MUSA-TASTING XI: 1001-albumi – E-kirjaimella alkavat artistit

11:nnessä Musa-Tastiginssa kuunneltiin “1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” -kirjasta listan E-kirjaimella alkavia artisteja. Sieltä kuunneltiin jäsen T:n mielestä 10 parasta biisiä. Tuo lista on seuraavanlainen.

Electric Light Orchestra – Out of Blue
Eminem – Slim Shady LP
Eminem – The Marshall Mathers LP
Missy ”Misdemeanor” Elliott – Supa Dupa Fly
Elastica – Elastica
Brian Eno – Another Green World
Laura Nyro – Eli and the Thirteenth Confession
Missy Elliott – Under Construction
Ramblin’ Jack Elliott – Jack Takes the Floor
Einstürzende Neubauten – Kollaps
Eels – Beautiful Freak
Emerson, Lake & Palmer – Pictures at an Exhibition
The Everly Brothers – A Date With the Everly Borthers
The Electric Prunes – I Had to Much t Dream (Last Night)
Everything but the Girl – Idlewild
Elbow – The Seldom Seen Kid
Brian Eno & David Byrne – My Life in the Bush of Ghosts
Everything but the Girl – Walking Wounded
Eagles – Eagles
Eurythmics – Sweet Dreams (Are Made of This)
Brian Eno – Before and After Science
Steve Earle – Guitar Town
Echo & The Bunnymen – Porcupine
Joe Ely – Honky Tonk Masquerade
Echo & The Bunnymen – Crocodiles
Brian Eno – Here Come the Warm Jets
Eagles – Hotel California
Echo & The Bunnymen – Ocean Rain
Earth, Wind & Fire – That’s the Way of the World
Emerson, Lake & Palmer – Tarkus
Bill Evans – Sunday at the Village Vanguard
Duke Ellington Ellington – at Newport (Live)
Brian Eno – Ambient 1: Music for Airports

OSALLISTUJAT

T: Ausculton jäsen T ja illan isäntä. Odottelen iloliemin huomista Helsingin reissua.
Y: Ausculton jäsen Yyte. Oulusta ja Torniosta (vähän myös Uumajasta ja aamulla kohden Rovaniemeä.
A: Ausculton jäsen A.
R : Harrastelijamuusikko.
S: Toivotaan yleiseen säätämiseen sopivaa musaa.

10. Eagles – Tryin’ (1972)

Eagles ei ihan suosikkeja ole, vaikka onkin jokusen levyn myynyt. Eaglesin debyytillä on muun muassa Take it Easy, mutta ei se oikein lähde. Kantrirock bändin fanittaminen on niin vaikea laji. Tryinissä on sentään meininkiä ja komea soolokin. Varsinkin siihen nähden, että sen sävelsi ja lauloi bändin basisti Randy Meisner.

T: Helppoa Amerikan autorokkia. Sopisi siihen eiliseen Me kaksi ja Irene -elokuvaan.

Y: Ei parasta Eaglesia, hieman peruskauraa. Kitara kyllä soi, mutta ei jaksa nostaa sfääreihin. Olen kuunnellut kyllä albumin ”joitain” kertoja, mutta en edes muistanut kappaletta.

R: Eaglesin biiseistä hyvä siinä mielessä, ettei ole jatkuvaa stemmalaulua. Tänä päivänä soundimielessä kuunnellen miellyttävää rouheutta mukana. Biisinä aika mitäänsanomaton.

S: Hmh. Olisin toivonu soivan pidempäänkin.

A: Ihan perus-Eaglesiä. En osaa ärsyyntyä mutta en rakastukaan. Harmoniat ja melodiat miellyttävät kyllä aina.

