Viikon Aivoradio 18/2018

Petteri Sariola – Howling at the Moon: Aloin vain kuunnella mitä Spotify tarjoaa omatoimisesti. Ja niinpä löytyi Petteri, vuonna 1984 syntynyt akustisen kitaran taituri.

Kanerva – Kypsiä marjoja: Vuonna 2009 soolouransa aloittanut folkrock artisti Kanerva Pasanen julkaisi maaliskuussa ensimmäisen albuminsa Paritanssi. Vaikutteita on saatu mm. Suzanne Vegalta.

Foreigner – Jukebox Hero (live): Ilmavaa aikuisrokkia, 70-luvun loppupuolen kuosia uudelleen muokattuna. Tämä yhtyeen uusin live-levy Foreigner With 21st Century Symphony Orchestra & Chorus ilmestyi nyt vapun alla. Mutta miksi? Kyllähän ne vanhat tallenteet olivat ihan kuuntelukelpoisia, ja jopa parempiakin.

Ultra Bra – Älä soita tänne enää koskaan: Katsoin MTV3:n liven ja minkäpä minä itselleni voin… Liian täyteen ahdettua tavaraa hengästyttävillä temmoilla ja stemmoilla – siis minun makuuni.

Jean-Michel Jarre – Wooloomooloo: Sopii vapun jälkeiseen älämölöön, ainakin nimellisesti.

Cream – Those Were The Days: Kermaa 50 vuoden takaa, mutta ei laisinkaan hapanta.

Nazareth – Go Down Fighting: 70-luvun ”se parempi skottiyhtye”.  Kappale on yhtyeen neljänneltä albumilta Loud’N’Proud, jonka tuotti Deep Purplen basisti Roger Glover.”
Yyte

Atomirotta – Överimies: Atomirotan uutta levyä on hehkuteltu ”piireissä”. Vajaa kaksiminuuttinen rypistys tähän kärkeen tarjoaa makupalan.

Hop Along – What the Writer Meant: Ensimmäinen tämän viikon kahdesta tuoreesta ulkolaisnostosta. Hetkeen sopivan muodikasta, vähän hiimailevaa soitantaa naislaululla.

Patti Smith – Because the Night: ”Easter” oli paljon parempi levy kuin viime kierroksella muistaakseni kaksi vuotta sitten. ”Because the Night” oli tietysti tutuin, koska biisintekijä Springsteenkin sitä on ahkerasti esittänyt.

Janelle Monae – Dirty Computer: Toinen 2018-huomioitava ulkolainen. Tätäkin levyä on kuultu hypetettävän, vaikka julkaisusta on vain viikko. Princen kanssakin yhteistyötä tehnyt Monae saa pop-kappaleensa sykkimään mukavasti.

Tom Petty and the Heartbreakers – Waiting for Tonight: Tällä viikolla tuli kuunneltua useampi kymmenen veisua Pettyä ja Heartbreakersiä. Tämä nousi omalle listalle uutena löytönä.”
A

Dimmu Borgir – Alpha Aeon Omega: Ensimmäinen levy 8 vuoteen ja haters gonna hate. Tästä biisistä on tykätty arvosteluissa, joten kokeillaanpa.

Saracen – Heroes, Saints and Fools Original Version: Räjäytti potin Keep It True -festareilla, tässä tuleva progerockin kruunun jalokivi.

Flotsam And Jetsam – Doomsday For The Deceiver: Minulle KITin kohokohta: levy tuli alusta loppuun ja halli suurin piirtein räjähti setin aikana ja pitti pyöri kuin pässi narussa.

Grim Reaper – Waysted Love: Steve Grimmett menetti jalan bakteerille, mutta näytti KITissä, että laulu lähtee ja asenne on kohdallaan.

LIK – Rid You Of Your Flesh: Ruåttalaista dödöä hyvällä tyylitajulla ja asenteella.

Ghastly – The Magic Of Severed Limbs: Kavereiden dödis-projekti, jossa kumarretaan vanhoihin dödis-juuriin päin näppärästi. Tässä mennään juuri sopivan löyhkäävissä tunnelmissa.

Angel Sword – Kallio Rock City: Nimensä mukainen perjantaille sopiva illan aloitusralli.”
Spinebrain

Dream Theater – Lifting Shadows Off A Dream: Hyvin legendaarinen delay-intro.

Joe Satriani – Flying in a Blue Dream: Bänditouhujen alkuaikoina tämä oli todella tyylikästä kitarointia.

Soilwork – The Chainheart Machine: Pikkuveljellä oli tämä intro herätysäänenä. Heräsi.

