Bruce Springsteen – TOP56-biisit: Yhteenveto

Vielä viimeinen katsaus Bruce Springsteen TOP56-biisilistaan yhteenvedon muodossa. Isketään samalla kaikki arviot yhden sivun taakse, joten jos joskus iskee halu palata näiden kirjoitelmien pariin niin ne löytyvät sitten mukavasti yhdeltä sivulta.

Bruce Springsteen: TOP56-biisit:

56 – The Promise (The Promise, 2010)
55 – Devils & Dust (Devils & Dust, 2005)
54 – Kingdom of Days (Working on a Dream, 2009)
53 – The Wrestler (Working on a Dream, 2009)
52 – Better Days (Lucky Town, 1992)
51 – We Take Care of Our Own (Wrecking Ball, 2012)
50 – Save My Love (The Promise, 2010)

49 – From Small Things (Big Things One Day Come) (The Essential Bruce Springsteen, 2003)
48 – The Wall (High Hopes, 2014)
47 – Radio Nowhere (Magic, 2007)
46 – Kitty’s Back (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
45 – Brilliant Disguise (Tunnel of Love, 1987)
44 – Loose Ends (Tracks, 1998)
43 – Lucky Town (Lucky Town, 1992)
42 – Lost in the Flood (Greetings from Asbury Park. N.J., 1973)
41 – Dancing in the Dark (Born in the U.SA., 1984)
40 – Sad Eyes (Tracks, 1998)

39 – Nothing Man (The Rising, 2002)
38 – I’m Goin’ Down (Born in the U.S.A., 1984)
37 – I Wish I Were Blind (Human Touch, 1992)
36 – I Wanna Be with You (Tracks, 1998)
35 – Streets of Philadelphia (Greatest Hits, 1995)
34 – Downbound Train (Born in the U.S.A., 1984)
33 – Girls in Their Summer Clothes (Magic, 2007)
32 – Empty Sky (The Rising, 2002)
31 – American Skin (41 Shots) (High Hopes, 2014)
30 – Ain’t Good Enough for You (The Promise, 2010)

29 – Glory Days (Born in the U.S.A., 1984)
28 – Darkness on the Edge of Town (Darkness on the Edge of Town, 1978)
27 – Hungry Heart (The River, 1980)
26 – Tenth Avenue Freeze-Out (Born to Run, 1975)
25 – Born in the U.S.A. (Born in the U.S.A., 1984)
24 – Secret Garden (Greatest Hits, 1995)
23 – Bobby Jean (Born in the U.S.A., 1984)
22 – None But the Brave (The Essential Bruce Springsteen, 2003)
21 – Youngstown (The Ghost of Tom Joad, 1995)
20 – Waitin’ on a Sunny Day (The Rising, 2002)

19 – Tougher Than the Rest (Tunnel of Love, 1987)
18 – Atlantic City (Nebraska, 1982)
17 – Back in Your Arms (Tracks, 1998)
16 – Land of Hope and Dreams (Wrecking Ball, 2012)
15 – The Ghost of Tom Joad (The Ghost of Tom Joad, 1995 / High Hopes, 2014)
14 – Because the Night (Live 1975/-85, 1986 / The Promise, 2010)
13 – Prove It All Night (Darkness on the Edge of Town, 1978)
12 – If I Should Fall Behind (Lucky Town, 1992)
11 – Rosalita (Come Out Tonight) (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
10 – Long Walk Home (Magic, 2007)

9 – Badlands (Darkness on the Edge of Town, 1978)
8 – New York City Serenade (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
7 – Incident on 57th Street (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
6 – Jungleland (Born to Run, 1975)
5 – Racing in the Street (Darkness on the Edge of Town, 1978 / The Promise, 2010)
4 – The River (The River, 1980)
3 – Born to Run (Born to Run, 1975)
2 – Thunder Road (Born to Run, 1975)
1 – Blood Brothers (Greatest Hits, 1995)

Tämän listan laatiminen käynnistyi siis oikeastaan jo loppuvuodesta 2014, jolloin kuuntelin koko tuotannon kronologisessa järjestyksessä listausta samalla hahmotellen. Keväällä 2015 otin sitten työn alle varsinaisen kirjoittamisen ja löin listasijat lukkoon niin, ettei niitä tarvinnutkaan sitten enää hirveämmin missään vaiheessa vaihtaa. Kaneettina mainittakoon, että ”Streets of Philadelphia” meinasi unohtua, siksi etukäteen mainostettu 55 biisin listaus muuttui 56:ksi loppuhetkillä.

Miksi sitten ei tasakymmenlukuista biisimäärää? Sisäinen fani iski sen verran pintaan, että piti saada jokainen studiolevy edustetuksi näihin kirjoituksiin. ”Devils & Dust” oli sijalla 56 vielä päivää ennen listan aloittamista, mutta lopulta päädyin vaihtamaan sen ja ”The Promisen” paikkaa. Mutta siis, kaikki Springsteenin studioalbumit olivat lopulta edustettuina listalla. Laitetaan tähän vielä jakauma albumeittain:

6 biisiä:
Born in the U.S.A. (1984)

4 biisiä:
The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973)
Born to Run (1975)
Darkness on the Edge of Town (1978)
Tracks (1998)
The Promise (2010)

3 biisiä:
Lucky Town (1992)
Greatest Hits (1995)
The Rising (2002)
Magic (2007)
High Hopes (2014)

