Musa-Tasting III: ”80 suomalaista albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” – 10 parasta biisiä

”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” on Robert Dimeryn toimittama musiikkikirja, jossa esitellään 80 kotimaista albumia. Maamme levytyshistorian läpileikkaus ulottuu varhaisista pioneeritöistä punk- ja kasarikausien kautta 2000-luvun suosikkeihin, kuten Asaan ja PMMP:hen. Albumivalinnoista ja esittelyistä vastaavat musiikin monitoimimies Jake Nyman sekä musiikkitoimittajat Pekka Laine ja Tero Liete.. Sieltä T:n mielestä 10 parasta biisiä kuunneltiin ja analysoitiin noin viikko sitten.

Lista, jolta biisit on valittu:
Eero ja Jussi & The Boys: Numero 1 (1965)
Esa Pethman: The Modern Sound of Finland(1965)
Blues Section: Blues Section (1967)
Anki: Sateen jälkeen (1967)
Eero Koivistoinen: Valtakunta (1968)
Tasavallan Presidentti: Tasavallan Presidentti (1969)
Wigwam: Hard ’n’ Horny (1969)
Kirka & Islanders: Kirka keikalla (1969)
Suomen Talvisota 1939-1940: Underground-rock (1970)
Pekka Streng: Magneettimiehen kuolema (1970)
Eero Raittinen: Eeron Elpee (1970)
Wigwam: Fairyport (1971)
Jukka Tolonen: Tolonen! (1971)
Pepe & Paradise: Niin vähän on aikaa (1972)
Isokynä Lindholm: Sirkus (1973)
Carita Holmström: We Are What We Do (1973)
M.A. Numminen: Aarteeni, juokaamme likEri (1972)
Cumulus: SirkustirehtErin pieni sydän (1973)
Hector: Herra Mirandos (1973)
Pihasoittajat: Hattukauppiaan aamu (1973)
Maarit. Maarit (1973)
Hurriganes: Roadrunner (1974)
Virtanen: HAL-00 (1974)
Hector: Hectorock I (1974)
Juice Leskinen & Coitus Int: Per Vers, runoilija (1974)
Rauli ”Badding” Somerjoki: Näin käy rock & roll (1974)
Mikko Alatalo: Maalaispoika oon (1974)
Wigwam: Nuclear Nightclub (1975)
Hurriganes: Crazy Days (1975)
Rock ’n’ Roll Band: Everybody Needs Dance Music Sometimes (1975)
Matti Järvinen: Matin levy (1975)
Royals: Spring ’76
Kaseva: Kun maailma elää (1976)
Esa Kotilainen: Ajatuslapsi (1977)
Hector: Kadonneet lapset (1978)
Tuomari Nurmio & Köyhien Ystävät: Kohdusta hautaan (1979)
Kari Peitsamo: Jatsin syvin olemus (1977)
Eri esittäjiä: Pohjalla (1978)
Eppu Normaali: Maximum Jee & Jee (1979)
Ratsia: Ratsia (1979)
Kollaa Kestää: Jäähyväiset aseille (1979)
Se: …ja me tehtiin takkautta (1979)
Pelle Miljoona & 1980: Viimeinen syksy (1979)
Juice Leskinen Slam: XV Yö (Tauko III) (1980)
Bluesounds: Black (1980)
Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma (1980)
Tuomari Nurmio: Lasten mehuhetki (1981)
Hassinen Kone: Rumat sävelet (1981)
HanoiRocks:BangkokShocks,SaigonShakes (1981)
Tuomari Nurmio: Punainen planeetta (1982)
Popeda: Kaasua … (1983)
Eppu Normaali: Kahdeksas ihme (1985)
Sielun veljet: L’Amourha (1985)
Dingo: Kerjäläisten valtakunta (1985)
Topi Sorsakoski & Agents: In Beat (1986)
Leevi and the Leavings: Häntä koipien välissä (1988)
Mana Mana: Totuus palaa (1990)
Ismo Alanko: Kun Suomi putos puusta (1990)
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Kymmenen tikkua laudalla (1993)
Amorphis: Tales From The Thousand Lakes(1994)
Kolmas Nainen: Hyvää ja kaunista (1990)
J. Karjalainen yhtyeineen: Tähtilampun alla (1992)
22 Pistepirkko: Big Lupu (1992)
Laika & The Cosmonauts: Instruments of Terror (1993)
CMX: Aura (1994)
J. Karjalainen yhtyeineen: Villejä lupiineja (1994)
Ultra Bra: Kroketti (1997)
Apulanta: Kolme (1997)
YUP: Normaalien maihinnousu (1999)
Jonna Tervomaa: Neljä seinää (1999)
HIM. Rezorblade Romance (1999)
Zen Café: UA Ua (1999)
Anssi Kela: Nummela (2001)
Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus: Rajaportti (2002)
Maija Vilkkumaa: Ei (2003)
Kotiteollisuus: Helvetistä itään (2003)
Nightwish: Once (2004)
PMMP: Leskiäidin tyttäret (2006)
The Five Corners Quintet: Hot Corner (2008)
Asa: Loppuasukas (2008)

Tasting-osallistujat:
T – Ausculton jäsen T ja tämän tastingin valmistelija.
A – Ausculton jäsen A. Ausculton jäsenistä se ”keskitien” kulkija.
E – talo täynnä soittimia ja haaveena oppia joskus soittamaankin niitä… (Musatasting-herttuakiinnityksiä jo 2!)
P – Ihan kriitikkona liikenteessä ja paras radio on yle puhe. (Musatasting-herttuakiinnityksiä jo 3!)

T:Tämäkään lista ei ole täydellinen, koska minä en ole sitä tehnyt, mutta on tämä keskimäärin ollut parempi kuin se 1001-lista. (Alan muuten olemaan tuosta Puheesta Petrin kanssa samaa mieltä. Musiikki ja radio erikseen.)

P: Näin on.

10/10. Topi Sorsakoski & Agents – Eeva (In Beat – 1986)

Mennään vuoteen…1986! Silloin räjähti tsernobyl ja velipoika syntyi, mutta tuli muutakin kivaa.

Topi Sorsakoski ja Agents lyöttäityivät ensimmäisen kerran yhteen vuonna 1986. In Beat oli hetkessä listaykkönen ja on myynyt kevyesti 126 000 levyä. Eeva on legendaarinen suomennoskappale, jota yksi jos toinen suomalainen on aikojen saatossa esittänyt (esim. Olavi Virta). Tosin säveltäjä Benedict Silbermann on syntynyt Suomessa ja kuollut Hollannissa vuonna 1971.

A: Mainittakoon aluksi heti että itse veikkasin tätä ykköseksi, koska tiesin että on listalla mutten keksinyt muutakaan.

T: Tässä on paljon henkilökohtaista: Äiti inhosi tätä, mummo tykkäsi ja itse olen aina tykännyt. Tässä on hyvä ja paha tunnelma. Lopun kiihdytys oli jo pikkupoikana siisti juttu ja onhan Topissa tuollaista postuumia karismaa jonkin verran.

A: Itselläni on sellainen käsitys että Agents iskee melkein jokaiselle jossain vaiheessa löyhemmin tai kovemmin. Kyllähän ne tuon oman tyylinsä aika suvereenisti hallitsevat eikä tämäkään niin helppo ole soittaa hyvältä kuulostavasti kuin äkkiseltään luulisi. Antaisin 8,4/10.

E: Pulliaisen kitarasoundi ei tässä ole ihan paras mahdollinen, muuten soundillisesti hyvä paketti. Sävellyksessä on mukavan hämy tunnelma, sanat puolestaan vähän mitäänsanomattomat. Topin laulu toimii. Sanotaan varovaisesti 7/10.

P: En tiedä tekikö soundit korviini tästä vähän tökerön… Ehkä ei parasta Agentsia, eikä Topia… Propsit silti Äitini nimestä. Jotenkin jäi vähän taustalle, kuten itse aina tansseissa. 6/10.

T: En ole vieläkään ihan varma, että onko Pulliaisen juttu se soundi vai sitten soitto. Soundi on aina aika hyvä. Tai tunnistettava. Minä annan kylmästi 10/10.

E: Minä tykkään Pulliaisen soundista, mutta en niinkään soitosta…

Tasting-rating: 7,9/10

9/10. Kolmas Nainen – Talot ja Tienhaarat (Hyvää ja Kaunista – 1990)

Vuonna 1990 ilmestynyt Hyvää ja Kaunista sisältää sen verran monta hittiä, että paha on parhaita valita. Alavutelaislähtöisyyskin vaikuttaa ”hiukan”. Otetaan silti Talot ja Tienhaarat.

https://www.youtube.com/watch?v=C_Tb7Jn6eg8

T: Jos jossain, niin tässä on Alavutta jonkin verran. Jos jotain muuta niin miksei tässä Lieksaakin voi olla. Hotelli Puustelli, S-marketin rinki, koulun tupakkanurkka ja yläasteen diskot. 10/10.

A: Itse en ole oikein vielä löytänyt Kolmannesta Naisesta sellaisia kulmia joihin tarttua. Biisit on ihan hyviä, bändi on ihan hyvä ja Hanhiniemi rooleissaan laulajana ja tekstittäjänä kelvollinen muttei ihan säväytä vain. Kitaroinnissa vähän sama. Vähän samoin kun jäsen Ellä edellisessä biisissä niin tykkään Pesolan soundeista usein mutten soitosta ehkä niin paljon. Vähän sellainen pulskea. 7,4/10.

