Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 5 – Racing in the Street

Albumilta Darkness on the Edge of Town (1978). Vaihtoehtoinen versio julkaistiin albumilla The Promise (2010) .

Racing in the Street oli jälleen niitä lauluja, joiden merkitys valkeni hiljalleen kuuntelu kuuntelulta. Ensimmäisillä mahdollisuuksilla jotka tarjosin Darkness on the Edge of Town-levylle esiin nousivat aivan muut laulut, eikä ensipyöräytyksiltä ole jäänyt mitään mielikuvaa “Racingistä”. Sitten laitoin soimaan Live 1975/-85-levyn ja eräänä toukokuisena, aurinkoisena iltana pyörän selässä istuessa Rauhalan ghetossa Racing in the Street teki taikansa lähtemättömästi.

Laulusta on julkaistu kaksi erilaista versiota. Alkuperäinen, Darknessiltä löytyvä otos on pienieleisempi mutta tunnetasoltaan aivan yhtä vaikuttava kuin vuonna 2010 The Promisella julkaistu vaihtoehtoinen versio, joka äänitettiin samoihin aikoihin. The Promisen versio on raskaspoljentoisemi sekä julistavampi ja se myös eroaa hieman sanoitukseltaan tutuksi tulleesta “originaalista”: esimerkiksi päähenkilön auto on vuoden 1932 Ford eikä 1969 Chevy sekä viimeisessä säkeistössä tytön mekko on revitty, eivät hänen unelmansa.

Internetin arvioissa biisin yhteydessä vilahtelee mielenkiintoisia adjektiiveja, kuten “dirge-like” (surulaulun tyylinen) tai “quietly devastating” (hiljalleen musertava). Vaikka kappale onkin teemoiltaan elämän makuinen ja jopa raskaahko, on siinä myös lohdukkuutta. Musiikki ja sanoitus tukevat toisiaan tässä komeasti luoden omaleimaisen yleistunnelman. Taitaa olla aika yleinen käsitys, että Springsteen laulaa paljon biisejä autoista: tässä on yksi parhaista. Vaikka nimellisesti lauletaankin autoilusta, ovat teemat siirrettävissä selkeästi kaikkeen elämään.

Laulun ihmiskohtalot ovat karuja. Kertojalla ei ole muuta kuin autonsa, jonka hän ja toverinsa ovat rakentaneet ja jolla hän käy ajamassa kilpaa samanhenkisten kanssa ympäri maata. “We only run for the money, got no strings attached”. Juuri nyt on hetki mennä, yrittää ja nauttia. Ottaa hetkestä irti se, mitä vain voi. “Summer’s here and the time is right / for goin’ racin’ in the street”.

Muuta kun ei ole, niin kaikki mahdollisuudet ajaa käyvät. Kertoja tiedostaa olevansa jollain tapaa onnellisessa asemassa, sillä hänellä on jotain jonka vuoksi herätä aamuisin. Joillain sitä taas ei ole tai he eivät ole sitä löytäneet, vaan he vain kuolevat sisäisesti päivä päivältä ja hetki hetkeltä.

Konkreettiset kohtalot tavataan viimeisessä ja hiljaisessa säkeistössä, jossa mennään syvälle kertojan mielen sisään. Hän on voittanut tytön eräässä ajokisassa, mutta näkemykset tulevasta erottavat heitä riipaisevasti. Tyttö itkee itsensä uneen illoin ja tukee miestään, ainakin jollain tasolla, vaikkei selvästikään ole yhtä omistautunut.

Säkeistön loppu on Springsteenin kauneimpien kirjoitusten joukossa, kun koemme tytön hiljalleen alistuvan maailman painon alle. Hän istuu yössä isänsä kuistilla, haaveet ja unelmat revittyinä, silmissään katse ja sisällään toive siitä ettei olisi koskaan syntynytkään. Viimeinen rivi tarjoaa kuitenkin pienen lohdun: jos ei ole muuta mahdollisuutta kuin ajaa kaduilla ja kokea hetki vapautta, nin sitten tehdään niin. Säestävä musiikki on pelkistettyä ja kaunista. Tämän tunnelman voisi tehdä raskaammaksi ja lohduttomammaksi erilaisella säestyksellä, mutta tällainen yhdistelmä toimii huikeasti. Viimeisenä todetaan vielä, ikäänkuin kertosäkeenä “summer’s here and the time is right / for goin’ racin’ in the street”.

Racing in the Streetin musiikilliset kulmakivet ovat Springsteenin laulu sekä erityisesti Bittanin piano. Muut soittimet ovat säestävässä roolissa eivätkä ole kuuluvilla koko kappaleen aikaa, mutta piano kulkee mukana alusta loppuun. Yksinkertainen sointukuvio tarjoaa mielikuvan kaduilla rinkiä ajavista autoista ja hahmoista. Toisen ja kolmannen säkeistön välissä kuultava välisoitto tekee poikkeuksellisesti modulaation alaspäin tehostaen laulun surumielistä ja vaikeroivaa yleissävyä.

