Bruce Springsteen – TOP56-songs: 55 – Devils & Dust

Albumilta Devils & Dust (2005).

Devils & Dust on vuonna 2005 julkaistun albumin nimibiisi. D&D-levyllä Springsteeniä eivät säestä luottosoittajat E Street Bandista, vaan Bruce hoitaa itse valtaosan soitannasta muutaman studiomuusikon täydentäessä äänimaisemaa. Biisin laulusuoritus toi artistille vuotensa Grammy-palkinnon, sarjana ”Best Solo Rock Vocal Performance”.

Devils & Dust-laulu on ainoa albumiltaan, joka on vahvistettu kirjoitetuksi vuoden 2001 jälkeen: tarkalleen ottaen vuonna 2003. Tuolloinhan Irakin sota oli käynnissä, ja Bruce on usein sivunnut poliittisia teemoja teksteissään kartoittaessaan amerikkalaisen unelman ja totuuden rajapintaa. Tässä tekstissä se onnistuu hienosti. Laulu kertoo keskustelusta, jota amerikkalainen sotilas käy päänsä sisällä tilanteen ollessa päällä.

Laulun pohjana toimii Springsteenin liki perkussiivinen akustisen kitaran komppi, joka luo ominaisen jännitteen ensinuoteista saakka. Kuten Bruce VH1 Storytellers-ohjelmassa toteaa, niin tekstin puolelta biisin voi tiivistää kahteen ensimmäiseen riviin, kaikki muu nojaa niihin.

I got my finger on the trigger
But I don’t know who to trust
When I look into your eyes
There’s just devils and dust

Itselleni kuitenkin tämän laulun hienoin osio on B-osa, joka ei kalpene minkään Springsteen-säkeistön rinnalla. Laulun kertojalla ei ole muuta kuin uskonsa jäljellä tuhon keskellä, ja sekin horjuu suuresti elämän valintojen ja pelkojen viemänä. Pelko on aika voimakas mahti.

I got God on my side
I’m just trying to survive
What if what you do to survive
Kills the things you love
Fear’s a powerful thing
It can turn your heart black you can trust
It’ll take your God filled soul
And fill it with devils and dust

Tällaista monisävytteisyyttä on tosiaan havaittavissa monissa Springsteenin lauluissa: vaikka tekstin voi käsittää poliittisesti, on siinä myös yksittäisen ihmisen arkeen osuva sanoma.

Devils & Dustia kuultiin runsaasti albumia seuranneella soolokiertueella, mutta sen jälkeen se on soinut livenä vain muutaman kerran. E Street Bandin kanssa se sai live-ensiesityksensä vasta vuonna 2012 St. Paulissa. Eräs historiankirjoihin painunut versio siitä kuultiin Grammy-gaalassa helmikuussa 2006: Tom Hanksin alustuksen jälkeen lavan valtasi Springsteen akustisen kitaransa kanssa, esitti laulun ja häipyi välittömästi biisin päätyttyä ennen aplodeja todeten ainoastaan ”bring ’em home!” viitaten edelleen käynnissä olleeseen Irakin tilanteeseen ja näpäyttäen Yhdysvaltain silloista hallintoa.

Liitetään oheen musiikkivideo, joka on kuvattu Springsteenin kotinurkilla Asbury Parkin Paramount-teatterissa.

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 56 – The Promise

Julkaistu alunperin alunperin mies ja piano-versiona albumilla 18 Tracks (1999). Bändiversio löytyy albumilta The Promise (2010).

The Promise julkaistiin ensimmäistä kertaa virallisena julkaisuna vuoden 1999 18 Tracks-kokoelmalevyllä pelkistettynä mies ja piano-versiona, E Street Bandin säestämän ja vuonna 1977 äänitetyn version seuratessa vuoden 2010 The Promise-albumilla.

Vuonna 2010 julkaistu, tämän biisin nimeä kantava albumi koostettiin äänitetystä materiaalista, josta alunperin kasattiin vuoden 1978 albumi Darkness on the Edge of Town. Vaikka ylijäämämateriaalia oli kymmeniä biisejä, oli The Promise ainoa, joka olisi mielestäni mahtunut nykyiselle ”Darknessille”. Laulun teema, ja ennenkaikkea kuva, joka päähenkilöstä muodostuu, ovat riittävän vahvat. Soitannollisesti tämä on E Street Bandin vahvaa työskentelyä, jonka keulalla kulkee Roy Bittanin piano.

Unelmia paremmasta huomisesta on, mutta tällä hetkellä arki on aika harmaata. Elokuvat ja autot tarjoavat haivenen eskapismia. Vaikka joskus tuntuu menevän paremmin, niin silloinkin kertoja kantaa sisällään painolastia. ”Thunder Road”-rivit viittaavat miehen ja E-kadun bändin edeltävän levyn samannimiseen raitaan, jossa uskottiin vahvasti huomiseen, jonne salamatie veisi. Tässä laulussa todetaan, ettei vienytkään. ”Thunder Road, oh baby you were so right / Thunder Road there’s something dyin’ on the highway tonight”.

When the promise is broken you go on living
But it steals something from down in your soul
Like when the truth is spoken and it don’t make no difference
Something in your heart goes cold

”Darknessin” julkaisua edelsi oikeudenkäyntikiista Brucen ja entisen managerin Mike Appelin välillä, jonka aikana oli epäselvää omistaako Bruce omien laulujensa oikeuksia. Tuo useamman vuoden kestänyt välienselvittely heijastuu tämän laulun tekstissä, olivathan Appel ja Springsteen vielä 70-luvun puolivälissä hyvät ystävät. Toisaalta se selittäisi myös syyn, jonka Bruce antoi sille ettei tämä laulu aikanaan päässyt varsinaiselle Darkness on the Edge of Townille: se oli hänen mukaansa liian henkilökohtainen.

Keikoilla The Promisea kuultiin 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, kunnes se laitettiin hyllylle vuosituhannen vaihteeseen saakka. Sittemminkin se on ollut harvinaista herkkua ja nousee aina puheenaiheeksi fanifoorumeilla saadessaan esitysvuoron. Usein kyseessä on Brucen soolonumero, jossa hän säestää itseään pianolla: koko bändin soittamaa vedosta on kuultu vuosien saatossa ainoastaan kolme kertaa (vuosina 1978, 2010 ja 2012).