P: Kieltämättä pitää heti antaa 10+. Tämän lp-levyn kanssa on kasvettu ja tämä on yks kovimmista biiseistä. Kuulen edelleen päässäni sen kahinan. Tämä on enemmän nostalgia numero. Mutta onhan ne kovia soittamaan ja soundillisesti tuohon aikaan ihan kelpoja! 10/10.

E: Ensimmäinen ajatus oli yllättäen että onpa kamala virvelikaiku… Muuten oikein hyvä soundi, mutta tuo räsähtävä kaiku… Sen ajan muotijuttuja. Tarina ja tunnelma välittyy kyllä oikein hyvin, muuta negatiivista sanottavaa en löydä. Ihan rok. 9/10.

T: On tuossa ysärin soundit. Alavudella kaikki bändit yritti tehdä tuollaista ysikytluvulla.

P: Tuo on ehdottomasti yksi kovimmista levyistä koko bändin tuotannosta.

Tasting-rating: 9,1/10

8/10. J.Karjalainen Yhtyeineen – Mä Käännyn Hiljaa Pois (Villejä Lupiineja – 1994)

Vuoden 1994 paras albumi. Ei se ole ihme. Aika kuolematonta Radio Nova-kamaa koko levy. Sieltä kuitenkin viimeinen Mä Käännyin Hiljaa Pois on nykyisellään parhaita.

T: Tiedän mihin Atso tarttuu tässä. Se ärsyttää nykyään itseänikin. Ei se silti voi muuta olla kuin 10/10.

A: Tämä on mahtava teos. Joskus on analysoitu, että tuollaisen basso- & rumpukompin ei pitäisi missään olosuhteissa kuulostaa noin hyvältä kuin se tässä kuulostaa. Lankisen kitarasoundista 10. Teksti olisi muuten täydellinen, mutta se perhanan ”lumihankeen heitän tupakan”… Siltikin tästä tulee kesäyön tunnelma mieleen, en anna sen haitata. (Liikutuin taas kun laitoin tämän soimaan, kiitos Tomi…)

T: Ilman sitä yhtä lausetta nämä sanat ja tunnelma on aika mahtava. Mutta lumihanki?!? Mitä helvettiä? Täysin kesäillan biisi… Pitäs soiittaa Jiille ja kysyä, että voisko se vaihtaa sen.

P: Onhan tämä kova… Tässä on jotenkin samaa fiilistä kuin tuossa Kolmannen Naisen biisissä. Yksi järkevimmistä ja syvällisistä teksteistä mitä J.Karjalaisella on. Soundit kultaa. 9/10.

P: Onkohan talven paljastus tuossa lopussa ollut joku tietoinen valinta? Luodaan ristiriitaa? Todennäköisesti ei jos J:n tekstejä noin muuten miettii…

E: Oli vähän tuollainen musatapetti, ihan mukavaa kuunneltavaa mutta ei herätä kummemmin tuntemuksia mihinkään suuntaan. Lähti menemään, mutta sitten se vaan loppu ennen kun mitään oikeastaan tapahtui. Mutta suorastaan esimerkilliset soundit, sanotaan 7/10.

T: Ottakaapa tosiaan tuosta biisistä muu paitsi rytmiryhmä pois. ”Lähdetääs tällaisen päälle rakentaa näin koskettavaa biisiä…”

A: Kun miettii koko sitä taustaa Lankisen kitaraliideineen, niin ei sen pitäisi järjellä ajateltuna kuulostaa noin kauniilta. Ei oikein millään. Kitarakuviossakin on suunnilleen 4 nuottia.

T: On siellä joku osannut miksatakin…

Tasting-rating: 8,9/10

7/10. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit – Viimeisellä Rannalla (Kymmenen Tikkua Laudalla – 1993)

Vuonna 1993, orkesterin kolmannella albumilla tuli myös sen läpimurto. Tämä kappale soi radiossa siihen tapaan kuin nykyään hitit soivat. Eli taukoamatta. Videolla esiintyy muuten nykyisin stand-upia tekevä Ilari Johansson.

T: Olen aina jotenkin tykännyt Lehden äänestä. Tämä on niitä kappaleita, jotka ei kovinkaan kummoisia ehkä sävellyksinä ole, mutta sanat. Niitä ensimmäisiä, joista luulin tajuavani tavallaan kaikki piilomerkitykset. ”naapurissa on oudon hiljaista…” Haa, ne on tappaneet itsensä! Kova sanoitus. Tää sanoitushan perustuu Shuten kirjaan. 10/10.

A: Olipas hyvä sanoitus, nyt kun luki ajatuksella. Se on tässä biisissä varmaan parasta. Sir Elwoodit on ihmeen tunnistettavia, vaikka eivät teekään mitään ihmeitä aina noissa lauluissaan. 8,2/10.

P: Ihan hyvä biisi ja toimivat sanat, todellakin! Mutta tämä video… ei jumalauta! Jos olisin kuunnellut ilman videota, olisin kyllä 9 antanut. Nyt tein virheen. Biisin sanat ja video ei vaan natsaa. 7,5/10.

T: No periaatteessa ei, mut pitäs tuntee se kirja videota varten. Video on kyllä rujo.

E: Vitsi että rokkaa. Laulusta tuli mieleen, vähän että yritetään paikata taidon puutteita ”asenteella” eli rähisemällä falskisti. Kunnolla laulettuna vois olla 10, mutta nyt on vaan 9/10.

A: Onko E:llä muuten äänentoisto viriteltynä nyt, kun viimeksi ei ollut?

E: Kuulokkeilla menee huippulaadukkaan Behringerin äänikortin läpi taas.
(Tätä seurasi pitkä liuta hymiöitä…)

Tasting-rating: 8,7/10

6/10. PMMP – Kesäkaverit (Leskiäidin Tyttäret – 2006)

Vuosi 2006, jolloin tapahtui vaikka mitä. Varsinkin kesän aikana. Lordi voitti Euroviisut, Keskisalo voitti EM-kultaa. Mutta silloin tuli myös tämä levy. Ja tämä biisi, jos mikä on kesäbiisi.

T: Pidän Sjöroosia nerona tuottajana. Mutta vähintään yhtä hyvä on Paula sanoittamaan. Vaikeaa tehdä tällainen teinityttöjen biisi. Mistä tällaiset sanat voi keksiä?!? ”Tuokaa mulle pullo halvinta mitä vaan.” ”Höh, otan pekonii”, ”mitä on huomenna ja vittu ikinä?”. Brilliant. Perkele. Tää on kuin Provinssirockissa Peten kanssa joskus. 10/10.

P: PMMP on kyllä tunnistettava tai sanotaanko, että Sjöroos on. Eihän nämä nyt mitään hirveen hyviä laulajia ole (nykyään jo parempia), mutta sovitukset vaan toimii heidän multitoniseen lauluun. Olen miettinyt usein, että onkohan tämä ollut tietoinen valinta? 8/10.

T: Paula on kyllä melko kova nykyään. Mira on hyvä meiningin pitäjä.

P: Niin on nykyään.

E: Olipas adhd-meininki. Ei iske sävellys eikä sanoitus, sovitus nyt varsinkaan. Ihme kohkausta. Mutta varsin kovia laulajia ovat kyllä. 6/10.

A: Itse liki inhosin PMMP:tä pitkään, mutta tänä vuonna tarjosin mahdollisuuden ja löysin jo ”jotain”. En ole varma onko Sjöroos osunut tuottajana maaliin niin, että tämä olisi paras mahdollinen lopputulos tälle biisille. Tämä on kuitenkin sellainen suht merkittävä biisi meikäläisen ikäluokalle, sillä varsinkin tuota ”en muista teidän sukunimiä / voiko silloin sanoa ”ystävä”-kohtaa näkee SoMessakin aika usein. Vesalalla on muutenkin tässäkin tekstissä muutama aivan klassikkolaini. Kohkaamisen sekaan mainiosti piilotettu. Vilkaisin muuten tämänkin levyn biisilistan veikkausta tehdessä, mutta en uskonut että tästä mitään T:n top10-listalle yltäisi… 8,8/10.

T: On kyllä. Tähän pitää pojat vähän ryypätä nuorena että tää aukee. Lieksan miehet on vaan soitellut jo sillonkin. Ois P:nkin kanssa pitänyt mut kun oli Washburn ja DS-8.

E: Ja minulla ei oo ikinä ollu ystäviä…

(Jälleen määrättömästi hymiöitä…)

Tasting-rating: 8,2/10

5/10. Eppu Normaali – Voi Kuinka Me Sinua Kaivataan ( Kahdeksas Ihme – 1985)

Vuonna ’85 jne… Silloin ilmestyi jäsen A:n raamattu. Nimittäin Kahdeksas Ihme, yhtyeen myydyin levy. Tältä levyltä otan vastoin muiden suosikkeja seuraavan biisin. Koska siinä on hienot sanat ja synkkä, syksyinen tunnelma.

P: Onhan tämä hyvä, mutta jotenkin alkaa jo tökkimään tämä ainainen melankolisuus. Epuilla on paljon hyviä biisejä mistä valita mielialan mukaan, mutta juuri nyt tämä ei iske. Tämän biisin kohdalla olisi kyllä mennyt jo Yle Puhe päälle. Ei tämä nyt niin hyvä ole. 7,5/10.

T: Lopun ulvova kitaraefekti. Se on se tämän juttu. Ja tietysti sanat… ”kyynelten seitsemän meren taakse minua laivataan…” On siinäkin kehnosti keksitty riimitys. Kumpi muuten soittaa noi kitaranäppäilyt ja kumpi soittaa soolon? 10/10.

