Toomion TOP200-biisit: 196. Simon & Garfunkel – The Sound of Silence

Disturbed on tästä muistuttanut helkkarin ärsyttävällä, joskin Paul Simonin itsensä kehumalla cover-versiolla. En pysty sitä kuuntelemaan.

Alkuperäinen teos on vuodelta 1964. Se oli alunperin tehty ja äänitetty akustisena. Silloin se ei mainittavaa menestystä saanut, mutta sähköistetyn folk rockin tultua muotiin kävi toisin. Tuottaja Tom Wilson kävi vuonna 1965 Bob Dylanin bändille sanomassa, että soittakaapa tähän akustisen version päälle rummut, sähkökitara ja basso. Silloin natsasi.

Paul Simon oli debyyttilevyn floppauksen jälkeen muuttanut Englantiin ja kuuli vasta myöhään, että sinkku on noussut listaykköseksi. Myös Art Garfunkel oli tästä yllättynyt. Näin miehet palasivat yhteen ja historiaa on sen jälkeen tehty muillakin teoksilla.

”Hello darkness, my old friend.” Siinäpä yksi maailman hienoimpia laulettuja fraaseja. Sen syntytarina tuli Simonin tavasta laulaa pimeässä vessassa. Niin on tämäkin kappale on siellä pitkän ja vaivalloisen prosessin tuloksena syntynyt. Kun Simonilta itseltään kysytään lyriikoiden tarkoitusta, vastaa hän siihen seuraavasti: ”Olen tehnyt sen 21-vuotiaana. En ole enää 21-vuotias. En siis tiedä.” Ehkä siinä ihmisten kommunikoinnin vaikeutta perataan.

Artin ja Paulin lauluhan on mieletöntä. Sävellys on niin hieno, että outoa on, jos tästä ei pidä. Tosin sellaisiakin on. Kappale on nimittäin aika ylhäällä myös Maailman huonoimmat biisit -listalla. Liian itsestäänselvää folk rockia kuulemma.

Aamuyöstä. Keväällä, kun jo kahdelta alkaa olla valoisaa. Pihalla on kylmä, mutta vihreää.

https://www.youtube.com/watch?v=qn0QBXMYXsM https://open.spotify.com/track/2YplrdHMBoRdnHgMeHEwHm?si=hkmTdfzqQiypnnaSqmT4JA

Viikon Aivoradio 52

Mark Knopfler – So Far From The Clyde: Tulmasävyinen teos Marcin kuudennelta sooloalbumilta Get Lucky (2009). Kitarastaan mies tunnetaan, tässäkin kappaleessa se soi niin knopflermaisen pelkistettynä, mutta kuulakkaana.

Tubes – Don’t Touch Me There (live): Vahvasti teatraaliseen parodiaan pohjaavan yhtyeen kappale on luonnollisesti kuultava live-versiona.

Rutles – Good Times Roll: The Rutlesin musiikki saattaa kuulostaa tutulta. Bändissä vaikuttivat myös Monty Python ryhmässä mukana olleet Eric Idle ja Neil Innes, joista jälkimmäisen tekemiä yhtyeen kappaleet olivat. Jostain syystä Innes joutui myös oikeudessa todistamaan sävellystensä olevan ihka omiaan. Albumi the Rutles ilmestyi vuonna 1978.

Mick Jagger – Joy: Goddess In The Doorway (2001) oli jo Mickin neljäs sooloalbumi, joka ei mitenkään suuri kaupallinen menestys ollut. Mick on (ainakin minun mielestäni) Rollari ja That´s it. Tällä kappaleella on muuten kuultavissa myös Bonoa vokaalihommissa.

Little Steven – St. Valentine´s Day: Kappale on alunperin julkaistu jo vuonna 2009 The Cocktail Slippers’ -yhtyeen versiona nimellä St. Valentine´s Day Massacre. Laulun tekijä Steven Van Zandt julkaisi sen myös itse.

Blues Section – Only Dreamin´: Jim Pembroken sävellys vuodelta 1967 julkaistiin alunperin singlenä. Blues Sectionissa soittivat tässä sessiossa: Jim Pembroke, Hasse Walli (kitarat), Måns Groundstroem (basso), Ronnie Österberg (rummut), Eero Koivistoinen (saksofoni) sekä Otto Donner (piano). Kansainvälisen tason musiikkia jo tuolloin tältä Wigwamin esiasteelta.

Beatles – Revolution 1: Vallankumouksen rauhallinen blues-tempoinen versio ilmestyi Valkoisella tuplalla 1968.

