TOOMIO’s TOP100: 18. Leprous – The CongregationTOOMION TOP100: 18. Leprous – The Congregation

Producer: David Castillo
Recorded: 2014-2015
Released: 25.5.2015
Label: InsideOut Music

#39 in Finnish chart.

The latest album of Leprous includes muse-like minimalism, which is so good that is hard to find better.

Allthough the term ”metal” is often seen in this band genre definitions, it’s not perfectly correct to call this metal. This is definitely a progressive! Maybe too progressive to listen to for many of us. The rhythms are mainly those which are nice to tapped on the table.

Avantgarde has a strong presence. In nowadays music this term has become everyman’s right. It’s true that Leprous going a slightly different route than many other metal band, but is certainly not the the first nor the last of any traveller on that route. Overall, there’s something in the middle of strangeness. It is found in its purest form The Flood, which is based surging brings to mind a flood.

The singer Einar Solberg’s voice reminds the A-ha’s Morten Harket. Vocal range is so broad. This fact makes the music very un-heavy, although some places are grown up with djent-sound. Keyboard leads would be even gruesome, but Leprous trusted those sounds so much, that they are almost excellent. That sounds simplistic with still recognizable rhythms of drummer Baard Kolstad makes the soup ready.

Again, this album is the best just as a whole. From start to finish.

THE BEST MOMENTS
Rewind –
There could be almost every song of the album, but this is the most memorable.

https://open.spotify.com/album/0BTCS1O61sSYZ8o5kCqx03
Tuottaja: David Castillo
Nauhoitettu: 2014-2015
Julkaistu: 25.5.2015
Levy-yhtiö: InsideOut Music

Suomen listan 39.

Tuoreen tuttavuuden uusin albumi sisältää musemaista minimalismia, josta on vaikea genressään paremmaksi pistää.

Vaikka genremääritelmissä vilahtelee metalli, on tätä vaikea metalliksi mieltää. Progressiivista tämä ehdottomasti on, monelle voi olla liiankin hankalaa kuunneltavaa. Rytmit ovat pääsääntöisesti sellaisia, joita jokaisen rumpalin on kiva pöytään naputella.

Avantgardismi on vahvasti läsnä. Nykymusiikissa termistä on tullut jokamiehenoikeus. Totta on, että Leprous menee hiukan eri reittiä kuin moni muu metallibändi, mutta ei toki ole tuon reitin ensimmäinen, eikä viimeinenkään kulkija. Kaiken outouden keskeltä löytyy jotain hyvällä tavalla euroviisumaista. Sitä löytyy puhtaimmillaan The Floodista, joka vellovana, lähes balladinomaisena teoksena tuo hyvinkin tulvan mieleen.

”Avantgardismi on vahvasti läsnä. Nykymusiikissa termistä on tullut jokamiehenoikeus. ”

Laulaja Einar Solbergin ääni muistuttaa A-han Morten Harketia. Ääniala on laaja ja äänen puhtaus omaa luokkaansa. Myös tämä seikka tekee musiikista hyvin epäraskasta, vaikka paikoitellen viljellään jopa djent-soundia. Sitä on lopulta riittävän vähän, eikä se tunnu vähääkään geneeriseltä. Kosketinliidit olisivat monen bändin yhteydessä jopa karmeita, mutta niiden soundeihin luotetaan Leprouksen musiikissa niin paljon, että ne ovat jopa erinomaisen kuuloisia. Tuota pelkistettyä soundia kun täydentävät vielä Baard Kolstadin tunnistettava rytmiikka rumpujen takana, on soppa valmis.

Tämäkin albumi on parhaimmillaan juuri kokonaisuutena. Alusta loppuun kuunneltuna.