Raadin arvio:

T: 6,94
Y: 6,72
A: 7,25
R: 6,8
S: 5,7


9. Earth, Wind & Fire – Shining Star (1975)

Earth, Wind & Firessa on laatumuusikoita, mutta ei sekään musiikkina aina jaksa hivellä. Listalla on That’s the way of the world -albumi, joka on oikeastaan soundtrack eräälle elokuvalle. Kitaristeille tämä on mainiota kuunneltavaa. Eikä unohtaa voi Verdine Whiten bassoa.

R: Intron jälkeen odotin parempaa. Kertistä muistui mieleen, että olenhan tämän aiemminkin kuullut. Instrumentaaliosuudet parasta. Säkeistö sitä kauheinta perusfunkkia. Vaikka funkista tykkäänkin, niin valitettavan paljon on tätä osastoa, jossa ei ole riittävästi FUNKkia.

Y: Kohtuullinen, mutta ei myöskään ÖrttiVintin mestariteoksia. Hyvin tuotettu, mutta ei oikein funkkaa.

A: Groove. EWF:ssä on tällaiseen musiikkiin elementit kyllä kohdallaan: koko perusbändi sekä, ah, puhaltimet. Laulantasuorituksiin tulee harvoin tässä bändissä niin kiinnitettyä edes huomiota, mutta nyt otti korvaan hyvin.

S: Sävellyksenä hyvin average, mutta hyvin rullaili.

T: Kai näillä parempiakin levyjä on? Mentäiskö tässä sitten bassoriffien takia näin.

Raadin arvio:

T: 7,02
Y: 7,12
A: 7,3
R: 6,5
S: 6,1


8. Eels – Novocaine for the Soul (1996)

Eels kulkee kyllä aikansa aalloissa. Tämä maistuu sen verran ysikuudelta, että ihan tulee hyvä mieli. Suomessa bändistä ei niin paljon kuulu, mutta viime vuonna bändi teki ihan menestyneenkin levyn. Novocaine for the Soul nousi Briteissä jopa TOP-kymppiin. Video on saanut ideansa Maija Poppasesta.

A: Mietin soimaan lähtiessä, että mikä tässä ”ysikuudelta” maistuu. Kun komppi lähti, niin tajusin. Kuulostaa syksymusiikilta. En oikein tiedä, oliko tämä parempi vai huonompi kuin nuo edelliset, mutta mielenkiintoisempi.

R: Tuntematon suuruus minulle ennalta. Vähän nuo naivistiset kilkutukset häiritsivät (tekotaiteellisena). Ysäri on monelta osin mennyt minulta aikanaan ohi – eikä nähtävästi aivan turhaan.

Y: Häiriötekijlistään huolimatta kappaleen peruselementti aika simppeli. Ja nuo kilkuttimet, breikit etc. lähinnä efektikikkailua.

T: Tämä on kyllä niin ysikutosta kun olla ja voi. Saatan etäisesti muistaa tämän jopa sieltä 1996-vuodelta ja Jyrkistä

S: Joo tää on mulle tuttua. Käytännössä taitaa olla niin yhden miehen visiota ku bändi voi olla. Synkkien tekstien mies. Mutta tässä tapauksessa tuoreempi tuotanto on parempaa.

Raadin arvio:

T: 7,06
Y: 6,34
A: 7,7
R: 6,3
S: 6,6

7. Elbow – One Day Like This (2008)

Coldplay-aikana vähän jalkoihin jäänyt bändi, vaikka esiintyikin Lontoon olympialaisten päättäjäisissä. Tämä kappale nousi sen jälkeen TOP40-listalle Briteissä ja piti bändin hetken aikaa näkvyillä. Hieno jousisovitus, eikä niin pöllömpi sävellyskään. Tältäkin bändiltä tuli levy viime vuonna.

R: Aluksi jouset kuulostivat mukavalta, mutta kun ne jatkuivat läpi biisin, niin niihin alkoi jo kyllästyä. Sunnuntaiaamupäivän musaa. Hieman tasapaksuhko ja ehdottomasti liian pitkä tässä muodossaan. Tämän mittaisissa biiseissä kaipaa sitä loppunostatusta tavalla tai toisella.

