Viikon biisi (16/2018): Ryan Bingham – The Weary Kind (2009)

https://open.spotify.com/track/44dgYEQ6yMd01W9i9y6tpe?si=lA31qnpeTX21C2jGUOcx6g

Crazy Heart on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut fiktiivinen elokuva Jeff Bridgesin esittämästä country-muusikko ”Bad” Blakesta, joka koettaa antaa kuihtuneelle uralleen uuden mahdollisuuden. Scott Cooperin kirjoittaman ja ohjaaman elokuvan soundtrackista vastasi T-Bone Burnettin sekä Ryan Binghamin johtama joukko muusikoita, jotka sävelsivät ja sanoittivat levyllisen countryyn päin kallellaan olevaa materiaalia elokuvassa käytettäväksi. Pääasiassa Binghamin luoma The Weary Kind on elokuvan tunnuskappale, joka filmissä kuullaan sekä Bridgesin että Colin Farrellin tulkitsemana, mutta jonka hän itse esittää soundtrackilla. Se voitti parhaan alkuperäislaulun Oscar-pystin vuonna 2010.

Pääasiassa akustisen kitaran näppäilyllä säestetty ja D-duurissa taivaltava ”The Weary Kind” kertoo kolmessa säkeistössään vaikuttavia sanoja. Se käyttää kevyenä kehyskertomuksenaan elokuvaa sekä ”Bad” Blakea ja hänelle tarjoutuvaa uutta mahdollisuutta peilaten siihen menneisyyden virheiden haamuja. Monia sellaisia on tehty ja usein kompuroitu, kaaduttukin. Päivät ja yöt tuntuvat samalta ja kuten muusikot monesti, viskiin on ollut helppo upottautua pakoon. Kertoja tiedostaa, ettei koti ole enää koti, muttei osaa lähteäkään. Mutta kun mahdollisuus askeleeseen toiseen suuntaan avautuu, uskaltaako sen silti ottaa? ”Pick up your crazy heart and give it one more try”, toteaa kappale.

Siinä missä kertosäe leijailee korkeammalla, ovat säkeistöt henkilökohtaisempia. Ensimmäisen säkeistön biljardin peluu rekkakuskien suosimalla pysäkillä tai toisen säkeistön viimeisen rivin huomio siitä, että huomaakin valtatien kutsuvan, ovat erityisesti ikääntyneen country-tähden elämään aseteltuina koskettavia. Viimeinen säkeistö riipaisee kuitenkin erityisesti: sen aluksi muistellaan menneitä rakastettuja, jotka ovat kuitenkin päässeet pakoon. Kertoja syyttää itseään toteamalla ”you’re lovers warm kiss / it’s too damn far away from your fingertips / you are the man that ruined her world”. Säkeistön loppupuolisko ja samalla viimeinen laulettu osio laulussa kertaa aiemminkin todettua näkemystä: ”your heart’s on the loose / you rolled them seven’s with nothing to lose / this ain’t no place for the weary kind”. Kaiken kappaleessa koetun jälkeen se kuitenkin kuulostaa toiveikkaammalta kuin alussa.

Perinteisiin nojavaa kuviota pohjallaan käyttävä sävelmaailma perustuu akustiseen kitaraan sekä muutamiin lisäinstrumentteihin, joista erityisen vahvan roolin saa ala-osaston sello ja myöhemmin mukaan liittyvä kontrabasso. Bingham, joka siis itse tulkitsee kappaleen, kuulostaa huomattavasti äänityksen aikaista ikäänsä (27 vuotta) kokeneemmalta ja vakuuttavammalta.

”The Weary Kindissa” ei ole mitään liikaa. Hieno tehokeino on jättää kappale leijumaan niin, että viimeinen varsinainen osio on säkeistö eikä kertosäe, kuten usein kuullaan. Tämän kappaleen kohdalla kannattaa katsoa myös itse elokuva, sillä ”Crazy Heart” on viihdyttävä ja koskettava tarina, jonka kruunaa Jeff Bridgesin uskottava ja iän louhiman särmän mukanaan tuoma karisma.

