Toomio’s TOP100: 77. Faith No More – Album of the YearToomion TOP100: 77. Faith No More – Album of the Year

Producer: Roli Mosimann, Billy Gould
Recorded: 1996-1997
Published: 3.6.1997
Label: Slash

4. in Finnish albumchart, 7. in UK and 40. in USA.

SINGLES
Ashes to Ashes
Last Cup of Sorrow
Stripsearch

I don’t know what happened, but the album name wouldn’t have been a bad choice.

This album is maybe the best from the FNM. Wild start with Collision and continues with Stripsearch. It’s not a bad start. The songs are good and they have some good jumps. Not too confusing “art shit” but catchy alternative songs. The band plays on the same side in every aspect.

Mike Patton already knows what he wants, and using his voice in wide range. Megaphone sound I’ve always hated though, and it seems to be the epitome of Patton. The whole band is accompanied comfortably. Keyboardist Roddy Bottum has a smooth elegance. He complements, but doesn’t take up a major part of the show.

”When you have the courage, the songs can be just a simple drum beat and vocals.”

Overview of the FNM is certainly confusing and artistic, but when you have the courage, the songs can be just a simple drum beat and vocals. Of course, it also requires a skilled and fearless singer. Think about songs without Patton’s vocals!?

Listening must be happen in GTI Golf somewhere between Utti-Alavus, when the speed is just too high. The year could be 1999.

THE BEST MOMENTS
StripsearchSeen for the first time on MTV with the video and after all, it’s great in all tranquility.
Got That FeelingThe complete opposite of Stripsearch.

EI LÄHDE
Naked in Front of the Computer Just as good as the name suggests.

https://open.spotify.com/album/15eiCGvldXlDbIz9ZQLmw6Tuottaja: Roli Mosimann, Billy Gould
Nauhoitettu: 1996-1997
Julkaistu: 3.6.1997
Levy-yhtiö: Slash

Suomen albumilistan 4., UK:n 7. ja USA:n 40.

SINGLET
Ashes to Ashes
Last Cup of Sorrow
Stripsearch

Enpä tiedä oliko levyn nimi ennuste ja miten lopulta kävi, mutta ei olisi ollut huono valinta.

Tämä levy on ehkäpä ehjin FNM-levy. Hurjasti lähtee Collisionilla ja jatkuu Stripsearchilla. Ei ole huono alku. Biisit ovat hyviä ja niissä on hyviä hyppyjä. Ei liian sekavia taidepläjäyksiä vaan tarttuvia vaihtoehtobiisejä. Sen verran pelaavat samalla puolella joka osa-alueella, jotta jälkeä syntyy.

Mike Patton tietää jo mitä haluaa, ja käyttää ääntään laadukkaasti. Megafoni-soundia olen tosin aina inhonnut, ja sen ruumiillistuma Patton taitaa olla. Koko bändi säestää mukavasti. Roddy Bottumin kosketintouhuissa on smoothia tyylikkyyttä. Hän täydentää, mutta ei vie pääosaa esityksestä, joka usein on juuri vokalistin heiniä.

”Kun on riittävästi rohkeutta, voi kappaleita viedä pelkällä rumpukompilla ja laululla.”

Yleiskuva FNM:stä on varmasti sekava ja taiteellinen, mutta kun on riittävästi rohkeutta, voi kappaleita viedä pelkällä rumpukompilla ja laululla. Toki se vaatii myös taitavan ja ketäänpelkäämättömän laulajan. Miettikääpä biisejä ilman Pattonin laulua. Kyllä pohjat ovat hyvin simppelit ja luottoa pelkistykseen on paljon.

Levyä kuunnellaan GTI-Golfissa välillä Utti-Alavus, kun vauhtia on aivan liikaa. Vuosi mielellään 1999.

PARHAAT HETKET
Stripsearch Ensikerran nähnyt MTV:llä videon kera ja onhan se kova kaikessa rauhallisuudessaan.
Got That FeelingTäydellinen vastakohta Stripsearchille.

EI LÄHDE
Naked in Front of the Computer Juuri niin hyvä kuin nimi antaa olettaa.

https://open.spotify.com/album/15eiCGvldXlDbIz9ZQLmw6

Live review: For the Imperium & Waltari @Virgin Oil, 27.3.2015Keikka-arvio: For the Imperium & Waltari @Virgin Oil, 27.3.2015

Rainy day in Helsinki. I got a surprise offer from drummer (Northern Discipline & Deviant Compound) to take a look For the Imperium’s gig in Virgin Oil. I took the offer, because the drummer is my very good friend.