A: Pantsella on nuo näppäilyt. Eikös se loppu ole ihan Martin ujellusta, ainakin keikoilla? Tässä vain efektoitu? Ainakin itse olen niin ajatellut aina… Jos olisivat äänittäneet levy- ja live-versioiden fuusioversion, niin saattaisin antaa kympin. Tästä draamasta voisi saada enemmänkin irti, sovitus on vähän tasapaksu. Tämäkin oli melkein inhokki pitkään, mutta pari vuotta sitten alkoi aueta. Soitanto ja teksti kuitenkin osuvat, Martti näyttää miten yksinkertaisilla sanoilla tehdään isoja kuvia. 9,2/10.

T: Onhan tämä! Eppujen top-5.

A: Jos olisi tehty tämä Tasting viisi vuotta sitten niin tämä olisi saanut seiskan.

E: Oikein hyvä biisi kaikin puolin, mutta akustisten kitaroiden soundi on ihan kun jostain kotidemosta. Vähän laihan kuuloinen kokonaisuus noin muuten. Kerran kävin Eppujen keikalla ja jos en ihan väärin muista, niin tämä oli ainoa biisi mikä kolahti silloin. Sanotaan nyt että 8/10.

Tasting-rating: 8,7/10

4/10. Leevi & The Leavings – Teuvo, Maanteiden Kuningas (Häntä Koipien Välissä – 1988)

Ala-asteen levyraatien kestomenestyjä. Eikä se 8-vuotiaan pikkupojan elämässä ihme ollutkaan. Autot oli kova juttu, Sierra varsinkin. Ja jos tarkkoja oltiin niin Sierra Cosworth isolla spoilerilla. Tässä kappaleessa on aika paljon enemmän kerroksia, kuin äkkiseltään kuuntelemalla muistaa. Esim. bassoraitoihin kannattaa kiinnittää huomiota.

https://www.youtube.com/watch?v=kXC6uP6494E

T: Soitetaanko tuo pääriffi ukulelella? On kans Suomi-sanoituksen helmiä. Gösta oli kyllä yksi neroista. Miehen olisi pitänyt olla Vain Elämää-sarjassa. 10/10.

E: Taitaa olla bouzouki eikä ukulele.

P: Göstä on kyllä nero, mutta Teuvoko top-10? 8/10.

T: No perkele, kyllä.

A: Tämä on kyllä klassikko-statuksensa ansainnut. Göstalta nerokas teksti. Tässä kiihtyy tempo hauskasti ainakin minun kuulon mukaan… Bassolinja maalailee ihmeellisesti ja outro on minusta mahtava. 9,3/10.

E: Vähän huumoriosastollehan tämä menee, mutta sepä ei haittaa. Gösta on Gösta. 8/10.

T: Jostain syystä minä näen Chisussa samanlaista tuottamisen ja säveltämisen taitoa kuin Göstassa. Tietysti ilman sitä kapakkapornografiaa.

Tasting-rating: 8,8/10

3/10. Kolmas Nainen – Valehtelisin jos Väittäisin (Hyvää ja Kaunista – 1990)

Samaa aikakautta pienen pojan elämässä. Tämä on ehkä ensimmäisiä hitaita biisejä, joista muistan ajatelleeni, että hyvä juttu. Teininä kuullessani Faith No Moren version Easysta, olin aika varma että ne ovat kopioineet Valehtelisin jos Väittäisin ilmapiirin, ehkä sanatkin. No, hyvä sävellys vaikka aika ysärin alun soundit.

https://www.youtube.com/watch?v=3SVXXLLyQk4

A: Ilman tuota tekstiä tämä olisi maksimissaan seiska, Hanhiniemen sanoitus on melkoinen näyte noihin kehyksiin. Soundit ovat 90-lukua joo, mutta Pesolan soolo on kompaktiudessaan hieno minusta. Minusta tuon biisin olisi voinut sovittaa paremminkin vaikka onkin yksinkertainen. Vähän sellainen demomainen maku ollut aina jostain syystä… 8,6/10.

T: Vaikuttava pätkä livenä. Ei soitto tässä olekaan se juttu. 10/10.

E: Kitarat hiiteen, niin tämähän olisi ihan biisi. Aika määrätöntä räpellystä minusta. Toimiva laulu sinällään. 7/10.

P: Komppaan A:ta ja T:tä. Mun ajatuksiin tää on hyvin toimiva täytebiisi.

T: Tässä on tuota alavutelaisuutta taas vähän. Tai vähän enemmän. Mut tehän ette sitä tiedä kun Lieksasta mitään bändejä tuu…

A: Just meinasin sanoa että se on sama kuin jos minä ja Sami jaettaisiin koko ajan Masa Maindsia…

Tasting-rating: 8,8/10

2/10. Tuomari Nurmio & Köyhien Ystävät – Valo Yössä Twist (Kohdusta Hautaan – 1979)

Sitten mennään vanhempaan tuotantoon. Outo mies ja oudot sanat. Itse asiassa tämä ei ole kappaleesta parempi versio, mutta parempi versio kun ei ole tällä levyllä. Soundit ovat kyllä kohdallaan. Kitaran soundista voi sitten kukin päätellä, että kukapa on kaulan varressa.

T: Sanoitus on nerokkuutta. Nurmiossa on jotain mystiikkaa. 10/10.

A: Tämä on ytimekäs. Miten tällaisen biisin paremminkaan tekisi? Nurmion teksti ja laulussa värisevä vibra ovat kohtuu tunnistettavia elementtejä. Viimeinen säkeistön pätkä on sanoitukseltaan kohtalainen… 8,6/10 tällekin.

E: Aika kamalaa kuunneltavaahan tuo on, mutta biisi on simppeliydessään varsin hieno. Moniko klassikkobiisi menee kahella soinnulla? Teksti toimii. 7/10.

A: Tässä kyllä käytetään noita kahta sointua aika nerokkaasti.

P: En ole oikein ikinä pitänyt ja jotenkin on vaikea lähestyä koko valopilkkua. 6/10.

Tasting-rating: 7,9/10

1/10. J.Karjalainen Yhtyeineen – Villejä Lupiineja (Villejä Lupiineja – 1994)

Takaisin vuoteen 1994. Se on hankala sanoa miksi tuolloin tehty albumi kuulostaa edelleen soundimaailmaltaan ihan riittävän hyvältä. Biisi on yksinkertainen. Sointukuvio taitaa olla Stairway to Heavenistä. Aika lähelle ainakin. Mistäkö tiedän? Olemme meidän bändissä kopioineet sitä ja tätä tiedostamatta. No, Karjalaisen Jiille sitten vuoro.

https://www.youtube.com/watch?v=HhTVoekB-Hk

T: Mieletön on tuo kitarasoundi. Ei vaan pääse mihinkään. 10/10.

A: Miksi nämä Jiit nyt näin herkistää… Bändi on mahtava ja Jii itse biisintekijänä ilmiliekeissä. Tästähän kuulee jo introsta että nyt ollaan sfääreissä. Gröhn koskettimissa tai Haavisto rummuissakaan eivät kehnoja ole, mutta Lankisen soundi, soitto ja soolo nostavat tämän rahtusen edellisen Jiin ohi. Samperi. Olipa kova veto. Hyvä T, että kuuntelit tuonkin levyn… 9,6/10.

E: Minusta tuntu levottomalta, että koko biisin alla soi soolokitara. Ei niin kuulu olla… Vähän mitäänsanomaton tekele taas. Soundit ovat hyvät mutta muuten ei iske. Sanotaan taas 7/10.

P: Lainaan ja samaistun A:han… ”mutta Lankisen soundi, soitto ja soolo nostavat tämän rahtusen edellisen Jiin ohi…”. Tässä on jotain 70-lukua. mutta vähän nokitan 9,7/10.

Tasting-rating: 9,1/10

Raadin TOP-lista:
1. Kolmas Nainen – Talot ja Tienhaarat 9,1
2. J.Karjalainen Yhtyeineen – Villejä Lupiineja 9,1
3. J.Karjalainen Yhtyeineen – Mä käännyin Hiljaa Pois 8,9
4. Leevi & The Leavings – Teuvo, Maanteiden Kuningas 8,8
5. Kolmas Nainen – Valehtelisin Jos Väittäisin 8,8
6. Eppu Normaali – Voi Kuinka Me Sinua Kaivataan 8,7
7. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit – Viimeisellä Rannalla 8,7
8. PMMP – Kesäkaverit 8,2
9. Tuomari Nurmio & Köyhät Ystävät – Kohdusta Hautaan 7,9
10. Topi Sorsakoski & Agents – Eeva 7,9

Musa-Tasting II: ”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” – A:lla alkavien artistien 10 parasta biisiä

”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” on Robert Dimeryn toimittama musiikkikirja, josta A:lla alkavat artistit T on kahlannut läpi. Sieltä T:n mielestä 10 parasta biisiä kuunneltiin ja analysoitiin tuossa pari viikkoa takaperin.

TASTING-OSALLISTUJAT

T – Ausculton jäsen T ja tämän tastingin valmistelija.
A – Ausculton jäsen A.  Ausculton jäsenistä se ”keskitien” kulkija.
S – Kaikkitietävä kuopiolainen. Kaikesta valittaja.
E – Höljäkän Äänittämön nappulanvääntäjä.
J – Etelän ääni valoisalta vyöhykkeeltä. Ilta-auringon laskiessa. En tiedä yhtään mitä sanoisin musasta.
P – Yle Puhe on paras musakanava! (Musatasting-herttuakiinnityksiä jo 2!)