Riki Sorsa – Autograph: Rikin Changing Tunes albumi ilmestyi vuonna 1981 ja nosti hänet minun arvostuksessani muusikkojen armoitettujen joukkoon. Levy oli Kassu Halosen tuottama ja tämän kappaleen sävelsi Jim Pembroke. Uumajassa oli tapanamme viettää Suomen Itsenäisyyspäivää hieman reippaammin. Vuonna 1981 meille oli esiintymässä Universum -ravintolassa Riki ja hauskaa oli. Meninkin seuraavana päivänä bileitten jatkoilta yliopistolle tumma juhlapuku päällä.”
– Yyte

Halestorm – Ride the Lighting: Tuli vastaan FB-feedissä. Päätin kuunnella, vaikka onhan näitä Temallica-covereita jo satoja. Lzzyn vokaalit ja skittasoundi yllättivät: vielä on nuorissa toivoa tulevaisuuteen vaikken bändin muuta tuotantoa tunnekaan.

The Night Flight Orchestra – Gemini: Soilworkin Speed laulaa Totoa 80-luvun tuulipukuhengessä…mitäs hittoa tämä nyt on? Lienee niin että jing ja jang pysyvät balanssissa kun vaihtaa nahkaa lennosta. Mahtavaa!

Dool – She Goat: Olin unohtanut (jostain syystä) tämän levyn vuoden 2017 -listoilta. Kun tykittelin tämän eilen uudestaan muistin miksi tämä on todella upea. Tässä yhtyvät The Devils Blood ja The Year Of The Goat parhaalla mahdollisella tavalla.

Mindkult – Howling Witch: Fowst soittaa itse kaikki instrumentit ja laulaakin vielä pahuksen komeesti. Onneksi tämä ei ole Ruotsista vaan Virginiasta USAsta. Mindkult on Electric Wizardin ja Uncle Acid & The Dead Beatsin lehtolapsi, josta innostuin kovaa.

Circle – Vaellus: Circle voi ja osaa tehdä ihan mitä vaan… Olen entistä enemmän kallistumassa siihen mielipiteeseen. Bändin aito hulluus pitää kokea livenä, mutta onneksi kuuloaistihavaintojen perusteellakin tätä voi täydellä sydämellä promovoida.

Huora – Kovia ja kiljua: Bändin nimi aikanaan aiheutti leukojen venymisreaktiota, mutta onneksi musa on niin paljon parempaa. Tämmöinen rehellinen punkkirock on hyvää, kun se on hyvää. Solisti Anni on intohimoinen saunoja, josta tulee aina 1,5 bonuspistettä. Levy on kokonaisuutena erittäin kompakti ja napakka.”
– Spinebrain

The Beatles – A Day in the Life: Melkeinpä jokaisen joulun aikaan tulee hetki Beatlesia kuunneltua. Sgt. Pepper & co. -levyltä kuului nyt nostaa tämä.

Olavi Uusivirta – Kultaa hiuksissa: Kesän keikkaputkessa versioitiin tämä Uusivirran raita. Oli hauska tilanne, kun tätä ehdotettiin biisilistalle: ”Voisi vetää Uusivirtaa sieltä uudelta levyltä” – ”no, on siellä se yksi ookoo biisi”.

Daft Punk – Fragments of Time: Loppukesäiltojen taika taltioituna ja grooveen verhoiltuna.

Ultra Bra – Älä soita tänne enää koskaan: UB:n ”Sinä päivänä kun synnyin” oli ensimmäinen oma CD:ni. Silloin tämä biisi ei vielä kolahtanut, mutta tänä vuonna kyllä. Ja tulipa bändi viimein nähtyä Ilosaaressakin. Vyöryy…

Tuomari Nurmio – Suuri ja rento ote: Nurmion uusi ”Dumarillumarei” on yksi vuoden levyistä. Tuomari vain jaksaa paahtaa ja sanottavaa löytyy. Vastustamatonta charmia.

Radiohead – How to Disappear Completely: Radiohead oli toukokuun ulkoilumusiikkia. Tässä osuu mahtavasti osaset kohdilleen ja teos kuulostaa juuri nimensä mukaisen pois häipyvältä.

Belle & Sebastian – Asleep on a Sunbeam: Kevään indie-putkessa tuli kuunneltua Belle & Sebastiania. Kepoinen rallattelu ja hiplailusoitantaa, selkeää melodista kyvykkyyttä.

Fleetwood Mac – Rhiannon: Fleetwod Macin ”Rumoursista” meni kaksi vuotta siirtyä edeltävään, bändin nimeä kantavaan levyyn. ”Rhiannonissa” on mystinen ulottuvuus, eikä ihme, jos joku on aikanaan saattanut Stevie Nicksiä pitää epäilyttävänäkin naisena…

Ryan Gosling & Emma Stone – City of Stars: ”La La Land” oli vuoden elokuvahittejä. Tunnusbiisissä pieni on suurta ja kokonaisuus osiaankin suurempi summa. Mahtavaa, että tällaisella kappaleella (ja B-osalla erityisesti) voi vielä vuonna 2017 voittaa Oscarin.”
– A

Saimaa – Lentävä suomalainen: Saimaa saattaa lopulta nousta korkealle vuoden levyä valkatessa. Soittohan on sinnepäin. Myös biisin ja koko levyn teema istuu minulle.