Long travel and breezy pizza eaten we headed to Virgin Oil with mixed expectations. FTI’s gigs were always good, but what was to be expected now when the crew has been changed? The guitarist took off, new guitarist came and keyboardist has been included. The last two records have been qualified stuff, although I must say that this band works quite differently from the album after it has been seen live.

I hadn’t been in Virgin Oil Before, but the place looked pretty nice. The space is slightly bulky, so the sound is certainly challenging to get good. When we walked in, we noticed a couple of familiar characters, a bassist Jyri Helko and a drummer Tuomas Rauhala behind the merchandise desk. The band comes to the audience. It’s always a big plus.

We took place on the middle of the floor. However, we moved a little to the left, that we can see the drummer operation (= in gig with the drummer). The band started with a new material, and as always Hakim Hietikko took the audience well. Actually, no matter, what this man sing, it works. And his sweaty essence always adds credibility. Keyboards by Panu Rauhala clearly brought more air to compositions, and if  before there was a strong rhythm instrument-sound, now they lived smoothly with the rest of the band.

I had heard new Titans Fall-songs only from the teaser clips. So I did not have the new songs was not very strong bond. Still it was clear that the material is straighter than before. Tricks and hooks were at least as challenging as they used to, but they were rare. It’s hard to say whether it’s a shame or a great thing that the old Breathing Life In You get the audience to the best noise?

New guitarist Jonas Björkroth was still a little green fruit on stage, and the musicianship wasn’t enough replacing the humor that former guitarist brought. But let’s allow him time to learn. This lack became patched by solo sections of Rauhala bros. Especially the drummer taught to the public, what the dynamics are. Sakae’s set sparkled green so much, that if solo would be longer, there would two of the four Turtles have incarnated on stage. So, once again, the band played decent show!

My intention was to fly away after the FTI’s show, but next band piled up so quickly, that I decided to look at the first half of the Waltari.

The circus-looking band full of musicians on different ages climbed on stage. Kärtsy Hatakka sneaked behind a microphone. The man has always been somewhat amusing revelation, and he must know it pretty well, too.

Kärtsy with his nasal voice is still quite a good singer, and songs are pretty good too. Other band was a bit boring, but Kärtsy’s charisma tied also me. And, after all, The Stage is a fuckin’ song!

When I walked to the hotel, I saw one fight and one man peeing on the wall. Pasila showed its best. In any case, both of the bands is worth of live-experiencing.  But I’m not really sure either would be a warm-up band.Sateinen päivä Helsingissä. Tuli yllätystarjous rumpalilta (Northern Discipline & Deviant Compound) lähteä katsomaan For The Imperiumia Virgin Oiliin. Otin tietenkin tarjouksen vastaan, ihan jo silläkin varjolla että kyseinen rumpali on hyvä ystävä.

Pitkä matka ja reipas pizza alla suuntasimme Virgin Oiliin ristiriitaisin odotuksin. FTI:n keikat olivat aina ennenkin olleet hyviä, mutta mitä oli odotettavissa nyt, kun miehistössä on tapahtunut muutoksia? Kitaristi läks, uusi tuli ja kosketinsoittajakin on otettu mukaan. Kaksi edellistä levyä ovat olleet pätevää tavaraa, joskin on sanottava, että tämä bändi toimii levyltä ihan eri tahtiin vasta sen jälkeen kun on sen livenä nähnyt.

Ennen en Virgin Oilissa ollut käynyt, mutta paikkana ihan mukavan oloinen. Tilana hivenen hankalan muotoinen, joten soundit on varmasti haastava saada kohdilleen. Sisään kävellessä huomasimme pari tuttua hahmoa, eli basisti Jyri Helkon sekä rumpali Tuomas Rauhalan fanituotepöydän takana. Bändi tulee yleisön luo. Siitä aina plussaa.

Otimme kaverini kanssa tiukan paikan keskeltä lattiaa. Siirryimme tosin hiukan vasemmalle, että näemme rumpalin toiminnan (= keikalla rumpalin kanssa).  Bändi aloitti uudella materiaalilla, ja kuten aina ennenkin Hakim Hietikko ottaa yleisön kyllä mainiosti. Oikeastaan sama mitä mies laulaa, mutta perille se menee. Ja hikinen olemus lisää aina uskottavuutta. Koskettimet Panu Rauhalan toimesta toivat selkeästi lisää ilmaa sävellyksiin, ja ennen vahvasti esillä olleet rytmisoittimet soivat nyt sulavammin yhteen muun bändin kanssa.