Y: Kappaleeseen olisi riittänyt kevyempikin tuotanto laulua tukemaan. Nyt sinänsä erinomaisen kelpo suoritus hieman hukkuu tuohon taustamassaan.

T: Kyllä tämän jossain olympialaisten päättäjäisissä voi kuulla, mutta tämä tarvii ne highlightsit sinne taustalle pyörimään

S: Joo tämä on hyvinkin tuttu ja tarkastettu ruisrockissa 2011. Oli sillon vuoden levynä monessa listauksessa. Livenä hyväntuulista ja hyvällä tavalla maailmoja syleilevää tunnelmointia

A: Mukava lauluääni ja ihan helposti kulkeva sävellys. Vähän sellainen Coldplayn perisynti, että venyy ja odottaa kasvamistaan, muttei sitten lähde kuitenkaan. Mietin samaa kuin edellä puhujat, että olisiko tuota sinällään pätevää jousihommaa voinut tehdä vähän vähemmänkin.

Raadin arvio:

T: 7,26
Y: 7,44
A: 6,9
R: 6,4
S: 7,6

6. Eminem – The Real Slim Shady (2000)

Vihasin tätä kappaletta aidosti vuonna 2000. Bänditreeneissä (tyylinä progemetalli) soitin kiusallani synariffiä ja rumpalillamme oli mennä hermo. Ei se kuitenkaan niin huono voinut olla, sillä se on 14:nneksi eniten myynyt kappale Briteissä 2000-luvulla. Siellä on kuitenkin joku muukin kohtuullinen kappale. Sanat ovat rohkeat. Ei ole ihme, että musiikki sai huomiota osakseen. Taisi jonkun oikeuscasenkin saada.

S: Ihan mukava oli kuunnella pitkästä aikaa. Kaikkiaan erittäin taidokasta ja tasokasta räppiä. Muutti tuota maailmaa kerrasta eikä syyttä. Nokkahuilusta lisäpisteet. En nyt tiedä pidänkö biisistä, mutta tärkee biisi monella tapaa.

R: Räppi. Kyllähän Eminemiltä flow sujuu ei siinä mitään. Kun en yleensäkään biiseissä sanoituksiin kiinnitä huomiota, niin eipä ole tämä sitten meikäläisen leipälaji. Tätä ei Dido ole pelastamassa kuten Stanissa. Tylsä.

T: Listalle kuuluu ehdottomasti. Tämä ei mene musikaalisuuden perinteisen käsityksen mukaan. Tämä on niin ärsyttävä, että tämä on ennemmin hyvä kuin huono

Y: Elektroluuppi, joka ei ole kuuskymppisen makuun. Käskytyksestä huolimatta pysyin pötkölläni.

A: Minullahan tähän liittyy tavallaan vähän sellaista nostalgiaakin. Vaikka ei itse kuunnellut yhtään, niin ei tältä voinut välttyä. Tästä on T:n kanssa puhuttukin syksyn mittaan, että Eminemin uskaltaa nykyään sanoa kuulostavan hyvältä usealtakin osin. Ei ole viime vuosikymmeninä ollut sellaista musiikintekijää, joka olisi sitä maailmaa enemmän muuttanut kuin tämä herra. Nostan soittolistalle.

Raadin arvio:

T: 7,27
Y: 5,78
A: 8,1
R: 2,9
S: 7,2


5. Bill Evans – Alice in Wonderland (1961)

Liisa Ihmemaassa on kohtuullinen sävellys. Se on Sammy Fainin teos Disneyn samannimiseen elokuvaan vuonna 1951. Siitä teki Billie Evans jazz-version noin 10 vuotta myöhemmin. Siitä tuli eräänlainen jazz standardi. Bill oli valitettavasti melkoisen perso huumeiden perään ja kuoli niiden aiheuttamiin terveysongelmiin 51-vuotiaana.

https://www.youtube.com/watch?v=ywGRnFjOaxI

Y: Leppoista sunnuntaiaamun kahvimusiikista /perjantai-illan pubinurkasta valokeilaan.  Osaavia muusikoita, mutta välissä hieman nippelisoitantaa.

