Oasis – TOP21-biisit: 2 – The Masterplan

Julkaistu alunperin Wonderwall-singlen B-puolella (1995). Löytyy myös albumilta The Masterplan (1998).

Vain 90-luvun Oasis voi laittaa tällaisen biisin singlen B-puolelle eikä viralliselle albumille ollenkaan. Teksti saattaa hyvinkin olla itsessään Noelin paras, ja kun biisi höystetään komeilla puhallin- sekä jousisektioilla, takaperoisilla kitaroilla ja hienolla melodialla, niin ollaan melkoisen paketin äärellä.

A-mollissa mennään (ei yhtään ylennysmerkkiä siis!). Tunnelma on liki mystinen introssa ja säkeistössä.

Noelin teksti on perusasioiden äärellä. Sellaisten filosofioiden, joiden pohjalta on hyvä lähteä ihan mihin vaan. Siskot ja veljet menevät minne menevät, laulavat mitä laulavat ja tanssivat kun tanssittaa: kuitenkin tässä ollaan vain palanen isompaa kuvaa. Ja “everything that’s been has passed”. Yksinkertaista.

Toisaalta myös “all we know is that we don’t know how’s it’s gonna be”. Toisaalta tuon pätkän voi ajatella kahdella hienosti eriävällä tavalla: melodia ja ennenkaikkea se pieni tauko antaa siihen mahdollisuuden. Joko

All we know is that we don’t know how it’s gonna be” tai “All we know is that we don’t know. How it’s gonna be?”

Tiukkaa kamppailua ykkössijasta tämä kävi. Nöyrtyi tällä kertaa nimenomaan henkilökohtaisten sidosten ja tunnejälkien perusteella. Biisinä ei ole yhtään ykkössijalta löytyvää heikompi.

Ja ajatella: tämä ei päässyt millekään studioalbumille. Tästä tehtiin myös vuonna 2006 video, mutta tämä kuuluu nähdä sielunsa silmin musiikin herättäminä kuvina.

Take the time to make some sense
Of what you want to say
And cast your words away upon the waves
Sail them home with acquiesce
On a ship of hope today
And as they land upon the shore
Tell them not to fear no more

Say it loud and sing it proud today

And then dance if you wanna dance
Please brother take a chance
You know they’re gonna go
Which way they wanna go
All we know is that we don’t know
How it’s gonna be
Please brother let it be
Life on the other hand
Won’t make us understand
We’re all part of the masterplan

Say it loud and sing it proud today…

I’m not saying right is wrong
It’s up to us to make
The best of all the things that come our way
’Cause everything that’s been has passed
The answer’s in the looking glass
There’s four and twenty million doors
On life’s endless corridor

Say it loud and sing it proud today.

Well, dance if they want to dance
Please brother take a chance
You know they’re gonna go
Which way they wanna go
All we know is that we don’t know
How it’s gonna be
Please, brother, let it be
Life on the other hand
Won’t make you understand
We’re all part of the masterplan”

 

https://www.youtube.com/watch?v=VOtHdch2RoU