PARHAAT HETKET
Rewind –
Tähän olisi monta muutakin voinut valita, mutta tämä näistä eniten päähän jää soimaan.

https://open.spotify.com/album/0BTCS1O61sSYZ8o5kCqx03

TOOMIOs TOP100: 19. Soilwork – Stabbing the DramaTOOMION TOP100: 19. Soilwork – Stabbing the Drama

Producer: Daniel Bergstrand
Recorded: 2004
Released: 28.2.2005
Label: Nuclear Blast

#14 in Sweden, #19 in Finland, #166 in US.

SINGLES

– Stabbing the Drama

On the way to repeating itself Soilwork could still made just great Stabbing the Drama. Suffice it to say that the band made a surprisingly strong comeback in 2015, The Majestic Ride.

The album contains a slightly rawer and blasting compositions. The work is excellent from the covers to the end, but especially in the tail end of the album will start to kick in the head, when the first half has been just ordinary body blows.

Producer Daniel Bergstrand has been got the band sounds professional, but still original. It’s not as mass-flavored, but rather Kiss Kiss-candy in Fazerin Parhaat-bag.

”After the 70th century there have been no Swedish band, which would not be covered by the melody heritage of ABBA.”

The album has some of the most brutal attacks. such as Stalemate and Blind Eye Halo tunes as a measure of the plate would have been enough even if it is 29 minutes and three seconds. Although the musical genre itself is so far removed from today’s mainstream music including metal mainstream, the album will be easy listen to through the hassle.

Good roast with nice melodies but strongly going forward. As Per Gessle sayd: ”After the 70th century there have been no Swedish band, which would not be covered by the melody heritage of ABBA.” Yes, you could hear it in Soilwork too. A good example is the Distance and variations of the chorus at the end of the song.

This is such a powerful spin. When you need to get things going, then it sounds perfect. For example, preparing for a sport performance.

THE BEST MOMENTS
Blind Eye Halo –
Always very entertaining moment.

https://open.spotify.com/album/5ROS5cZpvnElo66wBq7GTVTuottaja: Daniel Bergstrand
Nauhoitettu: 2004
Julkaistu: 28.2.2005
Levy-yhtiö: Nuclear Blast

Ruotsin listan 14. Suomessa 19. USA:ssa 166.

SINGLET
– Stabbing the Drama

Matkalla itsensä toistamiseen Soilwork pystyi raapimaan vielä aivan mahtavan Stabbing the Draman. Sanottakoon, että bändi teki yllättävän väkevän paluun vuonna 2015 The Ride Majesticilla.

Albumi sisältää hiukan raaempaa mättöä ja progempia sävellyksiä. Tuotanto toistuu ajalleen epätavallisesti aika diskanttivoittoisena. Teos on kansista lähtien priimaa, mutta varsinkin levyn loppupää alkaa potkia päähän, kun alkupuoli levystä on ollut vain tavallisia vartaloiskuja.

Levyn tuottaja Daniel Bergstrand on saanut bändin kuulostamaan ammattimaiselta, mutta silti omaperäiseltä. Se ei ole niin massanmakuinen, vaan mieluummin Kiss-Kiss karkki Fazerin parhaat-pussissa. (Vaikka itseasiassa Islanti on se paras nami.)

”Ei 70-luvun jälkeen ole tullut yhtään ruotsalaista bändiä, jossa ei kuuluisi ABBA:n melodiaperintö.”

Levyllä on muutamia erittäin raakoja iskuja. Stalematen ja Blind Eye Halon kaltaisilla biiseillä levyn mitaksi olisi riittänyt vaikka se 29 minuuttia ja kolme sekuntia. Vaikka itse musiikki genrenä on niin kaukana tämän hetken valtavirtamusiikista mukaan lukien metallin valtavirta, tulee albumi vaivatta kuunneltua läpi. Joo, kyllähän The Crestfallenissa mennään aika Radio Rock-linjaa, mutta vain pirun paljon paremmin.

