Metallimusiikin olemus – 47. Japanilaista sitar-progea

FLOWER TRAVELLIN’ BAND – SATORI (1971)

Hippiliikkeen jälkimainingeissa kelluivat sen psykedeliaelementit myös Japanin suuntaan. Siellä tuottaja, näyttelijä ja japanilaisen viihdeteollisuuden iso nimi Yuya Uchida halusi perustaa Creamia mukailevan bändin. Näin syntyi Flower Travellin’ Band. Bändin alkuajat olivat sekavia varsinkin miehistövaihdoksien takia. Kävipä bändissä jopa naisvokalisti.

Vaikka bändiä kehuttiin, ei sen musiikki varsinaisesti lentoon noussut. Satori-albumi kuitenkin sai jonkin verran näkyvyyttää myös Jenkeissä. Sillä laulanut Joe Yamanaka ja kitaraa sekä sitaria soittanut Hideki Ishima tekivät vielä pitkän uran Flower Travellin’ Bandin jälkeenkin. Ishima sitaroi edelleen, mutta Yamanaka valitettavasti poltti itsensä unohtuneen tupakan sytyttämässä tulipalossa. Perustaja Uchida vaikutti kyllä japanilaisessa pop-kulttuurissa, mutta erinäiset laittomuudet ovat valitettavasti värittäneet hänen myöhempää elämäänsä. Huumeita, pahoinpitelyitä ja uhkauksia noin esimerkiksi. Itse Uchida ei varsinaisesti soittanut mitään. Bassossa oli Jun Kozuki ja George Wada rummuissa.

Satorin myötä yhtye pääsi esittämään itse tekemäänsä musiikkia. Siltä huokuu enemmän shamanismi ja itämainen, toisteinen vingutusmeininki tekee albumista jopa hivenen rasittavan kuunneltavan. Uchida on kuitenkin tuon ajan tuottajaksi saanut kohtuullisen raskaat soundit aikaiseksi, vaikkei musiikki itsessään äärettömänä vallina päälle vyörykään.

Satori-albumilla on Japanissa edelleen vahva ihailu osanaan. Se on valittu sadan parhaan japanilaisen rock-albumin listalle. Sitä pidetään myös doom-metalliin kovasti vaikuttaneena albumina, vaikkei laajemmin olekaan huomioitu. Jopa Yoko Ono on albumia kehunut. Levy on jaettu viiteen osaan, joten kappaleilla ei sen kummempia nimiä ole. IV-osassa on hyvinkin metallielementtejä havaittavissa. Sen verran progeksi menee, että jopa huuliharppua kuullaan tuon sitarin lisäksi.

Vaikka äänimaailma on osittain jopa riipivä, on Satorilla hyvin kuultavissa hevielementtejä ja nimenomaan sen Creamin vaikutus. Jatkumoa voi etsiä vaikka Tomahawkin tuotannosta ja varmaankin tuolla doomissakin tähän sitten tulemme palaamaan. Ei tästä klassikkoa itselleni muodostu, mutta paikka tällä listalla on oikeutettu jo kotimaansa takia.

Nelososa on paras esimerkki albumin annista.

Viikon Aivoradio 34/2018

Ausculton väellä on jälleen hieman kiireinen viikko, joten palaamme Aivoradiossa kesällä kertaalleen käytettyyn albumikonseptiin. Eli jokainen Ausculto-tiimin jäsen on nostanut listalle yhden kokonaisen albumisuosituksen!

Saverio Maccne & Double Ace – Look Twice:  Argentilainen Maccne yhtyeineen julkaisi pari kuukautta sitten uuden levyllisen juurevaa perusmusiikkia. Maccne muuten kortteeraa toisinaan Torniossa, jossa hän myös esiintyi vain viikko albumin julkaisun jälkeen.” –Yyte

Void of Silence – The Sky Over: Erittäin hieno tunnelma ja sävellysten viitekehys sekä taitavaa laulantaa. Kyllä Italia osaa.” -Spinebrain

CMX – Talvikuningas: En ole bändin kokonaisuuksien fani. Mieluummin päinvastoin. Talvikuningas on kuitenkin niin kunnianhimoinen teos, että sille voi helposti antaa yhden levyn mitan elämästään.” -TooM

Daft Punk – Random Access Memories: Menee tähän elokuun viime hetkiin täydellisesti. Levy, johon tulee palattua vuosittain siinä tilanteessa, kun yrittää tarrata kiinni kesän viime rippeistä.” -A

Ausculto – Viikon Aivoradio 33/2018

Enslaved – Feathers of Eolh: Pitkästä aikaa Enslavedin pariin. Jotenkin se syksymmällä toimii.

