Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 6 – Jungleland

Albumilta Born to Run (1975).

Born to Run-albumilla Bruce ja ESB maalailivat philspectormaisesti uransa suurimmalla pensselillä. Laaja-alaiset sanoitukset saivat seurakseen massiiviset, Wall of Soundia lähennelleet sovitukset, joita luodessaan E Street Band oli monien mielestä parhaimmillaan. Levyn huipennuksena kuullaan Jungleland, joka on kuin koko albumin teeman kaari yhden biisin muodossa: alun toiveikkuus hiipuu lopulta epätoivoon.

Junglelandiin huipentuu Springsteenin tarinankerronnallinen kirjoitustapa, jossa näkökulma tapahtuu ulkopuolisen silmin kolmannessa persoonassa. Jälleen pääosassa on nuori pari, “Magic Rat” ja “Barefoot Girl”, mutta tarina on universaali resonoiden vahvasti missä vain. Tässäkään biisissä ei mennä rakenteellisesti perinteisintä reittiä: kappale muun muassa etenee neljässä eri tempossa ja sävellajissa ja kaikki instrumentit eivät ole mukana lähellekään koko aikaa. Esimerkiksi kun rummut ja sähkökitarat häipyvät saksofonisoolon jälkeen, ei niitä enää varsinaisesti kuulla komppaamassa koko loppubiisin aikana.

Esiteltäessä Magic Ratia ja tyttöään piano säestää kuvausta, kuin korostaakseen romantiikkaa. “Together they take a stab at romance”. Toisessa säkeistössä selviää, että Rat onkin ongelmissa lain kouran ajaessa häntä takaa. Apua ei kuitenkaan ole saatavilla, vaan omillaan on pärjättävä. Viidakon lait, “Jungleland”. “From the churches to the jails / tonight all is silence in the world”. Kuin sattumalta massiiviset urut tulevat mukaan sanan “church” kohdalla.

Bändi liittyy mukaan varsinaisesti vasta nyt. Kaksi ensimmäistä riviä asettavat taustat mahtavasti, erityisesti jälkimmäinen: “They’ll meet ’neath that giant Exxon sign that brings this fair city light”. Eli alkuaikojen levyjen tapaan tässäkin on varjoissa tapahtuvia välien selvittelyjä, koska muuhunkaan ei ole varaa. Elämä vie. Velkoja maksetaan ja tavataan ihmisiä, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin ilmaantuvatkin.

Stevie van Zandtin soittaman kitarasoolon ja biisin romanttisimman tekstinpätkän (“Lonely-hearted lovers struggle in dark corners”) jälkeen kuullaan Clarence Clemonsin ikoninen saksofonisoolo. Springsteenin nuotti nuotilta ja lopulta eri osista kokoama soolo, josta on kirjoitettu ja sanottu kaikki mahdollinen. Vaikka (rakkauden-?)tuskissaan vaikeroiva soitto toimii mahtavasti jo yksinään, on se Junglelandin tarinan osana huikeimmillaan dominoiden koko Wall of Soundia. Tunnelman laskeutuessa viimeisiin säkeistöihin ja ylimääräisen soitinmekkalan hiipuessa pois ilmassa on taikaa.

Lopulta jäljellä on vain kaksi: päähenkilöt. Kohta heistäkään vain toinen, kun Magic Rat saa luodista kesken välien selvittelyn. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta, teatteri pyörii vaikka näyttelijät vaihtuvat. Niin Ratin kuolema kuin tytön suru jäävät huomiotta. Surumielinen säestys tukee tekstiä loistavasti.

“Outside the street’s on fire in a real death waltz / between flesh and what’s fantasy”. Crescendossa tapahtuva nousu tähän riviin nostaa biisin viimeisen kerran korkeimmalle portaalle, josta se ei enää laskeudu. Kyseessä on yksi ensimmäisiä viittauksia Springsteenin myöhempään merkkiteemaan, eli (amerikkalaisen) unelman ja todellisuuden välissä tapahtuvan tasapainoilun kuvaamiseen. Harvat edes yrittävät tehdä päätöksensä nin, että asiat olisivat paremmin, ja usein he jotka yrittävätkin vain loukkaavat itseään tai jotakuta muuta. Kun kappaleen varsinainen teksti päättyy, voidaan kuulla heidän vaikerointiaan “Jungelandissa”.

E Street Band on Junglelandissa omimmillaan. Kaikille soittimille on oma roolinsa isossa kuvassa, joka tosiaan on massiivinen. Isoimmassa valokeilassa on tottakai Clemons saksofoninsa kanssa, mutta tässä biisissä voi keskittyä kehen tahansa yksittäiseen soittajaan ja ihastella heidän rooliaan.

Jungleland on tottakai ollut keikkojen huippukohta aina 70-luvun puolivälistä saakka. Clarence Clemonsin menehdyttyä kesällä 2011 se oli hetken poissa biisilistoilta, mutta palasi mukaan heinäkuun lopulla 2012 Göteborgissa, jolloin fonisoolon soitti C:n veljenpoika Jake. Tuosta hetkestä tulikin yksi lisä legendaarisiin Springsteen & ESB-hetkiin sekä Brucen, osan bändiläisistä että yleisön pyyhkiessä kyyneleitään Göteborgin illassa. “Jos yhdellä soololla voisi pelastaa maailman, se olisi tämä”.

Vaikka Junglelandin kuvaama maailma on karu, on kappale mahtavan kaunis. Suosituksena juuri tällaisiin keväisiin iltakävelyihin, kun asfaltti rapisee kenkien alla ja kesän tuoksun voi tuntea jo ilmassa sekä aistia, miten sen seikkailut kutsuvat kokemaan itsensä.

The rangers had a homecoming in Harlem late last night
And the Magic Rat drove his sleek machine over the Jersey state line
Barefoot girl sitting on the hood of a Dodge
Drinking warm beer in the soft summer rain
The Rat pulls into town rolls up his pants
Together they take a stab at romance and disappear down Flamingo Lane

Well the Maximum Lawman run down Flamingo chasing the Rat and the barefoot girl
And the kids round here look just like shadows always quiet, holding hands
From the churches to the jails tonight all is silence in the world
As we take our stand down in Jungleland

The midnight gang’s assembled and picked a rendezvous for the night
They’ll meet ’neath that giant Exxon sign that brings this fair city light
Man there’s an opera out on the Turnpike
There’s a ballet being fought out in the alley
Until the local cops, Cherry Tops, rips this holy night
The street’s alive as secret debts are paid
Contacts made, they vanished unseen
Kids flash guitars just like switch-blades hustling for the record machine
The hungry and the hunted explode into rock’n’roll bands
That face off against each other out in the street down in Jungleland

In the parking lot the visionaries dress in the latest rage
Inside the backstreet girls are dancing to the records that the D.J. plays
Lonely-hearted lovers struggle in dark corners
Desperate as the night moves on, just a look and a whisper, and they’re gone

Beneath the city two hearts beat
Soul engines running through a night so tender in a bedroom locked
In whispers of soft refusal and then surrender in the tunnels uptown
The Rat’s own dream guns him down as shots echo down them hallways in the night
No one watches when the ambulance pulls away
Or as the girl shuts out the bedroom light

Outside the street’s on fire in a real death waltz
Between flesh and what’s fantasy and the poets down here
Don’t write nothing at all, they just stand back and let it all be
And in the quick of the night they reach for their moment
And try to make an honest stand but they wind up wounded, not even dead
Tonight in Jungleland

https://www.youtube.com/watch?v=fOOg9uljxns