Soitto kulkee. Hyvää paahtoa, metallista maalailua mutta vahvasti eteenpäin mennen. Per Gessleä mukaillen: ”Ei 70-luvun jälkeen ole tullut yhtään ruotsalaista bändiä, jossa ei kuuluisi ABBA:n melodiaperintö.” Kyllä se kuuluu Soilworkissakin. Sävellykset nousevat liitoon poikkeuksetta niiden hienojen kertosäemelodioiden takia. Tästä hyvä esimerkki on Distancen kertosäkeen variaatiot kappaleen lopussa.

Tämä on sellainen tehokas pyöräytys. Kun pitää saada asiat käyntiin, niin silloin soi mainiosti. Esimerkiksi valmistautuessa johonkin urheilusuoritukseen.

PARHAAT HETKET
Blind Eye Halo –
Aina yhtä viihdyttävä pläjäys.

https://open.spotify.com/album/5ROS5cZpvnElo66wBq7GTV

TOOMIO’s TOP100: 20. Antimatter – Lights OutTOOMION TOP100: 20. Antimatter – Lights Out

Producers: Mick Moss, Duncan Patterson, Stefano Soffia
Recorded: 2003
Released: 24.6.2003
Label: Prophecy

It is very strange that some teenager in Finland got his head to listen to this kind of music at the turn of the millennium. So happened and through this the band went my personal playlists too.

Album’s name tells you everything you need. Lights out. There’s a grim atmosphere. It’s not evil at all, but sad and melancholy. In the same way as Lars von Trier’s movies.

The album has an excellent impressive start. The use of different tones is insightful. This variety of tones and their layout are the story of this album. There’s an apocalyptic atmosphere floating above the album. Like being dropped War of the Worlds movie’s battlefields, but after the battles.

”The atmosphere is not evil at all, but sad and melancholy.”

Singers has convincing voices. Although the music is simple melodies presented by skilled musicians. Everything You Know is Wrong’s keyboard solo could be Pink Floyd.

For some reason, I have a whole bunch of albums, which cannot be easily listen, but when will, they are real gems. So I don’t own many unnecessary album.

This album has a trace of nostalgia, but in principle it’s sad, but divine beautiful package of music.

I have to mention The Art of Soft Landing, which is an awesome song’s name. It reminds me of an old pc game, Lunar Lander, which was supposed to get the spacecraft evenly on the surface of the moon.

THE BEST MOMENTS
Dream –
The melody is so beautiful, that this can not possibly ignore.

NOT SO BRILLIANT
Reality Clash –
It’s not equally sensitive and touching than the rest of the album.

https://open.spotify.com/album/0goXDKM631GN01ui528xl1Tuottajat: Mick Moss, Duncan Patterson, Stefano Soffia
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 24.6.2003
Levy-yhtiö: Prophecy

On hyvin outoa, että Etelä-Pohjanmaalta joku sai päähänsä kuunnella tällaista musiikkia vuosituhannen vaihteessa. Näin kuitenkin kävi ja tätä kautta bändi ajautui omillekin soittolistoille.

Albumin nimi kertoo kaiken tarvittavan. Valot pois. Synkkä on tunnelma. Se ei ole lainkaan paha, vaan surullinen ja melankolinen. Samaan tapaan kuin Lars von Trierin elokuvat.

Albumilla on erinomaisen vaikuttava alku. Erilaisten äänien käyttö oli jo julkaisuaikaan oivaltavaa, eikä aika juurikaan ole toimivuutta kuluttanut. Erilaisten äänien kirjo ja niiden sijoittelu ovat tämän albumin juttu. Levyn yllä leijuu harsoinen maailmanlopun tunnelma. Kuin olisi tippunut Maailmojen Sota-elokuvan taistelukentille, mutta taistelujen päätyttyä.

”Tunnelma ei ole lainkaan paha, vaan surullinen ja melankolinen.”

Uhkaavuutta tai paremminkin kohtalokkuutta lisäävät laulajina esiintyvien vakuuttavat lauluäänet. Vaikka musiikki on yksinkertaista, on sen luokat taitavia soittajia. Everything You Know is Wrongin kosketinsoolo voisi olla jopa Pink Floydia. Dreamin laulumelodiaa voisi kuunnella kauemmankin. Sen melodiakin on toki sellainen, jollaista ei hetkeen ole tehnyt mikään bändi.

