Metallimusiikin olemus – 22. Valkoinen jättiläinen

The White Albumia eli The Beatlesin nimeä kantavaa klassikkoalbumia pidetään yleensä aikamoisena mestariteoksena. Näin siis silloin, kun puhutaan albumeista ihan ylipäätään ilman metallikytköstä.

Vuonna 1968 julkaistu Valkoinen albumi on tuplalevy ja sellaiseksikin aikamoinen pala purtavaksi. Jo aikalaistenkin mielestä se on sekalainen keitos, joka kuvaa bändin lopun aikoja ja ristiriitoja jäsenien välillä. Muita jäseniä alkoi kyllästyttämään John Lennonin morsiamen, Yoko Onon, kokoaikainen läsnäolo. McCartney taas sai pahoja katseita osakseen pomotuksensa vuoksi. Harrison teki liian outoa materiaalia ja Ringo vain yritti selviytyä kyydissä. Kaikesta huolimatta porukka pysyi nipin napin kasassa ja kappaleet saatiin valettua kahdeksi levyksi.

Levystä voisi saada kolme täysin eri tyylistä albumia, ja ne olisivat silti ihan riittävän pitkiä. Sekaan on mahtunut muutama helmi (While My Guitar Gently Weeps, Blackbird) ja muutama täysin kammottava sävellys (Ob-La Di, Ob-La Da, Piggies). Jos karkeasti jakaa, niin toinen levy on hiukan raskaammin soitettua poppia, jopa rockia. Kappaleet on jälleen huideltu miten sattuu. Esim. Piggies Blackbirdin jälkeen on hirvittävä tyylirikko.

While My Guitar Gently Weepsissä on metallimaista kaihomieltä bluesin muodossa. Myös sooloja soittava Eric Clapton on jotenkin metalliin vaikuttanut, vaikkei tullutkaan kaikkien osalta ilolla vastaanotetuksi. Kappaleesta tulee muuten mieleen Topi Sorsakoski, joka Suomen maalla tuntuu metalli-ihmisiä aina miellyttävän. Eniten metallia on kuitenkin Helter Skelter, joka on ihan oikeaa heviä. Se alkaa niin jytäkästi, että voisi olla 20 vuotta myöhemminkin sävelletty. Kappale on raivoisa. Täytyy muistaa, että sillä on myös valitettava linkki Charles Mansoniin ja hänen ”Perheensä” tekemiin murhiin. Why Don’t We Do It in the Road on lähes southern rockia. Sanoista tulee mieleen Rival Sons. Samaa on haettavissa Yer Bluesista. Sen voisi Stevie Ray Vaughankin soittaa. Ettei olisi jopa soittanut. Myös Birthday on aika lähellä raskaampaa rockia.

Kyllä Beatlet metalliin vaikuttivat. Pelkästään Helter Skelterillä on ollut sen suuntaisia vaikutuksia. Albumi kuuluu tälle listalle juuri tuon kappaleen takia. Levykokonaisuutena tämä ei mielestäni ole niin hyvä. Julmetun kokoinen möhkäle, jota on vaikea sulattaa. Sen voi niellä kokonaisena, mutta paljon olisi voinut jättää poiskin. Tästä jää ähky.

Esimerkkibiisinä juuri tuo Helter Skelter. Sitähän on myös Mötley Crüe coveroinut.

https://open.spotify.com/album/03Qh833fEdVT30Pfs93ea6

Toomion vuosi 2016

Vuosi 2016. Musiikkia on taas kuunneltu hemmetisti. Last.fm:n rullaamanakin aika monta päivää. Siihen päälle kun lyödään kaikki scrobblaamaton musiikki, on määrä aika hirmuinen. Kuten viime vuonna jo totesin, tulee vuosilistat oikeammiksi aina jälkijunassa. Näin myös 2015 vuoden levyt ovat päivittyneet. Laitan teille piruuttani jälleen kahden viimeisenkin vuoden tilastoja.

Ensin pieni koonti eniten kuunneltuihin artisteihin, albumeihin ja kappaleisiin. Nämä eivät siis ole mielestäni parhaita. Näitä vain olen kuunnellut SCROBBLATTUNA eli Spotifysta eniten. En ole niin pikkutarkka että jaksaisin itse laittaa listaan kaikkea, mitä olen autossa tai YouTubesta kuunnellut.

