Toomion TOP200-biisit: 194. OutKast – Ms. Jackson

Eleltiin syksyä vuonna 2000, kun OutKast pamautti pihalle Ms. Jacksonin. Se oli melodinen Stankonia-albumin toinen single. Hip hop -kappale, jolla oli takaperoisia perkussioita ja pianokilkuttelua. Hyvin yksinkertaiselle pohjalle, kuin 2000-luvun Coolion Gangsta’s Paradise, perustui tämäkin teos.

”Alkujaan Ms. Jackson oli akustinen kitarakappale, jonka muunsin sellaiseksi, että ihmiset ymmärtävät sen vähän paremmin”, tuumaili André 3000. Sanoitus kertoo miehen suhteesta Erykah Baduun ja hänen äitiinsä. Jos niitä tarkemmin lukee, niin tarinahan on aika hyvä. Se kuvailee ihan taidokkaasti omistushaluista äitiä. Välillä sanoitukset menevät roiseiksi, mutta ei tahallisen törkeinä.

Tämänkin kappaleen ilmestyessä elettiin vielä aikaa, jolloin video ja nimenomaan televisiosta esitetty musiikkivideo oli voimissaan. Kappaleisiin ja videoihin törmäsi haluamattaan, samalla niistä oppi varmaan myös pitämään.

André 3000:n ääni on aivan letkeää kuunneltavaa. Biisin soundimaailma on hiukan lo-fi, mutta hyvällä tavalla. Tämän genren musiikissa se mahdollisuuksien etulinjassa kulkeminen ei ole läheskään aina toiminnan kärkenä. Kappale lainaa The Brothers Johnsonin Strawberry Letter 23:sta aika suoraan, toki eri temmossa ja soundeilla.

Sateinen lokakuu. Hiukan parisuhdeongelmaa ja melko vähän rahaa. Tämä siihen taustalle soimaan. Teksti-tv:n tekstiviesti-chat.

https://www.youtube.com/watch?v=MYxAiK6VnXw https://open.spotify.com/track/0I3q5fE6wg7LIfHGngUTnV?si=dHhezNc1T0yO9cAH-OaAVw

Toomion TOP200-biisit: 195. Devin Townsend – Truth

Devinin omintakeisella kitarasoundilla ja sen jälkeen tarkoituksellisesti särähtävillä räjähdyksillä käyntiin lähtevä Truth on Devin Townsendin mielestä hänen paras kappaleensa. Varsinaista tarinankerrontaa siinä on kovin vähän, enemmänkin se on eeppinen teos, joka kritisoi muutamalla lauseella erilaisia maailman totuuksia.

Kun Physicist– ja Terria-albumeiden jälkeen ostin Infinityn, oli sen avaava Truth säväyttävä kokemus. Kappale esittelee tekijänsä vahvimman valttikortin – kerrosten rakentamisen. Niin jumalattoman iso äänivalli vyöryy tätä kuunnellessa kohti, että se on vaikea ottaa vastaan. Monesti vasta useamman kuuntelukerran jälkeen alkaa vaahtopäiden alta erotaa muitakin pinnanmuotoja.

Devin ilmoittautui debyyttisoolonsa jälkeen itse mielenterveyshoitolaan. Elämässä ei ollut ilon merkkejä. Hoitojakson päätyttyä hän oli mielestään valmis tekemään Infinity-albumin, josta olisi tuleva täydellinen. Myöhemmin, raitistuttuaan, hän on sanonut, että levyllä kuuluu LSD:n ja muiden psykedeelien vaikutus.

Devin itse hoitelee albumilla kaiken paitsi pari puhallinta ja rummut. Rumputyö kun on Devinin soundiin parhaiten istuvan Gene Hoglanin aikaansaannosta. Hoglanin soitossa on samanaikaisesti jämäkkyyttä ja rentoutta. Basarit tulevat juuri oikeisiin kohtiin.

Tämä tunnelma nivoutuu 2000-luvun alkuun, Alpinen automankkaan ja bändikavereiden kanssa ajeluun.

https://www.youtube.com/watch?v=1NMYtIUm6pc https://open.spotify.com/track/00yqhz0608ZC5ZoYgz4dOZ?si=u5he1q8vRcyF5ph5OK3S-g

Toomion TOP200-biisit: 196. Simon & Garfunkel – The Sound of Silence

Disturbed on tästä muistuttanut helkkarin ärsyttävällä, joskin Paul Simonin itsensä kehumalla cover-versiolla. En pysty sitä kuuntelemaan.

Alkuperäinen teos on vuodelta 1964. Se oli alunperin tehty ja äänitetty akustisena. Silloin se ei mainittavaa menestystä saanut, mutta sähköistetyn folk rockin tultua muotiin kävi toisin. Tuottaja Tom Wilson kävi vuonna 1965 Bob Dylanin bändille sanomassa, että soittakaapa tähän akustisen version päälle rummut, sähkökitara ja basso. Silloin natsasi.

Paul Simon oli debyyttilevyn floppauksen jälkeen muuttanut Englantiin ja kuuli vasta myöhään, että sinkku on noussut listaykköseksi. Myös Art Garfunkel oli tästä yllättynyt. Näin miehet palasivat yhteen ja historiaa on sen jälkeen tehty muillakin teoksilla.

