Viikon Aivoradio 48

Olemme päättäneet luoda viikoittain päivittyvän Spotify-soittolistan. Viikon Aivoradiossa on jokaiselta Ausculton jäseneltä 5-10 kappaletta, jotka kullakin on jollain tapaa viikon aikana päässä soinut. Nämä eivät todennäköisesti ole samoja biisejä, jotka Facebookin aikajanalla kulkevat.

Toivomme, että tältä perjantaisin päivittyvältä listalta löytyy jokaiselle mukava kattaus musiikkia. Pääsääntöisesti emme liiku missään teemassa, vaan laitamme tänne vain jollain tapaa päihimme jääneitä kappaleita. Jäsenemme myös kirjoittavat pienimuotoisen päivityksen listan koostumukseen.

Ghorwane – Majugurenta: Mosambikilaisen yhtyeen musiikkityyli on marrabenta. Kappale kehittyy soljuvalla poljennolla eteneväksi ilmavaksi musiikkinautinnoksi. Se julkaistiin 1993 – vuonna, jolloin yhtyeen säveltäjä ja saksofonisti Jose Alage murhattiin.

Carola & Umo – Rakkauden jälkeen: Carola Standerskjöd oli yksi kaikkein taitavimmista solisteistamme – tulkitsija vailla vertaa. Ja kun hänen aikanaan taustalla soittivat aidot muusikot, oli esityksissä myös syvyyttä.

Mikko Alatalo – Maailmaan / Kaunis mies: Mikko elävänä Pispalassa aikaan, kun mies oli vielä Rock. Rummuissa ystäväni Kalajoen Raution kylästä – Heikki ”Hessu” Hakola.

Erja Lyytinen – Steamy Windows: Mitäs Tähdet Tähdet -kisasta, kun Erja äänestettiin Euroopan parhaaksi blueskitaristiksi vuonna 2017 Blues Magazinen äänestyksessä.

T-Rex – Planet Queen: Marc Bolan lähti täältä liian nuorena, vain 30 -vuotiaana auto-onnettomuuden uhrina. Tämä kappale julkaistiin vuoden 1971 albumilla Electric Warriorilla.

Tutu – Lauttasaaren valssi: Tutuun Tutustuin kesällä Tornion festareilla. Käyn usein sisareni luona Lauttasaaressa, kuten viimeksi keskiviikkona. Näin ollen kappaleessa on jotain tuttuakin.

Jolly Jumpers – Palomino: Tyrnävä –  perunamarkkinat, pottuviina ja Jolly Jumpers. Aikuisten miesten rouheaa bluesia vuodelta 2006.

Geordie – All Because of You: Yhtyeen keikka Oulussa 1974 oli huikea. House of the Rising Sun soi komeasti Brian Johnsonin väkevästi vokalisoimana. Tässä orkesterin toinen suosittu iskusävelmä 44 vuoden takaa.”

– Yyte

Ensiferum: hauskaa folkkipoljentaa.

Motörhead: Lemmyn muistolle. Biisi, jonka kuulin tällä viikolla ensimmäistä kertaa.

Orden Ogan: Saksalaista power metallia, jossa on kaikki palaset kohdallaan. Vahva suositus ottaa diskografia haltuun.

Skiltron: Argentiinalaista folk metallia, totta kai… eikäku…

Forefather: Kassu tuli tänään postissa (limited to 100). Anglo-saksilaisen perinnön glorifiointia. Tekee mieli valloittaa linnoituksia.

Beast In Black: 2010-luvun Final Countdown.”

    – Spinebrain

Dixie Chicks – Long Way Around: Tämän kokonaissointi miellytti jo kasiluokalla. Ei ollut paljoa kavereita, jotka tätä olisi kuunnelleet.

Pink Floyd – Comfortambly Numb: Ok ralli.

Distance, Light & Sky – Western Avenue: Distance, Light & Skyta tuli spämmättyäkin, mutta juuri tätä nimenomaista raitaa ei YouTubesta löytynyt. Spotify pelastaa.

William Bell – Poison in the Well: Soulahtava levy oli miellyttävä yllätys. Mukavan luomu yleissoundi ja vakuuttava laulusuoritus mr. Belliltä. Koko albumin voi kuunnella helposti.

Dire Straits – Tunnel of Love: ”Making Movies”-levyn aloitus, jonka kuunneltuani löydän aina itseni kuuntelemasta myös loppulevyn finaaliin saakka.”

    – A

Symphony X: Vanhaa kunnon sinfoniaprogea.

Rainbow: Dio balladin parissa.

Igorrr: On niin kummaa tämä musiikki, että jotenkin tykkään.

California Guitar Trio – Melrose Avenue: Keskivertoa akustisen hiplaamista.

