Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 9 – Badlands

Albumilta Darkness on the Edge of Town (1978).

“When you listen to Bruce’s music, you aren’t a loser. You are a character in an epic poem … about losers.” -Jon Stewart tribuutissaan Springsteenille Kennedy Center Honors-tapahtumassa 2009.

Darkness on the Edge of Town-albumin “samurai-aspekti” tuli mainittua jo pari sijaa heikompana sijainneen Prove It All Nightin kohdalla. Levyn äänimaisema on riisuttu ylimääräisistä koruista ja sen sankarit ovat valmiita asettumaan taisteluun ympäröivän maailman koettelemuksia vastaan. Badlands avaa tuon Darknessin maailman iskulla vasten kasvoja osoittaen heti, mikä on muuttunut kolmen vuoden takaisen Born to Runin romanttisesta maisemasta.

Ryminän käynnistävä rumpufilli on keskeinen osa tunnelmaan pääsyä. E Street Band jyllää alusta saakka täysillä sylintereillä: kitarat kirkuvat, rytmiryhmä kipittää ja kaiken keulassa koskettimet helisyttävät klassikko-statukseen kohonnutta riffinpätkää. Soitannossa on melkeinpä punk-asennetta ja anteeksipyytelemättömyyttä.

Weinbergin tasainen tykytys säestää kertomusta, jossa ei tosiaan anteeksi pyydellä. Kertoja on väsynyt huonoon onneensa ja paineisiin jotka ympäristö aiheuttaa. Osan niistä ymmärtää, osaa ei. Hän on kuitenkin päättänyt olla jäämättä jalkoihin: “I don’t give a damn / for the same old played out scenes”.

Badlands kertoo itselleni uskalluksesta huomata suhteensa muuhun maailmaan. “I want control right now”. Unelmista voi tehdä totta vaikka painajaiset pelottelisivat ja tulevaisuus ahdistaisi. Parempaa on tarjolla, jos sen uskaltaa ottaa. Pahojen aikojen läpi on mentävä ja perään saattaa jäädä särkyneitä sydämiä ja muuta sälää, mutta jossain vaiheessa meininki kääntyy.

Toisessa säkeistössä tavataan yksi legendaarisimmista Bruce-riveistä. Yksi niistä, joita itse olen pohtinut vuosikausia aina tämän biisin kuullessani. Poor man wanna be rich / rich man wanna be king / and a king ain’t satisfied / ’till he rules everything”. Paitsi Brucen myös monen muun artistin tekstillinen tuotanto voisi tiivistyä tuohon riviin. Jätettäköön lukijan pohdittavaksi laajempi kuva.

Brucen ja Clarencen soittamat soolot ovat teräviä, päälle käyviä. Vuoden ’78 Springsteenin kitara soi sävyllä, joka uppoaa kuin puukko. Nuottien tarkkuus ei ole keskeistä, vaan välittyvä palo. Clemons taas seuraa tyylilleen ominaisella, mukana hyräiltävällä saksofonisoololla, jonka jälkeen tunnelma tiivistyy.

Viimeinen säkeistö on kuin viimeinen julistus “heille, joilla on sisällään uskomus”. Ei ole väärin uskaltaa ottaa langat omiin käsiinsä ja antaa mennä. ”I wanna find one face that ain’t looking through me / I wanna find one place / I wanna spit in the face of these badlands”. Jos mahdollista, niin viimeinen kertosäe lyö kasvoille vielä terävämmin kuin aiemmat.

Badlands iski välittömästi. Darkness albumina löytyi keväällä 2010 mutta aukesi ulottuvuuksissaan samana syksynä, pimeinä iltoina ympäri Lieksa-cityä pyöriessä vesisateen tihkuessa. Tuolloin levyn ihmiskohtalot tuntuvat entistäkin todellisemmilta.

Livesuosikki tämä on ollut myös julkaisustaan saakka ja toiminutkin usein keikkojen avausbiisinä. Heti rumpujen sisääntulosta tietää, että nyt lähtee: yleisö villiintyy kerta ja ilta toisensa jälkeen.

Lights out tonight
trouble in the heartland
Got a head-on collision
smashin’ in my guts, man
I’m caught in a crossfire
that I don’t understand
But there’s one thing I know for sure, girl

I don’t give a damn
For the same old played out scenes
I don’t give a damn
For just the in-betweens
Honey, I want the heart, I want the soul
I want control right now
You better listen to me baby

Talk about a dream
Try to make it real
you wake up in the night
With a fear so real
Spend your life waiting
for a moment that just won’t come
Well don’t waste your time waiting

Badlands, you gotta live it everyday
Let the broken hearts stand
As the price you’ve gotta pay
We’ll keep pushin’ till it’s understood
and these badlands start treating us good

Workin’ in the fields
Till you get your back burned
Workin’ ’neath the wheel
Till you get your facts learned
Baby, I got my facts
Learned real good right now,
You better get it straight, darling,
Poor man wanna be rich
Rich man wanna be king
And a king ain’t satisfied
Till he rules everything
I wanna go out tonight,
I wanna find out what I got

I believe in the love that you gave me
I believe in the faith that can save me
I believe in the hope and I pray
That some day it may raise me
Above these badlands

Badlands, you gotta live it everyday
Let the broken hearts stand
As the price you’ve gotta pay
We’ll keep pushin’ till it’s understood
and these badlands start treating us good

For the ones who had a notion
A notion deep inside
That it ain’t no sin to be glad you’re alive
I wanna find one face that ain’t looking through me
I wanna find one place
I wanna spit in the face of these badlands

Badlands, you gotta live it everyday
Let the broken hearts stand
As the price you’ve gotta pay
We’ll keep pushin’ till it’s understood
and these badlands start treating us good

https://www.youtube.com/watch?v=YL72VcbKSEY

https://www.youtube.com/watch?v=gQ79EfXQ9LE

TOOMIO’s TOP100: 29. – Symphony X – V – The New Mythology SuiteTOOMION TOP100: 29. – Symphony X – V – The New Mythology Suite

Producers: Eric Rachel, Michael Romeo
Recorded: 2000
Released: 10.10.2000
Label: Inside Out

The first Symphony X-album of bassist Michael Lepond.

