Categories
Metallin olemus

Metallimusiikin olemus – 61. Mustavalkoista fantasiaa

QUEEN – QUEEN II (1974)

Queenin ensi levy oli tehty hyvin lyhyessä ajassa. Siitä huolimatta niin onnistunut, että bändi sai kiertää keikkaillen pari vuotta. Kiertueen loppupuolella alkoi uuden albumin teko, johon oli huomattavasti enemmän aikaa ja tekniikkaa. ”Halusimme viedä rock-albumin äänityksen uudelle tasolle”, tuumi Brian May. Koko tekniikka oli siis käytössä.

Albumi jakautuu kahteen osaan. Vinyyliaikana ihan virallisesti kahteen puolen. Valkoiseen ja mustaan. Valkoinen on hempeää ja tunnerikasta fiilistelyä, kun taas musta on raskasta, progressiivista fantasiaa. Valkoinen on pääosin Mayn säveltämää ja musta taas Freddie Mercuryn tuotosta.

Albumi ei suurelle yleisölle sisällä minkäänmoisia klassikoita. Seven Seas of Rhye ehkä eniten soitettu. Se olikin tietoinen haku singleksi. Mustan puolen kappaleet ovat siitä huolimatta pääosin hienoja, monitahoisia sävellyksiä. Ehkä liiankin kimurantteja ollakseen hittejä.

Ogre Battle on nimeltään mielettämän korni. Samalla se on lähes raskainta 70-luvun Queeniä. Fairy-Feller’s Master Stroke taas pohjaa samannimiseen tauluun. Ihan täyttä fantasiaa. Albumin ”pääteos”, The March of The Black Queen, on Mercuryn mukaan Queenin hankalimpia kappaleita sävellystyön puolesta. Synkkä, jopa ahdistavan synkkä Queeniksi. Siinä sekoitellaan useampaa tahtilajia ja vielä päällekkäin. Nevermore balladina on tälle täydellinen vastapari. Kaunis ja lyhyt.

Mayn mukaan aikalaiset, Led Zeppelin ja The Who tekivät periaatteessa samanlaista musiikkia, mutta enemmän riffeihin pohjautuen. Queenin tavoite oli olla älykäs ja soundiltaan monikerroksisempi ja säröisempi. Hyvin tämän allekirjoittamaan pystyy. On tässä teemaa myöten heviä ja metallia, vaikka sen arvo on huomattu vasta myöhemmin.

Albumi jakoi mielipiteitä. Jenkeissä ei pidetty, Briteissä pidettiin. Rumpali Roger Taylorin mukaan se johtui bändistä, ei levystä. Eikä varsinkaan albumin nimestä, jota Taylor inhosi. Queen ei ole koko olemassaolonsa aikana juuri tätä albumia soittanut. Mayn mukaan se on vaikea, eikä kappaleet hänen mielestään niin erinomaisia olleet, mutta musiikillisesti hän piti sitä Queenin elinkaaren suurimpana harppauksena eteenpäin.

Gunnareiden Axel Rose ja Smasharien Billy Corgan pitävät albumia yhtenä suosikkinaan. Queenia on ylipäätään pirun hankala ohittaa käsiteltäessä metallia tai raskasta rockia. Tai oikeastaan mitään valtavirrassa viihtynyttä musiikkia.

Tämä pitää kuunnella. Jokaisen. Se vaatii valkoisen puolen kahlaamisen, mutta pohja kenkien alla kovenee, kun päästään mustalle puolelle. Esimerkkikappaleena ”pääteos”.

Categories
Metallin olemus

Metallimusiikin olemus – 60. Köyhäintalosta maailmanmenestykseen

GENESIS – THE LAMB LIES DOWN ON BROADWAY (1975)

Edellinen vuosi oli tahkottu aiemman levyn kiertuetta ja rahaa. Selling England by the Pound oli nimittäin menestys. Noilla tuloilla bändi varasi osuvana vastaiskuna köyhäintalon kolmeksi kuukaudeksi harjoittelutilakseen. Uuden albumin sävellystyö laskettiin suurimmaksi osaksi soittajien käsiinkun laulaja Peter Gabriel keskittyi lyriikoihin ja tarinaan.  

Kuten usein menestystä saaneiden albumeiden jälkeen käyalkoi Genesiksenkin luomisprosessi sisältää enemmän tuskaa. “Osa jäsenistä meni naimisiin, osa sai lapsia ja osa oli eroamassa ja silti bändi yritti pysyä yhdessä jossain maaseudullatotesi kitaristi Steve Hackett. Kosketinsoittaja Tony Banksin mielestä Lamb Liesin harjoittelu on ollut yhtyeen vähiten mukavaa aikaa. 

Peter Gabriel oli työstämässä hänen viimeiseksi jääväänsä Genesis-albumiaHän erosi väliaikaisesti jopa albumia tehdessä karatakseen muiden projektiensa pariin. Gabriel kuitenkin keskittyi tarinaan ja sen sisältöönTarina oli mutkikas. Se kertoi puertoricolaisesta Raelista ja hänen kokemista sattumuksistaanmutta otti myös kantaa aikakauden tapahtumiin. 