Uusia Titans Fall-biisejä olin kuullut juuri niiden teaser-pätkien verran. Eli uusiin biiseihin ei kovin vahvaa sidettä vielä ollut. Tälläkin otannalla oli selvää se, että materiaali on suorempaa. Jipot ja koukut ovat vähintäänkin yhtä haastavia kuin aiemmin, mutta niitä tuli vain harvemmin. Paha on sanoa onko se sääli vai hieno asia, että vanha Breathing Life In You saa yleisössä suurimman möykän aikaiseksi.

Uusi kitaristi Joona Björkroth oli lavalla vielä hiukan raakile, eikä soittotaito riittänyt ihan korvaamaan entisen kitaristin mukanaan tuomaa spiikki-huumoria. Annetaan kaverille kuitenkin aikaa opetella. Tämän puutteen paikkasivat Rauhalan veljesten soolo-osiot, jossa varsinkin rumpali opetti yleisölle, mitä dynamiikka on. Sakaen setti hehkui sen verran reippaasti vihreää, että jos soolo olisi yhtään pidempään jatkunut, olisi lavalle inkarnoitunut kaksi neljästä Turtlesista.  Eli bändi veti jälleen kerran kelpo shown!

Ensimmäisen bändin repiessä kamppeensa noin viidessä minuutissa lavalta pois, tuli seuraava bändi laittelemaan omansa tilalle. Oma aikomus oli lähteä kiitämään FTI:n keikan jälkeen, mutta kasasivat penteleet kamppeensa sen verran reippaasti, että päätin katsoa alkupuolta myös Waltarista.

Lavalle kiipesi aikalailla sirkuksen näköinen joukkio eri-ikäisiä muusikoita. Eikä kulunut aikaakaan, kun mikrofonin varteen hiippaili itse Kärtsy Hatakka basso kaulassa. Mieshän on aina ollut jotakuinkin huvittava ilmestys, ja tietää sen varmasti hyvin itsekin. Miehen tunnistaa varmasti itsekseen, jos ei sekoita häntä Simpsonien Krusty-klovniin.

Kärtsy on nasaaliäänestään huolimatta (tai siitä johtuen) edelleen ihan hyvä laulaja, eikä biiseissäkään ole valittamista. Muu bändi oli hippasen tylsä, mutta Kärtsyn karisma jaksoi sitoa meikäläisenkin hetkeksi katsomaan. Ja onhan The Stage helvetin kova biisi.

Hotellille kulkiessa näin yhden pahoinpitelyn ja seinään kuseskelun. Pasila näytti parastaan. Joka tapauksessa kumpikin bändi on livenä kokemisen arvoinen. Siitä en ole kyllä varma kumman pitäisi olla lämppäri.

Toomio’s TOP100: 78. Sara – KromiToomion TOP100: 78. Sara – Kromi

Producer: Ari Laurila, Sara
Recorded: 2001
Published: 2002
Label: Kråklund Rekords

At first I hated Sara. It was a little pretentious band from Kaskinen. Attempted to manage with Finnish lyrics that sound like English. Poof.

Then I heard Saattue, and I liked it. So I found Kromi. Saattue sounds funny with its millennium-sounds, but Kromi has withstood the time well.

”Much has taken from Tool, little from Deftones, but most of it sounds themselves.”

The musical style is wandering gloominess betwixt of undefined metal and alternative rock. Much has taken from Tool, little from Deftones, but most of it sounds themselves. Finnish alternative metal. The riffs and vocal melodies are very far from conventional, and especially the usual Finnish.

There are bands that can say which kind names of the songs suits them the names of the songs. This album track list you can see that often they move in the cold and lifeless city neighborhoods.

The guitars are played with a heavy buzz. Vocalist Jorma Korhonen was an artist with a capital A, before changed his name to Joa. Okay, he’s still very cool artist.

This can listen in the cold temperatures on the way to Seinäjoki.

THE BEST MOMENTS
KSK Awesome description of the time when early adult start to get their own opinion, to look at the world outside.

NOT SO BRILLIANT
Pintathe melody is so difficult, it didn’tt really take you anywhere.

https://open.spotify.com/album/5BjQE4XkXFUvaIAmAsFO8GTuottaja: Ari Laurila, Sara
Nauhoitettu: 2001
Julkaistu: 2002
Levy-yhtiö: Kråklund Rekords

Alunperin inhosin Saraa. Se oli hiukan teennäinen bändi Kaskisista. Koittivat keksiä suomalaisia sanoituksia, jotka kuulostavat englannilta. Pöh.