”That’s a flimsy guitar sounds!” This was the comment when I hear this album for the first time. My friend got this on his birthday and I copied it to cassette. I got used to listening to this.

I don’t know whether our band exist without this record. Although our music is now very far from here, is this album, which affected the members of my band as more than many other things. Due to this enchantment we got excited to go to Tampere to see the Symphony X warming up Stratovarius, beaten it about 100-0. No one in our group didn’t seem to be able to look more than couple-three songs from Stratovarius.

This is not visually attractive plate. The album covers were lousy already in the year. it’s not given much to expect. Theme albums seemed anyway contrived and forced when I was younger. This album tells the story of Atlantis. Such a theme is a pretty easy choice to the band. Then there’s not need to think about the words of all their deeper meanings. Fun trivia about album covers: Spock’s Beard made an album with the same name “V” in the same year. It was also the band’s fifth album. Album art is illustrated with red-hot desert too, and album’s length is only 18 seconds longer. This coincidence strangeness increased by the fact that both bands were on the same label. You would think that there would be some kind of control.

”Although the songs contain tricks according to genre, musical compositions are still more than just technical execution.”

No one will call into question band playing and singing skills. Each instrument handles one of the absolute top-names in the genre. Russell Allen’s crisp voice bends to many music style. Michael Romeo is resourceful guy in a composer. Fallen’s backing riffs forging a path, which is difficult to jump out in a single day. Fool’s Paradise’s solo section is lie Yngwie, but in a more progressive form. Shredding is supported by Michael Pinella’s keyboards very competently. The rhythm of the group, Jason Rullo, as well as Michael Lepond jamming comfortably, regardless of tempo. Communion and the Oracle runs smoothly over the peaceful landscapes, while the Death of Balance upset the balance with weird rhythms.

Although the songs contain tricks according to genre, musical compositions are still more than just technical execution. Some great rhythms in the background of clear melodies. Beautiful atmosphere and creative notes and compositions.

The sounds are kind of neat in a camp spirit. The atmosphere is maintained throughout, even in the whole album. However, the mix is no longer just for this day, so it needs remastering.

The best thing when you can tap even the most difficult parts of the rhythms on the steering wheel.

THE BEST MOMENTS
Evolution (The Grand Design) – One of the best prog-power metal songs.
Death of Balance – Every credible prog drummer boy should know how to play rhythms of Death of Balance.

EI LÄHDE
The whole package is functioning as a whole.

https://open.spotify.com/album/0rfLFzY7xgPnKz53KEcPQ5Tuottajat: Eric Rachel, Michael Romeo
Nauhoitettu: 2000
Julkaistu: 10.10.2000
Levy-yhtiö: Inside Out

Basisti Michael Lepondin ensimmäinen Symphony X-albumi.

”Onpa ankeat kitarasoundit!” Tämä oli ensimmäinen mielipide tätä levyä ensi kertaa kuullessani. Kaverini sai tämän syntymäpäivälahjaksi ja ajan tavan mukaan kopioin sen kasetille. Tätä kasettia sitten kuunneltiinkin jonkin verran.

En tiedä, olisiko meidän bändiä nykymuodossaan ilman tätä levyä edes olemassa. Vaikka musiikkimme on nykyisin hyvin kaukana tästä, on tämä albumi, joka silloisiin soittajiin vaikutti enemmän kuin moni muu asia. Albumi ei ehkä ihan sukupolvikokemuksen mittoihin yllä, mutta sanotaan sitä bändikokemukseksi. Tyylien hienovarainen yhdisteleminen ja mystiseen sinfoniametalliin kallistuminen oli tämän iskettyä väistämätöntä. Tästä ihastumisesta johtuen innostuimme Tampereelle katsomaan, kun Symphony X pätki Stratovariusta lämppärinä turpaan noin 100-0. Kukaan porukastamme ei tainnut jaksaa Stratolta katsoa kuin pari-kolme biisiä.

Kovin helposti tämä ei levyhyllystä mukaan tartu. Levyn kannet olivat jo vuonna 2000 melko kämäset ja se ei levyltäkään antanut paljoa odottaa. Teemalevyt tuntuivat nuorempana muutenkin teennäisiltä ja pakotetuilta. Tässä levyssä se teemailu kuitenkin toimii. Tarinahan kertoo Atlantiksesta. Tällainen teema on bändille aika helppo valinta. Silloin ei tarvitse miettiä sanoillekaan sen syvempiä merkityksiä. Tulipa mieleen hauska nippelitieto levyn kansiin liittyen: Spock’s Beard teki samannimisen albumin samana vuonna. Se oli myös tekijänsä viides albumi. Kansitaide on siinäkin punahehkuisella aavikolla kuvitettu, eikä levyn mitoissakaan ole kuin 18 sekunnin heitto. Tämän yhteensattuman outoutta lisää vielä se, että molemmat bändit olivat samalla levy-yhtiöllä. Luulisi, että siellä jonkinlaista valvontaa olisi.