Blackfoot – Ride With You: Tämä oli nosto jäsenille Yyte ja A.

Manic Street Preachers – People Give In: Uutta Mänikkiä. On siellä joku taito tehdä tarttuvia kappaleita edelleen.

The Offspring – Nitro (Youth Energy): Oi aikoja, oi tapoja.

Kalevala – People No Names: Ystäväni suositus. Semmoista kohtalaista yhteensoittoa.

Devin Townsend Project – Gato: Niin typerä juttu kuin onkin, niin minulla oli ”pöytälaatikossa” saman rytmityksen mukaan menevä kappale jo ennen tämän ilmestymistä. Uskon, että Devin teki sen paremmin.

Gov’t Mule – Beautifully Broken: Yksi suosikkibändejäni tästä tyylilajista. Kaunista ja raastavaa bluesia.

Elton John – Believe: Kummitus 1990-luvulta. Vaikuttava sellainen.”
T

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=Czt_QekkTyOIlbOhAV74qw

Viikon Aivoradio 17

J. Karjalainen – Stindebinde: Pitkästä, pitkästä aikaa tuli tämä kuultua taannoin. Jii laittaa kolmeen säkeistöön kohtalaisen henkilökaaren.

Yölintu – Rosoista ja repaleista: Yölinnusta ei periaatteessa ehkä pitäisi tykätä, mutta tämän biisin kaltaiselle kitaransoitannolle on hankala sanoa ei. Viime perjantaina julkaistu levy.

Kacey Musgraves – High Horse: Tämän viikon 2018-nosto. Itse asiassa viimeisimmän Acclaimed Music-listan koko vuoden kärkilevy. ”Country pop” sanaparina voi olla pelottava, mutta helposti meni albumillinen. Tämä ei kylläkään biisinä ehkä edusta levyn musiikillista linjaa täydellisesti.

Cream – White Room: Klassikko.

Corcovado Frequency – Beat It: Oli tässä eräänä iltana soimassa Spotifysta ”JAZZ LOUNGE Covers”-soittolista. Beat Itistä tuli sellainen versio vastaan, että jäi mieleen kummittelemaan…”
A

Jimi Hendrix – The Wind Cries Mary: Leppoisan löysä Jimi-biisi. Kesäisen sadekuuropäivän tunnelma.

Prince – Nothing Compares 2 U: Prince on ihan ok.

JB Dunckel – Hold On: Air-hepun uutta musiikkia. Ranskalaisittain helpolla melodialla, mutta ammattitaitoisesti.

A Perfect Circle – So Long, And Thanks For All The Fish: Vihdoin tämä tuli, ja kohta kai se tulee se Toolkin. Hittikamaa, Linnunradan liftari -nimellä.

The Dear Hunter – King of Swords: The Dear Hunterin ‎Casey Crescenzo pystyy tekemään millaista musiikkia tahansa, ja tekeekin. Levyt ovat monitahoisia, ehkä liiankin. Taitava hän kuitenkin on.

Mexrrissey – Me Choca Cuando mis Amigos Triunfan: Morrisseyn biisejä meksiko-versioina. Mikä jottei.

Rush – Anthem: Legendaarista progea.

Oceansize – Ornament/The Last Wrongs: Tällä bändillä on ollut tähän mennessä hienoimmat lavakoreografiat. Myös soitto ja laulu luonnistuvat.

Bang Tango – Someone Like You: 80-luvun jokseenkin unohdettu hard rock -bändi. Aivan toimiva.

Sixpence None The Richer – Kiss Me: Taitaa ainakin Suomessa olla tunnettu vain tästä kappaleesta. Gospel-rockia 90-luvun lopulta.”
T

Deafheaven – Honeycomb: Jos joku toimii, niin sitä ei kannata muuttaa. Aika näyttää puuduttaako tämä pitkässä juoksussa.

Winterhawk – Free To Live: Viikonloppuna tulee koettuna livenä. Tämä biisi kolahti heti ekalla kuulemalla.

Dust – Pull Away/So Many times: Puolitutun suosittelema 70-luvun pläjäys, jossa Ramones rummuissa. Pesee ja linkoaa täysillä!

Radien – Kaiken Kato: Kaverin vinkkaama, kotimaista tuskaa tunteella. On tässä kasvun elementit.

Norrhem – Voima ja Kunnia: Kotimainen pakanametalli elää ja voi hyvin.

Sleep – Marijuanaut’s Theme: Sleepin paluulevyä odotettiin, salaa pelättiin ja lopulta pankki räjähti taivaisiin. Genren yksi luojista näyttää miten stoner doom tehdään kunnolla.”
Spinebrain

Paul McCartney – Once Upon A Long Ago: Maailman ehkä tunnetuin vasenkätinen basisti.