2 biisiä:
The River (1980)
Tunnel of Love (1987)
The Ghost of Tom Joad (1995)
The Essential Bruce Springsteen (2003)
Working on a Dream (2009)
Wrecking Ball (2012)

1 biisi:
Greetings from Asbury Park, N.J. (1973)
Nebraska (1982)
Human Touch (1992)
Devils & Dust (2005)

Itseasiassa tuosta lukumäärästä tulee summaksi 58, sillä kaksi biisiä oli edustettuna kahdelta albumilta: The Ghost of Tom Joad ja Racing in the Street. Hieman yllättävää itselle, että Born in the U.S.A. oli noinkin vahvasti edustettuna. Toisaalta Born to Run sai kärkikahinoihin huomattavasti laajemman osanoton. Laajuutta löytyy Springsteenin tuotannosta kyllä. Yllätyksekseni huomasin myös sen, että The Riverin biisit jäivät kahteen, vaikka kokonaisuus on etenkin tämän vuoden (2016) puolella kohonnut huomattavasti meikäläisen listoilla.

Kiitoksia siis tästä matkasta. Ohessa vielä linkit Spotify- ja Youtube-soittolistoihin oheisista biiseistä.

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/6E6CQ7NqUt6t5h0T43k3et

https://www.youtube.com/watch?v=eE45GT9Z9kE&list=PLQyNsbngzir2yk_xpaJsUNw3E8D515xOe

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 1 – Blood Brothers

Albumilta Greatest Hits (1995).

Springsteenin artistin ura on tämän listan yhteydessä jo käyty läpi. Yhteistyö The E Street Bandin kanssa käynnistyi vuonna 1972 ja koki alun vaikeudet sekä suursuosion ensin Born to Runin (1975) ja sittemmin Born in the U.S.A.:n (1984) myötä. BITUSA olikin viimeinen varsinainen bändialbumi, sillä Tunnel of Lovea (1987) äänitettäessä soittajia käytettiin vähemmän eivätkä he olleet enää yhtäaikaa studiossa. Vuonna 1989 Springsteen hajoitti yhtyeen eikä hyödyntänyt heidän palveluitaan yli puoleen vuosikymmeneen. Välit olivat viileät ja tulevaisuus hyvin epävarma. Yhtyeen jäsenet lähtivät omille teilleen, muuttivat ympäri Yhdysvaltoja ja osa oli hyvinkin vihaisia Springsteenin päätöksestä.

Tammikuussa 1995 ESB kuitenkin koottiin yhteen, sillä Springsteen oli julkaisemassa uransa ensimmäistä kokoelmaa, Greatest Hitsiä. Mukaan tahdottiin uusia taltiointeja, joihin bändiä tarvittaisiin. Biisejä valikoitui mukaan neljä, joista osa oli vanhempia aihioita. Blood Brothers syntyi kuitenkin Springsteenin kynästä sessioita edeltävänä päivänä.

Olen huomannut tätä listaa kirjoittaessani, että kuunnellessani Bruce Springsteeniä keskityn erityisesti sanoituksiin. Se on hieman yllättävää, sillä olen pitänyt itseäni enemmänkin musiikki-osaston ja soitannon kuuntelijana. Se voi johtua toki E Street Bandistakin, sillä he soittavat niin tarkasti Brucea ja tekstejä tukevalla tavalla ja samalla ”näkymättömästi”, ettei musiikki vie huomiota itse laululta. Toby Scott, joka miksasi myös Greatest Hitsin uudet raidat, on todennut ettei hänen tarvitse erikseen nostaa soittimien äänitasoja saadakseen esimerkiksi eri soittimien rakentamat fillit kuuluviin: bändi tietää jo soittaessaan, milloin on minkäkin instrumentin hetki nousta esiin tai siirtyä taka-alalle.

Greatest Hits-kokoelman kappaleiden äänityssessioista koottiin myös tämän biisin nimeä kantava Blood Brothers-dokumentti, josta välittyy myös yhtyeen sisäinen jännite. Nuo sessiot koottiin äärettomän pikaisesti, sillä Springsteen sai idean kokoelmasta torstai-iltana ja maanantaina oltiin jo studiossa. Itse biisin sävel ja sanat syntyivät siis vielä tuossa välissä. Sessiot aloitettiinkin Blood Brothersilla, joka ei lähtenyt alkuunkaan toimimaan vaan lähinnä runnottiin läpi kuin vihaisena versiona. Toinenkaan versio ei asettunut uomiinsa, ja jo liki luovuttanut bändi päätti yrittää vielä kerran, kun Bruce sai idean lempeämmästä tunnelmasta. Tuo kolmas versio päätyi sitten albumille ja tämän listan kärkipaikalle.

Dokumentti tekee tehtävänsä myös siinä, millainen mielikuva biisistä välittyy. Heti ensimmäisistä akustista kitarasta näppäillyistä äänistä aina viimeisiin fade-outia edeltäviin nuotteihin mieleen alkaa ilmestyä muistijälkiä milloin Springsteenistä ja E Street Bandista studiossa työstämässä tätä biisiä, milloin omista kavereista ja seikkailuista vuosien varrelta. Weinbergin sudeilla soittama komppi, äänimaiseman oikeasta reunasta mukaan soljuva Bittanin piano, keskellä jämäkästi seisova Tallentin basso sekä oikealta mukaan ilmestyvät Federicin urut sekä Clemonsin saksofoni luovat lempeän äänivallin, jonka tunnistaisi E Street Bandiksi missä vain. Jossain kahden viimeisen ja Springsteenin välillä esiintyy myös Nils Lofgrenin kitara pienillä, vaimennetuilla nuoteillaan.