Jostain syystä minulla on koko liuta levyjä, joihin ei tule helposti tartuttua, mutta silloin kun tulee ne ovatkin todellisia helmiä. Aika vähän siis löytyy levyhyllystä sellaista turhaa tilantäyttäjää.

Tässä levyssä on hiven nostalgiaakin, mutta lähtökohtaisesti se on surullinen, mutta jumalaisen kaunista musiikkia sisältävä paketti.

Pakko on vielä mainita The Art of Soft Landing, joka on mahtava biisin nimi. Siitä tulee mieleen vanha pc-peli Lunar Lander, jossa piti saada avaruusalus tasaisesti kuun pinnalle.

PARHAAT HETKET
Dream –
Melodia on niin kova, että eihän tätä voi mitenkään ohittaa.

EI LÄHDE
Reality Clash –
Ei ole samalla lailla herkkää ja koskettavaa kuin muu albumi.

https://open.spotify.com/album/0goXDKM631GN01ui528xl1

TOOMIO’s TOP100: 21. Muse – AbsolutionTOOMION TOP100: 21. Muse – Absolution

Producers: John Cornfield, Rich Costey, Muse, Paul Reeve
Recorded: 2002-2003
Released: 15.9.2003
Label: East West, Taste, Warner Bros

1# in France and UK. 12# in Finland.

SINGLET
– Stockholm Syndrome
– Time is Running Out
– Hysteria
– Sign For Absolution
– Apocalypse Please
– Butterflies and Hurricanes


When talking about the band called Muse, we could talk about a new era of Queen. There is no stadium, which this trio doesn’t take over. Giga-class sound.

The album became to my listening by detours: my brother owned this album, which my mother listened to in the car, which I took a trip to Jyväskylä. There’s no other albums in that trip. I bought this album to my wife a present in honor of the first meeting.

Absolution was a major breakthrough. It filled the gap, which I didn’t know existed. Cover art creates an image of the entire album. At first sight chaotic, but a closer look frequented all the tangles are in a pretty sequence. Chapters are structured restless, and especially the album’s end is very strong.

Singer Matt Bellamy is currently one of the top artists. He is precisely the artist with all the neuroses and fixations. Sound registry is not from this world. However, the mere sound is not everything, but the maximum capacity of a man is found when someone give him a composing pen. The band moves so fast between hooks, sounds, technical masturbation shredding and beautiful ambience that they must have right to use both lanes of the highway.

”Muse manages to be strenuous at times”

The lyrics are not as pompous as you could imagine when thinking the band’s ego. They are only created simple, even silly punchlines, but there must be something real too. Blackout would be suitable for the funeral. Butterflies and Hurricanes has behaved like Bohemian Rhapsody. Strangeness represents Ruled by Secrecy with very strange piano chords. Thoughts of a Dying Atheist’s named such that it arouses interest.

Muse manages to be strenuous at times, but the best album pursuing up to top positions. Now it’ss a well-established position on this. At least for this year. Listen up twice, but during two different days.

THE BEST MOMENTS
Ruled by Secrecy –
Something so good. I cannot explain.

NOT SO BRILLIANT
Depending on the day the whole plate may sound awful, but mainly really good.

https://open.spotify.com/album/0HcHPBu9aaF1MxOiZmUQTlTuottaja: John Cornfield, Rich Costey, Muse, Paul Reeve
Nauhoitettu: 2002-2003
Julkaistu: 15.9.2003
Levy-yhtiö: East West, Taste, Warner Bros

Ranskan ja Brittien ykkönen, Suomen 12. USA:ssa vasta 107.