Sitten kuulin Saattueen, tykästyin ja sitä kautta sotkeuduin Kromiin. Saattue kuulostaa nykyään millenium-soundeissaan huvittavalta, mutta Kromi on kestänyt aikaa hyvin.

”Paljon on Toolia, vähän Deftonesia, mutta eniten se kuulostaa itseltään.”

Musiikkityyli on määrittelemätöntä metallin ja vaihtoehtorockin välimailla harhailevaa synkistelyä. Paljon on Toolia, vähän Deftonesia, mutta eniten se kuulostaa itseltään.  Suomalaiselta vaihtoehtometallilta. Riffit ja laulumelodiat ovat hyvin kaukana tavanomaisista ja varsinkin tavanomaisista suomalaisista. Kromia ei varmaankaan ole liiemmin mietitty. Kaikki vain on. Todella hienoja sovituksellisia oivalluksia levyllä silti on. Esim. Kooman jousisovitukset.

On bändejä, joista voi sanoa millaiset biisien nimet heille sopii. Tämän levyn kappalelistasta voi nähdä, että usein liikutaan kylmissä ja elottomissa kaupunkilähiöissä.

”Ruosteen ruman peiton,
Illan viileän verhot,
Kaiken alta hohtaa kromi”
– Kromisade

Kitarasoundi on aikalaistensa tapaan raskasta surinaa. Soundit muutenkin. Silti on todella hienoja sovituksellisia oivalluksia levyllä silti on. Esim. Kooman jousisovitukset. Jorma Korhonen oli taiteilija isolla T:llä ennenkuin muutti nimensä Joaksi. Okei, on sitä vieläkin. Jorma vain soi paremmin.

Tätä voi kuunnella pakkassäässä matkalla Seinäjoelle.

PARHAAT HETKET
KSK Mahtava varhaisaikuisen kuvaus siitä, kun tavallaan alkaa omasta mielestään katselemaan maailmaa ulkopuolelta.

EI LÄHDE
Pintamelodia on niin vaikea, se ei oikein vie minnekään.

https://open.spotify.com/album/5BjQE4XkXFUvaIAmAsFO8G

Toomio’s TOP100: 79. Yann Tiersen – InfinityToomion TOP100: 79. Yann Tiersen – Infinity

Producer: Yann Tiersen
Recorded: 2014
Published: 16.4.2014
Label: Mute

Wikipedia describs this music: folk, acoustic or indie rock.

Nonsense. This is not any of them. At least, none of these could describe the music as it is. Movie music is probably the best description. This is seen as just for music.

”Also, it shouldn’t be left to the background, even though it’s kind of background music.”

The album is not strange even if it is not by any means all the usual music. The album is also not difficult to listen, even though it requires more than one spin. Also, it shouldn’t be left to the background, even though it’s kind of background music. It is a film music without film. It requires the right kind of shows and the right kinds of landscapes. “The hard part (of Tiersen’s music) was making a selection, because all his tracks worked with the film’s images!”, said Jean-Pierre Jeunet (Director of Amelie).

While Yann Tiersen best-known work is the Amelie movie soundtrack, I think Infinity is the best album he has made. A man plays all the kind of instruments and will be able to also create a great melodies and vocal harmonies. The man himself has said that the experimental classical music or pop music, but the music makes picking up free of anything that sounds good, because that is life.

”This album includes not French, but English, Faroese, Icelandic and the Breton language.”

Despite the confusing description of this album, it’s really worth listening to. The different colors created using of different melodies has been very successful. This album includes not French, but English, Faroese, Icelandic and the Breton language. Not the most common ones, although Iceland is strong in the field of music by Björk and Sigur Rós.

The similarity can probably founded from artists as Air and Jean Michel Jarre. Surprisingly, they came from France. Finnish colleague could be Magyar Posse.  Perhaps the greatest expression concerned. If you can listen to music at bedtime, this is made for that purpose. Travelling to other mood begins as soon as thesa first track.

THE BEST MOMENTS
Aer Mahen Bihan A dark and somehow an oceanic song.

NOT SO BRILLIANT
Meteorites – It’s just an outro. Nothing else.

https://open.spotify.com/album/3UH6S1zAB2BDhUQmtuyKSpTuottaja: Yann Tiersen
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 16.4.2014
Levy-yhtiö: Mute

Wikipedia kuvailee tämän musiikin folkiksi, akustikseksi tai indie rockiksi.

