Viikon biisi (15/2018): Ryan Gosling & Emma Stone – City of Stars (2016)

https://open.spotify.com/track/6s9LhJVqxnTjmUJHOeawnU?si=765p2_phTJSPTLxaIxtgdg

Vuoden 2016 lopulla ensi-iltansa saanut La La Land kohosi 2000-luvun moderniksi elokuvaklassikoksi nopeasti ilmestymisensä jälkeen. Damien Chazellen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkielokuva kertoo Ryan Goslingin esittämästä jazz-pianistista sekä Emma Stonen näyttelemästä näyttelijänalusta, jotka haaveillessaan tahoillaan tähteydestä rakastuvat toisiinsa. Keskeisessä roolissa heidän tarinassaan on originaali soundtrack, jonka on luonut Justin Hurwitz. Eräänlaiseksi tunnuskappaleeksi muodostui City of Stars, jonka Gosling ja Stone esittävät duettona pelkän pianon säestyksellä. Se voitti myös parhaan alkuperäislaulun Oscar-palkinnon vuoden 2017 gaalassa.

Kuten elokuvassa, myös soundtrack-levyllä ”City of Starsista” kuullaan useampi kehitysversio. On viehättävää kuinka ensimmäisestä, Goslingin yksin haahuilemasta ”demosta” (josta puuttuu koko b-osa) kehittyy kaksin Stonen kanssa laulettuna koko tarinan ydin. Mielestäni erityisen hienoa on myös se, että vuonna 2017 pystyy voittamaan Oscar-palkinnon tällaisella vanhojen aikojen kaltaisella pelkistetyllä ja romanttisella kappaleella. Toki elokuvan mukana olo antaa tälle laululle ylimääräisen ulottuvuuden, jos kuulija on La La Landin sattunut näkemään.

”City of Starsin” ainoa instrumentti Stonen ja Goslingin lauluäänten lisäksi on piano. Se ei soita ihmeitä, mutta lisää tyylitajuisesti ääniä itse asiassa aika perinteisenkin sointukuvion ylle. Sävellaji on D-molli, eli alennettuja ääniä soi tarjoten sopivan haikeankauneuden sävyn. Ennen B-osaan (ja Bb-sointuun) asettumista kuultava A7 tarjoaa kulman kuin saksilla leikaten. Kun D-mollissa mennään tuohon Bb-sointuun sopivan melodian kautta (kohdassa 1:20), saa se (ainakin itsessäni) aikaan tunteen siitä kuin avaisi verhon kauniin maiseman tieltä. Tässä laulussa käy juuri niin. Siitä eteenpäin kuultavat sävelmät ja harmoniat ovat yksinkertaisuudessaan lumoavia, erityisesti se, kun kappale nousee Bb- ja C-sointujen kautta D-mollille lepäämään kahdeksi tahdiksi (kohdassa 1:29-1:37).

Benj Pasekin ja Justin Paulin teksti on tyyliltään ja lyhyiltä ajatuksiltaan moderni ja silti vanhaa Hollywood-musikaaliperinnettä kunnioittava. Hän, jonka mukana kaikki muuttuu, voi kävellä vastaan hetkenä minä hyvänsä ”there in the bars / and through the smokescreen of the crowded restaurants”. Samalla kun edellä mainitusti musiikin maisema avautuu sykähdyksen, vilkaisun, katseen ja kosketuksen myötä, laajenee myös tarina. Äänten yhdistyessä yhdeksi löytyy kaikki se, mitä on etsittykin. Tuo hetki saa molemmat jopa toteamaan maailman pyörähtäneen niin vinhasti, että ainoa minkä tiedostaa tarvitsevansa on ”that crazy feeling, a rat-tat-tat on my heart”. Se riittää, ainakin hetken.

Yksi taianomainen hetki, joka erottaa La La Landin myös elokuvana monista kaltaisistaan, on taltioitu myös soundtrackille. Koska kappale on lauluraidoiltaan äänitetty ”livenä” elokuvaa tehtäessä, on siihen taltioitu myös pieni eläväisyyttä tuova ”virhe”. Kertosäkeen lopulla (kohdassa 1:44) Gosling laulaa sanan ”that” Stonen käyttäessä sanaa ”this”. Molemmat hymähtävät tuoden kappaleeseen spontaaniuden häivähdyksen.

”City of Stars” on samalla pieni ja suuri moderni rakkauslaulu ja oikein kaunis sellainen. Koko ”La La Land”-soundtrack on täynnä hienoja sävelmiä. Justin Hurwitz voitti itse asiassa alkuperäislaulun lisäksi Oscarin myös alkuperäissoundtrackista…

CITY OF STARS

City of stars
Are you shining just for me?
City of stars
There’s so much that I can’t see
Who knows?
I felt it from the first embrace I shared with you

[Mia:]
That now our dreams
They’ve finally come true

City of stars
Just one thing everybody wants
There in the bars
And through the smokescreen of the crowded restaurants
It’s love
Yes, all we’re looking for is love from someone else

[Sebastian:]
A rush
[Mia:]
A glance
[Sebastian:]
A touch
[Mia:]
A dance

[Both:]
A look in somebody’s eyes
To light up the skies
To open the world and send it reeling
A voice that says, I’ll be here
And you’ll be alright

I don’t care if I know
Just where I will go
’Cause all that I need is this crazy feeling
A rat-tat-tat of my heart

[Sebastian:]
Think I want it to stay

City of stars
Are you shining just for me?
City of stars
[Mia:]
You never shined so brightly

Viikon Aivoradio 12 – Teinivuodet

Tällä kertaa liikutaan jäsenten 13-18-ikävuosien musiikin maailmassa. Osittain poiketaan aika erikoisillekin vesille.

