Bruce Springsteen – TOP56-songs: 55 – Devils & DustBruce Springsteen – TOP56-songs: 55 – Devils & Dust

From the album Devils & Dust (2005).

Devils & Dust is the title song of the album released in 2005. On the album Springsteen isn’t working with his reliable E Street Band: it’s Bruce himself playing most of the instruments with few selected session musicians filling the sound landscape. The song’s vocal performance got the artist the Grammy Award for the Best Solo Rock Vocal Performance.

The song Devils & Dust is the only one from its album that’s been confirmed to be written after the year 2001: it was the year 2003 to be exact. In those days the war in Iraq was going on and Bruce has often touched on political themes in his lyrics while charting the interface between the American dream and American reality. In this text it works out great. The song is about a conversation an American soldier is having in his head while on a mission.

Bruce’s almost percussive acoustic guitar playing works as a base for this song creating an characteristic tension right from the first notes. Like Bruce himself says in the television program VH1 Storytellers the song can be compressed in it’s first two lines: everything else relies on them.

I got my finger on the trigger
But I don’t know who to trust
When I look into your eyes
There’s just devils and dust

 For me personally, however, the greatest section in this song is the B-section that doesn’t go pale in front of any other Springsteen verse. The narrator, whose in the middle of destruction, hasn’t got anything else left than his faith and it’s also faltering as it’s been pulled apart by life’s choices and fears. Fear is quite a strong power.

I got God on my side
I’m just trying to survive
What if what you do to survive
Kills the things you love
Fear’s a powerful thing
It can turn your heart black you can trust
It’ll take your God filled soul
And fill it with devils and dust

These different shades can be heard in many great Springsteen songs: although the song can be taken as a political statement there’s often a message that resonates within a normal persons life.

Devils & Dust was often heard during the solo tour following the album but after that it’s been played only a few times. The E Street Band premiere of the song got it’s first airing not until 2012 in St. Paul. One of the most memorable versions was heard in the Grammy Awards in February 2006: after Tom Hanks’ formatting Springsteen took the stage with his acoustic guitar, perfomed the song and walked away from the stage right after song without receiving his applause: he only shouted “bring ‘em home!” referring to the then-on-going Iraq-situation and giving a flick towards the U.S. government.

Here’s the music video of the song, filmed in Springsteen’s home hoods Paramount Theatre in Asbury Park, New Jersey.

 Albumilta Devils & Dust (2005).

Devils & Dust on vuonna 2005 julkaistun albumin nimibiisi. D&D-levyllä Springsteeniä eivät säestä luottosoittajat E Street Bandista, vaan Bruce hoitaa itse valtaosan soitannasta muutaman studiomuusikon täydentäessä äänimaisemaa. Biisin laulusuoritus toi artistille vuotensa Grammy-palkinnon, sarjana ”Best Solo Rock Vocal Performance”.

Devils & Dust-laulu on ainoa albumiltaan, joka on vahvistettu kirjoitetuksi vuoden 2001 jälkeen: tarkalleen ottaen vuonna 2003. Tuolloinhan Irakin sota oli käynnissä, ja Bruce on usein sivunnut poliittisia teemoja teksteissään kartoittaessaan amerikkalaisen unelman ja totuuden rajapintaa. Tässä tekstissä se onnistuu hienosti. Laulu kertoo keskustelusta, jota amerikkalainen sotilas käy päänsä sisällä tilanteen ollessa päällä.

Laulun pohjana toimii Springsteenin liki perkussiivinen akustisen kitaran komppi, joka luo ominaisen jännitteen ensinuoteista saakka. Kuten Bruce VH1 Storytellers-ohjelmassa toteaa, niin tekstin puolelta biisin voi tiivistää kahteen ensimmäiseen riviin, kaikki muu nojaa niihin.

I got my finger on the trigger
But I don’t know who to trust
When I look into your eyes
There’s just devils and dust

Itselleni kuitenkin tämän laulun hienoin osio on B-osa, joka ei kalpene minkään Springsteen-säkeistön rinnalla. Laulun kertojalla ei ole muuta kuin uskonsa jäljellä tuhon keskellä, ja sekin horjuu suuresti elämän valintojen ja pelkojen viemänä. Pelko on aika voimakas mahti.

I got God on my side
I’m just trying to survive
What if what you do to survive
Kills the things you love
Fear’s a powerful thing
It can turn your heart black you can trust
It’ll take your God filled soul
And fill it with devils and dust

Tällaista monisävytteisyyttä on tosiaan havaittavissa monissa Springsteenin lauluissa: vaikka tekstin voi käsittää poliittisesti, on siinä myös yksittäisen ihmisen arkeen osuva sanoma.

Devils & Dustia kuultiin runsaasti albumia seuranneella soolokiertueella, mutta sen jälkeen se on soinut livenä vain muutaman kerran. E Street Bandin kanssa se sai live-ensiesityksensä vasta vuonna 2012 St. Paulissa. Eräs historiankirjoihin painunut versio siitä kuultiin Grammy-gaalassa helmikuussa 2006: Tom Hanksin alustuksen jälkeen lavan valtasi Springsteen akustisen kitaransa kanssa, esitti laulun ja häipyi välittömästi biisin päätyttyä ennen aplodeja todeten ainoastaan ”bring ’em home!” viitaten edelleen käynnissä olleeseen Irakin tilanteeseen ja näpäyttäen Yhdysvaltain silloista hallintoa.