Höpöhöpö. Ei tämä ole mitään niistä. Ainakaan niin, että näistä mikään voisi musiikkia kuvata sellaisena kuin se on. Elokuvamusiikki on varmaan lähes paras kuvaus, eikä sekään ole riittävä. Pidetään tätä ihan vain musiikkina.

”Levyä ei myöskään pitäisi jättää taustamusiikiksi, vaikka se tavallaan on juuri sitä. Se on elokuvamusiikkia ilman elokuvaa.”

Levy ei ole outo vaikkei se ole millään muotoa tavallistakaan musiikkia. Levy ei myöskään ole hankalaa kuunneltavaa, vaikka se vaatiikin useamman kuuntelukerran. Levyä ei myöskään pitäisi jättää taustamusiikiksi, vaikka se tavallaan on juuri sitä. Se on elokuvamusiikkia ilman elokuvaa. Se vaatii oikeanlaiset näytökset ja oikeanlaiset maisemat, riippumatta siitä liikutaanko niissä oikeasti vai mielikuvituksen avulla. Eräs elokuvaohjaaja onkin todennut, että Tiersenin musiikin kohdalla pahin osa on valinta, sillä jokainen kappale sopii elokuvaan kuin elokuvaan.

Vaikka Yann Tiersenin tunnetuin teos onkin Amelie-elokuvan Soundtrack, on minusta Infinity miehen parasta jälkeä. Mies soittaa jos minkälaista kilkutinta ja osaa sen lisäksi luoda hienoja melodioita ja kauniita lauluharmonioita. Kuunnelkaahan kuinka monessa kappaleessa kellopelit soivat taustalla. Nii-in, pirun monessa, vaikkei niitä aluksi huomaakaan. Mies on itse sanonut, ettei koe musiikkia klassiseksi tai pop-musiikiksi, vaan tekee musiikkia poimien vapaasti kaikkea, mikä kuulostaa hyvältä, koska sellaista elämä on.

Levyltä ei löydy odotusten vastaisesti ranskan kieltä. Sieltä löytyy englannin, fäärin, islannin ja bretonin kieltä.

Hämmentävästä kuvauksesta huolimatta tämä levy on todella sellainen, joka kannattaa kuunnella. Erilaisten värien luonti sävelien avulla on onnistunut erinomaisesti. Oman sävynsä niihin tuo myös kappaleissa käytetyt kielet. Sieltä ei nimittäin odotusten vastaisesti löydy ranskaa vaan englannin lisäksi fäärin, islannin ja bretonin kieltä. Ei ihan tavanomaisimpia vaikka Islanti on musiikkikentällä vahvoja otteita aiemmin näyttänyt.

Samankaltaisuutta voi varmaan hakea sellaisista artisteista kuin Air ja Jean Michel Jarre. Yllättäen nämä bändit tulevat juuri Ranskasta. Suomalaisista ehkä Magyar Possea lähennytään kierron joissain vaiheissa. Ehkä eniten ilmaisun osalta.

Jos on ihmisenä sellaista tyyppiä, että voi kuunnella musiikkia nukkumaan mennessä, ei tämä ole ollenkaan hullu vaihtoehto siihen tarkoitukseen. Matka muihin tunnelmiin alkaa heti ensimmäisestä kappaleesta.

PARHAAT HETKET
Aer Mahen BihanSynkkä ja jotenkin myös merellinen kappale.

EI LÄHDE
MeteoritesOikeastaan vain levyn lopetus. Ei muuta.

https://open.spotify.com/album/3UH6S1zAB2BDhUQmtuyKSp

Toomio’s TOP100: 80. Anathema – Weather SystemsToomion TOP100: 80. Anathema – Weather Systems

Producer: Christer-André Cederberg.
Recorded: 2011
Published: 16.4.2012
Label: Kscope

14. in Finnish TOP40. 50 in UK’s albumchart.

SINGLET
– Untouchable Part 1
– Untouchable Part 2

Anathema’s late albums was initially passed by rapid overflight. Luckily somebody got me to turn back. After all, these later albums are filled by genius progressive rock.

Cover art of Weather Systems is already out of fashion. Rounded fractal worlds were one year hit. Otherwise, the album will start as Anathema begins; with fast acoustic guitar strumming and fine spring arrangements.