ENITEN KUUNNELLUT ARTISTIT

Tänä vuonna Type O Negative on ollut kovassa soitossa. Se oli niitä harvoja bändejä, joita kuuntelin läpi vuoden. Jopa Brasilian reissulla, vaikkei se oikeastaan siihen ympäristöön yhtään sopinutkaan. Myös Eppu Normaali on palannut listoille. Miksipä ei? Dream Theaterin paljous johtuu sen jumalattoman pitkästä uudesta albumista.

1. Type O Negative
2. Opeth
3. Dream Theater
4. Leprous
5. Anathema
6. Stam1na
7. Eppu Normaali
8. Gojira
9. Radiohead
10. Soilwork

ENITEN KUUNNELLUT ALBUMIT

Tämä se on aina hullu lista. Stam1na on kärjessä siksi, että albumi on hyvä ja Stam1nan musiikki vaatii aina monta kuuntelukertaa. Aphrodite’s Child jäi kuunteluun vain ja ainoastaan Saimaan keikan takia. Oli sen verran kova cover-veto Four Horsemenista, että piti kuunnella alkuperäistäkin useampaan kertaan. Garden of Delete on siitä hauska, että se oikeasti on jotain, mitä musiikki tulevaisuudessa yhä enemmän tulee olemaan – outoa tämän ikäiselle.

1. Stam1na – Elokuutio
2. Aphrodite’s Child – 666
3. Oneohtrix Point Never – Garden of Delete
4. UNKLE – War Stories
5. Radiohead – A Moon Shaped Pool
6. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen
7. Leprous – The Congregation
8. Devin Townsend Project – Trancendence
9. Opeth – Sorceress
10. Katatonia – The Fall of Hearts

ENITEN KUUNNELLUT KAPPALEET

Jätän tässä, kuten aiemmissakin listauksissa kappaleet, joita olen kuunnellut vain jutunkirjoittamismielessä tai esimerkiksi urheilukilpailussa DJ:nä toimiessa. Myös perheeni käyttää tiliäni välillä, joten jätän Sannin tältä listalta pois. Siitäkin huolimatta tylsä on lista, mutta Stam1na on saanut kuuntelua. Burn The Witch on hyvä kärkipaikan pitäjä, koska biisi lienee vuoden paras. Ainakin lähelle.

1. Radiohead – Burn The Witch
2. Stam1na – Mätä Hohtava Omena
3. Stam1na – Pienet Vihreät Miehet
4. Stam1na – Ikoneklasmia
5. Stam1na – Pala Palalta
6. Stam1na – D.S.M.
7. Stam1na – Elokuutio
8. Devin Townsend Project – Failure
9. Klone – Gone Up In Flames
10. Stam1na – Kuudet Raamit

Sitten tämän vuoden parhaiden listauksiin kahta edellistä vuotta muistellen… Aloitamme albumeista ja tällä kertaa laitan biisejäkin. Viime vuonna en niin tainnut tehdä.

VUODEN ALBUMIT 2014

1. Pepe & Saimaa – Saimaa (sijoitus viime tammikuussa 1.)
2. Cynic – Kindly Bent to Free Us (4.)
3. Opeth – Pale Communion (3.)
4. Fallujah – The Flesh Prevails (4.)
5. Saor – Aura (5.)
6. Yann Tiersen – Infinity (6.)
7. The War On Drugs – Lost In The Dream (*)
8. Anathema – Distant Satellites (7.)
9. The Contortionist – Language (8.)
10. Lotus Thief – Rervm (*)

VUODEN ALBUMIT 2015

1. Batushka – Litourgiya (*)
2. Leprous – The Congregation (1.)
3. Blind Guardian – Beyond the Red Mirror (2.)
4. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen (8.)
5. Between the Buried and Me – Coma Ecliptic (*)
6. Soilwork – The Ride Majestic (3.)
7. Deafheaven – New Bermuda (4.)
8. Killing Joke – Pylon (*)
9. Paradise Lost – The Plague Within (5.)
10. False – Untitled (*)

Ja näin päästään vuoteen 2016.

VUODEN ALBUMIT 2016

Lista on yllättävä. Kaksi vuosi sitten ennustamaani artistia mahtuu TOP10-albumeihin. Käyn vielä koonnin noista ennustuksista, joten palataan siihen kohta.

