Metallimusiikin olemus – 53. Keulakuva naamiaisissa

Genesis – Foxtrot (1972)

Genesiksen perustivat laulaja Peter Gabriel ja kiippari Anthony Banks vuonna 1967. Aluksi bändin oli tarkoitus olla yhteisö, joka vain sävelsi musiikkia muille. Lopulta sen oli kuitenkin pakko alkaa esittämään tuotoksiaan itse.

Peter Gabriel oli alun perin hyvin teatraalinen hahmo ja tämä on näkynyt koko miehen uran ajan hänen lavaolemuksessa. Tästä ja ajan hengestä johtuen kappaleista tahtoi tulla pitkiä ja mahtipontisia. Pitää muistaa, että Foxtrotilla esiintyi yhtyeen klassikkokokoonpanona pidetty viisikko. Näillä hahmoilla on väkisin saattanut tulla aika eeppistä materiaalia.

Gabriel laulussa oli lumoava esiintyjä. Kitaran kanssa taiteili Steve Hackett ja koskettimissa Tony Banks, jonka albumi-introa pidetään yleisesti yhtenä hienoimmista. Rytmiryhmän muodostivat basisti Mike Ruhterford ja rumpali Phil Collins. Phil Collins on muuten yksi niistä kolmesta artistista, joka on onnistunut myymään yli 100 miljoonaa albumia sekä bändin jäsenenä, että sooloartistina.

Foxtrot oli kohtuullisen suosittu, muttei jättimenestys. Vuonna 1972 progressiivista rockia oli paljon tarjolla. Foxtrot nousi Englannissa listasijalle 12. Singleillä ei ollut mainittavaa myyntiä. Albumi kuitenkin nosti bändin tunnetuksi. Suurin menestyksen tae olivat Gabrielin mystiset sanoitukset. Esimerkiksi Get ’Em Out by Fridayssa kerrotaan ihmisten geneettisestä muuntamisesta pienikokoisemmiksi, jolloin heitä mahtuisi rakennuksiin tuplamäärä. Ja tämä on varmasti helpoimmasta päästä tajuttavaksi.

Metallia levyltä on vaikea hakea, mutta soittotaidon puolelta ja eeppisistä sekä kunnianhimoisista rakenteista se helposti tulee. Hackettin kitarasoundi on melko rupuinen, mutta albumin kokonaissointi on tasapainossa. Progea tämä on ihan siinä mallissa, missä itse ”progejättien musiikin” ymmärrän. Varsinkin Collins on progerumpalina juuri sellainen, kuin kuuluukin.

Soittajat ovat timanttisia. Ilman Genesistä tuskin olisi Dream Theateria ja Rushiakaan.

Kyllä Watcher of the Skies on progestandardina tähän laitettava.

Ausculto – Viikon Aivoradio 50/2018

Jason Becker – Valley of Fire: Tätä kappaletta työstäessä on studiossa ollut ahdasta, mutta kokkien määrästä huolimatta soppa on maukasta kimppakitarointia.

Patti Scialfa – Come Tomorrow: Patti on ollut mukana mm. Rolling Stonesien ja Southside Johnnyn & Dukesien levyillä sekä tietysti puolisonsa Bruce Springsteenin. Mutta hän on julkaissut myös kolme sooloalbumia 1993-2007.

Steve Hackett – Under the Eye of the Sun: Lapin kaamoksessa ei juuri aurinko näy, mutta sinne jouluksi tieni vie. Siellä Hackettin aurinkosilmä riittää vallan mainiosti tunnelmaa täyttämään.

Laura Nyro – Sophia: Löysin Lauran musiikin 1968 tastingin myötä. Jo hänen vuokseen se kannatti tehdä. Kappale on Lauran albumilta Mother’s Spiritual, jonka julkaisusta tulee tammikuussa 35-vuotta.

Sex Pistols – Anarchy in The U.K: Brexit vai ei? Osuiko Marraskuussa 1976 Sex Pistols brittiläisyyden ytimeen?

America – Ventura Highway: Ystävälleni Juhalle, joka vietti merkkipäiväänsä Venturan seuduilla.

Wings – Band on The Run: Sir Paul & Co.”
Yyte

Mournful Congregation – The Book Of Kings: 33min hitautta liian kiireisen elämän tasapainoksi”
Spinebrain

Blue Öyster Cult – (Don’t Fear) The Reaper: Viikolla tuli kuunneltua paljon klassikoita. Tätä ei ollut aikoihin tullut kuultua loppuun asti, ja olipa hyvä.

Kansas – Dust in the Wind: Väliosan jouset, ah…

Lynyrd Skynyrd – Free Bird: Tämäkin kolisi pitkästä aikaa. Mikähän tästä mahtaisi olla paras osa?

Lana del Rey – Venice Bitch: Lana syöksyi suoraan tämän vuoden top 10-biisilistalle. Kahdeksan ja puolen minuutin kestolla saa heti pisteet, ja muukin sisältö toimii.

Antony Parviainen – Sylvian joululaulu: Ensimmäinen joululaulu jakoon tälle vuodelle. Onhan se Raskasta joulua kuulunut alusta asti joululevyihin.”
A

Timo Kämäräinen – John´s Suitcase: Timo ”räpeltää” kitaraa.

 E-Type – Angels Crying: Tässä ollaan Mietaan nuorisoseuralla aika lailla väsyneinä ja kylmissään, mutta silti vähissä vaatteissa.

The Residents – Voodoo Doll: Tarantinomaista musiikkia jonnekin Monkey Islandin tunnelmiin.