LISTA, JOLTA BIISIT ON VALITTU

10cc – Sheet Music
13th Floor Elevators – The Psychedelic Sounds of the 13th Floor Elevators
2Pac – Me Against the World
50 Cent – Get Rich or Die Tryin’
808 State – 808:90
ABBA – Arrival
ABBA – Visitors
ABC – Lexicon of Love
AC/DC – Back in Black
AC/DC – Highway t Hell
Ackles, David – American Gothic
Adam & the Ants – Kings of the Wild Frontier
Adams, Ryan – Gold
Adams, Ryan – Heartbreaker
Adamson, Barry – Moss Side Story
Adamson, Barry – Oedipus Schmoedipus
Adverts – Crossing the Red Sea with the…
Aerosmith – Pump
Aerosmith – Rocks
Aerosmith – Toys in the Attic
Afghan Whigs – Gentlemen
Afrika Bambaataa & the Soul Sonic Force – Planet Rock: The Album
Aguilera, Christina – Stripped
Aha – Hunting High & Low
Air – Moon Safari
Air – Virgin Suicides: Original Motion Picture Score
Alice Cooper – Billion Dollar Babies
Alice Cooper – School’s Out
Alice in Chains – Dirt
Allman Brothers – At Fillmore East
American Music Club – California
Amos, Tori – Little Earthquakes
Anthrax – Among the Living
Aphex Twin – Selected Ambient Works 85-92
Apple, Fiona – Tidal
Arcade Fire – Funeral
Armatrading, Joan – Joan Armatrading (1st Album)
Arrested Development – 3 Years, 5 Months & 2 Days in the Life of…
Ash – 1977
Associates – Sulk
Auteurs – New Wave
Avalanches – Since I Left You
Animal Collective – Merriweather Post Pavilion
Arcade Fire – The Suburbs

T: Tässä kuunneltujen levyjen lista (yllä). Voitte sitten arvailla mielissänne miltä levyltä mitäkin tulee. Voin kertoa että oli myös paskaa.

S: Uhhh, näyttääpä pahalta…

T: Mulle voi YV:nä laittaa ykkösbiisiarvauksen. voittajalle joku kiva yllätys joskus. Sitten aloitetaan:

10/10. AIR – EMPTY HOUSE (Virgin Suicides Soundtrack -1999)

”Musiikkia elokuvasta Virgin Suicides. Jonka Soundtrackilta tämä tietysti onkin.

Air – Empty House

T: Minua viehättää tässä tällainen uuden ajan Morricone-tunnelma. Koko levy on ihan kuuntelun arvoinen. Elokuvasta ei ole mitään tietoa. Voi olla hiukan irrallinen näin yksittäisenä kappaleena, mutta minä olen instrumentaali- ja mentaalimiehiä.

S: Joo kyllähän tässä selvää leffamusan henkeä on. Sydämenlyöntibasari pelaa aina. Synapuolella on ranskan poitsut varmaan kiinni jossain perinteisissä värkeissä. Mukava olis nähdä se kohtaus, jos tätä jossain kohtauksessa käytetään. Annan tälle 5,5/10.

A: Tykkäsin ihan tunnelmasta. Morricone ja ennenkaikkea se Badalamenti tuli mieleen ja voihan tuossa kuulla kaikuja jopa jostain Pink Floydistakin noissa soundeissa? Arvosanana 7,4/10.

E: Mukavan hämy tunnelma, simppeli melodia eikä ihan ennalta-arvattava sointukuvio. Mike Oldfield tuli mieleen. Mikähän paistinlastasample se soinnunvaihtokihinä oli? Minä vippaan 7/10.

T: Paistinlastasample?! Pakko käyttää hymiö. Arvostelusteikko on 0-10. Minä annan tälle 9/10. Olen kuunnellut aika monta kertaa.

J: Kitaron jalanjäljissä. Samaa genreä. Itse olen myös instrumentaalimiehiä. Menisi jopa suomalaisesta soundtrackistä. Rappurallin vetäisyt olivat kivoja. Jolleki elokuvasäveltäjälle keskikauraa, mut miellyttävää.. Joo tekee mieli kuunnella toistamiseen… ja sen teinkin. 7/10.

P: Aika tunkkanen Twin Peaks. Odotukset Airista korkeet, mutta… 5,5/10.

Tasting-rating: 6,9/10

9/10. BARRY ADAMSON – SWINGING DETECTIVE (Moss Side Story -1989)

”Levy on konseptialbumi ja kertoo murhatarinaa, jota tämä kappale on luotu osaltaan värittämään. Brittiläisen Barry Adamsonin ensimmäiseltä albumilta Moss Side Story kipaletta tarjotaan.”

Barry Adamson – Swinging Detective

S: Jos Pink Pantherista tehtäis Marvel-leffa, niin tää vois soida siinä alussa. Mä kyllä ihan tästä tykkäsin, vaikka en toista kertaa soittaiskaan. Pepe Deluxe käyttää vähän samanlaisia juttuja nykyään. Leffamusa on jotenkin aina ollut mulle hankalaa, kun siinä on vaikee hakee sitä, että mitä sillä itse musiikilla on ajettu takaa. Kyllä multa 6/10 lähtee.

J: Oisin vaihtanu biisiä jos oisin pystyny. Jotenkin ”hohhoijaa, mitäs sitte keksittääs”–tunnelma. Kolme teemaa löysin. voi olla että oli useempikin. mut olivat eri biisejä. Mulla tulee mieleen fonistista Simpsoneiden Lisa. Eli siitä 3/10.

T: Faith No More-tyyppistä rähistelyä tässä on. En tiedä, johtuuko se Adamsonin ulkonäöstä. On aika Pattonin näköinen. Joku tässä on kuitenkin hyvin kaukana vuodesta 1989. Soundien puolesta nimittäin. Usein kun itse jotain musiikkia teen, niin se menee tällaiseksi. Siksipä sen täytyykin olla parasta. Annan jälleen 9/10.

A: Tämä lipesi vähän sellaiseksi maalailuksi, ettei itselle iskenyt läheskään kuten tuo edellinen. Siinä T on kyllä oikeassa että soundit eivät ole ihan sitä vuotta ’89 mitä ensimmäisenä arvelisi. Foni kuulosti ihan kivalta. Annan tälle 4/10.

E: Muutama ihan mukava pätkä, mutta olisi kaivannut enempi vaihtelua. Vähän junnaa paikallaan. Fonin tilalle fuzz-kitara niin soundiltaan olisi ihan 70-luvun Oldfieldia. Ei huono, mutta ei mitenkään innostavakaan. Annan 5/10.

P: Hyvä idea paperilla, mutta toteutus floppas. Iloinen foni ja synkkä aihio… Fonisti oli vähän kuin LaBrie DT:ssä. ”Hei mun tuttu on fonisti, soitetaa sille”. 3.5/10

Tasting-rating: 5,0/10

8/10. THE ALLMAN BROTHERS BAND – STORMY MONDAY (Live at Fillmore East -1971)

”Liu’utaan ajassa vielä kauemmas vuoteen 1971, kun kukaan ei osannut soittaa mitään. Sähkö haisee ja vanhat soittimet. Vanha se on jo tämäkin esitys, mutta alkuperäissävellys on T-Bone Walkerin vuodelta -47. Soitto on pojilla aika kohdillaan.”

The Allman Brothers Band – Stormy Monday

T: Se on just tää, kun ei näillä jätkillä oikein oo sellasta esiintymiskokemusta… Hain tuossa myös paukun viskiä. Sitähän tuo vaatii. Duane kuoli rock-kuoleman. Veljensä vetää vieläkin.

S: Kyllähän tässä oli ihan sellasta oikeeta fiilistä. Mukavasti lähti rullailee tossa 5.10-kohdassa. Laitoin ite T-Bonen version soimaan. Koviksen olonen kaveri. soittohan tässä kyllä kulkee, mutta mitään maatamullistavaa ei tapahdu. hmm hmmm… laulajan soundi oli kyllä nasta. 4/10.

T: Juuri lukee itselläkin ”5.09 eteenpäin”. The Allman Brothers Band on ollut aika lailla kuuntelussa vuodesta 2005 lähtien. 9/10.

J: Blues jamit Espoon, Kuopion, Joensuun tai Längelmäen paikallises alkaa useinmiten tällä biisillä. Saakohan olla soittimen kans täs tastingis? Tai siis ei tällä biisillä ala jamit, vaan tämän jollain variaatiolla. Joo kyllä kitaran syliin ja paukun vaatii tämän kuuntelu. Hienosti vetävät… en ihan näin piimäisen bluesin ystävä oo eli 4/10.

A: Pitänee nyt viimeistään laittaa tämä At Fillmore East-levy soittolistalle. Tästä jo sai jonkinlaisen aavistuksen siitä, että saattaa tuo olla ihan kelpo live-levy… Oma tiivistys olisi, ettei jäänyt mitään mielikuvaa mistä laulettiin, mutta soitto skulasi. Semmoinen 8,3/10.

E: Soundit ja soitto oli jo pikkusen sinnepäin. Kitarasoundista tuli välittömästi mieleen Yliaho, kertoo kyllä ehkä enemmän minun kuuntelutottumuksista kun mistään muusta… Minulta 7/10.

P: Nää on näitä ylipitkiä treenejä, jolloin tehdään jotain musaa painamalla reciä.  Ennen niistä tuli levyjä ja nykyään vaan muistoja… ”Soita hei se mitä sä viimeks soitit…ööö…mikä se oli?”.. Nykyään ei ole uskallusta tehdä levyä tällä tyylillä ku pitäis djentata joka paikas axeäffäxällä… Silvennoinen varmaan kuuntelee tätä lentäes. Jo pelkästään aitoudesta 8/10.

Tasting-rating: 8,1/10

7/10. – AC/DC – BEATING AROUND THE BUSH (Highway to Hell – 1979)

”Sitten pysytään samalla vuosikymmenellä ja otetaan vähän lisää sähköä peleihin. Biisi, jonka riffi on kuulemma pikkuisen lainailtu Fleetwood Macin biisistä ”Oh Well”.”