THE WEARY KIND

Your heart’s on the loose
You rolled them seven’s with nothing to lose
This ain’t no place for the weary kind

You called all your shots
Shootin’ 8 ball at the corner truck stop
Somehow this don’t feel like home anymore

And this ain’t no place for the weary kind
This ain’t no place to lose your mind
This ain’t no place to fall behind
Pick up your crazy heart and give it one more try

Your body aches
Playin’ your guitar, sweating out the hate
The days and the nights all feel the same

Whiskey has been
A thorn in your side, it doesn’t forget
The highway that calls for your heart inside

And this ain’t no place for the weary kind
This ain’t no place to lose your mind
This ain’t no place to fall behind
Pick up your crazy heart and give it one more try

Your lover’s warm kiss
Is too damn far away from your fingertips
You are the man that ruined her world

Your heart’s on the loose
You rolled them seven’s with nothing to loose
This ain’t no place for the weary kind

Viikon biisi (14/2018): Ben E. King – Stand by Me (1961)

https://open.spotify.com/track/3SdTKo2uVsxFblQjpScoHy?si=_KHbZ1G5Qxqq0n_T56Ti5A

Joidenkin laulujen kohdalla ”yksi plus yksi onkin kolme”. Stand by Me on noita poikkeuksellisia biisejä, jotka luovat oman maailmansa muutaman minuuttinsa aikana. Ben E. Kingin esittämä ja osaltaan, yhdessä Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kanssa, kirjoittama klassikko on soinut aina julkaisuvuodestaan 1961 tähän päivään saakka.

A-duurissa ja nykyään liki kliseeksi luokiteltavassa sointukierrossa (A-F#m-D-E) etenevä laulu nojaa paitsi edellä mainittuihin sointuihin sekä niitä pohjustavaan Stollerin kehittämään bassokuvioon, myös Kingin tulkintaan sekä Stanley Appelbaumin kirjoittamaan jousisovitukseen. Sointimaisema heijastelee kuin kappaleen avausrivit: ”When the night has come / and the land is dark”…

60-luvulla koko pop-musiikki oli käytännössä kartoittamaton maa. Siksikin ”Stand by Me” kuulostaa viattomalta ja yksinkertaisesti romanttiselta. ”I won’t be afraid just as long as you stand by me” voisi kuulostaa teennäiseltäkin, mutta King vakuuttaa. Vaikka pimeys valtaisi, taivas tippuisi tai maa vajoaisi jalkojen alta, niin yksin ei tarvitse olla.

Laulu julkaistiin singlenä vuoden 1961 keväällä ja albumilla reilua vuotta myöhemmin, kun LP Don’t Play That Song! ilmaantui kauppojen hyllyille. Se nousi R&B-listan ykköseksi sekä lisäksi Yhdysvaltain singlelistan TOP10-listalle kahteenkin kertaan. Se nimittäin julkaistiin uudelleen vuonna 1986, kun Stephen Kingin laulun nimeä kantava elokuva saapui teattereihin. Vuonna 2012 arvioitiin ”Stand by Men” tuottaneen tekijänoikeustuloja 17 miljoonan punnan arvoisesti, kaikkien aikojen lauluista kuudenneksi eniten.