Racer X – Technical Difficulties: Soittotaidon ihannoinnin kulta-aikoihin palataan tällä. Paul Gilbert soitti kitaraa poraan kiinnitetyillä plektroilla ja muuta sellasta perusperus…

Marty Friedman – Self Pollution: Toinen saman sarjan tyyppi. Viime vuoden meininkiä.

Adagio – The Mirror Stage: Onpa muuten kikkailuhevin viikko. Tästä ranskalaista progesinfoniaa.

Jamiroquai – Feel So Good: Astutaan askel kepeämpään maastoon. Jamiroquai lähtee jostain syystä aina.

Pearl Jam – Nothingman: Olenhan minä tämän kuullut, mutta A:n muistuttamana iski paremmin kuin koskaan. Pearl Jam on parhaimmillaan paras.

Survivor – Burning Heart: Minulle tämä on aina ollut parempi kuin Eye of the Tiger.

Foo Fighters – Skin and Bones: Livejä tulee harvoin kuunneltua. Tämä on niistä harvoista live-vedoista aika hyvä. Tämän pystyy itsekin soittamaan kitaralla.kov

The War on Drugs – Red Eyes: Tähän viikonloppuun, syksyyn ja vuoteen 2016 kiteytyvä kappale. Rio ohoi!

Anathema – Pulled Under at 2000 Metres a Second: Kun rumpuja soitetaan kapulat väärin päin ja tällainen pakokauhu saadaan kappaleeseen vangittua, on onnistuttu. Kuunnelkaa rumpufillejä!”
T

Kovaa Rasvaa – Paha Kaiku: Klubilla tänään koettu ja hihamerkin voimin Turku delivered.

Foreseen – Death Injection: Juuri lavalla ja pesee niin kotona kuin naapurissakin.

Immolation – Destructive Currents: Vahvistettu tänään Steelfest 2019 kattaukseen… Maistuu isosti!

Asphyx – Deathhammer: Toinen Steelfest 2019 -kiinnitys ja jo kerran kokeneena voin kertoa että pesee ja linkoaa.

Antimateria – Kun Aukeaa Mysteerit Kuoleman: Kerran livenä koettu ja silloin räjäytti tajunnan kohtuu suvereenisti.

Jorma Kääriäinen, Harri Marstio, Pate Mustajärvi, Topi Sorsakoski – Mä elän vieläkin: Marstio on Kuusaan Joe Cocker tjsp. Raspia on kuitenkin sen verran että kiinnostus säilyy.

Trappist – No Soldier Left Behind: Jos bändin nimi on olutta ja ideana ettei sitä saa hukata missään vaiheessa, niin olemme suuruuden äärellä.

Svalbard – Unpaid Intern: Melodista hardcorea Kanadasta. Lähti muuten hilseet koko kropasta.”
Spinebrain

Fatoumata Diawara – Negue Negue: Persoonalista musiikkia afrikkalaisella otteella.

The Who – I Can See For Miles: CSI Cyber tuli Suomeen. En tiedä onko katsomisen arvoinen, mutta ainakin tunnari kannattaa kuunnella.

Clarence Clemons – CC Angel (live): Isomies ja torvi – tämä svengaa, toivottavasti myös siellä ylhäällä…

Little Feat – Two Trains: Lupauduin kevättalven viikonlopuksi Joensuuhun, sinne päässee kahta junaa käyttäen…

Alice Cooper – Under My Wheels: …tai omalla autolla.

The Script – Millioinares: iPodin arpomaa työpäivän taustamusiikkia.”
Yyte

Pariisin Kevät – Tuu rokkaa mun tanssilattiaa (mitä sä vaiheilet?): Harvinaisesti soi päässä biisi ilman, että siitä on kuullut kuukausiin nuottiakaan.

Eläkeläiset – Elän humpalla: Eksyttiin jäsen T:n kanssa kuuntelemaan Eläkeläisiä tässä päivänä eräänä. Laitetaan hyvä kiertoon.