Gojira – Death of Me: Vanhempaa Gojiraa. Ei silti huonoa.

Woodkid: Kohtuulliset jouset.

Eagles: Minunhan ei tähän Eaglesiin pitäs sotkeutua. Mut löyty niiltä hyväkin biisi.

Shirley Bassey: Ne alun torvet.

Pain of Salvation: Progemetallibiisien kärkeä. Edelleen.

Mr. Bungle: Levotonta meininkiä. Hullua.”
– T

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve

Noel Gallagher 50 vuotta 29.5.2017

Noel Gallagher täyttää tänään 29.5. 50 vuotta. Manchesterilaislähtöinen muusikko muistetaan tietenkin Oasis-yhtyeen lauluntekijänä ja kitaristina sekä sittemmin soolouralta. Tasaisin väliajoin mediassa noteerataan myös yhteenotot pikkuveli-Liamin kanssa, milloin mistäkin aiheesta.

Noel, vaikka onkin vasenkätinen, soittaa kitaraa kuten oikeakätiset. Hän oli roudarina toisen manchesterilaisbändin Inspiral Carpetsin mukana 80-luvun lopulla, kun kuuli Liamin perustaneen The Rain-nimisen yhtyeen. Noel palasi Englantiin ja totesi Liamille tämän bändin olevan ”shite” mutta myös, että pikkuveljessä oli potentiaalia: tämän tulisi vain antaa isoveljen ottaa lauluntekovastuu.

Vuonna 1994 Oasis julkaisi ensilevynsä Definitely Maybe, joka sinkoutui suoraan kotimaassaan listakärkeen ja siitä tuli historian nopeimmin myyty debyyttilevy. Sitä seuranneet (What’s the Story) Morning Glory? ja Be Here Now nostivat yhtyeen maailman johtavaksi rock-yhtyeeksi, josta suunta kylläkin kääntyi nopeasti alaspäin. Bändin toistaiseksi viimeiseksi, seitsemänneksi, studiolevyksi jäi Dig Out Your Soul vuonna 2008. Noel lähti yhtyeestä syksyllä 2009 kyllästyttyään riitelemään Liamin kanssa Pariisin keikan backstagella hetkeä ennen keikkaa.

Soolourallaan Noel Gallagher’s High Flying Birds-bändin kanssa hän on julkaissut kaksi kokopitkää levyä kolmannen ollessa vahvasti työn alla. Molemmat saavuttivat brittien albumilistan kärkipaikan sekä saivat positiivisia arvioita medialta.

Noel on ollut alusta saakka armoton Beatles-fani. Itse olen nähnyt Oasiksen kehityskaaressa paljon samankaltaisuutta Fab Fourin kanssa: alussa ollaan perinteinen rock-bändi, josta siirrytään vahvasti trippihenkisen haahuilun kautta takaisin kohti perinteisempää bändisointia, joka on kuitenkin kuorrutettu uusilla mausteilla kuten eksoottisemmilla soittimilla ja loopeilla. Varsinkin 90-luvun Oasiksen sävellyksissä ja sanoituksissakin on paljon Lennonia & McCartneyta. Onpa Noel todennut myös, että ”jos hän olisi elänyt samoihin aikoihin, hän olisi varmasti kirjoittanut Hey Juden ennen Beatlesia”.

Vaikka mediassakin miestä on syytetty liki vanhojen suosikeiden ryöstöviljelystä, en ainakaan itse mahda mitään sille että Definitely Maybe- sekä (What’s the Story) Morning Glory?-levyt ovat tuttuudessaan syntisen helppoja kuunnella. Jos on yhtään perehtynyt Noelin suosikeihin, voi vaikutteet kuulla selvästi ja kuulijana tiedostaa, että tässä käydään vähän muidenkin lääkekaapilla. Silti noista lauluista nauttii.

Myöhemmällä urallaan Gallagher on kuitenkin päässyt eroon vanhoista pahoista tavoista, myös ulkomusiikillisesti. Soolouran kaksi levyä esittelevät kypsempää näkemystä sekä sävellyksissä että sanoituksissa. Molemmat albumit kuulostavat enemmän ”omalta jutulta” kuin kenenkään kopioinnilta. Omalla kohdalla varsinkin jälkimmäistä Chasing Yesterday-levyä tulee kuunneltua silloin tällöin.

Kokoan tähän loppuun pienen soittolistan, jolta löytyy yksi nosto jokaiselta Oasis-levyltä (joka on vähintään Noelin kirjoittama, osa myös hänen laulamiaan) sekä yhdet laulut myös molemmilta soolouran levyiltä.

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/5ueoUvFK181LlNnQmIfwZa