”Vaikka biisit sisältävät tyylilajin mukaista niplaamista, ovat sävellykset silti muutakin kuin teknistä suorittamista.”

Harva varmaan kyseenalaistaa bändin soitto- ja laulutaitoa. Jokaista instrumenttia käsittelee yksi genrensä ehdottomista kärkinimistä. Russell Allenin rapea ääni taipuu moneen musiikkityyliin, eikä vähiten bluesiin, jota tämäkin albumi paikka paikoin sisältää. Michael Romeo on säveltäjänä kekseliäs kaveri. Fallenin taustariffit takovat progemetallinörtin päähän uran, jolta on yhden päivän aikana vaikea hypätä pois. Fool’s Paradisen soolo-osiossa on yngwiemäistä iloittelua, tosin progemmassa muodossa. Tiluttelua tukee Michael Pinella koskettimillaan hyvinkin pätevästi. Rytmiryhmän Jason Rullo sekä ensiesiintymisensä bändin riveissä tekevä Michael Lepond jamittelevat mukavasti temposta riippumatta. Communion and the Oracle kulkee sujuvasti rauhallisissa maisemissa, kun taas Death of Balance horjuttaa tasapainoa kummallisilla rytmeillään.

Vaikka biisit sisältävät tyylilajin mukaista niplaamista, ovat sävellykset silti muutakin kuin teknistä suorittamista. Hienoja rytmityksiä selkeiden melodioiden taustalla. Kauniita ja tunnelmaa luovia säveliä ja sävellyksiä. On kyllä sanottava myös se, että kaikki bändin esikuviksi mainitsemat bändit kuuluvat kyllä levyllä. Tuo lista on onneksi varsin laadukas, ettei se pisteitä syö.

Soundit ovat tavallaan siistit sellaisessa camp-hengessä. Tunnelma säilyy niissäkin läpi koko albumin. Miksaus ei kuitenkaan ole enää ihan tätä päivää, joten remasterointia tarvittaisiin.

Levynä tämä on rattiin naputtelun aatelia, eli pitkää matkaa ajaessa. Parasta silloin, kun osaa vaikeimmatkin rytmit rattiin rattiin naputtaa.

PARHAAT HETKET
Evolution (The Grand Design)
Yksi parhaista proge-powermetal-biiseistä.
Death of Balance – Jokaisen uskottavan progerumpalipojun kuuluu osata Death of Balancen rytmitykset.

EI LÄHDE
Koko paketti on kokonaisuutena toimiva.

https://open.spotify.com/album/0rfLFzY7xgPnKz53KEcPQ5

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 10 – Long Walk Home

Albumilta Magic (2007).

Kymmenen kärki tällä listalla käynnistyy Magic-albumilta löytyvällä raidalla. Paljastettakoon, että tämän jälkeen ei enää tälle listalle ole asiaa 2000-luvun tuotoksilla: Long Walk Home nappaa tämän vuosisadan parhaan Bruce-biisin tittelin.

Yleisö kuuli Long Walk Homen ensi kerran jo vuonna 2006 Sessions Band-kiertueella, jolla Springsteen kiersi Seeger Sessions-levyä varten kootun yhtyeen kanssa soittamassa vanhoja gospel-, folk- sekä jopa blues-biisejä sekä uusiksi sovitettuja versioita vanhoista, omista tuotoksistaan. Seassa kuultiin, tosin ainoastaan kertaalleen Lontoossa, uusi kappale Long Walk Home, joka tosin muutti vielä muotoaan ennen ensiesiintymistään studioalbumilla: matkalla muun muassa muuttui kappaleen yleissyke sekä katosi yksi säkeistö.

Springsteenin omin sanoin biisi kuvastaa sitä, miltä hänestä tuntui George W. Bushin hallinnon aikana. “Tuossa laulussa mies palaa kaupunkiinsa muttei tunnista näkemäänsä eikä häntä itseään tunnista kukaan”, hän kertoi The New York Timesille. “Laulu kertoo hänen kokemuksistaan. Hänen maailmansa on muuttunut: asiat jotka hän luuli tietävänsä, ihmiset jotka hän luuli tuntevansa ja joiden aatteisiin hän kykeni samaistumaan, ovatkin kuin muukalaisia. Maailma jonka hän tiesi tuntuukin aivan vieraalta. Luulen että sama on tapahtunut tässä maassa kuluneen kuuden vuoden aikana”.

Long Walk Home esitteleekin kokeneen Springsteenin taitoa biisintekijänä. Vaikka teema on selkeästi poliittinen, voi sen ottaa myös yhden henkilön kokemuksena, kuten se kerrotaan. Kuinka kaikki muuttuu, maailma vie ja itse kukin yrittää etsiä syynsä taapertaa eteenpäin, vaikka joskus rouva Fortuna potkiikin.

Magicin tuotantoa on tullut puitua tällä listalla aiemminkin ohimennen (Radio Nowhere sijalla 46, Girls in Their Summer Clothes 33.) Long Walk Home ei kuitenkaan kärsi Brendan O’ Brienin kädenjäljestä vaan tuntuu kuin meluisuus resonoisi kertojan päänsä sisällä käymän keskustelun levottomuuteen. Myös Clarence Clemonsin saksofonisoolo on taattua Big Mania ja Springsteen on haastatteluissa kertonut vaalineensa vielä 2000-luvullakin C:n fonia soittimena, jonka pitää pysyä ajan hermolla soundeineen. Clemonsin soolo melodioineen onkin taattua Big Mania. E Street Bandin soitto puolestaan on niin jykevää ja soundit tasapainossa niin kuin vain vuosikymmenten kokemuksella voi olla.