Tom Morello on sanonut, että tässä kappaleessa niin lauletut kuin instrumentaalit osiot merkitsevät yhtä paljon. Erityisesti outro on erittäin keskeinen osa tätä teosta. Kun Racing in the Street soitetaan keikoilla (kuten Turun kakkoskeikalla 2013 encoren avauksena), on silmähiki yleisön joukossa taattu. Loppusoitossa eri instrumentit liittyvät kuvioineen fuugamaisesti yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, jota kuitenkin johtavat Bittanin pianosävelmät. Tuo osio venyy usein usean minuutin musiikilliseksi maisemaksi, joka jälleen kierrättää muutamaa sointua välillä kasvaen, välillä hiljentyen. Hienointa nykyisessä keikkasovituksessa on tapa, jolla bändi viimeisellä kierroksella syöksyy ratkaisevalla hetkellä F-duurista D-molliin (perinteisen Bb-duurin sijaan) merkkinä siitä, että tarina on loppumaisillaan. Ihan jo tuon kliimaksin takia kannattaa kuunnella myös keikkaversio.

Racing in the Streetissä haikeus on kaunista. Teksti on Springsteeniä herkimmillään ja ESB säestää pidättyneen sekä harkitun tyylitajuisesti. Itse olen huomannut, että tätä kappaletta ei voi jättää kesken vaan pitää aina kuunnella loppusoiton viimeiseen nuottiin saakka. Se kertonee siitä taiasta, joka itseeni tästä välittyy.

I got a sixty-nine Chevy with a 396
Fuelie heads and a Hurst on the floor
She’s waiting tonight down in the parking lot
Outside the Seven-Eleven store
Me and my partner Sonny built her straight out of scratch
And he rides with me from town to town
We only run for the money got no strings attached
We shut ’em up and then we shut ’em down

Tonight, tonight the strip’s just right
I wanna blow ’em off in my first heat
Summer’s here and the time is right
For goin’ racin’ in the street

We take all the action we can meet
And we cover all the northeast state
When the strip shuts down we run ’em in the street
From the fire roads to the interstate
Some guys they just give up living
And start dying little by little, piece by piece
Some guys come home from work and wash up
And go racin’ in the street

Tonight, tonight the strip’s just right
I wanna blow ’em all out of their seats
Calling out around the world, we’re going racin’ in the street

I met her on the strip three years ago
In a Camaro with this dude from L.A.
I blew that Camaro off my back and drove that little girl away
But now there’s wrinkles around my baby’s eyes
And she cries herself to sleep at night
When I come home the house is dark
She sighs ”Baby did you make it all right”
She sits on the porch of her daddy’s house
But all her pretty dreams are torn
She stares off alone into the night
With the eyes of one who hates for just being born
For all the shut down strangers and hot rod angels
Rumbling through this promised land
Tonight my baby and me we’re gonna ride to the sea
And wash these sins off our hands

Tonight tonight the highway’s bright
Out of our way mister you best keep
’Cause summer’s here and the time is right
For goin’ racin’ in the street

https://www.youtube.com/watch?v=NZ4YA6aj7rA

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 6 – Jungleland

Albumilta Born to Run (1975).

Born to Run-albumilla Bruce ja ESB maalailivat philspectormaisesti uransa suurimmalla pensselillä. Laaja-alaiset sanoitukset saivat seurakseen massiiviset, Wall of Soundia lähennelleet sovitukset, joita luodessaan E Street Band oli monien mielestä parhaimmillaan. Levyn huipennuksena kuullaan Jungleland, joka on kuin koko albumin teeman kaari yhden biisin muodossa: alun toiveikkuus hiipuu lopulta epätoivoon.

Junglelandiin huipentuu Springsteenin tarinankerronnallinen kirjoitustapa, jossa näkökulma tapahtuu ulkopuolisen silmin kolmannessa persoonassa. Jälleen pääosassa on nuori pari, “Magic Rat” ja “Barefoot Girl”, mutta tarina on universaali resonoiden vahvasti missä vain. Tässäkään biisissä ei mennä rakenteellisesti perinteisintä reittiä: kappale muun muassa etenee neljässä eri tempossa ja sävellajissa ja kaikki instrumentit eivät ole mukana lähellekään koko aikaa. Esimerkiksi kun rummut ja sähkökitarat häipyvät saksofonisoolon jälkeen, ei niitä enää varsinaisesti kuulla komppaamassa koko loppubiisin aikana.