Solju – Heargevuoddji: Ulla Pirttijärvi-Länsmaniin olettekin jo tutustuneet. Hänellä ja tyttärellään Hildá Länsmanilla on yhteinen projekti Solju, jola oli mukana UMK:ssa 2015 Hold Your Colours.  Nyt on julkaistu Soljun debyyttialbumi Ođđa áigodat.

FFS – Dictator’s Son: Muistattehan Sparks -yhtyeen ja Maelin veljekset Ron ja Russel? 2014 he päätyyivät levyttämään yhdessä skottibändi Franz Ferdinandin kanssa yhteisnimellä FFS (Franz Ferdinand Sparks).

Kuru – Flow: omasta kokoelmastani tämä oululaisyhtyeen kappale löytyy albumilta Jälki nimellä Virta. Spotifysta löytyy albumi Lontoon murteella nimellä Trace.  Silmät kiinni ja kuuntelemaan musiikillista kuvausta maamme luonnosta.

Jord – Kaikki on hiljaa: Jord on kotoisin Väylän varresta, Tornionjokilaaksosta ja sen Ruotsin puolelta. Kaikki on hiljaa – akustisesti.

Aili Ikonen – Armaalle: Tutustuin tämän artistin tuotantoon tällä viikolla Kalottijazz ja Blues festivalin tulevaan ohjelmistoon perehtyessäni.”
Yyte

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=BcuYPyTbTLSREOUMdyjOiA

186. The Moody Blues – Nights in White Satin

Talvisen kaunis melodia. Olen aina luullut, ja luulen edelleenkin, sanojen kertovan talviöistä. Voipa se kertoa satiinilakanoistakin.

Bluesista kohti progressiivista rockia linjan piirtänyt The Moody Blues on tehnyt musiikkia jo kohta 60 vuotta. Bändin suurimpia hetkiä oli albumi Days of Future Passed, jonka ensimmäinen sinkku Nights in White Satin on. Käytännössä kappale on The Night -kappaleen ensimmäinen osa, mutta yleisesti tunnetaan edellämainittuna. Maailmalle se meni kaupaksi ihan mukavasti, kappaletta on USA:ssa myyty yli miljoona kopiota.

On kliseistä sanoa, että kappaleessa on hyviä suvantovaiheita. Mutta joskus kliseetkin ovat mitä suurimmissa määrin totta. Sävellystyö on pysäyttävän kaunis. Tämä on sellainen sävelmä, että se on aina hiukan nopeampi kuin sen muistaa olevan.

Laulaja Justin Haywardin ääni on uskottava ihan joka suhteessa. Sitä tukee melodian lisäksi myös erittäin komeat bassolinjat ja polveilevat mellotron- ja jousitaustat.

Nights in White Satinista jää jokaisella kuuntelukerralla parempi jälki. Illan viimeisenä kappaleena säässä kuin säässä.

https://www.youtube.com/watch?v=9muzyOd4Lh8 https://open.spotify.com/track/5MZALXd9NfoYmLTZhsoElo?si=QMw2odHOR5CGci8ztSMxwg

Viikon biisi (16/2018): Ryan Bingham – The Weary Kind (2009)

https://open.spotify.com/track/44dgYEQ6yMd01W9i9y6tpe?si=lA31qnpeTX21C2jGUOcx6g

Crazy Heart on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut fiktiivinen elokuva Jeff Bridgesin esittämästä country-muusikko ”Bad” Blakesta, joka koettaa antaa kuihtuneelle uralleen uuden mahdollisuuden. Scott Cooperin kirjoittaman ja ohjaaman elokuvan soundtrackista vastasi T-Bone Burnettin sekä Ryan Binghamin johtama joukko muusikoita, jotka sävelsivät ja sanoittivat levyllisen countryyn päin kallellaan olevaa materiaalia elokuvassa käytettäväksi. Pääasiassa Binghamin luoma The Weary Kind on elokuvan tunnuskappale, joka filmissä kuullaan sekä Bridgesin että Colin Farrellin tulkitsemana, mutta jonka hän itse esittää soundtrackilla. Se voitti parhaan alkuperäislaulun Oscar-pystin vuonna 2010.