AC/DC – Beating Around The Bush

T: Eihän se meininkibiisi paljoa tarvi. Kyllä Youngin veljekset on ollu aika kartalla pitkän aikaa. Bon Scott ei tämän jälkeen elänytkään kuin vuoden. Tykkään itse jopa enemmän Scottista kun nykyisestä

S: Toki toki. Joo kyllä Scotti ihan kovis on ollut vetämään. Bändi on ainainen inhokki. Keskinkertasta rokkia, uniikki laulusoundi ei pelasta. En muista tosta äskeisestä mitään, joku puska se oli. Eihän tässä rokkina oo oikein mitään. Ehkä tuon levyn kuitenkin kuunnella voisi. Kyllä minä tämän sillä tavalla ymmärrän, mutta ei tätä musafiilistelyn kautta voi kuunnella. 3/10.

T: Tämä ei ole jumalauta mitenkään keskinkertaista!!! Neljä Ruusua on keskinkertaista rokkia. ei ole levynä kuitenkaan paras AC/DC. 9/10.

E: Huvittavaa rääkymistä… Soitto on kyllä tiukkaa, mutta meikäläisen makuun riittäisi tempoa puolet vähemmän. Napakasta soitosta ja komppikitaran soundista 4/10.

P: Junnut ei vaan tajua. Kun ollaan perusasioiden äärellä niin analysointi turhaa. Yleensä tällöin vaan muistellaan. Kuten sanoin, ei tämä analysointimusaa ole. 9/10.

A: Kyllähän pojat vetää aika helkkarin hyvin. Eikä tuohon tosiaan ihmeitä tarvita. Kitaroiden soundi ja soitto miellyttävät kyllä joka kuulemalla. Eihän tämä ihan kovinta AC/DC:tä ole, mutta hyvää kamaa. 8/10.

J: Joo, Scott on loistava, hiljaiseks vetää. Juurimusiikkia. ”Rummut normaalisti”. Tinnitusmusaa. Perus 8/10.

Tasting-rating: 6,8/10

6/10. – AC/DC – LET ME PUT MY LOVE INTO YOU (Back in Black – 1980)

”Otetaan toinen perään. Back in Blackilta A-puolen päättävä raita. Löytyy myös Filthy Fifteen-listalta.”

AC/DC – Let Me Put My Love Into You

T: Vähän erilaista AC/DC:tä. Tässä on jopa vähän Kissiä kertosäkeessä. Tämä on varmasti enemmän live-bändi kuin levyltä. Tai sellaisessa nousuhuppelissa ja avoauton takapenkillä. Voi olla että DX-Corollakin kävis. 9/10

S: Onhan tässä sellaisia kasikytluvun katkuja jo huomattavissa. Tasanen basson kulku. Tässä on sellasta Cutting Crewta kyllä vähän liikaa. Laulu kyllä toimii edelleen. 3/10. Oliko tää vähän sellanen naisväen lämmittelyyn tarkotettu puolinopee?

T:a Vai sellanen Hells Bellsin tempolle tehty toinen riffi?

J: Ai miesstrippareille suunnattua… Taitaapi olla juuri sitä. Nyt ei vaan tätä iltaa lämmittäny täällä. Keskitempo ja kitarariffilläkään ei juhlittu… Ikävästi ja valitellen. Mulla jää tämä sävellys 2/10.

E: Tässä oli jo ideaa. Tästä olisi jännä kuulla joku vähemmän räminäversio, tyyliin 80-luvun Toto-soundilla… Jos olisivat vähän tiputtaneet rähinää, niin voisi olla vaikka kasin arvoinen biisi. 7/10.

P: Tää on sitä aikaa kun nimellä ei vielä saanut seuraa. Kuitenkin kun perusasioissa ollaan niin 6/10.

A: Enemmän mollihenkisyyttä kuin monesti näillä. Yritin miettiä koko biisin ajan, että mistä tuo riffi muistuttaa mutten keksinyt. Back in Blackin kovat biisit ovat kyllä kovia. Edellinen oli piirun parempi. 7,9/10.

S: oikeestaan toi kertsi on kaikista heikoin tässä biisissä

T: Niin onkin. Se on liian Kiss.

Tasting-rating: 5,8/10

5/10. A-HA – TAKE ON ME (High & Low – 1985)

”1981 keksivät norskit kohtuullisen kuolemattoman riffinpätkän. Eivät kuitenkaan uskaltaneet sitä levylle laittaa ennen vuotta 1985, tähän oli syynä myös se, ettei heillä ollut levytyssopimusta ennen kuin löysivät Harketin laulamaan kappaleen. Laajahko viiden oktaavin ääniala (tässä biisissä ”vain” 2,5) teki sen, mitä piti. Warner kirjoitti levytyssopimuksen. Sitten ilmestyi Hunting High & Low. Biisi on ollut ykkönen ympäri maalimaa ja video on valittu 80-luvun parhaaksi ja ties mitä. Tytydytytty-tyttyty-tytydyty.”

A-Ha – Take On Me

E: Nyt kyllä vähän harmittaa kun en kasannut saliin PA:ta tätä sessiota varten… Kasaripopin malliesimerkki, ei puutu kuin chorus-kitara. Eiköhän tämä ansaitse jo 9/10.

S: Klassikko. tässä on kasassa kasarimusan parhaat puolet. Laulusuoritus on täydellinen. Kertosäe on tollanen multi-layered, että sen jaksaa edelleen kuunnella. Ja noi tilulilut tuolla taustalla, hihhei. Tästä muuten saa tosi kovan coverin moneen eri genreen. Laulun rytmitys on kyllä todella nerokas. 9/10.

T: Niitä on tosiaan neljä vuotta hiottu noita taustoja . Hittimittarissa tuli tämä, ja manasin kun meillä ei ollut vielä videoita. Ne tuli vasta -88. Kaverilla katottiin tätä vuonna -87. Harket on muuten edelleen melkonen laulaja. 9/10.

A: Liki täydellinen pop-biisi. Kyllä tämä on siellä ykköskategoriassa. Eikä ole toista samanmoista.

J:  Mitähän sitä sanois. Vaikeaa kun on joskus aikasemminkin kuultu tämä. Kovasti on A-Han sävellykset hyviä. En tosin varsin tarkasti ole tuotantoon tutustunut. A-Han Bond biisi on aina vaan yksi top50 joukossa. Mun makuun hiukan nöösipoikainen ääni. 8/10 tälle.

T: Niillä perhana on tosiaan se Bond-biisikin!

A: Living Daylights. Mahtava sekin. Tälle pitää antaa yli ysi, pitää harkita hetki, että paljonko yli uskaltaa antaa… Tätä pitää verrata nyt kaikkiin maailman parhaisiin biiseihin hetki. Koska ensimmäisenä tuli mieleen antaa 9,6/10 niin annan sen. Onhan tämä mahtava.

P: No legenda on legenda. Se, että joku vetää viittäskaalaa ei kerro vielä mitään. Se, että tämä on aikansa kovin biisi ei kerro vielä mitään. Onhan merisääkin legenda. Ihan ok rallatus. Vanhat legendat ansaitsee ainakin sen 7/10.

Tasting-rating: 8,6/10

4/10. THE ALLMAN BROTHERS BAND – YOU DON’T LOVE ME (Live at Fillmore East, 1971)

”Sitten onkin sellainen yöleiväntekobiisi. Ei sanota tästä sen kummempia.”

The Allman Brothers Band – You Don’t Love Me

A: ”The shows were typical performances for the band, and regarded as slightly above average by drummer Jai Johanny Johanson”. On siellä voinut jossain välissä olla meininkiäkin… Tässä on sitä 70-lukua, mistä minä tykkään. Parempi soundi Duanella kuin siinä edellisessä, en ole ennen tajunnutkaan että se on oikeasti noin kova kitaristi…

T: Pitkäntynkä, mutta helposti jaksais kuunnella aika kauan. Duane on aika kova improvisoimaan. Jotenkin 25-vuotiaana heräsin tuohon blues rockiin. tykkään itsekin soittaa samaa pitkään. Toistoa ja junnausta, niin menee sopivaan transsiin. Juoksijan mieli on sellainen. On tuo liian pitkä, sen minäkin myönnän, mutta se perusriffi on onnistunut. Miettikää kuinka kauan se Gregg vetää Hammondilla samaa sointua. Jonkun 9 minuuttia. Ilmankos sitä alkaakin vetää huumeita… 9/10.

E: Meinasin nukahtaa 10 minuutin paikkeilla… Noista aineksista saisi ihan mukavan 4-minuuttisen biisin. Riffi oli toimiva, kokonaisuus levällään. 6/10 minulta.

S: Tässä olisi vähän niinku pitänyt olla itse paikalla, niin olis ehkä päässy mukaan siihen fiilikseen. Ilmeitä ja muita kun ei näe, niin hankalaa päästä tunnelmaan. Loppu oli ihan mukava, vähän kuin joku kansallislaulu. Toi riffi on kyllä hyvä. Tätä on varmaan mukava soittaa. 4/10.

J: Alku loistava. Ekat 6min, mutta sitten ei taidettu enää koskaan palata siihen. Meni improksi niin kovin. Syvästi olisin toivonut, että olisivat päässeet jossain vaiheessa siihen riffiin, mistä lähdettiin. Mutta voi olla että sekin oli improa… Tämähän on siis blues jamien päätöskappale ehdottomasti. Kovasti Jazz-vaikutteita tässä biisissä myös. Kuulen kovasti Timo Lassyn ryhmineen vetävän tätä biisiä. 6/10.