Magic oli viimeinen levy jonka itse löysin Springsteen-tuotantoa kootessani. Siksi tämä kappale olikin pitkään “vain vuoden 2009 Greatest Hitsin loppupuolella kuultava biisi, joka on ympätty tuolle kokoelmalle vain siksi että uuttakin tavaraa piti mukana olla”. Ostin GH:n keväällä 2010, hieman ennen kuin sain ajokortin. Kun sitten ajelin ensimmäisiä ajeluitani, oli tuo CD usein soittimessa soiden tietenkin ensimmäisestä raidasta viimeiseen.

LWH oli pitkään täyteraidan tuntuinen kappale. Kului muutama vuosi, tarkalleen ottaen kolme, kunnes Springsteen ja ESB esiintyivät Turussa. Tuolla reissulla löysin lopulta varsinaisen Magicinkin hyllyyn. Kirjoitin keikkapäiväkirjaan tuolloin, että olisipa siistiä kuulla kakkoskeikalla jotain tuolta levyltä, sillä ensikeikalla biisilistassa ei ollut yhtään vuoden 2007 tuotosta. Toinen keikka alkoikin akustisella I’ll Work for Your Lovella, mutta heti perään rykäistiin koko bändin voimin Long Walk Home. Hetki meni biisiä tunnistaessa, mutta ensimmäisen rivin jälkeen valkeni ja voimalla. Mieleen muistuivat kaikki ne ajelut vuosia aiemmin, päättymättömät kesäyöt ja nuoruuden vapauden tunne kotikaupungin kaduilla kun maailma on avoinna. Toisin sanoen: koti-ikävä menneisyyden kotiin jota ei enää ole.

Long Walk Homeen kuvattiin myös musiikkivideo, jonka maisemana toimi jälleen bändin kotiseutu New Jersey. Tyhjät konserttihallit ja kahvilat sopivat tähän täydellisesti Brucen tulkitessa laulua. Laitetaan jakoon myös tuo Turun keikan versio, joka itselleni taltioitui sydämeen lähtemättömästi.

Vaikka tähän astikin on oltu kovien biisien äärellä, niin varsinkin nyt top kympissä ollaan Ausculto-osastolla: nämä kannattaa kuulla eikä vain kuunnella. Sanoitus kannattaa pitää esillä.

Last night I stood at your doorstep
Trying to figure out what went wrong
You just slipped somethin’ into my palm
Then you were gone
I could smell the same deep green of summer
Above me the same night sky was glowin’
In the distance I could see the town where I was born

It’s gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
A long walk home

In town I passed Sal’s grocery
The barbershop on South Street
I looked into their faces
They were all rank strangers to me
The veterans’ hall high up on the hill
Stood silent and alone
The diner was shuttered and boarded
With a sign that just said ”gone”

It’s gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

Here everybody has a neighbor
Everybody has a friend
Everybody has a reason to begin again

My father said ”Son, we’re lucky in this town
It’s a beautiful place to be born
It just wraps its arms around you
Nobody crowds you, nobody goes it alone.
That you know flag flying over the courthouse
Means certain things are set in stone
Who we are, what we’ll do and what we won’t.”

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

It’s gonna be a long walk home

https://www.youtube.com/watch?v=AwgT4VUFxIgAlbumilta Magic (2007).

Kymmenen kärki tällä listalla käynnistyy Magic-albumilta löytyvällä raidalla. Paljastettakoon, että tämän jälkeen ei enää tälle listalle ole asiaa 2000-luvun tuotoksilla: Long Walk Home nappaa tämän vuosisadan parhaan Bruce-biisin tittelin.

Yleisö kuuli Long Walk Homen ensi kerran jo vuonna 2006 Sessions Band-kiertueella, jolla Springsteen kiersi Seeger Sessions-levyä varten kootun yhtyeen kanssa soittamassa vanhoja gospel-, folk- sekä jopa blues-biisejä sekä uusiksi sovitettuja versioita vanhoista, omista tuotoksistaan. Seassa kuultiin, tosin ainoastaan kertaalleen Lontoossa, uusi kappale Long Walk Home, joka tosin muutti vielä muotoaan ennen ensiesiintymistään studioalbumilla: matkalla muun muassa muuttui kappaleen yleissyke sekä katosi yksi säkeistö.

Springsteenin omin sanoin biisi kuvastaa sitä, miltä hänestä tuntui George W. Bushin hallinnon aikana. “Tuossa laulussa mies palaa kaupunkiinsa muttei tunnista näkemäänsä eikä häntä itseään tunnista kukaan”, hän kertoi The New York Timesille. “Laulu kertoo hänen kokemuksistaan. Hänen maailmansa on muuttunut: asiat jotka hän luuli tietävänsä, ihmiset jotka hän luuli tuntevansa ja joiden aatteisiin hän kykeni samaistumaan, ovatkin kuin muukalaisia. Maailma jonka hän tiesi tuntuukin aivan vieraalta. Luulen että sama on tapahtunut tässä maassa kuluneen kuuden vuoden aikana”.

Long Walk Home esitteleekin kokeneen Springsteenin taitoa biisintekijänä. Vaikka teema on selkeästi poliittinen, voi sen ottaa myös yhden henkilön kokemuksena, kuten se kerrotaan. Kuinka kaikki muuttuu, maailma vie ja itse kukin yrittää etsiä syynsä taapertaa eteenpäin, vaikka joskus rouva Fortuna potkiikin.