STAND BY ME

When the night has come
And the land is dark
And the moon is the only light we’ll see
No I won’t be afraid, no I won’t be afraid
Just as long as you stand, stand by me

And darlin’, darlin’
Stand by me
Oh now now stand by me
Stand by me

If the sky that we look upon
Should tumble and fall
And the mountains should crumble to the sea
I won’t cry, I won’t cry, no I won’t shed a tear
Just as long as you stand, stand by me

And darlin’, darlin’
Stand by me
Oh now now stand by me
Stand by me

Whenever you’re in trouble won’t you stand by me,
Oh now now stand by me
Oh, stand by me

Viikon biisi (13/2018): John Mayer – Slow Dancing in a Burning Room

https://open.spotify.com/track/2jdAk8ATWIL3dwT47XpRfu?si=jNCz8vusTJeg7760QzItUA

Slow Dancing in a Burning Room on yhdysvaltalaismuusikko John Mayerin vuonna 2006 Continuum-albumillaan julkaisema laulu. Mayer on varsinkin kotimaassaan suursuosittu hahmo ja myös paljon mediassa esillä paitsi taitojensa, myös huomiota herättävien lausuntojensa sekä yksityiselämänsä vuoksi. ”Slow Dancing in a Burning Room” ei ollut albumiltaan julkaistujen viiden singlekappaleen joukossa, mutta on sittemmin löytänyt tiensä monien soittolistoille kuin varkain.

Soinnissaan hehkuva kappale tiivistyy ensimmäisen säkeistön puolikkaan lopun sanoihin ”this is the deep and dying breath of this love that we’ve been working on”. Tekstin ja musiikin välillä on hienoinen kontrasti, sillä pehmeän musiikin päällä lauletaan voimakkain sanavalinnoin ja hetkittäin pistävästikin: ”you’ll be a bitch because you can”. Jo kappaleen nimi on fraasi, joka itselleni herättää heti mielikuvan hetkestä, jonka voisi taltioida tauluksikin.

C#-mollissa leijaileva biisi ei sävellyspohjiltaan ole maailmaa mullistava, mutta harkitut lisä-äänet sointumaailmassa, jokaisesta instrumentista välittyvä soundihehku sekä erityisesti Mayerin maukas kitarointi tekevät siitä musiikillisesti mielenkiintoisen ja miellyttävän. Esimerkiksi ”we’re going down”-osassa taustalla kuultava parin äänen täyte tai intron kitarakuvio jäävät kuulijan korviin.

Kokonaisuuden magia onkin juuri siinä, että nuotion lailla hehkuva äänivalli soi yhdessä tekstin kanssa enemmän kuin osiensa summana. Sanoituksen teema on sellainen, jonka moni on kokenut. Hieno laulu.

SLOW DANCING IN A BURNING ROOM

It’s not a silly little moment,
It’s not the storm before the calm.
This is the deep and dying breath of
This love that we’ve been working on.

Can’t seem to hold you like I want to
So I can feel you in my arms.
Nobody’s gonna come and save you,
We pulled too many false alarms.

We’re going down,
And you can see it too.
We’re going down,
And you know that we’re doomed.
My dear,
We’re slow dancing in a burning room.

I was the one you always dreamed of,
You were the one I tried to draw.
How dare you say it’s nothing to me?
Baby, you’re the only light I ever saw.

I’ll make the most of all the sadness,
You’ll be a bitch because you can.
You try to hit me just to hurt me
So you leave me feeling dirty
Because you can’t understand.

We’re going down,
And you can see it too.
We’re going down,
And you know that we’re doomed.
My dear,
We’re slow dancing in a burning room.

Go cry about it – why don’t you?
Go cry about it – why don’t you?
Go cry about it – why don’t you?

My dear, we’re slow dancing in a burning room,
Burning room,
Burning room,
Burning room,
Burning room.

Don’t you think we oughta know by now?
Don’t you think we shoulda learned somehow?
Don’t you think we oughta know by now?
Don’t you think we shoulda learned somehow?
Don’t you think we oughta know by now?
Don’t you think we shoulda learned somehow?
Don’t you think we shoulda learned somehow?
Don’t you think we shoulda learned somehow?
Don’t you think we shoulda learned somehow?
Don’t you think we shoulda learned somehow?