A Perfect Circle – The Doomed: A Perfect Circlellä on pärjättävä niin kauan, kunnes Tool sen levynsä julkaisee.

Mopo – Niin aikaisin: Jännää suomalaista jazzia.

Stu Larsen – Going back to Bowenville: En tiedä miehestä mitään. Biisi vain tuntui hyvälle.

Antimatter – God Is Coming: Portisheadin jäljillä. Omasta mielestäni paremmin polulla pysyen.

Juha Vainio – Yleisessä saunassa: Siskonmies tätä joulunpyhinä soitteli. Kuulemma siksi, että soinnut vaihtuvat suunnilleen joka sanalle. Riittävän haastava.”
– T

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve

Viikon Aivoradio 48

Olemme päättäneet luoda viikoittain päivittyvän Spotify-soittolistan. Viikon Aivoradiossa on jokaiselta Ausculton jäseneltä 5-10 kappaletta, jotka kullakin on jollain tapaa viikon aikana päässä soinut. Nämä eivät todennäköisesti ole samoja biisejä, jotka Facebookin aikajanalla kulkevat.

Toivomme, että tältä perjantaisin päivittyvältä listalta löytyy jokaiselle mukava kattaus musiikkia. Pääsääntöisesti emme liiku missään teemassa, vaan laitamme tänne vain jollain tapaa päihimme jääneitä kappaleita. Jäsenemme myös kirjoittavat pienimuotoisen päivityksen listan koostumukseen.

Ghorwane – Majugurenta: Mosambikilaisen yhtyeen musiikkityyli on marrabenta. Kappale kehittyy soljuvalla poljennolla eteneväksi ilmavaksi musiikkinautinnoksi. Se julkaistiin 1993 – vuonna, jolloin yhtyeen säveltäjä ja saksofonisti Jose Alage murhattiin.

Carola & Umo – Rakkauden jälkeen: Carola Standerskjöd oli yksi kaikkein taitavimmista solisteistamme – tulkitsija vailla vertaa. Ja kun hänen aikanaan taustalla soittivat aidot muusikot, oli esityksissä myös syvyyttä.

Mikko Alatalo – Maailmaan / Kaunis mies: Mikko elävänä Pispalassa aikaan, kun mies oli vielä Rock. Rummuissa ystäväni Kalajoen Raution kylästä – Heikki ”Hessu” Hakola.

Erja Lyytinen – Steamy Windows: Mitäs Tähdet Tähdet -kisasta, kun Erja äänestettiin Euroopan parhaaksi blueskitaristiksi vuonna 2017 Blues Magazinen äänestyksessä.

T-Rex – Planet Queen: Marc Bolan lähti täältä liian nuorena, vain 30 -vuotiaana auto-onnettomuuden uhrina. Tämä kappale julkaistiin vuoden 1971 albumilla Electric Warriorilla.

Tutu – Lauttasaaren valssi: Tutuun Tutustuin kesällä Tornion festareilla. Käyn usein sisareni luona Lauttasaaressa, kuten viimeksi keskiviikkona. Näin ollen kappaleessa on jotain tuttuakin.

Jolly Jumpers – Palomino: Tyrnävä –  perunamarkkinat, pottuviina ja Jolly Jumpers. Aikuisten miesten rouheaa bluesia vuodelta 2006.

Geordie – All Because of You: Yhtyeen keikka Oulussa 1974 oli huikea. House of the Rising Sun soi komeasti Brian Johnsonin väkevästi vokalisoimana. Tässä orkesterin toinen suosittu iskusävelmä 44 vuoden takaa.”

– Yyte

Ensiferum: hauskaa folkkipoljentaa.

Motörhead: Lemmyn muistolle. Biisi, jonka kuulin tällä viikolla ensimmäistä kertaa.

Orden Ogan: Saksalaista power metallia, jossa on kaikki palaset kohdallaan. Vahva suositus ottaa diskografia haltuun.

Skiltron: Argentiinalaista folk metallia, totta kai… eikäku…

Forefather: Kassu tuli tänään postissa (limited to 100). Anglo-saksilaisen perinnön glorifiointia. Tekee mieli valloittaa linnoituksia.

Beast In Black: 2010-luvun Final Countdown.”

    – Spinebrain

Dixie Chicks – Long Way Around: Tämän kokonaissointi miellytti jo kasiluokalla. Ei ollut paljoa kavereita, jotka tätä olisi kuunnelleet.

Pink Floyd – Comfortambly Numb: Ok ralli.