R: Olen sormin soitetun pystybasson soundin hyvä ystävä. Siitä heti plussapiste. Jo tuolla reilusti alle 18-kesäisenä kiusasin itseäni lainaamalla Lieksan kirjastosta jazz-äänitteitä, jotka toisaalta ärsyttivät, mutta toisaalta niissä taas jokin kiehtoi. Nyt sitten varmaan 10-15 viimeisimmän vuoden aikana varmaan suurin osa musasta, mitä kuuntelen, on jazzia, fuusiota ja siihen suuntaan kallellaan olevaa musaa. Kuunneltavana oleva zipale edusti aika tyylipuhdasta pianojazzia. Tuon ajan strereokuva äänitteissä on myös mukava. Meikäläisen korvaan tähän mennessä illan paras.

S: Kyllä oli komee veto basistilta. Tällä muuten onnistu tämä säätäminen tässä ympärillä parhaiten. Lähti jo take 2 soimaan tosta

A: Se vei mennessään. Hyvvää jatsia. Se kontrabassovälike oli ehkä vähän turhan pitkä minun makuun, kun tuo piano rullaili noin mainiosti. Ei tullut ähkyä kuitenkaan missään vaiheessa.

T: Minä tykkään näistä juuri tällaisina jumitusbiiseinä tai jos pitää esim. venytellä.

Raadin arvio:

T: 7,34
Y: 7,55
A: 8,5
R: 7,7
S: 8,3


4. Brian Eno & David Byrne – Mea Culpa (1981)

Brian Eno se vasta kumma ukko onkin. On musiikkia lentokentille ja elokuviin ja ties minkälaista kilkutusta. Ihan ei selkeintä ole tämäkään, mutta minuun uppoaa. Se on tehty Talking Headsin David Byrnen kanssa. Kaikki My Life in the Bush of Ghosts -albumin kappaleet on sämplätty jostain radio-ohjelmasta. Tämä kyseinen vuodelta 1971. Soittajan ja poliitikon keskustelua.

T: olikohan Brian Eno-Jukolassa?

R: Tämä ajaa samaa asiaa kuin drum’n’bass -meininki. Töitä tehdessä voi hyvin laittaa taustalle soimaan. Saa jalan hieman vippasemaan ja peittää häiriöäänet. Ilman rumpuja olisi aika vaikeaa kuunneltavaa. Olikohan tuo lyömäsoitinkomppikin sämplätty?

S: Onko tämä muuten teemalevy?

T: Tämä lasketaan kaiketi kaikkien aikojen ensimmäiseksi sample-albumiksi. Eno on ainakin ollut rohkea. Ihan se tuollakin perusteella listalle kuuluu. Enoa ei ole ennen 1001-listaa tullut kuunnelut yhtään.

Y: Eno kyllä kuului omituisten otusten kerhoon. Tässäkin melkoinen sekamelska sikin sokin heitettyä tavaraa, mutta kuitenkin paketti onkin kasassa. Upea kokonaisuus.

A: Alkuun vaikutti haastavammalta kuin sitten lopulta olikaan. Aivan hyvä rytmi ja syke. Odotin ehkä tältä tekijäkaksikolta enemmän vivahteita.

Raadin arvio:

T: 7,35
Y: 8,36
A: 7
R: 7,1
S: 7

3. Eagles – Hotel California (1976)

Eaglesin tunnetuin teos. Ainakin Suomessa. Sen sävelsi kitaristi Felder ja sovitti kaksikko Frey-Henley. Helppoja ukkoja kaikki. Hemmetin hyvä soolohan tässä on, ja tavallaan aika hyvät sanatkin. Hotel California menestyi sen verran hyvin, että sai Grammyn vuonna 1978. Kaikkihan tämän tietää, kuunnellaan mieluummin.