SINGLET
– Stockholm Syndrome
– Time is Running Out
– Hysteria
– Sign For Absolution
– Apocalypse Please
– Butterflies and Hurricanes

Kun tullaan bändiin nimeltä Muse, puhutaan uudenn ajan Queenista. Ei ole stadionia, jota kolmen hengen kopla ei haltuunsa ottaisi. Giga-luokan soundi.

Levyn kulku minun kuunteluun tuli kiertoteitä: veljeni omisti levyn, jota äitini kuunteli autossa, jonka otin jollekin Jyväskylän reissulle lainaan. Tuolla reissulla ei sitten muita levyjä kuunneltukaan. Legendaarisen levystä tekee se, että ostin sen nykyiselle vaimolleni ensitapaamisen kunniaksi.

Absolution oli suuri läpimurto. Se täytti aikanaan aukon, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Kansitaide luo kuvaa koko levystä. Ensinäkemältä kaoottista, mutta tarkemmassa syynissä kaikki kiemurat ovat nätissä järjestyksessä. Voi vain ihailla ihmettelen, miten tämä on mahdollista. Kappaleissa on jäsenneltyä rauhattomuutta ja varsinkin levyn loppupää on koskettava joka tunnealueella.

Laulaja Matt Bellamy on yksi kovimmista artisteista tällä hetkellä. Hän on nimenomaan taiteilija kaikkine neurooseineen ja oikkuineen. Äänirekisteri ei ole tästä maailmasta. Pelkkä ääni ei kuitenkaan ole kaikki, vaan suurin kyky miehestä löytyy silloin kun sävellyskynä lyödään kouraan. Koukut, soundit, teknisen masturbaatiotilutuksen ja kauniin tunnelmointimusisoinnin rajamailla liikutaan kuin se olisi itsestäänselvyys kumpaa kaistaa kulloinkin kuuluu kulkea. Musella tuntuu olevan oikeus kulkea kumpaakin.

”Muse onnistuu ajoittain olemaan rasittava”

Sanoitukset eivät ole niin pompöösejä kuin bändin egoa miettien voisi kuvitella. Ne on vain luotu toimimaan yksinkertaisina, jopa typerinä punchlineina, mutta kuoren alla on asiaakin. Blackout sopisi hautajaismarssiksi. Butterflies ja Hurricanes taas on Bohemian Rhapsodyn tapainen teos. Outoutta edustaa Ruled by Secrecyn epävireisen kuuloiset pianotaonnat. Thoughts of a Dying Atheist on jo nimenä sellainen, että herättää mielenkiintoa.

Muse onnistuu ajoittain olemaan rasittava, mutta parhaimmillaan levy kärkkyi jopa kärkisijoja allekirjoittaneenkin listoilla. Nyt sen sijoitus on vakiintunut tähän. Ainakin täksi vuodeksi. Kuunnelkaa, mutta parina eri päivänä.

PARHAAT HETKET
Ruled by Secrecy –
Jotain syvältä riipivää tässä on. En osaa selittää.

EI LÄHDE
Päivästä riippuen koko levy voi kuulostaa hirveältä, mutta pääosin todella hyvältä.

https://open.spotify.com/album/0HcHPBu9aaF1MxOiZmUQTl

Keikka-arvio: Maija Vilkkumaa @ Kerubi, Joensuu, 22.4.2016

Nyt on tullut nähtyä yksi pitkäaikaissuosikeista, Maija Vilkkumaa, livenä. Keikkapaikkana toimi viime aikojen luottoklubi Kerubi Joensuussa perjantai-iltana 22. huhtikuuta.

Maijahan piti muutaman vuoden tauon vuosikymmenen alkupuolella (2011-2015) ja vaihtoi yhtyeensä miehitystä. Ainoana bändin pitkäaikaisjäsenenä soittaa tällä hetkellä hänen aviomiehensä, yhtenä maan kovimmista kitaristeista pidetty Mikko Kosonen. Nykyisestä kokoonpanosta täytyy mainita myös rumpali Heikki Kytölä, myös PMMP:stä tuttu taiteilija, jonka lavapreesensistä yksinään voisi maksaa jo pääsylipun hinnan.