Thrice – Come All You Weary: Suositusnosto tännekin.

Marvin Gaye & Tammi Terrell – Ain’t No Mountain High Enough: Tuli mystisellä ”Feelin’ Good”-soittolistalla vastaan tällaisten hahmojen versioimana.

Hurriganes – Bourbon Street: Tuli viime viikonloppuna soiteltua pitkästä aikaa hääkeikka. Vielä pidempi aika oli siitä, kun tämä oli tullut rämpyteltyä. Hauskaa oli!”
A

Toomion TOP200-biisit: 181. The Who – Won’t Get Fooled Again

David Caruso asettaa aurinkolasit silmille ja Pete Townsendhin kitara rämähtää soimaan.

C.S.I. Miamin tunnusmusiikkina toiminut Won’t Get Fooled Again oli siihen asti ollut minulle vain ”ihan ok”. Sarja kuitenkin iski, eikö vähiten siksi, että Caruso oli ollut niin NYPD Bluessa kuin Hill Street Bluesissakin. Siihen oli leikattu vielä niin sopivat pätkät, että kappaleesta on muodostunut ikuinen ”älä skippaa” -klassikko.

1971 tehty Won’t Get Fooled Again oli kantaaottava ja nimenomaan vallankumouksellinen teos myös syntetisaattorin takia. Se oli osa Tommyn menestyksen myötä Townsendhille pakkomielteeksi muodostunutta Lifehouse-teemateosta. Albumin piti kertoa orjuutetusta kansasta, jonka rock-konsertti pelastaa. Lifehouse jäi lopulta tekemättä, mutta moni kappale siltä jäi elämään. Suurin osa niistä julkaistiin Who’s Next -albumilla.

WGFA:n leimallisimpia elementtejä ovat mahtipontiset kitarat ja hyvin progrehtava syntikkariffi. Myös lopussa tuleva Roger Daltreyn huuto on ikoninen. Tarinan mukaan sen nauhoitus kuului tien toiselle puolelle asti, ravintolaan, jossa muu bändi ruokaili. Myös rytmiryhmää kannattaa tarkkailla. John Entwistle vetelee melkoisia viivoja bassollaan samaan aikaan, kun lähes ilman haikkaa soittava Keith Moon räimii perunoita kellariin.

Pituudeltaan kappale on pitkä kuin historian kaksoistunti. Ei se kuitenkaan ole häiritsevä tekijä, vaikkei erilaisia osia niin paljon olekaan. Bändi on ollut tuohon aikaan vedossa. Myös tuotanto on onnistunut, sillä soundit kuulostavat edelleen hyviltä, joskin vähän hiljaisilta.

Aurinkoiseen elokuun iltaanhan tämä uppoaa kuin kuuma koira voihin.

Ausculto – Viikon Aivoradio 33/2018

Skädäm – Katujen Kuningatar: Bändi tekee muutaman keikan orkkiskokoonpanolla syksyllä… Mietin, että muistanko yhtään biisiä, mutta täähän nyt on vanha klassikko.

High On Fire – Electric Messiah: Matti Hauki on voimissaan ja tässä väännetty ruuvia selkeesti kireemmälle. Toivotaan, että koko levy potkii persauksille samaan malliin.

Marissa Nadler – Blue Vapor: Tuli jossain suosituksissa vastaan ja tämän biisin perusteella merkkasin koko levyn to-do listalle. Hieno tunnelma biisissä.

Imatran Voima – Techno Slut: En tuntenut Perttu Häkkistä ihmisenä enkä hänen musiikkiaan tai radio-ohjelmiaan, mutta hänen äkillinen poismenonsa täytti paljon FB uutisvirtaani. Tämä olkoon minun kunnianosoitukseni hänelle, hyvää matkaa ja musiikki elää ikuisesti.

Verjnuarmu – Laalavat Jouset: Eilen tieto saavutti myös Musta Savon eli Janne Rissasen poismenosta. Samoin tein Verjnuarmu lopetti toimintansa välittömästi. Osanotto hänen perheelleen ja bändikavereille.

