Toomion TOP200-biisit: 170. Gojira – The Art of Dying

Intro on sellainen, kuin se ottaisi kravatista kiinni ja laittaisi sen rattaiden väliin. Päätä siinä viedään.

Sanokaapa metallibändi, jonka sanoitukset eivät kuolemaa käsittelisi. Tässä varsinkin on jopa megadethmäisen ontto teksti. Sen voi varmaan osin laittaa ranskalaisuudenkin piikkiin. Ankeahan se on vieraalla kielellä…

Gojiran eduksi on kuitenkin maanläheinen soundi ja laulaja Duplantierin monisävyinen karjunta. Tämän kappaleen rytmistä löytyy se terä, joka sen kärkibiiseihin nostaa.

Keskikohdan mättö on rakenteeltaan jonkin verran tarttuva. Ihan satavarma korvamato koko loppuillaksi.

Gojira soi Töysän sivuteillä. Kun lunta on liikaa ja tekisi mutkissa mieli vetää käsijarrusta.

Metallimusiikin olemus – 53. Keulakuva naamiaisissa

Genesis – Foxtrot (1972)

Genesiksen perustivat laulaja Peter Gabriel ja kiippari Anthony Banks vuonna 1967. Aluksi bändin oli tarkoitus olla yhteisö, joka vain sävelsi musiikkia muille. Lopulta sen oli kuitenkin pakko alkaa esittämään tuotoksiaan itse.

Peter Gabriel oli alun perin hyvin teatraalinen hahmo ja tämä on näkynyt koko miehen uran ajan hänen lavaolemuksessa. Tästä ja ajan hengestä johtuen kappaleista tahtoi tulla pitkiä ja mahtipontisia. Pitää muistaa, että Foxtrotilla esiintyi yhtyeen klassikkokokoonpanona pidetty viisikko. Näillä hahmoilla on väkisin saattanut tulla aika eeppistä materiaalia.

Gabriel laulussa oli lumoava esiintyjä. Kitaran kanssa taiteili Steve Hackett ja koskettimissa Tony Banks, jonka albumi-introa pidetään yleisesti yhtenä hienoimmista. Rytmiryhmän muodostivat basisti Mike Ruhterford ja rumpali Phil Collins. Phil Collins on muuten yksi niistä kolmesta artistista, joka on onnistunut myymään yli 100 miljoonaa albumia sekä bändin jäsenenä, että sooloartistina.

Foxtrot oli kohtuullisen suosittu, muttei jättimenestys. Vuonna 1972 progressiivista rockia oli paljon tarjolla. Foxtrot nousi Englannissa listasijalle 12. Singleillä ei ollut mainittavaa myyntiä. Albumi kuitenkin nosti bändin tunnetuksi. Suurin menestyksen tae olivat Gabrielin mystiset sanoitukset. Esimerkiksi Get ’Em Out by Fridayssa kerrotaan ihmisten geneettisestä muuntamisesta pienikokoisemmiksi, jolloin heitä mahtuisi rakennuksiin tuplamäärä. Ja tämä on varmasti helpoimmasta päästä tajuttavaksi.

Metallia levyltä on vaikea hakea, mutta soittotaidon puolelta ja eeppisistä sekä kunnianhimoisista rakenteista se helposti tulee. Hackettin kitarasoundi on melko rupuinen, mutta albumin kokonaissointi on tasapainossa. Progea tämä on ihan siinä mallissa, missä itse ”progejättien musiikin” ymmärrän. Varsinkin Collins on progerumpalina juuri sellainen, kuin kuuluukin.

Soittajat ovat timanttisia. Ilman Genesistä tuskin olisi Dream Theateria ja Rushiakaan.

Kyllä Watcher of the Skies on progestandardina tähän laitettava.

Toomion TOP200-biisit: 171. Midlake – Acts of Man

Surullinen ja luomu. Siinä pääpiirteittäin Midlaken musiikki The Courage of Others (2010) -albumilla. Ja perhana, että se tenhoaa tietyissä sää- ja mielentiloissa.

Acts of Man on albumin paras kappale. Se tippuu ja valuu päälle kuin vesi peltikaton räystäältä. Ei se iloinen ole, mutta kaunis se on.

Olen sit mieltä, että sanoitus kertoo ihmisen tuhovoimasta maan päällä. Voi se kertoa paljon muustakin, mutta minulle siinä on ilmastonmuutosta hyvin paljon.

Joku tällainen pimeä talven alku. Loskainen tie. Voi olla helvetisti pakkastakin. Mutta pimeä on oltava.

Toomion TOP200-biisit: 172. Circle – Vaellus

Circlen livenä nähneet tietävät mistä on kyse. Räjähdysherkästä hulluudesta, suorastaan kaistapäisyydestä. Silti siinä on se kuuuisa punainen viiva, vaikka se ei kuljekaan suoraan, vaan kiemurtelee itään ja länteen, välillä ylös, välilla alas. Eteenpäin se kuitenkin rullaa.

Rättö & Lehtisalo on se kaksikko, joiden kautta löysin tieni Circlen maailmaan. Erittäin outo sanoitusmaailma sopii Circlen musiikkiin, sillä Rätön hyvin omaperäinen laulusoundi muuntaa sanat joksikin vieraaksi kieleksi, ettei varsinainen teksti edes muodostu niin tärkeäksi elementiksi.

Bändihän on myös levyllä petomaisen kova soittamaan. Vaelluksessa vetoaa yksinkertainen, mutta tarttuva progeriffittely. Voi helposti nähdä Mika Rätön polkevan jalkaa bändin liukuessa toisteiseen, jopa stonermaiseen haahuiluun. Kappale on Rautatie-albumilta (2010) ja junamatka tästä mieleen tuleekin.

Istukaa junaan, luurit korviin, katsokaa vähän ennen Parikkalaa järvenselälle päin ja nauttikaa!

Ja kun pääsette perille, katsokaa Mika Rätön haastattelu Arto Nybergin ohjelmasta jonkun vuoden takaa.

Toomion TOP200-biisit: 173. AC/DC – T.N.T.

Armeijan jälkeen muuttelin serkkupojan kamppeita kohti Hervantaa. Jostain syystä muuttomusiikiksi valikoitui AC/DC.

Bändi on jo toistamiseen listalla. Eikä ennakkoasetelmissa järjestys pitänyt olla tämä. Mutta on se vain.

Kappale julkaistiin vuonna 1975 ja 1976. Miksi näin? No siksi, että albumi ilmestyi nimellä T.N.T. Australiassa ja vasta seuraavana vuonna maailmanlaajuisesti albumilla High Voltage.

Yksinkertainen kappalerakenne ja bändin aina niin pelkistetty ilmaisu kyllä vetoaa. Sanat ovat uhkaavat rock-sanat. Oikeasti eivät kerro oikein mitään, mutta kyllä tälläkin pääsi listalle, jonka kappaleita ei suositeltu soitettavan WTC-terrori-iskujen aikoihin.

Kyllä tämä soi leppoisasti kesäisellä Hämeenkadulla.