1. David Bowie – Blackstar

Enpä olisi uskonut, että David Bowien albumi vaikuttaa näin syvästi. Juu, ennustin sen aika kovaksi, mutta tein sen siksi, että yksi sinkku oli tuolloin jo julkaistu. Albumi on outo sekoitus kuolemaa ja fuusiojazzia sävytettynä totuttelua vaativalla laululla. On ilman muuta selvää, että esittäjän kuolema tuo teokseen ison säväyksen. Mutta taideteoksena koko julkaisu on aivan maaginen, eikä se varmaankaan ole vielä kaikkea paljastanutkaan. Tämä on todella kova levy, mutta sitä ei pysty kuuntelemaan usein.

2. Oranssi Pazuzu – Värähtelijä

Bändihän oli nimenä tuttu. Sen ilmestyminen ulkomaisillekin top-listoille herätti mielenkiinnon niin, että otin ihan työstettäväksi erään pimeän junamatkan aikana. Tämä on jonkinlainen hypnoottinen riitti, kuten Mansikkamaagi taisi todeta Ausculton keskustelussa. Komeaa jälkeä tekee bändi ulkomailla. Soisi suomalaistenkin tämän ymmärtävän.

3. Gojira – Magma

Gojiraa odotettiin kovin. Hyvä levy saatiinkin, mutta ei ehkä ihan niin kova kuin aikaisemmat. Tai sitten se vaatii vielä aikaa. Bändi teki pienen muutoksen musiikissaan, mitä pitää arvostaa, vaikkei siitä itse aina pitäisikään. Niinhän se pitääkin tehdä. Olen aina ollut sitä mieltä, että vaikka Metallican alkupää onkin parempaa kuin loppupää, olisi bändiltä aika hölmöä tehdä vain alkupään kaltaista musiikkia pelkästään siksi, että kuulijat haluavat.

4. Haken – Affinity

Tämän bändin näin livenäkin. Hienosti soittivat, vaikken ihan tällaiselle musiikille livenä parhaiten syty. Albumi promotointeineen on veikeästi stailattu eikä kappaleissakaan ole mitään vikaa. Kikkailumusiikin ja DT:n ystäville.

5. Stam1na – Elokuutio

Stam1nasta oli oletus, ettei se enää ikinä pääse minun listalla hyville sijoille. Onneksi olin väärässä. Tämä on hieno albumi. Sen arvoa lisää se, että jäsen A on tällä saatu kuuntelemaan myös metallia. Ausculto-tiimi alkaa muutenkin olla aivopesty joka suuntaan.

6. Devin Townsend Project – Transcendence

Myös Devin yllätti positiivisesti. Levyllä on pari pirun komeaa biisiä ja hyvää massaa on loputkin. Myös muutama kitarasoolo on siihen suuntaan kuin pitää. Armoton muusikko, jolla kunnianhimo ei lopu. Elämäkerran valmistumista odotellessa.

7. Radiohead – A Moon Shaped Pool

Bändille ominaisesti uusi levy tuli täysin puskista. Hajanainen teos, kuten lähes kaikki bändin muutkin albumit. Siellä on kuitenkin pari niin mammuttimaista sävellystä, että halu nähdä bändi livenä on kasvanut entisestään.

8. Twelve Foot Ninja – Outlier

Kyllä. Bändi on aikaisemmalla levyllään korkealla minun listoilla. Sitten tuli mieleen katsoa, että ovatko tehneet aiemmin mitään. Eivät juuri olleet, mutta uusi levy oli tullut huomaamattani listoille. Musiikki ei ihan ole minun genreä, mutta se on niin hienosti tuotettu ja huumorilla sivelty, etten voi olla pitämättä.

9. Borknagar – Winter Thrice

Porkkana on legenda. Se, että bändi miellyttää edelleen, on ihme. Kymmenes albumi sisältää hienoja norjalaisia vuonometalliteoksia. Huvittavana yksityiskohtana kerrottakoon, että rumpuja soittaa ”liian kaunis mies hevirumpaliksi”.