Distance, Light & Sky – Western Avenue: Distance, Light & Skyta tuli spämmättyäkin, mutta juuri tätä nimenomaista raitaa ei YouTubesta löytynyt. Spotify pelastaa.

William Bell – Poison in the Well: Soulahtava levy oli miellyttävä yllätys. Mukavan luomu yleissoundi ja vakuuttava laulusuoritus mr. Belliltä. Koko albumin voi kuunnella helposti.

Dire Straits – Tunnel of Love: ”Making Movies”-levyn aloitus, jonka kuunneltuani löydän aina itseni kuuntelemasta myös loppulevyn finaaliin saakka.”

    – A

Symphony X: Vanhaa kunnon sinfoniaprogea.

Rainbow: Dio balladin parissa.

Igorrr: On niin kummaa tämä musiikki, että jotenkin tykkään.

California Guitar Trio – Melrose Avenue: Keskivertoa akustisen hiplaamista.

Gojira – Death of Me: Vanhempaa Gojiraa. Ei silti huonoa.

Woodkid: Kohtuulliset jouset.

Eagles: Minunhan ei tähän Eaglesiin pitäs sotkeutua. Mut löyty niiltä hyväkin biisi.

Shirley Bassey: Ne alun torvet.

Pain of Salvation: Progemetallibiisien kärkeä. Edelleen.

Mr. Bungle: Levotonta meininkiä. Hullua.”
– T

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve

Noel Gallagher 50 vuotta 29.5.2017

Noel Gallagher täyttää tänään 29.5. 50 vuotta. Manchesterilaislähtöinen muusikko muistetaan tietenkin Oasis-yhtyeen lauluntekijänä ja kitaristina sekä sittemmin soolouralta. Tasaisin väliajoin mediassa noteerataan myös yhteenotot pikkuveli-Liamin kanssa, milloin mistäkin aiheesta.

Noel, vaikka onkin vasenkätinen, soittaa kitaraa kuten oikeakätiset. Hän oli roudarina toisen manchesterilaisbändin Inspiral Carpetsin mukana 80-luvun lopulla, kun kuuli Liamin perustaneen The Rain-nimisen yhtyeen. Noel palasi Englantiin ja totesi Liamille tämän bändin olevan ”shite” mutta myös, että pikkuveljessä oli potentiaalia: tämän tulisi vain antaa isoveljen ottaa lauluntekovastuu.

Vuonna 1994 Oasis julkaisi ensilevynsä Definitely Maybe, joka sinkoutui suoraan kotimaassaan listakärkeen ja siitä tuli historian nopeimmin myyty debyyttilevy. Sitä seuranneet (What’s the Story) Morning Glory? ja Be Here Now nostivat yhtyeen maailman johtavaksi rock-yhtyeeksi, josta suunta kylläkin kääntyi nopeasti alaspäin. Bändin toistaiseksi viimeiseksi, seitsemänneksi, studiolevyksi jäi Dig Out Your Soul vuonna 2008. Noel lähti yhtyeestä syksyllä 2009 kyllästyttyään riitelemään Liamin kanssa Pariisin keikan backstagella hetkeä ennen keikkaa.

Soolourallaan Noel Gallagher’s High Flying Birds-bändin kanssa hän on julkaissut kaksi kokopitkää levyä kolmannen ollessa vahvasti työn alla. Molemmat saavuttivat brittien albumilistan kärkipaikan sekä saivat positiivisia arvioita medialta.

Noel on ollut alusta saakka armoton Beatles-fani. Itse olen nähnyt Oasiksen kehityskaaressa paljon samankaltaisuutta Fab Fourin kanssa: alussa ollaan perinteinen rock-bändi, josta siirrytään vahvasti trippihenkisen haahuilun kautta takaisin kohti perinteisempää bändisointia, joka on kuitenkin kuorrutettu uusilla mausteilla kuten eksoottisemmilla soittimilla ja loopeilla. Varsinkin 90-luvun Oasiksen sävellyksissä ja sanoituksissakin on paljon Lennonia & McCartneyta. Onpa Noel todennut myös, että ”jos hän olisi elänyt samoihin aikoihin, hän olisi varmasti kirjoittanut Hey Juden ennen Beatlesia”.

Vaikka mediassakin miestä on syytetty liki vanhojen suosikeiden ryöstöviljelystä, en ainakaan itse mahda mitään sille että Definitely Maybe- sekä (What’s the Story) Morning Glory?-levyt ovat tuttuudessaan syntisen helppoja kuunnella. Jos on yhtään perehtynyt Noelin suosikeihin, voi vaikutteet kuulla selvästi ja kuulijana tiedostaa, että tässä käydään vähän muidenkin lääkekaapilla. Silti noista lauluista nauttii.