Blood Brothersin, jos minkä, säestyksessä on kokemuksen tuomaa tyylitajua. Sävellys on käytännössä aika yksinkertainen Drop D-vireessä näppäilty akustisen kitaran sointukuvio, jossa säkeistön jälkimmäinen osio alkaa vieläpä perinteisesti IV-tason soinnulla. Niin sen kuuluu tässä mennäkin. Teksti onkin sitten melkoinen näytös.

Tekisi mieleni sanoa, että jos tästä sanoituksesta ei löydä jotain mikä resonoi, niin silloin on jotain pielessä. Springsteenillä ja ESB:llä oli selvästi puhumattomia asioita, mutta Bruce siirsi niitä lauluun jota ryhdyttiin yhdessä työstämään. Siksi tästä biisistä välittyy aika ytimeen menevä suloisenkatkeranhaikeus. Greatest Hitsin sisälehtisestä löytyy biisintekijän omat kommentit kaikista kokoelman lauluista. Osasta on pidempiä kirjoituksia, mutta Blood Brothersin kohdalla niitä ei tarvittu. Springsteen kirjoitti ainoastaan: ”It was good to see the guys”.

Itselleni Blood Brothers oli jonkin aikaa käytännössä täytebiisi, joka työstettiin uuden materiaalin pakon edessä. Vuosien varrella tämän biisin sanoma kuitenkin iskostui alitajuntaan kuin varkain. Musiikkia voi kuunnella puuhailun taustalla tai siihen keskittyen, mutta se on parhaimmillaan silloin kun siihen paneutuu ja se herättää tunteita. Sen tämä teos tekee joka kerta.

Teksti on kasvutarina ystävistä. Siitä, millainen on matka lapsuuden leikeistä aikuisuuden haasteisiin ja mitä merkitsevät he, joiden kanssa tuo matka taivalletaan. Kun muistetaan Springsteenin kiristyneet välit bändin kansssa noihin aikoihin, ovat nämä sanat aika koskettavia. Aikoinaan on luvattu seisottavan rinta rinnan, vaikka ympäröivä maailma kävisi päälle millaisella voimalla. Nyt kun tuo hyökkäys on alkanut, aika on alkanut tehdä tehtäväänsä ja muistot ja aika itsessään alkavat häipyä pois.

Toisen säkeistön sanoitus kokonaisuudessaan on mielestäni Springsteenin paras. Aikuistuvan maailma avautuu: sen kovuus hioo unelmista särmät, pehmentäen ne todellisuudeksi. Lupaukset, jotka luvataan viattomina, muuntuvat ainoastaan vitseiksi. Kaikki se, mikä aiemmin näytti mustalta ja valkealta, helpolta käsittää, onkin nyt vain harmaata massaa, johon ihmiset kadottavat itsensä töiden, laskujen ja arjen alle. Yhtäkkiä ei olekaan enää tarjolla suojaa, jonka ystävät ovat tarjonneet ja jonka on saattanut ottaa itsestään selvyytenä.

Yksinkertaisen ja säkeistön sointukiertoa seuraavan huuliharppusoolon jälkeen kuullaan pieni B-osa, jossa muistellaan pikaisesti matkalle jääneitä menneitä muistoja ja ihmisiä, mutta käännetään nopeasti katse takaisin eteenpäin viimeiseen, Springsteenille niin tyypilliseen hiljaiseen säkeistöön. Kolmannessa säkeistössä melkeinpä kuiskaava laulutyyli saa aikaan vaikutelman äänestä, joka puhuu kuulijan pään sisällä. Epäluulo siitä, muistavatko tai ajattelevatko vanhat kaverit vielä toisiaan, piipahtaa varmasti kaikkien mielessä jossain vaiheessa. Sitä miettii, uskaltaisiko ottaa luurin kouraan ja soittaa ja onko millään yhdessä koetulla lopulta merkitystä. Lopputulema Brucen pohdinnassa on kaunis: samojen tähtien alla kuljetaan kuitenkin ja menneet pitää taltioida sydämeen.

Bruce taitaa olla itsekin ymmärtänyt Blood Brothersin erityisyyden. Siitä kertoo biisin keikkahistoria: se on nimittäin esitetty ainoastaan kolme kertaa. Kaksi ensimmäistä olivat maailmankiertueiden viimeisten keikkojen viimeisenä biisinä (New York 2000 ja 2003), viimeisin kuultiin Orlandossa huhtikuussa 2008 keikalla, joka oli ensimmäinen E Street Bandin alkuperäisjäsen Dan Federicin menehtymisen jälkeen. Tuolloin Blood Brothers avasi setin vaihtoehtoisena, kovempana versiona. Keikkaversiossa viimeinen säkeistö on lisäksi muunnettu erilaiseen muotoon, joka on suoraan omistettu ESB:lle:

Now I’m out here on this road, out on this road tonight
I close my eyes and feel so many friends around me in the early evening light
And the miles we have come and the battles won and lost
Are just so many roads traveled, so many rivers crossed
And may God give us strength and the faith in one another
’Cause it’s a good night for a ride ’cross the river to the other side, my blood brothers

Loppukaneetiksi soveltuukin tuo kiertueenpäätösversio Madison Square Gardenista kesältä 2000. Allekirjoitan myös Youtube-kommentin, joka haastaa katsomaan kyseisen videon kuivin silmin varsinkin nyt, kun tietää taustat. Bruce itsekin joutuu nieleskelemään kyyneleitään useaan otteeseen ja tulkitsee laulun sydämellään. Erityisesti ilmeensä kohdassa ”makin’ a fool’s joke out of the promises we make” on näkemisen arvoinen. Videon laatu on VHS-aikaa, mutta tunne välittyy.