Esiteltäessä Magic Ratia ja tyttöään piano säestää kuvausta, kuin korostaakseen romantiikkaa. “Together they take a stab at romance”. Toisessa säkeistössä selviää, että Rat onkin ongelmissa lain kouran ajaessa häntä takaa. Apua ei kuitenkaan ole saatavilla, vaan omillaan on pärjättävä. Viidakon lait, “Jungleland”. “From the churches to the jails / tonight all is silence in the world”. Kuin sattumalta massiiviset urut tulevat mukaan sanan “church” kohdalla.

Bändi liittyy mukaan varsinaisesti vasta nyt. Kaksi ensimmäistä riviä asettavat taustat mahtavasti, erityisesti jälkimmäinen: “They’ll meet ’neath that giant Exxon sign that brings this fair city light”. Eli alkuaikojen levyjen tapaan tässäkin on varjoissa tapahtuvia välien selvittelyjä, koska muuhunkaan ei ole varaa. Elämä vie. Velkoja maksetaan ja tavataan ihmisiä, jotka katoavat yhtä nopeasti kuin ilmaantuvatkin.

Stevie van Zandtin soittaman kitarasoolon ja biisin romanttisimman tekstinpätkän (“Lonely-hearted lovers struggle in dark corners”) jälkeen kuullaan Clarence Clemonsin ikoninen saksofonisoolo. Springsteenin nuotti nuotilta ja lopulta eri osista kokoama soolo, josta on kirjoitettu ja sanottu kaikki mahdollinen. Vaikka (rakkauden-?)tuskissaan vaikeroiva soitto toimii mahtavasti jo yksinään, on se Junglelandin tarinan osana huikeimmillaan dominoiden koko Wall of Soundia. Tunnelman laskeutuessa viimeisiin säkeistöihin ja ylimääräisen soitinmekkalan hiipuessa pois ilmassa on taikaa.

Lopulta jäljellä on vain kaksi: päähenkilöt. Kohta heistäkään vain toinen, kun Magic Rat saa luodista kesken välien selvittelyn. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta, teatteri pyörii vaikka näyttelijät vaihtuvat. Niin Ratin kuolema kuin tytön suru jäävät huomiotta. Surumielinen säestys tukee tekstiä loistavasti.

“Outside the street’s on fire in a real death waltz / between flesh and what’s fantasy”. Crescendossa tapahtuva nousu tähän riviin nostaa biisin viimeisen kerran korkeimmalle portaalle, josta se ei enää laskeudu. Kyseessä on yksi ensimmäisiä viittauksia Springsteenin myöhempään merkkiteemaan, eli (amerikkalaisen) unelman ja todellisuuden välissä tapahtuvan tasapainoilun kuvaamiseen. Harvat edes yrittävät tehdä päätöksensä nin, että asiat olisivat paremmin, ja usein he jotka yrittävätkin vain loukkaavat itseään tai jotakuta muuta. Kun kappaleen varsinainen teksti päättyy, voidaan kuulla heidän vaikerointiaan “Jungelandissa”.

E Street Band on Junglelandissa omimmillaan. Kaikille soittimille on oma roolinsa isossa kuvassa, joka tosiaan on massiivinen. Isoimmassa valokeilassa on tottakai Clemons saksofoninsa kanssa, mutta tässä biisissä voi keskittyä kehen tahansa yksittäiseen soittajaan ja ihastella heidän rooliaan.

Jungleland on tottakai ollut keikkojen huippukohta aina 70-luvun puolivälistä saakka. Clarence Clemonsin menehdyttyä kesällä 2011 se oli hetken poissa biisilistoilta, mutta palasi mukaan heinäkuun lopulla 2012 Göteborgissa, jolloin fonisoolon soitti C:n veljenpoika Jake. Tuosta hetkestä tulikin yksi lisä legendaarisiin Springsteen & ESB-hetkiin sekä Brucen, osan bändiläisistä että yleisön pyyhkiessä kyyneleitään Göteborgin illassa. “Jos yhdellä soololla voisi pelastaa maailman, se olisi tämä”.

Vaikka Junglelandin kuvaama maailma on karu, on kappale mahtavan kaunis. Suosituksena juuri tällaisiin keväisiin iltakävelyihin, kun asfaltti rapisee kenkien alla ja kesän tuoksun voi tuntea jo ilmassa sekä aistia, miten sen seikkailut kutsuvat kokemaan itsensä.

