurissa taivaltava ”The Weary Kind” kertoo kolmessa säkeistössään vaikuttavia sanoja. Se käyttää kevyenä kehyskertomuksenaan elokuvaa sekä ”Bad” Blakea ja hänelle tarjoutuvaa uutta mahdollisuutta peilaten siihen menneisyyden virheiden haamuja. Monia sellaisia on tehty ja usein kompuroitu, kaaduttukin. Päivät ja yöt tuntuvat samalta ja kuten muusikot monesti, viskiin on ollut helppo upottautua pakoon. Kertoja tiedostaa, ettei koti ole enää koti, muttei osaa lähteäkään. Mutta kun mahdollisuus askeleeseen toiseen suuntaan avautuu, uskaltaako sen silti ottaa? ”Pick up your crazy heart and give it one more try”, toteaa kappale.

Siinä missä kertosäe leijailee korkeammalla, ovat säkeistöt henkilökohtaisempia. Ensimmäisen säkeistön biljardin peluu rekkakuskien suosimalla pysäkillä tai toisen säkeistön viimeisen rivin huomio siitä, että huomaakin valtatien kutsuvan, ovat erityisesti ikääntyneen country-tähden elämään aseteltuina koskettavia. Viimeinen säkeistö riipaisee kuitenkin erityisesti: sen aluksi muistellaan menneitä rakastettuja, jotka ovat kuitenkin päässeet pakoon. Kertoja syyttää itseään toteamalla ”you’re lovers warm kiss / it’s too damn far away from your fingertips / you are the man that ruined her world”. Säkeistön loppupuolisko ja samalla viimeinen laulettu osio laulussa kertaa aiemminkin todettua näkemystä: ”your heart’s on the loose / you rolled them seven’s with nothing to lose / this ain’t no place for the weary kind”. Kaiken kappaleessa koetun jälkeen se kuitenkin kuulostaa toiveikkaammalta kuin alussa.

Perinteisiin nojavaa kuviota pohjallaan käyttävä sävelmaailma perustuu akustiseen kitaraan sekä muutamiin lisäinstrumentteihin, joista erityisen vahvan roolin saa ala-osaston sello ja myöhemmin mukaan liittyvä kontrabasso. Bingham, joka siis itse tulkitsee kappaleen, kuulostaa huomattavasti äänityksen aikaista ikäänsä (27 vuotta) kokeneemmalta ja vakuuttavammalta.

”The Weary Kindissa” ei ole mitään liikaa. Hieno tehokeino on jättää kappale leijumaan niin, että viimeinen varsinainen osio on säkeistö eikä kertosäe, kuten usein kuullaan. Tämän kappaleen kohdalla kannattaa katsoa myös itse elokuva, sillä ”Crazy Heart” on viihdyttävä ja koskettava tarina, jonka kruunaa Jeff Bridgesin uskottava ja iän louhiman särmän mukanaan tuoma karisma.

THE WEARY KIND

Your heart’s on the loose
You rolled them seven’s with nothing to lose
This ain’t no place for the weary kind

You called all your shots
Shootin’ 8 ball at the corner truck stop
Somehow this don’t feel like home anymore

And this ain’t no place for the weary kind
This ain’t no place to lose your mind
This ain’t no place to fall behind
Pick up your crazy heart and give it one more try

Your body aches
Playin’ your guitar, sweating out the hate
The days and the nights all feel the same

Whiskey has been
A thorn in your side, it doesn’t forget
The highway that calls for your heart inside

And this ain’t no place for the weary kind
This ain’t no place to lose your mind
This ain’t no place to fall behind
Pick up your crazy heart and give it one more try

Your lover’s warm kiss
Is too damn far away from your fingertips
You are the man that ruined her world

Your heart’s on the loose
You rolled them seven’s with nothing to loose
This ain’t no place for the weary kind

Viikon biisi (15/2018): Ryan Gosling & Emma Stone – City of Stars (2016)