Näin päättyy Bruce Springsteenin TOP56-biisilistaus. Pitkä pohdinta kärkikaksikon järjestyksestä ei kuitenkaan muuttanut listausta mihinkään siitä, mihin se vuosi sitten asettui. Blood Brothersia ei tule koskaan skipattua, jos se soittimissa vastaan tulee. On ollut iltoja, jolloin se on soinut repeatilla samalla kun on tullut pohdittua mistä itse on tulossa ja minne mahtaa olla menossa.

Tätä listaa on ollut ilo tehdä ja uppoutua Bruce Springsteenin tuotantoon koko laajudeltaan. Kiitoksia seurasta!

We played king of the mountain out on the end
The world come chargin’ up the hill, and we were women and men
Now there’s so much that time, time and memory fade away
We got our own roads to ride and chances we gotta take
We stood side by side each one fightin’ for the other
We said until we died we’d always be blood brothers

Now the hardness of this world slowly grinds your dreams away
Makin’ a fool’s joke out of the promises we make
And what once seemed black and white turns to so many shades of gray
We lose ourselves in work to do and bills to pay
And it’s a ride, ride, ride, and there ain’t much cover
With no one runnin’ by your side my blood brother

On through the houses of the dead past those fallen in their tracks
Always movin’ ahead and never lookin’ back

Now I don’t know how I feel, I don’t know how I feel tonight
If I’ve fallen ’neath the wheel, if I’ve lost or I’ve gained sight
I don’t even know why, I don’t know why I made this call
Or if any of this matters anymore after all

But the stars are burnin’ bright like some mystery uncovered
I’ll keep movin’ through the dark with you in my heart
My blood brother

https://www.youtube.com/watch?v=eE45GT9Z9kE

https://www.youtube.com/watch?v=BHj0oi0QP_E

https://www.youtube.com/watch?v=j5-QMHFiIA4

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 2 – Thunder Road

Albumilta Born to Run (1975).

Maailman parhaan levyn avausraita. Thunder Road toimii kutsuna Born to Runin kesäyötunnelmiin ja tarinaan, jossa riittää nyansseja kuin koko illan elokuvassa. Itse asiassa biisin nimi onkin lainattu Robert Mitchumin elokuvasta vuodelta 1958: Springsteen ei tosin koskaan nähnyt itse elokuvaa vaan ainoastaan sen julisteen elokuvateatterin aulassa.

Thunder Road rakentuu kuin maalaus, kerros kerrokselta. Alun huuliharppu ja piano-kombinaatio rakentuu rubaton omaisesti tunnustellen, kunnes Springsteen liittyy laulullaan asettaen kappaleen varsinaiseen rytmiinsä ja saattelee tarinan ensiaskeleet liikkeelle. Ovi käy, Maryn mekko värähtää tuulessa hänen astellessaan kuistin läpi. Roy Orbison laulaa taustalla yksinäisille Only the Lonelya, jollainen kertojakin on ollut mutta nyt hän on löytänyt Marynsa ja aikoo vakaasti pitää hänestä kiinni läpi pelottavan ja epävakaan tulevaisuuden.

Show a little faith, there’s magic in the night / you ain’t a beauty but hey you’re all right / oh, and that’s all right with me”. Jos tekisin listan parhaista laulun riveistä keneltäkään, tuo olisi lähellä. Se tekee temppunsa Thunder Roadille: noilla sanoilla kertoja laskee tämän tarinan pilvilinnoista maan tasalle, yli-ihmisistä tavallisiin. Ilmassa on taikaa, sen voi aistia ja se riittää – voiko tai tarvitseekokaan enempää pyytää?

Kuten edeltävällä sijalla olleessa Born to Runissa, myös Thunder Roadissa puhutaan uskalluksesta ottaa askel liikkeelle pois vanhasta. Mennyttä voi jäädä murehtimaan ja tuhlata elämänsä kesät niinkin odottaen jotain mitä ei todennäköisesti koskaan tule, ainakaan paikalleen jäämällä. Siksi täytyy hypätä kyytiin, kuten kertoja Marylle toteaa: “All redemption I can offer, girl, is beneath this dirty hood”. Jos on pienikin mahdollisuus hyvään, se tulee hyödyntää.

Matkatessa kohti “jotain” tuuli puhaltaa kasvoille, yö avautuu ja tie vie kohti määränpäätä, ehkä pidemmällekin. “We got one last chance to make it real”: yksiselitteistä sanomaa. Tekstistä näkee myös, että toinen New Jerseyn suurbändi Bon Jovi on edeltäjiinsä perehtynyt, sillä kuten Livin’ on a Prayerissa, myös tässä pyydetään tarttumaan käteen ja lähtemään mukaan. “Thunder Road” väijyy odottamassa, vaikkei sitä huomaisi: se täytyy vain löytää.