T: Tämän lyriikat ovat minusta mahtavat: ”jos jätät mut, niin kerron äidille”. Minä join tuossa Laphroaigin Quarter Caskia.

A: Itse lueskelin tarinoita tuosta Fillmore Eastin stopista ja kuuntelin tätä antaumuksella, tuli jonkinasteisia fiboja. Parempi kuin se edellinen Allman Brothers. Semmoinen 8,4/10.

P: Tätä se vissiin tarkoittaa kun päihderiippuvuus menee ”tajuntaan”…  Ei tätä ilman kaljaa jaksais kuunnella loppuun… Tänään se tosin meni. Tuli sellanen fiilis, että ”tulkaa kaikki kattoo mua, ku mä soitan!” Riffistä 6/10.

Tasting-rating: 6,6/10

3/10. ALICE IN CHAINS – THEM BONES (Dirt -1992)

”Grungen kulta-aikaan Cantrell soitteli ja keksi tämän riffin vahingossa. Siihen aikaan (yllättäen) oli kuolema mielessä ja sanat käsittelevät siis kuolevaisuutta. Videon ohjasi sama heppu kuin esimerkiksi Nick Caven Where the Wild Roses Growsin.”

Alice in Chains – Them Bones

S: Tämä riffi on periaatteessa ihan paska. Mutta täytyy arvostaa sitä, että ne on kuullut tässä jotain. Ja minäkin olen alkanut kuulemaan tässä jotain.

T: Grungen kuuluikin olla rumaa. Cantrell on tähän genreen kyllä mies paikallaan. Soittaa, laulaa, säveltää. Mutta onhan tuossa Stayleyssa ollut jonkinmoista vaarallista karismaa… RIP hälle.

A: Viime aikoina on alkanut pikkuhiljaa aueta nämä grunge-jutut. Tässä on nimenomaan ”jotain”, joka itseä on nyt alkanut vähän kiehtoakin. Soolosoundi oli töhnää. Olisko tälle semmoinen 5/10.

P: Soolo oli muutenkin aika kehno. AIC on loppupeleissä simppeli bändi soitannoltaan, mutta stemmathan tässä sen jutun tekee. Legenda on legenda, vähän ku A-Ha. Toiset vaan kestää aikaa paremmin. 9/10.

S: Ajatuksena tuo huuto ja typerä riffi on itse asiassa varsin jepa. Ja se on se juttu, että ei ole mitään väliä kuinka musiikin tekee, kunhan se jollain tavalla puhuttelee. Soittotaito ja muut on lopulta ihan yhdentekeviä. Välillä tässä rassaa toi koko ajan nariseva stemma, mutta se on heidän juttunsa. 6/10.

E: Nyt oli kyllä niin mitäänsanomatonta että vaikea sanoa mitään. Ei nappaa oikein mikään. Turha, 2/10.

T: En minäkään tätä täysin ymmärtänyt silloin, kun se oli in. Se tavallaan ärsytti sen verran, että sitä piti kuunnella. Kyllä AIC:n unplugged-keikka MTV:llä on muuten aikamoinen. Riittävän lyhyt, ei siitä riffistä ehkä pidempään olisi ollutkaan. 9/10.

J: Kyllä vaan kuulostaa vahingossa keksityltä sävellykseltä. Ei ole grunge aueennut… vieläkään. Kivahan tuota taitaa olla soittaa. Uskon että tuolla bändillä on loistavampiakin riffejä. Tämä olis ollu 1/10 jos ei olisi taustalaulua. Eli 2/10.

T: On kyllä, mutta tuo 1001 levyä-kirja ei ole minusta maailman parhaiten koostettu. Mutta onhan se jonkun lista.

Tasting-rating: 5,5/10

2/10. AEROSMITH – JANIE’S GOT A GUN (Pump – 1989)

”Steven Tyler keksi melodian, muttei sanoja. Sitten hän näki koskettavan hyväksikäyttötapauksen uutisoinnin lehdessä ja teki tämän biisin jonkinlaiseksi vastalauseeksi tai osanotoksi sen kohdanneille. Pump-levyn toiseen sinkkuun videon ohjaili kevyesti David Fincher (se7en, Zodiac, The Girl with the Dragon Tattoo…).”

Aerosmith – Janie’s Got a Gun

T: Tämäkin on ollut aikamoinen rokkibändi. Tyler on uskottava laulaja.

S: Joo, vaikka nykyään aikamoinen jenkkimoukka onkin, niin kyllä se rocklaulajana toimii. Olen aina tykännyt Aerosmithistä sen suhteen, että nämä sinkutkin on jätetty tuotannoltaan aika mielenkiintosiksi.

P: En ole aikasemmin edes miettinyt tämän biisin olevan näin kova. Tunnelmaltaan tässä soitetaan ikäänkuin aikaa takaisin päin (fade-kitarat ja soolo, seka laulun huudot), mutta silti kerrotaan tarinaa eteenpäin. Nerokas kuminvenytysbiisi. 9/10.

A: Tässä kuuluu tuottajankin (Bruce Fairbairn) kädenjälki jonkun verran. Oli silloin Bon Jovin Slippery When Wetin ja New Jerseyn ja sittemmin AC/DC:n Razors Edgen takana esimerkiksi. Kova ralli. Yksi Aerosmithin kovimpia. Soundipolitiikka vähän hiertää, esimerkiksi ne jouset olisi voinut heivata kokonaan pois.

E: Mitenhän tuohon virvelisoundiin on päädytty? Joku viskannut haarukan tiskipöydälle ja pojat olleet että hei, TUO pitää äänittää… Oli vähän sekametelisoppaa tuo sovitus.

T: Kitarasoolo on vähän kummallinen.

S: Tykkäsin siitä soolosta ja sen soundista.

A: Se soolo oli yllättävä. Pojat on tietysti vetäneet niitä perussooloja niin paljon, että ovat arvelleet poiketa? Mutta hymyilytti koko biisin ajan ja jalka polki tahtia aina kun komppi tuli mukaan. Mahtava se komppiin lähdön hetki.

P: Pidin soolosta. Hyvin erilainen, ihan kuin soittaisi takaperin.

J: Kuka sovittaa viulut tämmöiseen melodiseen rokkiin? Ja se banjon oloinenkin hämärästi soi… Eli sovitus hyvinkin kokeileva. Ehkä kuitenkin positiiviseen suuntaan.

T: En tosiaan älynnyt noita viuluja ollenkaan, mutta hyvä pointti.

S: Hyvin toimi se Steven kiekatus siinä. Muuten niin, vanhat miehet, onko tämä biisi ollut Suomessa mikään kovin suuri hitti koskaan?

T: Mun mielestä tämä on soinut ehkä lähinnä nyt Radio Rockilla. Ehkä hitaana diskossa joskus -93. Ehkä. Ne hitaat oli silloin tuollaisia.

S: Näin arvelinkin. Tässä on paljon kyllä jo 90-lukua, jouset yms. Vähän niinku Pumpkinsit yms. Ilman Tyleria ei kyllä pääsisi tälle tasolle. 8/10.

J: Jotenkin kuitenkin jäin kaipaamaan tätä sävellystä AC/DC-sovituksella. Saattais tulla ”törötöröä” lisää, Remua lainatakseni. Kuuluu myös sarjaa, joka täytyy laittaa uudelleen soimaan. Saa vähän tarkistelua kantaansa kun tuolla tapahtuu niin paljon taustalla… Kitarasoolo kuulostaa siltä niin kuin kitaristi olisi turhautunut, kun ei mikään kelpaa, mitä on tuottajalle tarjonnut. Pistelee ihan omasta elämästä sitten ihmesoundilla. Loistava soolo. Laitetaan kaikkien taidoille 9/10.

T: En ole ennen tajunnutkaan näitä sanoja. Tässähän on aika raaka aihe, vaikka välillä mennään duurissakin. Video on samaan tapaan huvittava kuin Indiana Jones-elokuvat. Vaikka sekin on tavallaan raaka. C-osa on hyvä. Joku aika sitten, kun oikein keskityin, niin totesin tämän todella kovaksi. Ennen se on ollut vaan sellainen hyvä. 9/10.

A: Hyvin on teksti ja musiikki ristiriidassa niin kuin T tuossa toteaa.

Tasting-rating: 7,3/10

1./10. – AEROSMITH – WALK THIS WAY (Toys in the Attic – 1975)

”1974 kitaristi Perry toivoi rumpaliltaan jonkinlaista “funk-tyylistä” beatia. Siihen mies keksi riffin päälle ja sanatkin tehtiin suunnilleen lennosta. Sen verran rokkaava biisistä tuli, jotta monet ovat sitä coveroineet. Kuuluisimpana tietysti Run-DMC.”

Aerosmith – Walk This Way

S: Voeha helevettiläene. Tästä en oo ikinä tykännyt, mutta ymmärrän tämän suosion. En olisi uskonut tämän olevan ykkönen vaikka sitä veikkasinkin.

T: Tämä on sellainen biisi, joka huojuu pitkin Miami Beachia.

P: Tämä on jo legenda hymiöllä. Näen niin J:n soittavan ja jammailevan tämän tahtiin. Tässä on kaikki kohdillaan, mutta vuodelta -75… Jessus kun ovat nykyaikasia. Ehkä se vivahde tulee siitä kun Taylor on kuiteskin ajaton monnisuu. 9/10.

T: Monnisuu. =) Rakastan tuota pellinkuvun kilistelyä.

E: Aika Beatles-meininki kaikessa koomisuudessaan.