Vuoden 2016 lopulla ensi-iltansa saanut La La Land kohosi 2000-luvun moderniksi elokuvaklassikoksi nopeasti ilmestymisensä jälkeen. Damien Chazellen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkielokuva kertoo Ryan Goslingin esittämästä jazz-pianistista sekä Emma Stonen näyttelemästä näyttelijänalusta, jotka haaveillessaan tahoillaan tähteydestä rakastuvat toisiinsa. Keskeisessä roolissa heidän tarinassaan on originaali soundtrack, jonka on luonut Justin Hurwitz. Eräänlaiseksi tunnuskappaleeksi muodostui City of Stars, jonka Gosling ja Stone esittävät duettona pelkän pianon säestyksellä. Se voitti myös parhaan alkuperäislaulun Oscar-palkinnon vuoden 2017 gaalassa.

Kuten elokuvassa, myös soundtrack-levyllä ”City of Starsista” kuullaan useampi kehitysversio. On viehättävää kuinka ensimmäisestä, Goslingin yksin haahuilemasta ”demosta” (josta puuttuu koko b-osa) kehittyy kaksin Stonen kanssa laulettuna koko tarinan ydin. Mielestäni erityisen hienoa on myös se, että vuonna 2017 pystyy voittamaan Oscar-palkinnon tällaisella vanhojen aikojen kaltaisella pelkistetyllä ja romanttisella kappaleella. Toki elokuvan mukana olo antaa tälle laululle ylimääräisen ulottuvuuden, jos kuulija on La La Landin sattunut näkemään.

”City of Starsin” ainoa instrumentti Stonen ja Goslingin lauluäänten lisäksi on piano. Se ei soita ihmeitä, mutta lisää tyylitajuisesti ääniä itse asiassa aika perinteisenkin sointukuvion ylle. Sävellaji on D-molli, eli alennettuja ääniä soi tarjoten sopivan haikeankauneuden sävyn. Ennen B-osaan (ja Bb-sointuun) asettumista kuultava A7 tarjoaa kulman kuin saksilla leikaten. Kun D-mollissa mennään tuohon Bb-sointuun sopivan melodian kautta (kohdassa 1:20), saa se (ainakin itsessäni) aikaan tunteen siitä kuin avaisi verhon kauniin maiseman tieltä. Tässä laulussa käy juuri niin. Siitä eteenpäin kuultavat sävelmät ja harmoniat ovat yksinkertaisuudessaan lumoavia, erityisesti se, kun kappale nousee Bb- ja C-sointujen kautta D-mollille lepäämään kahdeksi tahdiksi (kohdassa 1:29-1:37).

Benj Pasekin ja Justin Paulin teksti on tyyliltään ja lyhyiltä ajatuksiltaan moderni ja silti vanhaa Hollywood-musikaaliperinnettä kunnioittava. Hän, jonka mukana kaikki muuttuu, voi kävellä vastaan hetkenä minä hyvänsä ”there in the bars / and through the smokescreen of the crowded restaurants”. Samalla kun edellä mainitusti musiikin maisema avautuu sykähdyksen, vilkaisun, katseen ja kosketuksen myötä, laajenee myös tarina. Äänten yhdistyessä yhdeksi löytyy kaikki se, mitä on etsittykin. Tuo hetki saa molemmat jopa toteamaan maailman pyörähtäneen niin vinhasti, että ainoa minkä tiedostaa tarvitsevansa on ”that crazy feeling, a rat-tat-tat on my heart”. Se riittää, ainakin hetken.

Yksi taianomainen hetki, joka erottaa La La Landin myös elokuvana monista kaltaisistaan, on taltioitu myös soundtrackille. Koska kappale on lauluraidoiltaan äänitetty ”livenä” elokuvaa tehtäessä, on siihen taltioitu myös pieni eläväisyyttä tuova ”virhe”. Kertosäkeen lopulla (kohdassa 1:44) Gosling laulaa sanan ”that” Stonen käyttäessä sanaa ”this”. Molemmat hymähtävät tuoden kappaleeseen spontaaniuden häivähdyksen.