“Well I got this guitar / and I learned how to make it talk”, taitaa olla omakohtaista 25-vuotiaan Brucen puhetta. Viimeisessäkin säkeistössä on mahtavia tekstirivejä, kuten toteamus siitä kuinka Maryn isän kuistilta on niin lyhyt ja samalla niin pitkä matka lähteä ja hypätä kertojan autoon, jonka ovi on auki mutta matkalla voi olla hintansa. Sitä mikä se on ei tarvitse selittää, kuulija saa itse kehitellä jatkon. “Tonight we’ll be free / all the promises’ll be broken”.

Viimeisessä säkeistön puolikkaassa tunne korostuu, kun koetetaan viimeisen kerran paeta menneen haamuja, joita edustavat paitsi ihmiset myös konkreettiset muistot kuten valmistujaismekko, joka on nyt jäänyt repiytymään jalkoihin. Monet mahdollisuudet ovat menneet mutta uusia tulee. Viimeiset kaksi sanoituksen riviä ovat sellaiset, jotka moni fani on tatuoinut sydämeensä: “It’s a town full of losers / and I’m pulling out of here to win”. Juuri tästä on Springsteenissä kyse.

Entä ESB:n rooli sitten? Thunder Road edustaa E-kadun porukkaa tyylikkäimmillään. Tässä kokoonpano on jo klassisimmillaan ja bändi soi niinkuin pitääkin. Kuten muullakin albumilla, pääosan varastavat kuitenkin saksofoni ja ennenkaikkea piano, joka säestää koko kappaleen ajan. Tallentin basso ja Weinbergin rummut tekevät saumatonta, huomaamatonta yhteistyötä, johon keskittymällä löytää hienoja yksityiskohtia. Lopukkeessa kuultava riffi on uljas ja se soi kuin lopputekstien taustamusiikkina.

Tämä on mahtava teos. Ollaan aika kaukana perinteisestä ja kertakäyttöisestä pop-materiaalista, mutta tarttumapintaa löytyy silti ensikertalaisellekin. Vaikka itse olen kuunnellut tätä läpi kuluneen vuosikymmenen, niin silti löytyy uusia asioita, joita ei ole huomannut olevankaan. Thunder Roadin kanssa on käynyt muutamaan kertaan niin, että olen laittanut sen soimaan ja löytänyt itseni kuuntelemasta sitä seuraavan Born to Runin kokonaisuudessaan. Silloin se lienee avausbiisinä täyttänyt tehtävänsä täydellisesti.

Keikoilla tätä biisiä on soiteltu usein viimeisen neljän kymmenen vuoden ajan. Alkuaikoina se toimi keikkojen avausnumerona versiona, jossa Springsteen lauloi ainoastaan Bittanin pianon säestyksellä. Tuo versiointi on taltioitu Live 1975/-85-boksin avausraidaksi, ja on ehdottomasti kuuntelun arvoinen. Itselleni se oli ensimmäisiä välähdyksiä Springsteenin maailmasta ja nostaa karvat pystyyn yhä edelleen. Kyseessä on huikea, hieman eri näkökulmasta tuleva tunnelma.

Thunder Road kannattaa laittaa soimaan, istua alas ja ottaa sanoitus esille, sillä seuraavan vajaan viiden minuutin ajan maailmassa on kaikki hyvin. ”Show a little faith, there’s magic in the night…”

The screen door slams
Mary’s dress waves
Like a vision she dances across the porch
As the radio plays
Roy Orbison singing for the lonely
Hey that’s me and I want you only
Don’t turn me home again
I just can’t face myself alone again
Don’t run back inside
darling you know just what I’m here for
So you’re scared and you’re thinking
That maybe we ain’t that young anymore
Show a little faith, there’s magic in the night
You ain’t a beauty but hey you’re all right
Oh and that’s all right with me

You can hide ’neath your covers
And study your pain
Make crosses from your lovers
Throw roses in the rain
Waste your summer praying in vain
For a savior to rise from these streets
Well now I’m no hero
That’s understood
All the redemption I can offer, girl
Is beneath this dirty hood
With a chance to make it good somehow
Hey what else can we do now

Except roll down the window
And let the wind blow back your hair
Well the night’s busting open
These two lanes will take us anywhere
We got one last chance to make it real
To trade in these wings on some wheels
Climb in back, heaven’s waiting on down the tracks
Oh come take my hand
We’re riding out tonight to case the promised land
Oh Thunder Road, oh Thunder Road
oh Thunder Road
Lying out there like a killer in the sun
Hey I know it’s late we can make it if we run
Oh Thunder Road, sit tight, take hold
Thunder Road

Well I got this guitar
And I learned how to make it talk
And my car’s out back
If you’re ready to take that long walk
From your front porch to my front seat
The door’s open but the ride ain’t free
And I know you’re lonely
For words that I ain’t spoken
But tonight we’ll be free
All the promises’ll be broken

There were ghosts in the eyes
Of all the boys you sent away
They haunt this dusty beach road
In the skeleton frames of burned-out Chevrolets
They scream your name at night in the street
Your graduation gown lies in rags at their feet
And in the lonely cool before dawn
You hear their engines roaring on
But when you get to the porch they’re gone on the wind
So Mary climb in
It’s a town full of losers
And I’m pulling out of here to win.

https://www.youtube.com/watch?v=YdhkaPZtQF4

https://www.youtube.com/watch?v=ypL7b6B0ZTE

https://www.youtube.com/watch?v=x5kXnq5IjdU

https://www.youtube.com/watch?v=pvfFuASYgfM

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 3 – Born to Run

Albumilta Born to Run (1975).

