Categories
Toomion TOP200-biisit

Toomion TOP200-biisit: 164. Radiohead – Pyramid Song

Radiohead ei ollut mikään suursuosikki minulle silloin tuhansien vaihtuessa. Jotkut OK Computerin biisit olivat ok, mutta en ymmärtänyt Thom Yorken narinalaulun päälle noina aikoina mitään.

Kappale on bändin omia suosikkeja ja juuri päämies Yorke on sanonut sen olevan ”parasta, mitä yhtye on nauhalle saanut”. Vaikka kappaleesta asianomaiset pitivätkin ja sitä myös soitettiin keikoille jo ennen Kid A:ta, tuli se albumiformaatissa ulos vasta vuonna 2001 Amnesiacilla.

Sanoituksissa liikutaan kuoleman jälkeisessä maailmassa. Vaikuttimina ovat kuuleman mukaan toimineet Jumalainen näytelmä, tiibetiläinen ja egyptiläinen Kuolleiden kirja sekä Hessen Siddharta.

Oman sieluni kappale vei sen videolla ja rytmityksellä. Itämaiset jouset ja jazzmainen rumpalointi tehoaa aina. Siihen törmätään tällä listalla myöhemminkin.

Tämä soi Mitsubishi Coltissa, kun ajetaan myöhään syysyössä halki Pohjanmaan lakeuksien.

Categories
Viikon Aivoradio

Ausculto – Viikon Aivoradio 40/2019

”Green Day – American Idiot: Pitkästä aikaa tuli tämä levy kuunneltua. Lähtee ainakin hyvin.

The Sounds – Living in America: Soi radiossa alkuviikosta täysin väärässä paikassa kaupungilla. Jäi mieleen.

Masa Mainds – Joku lauloi sinfoniaa: Piti käydä Lieksan syksyn kohokohdassa Hämärän kaupan illassa ihan asiakseen katsomassa MM:n Lieksa-kokoonpanon keikka. Asiat tuntuivat olleen paikoillaan, kun soittivat tätä.

Opeth – The Garroter: Viimein pääsin uuteen Opethiin käsiksi ja korviksi, vaikkakin ”vain” englanninkieliseen versioon. Toimivaa jatkumoa ja itselleni ainakin parempaa Opethia tämä uusi levy. Tämä soittolistalle erityisesti lopukkeen soolon takia.

Indoor Pets – Spill (My Guts): Vuoden 2019 musiikkia välillä.”
A

”Cream – In the Sunshine of Your Love: Pakkohan se joskus on klassikko soittaa.

Wigwam – Freddie are You Ready: Kaikkien aikojen suomalainen rock-biisi?

Strawbs – Autumn: Lapin retkeltä palanneena voin todeta, että tätähän se syksy on. Linnut lentävät auramuodostelmissaan etelään ja luonnon kaunis värimaisena luo seesteisen tunnelman.

Chicago – In the Country (Live at Carnegie Hall 1971): Yhtyeen soitto vuonna 1971 oli vielä aika juurevaa ja puhaltimet soivat tanakasti.

Alice Cooper – Black Juju: Kainuun retken toisenlainen löytö Herra Cooperilta.

Average White Band – Atlantic Avenue: Soulia 1970-luvulta skottilaisttain

Tarja – The Golden Chamber:Awaken/Loputon Yö/The Alchemy: Seesteinen kappale ja rauhallisen tasokasta vokalisointia tänä vuonna julkaistulta In the Raw albumilta

Sonja Lumme – Easy Life: Vuoden 1985 jazzahtavaa tuotantoa kelpaa edelleenkin kuunnella.

Kaamos – Are You Turning: Jäsen T vinkkasi minulle Ilpo Murtojärvi Quartetista, joten kaivoin esille vanhan Kaamos-albumin Deeds and Talks vuodelta 1977). Albumin kaikki kappaleet ovat Ilpon säveltämiä.

Van Morrison – Autumn Song: Syksylle.”
Yyte

”Billy Paul – Brown Baby: Ollaan soulin ytimessä.

Kivesveto Go Go – Äiti hei!: Kertosäe jää varmasti päähän.

Weyes Blood – Wild Time: Joku tässä musiikissa ajoittain tehnoaa.

Mother Love Bone – Gentle Groove: Grungea ja rock-jumaluudeksi pyrkimystä.

Thin Lizzy – Thunder And Lightning: Menee sarjaan Judas Priest ja Ram it Down.