Magicin tuotantoa on tullut puitua tällä listalla aiemminkin ohimennen (Radio Nowhere sijalla 46, Girls in Their Summer Clothes 33.) Long Walk Home ei kuitenkaan kärsi Brendan O’ Brienin kädenjäljestä vaan tuntuu kuin meluisuus resonoisi kertojan päänsä sisällä käymän keskustelun levottomuuteen. Myös Clarence Clemonsin saksofonisoolo on taattua Big Mania ja Springsteen on haastatteluissa kertonut vaalineensa vielä 2000-luvullakin C:n fonia soittimena, jonka pitää pysyä ajan hermolla soundeineen. Clemonsin soolo melodioineen onkin taattua Big Mania. E Street Bandin soitto puolestaan on niin jykevää ja soundit tasapainossa niin kuin vain vuosikymmenten kokemuksella voi olla.

Magic oli viimeinen levy jonka itse löysin Springsteen-tuotantoa kootessani. Siksi tämä kappale olikin pitkään “vain vuoden 2009 Greatest Hitsin loppupuolella kuultava biisi, joka on ympätty tuolle kokoelmalle vain siksi että uuttakin tavaraa piti mukana olla”. Ostin GH:n keväällä 2010, hieman ennen kuin sain ajokortin. Kun sitten ajelin ensimmäisiä ajeluitani, oli tuo CD usein soittimessa soiden tietenkin ensimmäisestä raidasta viimeiseen.

LWH oli pitkään täyteraidan tuntuinen kappale. Kului muutama vuosi, tarkalleen ottaen kolme, kunnes Springsteen ja ESB esiintyivät Turussa. Tuolla reissulla löysin lopulta varsinaisen Magicinkin hyllyyn. Kirjoitin keikkapäiväkirjaan tuolloin, että olisipa siistiä kuulla kakkoskeikalla jotain tuolta levyltä, sillä ensikeikalla biisilistassa ei ollut yhtään vuoden 2007 tuotosta. Toinen keikka alkoikin akustisella I’ll Work for Your Lovella, mutta heti perään rykäistiin koko bändin voimin Long Walk Home. Hetki meni biisiä tunnistaessa, mutta ensimmäisen rivin jälkeen valkeni ja voimalla. Mieleen muistuivat kaikki ne ajelut vuosia aiemmin, päättymättömät kesäyöt ja nuoruuden vapauden tunne kotikaupungin kaduilla kun maailma on avoinna. Toisin sanoen: koti-ikävä menneisyyden kotiin jota ei enää ole.

Long Walk Homeen kuvattiin myös musiikkivideo, jonka maisemana toimi jälleen bändin kotiseutu New Jersey. Tyhjät konserttihallit ja kahvilat sopivat tähän täydellisesti Brucen tulkitessa laulua. Laitetaan jakoon myös tuo Turun keikan versio, joka itselleni taltioitui sydämeen lähtemättömästi.

Vaikka tähän astikin on oltu kovien biisien äärellä, niin varsinkin nyt top kympissä ollaan Ausculto-osastolla: nämä kannattaa kuulla eikä vain kuunnella. Sanoitus kannattaa pitää esillä.

Last night I stood at your doorstep
Trying to figure out what went wrong
You just slipped somethin’ into my palm
Then you were gone
I could smell the same deep green of summer
Above me the same night sky was glowin’
In the distance I could see the town where I was born

It’s gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
A long walk home

In town I passed Sal’s grocery
The barbershop on South Street
I looked into their faces
They were all rank strangers to me
The veterans’ hall high up on the hill
Stood silent and alone
The diner was shuttered and boarded
With a sign that just said ”gone”

It’s gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

Here everybody has a neighbor
Everybody has a friend
Everybody has a reason to begin again

My father said ”Son, we’re lucky in this town
It’s a beautiful place to be born
It just wraps its arms around you
Nobody crowds you, nobody goes it alone.
That you know flag flying over the courthouse
Means certain things are set in stone
Who we are, what we’ll do and what we won’t.”

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

It’s gonna be a long walk home

https://www.youtube.com/watch?v=AwgT4VUFxIg

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 11 – Rosalita (Come Out Tonight)

Albumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Rosie, come out tonight!

Jos kahdelta ensimmäiseltä Springsteen-levyltä pitäisi nostaa jokin fanisuosikki ylitse muiden, olisi se todennäköisesti Rosalita (Come Out Tonight). Bändi keikkaili tuolloin paljon lämmittely-yhtyeenä suuremmille nimille ja Bruce yrittikin omien sanojensa mukaan luoda teoksen, jolla kiinnittää muita esiintyjiä seuraamaan tulleen yleisön huomio. Tuollaisena “show stopperina” Rosalita onkin toiminut jo yli neljänkymmenen vuoden ajan.

Meno on villiä ja rönsyilevää, johtuen erityisesti Vini Lopezin jazz-vivahteisesta rumputyöskentelystä. Tempo on reipas ja vaikkei sävellys kuluta hirvittävästi erityisiä sointuja, on rakenteessa paljon vivahteita ja yllättäviä vaihteluita teoksen osissa. Välillä kuultavissa instrumentaalipätkissä on jopa jotain psykedeelistä, tyyliä, jota harvoin Springsteenin biiseissä kuulee.