 


Viikon biisi (11/2018): Ryan Adams – Gimme Something Good (2014)

https://open.spotify.com/track/4bhspHrFFCtl1wSt74KcxL?si=Q3-BSvm7Rhqh5bQ7q1XkoQ

Ryan Adams on vuonna 1974 syntynyt yhdysvaltalaismuusikko, joka toimi vaihtoehtocountry-yhtyeessä nimeltä Whiskeytown ennen siirtymistään soolouralle vuonna 2000 Heartbreaker-levyn myötä. Tuo albumi syöksi hänet kuuluisuuteen ja uralle, josta ei käänteitä ole puuttunut. Vuosien varrella hän on ehtinyt julkaista tähän päivään mennessä 16 albumia ja lisäksi pienempiä julkaisuja melkoisen nivaskan. Onpa hän jo lopettanut keikkailunkin Mènierén taudin jälkiseurauksien vuoksi, mutta onnistunut sittemmin saamaan sairauden kuriin ja päässyt palaamaan lavoille. Gimme Something Good löytyy hänen omaa nimeään kantavalta ja vuonna 2014 julkaistulta levykokonaisuudelta.

Adamsin musiikista on sanottu, että ”se on kuin antaisi surumielelleen hemmottelupäivän”. Tämä laulu on siitä malliesimerkki. Haikeus puskee läpi sävelistä, sanoista, soitosta ja laulusta. Kun jostain saisi jotain hyvää, johon pystyisi tarrautumaan. Harvasanaiset rivit ja yksinkertainen, mutta sopivalla voimalla tulkittu melodia kulkevat rinnatusten. Soundimaailma on myös artistinsa kuuloinen ominaiskaiussaan rumpuosastolla ja muroutettuine ja tarvittaessa chorus-efektillä marinoituine kitaroineen. Jähmettyneempi A-osa avautuu liikkuvampaan B-osaan ja hieman irtonaisempaan, mukavan tuttuun sointumaisemaan.

Tekstissä liikutaan siis, kuten Adams parhaimmillaan tekee, kertojan mielessä. Tätä tehostaa lauluun lisätty kaiku, joka luo mielikuvan keskustelusta pään sisällä. Tyhjää on ja valonpilkahdusta odotetaan, vaikka sitten maailmanloppuun asti. Kertosäkeessä todettava ”holding everything I have like it was broken” kertoo sanojastaan enemmän kuin monta säkeistöä tekisi. Koskettavimman osion arvonimen saa kuitenkin toisen säkeistön jälkimmäinen puolisko. ”So I can’t talk / I got nothing left to say / It’s like there’s no tomorrow / barely yesterday”.

”Gimme Something Good” on muun Ryan Adams-tuotannon ohella vahvasti tunnelmamusiikkia. Joskus siihen ei jaksa uppoutua, mutta sopivassa hämäryydessä se hellii kuulijan sielua. Myös akustiset live-otannat tästä kappaleesta, jotka löytyvät Live at Carnegie Hall-levyltä, ovat kuunneltavaa materiaalia. Toinen niistä soi itse asiassa sävelaskelta alempaa kuin levyversio. Tuo albumi on soolona keikalla äänitetty, joten Adams säestää itseään yksin akustisella kitaralla.

Gimme Something Good

I can’t talk
My mind is so blank
So going for a walk
I’ve got nothing left to say

I can’t see
The darkness on the rise
I’ll be waiting here
Until the end of time

All my life
Been shaking
Wanting something
Holding everything I have like it was broken
Gimme something good

I was playing dead
Didn’t make a sound
Holding my breath
Going underground

So I can’t talk
I got nothing left to say
It’s like there’s no tomorrow
Barely yesterday

All my life
Been shaking
Wanting something
Holding everything I have like it was broken
Gimme something good

Oh no

All my life
Been shaking
Wanting something
Holding everybody back
Demanding ransom
Gimme something good

Viikon biisi (10/2018): Alice Cooper – Poison (1989)

https://open.spotify.com/track/5XcZRgJv3zMhTqCyESjQrF?si=yf_sKJjrSEi181rMEw0NnA

Trash on Alice Cooperin uran 18. studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1989. Albumin ensimmäisenä singlenä kuultu Poison oli Cooperin ensimmäinen top10-hitti sitten vuoden 1977 ja on jäänyt radiosoittoon näihin päiviin saakka. Cooperin, John McCurryn sekä tuottajakultasormi Desmond Childin kirjoittama kappale on todellinen rock-musiikin helmi.