Kyseessä on edelleen viime syksyisen Aja!-albumin tiimoilta tehty kiertue, joten ohjelmassa oli useampi biisi uudelta levyltä. Niitä kuultiinkin yhteensä viisi, joista kohokohdaksi nousi Kissavideoita yhteislaulatuksineen. Mikäli uusi albumi olisi tuotettu bändimaisempaan soundimaailmaan, sitä saattaisi tulla kuunneltua enemmänkin. Livenä, rock-bändin esittämänä, biisit nimittäin pääsevät oikeuksiinsa huomattavasti paremmin. Yksikään uusista ei kuitenkaan jäänyt keikalla vanhempien rallien jalkoihin.

Vanhoista raidoista itselleni kolahtivat kovimmin alkusetistä kuultu Liian kauan, joka ilahdutti myös muuta yleisöä avausnumerona kuullun Onnea-biisin jälkeen huomattavan paljon. Hieman myöhemmin perätysten kuullut Mun elämä ja Satumaa-tango ovat Vilkkumaan uran suurimpia hittejä, joista kokemus paistoi hienosti. Muistuipa mieleen taas, kuinka loistavia rock-kappaleita ne ovatkaan.

Setin puolivälin jälkeen nähtiin mielenkiintoinen synkeämpi vaihe triolla Kaivopuiston jääMä haluanSe ei olekaan niin. Erityisesti viimeinen oli osastoa ”karvat pystyyn”: ehkä jopa illan kohokohta. Kososen laajennettu kitaraintro asetteli Kerubiin mahtavan tunnelman.

Siitä eteenpäin ilta olikin rock-juhlaa: Lottovoitto edusti ainoana biisinä edellä mainittua ura-taukoa edeltävää Kunnes joet muuttaa suuntaa-levyä, ja sitä seurasi kolme biisiä reilun vuosikymmenen takaa: Ei-levyltä poimitut Kristiina ja Ei sekä niiden väliin aseteltu vanha kunnon Ingalsin Laura. Näissä meininki oli kovimmillaan, juuri niin kuin kuuluu. Ensin mainittu pääsi hieman yllättämään itseni potkimalla todella lujasti.

Encoreen tultiin tietenkin, tällä kertaa kahden biisin voimin. Totuutta ja tehtävää taisi itselle tarttua korviin jo julkaisunsa aikoihin 2000-luvun alussa edustaen omassa genressään kotimaista kärkeä. Kertosäehän on ollut stadion-kamaa aina. Viimeisenä kuultiin rouhea versio Kesästä, jossa bändi räimi viimeisetkin energian rippeet Kerubin lavalle puolentoista tunnin keikan päätteeksi.

Hieno rock ’n’ roll –show siis. Keikalle ajellessa muistelin omia kokemuksia Vilkkumaan musiikista, johon liittyy yllättävänkin paljon muistoja. Kaikki levyt on tullut vuosien saatossa kuunneltua ja joihinkin biiseihin on ehtinyt muodostua mukavia mielleyhtymiä. Siksi erityisesti Hiuksissa hiekkaa-biisin puuttuminen jättikin fiiliksen siitä, että Maija & bändi pitää nähdä uudestaankin.

BIISILISTA, MAIJA VILKKUMAA @ KERUBI, JOENSUU, 22.4.2016

1. Onnea
2. Liian kauan
3. Parempii aikoja
4. Mun elämä
5. Satumaa-tango
6. Onkse väärin
7. Kissavideoita
8. Kaivopuiston jää
9. Mä haluan
10. Se ei olekaan niin
11. Lottovoitto
12. Lissu ja mä
13. Kristiina
14. Ingalsin Laura
15. Ei

16. Totuutta ja tehtävää
17. Kesä

Videoita keikalta löytyy täältä:

http://www.youtube.com/playlist?list=PLsVziYINquEajJWz8D76N2dGTrSDbC3Aj