10. Darkher – Realms

Erikoista, mutta uhkaavaa on tämä Darkher. Naisvokaalit ja hidas tempo. Ei ole nimestään huolimatta oikein metallia. On ehkä enemmän ambientia. Hieno teos jylhillä soundeilla.

Ennustin seuraavaa sakkia kärkeen (suluissa lopullinen sijoitus):

1. Gojira (3.)
2. David Bowie (1.)
3. Deftones (16,)
4. Pearl Jam (-)
5. Red Hot Chili Peppers (19.)
6. Kanye West (49.)
7. Meshuggah (41.)
8. Metallica (33.)
9. Dream Theater (44.)
10. Elton John (45.)

Voipa noista sanasen sanoakin. Deftones oli lopulta aika kova pettymys. Soundimaailma on kyllä hyvä ja grungekin toimii, mutta biisit eivät. Pearl Jam ei saanutkaan ulos albumia. RHCP jatkoi perisyntiään ja teki viisi biisiä liian pitkän levyn, muutenhan se olisikin ylhäällä. Kanye ei lähellekään päässyt sinne, mitä odotin. Tylsempää tavaraa. Meshuggah taas tekee sitä, mitä siltä odotetaan jopa niin tarkasti, ettei se jaksa innostaa. Metallica kun olisi jättänyt puolet biiseistä pois, olisi se ollut aika ylhäälläkin. Lopulta voidaan todeta, että se yllätti positiivisesti, vaikkei top10:in päässytkään. Dream Theater on myös näitä turvonneita teoksia. Aivan liian pitkä. Väliin ehtii nukahtaa parikin kertaa. Elton on laadukas, muttei ihan minun musiikkia.

VUODEN BIISIT 2016

Yhden vuoden aikana huikeaksi klassikoksi kasvaminen vaatii biisiltä paljon, jopa epäreilusti liikaa. Hyvää materiaalia kuitenkin tulee aina. Tässä jonkinlainen listaus näistä.

1. Leonard Cohen – You Want It Darker

Vakuuttavan uran tehneen miehen vakuuttava joutsenlaulu

2. Radiohead – Burn The Witch

Radiohead saa melkein jokaiselle albumille pari aivan loistavaa kappaletta. Tämä on myös sellainen. Greenwood on jälleen onnistunut tekemään kappaleeseen kohtuullisen oudon jousisovituksen.

3. David Bowie – Blackstar

Mies, joka ujutti viimeiselle levylleen kaksi joutsenlaulua: Tämän hänen julkisminälleen ja seuraavan omalle elämälleen.

4. David Bowie – Lazarus

Videon kera kuunneltuna niin koskettava, ettei sitä ihan joka päivä pysty katselemaan.

5. Oranssi Pazuzu – Havuluu

Erikoisen levyn hypnoottisin kappale. Bassokuvio saa pään pyörälle. Se on ansio sekin.

6. Vesala – Rakkaus ja Maailmanloppu

Arvaan, että tätä ihmetellään. Minusta tämä on hyvin tehty kappale. Se on vähemmän PMMP:tä kuin muu levy, ja se osoittaa hyvin sen, miten Paula on äänenkäyttäjänä kehittynyt valtavasti.

7. Miljoonasade – Sähköinen Rouva Maa

Usein on jäsen A:n kanssa puhuttu, kuinka Heikki Salo sortuu liikaan nokkeluuteen teksteissään. Minusta tämä kantaa itsensä. Tässä on lisäksi ihan tarttuva melodia.

8. Twelve Foot Ninja – One Hand Killing

Todella pätevältä proge-metallibändiltä hiukan erilainen, huumorin kautta musiikkia lähestyvä kappale. Se on joka tapauksessa niin helkatin hyvin sovitettu, että kestää kuuntelua.

9. Devin Townsend Project – Offer Your Light

Deviniltä aika epätyyppillisen räimivä kappale. Vaikka muoto on lähempänä power metallia, kuin hänelle tavallista riffittelyä, on tässä osoitus tarttuvan kappaleen tekotaidoista.

10. Oranssi Pazuzu – Lahja

Tässä kappaleessa taas perkussiopuoli on sen verran outo, että jää päiväksi päähän. Oranssi Pazuzu ei ole helppo, mutta loistava se on.