“Eräänä päivänä istuin sänkyni laidalla soittelemassa kitaraa ja työstämässä biisi-ideoita, kun sanat “born to run” tulivat mieleeni. Ajattelin sen olevan ehkä jonkin näkemäni elokuvan nimi tai jotain muuta, joka oli tullut vastaan ajellessani kaupungilla. Pidin ilmauksesta, sillä siitä välittyi elokuvallista draaman tuntua, jonka uskoin sopivan päässäni kehittelemääni musiikkiin”.

Vuonna 1975 Bruce Springsteen, yhdessä E Street Bandinsa kanssa, julkaisi albumin nimeltä Born to Run. Kyseessä oli jo heidän kolmas levynsä, jonka tuli olla menestys uran jatkumisen takaamiseksi. Tuolloin 25-vuotias Springsteen latasikin albumin nimikkobiisiin koko tulevaisuutensa: BTR:ää työstettiin studiossa puolen vuoden ajan ja nauhalle taltioitui Wall of Soundin hengessä muun muassa 11 kitararaitaa. Visio oli vahva ja panokset suuret – loppu on rock-musiikin historiaa.

Born to Run-biisiä tehtiin albumin etujoukoissa. Tämä näkyy siinä, että soittamassa on kaksi ESB-jäsentä, jotka eivät ole osa tunnetuinta kokoonpanoa: David Sancious koskettimissa sekä Ernest “Boom” Carter rummuissa. Carterin osalta kyseessä on itse asiassa ainoa Springsteenin studiotallenne, jossa miehen soittoa kuullaan. Bändi soi kuitenkin todella tunnistettavasti ja kaikki klassiset ESB-elementit ovat kuultavilla, jäsentyen harmonisemmin kuin aiemmilla, rönsyilevillä levyillä.

Rumpufilli syöksee Born to Runin käyntiin niin levyllä kuin keikoilla ilta toisensa jälkeen. Tremoloidun kitaran sävyttämä riffi on rock-folklorea, piano kilkuttaa kuten pitääkin. Säkeistön jälkimmäisellä puolikkaalla Springsteenin vanhalle tuotannolle niin keskeinen sähkökellopeli saapuu mukaan äänimaiseman yläkertaan. Brucen laulu ja tarinan kertoja ovat kuitenkin kaiken keskiössä, vaikka sovitus on huolella mietitty.

Ensimmäisiltä levyiltä tuttuja jazz-vaikutteita on nytkin, mutta ne ovat hienovaraisempia. Niitä löytyy erityisesti sointuvalinnoista, sillä biisin rakenteeseen ja kiivaasti etenevään sävellykseen niitä ei muuten mahdukaan. SEN saksofonisoolon jälkeen kuullaankin melkoista sointukiertoa, jossa sävellajit unohtuvat ennenkuin siirrytään surf-henkisen kitarasoolon, pienimuotoisen bändiräjähdyksen ja “one-two-three-four”-laskun jälkeen viimeiseen ponnistukseen ja säkeistöön, jossa kaikki selkiytyy.

Tekstinsä puolesta BTR on sitä Springsteeniä, josta hänet tunnetaan. Se on kuin kertojan Wendylle osoittama rakkauskirje, jonka mukaan heidät on luotu lähtemään yhdessä pois kohti uusia seikkailuja. Lähdön hetki on kuitenkin nyt kun on vielä nuori, pystyyn ei auta jäädä kuolemaan. “Highway 9” kulkee oikeassa elämässä New Jerseyssä, tottakai.

Kertojan kärsivällisyys on kuitenkin koetuksella, sillä Wendy ei tunnu aivan hahmottavan tilanteen vakavuutta tai ei ainakaaan osaa tuoda sitä ilmi vaikka kertojamme kuinka vakuuttelisi. “Together we could break this trap”. Toisessa säkeistössä mainittu nuorallakävely viittaa yksinkertaisesti riskien ottamiseen ja siihen että kertoja haluaa ottaa ne yhdessä Wendyn kanssa tunnustaen oman pienuutensa ja pelkonsa: lisäksi hän tahtoo selvittää tunteensa ja sen, ovatko ne tottakaan.

“Beyond the Palace hemi-powered drones scream down the boulevard”. Sointujen vaihdot saavat tunnelman hehkumaan kuin se päättymätön kesäyö. Tytöt tekevät kaikkensa näyttääkseen näteiltä, pojat kovilta. Kertoja toteaa voivansa kuolla onnellisena sinä yönä, jos saisi vain yhden, päättymättömän suudelman.

Viimeinen säkeistö on legendaarisimpia Springsteenin tuotannossa, ainakin itselleni. Monet yrittävät irrota oravanpyörästä, mutta jäävät jumittamaan tien varteen. Yhdessä Wendyn kanssa kertoja uskoo pääsevänsä muurin läpi, mutta matka voi olla pitkä ja työläs. Matkaa on jatkettava siihen asti kunnes on perillä, oli mikä oli. Tällainen teksti ja sävelmä loppuu tietenkin duuriin.

BTR:ää soiteltiin keikoilla jo vuoden 1974 puolella. Se on säilyttänyt paikkansa keikkaseteissä, usein niiden loppupuolella, siitä saakka ja nostaa viimeisetkin istuvat katsojat joraamaan keikka toisensa perään. Pidin itsekin biisin mainetta livetykkinä hieman liioiteltuna, mutta ensimmäisellä kokemallani keikalla ymmärsin mistä legendassa on kyse: juuri tällaisten numeroiden parissa E Street Band on lyömätön. Viimeistään ikoninen saksofonisoolo räjäyttää pankin ja viimeinen säkeistö on yhteislaulun juhlaa.