Pääasiassa akustisen kitaran näppäilyllä säestetty ja D-duurissa taivaltava ”The Weary Kind” kertoo kolmessa säkeistössään vaikuttavia sanoja. Se käyttää kevyenä kehyskertomuksenaan elokuvaa sekä ”Bad” Blakea ja hänelle tarjoutuvaa uutta mahdollisuutta peilaten siihen menneisyyden virheiden haamuja. Monia sellaisia on tehty ja usein kompuroitu, kaaduttukin. Päivät ja yöt tuntuvat samalta ja kuten muusikot monesti, viskiin on ollut helppo upottautua pakoon. Kertoja tiedostaa, ettei koti ole enää koti, muttei osaa lähteäkään. Mutta kun mahdollisuus askeleeseen toiseen suuntaan avautuu, uskaltaako sen silti ottaa? ”Pick up your crazy heart and give it one more try”, toteaa kappale.

Siinä missä kertosäe leijailee korkeammalla, ovat säkeistöt henkilökohtaisempia. Ensimmäisen säkeistön biljardin peluu rekkakuskien suosimalla pysäkillä tai toisen säkeistön viimeisen rivin huomio siitä, että huomaakin valtatien kutsuvan, ovat erityisesti ikääntyneen country-tähden elämään aseteltuina koskettavia. Viimeinen säkeistö riipaisee kuitenkin erityisesti: sen aluksi muistellaan menneitä rakastettuja, jotka ovat kuitenkin päässeet pakoon. Kertoja syyttää itseään toteamalla ”you’re lovers warm kiss / it’s too damn far away from your fingertips / you are the man that ruined her world”. Säkeistön loppupuolisko ja samalla viimeinen laulettu osio laulussa kertaa aiemminkin todettua näkemystä: ”your heart’s on the loose / you rolled them seven’s with nothing to lose / this ain’t no place for the weary kind”. Kaiken kappaleessa koetun jälkeen se kuitenkin kuulostaa toiveikkaammalta kuin alussa.

Perinteisiin nojavaa kuviota pohjallaan käyttävä sävelmaailma perustuu akustiseen kitaraan sekä muutamiin lisäinstrumentteihin, joista erityisen vahvan roolin saa ala-osaston sello ja myöhemmin mukaan liittyvä kontrabasso. Bingham, joka siis itse tulkitsee kappaleen, kuulostaa huomattavasti äänityksen aikaista ikäänsä (27 vuotta) kokeneemmalta ja vakuuttavammalta.

”The Weary Kindissa” ei ole mitään liikaa. Hieno tehokeino on jättää kappale leijumaan niin, että viimeinen varsinainen osio on säkeistö eikä kertosäe, kuten usein kuullaan. Tämän kappaleen kohdalla kannattaa katsoa myös itse elokuva, sillä ”Crazy Heart” on viihdyttävä ja koskettava tarina, jonka kruunaa Jeff Bridgesin uskottava ja iän louhiman särmän mukanaan tuoma karisma.

THE WEARY KIND

Your heart’s on the loose
You rolled them seven’s with nothing to lose
This ain’t no place for the weary kind

You called all your shots
Shootin’ 8 ball at the corner truck stop
Somehow this don’t feel like home anymore

And this ain’t no place for the weary kind
This ain’t no place to lose your mind
This ain’t no place to fall behind
Pick up your crazy heart and give it one more try

Your body aches
Playin’ your guitar, sweating out the hate
The days and the nights all feel the same

Whiskey has been
A thorn in your side, it doesn’t forget
The highway that calls for your heart inside

And this ain’t no place for the weary kind
This ain’t no place to lose your mind
This ain’t no place to fall behind
Pick up your crazy heart and give it one more try

Your lover’s warm kiss
Is too damn far away from your fingertips
You are the man that ruined her world

Your heart’s on the loose
You rolled them seven’s with nothing to loose
This ain’t no place for the weary kind

Viikon Aivoradio 16

Wardruna – Raido: Pakko olla Spinebrainin juttuja. Jostain on folk-metallia soittolistalleni eksynyt.

Dumdum Boys – Lunch I Det Grønne: Norjalaista kasarirockia.

Pojat – Lemmikkihautuumaa: Tämä on varmaan ollut ennenkin, mutta on niin korni, että pakko listata.

Carousel – Jeweler’s Daughter: Vakuuttavalla rumpufillillä lähtee tämä stoner-mätke.

Electric Light Orchestra – Tightrope: Oikeastaan orkestraatioiden takia tämä tänne lisätään.

Nothing – The Dead Are Dumb: Twin Peaks -musiikkia.

Sash! – Ecuador: Tarvinneeko tätä perustella. Monesti on ihmetelty tätä musiikin vaihetta.

Steve Vai – Bad Horsie: Steve soittaa useamman kuin Vain yhden soinnun. Säveltäjänä mies ei ole vakuuttanut koskaan, mutta tässä jotenkin vetoava riffi.