Klamydia – Kuljukka (1993): 7-luokka, Alavuden kulttis, disko, jossa loogisesti soi Klamydia. Pojat kiersivät tanssilattiaa, kun tytöt tanssivat keskellä. Kova.

The Prodigy – No Good (1993): Oikeastaan samaan teemaan, mutta niihin ”pelottavampiin” kymppiluokkalaisten järjestämiin diskoiltoihin.

Rednex – Old Pop in an Oak (1994): Aikansa ilmiö. Melko kamala, kun nyt kuuntelee, mutta nostalgiakerroin todella korkea.

Movetron – Romeo ja Julia (1995): Paikallinen ylpeys. DJ Jape eli Tanttarin Jukka oli meillä noiden diskojen musiikkivastaavana.

The Offspring – Killboy Powerhead (1995): Smash iski melko kovasti ja niin myös bändi. Oli pakko hommata kaikki The Offspringin levyt, eikä valitettavan pitkään kestänyt teknon diggailu ollut enää mahdollista.

Eppu Normaali – Hipit Rautaa (1996): Repullinen Hittejä ilmestyi ja sain sen joululahjaksi. Jonkin verran kuunneltiin. Totta kai se on Hipit rautaa.

Scooter – Fire (1997): Jotta saadaan edellinen mitätöityä, on pakko nostaa listalle Scooteria. Bändi on aina ollut genrestä huolimatta jotenkin tyydyttävä. Firea soitin kotini vanhoilla stereoilla niin kovaa, että kalvo repesi toisesta kaapista.

Stratovarius – Black Diamond (1997): Seuraava porras olikin sitten Stratovarius, jota kuulin ensimmäisen kerran toukokuussa 1997. Sitten sielu oli myyty tilutusmetallille. Metallivaihehan oli jo siellä ala-asteikäisenä hetken aikaa.

Children of Bodom – Deadnight Warrior (1997): Vuonna 1998 iski sitten lähes yhtä kovaa Bodom, joka oli ihan käsittämättömän nopeaa ja taidokasta musiikkia Suomesta. Deadnight Warriorissa on alkukantaista vaaraa.”
T

18 -1975/ Bruce Springsteen – Jungeland: Pomon kolmas albumi Born to Run kolahti ja kolahti sen verran kovaa, että ei enää ole sille tasolle yltänyt.

17 – 1974/ Mott the Hopple – The Golden Age of Rock ’n’ Roll: Tulihan bändiä kuunneltua.  Ps. yhtyeen lämppärinä USA:n turneellaan oli muuan Queen.

16 – 1973/ Procol Harum – Grand Hotel: majesteettisen kaunista tyylittelyä

16 – 1973/ Pink Floyd – Money: Hittialbumin hitti. Dark of the Moon on sekä taiteellinen että kaupallinen menestys.

16 – 1973/ Electric Light Orchestra – Kuiama: itselleni yksi tärkeimmistä ELOn kappaleista.

15- 1972 / David Bowie – Rock´n´Roll Suicide: Ziggyn toisenlainen päätöskappale.

14 – 1971 / Marc Bolan – Bang a Gong (Get it on): Marc loi jotain toisenlaista ennen liian aikaista poislähtöään.

13 – 1970 / CCR – I Heard It Through the Grapevine: Cosmo´s Factory oli ensimmäinen itse hankkimani LP, jolta esiin toisenlaisen versio Marvin Gayen klassikosta.”
Yyte

H.I.M. – Wings of a Butterfly: Yläasteelle siirtyessä vuonna 2005 HIM oli hyvin vahvasti muodissa ja teki yhden parhaista levyistään, ”Dark Lightin”. ”Wings of a Butterflyn” alun kitarakuvio oli pari päivää maailman coolein.

Lordi – Hard Rock Hallelujah: Soi silloin yhtenä keväänä (2006) joka paikassa. Euroviisuvoittolauantaita seuranneena maanantaina ajeltiin Tampereelle, ja aina kun biisin loputtua vaihtoi radiokanavaa niin jollain muulla jo raikui taas.

Nightwish – Amaranth: Sitä maineikkainta solistinvaihtoa seurasi ”Dark Passion Play”-levy syyskuussa 2007. ”Amaranthiin” sen julkaisu kytkeytyy omissa muistoissa ensikuunteluineen pimeissä ja sateisissa syysilloissa.

Coldplay – Viva la Vida: Veli Ilkka totesi vuonna 2008 Coldplaysta, että ”tässä menee maailman poprock-musiikin keula tällä hetkellä”. Näin jälkikäteen katsottuna oli aika oikeassa.