The rangers had a homecoming in Harlem late last night
And the Magic Rat drove his sleek machine over the Jersey state line
Barefoot girl sitting on the hood of a Dodge
Drinking warm beer in the soft summer rain
The Rat pulls into town rolls up his pants
Together they take a stab at romance and disappear down Flamingo Lane

Well the Maximum Lawman run down Flamingo chasing the Rat and the barefoot girl
And the kids round here look just like shadows always quiet, holding hands
From the churches to the jails tonight all is silence in the world
As we take our stand down in Jungleland

The midnight gang’s assembled and picked a rendezvous for the night
They’ll meet ’neath that giant Exxon sign that brings this fair city light
Man there’s an opera out on the Turnpike
There’s a ballet being fought out in the alley
Until the local cops, Cherry Tops, rips this holy night
The street’s alive as secret debts are paid
Contacts made, they vanished unseen
Kids flash guitars just like switch-blades hustling for the record machine
The hungry and the hunted explode into rock’n’roll bands
That face off against each other out in the street down in Jungleland

In the parking lot the visionaries dress in the latest rage
Inside the backstreet girls are dancing to the records that the D.J. plays
Lonely-hearted lovers struggle in dark corners
Desperate as the night moves on, just a look and a whisper, and they’re gone

Beneath the city two hearts beat
Soul engines running through a night so tender in a bedroom locked
In whispers of soft refusal and then surrender in the tunnels uptown
The Rat’s own dream guns him down as shots echo down them hallways in the night
No one watches when the ambulance pulls away
Or as the girl shuts out the bedroom light

Outside the street’s on fire in a real death waltz
Between flesh and what’s fantasy and the poets down here
Don’t write nothing at all, they just stand back and let it all be
And in the quick of the night they reach for their moment
And try to make an honest stand but they wind up wounded, not even dead
Tonight in Jungleland

https://www.youtube.com/watch?v=fOOg9uljxns

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 7 – Incident on 57th Street

Albumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Lista jatkaa The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle-LP:llä. Incident on 57th Street edustaa samankaltaista tarinankerronnallista biisinkirjoitustyyliä kuin edeltävällä sijalla ollut New York City Serenade, mutta siinä missä NYCS kimaltelee, Incidentissä maailma on todellisempi. Jotkut ovat vetäneet tästä biisistä myös yhtäläisyyksiä legendaariseen West Side Storyyn: jengiryhmittymät tappelevat New Yorkin kaduilla taustalla, kun kerrotaan tarinaa nuorista rakastavaisista.

Tässäkin tapahtumia kuvataan henkilöiden kautta, sillä pääosassa pohjimmiltaan vallan perinteisessä Romeo & Julia-tarinassa ovat “Spanish Johnny” sekä “Puerto Rican Jane”. Lähtökohtana toimii hetki, jona Johnny (palatessaan kaupungin kaduilta myymästä seuraansa) on saanut selkäänsä ja palaa pahoinpideltynä kotiaan kohti. Hän kohtaa Janen, jolta löytyy suojaa.

“Incident” ei sisällä varsinaista kertosäkeistöä vaan teksti kulkee eteenpäin erillisissä osissa ja selvissä kohtauksissa. Alussa maahan lyöty Johnny vaikuttaa siltä, ettei tahdo palata menneisyyteensä ja epätoivoon enää koskaan tavattuaan Janen. Romantiikkaa kestääkin parin säkeistön verran: “Well like a cool Romeo he made his moves, oh she looked so fine”. Tässä vaiheessa olisi helppo uskoa, että onni kestää. Kuitenkin lopulta Johnnyn on annettava luonnolleen periksi ja palattava sinne, mistä on lähtenyt: sinne, minkä osaa.

Viimeiset kaksi säkeistön pätkää ovat mahtavasti kirjoitettuja. Johnny istuu paloportailla ja katselee alas kaupunkiin ymmärtäen kadottaneensa sisäisen palonsa, vaikka on onnellinen Janen kanssa. Kesä on edelleen pitkä ja kuuma, muttei enää kaunis. Parin kohtalo jää lopulta auki Johnnyn häipyessä yöhön entisten kaveriensa mukaan Janen jäädessä nukkumaan. “We may find it out on the street tonight baby / or we may walk until the night maybe”.

70-luvulla bändit miksattiin kuulostamaan erilaisilta: vaikka itse soitinten soundit eivät tässä olekaan aivan mahtavat, on orkesterin balanssi miellyttävä. Tilan tuntua on sekä soitannossa että äänimaailmassa, vaikka miehiä on äänessä perusbändiä enemmän. Kitarasoolot tulevat Springsteenin itsensä sormista ja onpa mies vielä 2000-luvullakin äitynyt keikoilla Incidentin outroissa silloin tällöin hienoihin tunnelmointeihin sellaisilla asteikoilla, joita ei tavallisesti häneltä kuulla. Alussa ja lopussa kuultavat pianokudelmat puolestaan tulevat levyllä Sanciousilta, keikoilla tietenkin Bittanilta. LP:llähän tämä ja seuraava Rosalita (Come Out Tonight) nivoutuvat yhteen loppu- ja alkusoitoistaan.

