Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 51 – We Take Care of Our Own

Albumilta Wrecking Ball (2012).

Ensimmäinen biisi tällä listalla, jonka alkuperäisestä julkaisusta on omakohtaisia muistoja. WTCOOO julkaistiin Wrecking Ball-albumin ensimmäisenä singlenä tammikuun 19. päivänä 2012. Bruce säestää oikeastaan itseään soittaen käytännössä kaikkia instrumentteja Ron Aniellon, kolmen naistaustalaulajan (Patti Scialfa, Soozie Tyrell sekä Lisa Lowell) ja New York Chamber Consort -jousisektion täydentäessä.

Heti introsta saakka on selvää, että kyseessä on suorempi rock’n’roll-biisi kuin yksikään edeltävällä Working on a Dream-levyllä. Sävellyksesti kyseessä onkin yksinkertainen kolmen soinnun ralli, mutta sointuja ja melodiaa pyöritellään riittävästi että mielenkiinto säilyy. Vaikka E Street Band ei olekaan säestämässä niin jo levyversiosta tietää, että livenä tämä toimii sen orkesterin versiona varmasti. Piano kilkattaa ja kertosäe on tehty suurille yleisöille.

Teksti on jälleen pohjimmiltaan poliittinen, samaan tapaan kuin Born in the U.S.A. liki kolmekymmentä vuotta aiemmin. ”We take care of our own” tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että nimenomaan omista ei pidetäkään huolta. Äkkiseltään positiivinen, yhteisöllisyyttä julistava biisi saakin katkerahkon sävyn. Mutta kun tarkkaan kuuntelee, niin heti alusta astihan se on selvää.

I been knocking on the door that holds the throne
I been looking for the map that leads me home
I been stumbling on good hearts turned to stone
The road of good intentions has gone dry as a bone
We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

Kakkossäkeistö viittaa suoraan tapahtumiin Yhdysvalloissa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Varsinkin New Orleansissa riehunut Katrina-hurrikaani on painunut mieliin. Toinenkin viittaus samaiseen kaupunkiin seuraa hetken päästä. ”Shotgun shack” on nimitys pienille asuintaloille, joita maahan rakennettiin runsaasti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Superdome puolestaan on urheiluareena Louisianassa, johon tuhannet ihmiset lähtivät turvaan hurrikaani Katrinaa. Alueen auttamista katastrofin yhteydessä on kritisoitu jälkeenpäin rutkastikin.

From Chicago to New Orleans
From the muscle to the bone
From the shotgun shack to the Superdome
There ain’t no help, the cavalry stayed home
There ain’t no one hearing the bugle blowin’
We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

Väliosan kautta tullaan viimeiseen säkeistöön, jossa luodaan kontrasti hiljaisen taustan ja jopa vihaisen tekstin välille. Tämä on juurikin sitä amerikkalaisen unelman ja todellisuuden rajaa, johon Bruce usein tarraa. Samat teemat ovat kuitenkin universaaleja. Seuraa retorisia, katkeria kysymyksiä, sillä todellisuudessa omista ja toisista ei pidetä riittävästi huolta.

Where’re the eyes, the eyes with the will to see
Where’re the hearts that run over with mercy
Where’s the love that has not forsaken me
Where’s the work that’ll set my hands, my soul free
Where’s the spirit that’ll reign over me
Where’s the promise from sea to shining sea
Wherever this flag is flown

We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

WTCOO oli tottakai lähes keikkastandardi vuosina 2012-2014 E Street Bandin kanssa kierrettäessä. Usein keikan alkupuoliskolla kuultu biisihän on juuri sellainen, joka sen bändin masinoimana toimii taatusti. Jykevää rumputyöskentelyä, pianon kilkatusta, kitaravetoisia välikkeitä sekä kertosäe, jota Bruce ja Steve Van Zandt pääsevät laulamaan samaan mikkiin.

Alkurundilla biisiä edelsi jopa Brucen ja bändin esittely, jolla keikka käynnistettiin. Tässä hyvä video aiheesta Tampasta maaliskuulta 2012, josta voi myös aistia miten tämä biisi toimii keikan ensimmäisenä numerona.

Omalle kohdalle tämä on sattunut kaksi kertaa: Helsingissä 2012 sekä Turun ykköskeikalla 2013. Varsinkin jälkimmäinen veto oli hieno: nimenomaan avausbiisi, jonka aikana bändi asteli pimeälle HK Areenan lavalle, ”Come on Max!”, Weinberg löi rumpukompin käyntiin ja Bruce asteli mikin ääreen: ”Oletteko valmiita? Are you ready?! One-two-three-four…”. Ehdottomasti mieleenpainuneimpia keikan avauksia missään.

Tekijä: Atso

Lieksan rock'n'roll-skenessä varttunut, sittemmin joensuulaistunut musiikin kuluttaja. Kitara soi ja muutkin bändi-instrumentit päästävät jonkinlaisia ääniä. Albumikokonaisuudet ja keikkaelämykset kunniaan!