Ilpo Murtojärvi Quartet – Skylarks: Onpa leppoista jazzia tämä.

The Wood Brothers – Postcards From Hell: Taas on minulle väärästä genrestä, mutta kivutta tämän kuuntelee.

Chet Atkins – Man Of Mystery: Tämä lienee tunnetumpi Shadows-juttuna, mutta menee näinkin.

Megadeth – My Last Words: On tuo Rasmus raskaamman osaston kera liikkeellä, niin minä laitan vähemmän tätä kamaa.

Children of Bodom – Children of Bodom: Klassikko.”
T

Otetaan Aivoradio-vierailijaksi harjoittelussa oleva Zerostreetin rumpali ja hänen viisi nostoa:

”Monuments – Origin of Escape: Bändin työskentely yhteen on maagista tällä kipaleella.

Tesseract – Hexes: Biisi, joka on aina pistäny miettimään asioita, synkkä/hämärä tunnelma käsin kosketeltavaa.

Lost society – No absolution: Erilaista/uutta lostia, mutta meininki todella kovaa, riffittely tuo mieleen osittain Lamb of Godin.

As I Lay Dying – My Own Grave: Rumpalin taidetta alusta loppuun, tarttuva kertosäkeistö ja plussat basistille puhtaasta lauluäänestä.

Zerostreet – Bad Seed: Pahaa enteilevä, jykevä taidonnäyte uudelta, nuorelta bändiltä.”
Rasmus

Categories
Viikon Aivoradio

Ausculto – Viikon Aivoradio 39/2019

”The Crusaders – Royal Jam: yhtye oli tällä keikalla hyvässä vireessä ja etenkin vieraileva artisti B.B.King kera Lucillen saa svengin soimaan.”
Yyte

”Green Day – Dookie: Sopii perjantaina kuunneltavaksi viikonlopun häämöttäessä. Tämä on niitä levyjä joissa bändi osuu ytimeensä kaikilta osin. 38 minuuttia energiaa äänilevyn muodossa.”
A

”Opeth – In Cauda Venenum: Uusi Opeth pläjähti tänään. Kuuntelin neljä kappaletta. Kuunnelkaa te ensin!”
T

Categories
Viikon Aivoradio

Ausculto – Viikon Aivoradio 38/2019

”Hassisen kone – Levottomat jalat: Hassisen koneen kehityskaari on sellainen, että ne levyt kannattaa kuunnella. Varsinkin viimeisellä Harsoinen teräs-levyllä on hyvää soitantaa ja mystistä sovittamista.

The Smashing Pumpkins – Disarm: Eikö tämä aina mene…

Paleface – Helsinki-Shangri-La: Jostain rupesi taas soimaan päässä. Osui ajanjaksoonsa täydellisesti.

J.J. Cale – Cocaine: Biisi ja riffi täydellisen laid back.

Alice Cooper – Poison: Pistetäänpä tämäkin välillä, kun on tullut soiteltua viime päivinä. Täydellinen kappale?”
A

”Golden Earring – Turn the world around: Hollantilaisyhtyeen stadionrockia vuodelta 1989. Maailman pyöräyttämisessä ympäri ei liene suurempaa ongelmaa, kun mokomakin pallukka tekee sitä itsekseen koko ajan.

Aknestik – Suomirokkia: Haukiputaalaisen yhtyeen korvamato parinkymmenen vuoden takaa.

Robert Plant – Mystery Title: Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi. Onhan tämä niin Led Zeppelinin musiikkia kuin vain olla voi. Plantin soolouran ensimmäinen albumi ja tässä rummuissa muuan Phil Collins.

Robert Plant – Thru’ With The Two Step (Live in Houston): Vuoden 1983 Principle of Moments albumin julkaisukiertueelta äänitetty raita. Kerrassaan mainiota soitantaa.

Nordic View – Climbing: Tulipas sopivasti ulos yhtyeen tuorein sinkku. Tätä lukiessanne/kuunnellessanne olen kavereiden kanssa huiputtelemassa Pallaksen tuntureita.

Roxette – Fireworks: Tällä tunturiretkellä tuskin näemme taivaan ilotulitusta revontulien muodossa, mutta ehkäpä seuraavalla. Mutta on Per Gessle aika epeli rustaamaan hittejä.

Wishbone Ash – Phoenix: Komeaa soittoa yhtyeen esikoisalbumilta liki 50 vuoden takaa eli vuodelta 1970. Albumin tuotti Deep Purplen, jonka lämppärinä bändi tuolloin toimi, tuottaja Derek Lawrence.”
Yyte

”Michael Romeo – Believe: Symphony X:n hengessä mahtipontista kitarointia. Parempaa kuin uudet Ynkät. Hyvä albumikin.