ENNUSTE VUODELLE 2017

Mitäs tältä vuodelta sitten toivoisi? Ehkä vähän vähemmän artistien kuolemia. Tosin ainahan sitä jollekin kovia hahmoja lähtee. Tänä vuonna meni kuitenkin ennätyspaljon tällaista maailmanlaajuisesti tunnettua porukkaa. Listaan alle vielä tämän vuoden TOP 10-levyt.

1. Pain of Salvation
2. Tool
3. Pearl Jam
4. Sigur Rós
5. Eppu Normaali
6. Mastodon
7. U2
8. System of a Down
9. The Offspring
10. Gorillaz

The Beatles: Eight Days a Week – The Touring Years

”By the end, it became quite complicated. But at the beginning, things were really simple.” -Paul McCartney

The Beatles: Eight Days a Week – The Touring Years on tuore Ron Howardin ohjaama ja osittain tuottama katsaus The Beatlesin uran vaiheisiin alkaen vuodesta 1962 eli Ringo Starrin liittymisestä yhtyeeseen. Pian bändi nousi Liverpoolin Cavern Clubilta Yhdysvaltojen stadioneille päättäen keikkauransa San Fransiscoon vuonna 1966.

Dokumentti on valmistettu edelleen elossa olevien Beatlesien (Paul McCartney & Starr) sekä edesmenneiden jäsenten leskien (John Lennon/Yoko Ono & George Harrison/Olivia Harrison) suostumuksella. Kun on kyse virallisesta Beatle-tuotteesta, myös laatu on huikea: arkistomateriaalin määrä yllättää alusta saakka ja sekaan ripotellut live-pätkät ovat paitsi kuvan-, myös äänenlaadultaan poikkeuksellisen herkullista materiaalia ollakseen viiden vuosikymmenen takaa.

The Beatlesin alku-uran käänteet opetettiin ainakin itselleni jo alakoulussa: Cavern Club, Hampurin seikkailut, fanihysterian käynnistyminen sekä Shea-stadionin keikka käydään läpi tässäkin filmissä. Historiankirjoituksessa se ei siis tarjoa suuria yllätyksiä, mutta nautinto tuleekin muualta. Itse nautin erityisesti bändin toiminnasta ryhmänä: yhtäkään päätöstä ei laitettu käytäntöön ennen kuin se oli hyväksytty kaikkien jäsenten toimesta. Samoin julkisuuden paineet pystyttiin jakamaan ryhmän kesken: ”meitä oli neljä, mutta Elvis jäi yksin” kuten Harrison elokuvassa toteaa.

Yhteistyön ytimessä oli kuitenkin bändi ja sen soitto. Vanhoista taltioinneista päivitetyt versiot esittelevät teräksisessä lyönnissä olleen yhtyeen legendaarisilla keikkalavoilla. Nuo vedot saavat entisestään lisää taikaa, kun niitä pohjustetaan hieman filmissä mainituilla teknisillä seikoilla: bändi käytti keikkapaikan omaa PA-laitteistoa (siis sitä, jolla esimerkiksi baseball-ottelussa kuulutetaan pelitapahtumia) sekä ”Voxin erityisesti varta varten rakentamia vahvistimia” joiden teho oli kokonaiset sata (100) wattia. Sen tehoisia vahvistimia näkee nykyään käytettävän harrastelukäytössäkin, mutta tuolloin ne olivat uusinta uutta ja myös riittämättömät tuon kokoluokan konsertteihin. Ringo selittääkin, kuinka hän ei kuullut isoimmilla keikoilla oikeastaan mitään vaan koetti pitää paketin kasassa katselemalla muiden jäsenten liikkeitä ja jalkojen polkemista selvittääkseen tempon.

Näin vuosikymmeniä Beatlesin jälkeen eläneenä heidän merkitystään on hankala käsittää. Yksi Eight Days a Weekin mieleenjäävistä hetkistä on, kun yhtyeen vuoden 1964 Yhdysvaltain kiertuetta käydään läpi. Tuolloin rotuerottelu oli maassa valloillaan ja bändin saapuessa Jacksonvilleen keikalle olivat yleisön paikat jaoteltu rodun mukaan. Bändi kieltäytyi esiintymästä, mikäli näin jatkettiin, joten järjestäjät päätyivät ”sekoittamaan” yleisön. Ringo Starr sanookin: ”We didn’t play to those people or that people – we just played to people.”

