Toomion TOP200-biisit: 200. The Rolling Stones – Paint It, black

Rollarit bändinä on minulle pääsääntöisesti kuin kärpäsen surinaa korvissa. Räkäistä ja vähän liian hidastempoista rokkia. Esi-isänä välttämätöntä, mutta tälle ajalle tarpeetonta.

Paint It, Black sen sijaan on aina toiminut. Tempoa on vähän liikaa, joten kappale kulkee kuin jarruton pyörä alamäkeen. Vaaran kera. Säkeistön takova melodia tekee tästä maanisen ja sekopäisen.

En tiedä onko Fast Shown Johnny Nice Painter saanut innoituksensa juuri tästä. Sketsissä taiteilija maalaa kaiken siihen asti maalaamansa mustaksi, kun kuulee sanan ”musta”.

Kappale on sävelletty vuonna 1966. Alunperin hidas tekele sai uuden muodon basisti Bill Wymanin versioidessa sitä uruilla. Lopulta siihen lisättiin vielä sitarin soittoa George Harrisonin innoittamana. Nimen kirjoitusmuoto vaihtelee, mutta sinkussa lukee Paint it, black.

Maailmalla Paint it Black oli kärkeä niin Jenkeissä luin Briteissä. Suomessa se ei ihan Dannylle pärjännyt, mutta kakkoseksi kuitenkin. Mitenpä sitä Dannylle…

Sanoitus on otos synkkämielisen miehen mietteistä. Jopa itsetuhoisen. Siihen Mick Jaggerin virittämätön ääni sopii. Muutenkin kappale on parempi kuin bändiltä yleensä sopii olettaa.

Joinain päivinä sadoista covereista suomalaisen Smackin versio tuntuu jopa paremmalta. Mutta jos kappale pitää kuulla, niin kyllä minä alkuperäistä suosin.

Paint it, black sopii eritoten syksyiseen tihkusateeseen. Hetkeen, jona hikinen mies odottaa seuraavan, pahaa oloa halveksivan juoksuvedon alkua. Hetkeen, jolla yritetään valheellisesti saada aivot luulemaan, että verenmaku suussa on hyväksi. Siihen se istuu.

Toomion TOP200-biisit – Avauspuheenvuoro

Nyt se on pitkään lupailtu lista valmis. Eipä se tuollainenkaan lista ihan ykskaks valmistu. Vajaa 600 kappaletta pääsi niin sanotulle kymppilistalle. Siinä sitä on melkoinen työmaa, kun pitäisi valita 200 parasta kappaletta. Minulle nimittäin kympin biisi on kympin biisi. Se on aika selkeästi parempi kuin ysin biisi.

Miten minä sitten kappaleita järjestin ja arvotin?  Sävellys on minulle ihan määräävä kriteeri. Hyvänä kakkosena tulevat sanat. Kaikissa kappaleissa ei ole sanoja, silloin pitää katsoa vähän muitakin ominaisuuksia.

Laulun ja soiton laatu on tärkeää, mutta eihän teknisyys ole pääasia. Siksi pitää miettiä niiden sopivuutta kappaleen genreen tai yleistunnelmaan. Sovitus ja tuotantokin määräävät aika reilusti, joku yksittäinen kitarasoundi saattaa parhaimmillaan tehdä teoksesta maailman parhaan. Joskus biisin tunnelma tai sen esittäminen asenteella nostavat sen kympin kipaleeksi. Toisinaan sen voi tehdä myös loistava nimi. Kertosäe on monessa kappaleessa täysin johtava elementti. Toisissa kappaleissa sellaista ei ole. Minulle toisaalta soolokin voi kohottaa kappaleen arvoa hyvinkin ylös.

Kuten albumilistalla jo totesin, niin vahvasti ovat kappaleetkin nostalgiakertoimen vaikutuksessa. Jos kappaleeseen liittyy joku tärkeä tai ikimuistoinen tapahtuma, voi se tehdä muille ”paskasta biisistä” minulle hyvin tärkeän.

Eli täysin intuition perusteella tuo lista muotoutui. Listoissa olen kuitenkin perfektionisti, joten ne kappaleet ovat järjestyksessä. Ja tällä kertaa genrevalikoima on huomattavasti albumilistaa laajempi.

Kohta se siis lähtee. Tervetuloa mukaan!