Myöhemmällä urallaan Gallagher on kuitenkin päässyt eroon vanhoista pahoista tavoista, myös ulkomusiikillisesti. Soolouran kaksi levyä esittelevät kypsempää näkemystä sekä sävellyksissä että sanoituksissa. Molemmat albumit kuulostavat enemmän ”omalta jutulta” kuin kenenkään kopioinnilta. Omalla kohdalla varsinkin jälkimmäistä Chasing Yesterday-levyä tulee kuunneltua silloin tällöin.

Kokoan tähän loppuun pienen soittolistan, jolta löytyy yksi nosto jokaiselta Oasis-levyltä (joka on vähintään Noelin kirjoittama, osa myös hänen laulamiaan) sekä yhdet laulut myös molemmilta soolouran levyiltä.

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/5ueoUvFK181LlNnQmIfwZa

”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” – B:lla alkavat artistit.

”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” on Robert Dimeryn toimittama musiikkikirja, josta B:llä alkavat artistit kahlasin läpi. Vastaan tuli monenlaista levyä, niin hyviä, keskivertoja kuin sysihuonojakin. Tässä pieni tiivistelmä levyistä, sekä mielestäni parhaista biiseistä niillä. Parhaat biisit löytyvät soittolistasta tekstin lopussa.

JOKAISEN PITÄISI TÄMÄ LEVY OMISTAA!

1. Buckley, Jeff – Grace (1994, alternative rock)
“Myös laulajan traagisella kohtalolla puolittain ratsastava levy. Tällä kertaa se laulaja oli tosiaankin taitava.”

NÄMÄ LEVYT VOI KUUNNELLA USEASTI

2. Bowie, David – Rise & Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972, glam rock)
“Hyvä teos varmasti aikanaan. Oikeastaan vain Starman pomppaa biisinä ylös.”

3. Björk – Debut (1993, electronic pop)
“Muutama hullun kova biisi ja sitten sellaista björkmäistä taidekilkuttelua.”

4. Black Sabbath – Black Sabbath (1970, heavy metal)
“Huojuntaa laadussa ja sävellyksissä, jopa soitossa, mutta on tällä myös hetkensä.”

5. Black Sabbath – Paranoid (1970, heavy metal)
“Tässä on eniten Black Sabbathia. Ehkä johtuu noista hiteistä.”

6. Blood, Sweat & Tears – Blood, Sweat & Tears (1968, rock)
“Tuttuja sävelkulkuja big band-hengessä ja hyvällä groovella. Oikein hyvää meininkiä. Autoon sopivaa.”

7. Björk – Vespertine (2001, electronica)
“Eteeristä huttua, ei niin hyvä kuin aiemmat.”

8. Beck – Sea Change (2002, alternative rock)
“rauhallista ja kaunista, jopa pearl jam tyyppistä maalailua. Beckiä parhaimmillaan.”

9. Brubeck, Dave – Time Out (1959, cool jazz)
“Hyvää perusjazzia, alkupää jopa huippua. ”

10. Big Brother & the Holding Company – Cheap Thrills (1968, blues rock)
“Kyllä Janisin ääni oli maineensa veroinen, ihan äänen takia tämä täällä kannattaa olla.”

11. Bon Jovi – Slippery When Wet (1986, hard rock)
“tukkarockin kulmakiviä, mutta alkupuolen jälkeen lähinnä kylmänväreitä herättävää tekokovaa hempeilyä.”

12. Black Crowes – Shake Your Money Maker (1990, southern rock)
“Hyvää etelän bluesrockia. Mukavaa mätkettä.”

13. Beck – Guero (2005, alternative rock)
“Jännittäviä ja ehdottoman omaperäisiä kitarariffejä. ”

14. Basie, Count – The Atomic Mr. Basie (1958, swing)
“Vanhaa big-band-jazzia. meininkiä. Oikein mukavaa.”

15. Bee Gees – Odessa (1969, pop)
“Korkealta laulettu konseptialbumi, joka ehkä vaatisi tarkkaa sanojen seuraamista.”

16. Buena Vista Social Club – Buena Vista Social Club (1997, son cubano)
“Hieno tarina. Juuri sitä kuubalaista musiikkia, mitä sen kuuluukin olla. Tälle on paikkansa.”

17. Boston – Boston (1976, hard rock)
“AOR-musiikkia ennen kuin se oli AOR-musiikkia. Aivan hyvää peruskauraa.”

NÄMÄ ALBUMIT KANNATTAA AINAKIN KERRAN KUUNNELLA

18. Baez, Joan – Joan Baez (1960, folk)
“Kantaaottavaa nainen ja kitara-laulantaa. Hetkittäinen menee syvällekin, sillä Joan osaa laulaa.”