 ”If you would like to aggravate, so the compositions and arrangements is even slightly ABBA.”

The brothers are come a way up from the grunt singing of early days. The female vocals bring a clear added value to the band’s music. In fact, I don’t often like female singing metal, progressive rock or heavier music. Or, I have not heard singers with voice good enough. On the other hand this is being musically quite far from heavy metal. Maybe this is something light surgical steel. If you would like to aggravate, so the compositions and arrangements is even slightly ABBA.

We sometimes laughed with my friends to ever-growing compositions of Anathema, which start slowly and delicately, and eventually end up in epic way. But in this area Anathema is clever, if not the best.

 ”The lyrics are opposites to gloomy atmosphere of black metal lyrics.”

Also, the lyrics moves on an ethereal and misty path, but this type of music doesn’t really need any more details to affect. The lyrics are opposites to gloomy atmosphere of black metal lyrics. Anathema’s songs are boosted with a hint of hope.

This was the best running music, which I’ve heard. If you want to take a walk or run, take one of the last five albums of Anathema with you.

THE BEST MOMENTS
Untouchable Pt 1 & 2 A skillful demonstration of how to make a credible fast and slow track.

NOT SO BRILLIANT
A Storm Before the Calm – The atmosphere has fallen slightly to the wrong side.

https://open.spotify.com/album/7uZ0Bk5U5AddZb1G0MQDgpTuottaja: Christer-André Cederberg.
Nauhoitettu: 2011
Julkaistu: 16.4.2012
Levy-yhtiö: Kscope

Suomen listan 14. UK:n 50.

SINGLET
– Untouchable Part 1
– Untouchable Part 2

Anatheman myöhäisemmät vaiheet tuli aluksi ohitettua nopealla ylilennolla. Onneksi joku kuitenkin sai kääntymään takaisin. Nehän sisältävät nimittäin varsin pätevää tavaraa.

Weather Systemsin kannet ovat jo nyt hetken olleet pois muodista. Pyöristetyt fraktaalimaailmat olivat yhden vuoden hitti. Muilta osin levy alkaa niin kuin Anatheman näinä päivinä kuuluukin alkaa; nimittäin kasvatettavalla akustisen kitaran näppäilyllä, jota jousisovitukset taustalta hienosti tukevat.

”Jos haluaa kärjistää, niin sävellyksissä ja sovituksissa on jopa hivenen ABBA:a.”

Veljekset ovat laulajina tulleet melkoisen matkan ylös alkuaikojen maanalaisista mörinöistä. Muutenkin vokaalipuoli ja bändi on sellainen, jolle naislaulu tuo selkeästi lisäarvoa. Itse en monesti ole metallin, progen tai raskaamman musiikin sekaan lisäämässä naislaulua, mutta tällä kertaa ja tähän bändiin se sopii. Toistaalta tässä ollaan musiikillisestikin aika pirun kaukana raskaasta metallista. Ehkä tämä on metallien asteikoilla jotain kevyttä kirurginterästä. Jos haluaa kärjistää, niin sävellyksissä ja sovituksissa on jopa hivenen ABBA:a.

Olemme naureskelleet bändikavereiden kanssa nyky-Anatheman alati kasvaville sävellyksille, jotka alkavat rauhallisesti ja hennosti, ja lopulta päätyvät mahtipontiseen rymistelyyn. Mutta tällä alalla bändi onkin taitava, ellei paras.

”Sanoitukset ovat jonkin tasoisia vastakohtia synkän tunnelma-black metallin sanoituksille. ”

Myös sanoituspuolella ollaan aika eteerisellä ja utuisella polulla, mutta tämän kaltaisella musiikilla ei oikeastaan tarvitsekaan tämän enempää detaljeihin puuttua. Sanoitukset ovat jonkin tasoisia vastakohtia synkän tunnelma-black metallin sanoituksille. Anatheman kappaleissa on nykyisellään paljon toivoa.

Tämän parempaa juoksumusiikkia ei ole. Jos haluaa ottaa musiikkia lenkille mukaan, niin Anatheman viiden viimeisen levyn joukossa ei ole siihen tarkoitukseen yhtäkään huonoa.

PARHAAT HETKET
Untouchable Pt 1 & 2 Taitava osoitus, kuinka tehdään nopea ja vastaavasti hidas kappale. 

EI LÄHDE
A Storm Before the CalmOn tippunut tunnelmaltaan hiukan sivuun.

https://open.spotify.com/album/7uZ0Bk5U5AddZb1G0MQDgp