”City of Stars” on samalla pieni ja suuri moderni rakkauslaulu ja oikein kaunis sellainen. Koko ”La La Land”-soundtrack on täynnä hienoja sävelmiä. Justin Hurwitz voitti itse asiassa alkuperäislaulun lisäksi Oscarin myös alkuperäissoundtrackista…

CITY OF STARS

City of stars
Are you shining just for me?
City of stars
There’s so much that I can’t see
Who knows?
I felt it from the first embrace I shared with you

[Mia:]
That now our dreams
They’ve finally come true

City of stars
Just one thing everybody wants
There in the bars
And through the smokescreen of the crowded restaurants
It’s love
Yes, all we’re looking for is love from someone else

[Sebastian:]
A rush
[Mia:]
A glance
[Sebastian:]
A touch
[Mia:]
A dance

[Both:]
A look in somebody’s eyes
To light up the skies
To open the world and send it reeling
A voice that says, I’ll be here
And you’ll be alright

I don’t care if I know
Just where I will go
’Cause all that I need is this crazy feeling
A rat-tat-tat of my heart

[Sebastian:]
Think I want it to stay

City of stars
Are you shining just for me?
City of stars
[Mia:]
You never shined so brightly

Viikon biisi (14/2018): Ben E. King – Stand by Me (1961)

Joidenkin laulujen kohdalla ”yksi plus yksi onkin kolme”. Stand by Me on noita poikkeuksellisia biisejä, jotka luovat oman maailmansa muutaman minuuttinsa aikana. Ben E. Kingin esittämä ja osaltaan, yhdessä Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kanssa, kirjoittama klassikko on soinut aina julkaisuvuodestaan 1961 tähän päivään saakka.

A-duurissa ja nykyään liki kliseeksi luokiteltavassa sointukierrossa (A-F#m-D-E) etenevä laulu nojaa paitsi edellä mainittuihin sointuihin sekä niitä pohjustavaan Stollerin kehittämään bassokuvioon, myös Kingin tulkintaan sekä Stanley Appelbaumin kirjoittamaan jousisovitukseen. Sointimaisema heijastelee kuin kappaleen avausrivit: ”When the night has come / and the land is dark”…

60-luvulla koko pop-musiikki oli käytännössä kartoittamaton maa. Siksikin ”Stand by Me” kuulostaa viattomalta ja yksinkertaisesti romanttiselta. ”I won’t be afraid just as long as you stand by me” voisi kuulostaa teennäiseltäkin, mutta King vakuuttaa. Vaikka pimeys valtaisi, taivas tippuisi tai maa vajoaisi jalkojen alta, niin yksin ei tarvitse olla.

Laulu julkaistiin singlenä vuoden 1961 keväällä ja albumilla reilua vuotta myöhemmin, kun LP Don’t Play That Song! ilmaantui kauppojen hyllyille. Se nousi R&B-listan ykköseksi sekä lisäksi Yhdysvaltain singlelistan TOP10-listalle kahteenkin kertaan. Se nimittäin julkaistiin uudelleen vuonna 1986, kun Stephen Kingin laulun nimeä kantava elokuva saapui teattereihin. Vuonna 2012 arvioitiin ”Stand by Men” tuottaneen tekijänoikeustuloja 17 miljoonan punnan arvoisesti, kaikkien aikojen lauluista kuudenneksi eniten.

STAND BY ME

When the night has come
And the land is dark
And the moon is the only light we’ll see
No I won’t be afraid, no I won’t be afraid
Just as long as you stand, stand by me

And darlin’, darlin’
Stand by me
Oh now now stand by me
Stand by me

If the sky that we look upon
Should tumble and fall
And the mountains should crumble to the sea
I won’t cry, I won’t cry, no I won’t shed a tear
Just as long as you stand, stand by me

And darlin’, darlin’
Stand by me
Oh now now stand by me
Stand by me

Whenever you’re in trouble won’t you stand by me,
Oh now now stand by me
Oh, stand by me