Sparky – Bonus: Kevyesti erilaista jazzia, kuin bändi muuten soittaa. Eikä tässäkään ihan aiheessa pysytä. Energiaa perjantaihin.

The Mama’s & The Papa’s – California Dreaming: Kalajoen hiekkoja parempana versiona. On tämä vähän saanut jossain vaiheessa liikaakin soittoa, mutta hieno kappale silti.

Mastodon – The Last Baron: Mastodonin paras anti on laulu. Soitto soljuu häiritsemättömänä siellä taustalla. Laulu on kuitenkin dynaamisesti paikallaan.

Kiss – Creatures of The Night: Tällaista Kissiä minäkin pystyn kuuntelemaan vaivatta. Tälläkin levyllä sitä on valitettavasti vain yksi biisi.

Moby – That’s When I Reach for My Revolver: Moby on kyllä hänkin tehnyt monenmoista musiikkia. Tässä oli ysärimäisen tarttuva kertosäe.

The Night Flight Orchestra – Star of Rio: Tätä kuuntelee mielellään. Taidokasta, mutta viihdyttävää bilerokkia.

Zerostreet – Bad Seed: Nollakatunollan rumpali tupsahti mulle harjoittelijaksi. Ihan kelpoa musiikkia soittaa ja kuunteleekin.

Dimmu Borgir – Mourning Palace: Puhuttiin Dimmusta, sanoin en tunnista uusia biisejä. Tästä se lähti silloin joskus. Ja lähtee edelleen.

Archive – Cloud in the Sky: Archive on minun makuun istuvaa triphopia. Niihin vähemmän aurinkoisiin päiviin.”
T

Categories
Metallin olemus

Metallimusiikin olemus – 58. Fuusiojazzia ja tulevaisuuden kitarasooloja

GENESIS – SELLING ENGLAND BY THE POUND (1973)

Selling England by the Pound oli Foxtrotin tapaan menestys. Jopa huomattava sellainen. Itse asiassa se on parhaiten menestynyt niistä Genesis-levyistä, joilla Peter Gabriel vaikuttaa.

Steve Hackett on iskussa. Kitaransoitossa on myöhempien aikojen tilutusta ja on ilmiselvää, että Pelle Miljoonan väki on ainakin vahingossa ottanut ensimmäisestä kappaleesta vaikutteita (kohta alkaa noin 2.20). Kitarointi on hyvin monipuolista ja metallisuuden piikkiin menee monikin asia. Samoja elementtejä voi kuulla 1990-luvun Steve Vain teoksissa. Ei siis ole mitenkään ihme, että Hackett itse pitää albumia Genesiksen parhaana. Tuolloin hän oli aikaansa edellä. 

Ensimmäinen biisi menee varsinkin rumpaloinnin osalta melkomoiseksi kikkailuksi. Phil Collins oli tuohon aikaan syvästi vaikuttunut fuusio jazzista ja se soitossa kuuluu. Erinomainen rumpali hän on, siitä ei mihinkään pääse. Soiton dynamiikka on kuin luonnon muovaama. Hyvin elävä ja maanläheinen, vaikkei tahtilajit samoja adjektiiveja saakaan.

Vaikka albumi paljon myikin, eivät kaikki siitä pitäneet. Esimerkiksi levy-yhtiön mielestä sillä oli liikaa instrumentaaliosuuksia. Osa kriitikoista koki albumin tarkoituksellisen sekavana. Mutta karavaani kulkee, koirat haukkuvat. Selling England by the Pound myi Jenkeissä ja Briteissä kultaa. Kanadassa jopa platinaa.

Albumi on ollut metalliväelle tai ainakin sen progehaaralle tärkeä. Rushin Neil Peart pitää sitä parhaana rumpualbumina. Marillionin Fish taas lyyrisesti erinomaisena. Yngwie Malmsteen on usein maininnut sen yhtenä isona vaikuttimenaan ja jopa Jeesusta suurempi John Lennon sanoi julkisesti todella pitävänsä albumista.

Ei se taustamusiikkia ole, mutta kyllä se kuunnella kannattaa. Varsinkin soiton takia. Esimerkkibiisinä Dancing with the Moonlit Knight, jossa kitarasoolot eivät ole tuosta maailmasta.

Kuva: proglodytes.com