Monet fanit pitävät parhaimpana versiona tästä laulusta vuoden 1987 Live Collection-EP:lle taltioitua versiota joulukuulta 1980, jossa soundit ovat tanakammat ja sointi entistä sulavampaa version kellottuessa hieman päälle kymmeneen minuuttiin. Hieno otos se on, ja kannattaa kuunnella. Onpa Bruce esittänyt tätä joskus myös soolona pianolla itseään säestäen, kuten oheen liitetyllä Barcelonan keikkafilmillä.

Miksi tämä on nyt sitten tässä kohtaa listalla? Koska tarina resonoi romanttisuudessaan juuri hitusen enemmän kuin edeltävällä sijalla olleen NYCS:in. The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle levynä tuli käytyä läpi jo Aikakoneessa ja sen B-puoli on kokonaisuudessaan yksi historian parhaista levyn puolikkaista. Jonain toisena päivänä sen järjestys tällä TOP-listalla olisi saattanut olla aivan eri. Tänään näin.

Spanish Johnny drove in from the underworld last night
With bruised arms and broken rhythm in a beat-up old Buick
But dressed just like dynamite
He tried sellin’ his heart to the hard girls over on Easy Street
But they sighed ”Johnny it falls apart so easy and you know hearts these days are cheap”
And the pimps swung their axes and said ”Johnny you’re a cheater.”
Well the pimps swung their axes and said ”Johnny you’re a liar”
And from out of the shadows came a young girl’s voice said: ”Johnny don’t cry”
Puerto Rican Jane, oh won’t you tell me what’s your name.
I want to drive you down to the other side of town where paradise ain’t so crowded, there’ll be action goin’ down on Shanty Lane tonight
All them golden-heeled fairies in a real bitch fight
Pull .38s and kiss the girls good night

Oh good night, it’s alright Jane
Now let them black boys in to light the soul flame
We may find it out on the street tonight baby
Or we may walk until the daylight maybe

Well like a cool Romeo he made his moves, oh she looked so fine
Like a late Juliet she knew he’d never be true but then she really didn’t mind
Upstairs a band was playin’, the singer was singin’ something about goin’ home
She whispered, ”Spanish Johnny, you can leave me tonight but just don’t leave me alone”

And Johnny cried ”Puerto Rican Jane, word is down the cops have found the vein”
Oh them barefoot boys left their homes for the woods
Them little barefoot street boys they say homes ain’t no good
They left the corners, threw away all their switchblade knives and kissed each other good-bye

Johnny was sittin’ on the fire escape watchin’ the kids playin’ down the street
He called down ”Hey little heroes, summer’s long but I guess it ain’t very sweet around here anymore”
Janey sleeps in sheets damp with sweat, Johnny sits up alone and watches her dream on, dream on
And the sister prays for lost souls, then breaks down in the chapel after everyone’s gone

Jane moves over to share her pillow but opens her eyes to see Johnny up and putting his clothes on
She says ”Those romantic young boys
All they ever want to do is fight”
Those romantic young boys
They’re callin’ through the window
”Hey Spanish Johnny, you want to make a little easy money tonight?”
And Johnny whispered:
Good night, it’s all tight Jane
I’ll meet you tomorrow night on Lover’s Lane
We may find it out on the street tonight baby
Or we may walk until the daylight maybe

https://www.youtube.com/watch?v=t0ZEv4UNPRw

TOOMIO’s TOP100: 28. – Pepe Willberg – Pepe & SaimaaTOOMION TOP100: 28. – Pepe Willberg – Pepe & Saimaa

Producer: Matti Mikkola
Recorded: 2014
Released: 9.5.2014
Label: Suomen Musiikki

#1 in Finnish Chart, Rock Album of the year in Finland

SINGLES
– Lyhyenä Hetkenä
– Tällä Kadulla

At the early 2014 I was following the status of the musicians. There begin to flash things like following: ”Pepe will release something really cool stuff soon.” The man, whose gig was attended by about five people. I thought these musicians stuff was inside joke.

Hype got up little by little. In the end, it was so wild that I was forced to listen this album. The first song begins slowly. ”Mmm … well yeah, no surprises …” the middle of the song Moog-psychedelia suddenly jumped on. I froze to listen open-mouthed.

Matti Mikkola, a former Tehosekoitin-man, has been a producer of this musical work! Mikkola is precisely the ruler of the sounds. The sounds have been considered incredibly tasteful. He can be called one of the best producers in Finland’s.

”These relics like Pepe need 20 years of forgetfulness to return once again to the top of the hipster mountain.”

Spotting Pepe to the singer is a precedent of hipster cheating. I don’t know whether Pepe claimed, therefore, that can show people what Mikkola could do despite the singer’s name. These relics like Pepe need 20 years of forgetfulness to return once again to the top of the hipster mountain. Pepe’s voice doesn’t come free easily, but at such a high torque. Of course he’s not a very young anymore.