Teksti ja tarina ovat rock ’n’ roll-romantiikkaa nuoren Springsteenin kynästä. Kertoja laulaa Rosalitalleen ja ajatukset sinkoilevat sellaisella vauhdilla, että saa kuunnella kerran jos toisenkin saadakseen käsityksen tapahtumien kulusta. Lyhykäisyydessään ne menevät jotenkin näin: kertoja julistaa rakkauttaan Rosielle nuorison pirskeiden lähestyessä. Hän vakuuttaa että tämä on ns. “real deal” liki epätoivon vimmalla, jota jo edellä mainittu bändin välillä melkein lapasesta lähtevä soitto tehostaa. Tajunnanvirta vain kiihtyy säkeistöjen ja tarinan kertyessä. Kertojan itseluottamus ja tahto saada Rosie on kova eivätkä sen tielle asetu edes tytön ongelmalliset vanhemmat: “I ain’t here for business / I’m only here for fun / and Rosie you’re the one”.

Vaikka henkilöitä luetellaan melkoinen lista, pysyy biisin bile-ydin mukana loppuun saakka. Toisaalta taustalla on myös varmasti Brucen omakohtaista historiaa: kun tiedetään isäukon suhtautuminen “siihen hemmetin kitaraan” ja sen soittajaan, on levytyssopimus avannut mahdollisuuksia myös hänelle itselleen kuten Rosien perään haikailevalle kertojallekin.

Rosalitan perintö Springsteenin kavalkaadissa on kiistaton. Se toimi keikkojen päätösnumerona vuosikymmenen ajan (1973-1984) ja viritti ilta toisensa perään hallit ja areenat hurmokseen, joka loi myös Springsteenille ja ESB:lle maineen legendaarisen kovana liveaktina. Vuosien varrella se kuitenkin lakkasi hengittämästä pudoten biisilistoilta Born in the U.S.A.-kiertueella vuonna 1984. Sittemmin esiintymiset ovat olleet harvinaisia (pari kertaa vuosina ’85 ja ’88), ja 90-luku vierähti liki kokonaan ennenkuin “Rosie” elvytettiin, missäpä muuallakaan kuin New Jerseyssä, viidentenätoista ja viimeisenä iltana Continental Airlines Arenalla. Sittemmin sitä on kuultu useammin aina silloin tällöin keikkojen loppuhetkillä, jolloin se jyrää edelleen vastustamattomasti. Omalla toivelistallani tämä on aika korkealla: kunpa joskus vielä osuisi kohdalle.

Spread out now Rosie, doctor come cut loose her mama’s reins
You know playin’ blindman’s bluff is a little baby’s game
You pick up Little Dynamite, I’m gonna pick up Little Gun
And together we’re gonna go out tonight and make that highway run
You don’t have to call me lieutenant Rosie and I don’t want to be your son
The only lover I’m ever gonna need’s your soft sweet little girl’s tongue
Rosie you’re the one

Dynamite’s in the belfry playin’ with the bats
Little Gun’s downtown in front of Woolworth’s tryin’ out his attitude on all the cats
Papa’s on the corner waitin’ for the bus
Mama she’s home in the window waitin’ up for us
She’ll be there in that chair when they wrestle her upstairs
’Cause you know we ain’t gonna come
I ain’t here for business
I’m only here for fun
And Rosie you’re the one

Rosalita jump a little lighter
Senorita come sit by my fire
I just want to be your love, ain’t no lie
Rosalita you’re my stone desire

Jack the Rabbit and Weak Knees Willie, you know they’re gonna be there
Ah, sloppy Sue and Big Bones Billie, they’ll be comin’ up for air
We’re gonna play some pool, skip some school, act real cool
Stay out all night, it’s gonna feel all right

So Rosie come out tonight, baby come out tonight
Windows are for cheaters, chimneys for the poor
Closets are for hangers, winners use the door
So use it Rosie, that’s what it’s there for

Rosalita jump a little lighter
Senorita come sit by my fire
I just want to be your love, ain’t no lie
Rosalita you’re my stone desire

Now I know your mama she don’t like me ’cause I play in a rock and roll band
And I know your daddy he don’t dig me but he never did understand
Papa lowered the boom, he locked you in your room
I’m comin’ to lend a hand
I’m comin’ to liberate you, confiscate you, I want to be your man
Someday we’ll look back on this and it will all seem funny

But now you’re sad, your mama’s mad
And your papa says he knows that I don’t have any money
Tell him this is his last chance to get his daughter in a fine romance
Because the record company, Rosie, just gave me a big advance
My tires were slashed and I almost crashed but the Lord had mercy
My machine she’s a dud, I’m stuck in the mud somewhere in the swamps of Jersey

Hold on tight, stay up all night ’cause Rosie I’m comin’ on strong
By the time we meet the morning light I will hold you in my arms
I know a pretty little place in Southern California down San Diego way
There’s a little cafe where they play guitars all night and day
You can hear them in the back room strummin’
So hold tight baby ’cause don’t you know daddy’s comin’

https://www.youtube.com/watch?v=kaCwTreoLvM
Albumilta The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973).

Rosie, come out tonight!

Jos kahdelta ensimmäiseltä Springsteen-levyltä pitäisi nostaa jokin fanisuosikki ylitse muiden, olisi se todennäköisesti Rosalita (Come Out Tonight). Bändi keikkaili tuolloin paljon lämmittely-yhtyeenä suuremmille nimille ja Bruce yrittikin omien sanojensa mukaan luoda teoksen, jolla kiinnittää muita esiintyjiä seuraamaan tulleen yleisön huomio. Tuollaisena “show stopperina” Rosalita onkin toiminut jo yli neljänkymmenen vuoden ajan.