Vaikka The Beatles saavutti huumansa huipun keikkailevana yhtyeenä, olivat heidän taiteelliset tavoitteensa selkeästi studion puolella. Filmi tuo tämänkin selvästi esille ja on vallan mielenkiintoista nähdä (ja kuulla) nelikon sekä George Martinin studiotoimintaa. Sitä paitsi, tulihan heidän artistinen huippunsa keikkavuosien jälkeen 60-luvun loppupuolella: sekin käsitys vain vahvistuu tämän dokumentin myötä.

Varsinaisen elokuvan jälkeen nähtiin puolituntinen kooste legendaarisesta Shea Stadium-keikasta vuodelta 1965. Twist and Shoutilla käynnistynyt näytös nostatti ihokarvoja pystyyn ainakin omalla kohdallani: taika oli konkreettisesti koettavissa ennenkokemattomalla laadulla. Dizzy Miss Lizzyn kitarafillit, Ticket to Riden melodiat tai Ringon tulkitsema Act Naturally olivat vain yksittäisiä huippuhetkiä kokonaisuutena mahtavassa show’ssa, jota oli samassa elokuvateatterissa todistamassa myös koululuokallinen ala-asteen yläluokkalaisia.

Tänä syksynä on tullut muutenkin kuunneltua The Beatlesia jälleen pitkästä aikaa. Eight Days a Week – The Touring Yearsia voi suositella kaikille pop-musiikin ystäville: tuon ajan vaikutukset säkenöivät edelleen musiikkimaailmassa monissa muodoissa.

https://www.youtube.com/watch?v=0fFyZzqPDws

Bob Dylanille kirjallisuuden Nobel-palkinto

Ruotsin akatemia julkisti tänään, että vuoden 2016 kirjallisuuden Nobel-palkinto, arvoltaan noin miljoona euroa, myönnettiin Bob Dylanille. 75 vuotta keväällä täyttänyt laulaja ja lauluntekijä on ollut aiemminkin esillä puhuttaessa ehdokkaista, mutta valintaansa ei pidetty todennäköisenä. Kyseinen Nobelin palkinto on aiemmin aina, siis koko vuodesta 1901 alkavan historiansa ajan, myönnetty kirjailijalle, runoilijalle tai näytelmäkirjailijalle.

On hyvin sopivaa, että juuri Dylan rikkoo tuon rintaman. Mies, joka oli etujoukoissa tuomassa rock-musiikkiin sanoituksia, jotka olivat yhtä aikaa vakavasti otettavia sekä yhteiskunnallisesti kantaa ottavia. Nyt, 50 vuotta ensimmäisten klassikkolevyjensä jälkeen, hän on jälleen nostamassa rock-lyriikkaa kulttuurillisesti seuraavalle portaalle.

Palkinnonsaajan nimen julkistaneen Ruotsin akatemian sihteerin Sara Daniuksen sanoin: ”Dylan kirjoittaa korvan runoutta, joka kuuluu esitettäväksi. Mutta samoin oli muinaisen kreikkalaisen runouden laita.”. Lyhyen elinkaarensa seuraavana askeleena rock-lyriikkaa voidaan siis alkaa entistä vakavammin pitää kulttuurin ja kirjallisuuden osana.

Itselläni Dylanin tuotantoon tutustuminen on vielä kesken. Kaikista julkaistuista kolmestakymmenestäseitsemästä studiolevyistä on tullut kuunneltua vajaa puolet ja Highway 61 Revisited soi tätä tekstiä kirjoittaessakin. Pakko todeta, että kun tämän jälkeen kuulee jostain tämän hetken ”kuuminta” pop-musiikkia, on kontrasti aika vahva.

The times they are a-changin’.