Sounds and also compositions are truly memorable. Such chord progressions, which suddenly comes up with just capable artists like Rufus Wainwright and Elton John. The lyrics are fine. Hard to say how much Pepe himself has affected them, but they are touching. On the other hand, it would be nice to know if the ultimate aim was to make a album that will rise up the charts, or just the music, which is nice to do?

Music for the midsummer. Heat and sun and drought.

THE BEST MOMENTS
Lyhyenä Hetkenä – Lyrics and Love Boat-atmosphere.

NOT SO BRILLIANT
There is no weak moment. Maybe Aivan Sama Mutta Mä Oon Onnellinen is a little too different from the others.

https://open.spotify.com/album/1lJS6fwi8pcp2e3bgCEhuFTuottaja: Matti Mikkola
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 9.5.2014
Levy-yhtiö: Suomen Musiikki

Suomen listan ykkönen, Vuoden Rock-Albumin Emma.

SINGLET
– Lyhyenä Hetkenä
– Tällä Kadulla

Sosiaalisessa mediassa seuraamieni muusikoiden statuksissa alkoi vilahdella seuraavan kaltaisia lauseita: ”Pepeltä on tulossa jotain tosi kovaa nyt pian.” No on varmasti. Mieheltä, jonka keikalla kävi noin viisi ihmistä. Luulin näitä juttuja muusikoiden inside-läpäksi.

Hypetys nousi pikkuhiljaa. Lopulta se oli jo niin hurjaa, että oli pakko itsekin nöyrtyä ja ottaa levy kuuntelun alle. Ensimmäinen kappale alkaa hitaasti. ”Mmm…no joo, ei mitään yllätystä…” Biisin puolivälissä hypätään yhtäkkiä Moog-psykedeliaan, jään autoa pakatessani kuuntelemaan suu auki.

Rumahkot kannet. Niissäkin on tyylitaju lennätetty niin oikeaan osoitteeseen 70-luvulle kuin mahdollista. Vinyylihän tämä pitäisi olla, mutta kun en sellaista soitinta omista.

Matti Mikkola, entinen Tehosekoitin-mies, on tehnyt tuottajana sellaista sävellystyötä, että huhhuh! Mikkola on nimenomaan soundien hallitsija. Äänimaailma on harkittu mielettömän hyvällä maulla. Näin komeaan yhteissointiin ei pysty moni maailmanluokan tuottajakaan. Aivan hyvillä mielin voi miehen nostaa yhdeksi Suomen parhaista tuottajista.

”Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle.”

Pepen bongaaminen laulajaksi on hipsterinhuijaamisen ennakkotapaus. En tiedä onko Pepe haettu siksi, että voi näyttää ihmisille mitä osaa laulajan nimestä huolimatta. Nerokasta se on silti. Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle. Pepen ääni on ajoittan auraavaa. Se ei tule vaivattomasti vapaalla, vaan sellaisella väännöllä. Eipä mies toki kovin nuori enää olekaan. Siitäkään huolimatta ei miehen muusikontaitoja voi kyseenalaistaa.

Soundit ja myös sävellykset ovat todella ikimuistoisia. Sellaisia sointukulkuja, joihin äkkiä keksii vain Rufus Wainwrightin ja Elton Johnin pystyvän. Sanoituksetkin ovat hienoja. Paha sanoa minkä verran Pepe itse on kynäillyt, mutta koskettavaa on. Toisaalta olisi mukava tietää, onko perimmäisenä tarkoituksena ollut tehdä levy, joka tulee nousemaan listoille vai vain musiikkia, jota on kiva tehdä.

Ei tällaisia liikaa ole 2010-luvulla tullut. Eikä varmaan tulekaan. Keskikesän musiikkia. Helle ja aurinko ja kuivuus.

PARHAAT HETKET
Lyhyenä Hetkenä –
Sanat ja lemmenlaivatunnelma, sekä aivan mahtava soinnutus.

EI LÄHDE
Ei ole tässäkään heikkoa hetkeä. Ehkä Aivan sama mutta mä oon onnellinen on vähän liian erilainen muihin nähden.

https://open.spotify.com/album/1lJS6fwi8pcp2e3bgCEhuF

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 8 – New York City Serenade

Albumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Springsteenin toisen albumin päätösnumero New York City Serenade ei avautunut helposti. Meni useita vuosia, ennenkuin siitä jäi mieleen mitään muuta kuin alun pianokuviot, jotka on taitavasti soittanut bändin ensimmäinen pianisti David Sancious. Kaikki kuitenkin muuttui parina heinäkuisena iltana kesällä 2013: Bruce ja ESB soittivat tämän, ensimmäistä kertaa ikinä eurooppalaisella maaperällä, Roomassa ja tahdoin ottaa selvää miksi fanifoorumit hehkuttivat tapausta niin runsaasti. Kävi klassisesti, sillä nyt nuo ensimmäiset, lämpimät kesäillat muistuvat aina mieleen kun NYCS soi.