Meno on villiä ja rönsyilevää, johtuen erityisesti Vini Lopezin jazz-vivahteisesta rumputyöskentelystä. Tempo on reipas ja vaikkei sävellys kuluta hirvittävästi erityisiä sointuja, on rakenteessa paljon vivahteita ja yllättäviä vaihteluita teoksen osissa. Välillä kuultavissa instrumentaalipätkissä on jopa jotain psykedeelistä, tyyliä, jota harvoin Springsteenin biiseissä kuulee.

Teksti ja tarina ovat rock ’n’ roll-romantiikkaa nuoren Springsteenin kynästä. Kertoja laulaa Rosalitalleen ja ajatukset sinkoilevat sellaisella vauhdilla, että saa kuunnella kerran jos toisenkin saadakseen käsityksen tapahtumien kulusta. Lyhykäisyydessään ne menevät jotenkin näin: kertoja julistaa rakkauttaan Rosielle nuorison pirskeiden lähestyessä. Hän vakuuttaa että tämä on ns. “real deal” liki epätoivon vimmalla, jota jo edellä mainittu bändin välillä melkein lapasesta lähtevä soitto tehostaa. Tajunnanvirta vain kiihtyy säkeistöjen ja tarinan kertyessä. Kertojan itseluottamus ja tahto saada Rosie on kova eivätkä sen tielle asetu edes tytön ongelmalliset vanhemmat: “I ain’t here for business / I’m only here for fun / and Rosie you’re the one”.

Vaikka henkilöitä luetellaan melkoinen lista, pysyy biisin bile-ydin mukana loppuun saakka. Toisaalta taustalla on myös varmasti Brucen omakohtaista historiaa: kun tiedetään isäukon suhtautuminen “siihen hemmetin kitaraan” ja sen soittajaan, on levytyssopimus avannut mahdollisuuksia myös hänelle itselleen kuten Rosien perään haikailevalle kertojallekin.

Rosalitan perintö Springsteenin kavalkaadissa on kiistaton. Se toimi keikkojen päätösnumerona vuosikymmenen ajan (1973-1984) ja viritti ilta toisensa perään hallit ja areenat hurmokseen, joka loi myös Springsteenille ja ESB:lle maineen legendaarisen kovana liveaktina. Vuosien varrella se kuitenkin lakkasi hengittämästä pudoten biisilistoilta Born in the U.S.A.-kiertueella vuonna 1984. Sittemmin esiintymiset ovat olleet harvinaisia (pari kertaa vuosina ’85 ja ’88), ja 90-luku vierähti liki kokonaan ennenkuin “Rosie” elvytettiin, missäpä muuallakaan kuin New Jerseyssä, viidentenätoista ja viimeisenä iltana Continental Airlines Arenalla. Sittemmin sitä on kuultu useammin aina silloin tällöin keikkojen loppuhetkillä, jolloin se jyrää edelleen vastustamattomasti. Omalla toivelistallani tämä on aika korkealla: kunpa joskus vielä osuisi kohdalle.

Spread out now Rosie, doctor come cut loose her mama’s reins
You know playin’ blindman’s bluff is a little baby’s game
You pick up Little Dynamite, I’m gonna pick up Little Gun
And together we’re gonna go out tonight and make that highway run
You don’t have to call me lieutenant Rosie and I don’t want to be your son
The only lover I’m ever gonna need’s your soft sweet little girl’s tongue
Rosie you’re the one

Dynamite’s in the belfry playin’ with the bats
Little Gun’s downtown in front of Woolworth’s tryin’ out his attitude on all the cats
Papa’s on the corner waitin’ for the bus
Mama she’s home in the window waitin’ up for us
She’ll be there in that chair when they wrestle her upstairs
’Cause you know we ain’t gonna come
I ain’t here for business
I’m only here for fun
And Rosie you’re the one

Rosalita jump a little lighter
Senorita come sit by my fire
I just want to be your love, ain’t no lie
Rosalita you’re my stone desire

Jack the Rabbit and Weak Knees Willie, you know they’re gonna be there
Ah, sloppy Sue and Big Bones Billie, they’ll be comin’ up for air
We’re gonna play some pool, skip some school, act real cool
Stay out all night, it’s gonna feel all right

So Rosie come out tonight, baby come out tonight
Windows are for cheaters, chimneys for the poor
Closets are for hangers, winners use the door
So use it Rosie, that’s what it’s there for

Rosalita jump a little lighter
Senorita come sit by my fire
I just want to be your love, ain’t no lie
Rosalita you’re my stone desire

Now I know your mama she don’t like me ’cause I play in a rock and roll band
And I know your daddy he don’t dig me but he never did understand
Papa lowered the boom, he locked you in your room
I’m comin’ to lend a hand
I’m comin’ to liberate you, confiscate you, I want to be your man
Someday we’ll look back on this and it will all seem funny

But now you’re sad, your mama’s mad
And your papa says he knows that I don’t have any money
Tell him this is his last chance to get his daughter in a fine romance
Because the record company, Rosie, just gave me a big advance
My tires were slashed and I almost crashed but the Lord had mercy
My machine she’s a dud, I’m stuck in the mud somewhere in the swamps of Jersey

Hold on tight, stay up all night ’cause Rosie I’m comin’ on strong
By the time we meet the morning light I will hold you in my arms
I know a pretty little place in Southern California down San Diego way
There’s a little cafe where they play guitars all night and day
You can hear them in the back room strummin’
So hold tight baby ’cause don’t you know daddy’s comin’

https://www.youtube.com/watch?v=kaCwTreoLvM

TOOMIO’s TOP100: 30. Sacrilege – The Fifth SeasonTOOMION TOP100: 30. Sacrilege – The Fifth Season

Producer: Fredrik Nordström
Recorded: 1997
Published: 19.6.1997
Label: Black Sun Records

Saturday in the autumn of 1999. I bought a couple of albums. The other was something metal, and the second I assumed the acoustic guitar. Not quite. The decision to purchase was also affected by relatively low price of one euro.