Sanhedrin – Riding On The Dawn: Uutta musiikkia vanhoilla saundeilla ja komeilla vokaaleilla. Tämä tuli kanssa vastaan jonkun nettisivun suosituksissa. Voisin helposti mennä näiden keikalle, jos Suomeen eksyvät.

God Is An Astronaut – Winter Dusk/Awakening: Bändi palaa juurilleen ja tekee sen minkä parhaiten osaa: tunnelmista instrumentaali musiikkia, jota jaksaa kuunnella ja joka koskettaa.

Tyrantti – Kobra: Tässä on siis Teräsbetoni, Ranger ja Kilpi samassa paketissa. Erittäin hämmentävä kokemus, mutta livenä bändin nähneet ovat olleet minua vakuuttamassa, että tästä muuten tulee vielä jotain. Otan popcornit esille ja odotan.”
Spinebrain

The Golliwogs – Tell Me: Musiikkia ennen kuin bändistä tuli tunnetumpi nimellä Creedence Clearwater Revival.

Wigwam -Cheap Evening Return: Rekku Rechardin tyylikäs sävellys Dark Albumille.

Elvis Costello & Imposters – Unwanted Number: Elvis kirjoitti laulun jo vuonna 1996 Grace of My Heart -elokuvaan, mutta levylle se tuli vasta tämän vuoden heinäkuussa esimakuna lokakuussa ilmestyvältä uudelta albumilta Look Now.

Anssi Tikanmäki – Hautalan Arvin Jenkka: Maisemakuvia Suomesta on mestariteos, mutta hieno albumi on myös Vanhat Valokuvat, jolta tämä jenkka löytyy.

Rick Wakeman – Gone But Not Forgotten: aikaa ajatuksille

Crusaders – I Felt The Love: Onhan tämäkin jo vanhahko kappale, julkaistiin 1975 albumilla Chain Reaction, mutta minä vaan pidän yhtyeen ilmavasta musiikista. Tätä levyä olivat soittamassa Wayne Henderson, Joe Sample, Wilton Felder, Stix Hooper ja Larry Carlton – ammattimiehiä.

Jolly Jumpers – Boom Boom: Tyrnäväläistä perusmusiikkia.

Uriah Heep – The Park: Yhtyeen kauneimpia balladeja.”
Yyte

Leevi and the Leavings – Tuhannen markan seteli: Oli Göstan kuolinvuosipäivä.

Pearl Jam – Low Light: PJ alkoi taas kiehtomaan. Rauhallisempaa osastoa.

M.A. Numminen- Neljimmäinen veljeksistä: On se Mauri Anterokin tehnyt kaikenlaista…

Maija Vilkkumaa- Luokkakokous: Viikonloppuna kamujen kanssa keikalle. Tämä on listalla.

Stonehills – Time: Joensuulaisheebojen ensimmäisen levyn ensimmäinen varsinainen raita. Tästä selviää, mistä Stonehillsissä on kyse.”
A

The Aristocrats – Smuggler’s Corridor: Sellaista kohtuullista kikkailijajengiä tässä bändissä, mutta musiikki on kuin Tarantinon leffasta.

Focus – Hocus Pocus 2010: Enpä ollut tätä versiota aiemmin kuullut. Ei se alkuperäistä hakkaa, mutta ei niin kehnokaan ole.

Stoned Jesus – I’m the Mountain: Ukrainalaista stoneria Kyuss-vivahtein. Hemmetin siistejä levynkansia.

Apocalyptica – Toreador: Bändin toisen albumin kolmas oma sävellys. Legenda. Minulle.

Planeetta 9 – Ainoa ystävä: Kummallinen bändi on tämä. Vähän kuin Black Sabbathin riffit, mutta jonkun tangokuninkaan ääni.

Corey Hart – Sunglasses At Night: Tämä on minun biisi, koska pidän aurinkolaseja lähes joka säällä ja joka paikassa.

Ruusut feat Paperi T – 555: Tämmöistä se on suosittu Suomi-musa nykyään.

John Fogerty – The Holy Grail: A:n kanssa kuunneltiin ja ihmeteltiin, miten se ääni ei vanhene ollenkaan.

Brother Cane – Bad Seeds: Etelän rokkia, joka vie Jyväskylän pyöräkellareihin.

Portishead – Sour Times: Tätä kuunnellaakseen pitää oletettavasti olla suunnilleen minun ikäiseni.”
T