19. Beatles – Abbey Road (1969, rock)
“Legenda. Vähän sekava kuitenkin.”

20. Beta Band – Heroes to Zeros (2004, electronic)
“Kummallista musiikkia. Hirvittävän tavallista, mutta ei kuitenkaan. On niin outo, että voi olla, että paikka täällä on oikeus ja kohtuus.”

21. Bad Company – Bad Company (1974, hard rock)
“Perusrockia.”

22. Booker T & the MGs – Green Onions (1962, r&B)
“Alkukantaista urkumusiikkia. Blues-henki huokuu ja sikari tuoksuu. Teemailtoihin taustalle.”

23. Boards of Canada – Music Has the Right to Children (1998, electronica)
“Omalla laillaan legendaarinen kilkutusbändi. Vähän soundit ovat vanhahkot, mutta on tämä varmasti uranuurtaja tällä alalla.”

24. Black Sabbath – Vol 4 (1972, heavy metal)
“Epätasainen albumi legendaarisilla kansilla. Muutama hämmentävän huonosti soitettu kohta.”

25. Beck, Jeff – Truth (1968, blues rock)
“Vanhaa rokkia, ihan aikansa mukaista.”

26. Buckley, Tim – Goodbye & Hello (1967, folk rock)
”Tunteellista ja vakuuttavaa laulutyötä ja mahtipontisia sävellyksiä.”

27. Björk – Medúlla (2004, vocal)
“Äänenkäyttöä parhaimmillaan, mutta biiseinä toki aika epäselkoja. ”

28. Beta Band – Hot Shots II (2001, electronic)
“Helpompaa Radioheadia, myös vähän keskinkertaisempaa. Ei ihan kanna albumimittaa asti.”

29. Beastie Boys – Ill Communication (1994, hip hop)
“Legenda, muta pidemmän päälle rasittava.”

30. Blur – Blur (1997, indie rock)
“Semittäistä brittirokkia. Joku tässä on vain niin angstia. Ei jaksa enää.”

31. Blue Nile – A Walk Across the Rooftops (1984, sophisti-pop)
“Kasarimeininkiä aika rauhallisella otteella. Ei pahakaan.”

32. Bees – Sunshine Hit Me(2002, indie rock)
“Erikoista musiikkia. Zero 7 tulee jotenkin mieleen. Sellaista chillailua ska-otteella. Hyvin rauhallista.”

33. Blue Cheer – Vincebus Eruptum (1968, psychedelic rock)
“Osittain rasittavaa esi-stoneria. On siellä hyvääkin ja paikan listalla tavallaan ymmärtää.”

34. Big Black – Atomizer (1986, noise rock)
“Raastavaa punkia. Aika höyryvetoinen tunnelma. Ei ihan onnetonta. Huonot soundit.”

35. Big Star – Third (1978, power pop)
“Liian pitkä levyllinen kantrirokkia. Tai jotain sellaista helppoa. Vähän liian helppoa.”

36. Belle & Sebastian – If You’re Feeling Sinister (1996, chamber pop)
“Liian iloista ja siloista indiepoppia. Varmaan tyylissään maailman kärkeä, mutta tylsää on.”

37. Beatles – Beatles (1968, rock)
“Myös legenda. En ole vielä sisäistänyt”

38. Beatles – Sgt Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967, rock)
”Kappaleina ei minun makuuni, mutta kunnianhimoisuudessaan tärkeä levy.”

39. The Band – The Band (1969, roots rock)
”Aika rasittavalla laululla varustettua musiikkia.”

40. Bowie, David – Low (1977, art rock)
” B-puolen Ambientia voisi kuunnella levyllisen. Eikä tämä läpeensä kehno ole muutenkaan.”

41. Buffalo Springfield – Again (1967, psychedelic rock)
“Tylsää kantripohjaista rokkia. Ei pelasta Young ja Stillskään tätä. Tylsää on. Ei voi mitään.”

42. Bonnie Prince Billy – I See a Darkness (1999, indie rock)
“Sellaista tasapaksua akustista indie-folkia. Tällaisia bändejä on arviolta miljoonia.”

43. Beastie Boys – Licensed to Ill (1986, rap rock)
“Oivaltavia lainailuja rocklegendoista, mutta osa biiseistä on aikamoisen rasittavia.”

44. The Byrds – The Notorious Byrd Brothers (1968, psychedelic rock)
“Parempaa ja vauhdikkaampaa Byrdsiä. Ehkä Crosbyn poislähtö teki vain hyvää.”

45. Black, Frank – Teenager of the Year (1994, alternative rock)
“Vähän liian pitkä albumillinen sekavasti koostettua punk pop rockia. Hyviäkin paloja on.”

46. Beau Brummels – Triangle (1967, folk rock)
“Psykedelian ja hyvän välimaastossa pyörivää aikansa musiikkia. Kyllä tämä varmaan paikkansa listalla ansaitsee.”