A: On riffejä ja sitten on Riffejä ja keulakuvia ja Keulakuvia. Tuokin kitarakuvio on yllättävän hankala soittaa noin tiukasti… Tässä menee edelleen täysin ohi, että mistä lauletaan paitsi. Olkoonkin, että varmaan jonkun verran on otettu kiihdyttäviä aineita. 9 / 10.

T: Siinä ei lauletakaan kuin tuon biisin tekemisestä: ”play this way”. ja Tyler oli kuullut ”walk this way” tms. ihan se on tajunnanvirtaa se sanoitus. Oletteko koskaan kuunnellut tämän biisin bassoja?

P: Minä vain visualisoin J:n soittamaan sitä bassoa.

T: Niin minäkin voin visualisoida. Se on nimittäin kokotiukasti vedetty.

A: Koko juttu on.

J: Lyö tyhjää. Äskeinen oli kivempi sävellys. Kyllä taisin tämän skipata kun c-kasetilta näitä pyöritin aikoinaan. Plektrabasso kunniaan, niin 6/10 tuli tuosta.

T: Tämähän ei oikein ole sävellys. Tämä on tällainen ralli. Glam rockia 10 vuotta etuajassa. 9/10.

S: Tämä on vähän siinä vitsin rajamailla. Eli siis 5/10.

E: Menisi ihan täydestä jonkun sketsi-shown parodiana. 5/10.

Tasting-rating: 7,2/10


RAADIN TOP-LISTA

1. A-ha – Take On Me 8,6
2. The Allman Brothers Band – Stormy Monday 8,1
3. Aerosmith – Janie’s Got a Gun 7,3
4. Aerosmith – Walk This Way 7,2
5. Air – Empty House 6,9
6. AC/DC – Beating Around the Bush 6,8
7. The Allman Brothers Band – You Don’t Love Me 6,6
8. AC/DC – Let Me Put My Love Into You 5,8
9. Alice In Chains – Them Bones 5,5
10. Barry Adamson – Swinging Detective 5,0

Musa-Tasting I: Nightwish – Endless Forms Most Beautiful

Team Ausculto järjesti lauantaina historian ensimmäisen Ausculton musa-tasting-tapahtuman. Illan teemana oli uusi Nightwish-albumi Endless Forms Most Beautiful. Sehän kuunneltiin läpi ja kirjailtiin jotain ylöskin. Historiankirjoihin nimensä saa jäsen P, joka oli ensimmäinen (ja ainut) ulkopuolinen kuuntelija.

Minkälaisen vastaanoton sai odotettu Nightwishin uutukainen, selviää tästä!

SHUDDER BEFORE THE BEAUTIFUL (8/10)

P: Kova alku täytyy sanoa. Aluksi hiukan haittas kun tietää Hahdon olevan rummuis, että miksi tulee niin peruskamaa… Sellainen aika turvallinen tausta. Lopun laulurevittely toimi ihan hyvin, olisin ehkä kaivannut enemmänkin.

T: Oon samaa mieltä, ehkä vähän turhan pitkä noin mätkebiisiksi…

A: Meitsikin kirjoitteli ylös ihan, että eihän tästä edes huomaa rumpalin olevan eri kuin aiemmin.

T: Se on toisaalta vähän harmi. Siinä voisi olla dynamiikkaa enemmän, mut ovathan noi jousisoundit sinnepäin.

A: Semmoinen tuttu vaikutelma tästä tuli. Se lopun hiljainen kertsiin lähtökin on NW:lta jonkun kerran kuultu aiemmin. Empun soolosoundista tykkäsin!

P: Mua on ehkä aina häirinnyt Empun soitanta… Se ei ole mitään loistavaa mutta se aina yllättää. Vähän sellainen ristiriitainen tyyli.

T: mut minusta vähän parempi kuin odotin. 8-.

P: Mut hyvä alotusbiisi… Ehkä tämä menee 8 paikkeille. Jouset oli aika tuttua…


WEAK FANTASY (8/10)

P: Rummut ei enää häirinnyt.

T: Hyvä kertosäe, tykkäsin enemmän kuin ekasta. Riittävän ”pahaa” mulle.

P: Samoin, parempi ku eka. Ainut ärsyttävä oli nuo kuorosoundit.

A: Meitsillehän tämä junnasi ehkä ihan hitusen liikaa

T: Yks mikä mua on aina NW:ssä ärsyttänyt on kitarasoundit. Ne on nössöt ja ne riffit on vähän mielikuvituksettomia takata-takkata-takata-takkata. Mut kappaleena liian pitkä. Taas olis minuutin voinut jättää pois. Se akustinen kielisoitin oli kyllä hauska. 8+.

A: Aika rasittava just tuo alavire, millä Emppu soittelee aika usein. Muistaakseni Dark Passion Playlla otti korviin enemmänkin.

A: Kirjoitin tästä ylös, että ”siinä kohtaa missä ”normaali” poprock-biisi alkaisi toistaa kertsiä tuli tässä vielä pari uutta osiota”.

P: No juu, ehkä minsa pois ni hyvä. Floorin laulu toimi täs hyvin ja nyt oli pikkaisen revittelyä. Folkkitouhu toimi vallan mainiosti. Folkki ja synakuoro eivät toimi yhteen. 8,5.

ELAN (5/10)

P:  No… olihan siinä joitakin hyviä parin sekunnin pätkiä. Pari nättiä siirtymää. En pitänyt… Vois toimia kokonaan folkkityylisenä.

A: Tämä nyt on aika radiokamaa. Tuota introa (Nemo/Amaranth all over again?) ja outroa ei siinä taida olla, minusta ne kuulostivat ihan kivoilta. Tämä on vähän niin kuin se Holopaisen Lohtu-biisi: varmaan voisi suoltaa näitä sarjatuotantona. Mietin tuota folk-juttua itsekin: Nemoahan vetivät silloin edellisen kiertueen alussa hidastettuna ja tunnelmointiversiona, tämä toimisi semmoisena.

T: paskaa. tämä biisi oli paskaa, niin tylsää kuin voi olla, ihan kurkkua alko kuivaamaan. Mut meksikolaiset goottitytöt tykkää. 5.

YOURS IS AN EMPTY HOLE (7/10)

P: Intro kuulosti ihan Korgin synalta, sellaiselta valmiiksi editoidulta jutulta kun painat koskettimen pohjaan, niin tulee tämä valmiina tehdasasetuksena…. Mutta sitten lähti ihan kivasti. Tämä oli musta ihanan sekava biisi, tunnelmaltaan siis. Aika lailla kakkosen tasolle. Mutta liian pitkä… Ois saanut loppua siihen edelliseen karjuntaan.

T: Indiana Jones-alku… Muutenkin oli vanhaa Rhapsodya kitarariffissä, mutta kun sen soundi on niin paska. Miks sillä Empulla ei perkele ole parempi soundi? Seiska… vähän väkinäinen olo jäi.

A: Minusta tämä oli parempi kuin se kakkosbiisi. Tykkäsin meiningistä enemmän. Nimi ja ”kertsi” tyylikkään tylyjä.

OUR DECADES IN THE SUN (7/10)

P: Alun Haao-o Haao-o… ärsyttävä soundi. Miksei ollut vaikka ihan oikealla instrumentilla esim. sellolla? Mutta sitten lähti ihan hyvin taas… fiilistelyä.

T: todella ärsyttävä soundi, samaa mieltä. Oli liian pitkä, olis toiminut pariminuuttisena. Tässä taas olis voinut olla vähän enemmänkin sellasta kitaramaalailua

A: Pitkä kuin mikä taas. Paikka paikoin ihan hyvää fiilistelyä.

P: Just mietin et miksei tää nyt jumalauta voi loppua jo tähän… eikun vedetään loppu outroilua. Kitaroista pidin ja laulusta.

A: Tuli mieleen sama kuin jossain aiemmissa: häiritseekö teitä nuo sanoitukset? Just nuo ”pilgrim” ja ”bloowing meadow” yms, jotka tuntuu että on tekstitetty suomeksi ja sitten käännetty suoraan enkkuun?

P: Mua ei ainakaan täs häirinnyt noi sanat. Mut meadow… vähä kyl trööt. Se kuuluu jotenkin huutaa tai öristä. 7,5.

A: Nuo jousivälikkeet alkaa puuduttamaan jo nyt.

T: vieläkin odotan Floorin revitystä, kunnon revitystä. 6,5.

MY WAIDEN (6/10)

T: Ihan joo… nyt se folk-juttu oli ihan ok, mut sävellyksenä ei kuitenkaan ääretön.

A: Intro oli ihan kuin siitä Jonsu-biisistä, oliko se Last of the Wilds vai mikä? Tämäkin tuntui venytetyltä, nuo väliosat jousineen ja huiluineen menettää merkityksensä kun niitä tietää jo odottaa tulevaksi.

P: Folk toimi juu, mut liian pitkä ja unohdin jo koko biisin… täytebiisi? Koko biisi olis voinut alkaa tuolla lopulla.

T: Jos tää oli täytebiisi niin miksi, kun levy on muutenkin pitkä kun keskikokosen perheen kauppalista? Jos totta puhutaan, niin tästä olis voinut ottaa vaan sen folk-kohdan ja laittaa jonkin muun biisin yhdeksi kohdaksi. Ei kovin unohtumatonta. 6 tylsyydestä.

P: Mut näistä sanoista mä en oikein saa mitään selkoa, enkä otetta… Ne eivät oikein kerro mitään… blaa blaa ja ylemmäs vaan. 5.

A: ”Manna” on muuten aika hyvää metallirock-sanastoa. Tämä oli tylsä.