Y: Mie ossaan jo ulkoa… Felderin sävellys, Henleyn laulu ja Walshin / Felderin tuplakitarointi. Upposi alle kakskymppiseen lukiolaiseen täysillä ja on kyllä kestänyt kuuntelua puhkikulumatta nelisenkymmentä vuotta. Yksi niistä bändeistä, jonka jokainen albumi on cd:nä hyllyssäni.

R: Ajattelin ensin, että tämä on jo niiiiiiin kuultu. Mutta onhan tämä komeata soitantaa ja laulua. Luureilla kuunnellen tuo nykivä bassolinja tuli hyvin esille ja tykkäsin kyllä.

T: Käytännössä tuo on sellainen, jota en radiosta kuuntele. Mutta ei se kerran vuodessa ole niin huono. Tämä laulu on vähän riipivä… sPienenä ärsytti kun Novalla aina katkasivat ennen sooloa…

A: Olihan tässä välillä vaihe, että tämän vain skippasi kun jostain kuuli. Nyt kun on parin viime vuoden aikana kuunnellut ja vähän perehtynyt bändiin ja biisiin, niin on ryhtynyt pohtimaan, että onkohan tämä ihan kympin biisi. Tänään kyllä odotin lopun sooloja entistä enemmän. Olkoon hahmoista mitä mieltä vain, niin on tuo outro mainio. Ja se, että siihen mennään säkeistöstä eikä kertosäkeestä. Annan tälle 9,4. History of Eagles-dokkarisuositus kaikille taas kerran, by the way.

R: Olikohan siinä selitetty jopa hieman tuota sanoitusta tai sen syntyä? Muistelen ihan äskettäin töllöstä moisen nähneeni.

T: Minullahan keväällä tyttö 6v sanoi, että ”laitapa isi tämä mun soittolistalle” kun radiosta kuuli, että ei tämä ihan paska voi olla.

S: Nimenomaan koko perheen musiikkia. Ei mitään tajunnanräjäyttävää tai groundbreakingia vaan laadukasta ja siistiä musaa alusta loppuun

Raadin arvio:

T: 7,36
Y: 9,13
A: 9,4
R: 8,8
S: 7,9


2. Eminem feat. Dido – Stan (2000)

Stan on rap-musiikin virstanpylväs. Se soi jossain vaiheessa niin paljon, että jokainen aikalainen on jollain tapaa sillä kyllästetty. 213 miljoonaa YouTube-katselijaa kertoo kyllä aika paljon. Kappaleella vierailee Dido, joka vierailun jälkeen löi rajusti läpi myös soolourallaan. Stan teki Eminemistä vielä suuremman. Se oli vihainen, mutta kaunis kappale.

R: Olikohan tämä ensimmäisiä isoja räpätyksiä joissa feattaa joku mimmi laulamassa nättiä melodiaa. Nythän näitä on kuultu kyllästymiseen asti myös kotimaamme genren edustajien toteuttamina. Ihan jännä yksityiskohta tuo kynää kuvaava soundi. Kyllä tämä minulle toimii kertaluokkaa paremmin kuin tastingissa aiemmin kuultu Eminem

Y: Ihan kohtuu hyvä lyhytleffa, jossa kohtuullinen tausta ja pätkittäin melodista laulua.

T: Mainio on bassokuvio ja Dido on kyllä hyvä. Tämäkin vähän soi yli silloin aikanaan… Olin vielä hierojakurssilla, niin kuulin ihan helvetin monesti päivässä tämän. Kun sitä on 18 vuotta vältellyt, niin nythän se taas menee.