Vaihtoehtoinen versio oli tarjolla vuoden 1988 Tunnel of Love-kiertueella, jolloin Bruce esitti kappaletta hidastettuna versiona ainoastaan akustisen kitaran säestyksellä. Tuolloin tunnelma muuntuu surullisemmaksi ja tekstin eri sävyt tulevat esille aivan eri tavalla. Kannattaa vilkaista…

Born to Run on biisi, jonka on pakko olla tällaisella listalla aika ylhäällä. Itselleni koko kyseinen albumi lähti aukenemaan Born to Runin myötä juuri tällaisina keväisinä iltoina vuosia sitten. Laulusta välittyvä energia tarttuu aina, kun siihen jaksaa uppoutua. “Tramps like us / baby, we were born to run.

In the day we sweat it out on the streets of a runaway American dream
At night we ride through mansions of glory in suicide machines
Sprung from cages on Highway 9
Chrome-wheeled, fuel-injected
And steppin’ out over the line
Baby this town rips the bones from your back
It’s a death trap, it’s a suicide rap
We gotta get out while we’re young
’Cause tramps like us, baby we were born to run

Wendy let me in, I wanna be your friend
I want to guard your dreams and visions
Just wrap your legs ’round these velvet rims
and strap your hands across my engines
Together we could break this trap
We’ll run till we drop, baby we’ll never go back
Will you walk with me out on the wire
’Cause baby I’m just a scared and lonely rider
But I gotta find out how it feels
I want to know if love is wild
girl I want to know if love is real

Beyond the Palace hemi powered drones scream down the boulevard
The girls comb their hair in rearview mirrors
And the boys try to look so hard
The amusement park rises bold and stark
Kids are huddled on the beach in a mist
I wanna die with you out on the streets tonight
In an everlasting kiss

The highway’s jammed with broken heroes
On a last chance power drive
Everybody’s out on the run tonight
but there’s no place left to hide
Together, Wendy, we can live with the sadness
I’ll love you with all the madness in my soul
Someday girl, I don’t know when,
we’re gonna get to that place
Where we really want to go
and we’ll walk in the sun
But till then tramps like us
baby we were born to run

https://www.youtube.com/watch?v=klggwjz8OtI

https://www.youtube.com/watch?v=ZCorwQL_xhY

https://www.youtube.com/watch?v=dONEgrsYoOk

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 4 – The River

Albumilta The River (1980).

The River, vuoden 1980 tupla-albumin nimikkolaulu. Springsteen on kertonut, että monet hänen kirjoittamista lauluistaan ovat tunnepohjaisesti omakohtaisia, mutta muunneltuja tarinoita. The River on kuitenkin suuremmissa osin realistinen: Bruce kirjoitti sen pikkusiskostaan Ginnystä ja tämän miesystävästä Mickeystä. Ginny tuli raskaaksi 18-vuotiaana ja avioitui nopeasti lapsen isän Mickeyn kanssa, joka puolestaan meni raksalle töihin kyetäkseen elättämään tulevan perheensä. Bruce ei kertonut kirjoittavansa pariskunnasta kappaletta, vaan he kuulivat sen ensi kertaa laulun saadessa ensi-iltansa vuonna 1979.

The River kertoo pohjimmiltaan aikuistumisesta, ensiaskeleiden ottamisesta ja oman paikkansa hahmottamisesta sekä siitä, kuinka haaveet haalistuvat kylmäksi todellisuudeksi. Tämä on yksi Springsteenin suosituimmista lauluista Suomessa ja biisistä välittyvässä tunteessa onkin jotain vahvasti suomalaiseen mielenmaisemaan istuvaa alakuloa, jossa paremminkin voisi olla ja on joskus ollutkin.

Välittömästi ensimmäiset huuliharpun nuotit viiltävät kuin rintaan isketty veitsi. 12-kielisen akustisen kitaran säestämä ykkössäkeistö erottaa tämänheti alkuaikojen Springsteenin kirjoittamista ulkopuolisen silmin kirjoitetuista teksteistä: nyt pääroolissa on “minä”, ei “hän”. Ensimmäinen säkeistö myös peilaa samankaltaisia ajatuksia kuin edeltävän Darkness on the Edge of Townin Adam Raised a Cain: pojat kantavat isiensä tekoja ja nimeä, vaikkeivat sitä tahtoisikaan. Useissa muissakin lauluissa esiintyvä Mary myös esitellään kertojan koulukaverina, 17-vuotiaana, johon kertojamme rakastuu vilpittömästi.

Joki on elementtinä sellainen, josta voi kirjoittaa millaisen laulun tahansa, ja tästä biisistä muistan ensimmäisistä kuunteluista saakka joskus 2000-luvun puolivälissä syntyneen mielikuvan tummana yön hämärässä juoksevasta sellaisesta. Mitä “The River” sitten kuvastaa? Tässä laulussa joessa virtaa kertoja elämä ja hänen syvimmät tulevaisuuden unelmansa. Alussa Maryn kanssa on mahdollista sukeltaa noihin haaveisiin niin syvälle kuin haluaa, mutta kun viimeisessä säkeistössä samaisen, hellien ja hyvien muistojen värittämän aikajanan viereen piirretään toinen nykyisiin ja tunteellisesti virttyneisiin hetkiin jämähtänyt todellisuus, on kontrasti viiltävä.