47. Banhart, Devendra – Rejoicing in the Hands (2004, indie folk)
“Folkia. Outoa.”

48. Brel, Jacques – Olympia ’64 (1967, chanson)
“Ranskalaisen musiikin perikuva. Live-levytys ei soundeiltaan ole parasta, mutta onhan tuossa yritystä.”

49. Blur – Modern Life is Rubbish (1993, britpop)
“Brittirokkia, perus-sellaista. Keskinkertaista ollut minulle aina. Muutamia hyviäkin riffejä on.”

50. Big Star – # 1 Record (1972, power pop)
“Kantrimaista rockia. Ei ihan hirvittävää, mutta hivenen tylsähköä kyllä.”

51. Baker, Anita – Rapture (1986, quiet storm)
“Kunnon kasarisiirappia.”

52. Bush, Kate – The Sensual World (1989, art rock)
“Sitä samaa nauhattoman basson säestyksellä. Leijumista jossain eteerisissä maailmoissa.”

53. Beatles – Rubber Soul (1965, folk rock)
“Tämäkään ei ole sävellystyön merkkiteos. Liian monta rallattelua. Ei eleanorerigbyjä.”

54. Beatles – Revolver (1966, rock)
“Legendaarista rockia. Muutamia hyviä sävellyksiä, muutama psykedelian prototyyppi ja paljon turhaa.”

55. Bee Gees – Trafalgar (1971, soft rock)
“Hienoja jousisovituksia, vaatisi ehkä tarkempaa tutustumista. Ehdottomasti levy joka listalle kuuluu.”

56. Brown, James – Live at the Apollo (1963, soul)
“Ei oikeastaan ollut sitä mitä odotin. Rauhallista ja hiljaista. On varmasti parempiakin levytyksiä tältä mieheltä.”

57. Bush, Kate – Hounds of Love (1985, art pop)
“Folk-fantasialauleskelua. Enemmän sitä, mistä Bush tunnetaan. Himpun epätasapainoinen vain.”

58. Beck – Odelay (1996, alternative rock)
“Aikamoisen sekavaa kilkutusta ja laahausta. Ei niin hyvä kuin guero.”

59. Bad Brains – I Against I (1986, hardcore punk)
“HC-punk-kaahausta. Eihän tähän pysty.”

60. Basement Jaxx – Remedy (1999, house)
“Liian vanhaa Jaxxia.”

61. Burman, Rahul Dev – Shalimar (1975, soundtrack)
“Bolliwood-elokuvan soundtrack. Miltä lie ajalta? Tarvitsisi sen elokuvan taustalle. Varmasti siihen sopii hyvin.”

62. Beatles – A Hard Day’s Night (1964, rock)
“Pikkusen liian Beatlesiä. Liian vanha soundi. Hyviä sävellyksiä osin, mutta liikaa rillumareitä.”

63. Burning Spear – Marcus Garvey (1975, reggae)
“Jotain alkukanta-reggaeta. Ihan jees. Reggaeksi.”

64. Badly Drawn Boy – Hour of Bewilderbeast (2000, indie folk)
“Folkia. Ei jaksa.”

65. Byrds – Fifth Dimension (1966, folk rock)
“Kantrirokkia. Mainstreamia mulle, mutta aikanaan varmaan ollut jotenkin uraauurtavaa.”

66. Beach Boys – Today! (1965, orchestrated rock)
“Beach boys-höttö jatkuu. Muutamia hyviä pätkiä, mutta onhan tämä aika yksinkertaista.”

67. Byrds – Mr. Tambourine Man (1965, folk)
“Ei huippua kokonaan, mutta pari hyvää sävellystä.”

68. Bowie, David – Aladdin Sane (1973, glam rock)
“progressiivisillä jazz-pianoilla siivitettyä erikoispoppirokkia. Muutama hyvä pätkä, mutta happoista on.”

69. Blondie – Parallel Lines (1978, pop rock)
“Pop rockia naislaululla. Muutama radiohitti ja loppu peruskamaa. Äänessä on aikamoista kantrisävyä.”

70. Bush, Kate – Dreaming, the (1982, art rock)
“Äänenkäytöllä kikkailua. Ei montakaan klassikkosävellystä. Mutta jopa karjuntaa sisältävää naislaulua.”

71. Bowie, David – ‘Heroes’ (1977, art rock)
“Kasarisoundia ennen kasikytlukua. Pahan kuuloisia soundeja, outoja kitarajuttuja ja pari hyvää instrumentaalia.”

72. Belle & Sebastian – Tigermilk (1996, indie pop)
“Samaa tylsähköä, vähän liian iloista musiikkia. En tiedä miksei sytytä. Liian helppoa.”

73. Burke, Solomon – Rock ‘n’ Soul (1964, R&B )
“Soulin alkuajoissa ollaan. Vähän liian imelää minun makuun. Hidasta blues-soulia.”