ENDLESS FORMS MOST BEAUTIFUL (7/10)

T: Aikamoista euroviisuhumppaa. Kuunnelkaa nyt noita kerron taustalla olevia sointuja.

P: Rammstain + Lordi + 80-luku.

A: Mainiosti tiivistetty.

P: Väliosa toimi mielestäni erittäin hyvin. Siinä oli jotain 80-lukua… ehkä sipaus Helloweeniä?

T: Se oli ihan hyvä, mut vieläkin vois sanoa, että pikkusen liian pitkä. Olisko niin, että sanoja on niin paljon, että biisit on pitänyt venyttää että tarina mahtuu? Annan 7.

A: Olihan tässä yritystä. Mutta samanlaista mössöä kuitenkin kuin edelläkin. Tämä ei niin pahasti ollut liian pitkä minusta. Vähän vain. Seiskan huiteissa.

EDEMA RUH (6/10)

P: (Biisin vielä soidessa) Btw. Lordi – Would you love the monster man…

T: Onks Risto Asikainen päässyt tekee TikTak-biisin Nightwishille? Todella ohut kitarasoundi siellä lopun soolossa. Miksi? Lopussa tuli eka kertaa hyvä kitaraliidi. Onhan tämäkin sävellys sitten lopulta sellainen Idols-voittajabiisi, joka soi viikon radiossa. ei vaan maistu. Niin keskitempoa, että… Ja sit kun biisi vois loppua, niin tulee se pakollinen pillipiiparihilipatihippan-kohta… 6.

P: Tämä on todennäköisesti se festareiden korvamato! Voip olla, että lopetus-biisi ennen väliaikaa.

A: Just näin. Nyt teksti oli minusta yksinkertaisuudessaan ihan ookoo. Sävellyksellisesti tylsähkö.

P: Mikä on Edema Ruh?

T: Joku hobitin nimi varmaan…

A: Semmoinen kansa, jolla ei ollut omaa maata tms. joissain tarinoissa.

ALPENGLOW (7/10)

A: Vähän semmoista ”käsijarru päällä”-matskua. Varsinkin Floorin laulaminen. Samaa tuotantolinjaa kuin Elan ja sitten ne pari muuta pikkuisen kepoisempaa. No joo. Ei tämä ihan toivoton ollut.

P: Ti-tu-ti-tu-titi-tu-tititi… ja sen jälkeen mentiinkin Gamma Rayn maailmoihin. Lopussa Floor lauloi muutaman jutun hienosti. Leikitteli ja pudotteli säveliä paremmin kuin PMMP:n Mira ja Paula ois joskus halunneet. Vähän kyllä sellanen rallatusbiisi.

T: The Rock. Minusta sitä oli tässä paljon. Tässä on jotain Wishmasterin peruja.  Elvenpath, vai onko se jopa ekalta levyltä? Seiska. turvallista laputusta.

A: Kyllähän Holopainen osaa tehdä noita Zimmer-mallisia juttuja paikka paikoin aika hyvin.

P: Totta, tavoitan kanssa sen lentokoneen lentävän saaren yli ja Cage istuu hiessään. 6,5. Gamma Ray on parempi.

THE EYES OF SHARBAT GULA (2/10)

P: …ei jaksais… (Biisi oli soinut vasta minuutin.)

T: Onkohan tämä sävellys kovin tarpeellinen tälle levylle? Ihan siisti pätkähän tämä olis jos minä olisin tän tehnyt, mutta onko tämä nyt kovin erikoinen. Holopaisen tasoiselta tällaista pitää tulla helposti pari levyllistä. Eikä tämä ole sitten kuitenkaan niin kuin elokuvamusiikkina esim. tuon Tiersenin tasolla, joka oli Auscultossa just. Ei tuo minua minnekään tunnelmaltaan vie kovin vahvasti. Tai ehkä sellaiseen vähän tekopirteään harrypotter-maisemaan. Annan kuitenkin 4.

P: Ei vaan jaksa… vaatii sen vehreän nummen eli elokuvan. Ei vaan jaksa… 1. En halua enempää tästä keskustella.

THE GREATEST SHOW ON EARTH (7/10)

T: Minä oon näistä metallisinfonioista kaikista vähän samaa mieltä. Ne ovat harvoin kovin hyviä sävellyksiä. Mihin ne oikeastaan sopii? Mihin tarkoitukseen?

P: En minäkään oikein ole sitä ymmärtänyt… Kai se joku halu olla joku tärkeä on…? Tässä oli vähän sellaista Jurassic Park– ja Avaruusseikkailu 2001-tyyliä. Soittavat keikalla ehkä kerran tämän.

T: Kuulostaa automaatti-arpeggiolta tuo alun jousihässäkkä. Mutta onhan iskuissa voimaa. Tehty pyroja varten. Ja eihän kukaan nyt oikeasti laita noita Mozart-juttuja enää mihinkään väliin?!? Tai siis Stratovariuksestahan siellä oli pätkä. Olisko Black Diamondia?

T: Ei tämä täysin kehno ollut, mutta taas tullaan siihen peruskysymykseen: Miksi näin pitkä? Hyviä pätkiä, paljon täytettä. Sit noi puhepätkätkin on niin ysäriä kuin olla ja voi. Sanokaas yks power metal-bändi, jolla ei ole tällaista puhekohtaa. Strato, Sonata, Rhapsody, Blind Guardian, Nightwish jo ennemminkin sata kertaa… Ei vaan lähde… semmoinen 6-7.

P: Koskahan Holopainen tekee punk-levyn? Sitä odotellessa… ois ainakin biisien kestot passeleita. Olihan toi ok, mut liian pitkä… Aika irrallinen muusta levystä… 6.

A: Ei mulle jäänyt tästä käteen paljon mitään muuta kuin ainoana sellainen olo, että voi kuunnella uudestaan kyllä.

YHTEENVETO LEVYSTÄ

A: Aika kulmaton möhkäle ja liian pitkiä biisejä. Lievä pettymys kyllä tämä levy. Odotin enempi kuitenkin. Ehkä ottaa aikansa. Imaginaerumin eka kuuntelu oli kokemuksena säväyttävämpi, mutta kului puhki. Floor on hyvä. Ja Hahto kuulosti ihan Nevalaiselta.

T: Tää on sellainen jättisipsipussi. ”Nyt mukana +30% samaa tyhjää energiaa”. Toivottavasti Floor ja Hahto vetävät sitten livenä tajun pois ihmisiltä, nyt niistä ei jäänyt käteen paljon mitään. Minusta tämä oli parempi kuin odotin. Luulen, että en kuitenkaan enää kuuntele.

P: Minun mielestäni taas paljon parempi kuin odotin. Floor tuo hyvän lisän tähän, saatan joskus kuunnella taustamusana.

A: Ei kyllä herättänyt intohimoa lähteä keikalle, vaikka kämpiltä Laululavalle olisi alle kilometri. Jotenkin alkaa olla vaikutelma, että Nightwishin eväät noilla tempuilla alkaa olla syöty. Siis orkestereilla ja niillä jousisovituksilla ja hiljaisilla kertseillä yms. tehokeinoilla, jotka alkavat jo albumiympäristössäkin toistaa itseään… Jos riisuisi bändiä, niin olisi pakko säveltää paremmin. Ihan perusjuttuja! Nyt biisien tasapaksuus peittyy massan alle… Minusta se Empun kitarasoundi ja -soolot on vähän kuin jäänne jostain vanhasta Nightwishistä. Ympärille on tullut kaikkea muuta, mutta ne säilyvät levystä toiseen samana.

T: Se on huono, kun ne kitarasoundit on niin kämäset noihin hifisoundeihin verrattuna. Mut onko tollaseen eeppisyyteen mikään hyvä sähkökitarasoundi? Se pitäs ehkä päinvastoin olla puhtaampi kuin särömpi. Joku just semmoinen Marzi, vähän jopa räkänen.

P: Sähkökitaroiden ja jousien yhteensovittaminen on aika haasteellista soundien puolesta, harvemmin ne onnistuvat. Sitten kun NW on jo aika lailla orkestraatiobändi, niin haaste on valmis. Rankat jutut pystyis soittamaan särotetyllä sellolla orkestraation kanssa melkein paremmin. Cleanit ja selkeet kitarat ja yberhifi-äänimaailmallinen soolosoundi toimii parhaiten.

T: Nightwishin pitäs mennä enemmän mätöksi, edes välillä. Tai sit enemmän folkiksi.

P: NW:n pitäis tehdä samanlainen levy mitä Opeth teki aikoinaan Deliverancella ja Damnationilla. Folk ja vastakkaisesti hiton raskas, jossa Floorin molemmat puolet pääsis esille. Siinä pystyis sovittamaan hyvin muusikoiden monipuolisuuden.

T: Se vois tosiaan toimia. Sellainen ”dark and bad” ja sit sellanen ”hobitti”. Siellä olis Marcoo ja Hahtoo siihen pahempaan paahtoon.

A: Oikeasti aika kova idea.

T: Soitetaan Tuomakselle: ”kuule kun me kuunneltiin kerran tää levy ja…”

_____________________________________________________________

Nightwishin uutukainen siis todettiin ylipitkäksi, vähän yksitotiseksi, mutta hiukan odotettua paremmaksi albumiksi. Arvosana pyörähtelee nopealla laskulla sinne 6,5/10. Seuraavalla levyllä on pakko muuttaa suuntaa. Toivottavasti.

Tällaista saatiin aikaan ensimmäisessä kuuntelussa. Aikaa meni parisen tuntia ja homma toimi mukavasti. Katsotaan sitten mitä seuraavaksi kuunnellaan, mutta kuuntelijoiden mielestä formaatti oli erityisen viihdyttävä.