Antero Lindgren – World Gone Mad: Maantiemusiikkia vakuuttavalla äänellä. Jonnekin Hankasalmen ja Pieksämäen välille, kun alijäähtynyttä vettä vihmoo tuulilasiin.

Stig Dogg feat. Vesta – Korkeilla käytävillä: Stig Doggissa on jotain huvittavaa. Tyhmä mies ei varmasti ole. Tämän kappaleen kuitenkin kruunaa Vesta ja hänen mieletön äänensä.

Gluecifer – Reversed: Rähinärokkia. Täysin väärästä ilmanalasta näihin joulun hetkiin.

ZZ Top – La Grange: Oi, jospa saisin nähdä tämän erään paikallisen trubaduurin esittämänä. Hattu ja partakin hältä taitaa löytyä.

Riverside – Cybernetic Pillow: Surumielistä progea Puolan maalta.

Rihanna – Kiss It Better: Tyttären soittolistalta bongailtu. Aivan hyvä. On voinut olla ennenkin täällä.

Anssi Tikanmäki – Balladi elokuvasta Klaani: Melkoinen sävellys. Tässä on jotain suomalaista joululaulua. Niin synkkä, että katse alkaa etsiä tukevampia kattohirsiä.”
T

Toomion TOP200-biisit: 171. Midlake – Acts of Man

Surullinen ja luomu. Siinä pääpiirteittäin Midlaken musiikki The Courage of Others (2010) -albumilla. Ja perhana, että se tenhoaa tietyissä sää- ja mielentiloissa.

Acts of Man on albumin paras kappale. Se tippuu ja valuu päälle kuin vesi peltikaton räystäältä. Ei se iloinen ole, mutta kaunis se on.

Olen sit mieltä, että sanoitus kertoo ihmisen tuhovoimasta maan päällä. Voi se kertoa paljon muustakin, mutta minulle siinä on ilmastonmuutosta hyvin paljon.

Joku tällainen pimeä talven alku. Loskainen tie. Voi olla helvetisti pakkastakin. Mutta pimeä on oltava.

Viikon Aivoradio 49/2018

Mark Ronson feat. Miley Cyrus – Nothing Breaks Like a Heart: Viikon tuore nosto. Yllättävän ok. Ronson meinaa olla kultanäppi.

U2 – With or Without You: Ajelumusiikkia, osa 1.

Emma Salokoski Ensemble – Veden alla: Ajelumusiikkia, osa 2. Aina unohtuu miten hyvä tämäkin on.

Causes – Teach Me How to Dance with You: Kitarakuvio tuli vastaan Youtube-videossa. Biisi meinaa livetä hömpäksi, mutta em. kitaroinnilla saa paikkansa soittolistalla.

The Offspring – Bad Habit: Loppuun vähän vanhaa kunnon Offspringiä, ettei mene ihan nössöilyksi.”

-A

Carita Holmström – Shore: Kun on opiskellut pianon soittoa jo 8 vuotiaana Sibeliusakatemissa, lienee saanut hyvän pohjakoulutuksen. Taidolla tehtyä tyylikästä musiikkia.

Ulf Lundell – Snön faller och vid med den: Täll hetkellä kun tätä kirjoitan (4.12) oli runsaan lumisateen päivä. Kappale on vuodelta 1978 ja taustoja laulaa Agnetha Fältskog.

The City – Lady: Tämänkin yhtyeen jäsenenä oli taitava pianisti ja sävelkynäilijä. Carole Kingin perustama yhtye julkaisi yhden albumin, Now That Everything’s Been Said, vuonna 1968.

Jasmin Tabatabai – La Le Lu : Jäljet päättyvät Berliiniin sunnuntaisin – Mina Amiri on tekee myös musiikkia.

Larkin Poe – Sometimes: Atlantalaissiskosten Megan ja Rebecca Lovellin albumi Venom & Faith on juurevaa bluesia.

Blues Section – Kauan kuljen: merkitty Spotifyssa yhtyeen nimiin, mutta käytänössä orkesteri soitti taustoja tällä Ronnie Österbergin singlellä.

-Yyte

Enslaved – E: viime vuoden kärkialbumeita. Metsän ja talventuoksuista menoa.

-T

Toomion TOP200-biisit: 172. Circle – Vaellus

Circlen livenä nähneet tietävät mistä on kyse. Räjähdysherkästä hulluudesta, suorastaan kaistapäisyydestä. Silti siinä on se kuuuisa punainen viiva, vaikka se ei kuljekaan suoraan, vaan kiemurtelee itään ja länteen, välillä ylös, välilla alas. Eteenpäin se kuitenkin rullaa.

Rättö & Lehtisalo on se kaksikko, joiden kautta löysin tieni Circlen maailmaan. Erittäin outo sanoitusmaailma sopii Circlen musiikkiin, sillä Rätön hyvin omaperäinen laulusoundi muuntaa sanat joksikin vieraaksi kieleksi, ettei varsinainen teksti edes muodostu niin tärkeäksi elementiksi.

Bändihän on myös levyllä petomaisen kova soittamaan. Vaelluksessa vetoaa yksinkertainen, mutta tarttuva progeriffittely. Voi helposti nähdä Mika Rätön polkevan jalkaa bändin liukuessa toisteiseen, jopa stonermaiseen haahuiluun. Kappale on Rautatie-albumilta (2010) ja junamatka tästä mieleen tuleekin.

Istukaa junaan, luurit korviin, katsokaa vähän ennen Parikkalaa järvenselälle päin ja nauttikaa!

Ja kun pääsette perille, katsokaa Mika Rätön haastattelu Arto Nybergin ohjelmasta jonkun vuoden takaa.