-A-

Ja tapahtui tuona päivänä: Slayer – Reign in Blood 30 vuotta

slayer_reigninblood

Side A:

1. Angel of Death 4:51
2. Piece by Piece 2:02
3. Necrophobic 1:41
4. Altar of Sacrifice 2:50
5. Jesus Saves 2:55

Side B:
1. Criminally insane 2:22
2. Reborn 2:12
3. Epidemic 2:23
4. Postmortem 3:27
10. Raining Blood 4:16

Kokonaiskesto 28:59

7.10.1986 Def Jam Records sylkäisi ilmoille sittemmin thrash metallin kulmakiven Reign in Bloodin. Legendaarisella kokoonpanolla Hanneman (RIP 2013), King, Araya ja Lombardo levytetty albumi sai heti ilmestyessään suurta huomiota niin sanoitusten kuin satanistisen kansitaiteen vuoksi. Heti ensimmäinen kappale, Angel of Death, joka kertoo Josef Mengelestä ja hänen epäinhimillisistä ihmiskokeistaan Auschwitzin keskitysleirillä herättivät närää ja natsisyytöksiä. Yhtye on kuitenkin totesi yksikantaan tuomitsevansa aatteen, mutta olevansa kiinnostunut aiheesta. Hanneman inspiroitui kirjoittamaan Angel of Death-kappaleen luettuaan useita kirjoja Mengelesta kiertueen aikana. Levyn muut lyriikat kertovat mietteitä kuolemasta, uskonnonvastaisuudesta, hulluudesta ja murhista.

Ilmestyessään kriitikot ja fanit ottivat levyn nopeasti omakseen. Kerrang!-lehti kuvaili albumia ”raskain metallialbumi ikinä”. Levyn oli alunperin tarkoitus ilmestyä aikaisemmin, mutta kansitaiteen ja lyriikoiden takia sitä jouduttiin lykkäämään. On sanottu että Anthraxin Among the Living, Megadethin Peace Sells…But Who’s Buying ja Metallican Master of Puppets olivat kolme muuta albumia, jotka muovasivat ja toimivat US thrash metallin suunnannäyttäjänä 1980-luvulla.

Levyn perintö on huima: Ilmestymisviikollaan levy nousi Billboardin sijalle #127 ja oli korkeimmillaan sijalla #94 kuudennella viikolla. Yhdysvalloissa levyä on myyty kultalevyyn oikeuttava määrä (500 000 kpl). Se on noteerattu Imagine Games Netoworkin (IGN) TOP 25 Most Influental Metal Albums sijalle 7. MTV puolestaan hehkutti alhaalle viritettyä kitarasaundia, tarttuvia riffejä, väkivaltaisia lyriikoita ja karskia kansitaidetta. Heidän mielestään juuri tämä levy on suoraan syyllinen siihen että death metalli alkoi nostaa päätään.

Knoppeja:
– Kansitaiteen on suunnitellut Larry Carroll
– Def Jamin jakelija, Columbia Records, kieltäytyi julkaisemasta albumia ristiriitaisen kansitaiteen ja lyriikoiden takia. Lopulta jakelijaksi valittiin Geffen Records, mutta kiistanalaisuuden takia sitä ei näkynyt virallisella julkaisulistalla.
– Tuottaja Rick Rubin (ensimmäinen levy bändin kanssa)
– Lombardo lopetti bändissä marraskuussa 1986, mutta hänen vaimonsa sai houkuteltua hänet takaisin 1987
– Levy oli edesmenneen Hannemanin suosikki: ”Short, quick and straight to the point”
– Reign In Blood US-kiertueella olivat mukana Overkill ja Euroopan rundilla Malice. Slayer toimi myös W.A.S.P.in lämppärinä US-kiertueella 1987
– Paul Bostaphin ensisanat kuullessaan levyn olivat ”Forbidden is now Fucked”
– Levy julkaistiin vinyylinä seuraavissa väreissä punainen, purppura ja vihreä. Albumi julkaistiin myös kuvavinyyliä tavallisella ja limited edition-kansitaiteella.
Tori Amos on tehnyt vuonna 2001 coverin kappaleesta Raining Blood
– Vanhoilla CD- ja LP-versioilla P”ostmortem” loppuu kohdassa 2:44 ennen nopeaa osaa. Tämä virhe korjattiin uudelleenjulkaistulla Expanded Edition CD:llä. Tuolla julkaistiin myös kappaleet Aggressive Perfector ja Criminally Insane (remix), jotka olivat äänitetty 12-tuuman singleä varten.
– Raining Blood kappaleella on kolme erilaista outroa.
– Kaveripiirissä oli tunnuskoputus, joka oli imitoitu Raining Bloodista: muuten ovi ei auennut.

-Spinebrain-

https://open.spotify.com/album/4EKODboelaOmS0gt7hbTHN