74. Bowie, David – Hunky Dory (1971, glam rock)
“Eipä paljon mistään kotoisin ilman Life in Marsia. ”

75. Beastie Boys – Paul’s Boutique (1989, alternative hip hop)
“Ei niin hyvä kuin Licensed to Ill. Liian rasittavaa räppiä rasittavilla äänillä ja hyvin itseään toistavalla räp-melodialla.”

NÄIHIN ÄLÄ KOSKE!

76. Bragg, Billy & Wilco – Mermaid Avenue (1998, folk rock)
“Kantria ja folkia. Wilco pelastaa paljon Braggin karmaisevalta ääneltä. Aika tylsää joka tapauksessa.”

77. Band – Music from Big Pink (1968, americana)
“Ei vaan iske tämä laulu.”

78. Bowie, David – Station to Station (1976, art rock)
“70-luvun lopun ihmepoppia. Liian vähän nyansseja, monotonista ja kummaa. Tässäkin levyssä on kuitenkin yksi helmi.”

79. Beach Boys – Pet Sounds (1966, progressive pop)
“Surffendaalia. Turhan kaukaa historiasta minulle.”

80. Buckley, Tim – Greetings from LA (1972, funk)
“Taidepläjäys. Ihmeellistä scat-soolottelua ja sekoilevia sävellyksiä. Hajanainen teos.”

81. Badu, Erykah – Mama’s Gun (2000, neo soul)
“kammottavaa R&B:tä”

82. Buzzcocks – Another Music in a Different Kitchen (1978, punk rock)
“Alkupunkia. Osittain jopa kuunneltavaa. Rasittavaakin mahtuu joukkoon.”

83. Beatles – With the… (1963, rock and roll)
“Ei kovinkaan ihmeellinen albumi. Kopiokappaleita, eikä mitään järkevää linjaa.”

84. Ben, Jorge – África Brasil (1976, world music)
“Oikeastaan sellaista maailmanmusiikkia, jota ei jaksa pitkään kuunnella. Taustalla menee, mutta tällaista on tehty niin paljon, ettei aiheuta erikoisia värähdyksiä.”

85. Blur – Parklife (1994, britpop)
“Alku lähtee lupaavasti, mutta sitten se lopahtaa aika raskassoutuiseksi ja häiritseväksi brittirockiksi. Joku ei Blurissa vaan kanna riittävän pitkälle.”

86. Buckley, Tim – Happy Sad (1969, folk jazz)
“Keskinkertaista länkötystä. Hyvin 70’s. “

87. The Boo Radleys – Giant Steps (1993, psychedelic pop)
“Ja taas on keskinkertaista brittipoppia. Tylsää on. Taitaa kuitenkin olla kirjoittajan lempilapsi.”

88. Bowie, David – Young Americans (1975, blue-eyed soul)
“Tylsää poppia. Ei jumankauta, että tylsää. ”

89. Bragg, Billy – Talking with the Taxman About Poetry (1986, rock)
“Rasittavantyyppistä irkkufolkkia huonolla laululla ja pitkäveteisillä poliittisilla kannanotoilla.”

90. Beach Boys – Surf’s Up (1971, progressive pop)
“Sitä samaa lainelautailua.”

91. Bukem, LTJ – Logical Progression (1996, electronic)
”Vanhaa ja todella vanhan kuuloista elektronista tanssimusiikkia. Baskeri vinoon ja keltaset lasit päähän. Ei helvetti”.

92. Bauhaus – Mask (1981, gothic rock)
“Kamottavaa ölötystä. Musiikki ei periaatteessa ole täysin kamalaaa, mutta laulu on.”

93. Barrett, Syd – Madcap Laughs (1970, psychedelic folk)
“Kamala.”

94. Black Flag – Damaged (1981, hardcore punk)
“Raastavaa ja hirvittävää punkia, jossa on kyllä temponvaihtelupuolella jotain omaperäistäkin. Soundit vaan ovat niin paskat. Legenda, mutta ei tämä musiikkina kummoista ole.”

95. The Byrds – Sweetheart of the Rodeo (1968, country rock)
“Niin perinteistä kantria että hirvittää ja meinaa solmiokivi mennä kurkkuun. Hyi helevetti!”

96. Butthole Surfers – Locust Abortion Technician (1987, hardcore punk)
“Olipa hirveää äänisaastetta. Älkää testatko. ”

97. Birthday Party – Junkyard (1982, post-punk)
“Hirvittävää paskaa, laulo Nick Cave tai ei. Ihan persettä mölinää.”

98. B52s – B52s (1979, new-wave)
”On tämä oikeasti lähes kamalinta mitä voi olla.”

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/2O775vD7Imk2cDdZFjIq1X