Teos alkaa David Sanciousin pianolla, joka tunnustellen eri tyylejä asettuu lopulta hellävaraiseen muutaman soinnun kiertoon ja pieniin filleihin conga-rumpujen säestäessä. Brucen soittama akustinen leijailee mukana koko biisin liki kymmenen minuutin keston. NYCS:in rakenne on helmeilevän kauniin haikea, liki pidättynyt, ja siksi se on mahtava kesäyön laulu.

Billyn, Jackien ja muiden tarinat kiinnostavat. Teksti on kuin kirja tai elokuva, ei niinkään normaali pop-kappale. Pikkuhiljaa tarinan edetessä myös bändi saa suurempaa roolia, mutta Springsteenin musiikille poikkeuksellisesti jouset saavat suuren roolin. Hiljaiset ja äänekäämmät osiot vuorottelevat luontevasti ja tempotkin vaihtelevat, mutteivat korvaan pistävästí.

Myös New York City Serenadessa on yksi rivi, johon se tiivistyy. “So walk tall / or baby don’t walk at all”. NY voi olla heikommille kova kaupunki ja läheskään kaikki kohtalot eivät ole onnellisia. Billyn ja Jackien elämästä on hohto kaukana, mutta Manhattanin yö on heille silti paikka, jossa heidän kuuluu olla. Tekstissä on paljon tajunnanvirtaa pariskunnan astellessa pitkin kaupungin katuja ja heidän kohdatessaan ihmisiä. “Fish lady” tai jazzin soittaja (“any deeper blue / and you’ll be playing in your grave”) ovat sivuosassa, mutta pienillä maininnoilla maalaavat merkittävän osan tunnelmasta.

Livenä NYCSiä on siis soitettu todella harvoin. Vuoden 1975 jälkeen se on kuultu yhdeksän kertaa ja kautta aikojen Euroopassa siis vain kerran. Alkuaikoina se venyi todella pitkäksi bändijammailuksi Sanciousin pianon johdolla, kun taas Roomassa mukana oli Roma Sinfonietta täydentämässä jousisovituksen. Springsteen julkaisi tuon version sittemmin HD-laatuisena Youtube-kanavallaan fanien iloksi.

New York City Serenadesta sekä WIESS-levystä on jo vierähtänyt reilut neljä vuosikymmentä eivätkä ne olekaan alkuunkaan streamaus-aikakauden musiikkia. NYCS:ille täytyy tarjota tilaa eikä kuunnella sivukorvalla. Kannattaa istua alas ja varata kymmenen minuuttia New York Cityn kaduilla vaelteluun yhdessä Billyn ja Jackien kanssa.

Billy he’s down by the railroad tracks
Sittin’ low in the back seat of his Cadillac
Diamond Jackie, she’s so intact
As she falls so softly beneath him
Jackie’s heels are stacked
Billy’s got cleats on his boots
Together they’re gonna boogaloo down Broadway and come back home with the loot
It’s midnight in Manhattan, this is no time to get cute
It’s a mad dog’s promenade
So walk tall or baby don’t walk at all

Fish lady, oh fish lady
She baits them tenement walls
She won’t take corner boys
They ain’t got no money
And they’re so easy
I said ”Hey, baby
Won’t you take my hand
Walk with me down Broadway
Well mama take my arm and move with me down Broadway”
I’m a young man, I talk it real loud
Yeah babe I walk it real proud for you
Ah so shake it away
So shake away your street life
Shake away your city life
Hook up to the train
And hook up to the night train
Hook it up
Hook up to the train
But I know that she won’t take the train, no she won’t take the train
Oh she won’t take the train, no she won’t take the train
Oh she won’t take the train, no she won’t take the train
Oh she won’t take the train, no she won’t take the train
She’s afraid them tracks are gonna slow her down
And when she turns this boy’ll be gone
So long, sometimes you just gotta walk on, walk on

Hey vibes man, hey jazz man, play me your serenade
Any deeper blue and you’re playin’ in your grave
Save your notes, don’t spend ’em on the blues boy
Save your notes, don’t spend ’em on the darlin’ yearlin’ sharp boy
Straight for the church note ringin’, vibes man sting a trash can
Listen to your junk man
Listen to your junk man
Listen to your junk man
He’s singin’, he’s singin’, he’s singin’
All dressed up in satin, walkin’ past the alley
He’s singin’, singin’, singin’, singin’

https://www.youtube.com/watch?v=T-IZWISZ8CYAlbumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Springsteenin toisen albumin päätösnumero New York City Serenade ei avautunut helposti. Meni useita vuosia, ennenkuin siitä jäi mieleen mitään muuta kuin alun pianokuviot, jotka on taitavasti soittanut bändin ensimmäinen pianisti David Sancious. Kaikki kuitenkin muuttui parina heinäkuisena iltana kesällä 2013: Bruce ja ESB soittivat tämän, ensimmäistä kertaa ikinä eurooppalaisella maaperällä, Roomassa ja tahdoin ottaa selvää miksi fanifoorumit hehkuttivat tapausta niin runsaasti. Kävi klassisesti, sillä nyt nuo ensimmäiset, lämpimät kesäillat muistuvat aina mieleen kun NYCS soi.