Laulun kertomuksen jokainen käänne koskettaa. Toisessa säkeistössä Mary alkaa odottaa lasta ja nuoripari menee naimisiin, pienin menoin ilman suuria seremonioita. Joki virtaa vain, unelmat elävät. Seuraava välisoitto, jonka kärjessä viiltää jälleen huuliharppu, tuntuu kuin leikkaavan valkokankaan poikki kesken keskeisen kohtauksen. Viimeisen säkeistön ensirivillä asiat ovat vielä näennäisesti hyvin, kun töitä löytyy Johnstownista (Johnstown Company viittaa siis paikalliseen rautatehtaaseen). Tässä kohtaa laulu ottaakin käyttöön uuden aspektin, joka sittemmin inspiroi monia muitakin laulunkirjoittajia, myös Brucea itseään: sitä, miten taloudelliset ongelmat vaikuttavat tavallisten ihmisten arkeen. Yhtäkkiä kaikki, mikä vielä hetki sitten oli tärkeää, ei merkitsekään oikeastaan mitään. Itse olen monesti tässä kohtaa pohtinut onko töiden loppuminen itseasiassa lopulta päällimmäinen syy, vai ainoastaan viimeinen askel, jonka jälkeen alamäki alkaa. “Now I just act like I don’t remember / Mary acts like she don’t care”. Paluuta ei tunnu olevan.

Viimeinen säkeistö on biisin paras osio. Jokainen rivi tuntuu kääntävän veistä haavassa, kun nykyinen todellisuus asetetaan menneen rinnalle. Kerrotaan konkreettinen muisto siitä, kuinka oltiin Maryn kanssa ajamassa velipojalta lainatulla autolla joen rantaan. Muistijäljet öistä, joina ei nukuttu ja hetkistä jolloin piti vetää tyttö lähelle vain tunteakseen hänen hengityksensä ovat tarkkoja, mutta niihin palaaminen kirpaisee kerta kerralta enemmän. Springsteen kruunaakin kappaleen yhdellä parhaista tekstinpätkistä missään kirjoituksessa: “Now those memories come back to haunt me / they haunt me like a curse / Is a dream a lie if it don’t come true / or is it something worse?”. Vastausta ei anneta, vaan lause jää kummittelemaan kuulijan mieleen pitkäksi aikaa. Minkä hinnan on valmis maksamaan haaveistaan ja siitä, että ne saattavat rikkoutua? Lopulta viimeisessä B-osassa joki, joka kuljetti unelmia ja toivoa onkin kuivunut. Silti kertoja palaa sinne kerta toisensa jälkeen, joskus yksin, joskus muistoissa Maryn kanssa.

Musiikillisesta näkökulmasta The River toimii siksi, että E Street Bandin yhteissoitto on hioutunut niin yhtenäiseksi. Sähkökitaroita ei äänessä kuulla, vaan kitaroinnista vastaa Steve van Zandtin 12-kielinen akustinen kitara. Koko bändin yleissoundissa on mukava kaiku, joka on omiaan tehostamaan hieman kummittelevaa tunnelmaa. Erityishuomio täytyy antaa myös Stevien taustalauluille, jotka levyversiossa jäävät hieman taka-alalle mutta keikkamiksauksissa pääsevät mukavammin esille, sillä SVZ:n vaikeroiva laulutyyli sopii mahtavasti The Riverin tematiikkaan.

Omalle kohdalleni The River osui molemmilla Turun keikoilla 2013. Ensimmäisen illan versio oli selkeästi sen keikan tunnelmallinen kohokohta Springsteenin maalaillessa outrossa paitsi huuliharpullaan, myös näppärällä falsetilla.

The River voi monille kärsiä perinteisestä syndroomasta, sillä se on soinut Suomessakin paljon. Sille on kuitenkin syynsä, sillä mahtava teksti kohtaa sävelmän kanssa sellaisella voimalla, joka toden totta resonoi suomalaisiin. Kannattaa istahtaa alas ja tehdä matka joen varteen, sillä sieltä voi löytyä asioita joita ei ennen ollut huomannut olevan olemassakaan.

I come from down in the valley
where mister when you’re young
They bring you up to do like your daddy done
Me and Mary we met in high school
when she was just seventeen
We’d ride out of that valley down to where the fields were green

We’d go down to the river
And into the river we’d dive
Oh down to the river we’d ride

Then I got Mary pregnant
and man that was all she wrote
And for my nineteenth birthday I got a union card and a wedding coat
We went down to the courthouse
and the judge put it all to rest
No wedding day smiles no walk down the aisle
No flowers no wedding dress

That night we went down to the river
And into the river we’d dive
Oh down to the river we did ride

I got a job working construction for the Johnstown Company
But lately there ain’t been much work on account of the economy
Now all them things that seemed so important
Well mister they vanished right into the air
Now I just act like I don’t remember
Mary acts like she don’t care

But I remember us riding in my brother’s car
Her body tan and wet down at the reservoir
At night on them banks I’d lie awake
And pull her close just to feel each breath she’d take
Now those memories come back to haunt me
they haunt me like a curse
Is a dream a lie if it don’t come true
Or is it something worse

That sends me down to the river
though I know the river is dry
That sends me down to the river tonight
Down to the river
my baby and I
Oh down to
the river we ride

https://www.youtube.com/watch?v=2m8DpE6eWeA

https://www.youtube.com/watch?v=lc6F47Z6PI4

https://www.youtube.com/watch?v=o_DcxblmF-4