Today, the drum sounds of this album may sound funny. Drum sounds has mixed top because this is album from the longest-serving drummer of In Flames, Daniel Svensson’s band. The band originally could not find a suitable singer, so Svensson decided to do both by yourself. That, however, was followed by a slightly coordinative problems and there’s often seen as a separate singer on the gigs. Although Daniel Svensson‘s In Flames-stuff hasn’t ever been so special, but Sacrilege’s drum work is very genuine.

There’s nothing to complain about Svensson’s singing. I would give special praise for guitars. Here, if anywhere, is the groove of what death metal has too little. Folk riffs and Scandinavian atmosphere. Otherwise album sounds like it was recorded in the attic of old house. The last seconds of the last song increase the mood.

If I may say death metal-term connected to this album is a bit misleading. Somekind viking metal could describe the music better. Vocals are something between Dani Filth and Soilwork’s Speed. Behind the sounds of 90’s is a number of catchy compositions. The transitions between the sections takes place via a very imaginative fills. It seems very obvious that songs have been composed by drummer. Lovecraft-inspired presence of evil.

Album length is suitable snappy and the whole thing quite idiosyncratic. At least the drums stand out clearly. Homespun world of sound makes this album easy to be received.

For the moments when driving in poor weather of the Finnish winter. Perhaps also in Sweden.

THE BEST MOMENTS
Summon the Masses & Walk Through the Fire Passionate opening song. Effected vocals C-section acts like ABBA in the elevator.
Feed the Cold – Guitar riffs are remarkably good!

NOT SO BRILLIANT
Dim with Shame Starting drum beat is like a cheap Rammstein. Not for me.

https://open.spotify.com/album/0JWDSbZ7SQJH2SJJODhs2aTuottaja: Fredrik Nordström
Nauhoitettu: 1997
Julkaistu: 19.6.1997
Levy-yhtiö: Black Sun Records


Syksyinen lauantai vuonna 1999. Viikonloppulomilla armeijasta. Ostin päivärahoilla pari levyä. Toinen oli jotain metallia ja tämän toisen oletin olevan akustista näppäilyä. Ei aivan ollut. Ostopäätökseen vaikutti myös melko edullinen yhden euron hinta.

Nykyisin aika huvittavan oloisin rumpusoundein varustettu albumi on In Flamesin pitkäaikaisimman rumpalin, Daniel Svenssonin bändi. Bändi ei löytänyt alkujaan sopivaa laulajaa, joten Svensson päätti tehdä molemmat itse. Siitä kuitenkin seurasi hiukan koordinatiivisia ongelmia ja keikoilla nähtiin usein erillinen laulaja. Vaikkei Daniel Svenssonin jutut In Flamesilla ole kummoisiakaan reaktioita koskaan aiheuttaneet, on Sacrilegen rumputyöskentelyssä jotain perin aitoa.

Svenssonia ei voi rumpalina kyseenalaistaa, eikä laulussakaan olla valittamista. Erityistä kiitosta antaisin kitaraosastolle. Tässä jos missä on sitä groovea, mitä death metallissa turhan vähän on. Riffeissä on folkia ja skandinaavisuutta. Muutenkin levy kuulostaa siltä, että se on nauhoitettu vanhan rintamamiestalon vintillä. Tätä tunnelmaa lisää viimeisen biisin viimeiset sekunnit.

” Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä.”

Luvalla sanoen death metal on tämän albumin yhteydessä terminä hiukan harhaanjohtava. Joku viikinkijunttaus voisi kuvata musiikkia paremmin. Vokaalit puolestaan ovat jotain Dani Filthin ja Soilworkin Speedin välistä. Parinkymmenen vuoden ikää lähestyvien soundien takana on useita tarttuvia sävellyksiä. Osioiden välillä siirtyminen tapahtuu varsin oivaltavien fillien kautta. Vaikuttaa hyvinkin rumpalin säveltämiltä biiseiltä. Ja jotta mielenkiinto säilyisi, on väliin kaiverrettu mukavia akustisia suvantovaiheita hapenottoa varten. Fiiliksessä on aistittavissa sellainen Lovecraft-henkinen pahan läsnäolo.

Levyn pituus on sopivan napakka ja koko touhu varsin omaleimaista. Pulskeat soundit tuovat tavallaan plussaa. Ainakin rummut erottuvat selkeästi. Sehän ei rumpalin bändissä ole kovin yllättävää. Ei levyn äänimaailmassa kuitenkaan mitään kiusallista ole. Sopivaa nostalgiaa. Kotikutoinen äänimaailma tekee tästä levystä helpon vastaanotettavan.

Huonoon ajosäähän ja Suomen talveen. Ehkä myös Ruotsin. Huomaamattaan tätä naputtelee pöydänkulmaan koko levyllisen ajan.

PARHAAT HETKET

Summon the Masses & Walk Through the Fire – Intohimoinen avausbiisi. Efektoitu laulu C-osassa toimii kuin ABBA hississä.
Feed the Cold – Kitarariffit ovat merkillisen hyviä!

EI LÄHDE
Dim with Shame – Alun rumpukomppi on inhottavan Rammsteinia. Ei vaan.

https://open.spotify.com/album/0JWDSbZ7SQJH2SJJODhs2a