Teos alkaa siis David Sanciousin pianolla, joka tunnustellen eri tyylejä asettuu lopulta hellävaraiseen muutaman soinnun kiertoon ja pieniin filleihin conga-rumpujen säestäessä. Brucen soittama akustinen leijailee mukana koko biisin liki kymmenen minuutin keston. NYCS helmeilee kauniin haikeasti, liki pidättyneesti, ja siksi se on mahtava kesäyön laulu.

Billyn, Jackien ja muiden tarinat kiinnostavat. Teksti on kuin kirja tai elokuva, ei niinkään normaali pop-kappale. Pikkuhiljaa tarinan edetessä myös bändi saa suurempaa roolia, mutta Springsteenin musiikille poikkeuksellisesti jouset pääsevät kuuluvimmin esille. Hiljaiset ja äänekäämmät osiot vuorottelevat luontevasti ja tempotkin vaihtelevat, mutteivat korvaan pistävästí.

Myös New York City Serenadessa on yksi rivi, johon se tiivistyy. “So walk tall / or baby don’t walk at all”. NY voi olla heikommille kova kaupunki ja läheskään kaikki kohtalot eivät ole onnellisia. Billyn ja Jackien elämästä on hohto kaukana, mutta Manhattanin yö on heille silti paikka, jossa heidän kuuluu olla. Tekstissä on paljon tajunnanvirtaa pariskunnan astellessa pitkin kaupungin katuja ja heidän kohdatessaan ihmisiä. “Fish lady” tai jazzin soittaja (“any deeper blue / and you’ll be playing in your grave”) ovat sivuosassa, mutta pienillä maininnoilla maalaavat merkittävän osan tunnelmasta.

Livenä NYCSiä on siis soitettu todella harvoin. Vuoden 1975 jälkeen se on kuultu yhdeksän kertaa ja kautta aikojen Euroopassa siis vain kerran. Alkuaikoina se venyi todella pitkäksi bändijammailuksi Sanciousin pianon johdolla, kun taas Roomassa mukana oli Roma Sinfonietta täydentämässä jousisovituksen. Springsteen julkaisi tuon version sittemmin HD-laatuisena Youtube-kanavallaan fanien iloksi.

New York City Serenadesta sekä WIESS-levystä on jo vierähtänyt reilut neljä vuosikymmentä eivätkä ne olekaan alkuunkaan streamaus-aikakauden musiikkia. NYCS:ille täytyy tarjota tilaa eikä kuunnella sivukorvalla. Kannattaa istua alas ja varata kymmenen minuuttia New York Cityn kaduilla vaelteluun yhdessä Billyn ja Jackien kanssa.

Billy he’s down by the railroad tracks
Sittin’ low in the back seat of his Cadillac
Diamond Jackie, she’s so intact
As she falls so softly beneath him
Jackie’s heels are stacked
Billy’s got cleats on his boots
Together they’re gonna boogaloo down Broadway and come back home with the loot
It’s midnight in Manhattan, this is no time to get cute
It’s a mad dog’s promenade
So walk tall or baby don’t walk at all

Fish lady, oh fish lady
She baits them tenement walls
She won’t take corner boys
They ain’t got no money
And they’re so easy
I said ”Hey, baby
Won’t you take my hand
Walk with me down Broadway
Well mama take my arm and move with me down Broadway”
I’m a young man, I talk it real loud
Yeah babe I walk it real proud for you
Ah so shake it away
So shake away your street life
Shake away your city life
Hook up to the train
And hook up to the night train
Hook it up
Hook up to the train
But I know that she won’t take the train, no she won’t take the train
Oh she won’t take the train, no she won’t take the train
Oh she won’t take the train, no she won’t take the train
Oh she won’t take the train, no she won’t take the train
She’s afraid them tracks are gonna slow her down
And when she turns this boy’ll be gone
So long, sometimes you just gotta walk on, walk on

Hey vibes man, hey jazz man, play me your serenade
Any deeper blue and you’re playin’ in your grave
Save your notes, don’t spend ’em on the blues boy
Save your notes, don’t spend ’em on the darlin’ yearlin’ sharp boy
Straight for the church note ringin’, vibes man sting a trash can
Listen to your junk man
Listen to your junk man
Listen to your junk man
He’s singin’, he’s singin’, he’s singin’
All dressed up in satin, walkin’ past the alley
He’s singin’, singin’, singin’, singin’

https://www.youtube.com/watch?v=T-IZWISZ8CY