A: Ei ole tätä tullut ajatuksella kuunneltua koskaan. Eihän tältä voinut silloin välttyä aikanaan, muttei jäänyt mieleen muuta kuin tunnelma ja Didon melodia. On melkoiset sanat.

S: Tämä räpin myymisen kaava on tuttu. Ensin laitetaan pari rajumpaa biisiä kehiin ja sitten annetaan herkistelyllä yleisölle kuva siitä, että kaiken takana onkin ajatteleva ihminen ja rankka tarina. Noooh. Ihan tämä toimii ja Didokin nykyään, vaikka silloin en tykännyt.

T: Tuota räpin myymisen kaavaa vaan ei tainnut juuri ennen Eminemiä olla tuossa mittakaavassa, sitten sitä on yritetty toistaa satoja kertoja.

S: Ei niin ja siksi Eminem onkin varsin merkittävä.

Raadin arvio:

T: 7,58
Y: 6,94
A: 8,6
R: 5,8
S: 7,6


1. Eurythmics – Sweet Dreams (Are Made of This) (1983)

Niin ollaan ykkösessä. Pahoittelut jäsen A:lle. Sitä alkaa pelottaa.Tässä insproi kylmä syntikkamaailma ja vakuuttava laulusuoritus. Se nousi ilmestyessään Briteissä kakkoseksi ja Jenkeissä jopa kärkeen. Annie on lopulta aika hyvä laulaja. Eikä Stewartin Davidiakaan voi oikein jättää pois laskuista. Tämä duo oli syntikkapopin ehdotonta kärkeä.

A: Kiitos T. Tämä on harvinaisen vastenmielinen kappale itselleni. Ihan TOP-kympissä ehdottomasti, jopa -viitosessa. Rummut 80-luvun karmeammalta puolelta, syntikat hiertävät sekä soundeillaan että soitollaan ja laulutkin jäävät lähtötelineisiin. Jotenkin tämä tulee niin vastakarvaan, että ihan itseäkin kummastuttaa.

R: Eurythmics on minulle näistä kasarisynapoppiporukoista se, jota vieläkin pystyy kuuntelemaan. Tästä tulee mieleen toinen synaduo; Yazoo.

T: Minusta tämä on pirullisen kova. Olen käsittänyt, että Annie sai tuosta synariffistä painajaisia eikä aluksi oikein suostunut kappaletta työstämään. Sitten sen sanoitusta kai vaihdettiin ja tällainen tuli. Synasoundi on mulle se juttu tuossa. Tiesin jo alkujaan, että tämä harvalle uppoaa.

S: Mielenkiintonen toi biisin tarina. Kovan riitelyn jälkeen sävelletty. Yhtä kertosäettä koko biisi.

Y: Mitäs sitä alussa todettiin… Tältäkin Lennox Stewart -parivaljakolta löytyy kovempaakin kamaa. Tuotanto ok, laulu ok, soitanta ok, mutta silti perusmaku junnaava. Tässä kappaleessa Lennox ei vaan saanut käyttää kuin pienen osan kapasiteetistaan.

R: Näissä biiseissä lienee se ongelma, että ne eivät oikein lähde lentoon. Se jalan alle menevä groove puuttuu.

Raadin arvio:

T: 9,17
Y: 7,3
A: 4
R: 8,3
S: 7,5

TASTING-RAADIN TOP10
1. Eagles – Hotel California                                                           8,52
2. Bill Evans- Alice in Wonderland                                            7,88
3. Brian Eno & David Byrne – Mea Culpa                                 7,36
4. Eminem – Stan                                                                         7,30
5. Eurythmics – Sweet Dreams (Are Made of This)                 7,25
6. Elbow – One Day Like This                                                      7,12
7. Earth, Wind & Fire – Shining Star                                          6,81
8. Eels – Novocaine for the soul                                                 6,80
9. Eagles – Tryin’                                                                           6,68
10. Eminem – The Real Slim Shady                                            6,25