Kun albumi ilmestyi ja kiertue oli liikkellä, Gabriel kertoi muulle bändille häipyvänsä sen loputtuaGabriel halusi keskittyä perheeseensämutta ongelmaksi koettiin myös se, että media piti Gabrielia isompana tähtenä kuin bändiä muuten pidettiin. Gabriel ei itsekään tästä pitänyt ja lopulta ero oli kaikille jonkinmoinen helpotus. 

Briteissä albumi nousi sijalle 10 ja menestyi progebändiksi muutenkin ihan hyvinTällä hetkellä se on kirjatusti myynyt lähes miljoonaa kopiota ympäri maailmanNiistä USA:ssa yli puoli miljoonaa. 

Tiellä metalliin se ei minusta ole kärkipään vaikuttajiavaikka kitarasoundeissa alkaakin kuulumaan metallisuutta. Varsinkin Broadway Melody of 1974kappaleen taustakompissaMyös tupla-albumimuotti ja konsepti tarinasta on myöhemmillekin progebändeille ollut tuttu 

Pidän eniten In the Cagen soundimaailmastajoka sujuvasti kertoo yhdellä soitolla albumin sisällöstänykyaikaisuudesta ja soittotaidosta kaiken oleellisen. Se myös kuvastaa hyvin New Yorkin hektistä elämänmenoaVaihtoehtoisesti näkyviin myös albumin aikainen live-veto kappaleestaOnhan Gabriel eläytynyt koko lailla vahvasti kappaleisiin. 

Categories
Metallin olemus

Metallimusiikin olemus – 59. Maailman hienoimmat levyn kannet?

EMERSON, LAKE & PALMER – BRAIN SALAD SURGERY (1973)

ELP:n miehet alkoivat olla kypsiä levy+yhtiö Atlanticin touhuihin. Tästä johtuen he päättivät perustaa oman Manticore-levy-yhtiön, jos saisivat tehdä kuten halusivat.

Trilogy-albumi oli kohottanut ELP:n taikinan sellaisiin mittoihin, että se kiinnosti kaupallisesti ympäri maailmaa. Oli siis uuden levyn aika.

Uutta levyä lähdettiin säveltämään, harjoittelemaan ja valmistelemaan entiseen elokuvateatteriin, jossa bändi pystyi koeajamaan materiaalia kuvitellulle yleisölle keikkaa mallintavissa olosuhteissa.

Kaikista sävellyksistä vastasi Keith Emerson, kun taas kaikki sanoitukset olivat Greg Laken käsialaa höystettynä Pete Sinfieldin koukeroilla.

Albumi oli bändinkin mielestä paperilla sekava tuotos. Ensin pari kappaletta klassista musiikkia mukaillen, sitten balladi, vähän huumorimusiikkia ja loppuun puolen tunnin kolmiosainen eepos. Helppoa se ei ollut soittajillekaan. Emerson toteutti musiikillista nerouttaan ja Lake & Carl Palmer yrittivät sinnitellä kannoilla.

Klassiset viitteet ovat metallin peruselementtejä ja yleisön ja kanssaihmisten hämmentäminen metalli-ihmisten stereoyyypin toimeenpaneva voima. Eniten metalliin viitannee kuitenkin kansitaide. H.R.Giger, jonka tunnetuinta kuvastoa on varmasti Alien, on raskaan musiikin ystävien suosiossa ollut kauan. Synkkä, dystooppinen värimaailma on säväyttänyt sitä väkeä aina.

Giger teki kansitaiteen ELP:n musiikista vaikuttuneena. Albumin työnimenä oli Whip Some Skull on Ya, joka tarkoittaa fellaatiota. Myös kansitaide oli nykyistä rivompaa, mutta sitä jouduttiin hiukan retusoimaan ennen julkaisua. Myös nimi vaihdettiin nykyiseen, joka kuitenkin merkitykseltään on sama. Gigerin alkuperäiset maalaukset katosivat eli varastettiin 2005. Ovat minul… kateissa edelleen.

Albumi julkaistiin vuonna 1973 ja oli kova menestys. Albumilistan kakkonen Briteissä ja jopa 11. Jenkeissä.

Helppo se ei kuunneltavaksi ole, mutta eittämättä se on proge-maailman yksi tärkeimpiä albumeita. Kuunneltavaksi Toccata.

Kuva:

Categories
Metallin olemus

Metallimusiikin olemus – 58. Fuusiojazzia ja tulevaisuuden kitarasooloja

GENESIS – SELLING ENGLAND BY THE POUND (1973)

Selling England by the Pound oli Foxtrotin tapaan menestys. Jopa huomattava sellainen. Itse asiassa se on parhaiten menestynyt niistä Genesis-levyistä, joilla Peter Gabriel vaikuttaa.

