Toomion TOP200-biisit: 185. Juice Leskinen Grand Slam – Norjalainen Villapaita

Sapsalammen kyläkoulu. Kuudes luokka. Jostain pölähti ilmoille Taivaan kappaleita -kasetti. Koko albumi oli kovassa kuuntelussa, mutta juuri Norjalainen villapaita sai eniten kulutusta.

Kappaleen sovitus on niin elokuvallinen, että siihen on hyvin helppo kuvitella Mika Kaurismäen filmatisointi. Liekö tuo Tikanmäen tuomaa tunnelmaa, mutta Norja ja aurinkoiset vuonot on taitavasti taiottu säveliin.

Kuten niin monesti Juicen kappaleissa, ovat sanat koko homman juju. Vaikka taustalla soisi free jazzia, kiinnittyy huomio pelkästään sanoihin, joita bändi sitten täydentää tai on täydentämättä. Siihen harva on pystynyt ja tulee pystymäänkään.

Sanoitus kertoo kaiketi elämää nähneiden laulunteijöiden kohtaamisesta Norjassa. Voisi kai sanoa, että kehäraakkien pidennetty viikonloppu. Riveihin ja niiden väleihin on Juice ujuttanut monta viittausta suomalaisiin legendoihin, mutta istuu ne myös monen miehen saunailtoihin. Oletan, että kokemus puhuu.

”Korkkasin tuomiset, heitimme huomiset” on neljällä sanalla kuvailtu toisen päivän alku. ”Joimme sen putelin, niksejä utelin, hiukkasen painittiin” taas saman päivän ilta. Varsinkin suomalainen mies löytää näistä lauluista kiinnekohtia jätkäporukoiden illanviettoihin. Alkoholin voimalla on tehty paljon murhia, mutta on sen myötä myös taajaan ”parannettu maailmaa”.

Juicen mukaan idea kappaleeseen tuli unesta, jonka hän näki Junnu Vainion kuoleman jälkeen. Siinä faksiin oli jäänyt Junnun keskeneräisestä kappaleesta vain otsikko.

Tästä kappaleesta tulee aina hyvä fiilis. Aurinko paistaa, väsyttää, mutta tiedossa on hyvä päivä hyvässä seurassa. Kärkikastia.

186. The Moody Blues – Nights in White Satin

Talvisen kaunis melodia. Olen aina luullut, ja luulen edelleenkin, sanojen kertovan talviöistä. Voipa se kertoa satiinilakanoistakin.

Bluesista kohti progressiivista rockia linjan piirtänyt The Moody Blues on tehnyt musiikkia jo kohta 60 vuotta. Bändin suurimpia hetkiä oli albumi Days of Future Passed, jonka ensimmäinen sinkku Nights in White Satin on. Käytännössä kappale on The Night -kappaleen ensimmäinen osa, mutta yleisesti tunnetaan edellämainittuna. Maailmalle se meni kaupaksi ihan mukavasti, kappaletta on USA:ssa myyty yli miljoona kopiota.

On kliseistä sanoa, että kappaleessa on hyviä suvantovaiheita. Mutta joskus kliseetkin ovat mitä suurimmissa määrin totta. Sävellystyö on pysäyttävän kaunis. Tämä on sellainen sävelmä, että se on aina hiukan nopeampi kuin sen muistaa olevan.

Laulaja Justin Haywardin ääni on uskottava ihan joka suhteessa. Sitä tukee melodian lisäksi myös erittäin komeat bassolinjat ja polveilevat mellotron- ja jousitaustat.

Nights in White Satinista jää jokaisella kuuntelukerralla parempi jälki. Illan viimeisenä kappaleena säässä kuin säässä.

Toomion TOP200-biisit: 187. Stanley Myers – Cavatina

Vuonna 1978 ilmestyi Kauriinmetsästäjä-elokuva, joka paljon sen jälkeen oli aika vaikuttava ilmestys. Synkkyys ja pikkujätkille sopivan jännittävä Venäläisen ruletin pelaamiskohtaus jäivät mieleen. Myöhemmin, kun elokuvaa on katsonut, jää siitä erinomaisten näyttelijäsuoritusten lisäksi mieleen Cavatina.

Cavatina on kappale, jonka Stanley Myers sävelsi hiukan aiemmin ihan eri elokuvaan. Sävelmä kuitenkin sai kuuluisuutensa juuri tämän Kauriinmetsästäjän ansiosta. Alun alkujaan kappale on sävelletty pianolle, mutta Myers halusi siitä vähän pidemmän ja sävelsi sen akustiselle kitaralle.

Elokuvassa soinut, ja eniten herkkyyttä sisältävä versio on John Williamsin soittama. Kyseessä ei siis ole se Star Wars -säveltäjä vaan brittiläis-australialainen kitaristi.

Tämä ei oikeastaan tarvitse mitään spesiaalipaikkaa soidakseen, vaan on aina yhtä ihastuttava.

Metallimusiikin olemus – 44. Urkurockin ilotulitusta

URIAH HEEP – LOOK AT YOURSELF (1971)

Mick Box eleli Essexissä jalkapalloa ja nyrkkeilyä harrastaen. Urheilun lisäksi hän oli kitaristi The Stalkers -yhtyeessä. Tämän yhtyeen alkuperäinen laulaja sai väistyä rumpalin serkun tieltä. Rumpalin serkku oli mies nimeltä David Garrick, joka paremmin David Byronina tunnetaan. Tämän myötä muut jäsenet lähtivät liitämään ja Boxin ja Byronin oli perustettava uusi bändi. Siitä tuli Spice, joka oli jazzin sekaista rockia. Vuonna 1970 bändiin liittyi multi-insturmentalisti, mutta pääosin kosketinsoittaja Ken Hensley. Näin Uriah Heep oli valmis. Nimi tosin vaihtui managerin ehdotuksesta ja on alkuperältään David Copperfield -romaanin hahmosta kaapattu.

Uriah Heepin kolmas albumi Look at Yourself oli menestys eritoten Suomessa ja Saksassa. Suomessa albumi nousi listaykköseksi. Kotimaassaan se oli yhtyeen ensimmäinen listalle päässyt lätty. Sitä pidetään yleisesti albumina, jolla bändi löysi ”oikean” tyylinsä.

Tuon tyylin takana voidaan pitkälti pitää Ken Hensleya, sillä hän oli säveltämässä lähes kaikkia kappaleita. Vaikka yksi Uriah Heepin tunnistettavimpia elementtejä on David Byronin laulu ja falsetit, laulaa nimikappaleella juuri Hensley. Eikä huonosti laulakaan. Muutenkin kappaleessa on raskasta rymistelyä ja Hensleyn raaka urkusoundi leikkaa ilmaa.

Albumin toinen hitti, July Morning, on bändin omia suosikkeja ja siinä Moogia käy raapimassa Manfred Mann. Kerroksia kappaleissa on enemmän kuin lyhyellä kuuntelulla olettaisi. Progressiivisuus on melodista eikä sitä ole tehty tarkoituksellisen haastavaksi vaan kaikki kikkailut palvelevat kokonaisuutta.

Metalliin vaikutteita bändi on tuonut roppakaupalla. Tämä levykin ainakin ripakopallisen verran. Ian Clarkin rumpusoolot ja tuplarummut eivät olleet ennenkuulumattomia, mutta taidokkaasti esillä. Laulaja David Byron on ainakin King Diamondin suurin esikuva. Metallibändeistä ainakin Gamma Ray on versioinut Look at Yourselfin.

Yhteenvetona Look at Yourself on raaka, mutta ammattimaisesti tuotettu albumi. Jos pitää vahvasti uruilla marinoidusta proge-rockista, niin sitä albumi tarjoaa. Uriah Heep on minusta edelleen hiukan aliarvostettu aikansa bändeistä. Tämäkin levy sisältää perinteisen hard rockin lisäksi viitteitä southern rockista ja jopa grungesta. Hensleyn, Byronin ja Boxin luoma soundi ja sävellykset on usein jopa miellyttävämpiä kuin Deep Purplen vastaavat.

Ottakaa tämä peilikannella varustettu albumi ilolla vastaan. Hienoa junttausta. Esimerkkikappaleena en laita kumpaakaan suurimmista hiteistä, vaan eniten metallisimman Shadows of Griefin, jonka riffi soikin sitten loppupäivän päässä.

Kuva: britrockbythebay.com

Toomion TOP200-biisit: 188. Rezső Seress – Szomorú vasárnap

Sad Sunday, Gloomy Sunday tai Hungarian Suicide Song… Mikä vain noista käy. Rezső Seress oli unkarilainen säveltäjä, joka alkuperäisellä versiolla vuonna 1933 kuvasi sodan kauhuja. Seress itse oli keskitysleirin kokenut juutalainen ja entinen sirukustaiteilija. Hän eli köyhän ja masentuneen elämän. Kuuluisimman sanoituksen teki László Jávor, jonka tarinassa kertoja haluaa tappaa itsensä, koska hänen rakastettunsa kuoli. Iloista.

Vain yhtä kättä käyttävänä pianistina Seress sävelsi useampiakin teoksia, mutta tämä kyseinen Gloomy Sunday sai eniten kuuluisuutta. Puhuttiin, että moni oli sen kuullessaan halunnut ja jopa toteuttanutkin itsemurhan. Nämä puheet olivat kuitenkin vahvasti liioiteltuja, vaikka esim. BBC eväsikin kappaleen soiton kanavillaan yli kuudeksikymmeneksi vuodeksi. Tuon aikakauden tunnelma oli muutenkin sen verran synkkä, että uskottiin itsemurhatilaston johtuvan sodista.

Lopulta se ainut varma ja onnistunut itsemurha oli säveltäjän itsensä tekemä. Vuonna 1968 hän hyppäsi kotinsa ikkunasta, mutta ei kuollut heti. Sairaalassa hän kuitenkin kuristi itsensä hengiltä.

Onhan tämä surullinen, mutta kovin kaunis kappale. Itse pidän eniten tästä ensimmäisestä instrumentaaliversiosta. Sateiseen huhtikuun päivään se istuu jetsulleen.