”Hello darkness, my old friend.” Siinäpä yksi maailman hienoimpia laulettuja fraaseja. Sen syntytarina tuli Simonin tavasta laulaa pimeässä vessassa. Niin on tämäkin kappale on siellä pitkän ja vaivalloisen prosessin tuloksena syntynyt. Kun Simonilta itseltään kysytään lyriikoiden tarkoitusta, vastaa hän siihen seuraavasti: ”Olen tehnyt sen 21-vuotiaana. En ole enää 21-vuotias. En siis tiedä.” Ehkä siinä ihmisten kommunikoinnin vaikeutta perataan.

Artin ja Paulin lauluhan on mieletöntä. Sävellys on niin hieno, että outoa on, jos tästä ei pidä. Tosin sellaisiakin on. Kappale on nimittäin aika ylhäällä myös Maailman huonoimmat biisit -listalla. Liian itsestäänselvää folk rockia kuulemma.

Aamuyöstä. Keväällä, kun jo kahdelta alkaa olla valoisaa. Pihalla on kylmä, mutta vihreää.

https://www.youtube.com/watch?v=qn0QBXMYXsM https://open.spotify.com/track/2YplrdHMBoRdnHgMeHEwHm?si=hkmTdfzqQiypnnaSqmT4JA

Toomion TOP200-biisit: 197. The Prodigy – Voodoo People

Jälleen kerran Jyrki! Siis se ohjelma. Loppuvuonna 1994. Tämä teini-ikäiselle jännittävää ja mystistä voodoo-teemaa käyttävä kappale iskostui mieleen videon muodossa.

Monet sanoivat tuolloin, että kappale oli liian pitkä. Kuusi ja puoli minuuttia. Niin, onhan sillä mittaa ja toistoa tulee paljon, mutta tällaiseen musiikkiin se kuuluu. Tanssittavaksi nämä on tehty.

The Prodigyn tuotannossa on läpi linjan miellyttänyt nerokas soundien käyttö ja hienosti muokatut samplet. Tässäkin kappaleessa on taitavasti haettu Nirvanan Very Apesta riffi, pikkuisen kiristetty tempoa ja lyöty se kappaleen pääteemaksi. Tuottajana ja säveltäjänä vähemmän yllättäen toimi Liam Howlett.

Vaikka listataan biisejä, on tämän kappaleen suurin vaikuttaja ollut sen video. Tunnelma on nimittäin aika uhkaava. Video on kuvattu Saint Lucialla, jossa voodoo oikeastikin näyttelee vielä jonkinlaista roolia. Takaa-ajon tunnelma välittyy varsin vahvasti. Videolla vielä bändissä ollut Leeroy Thornhill esittää hattupäistä voodoopappia, ja hoitaa roolinsa hienosti.

Kappale oli Music for the Jilted Generation -albumin ensimmäinen sinkku, joka albumin tapaan nousi Suomessa listaykköseksi. Nythän se alkaa olla 25 vuotta vanha eikä rumpusoundeja lukuunottamatta ole juurikaan antanut ajan hampaiden nakertaa itseään.

Menkäähän jonkun mutkittelevan metsäpolun päähän, laittakaa napit korviin ja tämä kappale soimaan. Sitten vain yritätte juosta 6,5 minuuttia polkua pitkin niin kovaa kuin pystytte. Toimii.

Ja jos mietitte, mitä kappaleessa lauletaan, niin lause on runoteoksesta The Shalimar ja kuuluu näin: ”…the voodoo who do what you don’t dare do people…”

Toomion TOP200-biisit: 198. AC/DC – Thunderstruck

”Keskimmäinen jono laulaa ’TI-TI-TI-TI-TI-TI-TI-TI-TI-TI-TA-TI-TI-TI-TA-TI’ ja reunimmaiset jonot huutavat oikeissa kohdissa ’THUNDER’!” Näin sitä edettiin ruokalasta kohti iltalaskentaa noin kultaisina armeija-aikoina.

Hittimittari tai joku vastaava se oli, kun kappaleen ensi kertaa kuulin. Angus Youngin koulupuku, kuolematon liidiriffi ja rumpali Chris Sladen napakat iskut jättimäisiin, ylös nostettuihin lattiatomeihin. Kyllä se heti veti puoleensa.

Malcolm ja Angus sävelsivät kappaleen Anguksen keksimän tiluriffin päälle. Idea kappaleen nimeen on urbaanilegendan mukaan tullut lentokoneeseen iskeneestä salamasta. Tiedä häntä. Vuosi oli 1990 ja Thunderstruck toimi The Razors Edge -albumin singlenä sekä avausraitana. Pisteitä nostaa se, että tämän esittää AC/DC. Ei tämä Elton Johnin esittämänä ihan samoihin kerroksiin nousisi. Suomessa tämä oli listaykkönen. Albumikin myi Suomessa platinaa. USA:ssa se oli listakakkonen ja britessä neljäs.

Lyriikat sisältävät kaikki tällaiseen rokkiin tarvittavan: naiset, matkat ja sääilmiö. Kivaa on ja meininkiä. Brian Johnson kun laulaa ”I was caught
in the middle of a railroad track”, niin sen pitää riittää. Ja se riittää.

Autolla äijäporukan viikonlopun viettoon ajellen, kesäilta kuumimmillaan, olut kylmimmillään, velat muuttuu saataviksi jne. Kyllä te tiedätte.

https://www.youtube.com/watch?v=v2AC41dglnM

<br>

https://open.spotify.com/track/57bgtoPSgt236HzfBOd8kj?si=MgJuhh4BSYqOK6tqqYXq3w