Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 20 – Waitin’ on a Sunny Day

Albumilta The Rising (2002).

Tällä listalla on aiemminkin käsitelty The Rising-levyn biisejä (Nothing Man sijalla 38., Empty Sky sijalla 32.), joten tuon albumin taustat voidaan tässä yhteydessä käydä läpi pikaisesti. Kyseessä oli ensimmäinen varsinainen E Street Bandin kanssa tehty kokonainen levy sitten vuoden 1984. Yksi merkittävä kysymys tuon levyn tapauksessa oli se, kuinka Springsteen yhtyeineen päivitettäisiin 2000-luvulle: pitäisi kuulostaa freesiltä, mutta myös omalta legendaariselta, tunnistettavalta itseltään. Waitin’ on a Sunny Day kallistuu vahvasti jälkimmäiseen näistä: kaikuja ennenkaikkea vuoden 1980 River-levyn kevyistä pop-rockeista (ennenkaikkea Hungry Heartista) on selvästi kuultavissa.

Springsteen kirjoitti kappaleen jo 90-luvun puolella ja se soitettiin kertaalleen jo Reunion-kiertueen soundcheckissä vuonna 1999, mutta julkaistiin siis vuonna 2002, Euroopassa jopa singlenä. Heti julkaisunsa jälkeen se otti paikkansa keikkaseteissä toimien yleisönlaulattajana, crowd pleaserina, joka on kuultu käytännössä kaikkina iltoina viimeisen reilun vuosikymmenen ajan. Monesti kaiken lisäksi sellaisessa biisilistan kohdassa, jossa tarvitaan tunnelman kevennystä ja nousua ennen setin loppukiriä. Albumillaan tämä kappale edustaa irtiottoa sen yleisestä teemasta eli 9/11:stä.

Musiikillisesti WOASDissa on soulahtavia sävyjä ja 8-osa-beat kulkee Mighty Maxin käsissä jykevästi, poislukien toisen säkeistön “a drummer, girl, that can’t keep the beat” jossa Weinberg sotkee kompin tahallaan parin tahdin ajaksi, joka keikalla eri tavoin. Melodinen koukku on viulun soittama kuvio, joka tavataan ensi kerran heti introssa. Sointukierto on perinteinen, mutta se käy kolmessa eri sävellajissa (alussa C, soolossa D ja lopussa A) tarjoten sitä kautta eri sävyjään. Silloin kun tällaiseen sointukiertoon luodaan sopiva laulumelodia, se kykenee saavuttamaan haikeankauniin sävyn johon itse kuulijana tykästyn.

Springsteen itse sanoo VH1 Storytellers-ohjelmassa taustoittaessaan tätä biisiä, että hänellä on tapana kirjoitella tällaisia pop-paloja harjoituksen vuoksi ja usein työntää ne suoraan roskakoriin. Tämän hän kuitenkin päätyi säästämään ja työstämään hieman pidemmälle. Laulusuorituksessaan hän koetti vihjata legendaariseen soul-solisti Smokey Robinsoniin päin: Smokeyn pehmeä vaikute onkin selkeästi kuultavissa. Tässä esimerkiksi hänen Cruisin’-kappaleensa:

Sanoitus on yksinkertainen parisuhdelaulu tällä kertaa optimistisemmalla lähestymisellä. Siinä on jopa nuoren rakkauden sävyjä kepeine fraaseineen. Jokainen säkeistö on oma pieni kohtauksensa pääparimme suhteessa: varsinkin viimeinen säkeistö on jälleen hieman laajemmassa kuvassa.

WOASDia on parjattu fanifoorumeilla mielestäni turhankin kanssa. Totta lienee, että jos kiertää paljon Springsteen-keikkoja niin tähän saattaa kyllästyä, sillä tietyt kuviot toistuvat illasta toiseen. Tämän biisin aikana on tapana, että Bruce hakee yleisöstä lapsen laulamaan viimeistä kertosäettä. Itse kuitenkin olen innostunut joka kerta kun tämän livenä on saanut nähdä ja kun tuo levyversion viuluriffi on viimeisillä rundeilla korvattu torvisektiolla, niin sekin saa aivan erilaisen powerin. Keikkaversiossa myös tempoa on korotettu ja itseasiassa sävellajiakin nostettu pykälällä.

Itselleni tuo liveversio on jostain syystä aika keskeinen versiointi tästä biisistä, mutta on studio-otollakin keskeinen paikka Bruce-fanituksessani: tämä oli ensimmäisiä löytöjä, kun levyt ensi kertaa soittimeen eksyivät. Toukokuisella pyörälenkillä, Hotelli Puustellin kohdilla tämä aikoinaan kolahti.

It’s rainin’ but there ain’t a cloud in the sky
Musta been a tear from your eye
Everything’ll be okay
Funny thought I felt a sweet summer breeze
Musta been you sighin’ so deep
Don’t worry we’re gonna find a way

I’m waitin’, waitin’ on a sunny day
Gonna chase the clouds away
Waitin’ on a sunny day

Without you I’m workin’ with the rain fallin’ down
Half a party in a one dog town
I need you to chase the blues away
Without you I’m a drummer girl that can’t keep a beat
And ice cream truck on a deserted street
I hope that you’re coming to stay

I’m waitin’, waitin’ on a sunny day
Gonna chase the clouds away
Waitin’ on a sunny day

Hard times baby, well they come to tell us all
Sure as the tickin’ of the clock on the wall
Sure as the turnin’ of the night into day
Your smile girl, brings the mornin’ light to my eyes
Lifts away the blues when I rise
I hope that you’re coming to stay

http://www.dailymotion.com/video/xdtj5x_waiting-on-a-sunny-day-bruce-spring_music