Liitetään oheen musiikkivideo, joka on kuvattu Springsteenin kotinurkilla Asbury Parkin Paramount-teatterissa.

Bruce Springsteen – TOP56-songs: 56 – The PromiseBruce Springsteen – TOP56-biisit: 56 – The Promise

First released as a man-and-piano-version on the album 18 Tracks (1999). Full band version can be found on the album The Promise (2010).

The Promise first came out as an official release on the compilation-CD 18 Tracks in 1999 as a reduced man-and-piano-version. The band version accompanied by the E Street Band (recorded in 1977) followed in 2010 on the album The Promise.

The 2010 album, which goes with the same name as the song, was compiled from song material originally recorded to make the 1978 album Darkness on the Edge of Town. Although there were dozens of songs to be left into the vaults, for me The Promise was the only that could have taken place in the final “Darkness”-album. The themes of the song, and above all the picture painted of the main character, are strong enough. The E Street Band plays strongly led by Roy Bittan’s piano.

There’s dreams of a better tomorrow but at the moment the everyday life is very grey. Movies and cars offer a bit of escapism. Although things seem a little better at times the narrator is still carrying the weight of the world in his shoulders. The lines with the words “Thunder Road” refer to the song carrying the same name released on the previous record in which there was a strong belief in tomorrow where the Thunder Road would lead. In this song they find out it didn’t. . ”Thunder Road, oh baby you were so right / Thunder Road there’s something dyin’ on the highway tonight”

When the promise is broken you go on living
But it steals something from down in your soul
Like when the truth is spoken and it don’t make no difference
Something in your heart goes cold

The release of Darkness on the Edge of Town was preceded by legal proceedings with Bruce and his former manager Mike Appel during which it was unclear whether Bruce owned the rights to his own songs. The conflict, which lasted for a couple of years, is reflecting in this song: Springsteen and Appel had been good friends in the mid-70s. It also strengthens the reason that Bruce gave to why the song didn’t make it to the actual Darkness on the Edge of Town: he thought The Promise was a song too personal.

The Promise was played live in concerts in the later half of the 1970s until it was shelved until the change of millennium. After that it has still been a rarity and it’s always a matter of discussion on the fan forums when played live. Often it’s a solo number by Bruce in which he accompanies himself with a piano: the version played by the whole E Street Band has been a concert number only three times (in the years 1978, 2010 and 2012).

Julkaistu alunperin alunperin mies ja piano-versiona albumilla 18 Tracks (1999). Bändiversio löytyy albumilta The Promise (2010).

The Promise julkaistiin ensimmäistä kertaa virallisena julkaisuna vuoden 1999 18 Tracks-kokoelmalevyllä pelkistettynä mies ja piano-versiona, E Street Bandin säestämän ja vuonna 1977 äänitetyn version seuratessa vuoden 2010 The Promise-albumilla.

Vuonna 2010 julkaistu, tämän biisin nimeä kantava albumi koostettiin äänitetystä materiaalista, josta alunperin kasattiin vuoden 1978 albumi Darkness on the Edge of Town. Vaikka ylijäämämateriaalia oli kymmeniä biisejä, oli The Promise ainoa, joka olisi mielestäni mahtunut nykyiselle ”Darknessille”. Laulun teema, ja ennenkaikkea kuva, joka päähenkilöstä muodostuu, ovat riittävän vahvat. Soitannollisesti tämä on E Street Bandin vahvaa työskentelyä, jonka keulalla kulkee Roy Bittanin piano.

Unelmia paremmasta huomisesta on, mutta tällä hetkellä arki on aika harmaata. Elokuvat ja autot tarjoavat haivenen eskapismia. Vaikka joskus tuntuu menevän paremmin, niin silloinkin kertoja kantaa sisällään painolastia. ”Thunder Road”-rivit viittaavat miehen ja E-kadun bändin edeltävän levyn samannimiseen raitaan, jossa uskottiin vahvasti huomiseen, jonne salamatie veisi. Tässä laulussa todetaan, ettei vienytkään. ”Thunder Road, oh baby you were so right / Thunder Road there’s something dyin’ on the highway tonight”.

When the promise is broken you go on living
But it steals something from down in your soul
Like when the truth is spoken and it don’t make no difference
Something in your heart goes cold

”Darknessin” julkaisua edelsi oikeudenkäyntikiista Brucen ja entisen managerin Mike Appelin välillä, jonka aikana oli epäselvää omistaako Bruce omien laulujensa oikeuksia. Tuo useamman vuoden kestänyt välienselvittely heijastuu tämän laulun tekstissä, olivathan Appel ja Springsteen vielä 70-luvun puolivälissä hyvät ystävät. Toisaalta se selittäisi myös syyn, jonka Bruce antoi sille ettei tämä laulu aikanaan päässyt varsinaiselle Darkness on the Edge of Townille: se oli hänen mukaansa liian henkilökohtainen.

Keikoilla The Promisea kuultiin 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, kunnes se laitettiin hyllylle vuosituhannen vaihteeseen saakka. Sittemminkin se on ollut harvinaista herkkua ja nousee aina puheenaiheeksi fanifoorumeilla saadessaan esitysvuoron. Usein kyseessä on Brucen soolonumero, jossa hän säestää itseään pianolla: koko bändin soittamaa vedosta on kuultu vuosien saatossa ainoastaan kolme kertaa (vuosina 1978, 2010 ja 2012).