Lady Gaga – Bad Romance: Tämän hahmon nousu on tuoreessa muistissa. Alkuun vain outo, mutta sittemmin taidot ovat selkiytyneet. Hittikorva kyllä ollut alusta asti vahva.

Maroon 5 feat. Christina Aguilera – Moves Like Jagger: Pakollinen yöbiisi. Legendaarinen ravintola Simo Hurtta.”
A

Hallows Eve – Nefarious: Leirikoulu Ahvenanmaa way back. Never forget.

Slayer – Angel Of Death: Aikanaan pelottava ja shokeeraava ja ai että sitä rumpufilliä odotettiin.

Twisted Sister – Come Out And Play: Dee Sniderin viilatut hampaat, avattava levynkansi ja kylmät väreet… voi veljet!

Ratt – Lay It Down: Tämä oli aikoinaan kovassa soitossa. Legendaarinen riffi ja hyvät muistot.

Metallica – Creeping Death: Sanoitukset aikanaan pelottivat ja tietty riffit parasta A-ryhmää… I was born for dying.

Pink Cream 69 – Take Those Tears: Andi Deris on ollut kova jäbä jo 30 vuotta. Kertsissä kaikki kliseet 10/10.

Suicidal Tendencies – Pledge Your Alliance: Huivi päähän, skeittishortsit jalkaan ja menoksi! Cause I will always be ST.
Spinebrain

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=dgE9O5K9S7q6I0Q6BlGOLw

Viikon biisi (12/2018): Glen Hansard & Marketa Irglova – Falling Slowly (2007)

https://open.spotify.com/track/6EIVLz5xM1xE29r0OmIkWt?si=NbolkbxESgCnioxafUx7Hg

Vuonna 2007 valmistui irlantilainen, John Carneyn ohjaama musiikkielokuva nimeltään Once. Se on tarina kahdesta muusikosta, joiden kamppailua urallaan ja elämässään filmi kuvaa. Elokuvan soundtrackilla kuultavat originaalit laulut ovat pääosanäyttelijöiden Glen Hansardin ja Marketa Irglovan käsialaa. Falling Slowly päätyi lopulta Oscar-voittajaksi asti parhaan alkuperäislaulun kategoriassa.

Kauniisti ja harkitulla sovituksella rakentuva kappale alkaa akustisella kitarakuviolla sekä Hansardin ja Irglovan yhteen sointuvilla äänillä. Harmonia on eheä, rikkomaton, ja b-osioon lähdettäessä kuultava nostatus on luonnollinen paitsi voimakkuutensa, myös melodiansa kannalta. Periaatteessa nyanssit ovat pieniä, mutta tässä teoksessa niillä on suuri merkitys. Jokaisen osion sävelkulku, olipa se sitten soitettu tai laulettu, on korvamadon arvoinen. Hansardin korkeassa rekisterissä on samaa sieluun asti ulottuvaa voimaa kuin Eddie Vedderillä parhaimmillaan, ja ovatpa herrat tätä laulua joskus yhdessä esittäneetkin. Loppupuolella mukaan liittyvät piano ja jouset tukevat äänivallia taiten. Oli hankala uskoa että tämä laulu soi C-duurissa, sillä draamaa ja syvyyttä löytyy normaalisti siinä sävellajissa soivia kappaleita huomattavasti enemmän.

”Falling Slowly” on rakkauslaulu puhtaimmillaan. Sen sanoitus on tunnerikasta kuvaa hetkestä, jolloin sen kaksi kertojaa uppoutuvat samaan tunteeseen. ” I don’t know you / but I want you / All the more for that”, heti avaussäkeistön alkupuolisko, paljastaa syvimmät salat. Kun b-osa kaikessa jylhyydessään kohoaa soimaan, vahvistuvat myös sanat: ”Take this sinking boat and point it home / we’ve still got time”. Toisessa säkeistössä menneet haavat paljastetaan ja halutaan kuulla, mutta silti tahdotaan luottaa siihen, että mahdollisesti uppoavakin paatti saadaan rantaan turvallisesti.

Hansardin ja Irglovan duettokohtaus myös itse elokuvassa on hieno. Tapa, jolla he musiikkikaupan pianon ja akustisen kitaran kanssa käyvät kappaleen rakennetta ja sointuja läpi on hyvin aidosti kuvattu ja luo kappaleelle ulottuvuuden, jollaiselle harvoin pääsee seikkailemaan.

FALLING SLOWLY

I don’t know you
But I want you
All the more for that

Words fall through me
And always fool me
And I can’t react

And games that never amount
To more than they’re meant
Will play themselves out

Take this sinking boat and point it home
We’ve still got time
Raise your hopeful voice, you have a choice
You’ll make it now

Falling slowly, eyes that know me
And I can’t go back

Moods that take me and erase me
And I’m painted black

You have suffered enough
And warred with yourself
It’s time that you won

Take this sinking boat and point it home
We’ve still got time
Raise your hopeful voice, you have a choice
You’ve made it now

Falling slowly sing your melody
I’ll sing it loud