Tähän lauluun voi lähteä tutustumaan jo sen nimen pohjalta, sillä ”Poison” jo kirjoitettuna näyttää melkoisen tyylikkäältä. Rakkaus, usein tavalla tai toisella kielletty sellainen, on rock-lyriikan peruskiveä. Tämän kappaleen tekstissä kertoja on lankeamaisillaan, vaikka tietää ettei saisi. ”One look could kill my pain, your thrill”.

Sisäiseen tunteiden vääntöön, jota tässä kappaleessa käydään, voinee aika moni samaistua. Pitäisikö, uskaltaisiko? Kuinka käy? Huonosti? ”Poisonissa” ollaan kuitenkin koko ajan hieman riskin puolella, ja se tekee siitä aina niin tenhoavan ja sopivan vaarallisen kuuloisen vielä ties kuinka monennella kymmenennellä kuuntelukerralla.

Soitto- ja tuotantopuolella kuuluu Desmond Childin kädenjälki. Koko soundipolitiikka on aikansa hermolla vuodessa 1989 kuulostaen tehokkaalta ja miellyttävältä vielä liki kolme vuosikymmentä myöhemminkin. Viimeisten kertosäkeiden taustalla kuultava kitaravingutus tai taustalaulut ovat juuri paikoillaan.

Sävellyksen koukkuna on kierrättää samaa sointukiertoa eri sävellajeissa, kun kappale lähtee varsinaisesti käyntiin. ”I wanna love you, but I better not touch”-kohdasta eteenpäin tapahtuu temppu, joka tehdään maagisemmin kuin missään muussa biisissä. Perinteinen kaava ottaakin sivuaskeleen: Gm-Eb-Bb-F -> Cm-Ab-Eb-Bb -> Am-F-C-G -> Dm-Bb-F-C.

Tuskin ”Poison” olisi niin taianomainen laulu, jos sen laulaisi joku muu kuin Alice Cooper. Cooperissa oli tuolloin vielä pelottavuutta sekä uhkaa niin, että tämän kaltainen teksti istui hänen tulkittavakseen erittäin hyvin. Varsinkin hiljaisissa säkeistöjen aluissa hän vakuuttaa, mutta saa myös jännitteen noustessa kannettua biisiä laulusuorituksellaan.

”Poison” on niitä lauluja, jotka voi kuunnella aina. Radiokanava ei vaihdu, jos tämä alkaa soida.

POISON

Your cruel device
Your blood, like ice
One look could kill
My pain, your thrill

I wanna love you, but I better not touch
I wanna hold you, but my senses tell me to stop
I wanna kiss you, but I want it too much
I wanna taste you, but you’re lips are venomous poison

You’re poison running through my veins
You’re poison, I don’t wanna break these chains

Your mouth, so hot
Your web, I’m caught
Your skin, so wet
Black lace on sweat

I hear you calling and it’s needles and pins
I wanna hurt you just to hear you screaming my name
Don’t wanna touch you, but you’re under my skin
I wanna kiss you, but you’re lips are venomous poison

You’re poison running through my veins
You’re poison, I don’t wanna break these chains
Poison

One look
Could kill
My pain
Your thrill

I wanna love you, but I better not touch
I wanna hold you, but my senses tell me to stop
I wanna kiss you, but I want it too much
I wanna taste you, but you’re lips are venomous poison

You’re poison running through my veins
You’re poison, I don’t wanna break these chains