Kolmas Nainen – Hevonpaskankuningas: Vähän suomalaista rokkia sekaan.

David Lynch – The Line It Curves: Twin Peaks -miehen musiikkia. Jos ei ihan tavallista ole kuvamateriaali, niin ei myöskään musiikki.”
T

Lizzy Borden – My Midnight Things: Lizzy is alive and kicking! Uusi lätty eetteriin 11 vuoden tauon jälkeen ja levydili Metal Bladen kanssa kolmesta uudesta levystä. Tämän perusteella tatsi ei ole kateissa.

Evil Invaders – Raising Hell: Nämä nuoret Belgian ylpeydet räjäyttivät katon ja hallin eilen Elmun baarissa. Tässä jos missä on juuri sitä uhoa ja karismaa, mitä monissa uusissa bändeissä uupuu. Vuoden kovin keikka tähän mennessä.

Sigh – Equale: Tämä Japanin kummallisuus on käynyt Suomessakin, mutta en valitettavasti päässyt tuolloin paikalle. Erittäin omintakeista avantgarde metallia, jossa on mausteita sieltä sun täältä. Kun pyörre nappaa mukaansa niin mennään ja kovaa.

Thy Catafalque – Sarember: Olen tästä Unkarin superlahjakkuudesta liekehtinyt aikaisemminkin, joten vaikka toistan itseäni, niin suosittelen tutustumaan tuotantoon mikäli hiemankaan oudompi ja vieraalla kielellä laulettu avantgarde musa kiinnostaa.

Edguy – Vain Glory Opera: Tobias Sammet on tuottelias ja monipuolinen jäbä. Edguyn nykytuotanto on vähän hit/miss-tyyppinen ratkaisu, mutta tämä vanha veisu toimii aina niin kodissa kuin puutarhassa!

YOB – The Screen: Doom-mammutti julkaisee uuden levyn ja tämän sinkun perusteella vanhat fanit tulevat diggailemaan ja kyllä tällä uusiakin faneja saadaan. Tasavahva ja kompakti paketti.”
Spinebrain

Benny Andersson – Efter Regnet: Hep Stars, Abba ja Benny Andersson. Tällä kertaa pelkistettynä Benny ja piano – kesäsadetta odotellessa.

Tutu – Viikonpäivälaulu: Kohtasin Tutun viimevuoden Kalottijazzien avajaiskonsertissa. Raikashenkistä soitantaa ja laulantaa.

Joni Mitchell – Hejira: Jonin lisäksi aistikorvat hereille basson suuntaan, sillä taustalta se nousee vahvasti käsittelijänään Jaco Pastorius.

Hugh Laurie – The Weed Smoker´s Dream: Tempo, laulu, soitto – niistä voi aistia savun maun ja hajun.

Kassu Halonen – I´m Rock: Oulujärven Säräisniemeltä syntyisin oleva Kassu Halonen on yksi populaarimusiikkimme suurista vaikuttajista mm. runsaalla 1500 sävellyksellään. Sooloalbumeitakin on puolisen tusinaa tämän kappaleen löytyessä vuoden 1986 levyltä I Have Played Rock´n´Roll.

Lisa Miskovsky – Why Start A Fire: Jo suomalaisten sukujuurtensa vuoksi. Uumajalaisen Lisan äiti on suomalainen (muistaakseni Pohjanmaalta) ja isänsä tsekki. Tällä kappaleella hän pyrki edustamaan Ruotsia 2012 Euroviisuissa.”
Yyte

No Doubt – Just a Girl: ”Tragic Kingdom”-levy on aika paljon muutakin kuin pelkkä ”Don’t Speak”.

King Tuff – Circuits in the Sand: Tämän viikon listan pakollinen vuoden 2018 raita. King Tuffin ”The Other” on ihan kuunneltava albumi!

Paleface – Helsinki-Shangri-La: Tämän muistaa jo julkaisuvuodeltaan. Sävellys traditionaalista ja Tapsa Rautavaaralta lainattu, teksti viiltää aikansa kuvaa.

The Hold Steady – Eureka: Jäsen T tätä suositteli. Springsteen, Pearl Jam ja Foo Fighters lyövät kättä tänä päivänä melkeinpä uhanalaisen rock-musiikki-tyylin merkeissä.

Elton John – Rocket Man (I Think It’s Goint to Be a Long Long Time): Tätä on ”joutunut” soittelemaan eräässä projektissa kosketinsoittajana. Elton osaa käsitellä pianoaan helppotajuisesti.

The Darkness – Friday Night: Tämä piti laittaa jo viime viikolla, mutta unohtui…”
A

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=G8PodQPdQyKifZM4DqAc2w