Steve Hackett on iskussa. Kitaransoitossa on myöhempien aikojen tilutusta ja on ilmiselvää, että Pelle Miljoonan väki on ainakin vahingossa ottanut ensimmäisestä kappaleesta vaikutteita (kohta alkaa noin 2.20). Kitarointi on hyvin monipuolista ja metallisuuden piikkiin menee monikin asia. Samoja elementtejä voi kuulla 1990-luvun Steve Vain teoksissa. Ei siis ole mitenkään ihme, että Hackett itse pitää albumia Genesiksen parhaana. Tuolloin hän oli aikaansa edellä. 

Ensimmäinen biisi menee varsinkin rumpaloinnin osalta melkomoiseksi kikkailuksi. Phil Collins oli tuohon aikaan syvästi vaikuttunut fuusio jazzista ja se soitossa kuuluu. Erinomainen rumpali hän on, siitä ei mihinkään pääse. Soiton dynamiikka on kuin luonnon muovaama. Hyvin elävä ja maanläheinen, vaikkei tahtilajit samoja adjektiiveja saakaan.

Vaikka albumi paljon myikin, eivät kaikki siitä pitäneet. Esimerkiksi levy-yhtiön mielestä sillä oli liikaa instrumentaaliosuuksia. Osa kriitikoista koki albumin tarkoituksellisen sekavana. Mutta karavaani kulkee, koirat haukkuvat. Selling England by the Pound myi Jenkeissä ja Briteissä kultaa. Kanadassa jopa platinaa.

Albumi on ollut metalliväelle tai ainakin sen progehaaralle tärkeä. Rushin Neil Peart pitää sitä parhaana rumpualbumina. Marillionin Fish taas lyyrisesti erinomaisena. Yngwie Malmsteen on usein maininnut sen yhtenä isona vaikuttimenaan ja jopa Jeesusta suurempi John Lennon sanoi julkisesti todella pitävänsä albumista.

Ei se taustamusiikkia ole, mutta kyllä se kuunnella kannattaa. Varsinkin soiton takia. Esimerkkibiisinä Dancing with the Moonlit Knight, jossa kitarasoolot eivät ole tuosta maailmasta.

Kuva: proglodytes.com

Categories
Metallin olemus

Metallimusiikin olemus – 57. Metallin kuningatar

QUEEN – QUEEN (1973)

Elettiin vuotta 1964, kun Brian May jäi tyhjän päälle Smile-yhtyeen hajottua. Kitaristi May ja laulaja-basisti Tim Staffell löysivät rumpali Roger Taylorin ja he perustivat uuden Smile-yhtyeen, joka pääsi lämmittelemään jopa Pink Floydia vuonna 1968. Staffell ei kuitenkaan yhtyeessä pysynyt vuotta 1970 enempää. Silloin tilan otti ensimmäisen kerran haltuun Freddie Mercury, joka halusi perustaa bändin. Basistin löytäminen oli hankalaa, mutta sellainen löytyi lopulta yliopiston diskosta. Kun John Deaconkin oli saatu mukaan, syntyi Queen, vaikkei Taylor ja May voineetkaan aluksi sietää Queen-nimeä.  

Queen on yhtyeen ensimmäinen albumi, joka äänitettiin kiireessä ja kohtuullisen monien teknisten ongelmien sävyttämänä. Albumia äänitettiin studion ylijäämäaikoina, ja se tarkoitti hyvin usein aamuyötä. Tuotokselle ei kuitenkaan löytynyt julkaisevaa levy-yhtiötä, vaan bändi joutui julkaisemaan levyn itse. Briteissä levy nousi sijalle 24. Jenkeissä sijoitus oli vaatimaton 83. 

Albumi on sekalainen, jopa epätasainen niin tyylien kuin sävellysten suhteen. Laulu- tai soittotaidosta se ei kiinni jää. Eihän Mercurylla oikein voi epäonnistua. Keep Yourself Alivessa on tavallaan metallivaikutetta ainakin temmossa. Great King Rat taas on proge-kikkailun ja metallin sekoitusta, vaikka sanat ovatkin hiukan kornit. Myös Son and Daughter rouhii raskaammin. Albumi on laadukasta musisointia, vaikka se ei olekaan kovin linjakas. 

Queenin vaikutus metalliin on iso. Ei välttämättä suoraan sävellysten perusteella, vaan enemmän ehkä tiettynä rohkeutena. Mayn ja Mercuryn ottaisivat bändiinsä lähes kaikki tuntemani metalli-ihmiset. Queenia arvostetaan ja vain pienen marginaalin mielestä se on “epämusikaalista paskaa”. Se on vaikuttanut jo pelkästään Wikipedian listauksen mukaan niin moneen metalliartistiin, etten ala niitä luettelemaan.  

Esimerkiksi metallinomaisuudesta laitetaan tuo Great King Rat 

Kuva: