Keikka-arvio: Pepe Willberg & Saimaa Levy + Joensuun Kaupunginorkesteri johtajanaan Tommi Suutarinen @Carelia-sali, 16.4.2015

Matti Mikkola potkaisi Pepe Willbergin vuosi sitten suosta taivaalle. Kuten eräs paikallinen hahmo totesi, ”pitää olla 20 vuotta unohduksissa, että voi tulla noin lujaa ylös”. Itsekin kuuluin tuohon hipsterisakkiin, joka levyn osti ja siitä piti. Tuotoksesta vaikuttuneena ilmoittauduimme myös katsomaan Pepen live-kuntoa Joensuun Kaupunginorkesterin kanssa. Tämän kun olisi tiennyt vaikka vuonna 2013.

Keikkailta koitti. Kuljimme kahvien kautta Karelia-saliin Joensuuhun. Aula oli täynnä yleisöä. Se ei ollutkaan täynnä nuoria hipstereitä vaan 6-kymppisiä seniori-ihmisiä. Tämä aiheutti hiukan hämmennystä, mutta sinne vain keskelle eteen ja Pepeä odottelemaan.

Muutamia kertoja olen Kaupunginorkesterin projekteja päässyt seuraamaan, enkä kertaakaan ole pettynyt. Nuoriso, jos luulette Kaupunginorkesterin olevan jotain oopperan ja Kaija Saariahon väliltä, niin väärässä olette. Live-musiikkia ihan parhaasta päästä. Kuulostavat ammattilaisilta. Varmaankin siksi, että ovat sitä.

Pepe saapui lavalle ja aloitusbiisinä kuultiin Aivan Sama Mulle, Mä Oon Onnellinen. Pepe oli hiukan jäykän ja varautuneen oloinen. ”Onpa se tosiaan vanha”, mietin. Pepen matkassa tullut bändi oli heti lämpimänä. Varsinkin pianisti Petri Leskinen. Ensimmäisen kappaleen jälkeen siirryttiin sulavasti klassikkoon. Rööperiin kuultiin pikkolotorvineen.

Mistä tietää, että miehellä on sävellystaustaa? Siitä, että välispiikeissä esitellään kappaleiden tekijät sanoittajista säveltäjiin ja kääntäjiin. Eihän se välttämättä fiiliksen nostattajana parasta ole, mutta Pepelle tuollainen minimalistinen kertoilu sopi hyvin. Varovaista huumoria oli siellä täällä ja knoppitietoa tuli sopivasti.

Uneton teki selväksi sen, että Mikkolan sovitukset ovat mannaa korville myös livenä. Toki se kaipaa tuekseen hyvin soivan orkesterin. Tässäkin kappaleessa tultiin pianohämyilystä takaisin hollywoodmaisen mahtipontisesti. Live-orkalla se saa kylmät väreet iholle, vaikka onkin hyvin ennustettavaa.

Procol Harum-cover Hermes oli bändin puolelta yksi keikan parhaista vedoista. Ensinnäkin kitaristi Lauri Schreckin särö oli selkeä ja yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Perkussio-puoli toi livenä aika komean säväyksen biisiin. Perään esitettiin Sinä Lupasit, jossa Pepen ääni alkoi vähän lämmitä. Basisti Juho Kanervon mehiläispesä heilui komeasti parhaimmissa kohdissa. Samoin rumpali Leevi Leppänen orkesterin taustalla vei kuuntelukokemusta koko ajan parempaan suuntaan.

Taivas Itkee osoitti mitä parhaiten sen, että kovia sävellyksiä näissä 70-luvun Syksyn Sävel- ja Euroviisukisoissa on ollut. Pikkuisen jää UMK-finalistit sävellyshommissa jälkeen. Sait Miehen Kyyneliin on käännöskappale, mutta kylläpä siinäkin on hienot sointukulut. Aina olen kappaletta inhonnut, mutta silti se toimi kummallisen hyvin livenä. Pepe veti lopun aivan mielettömästi ja totesi itsekin, että ”tämähän voi tästä vielä lähteä”. Sinä ja Minä sen sijaan oli esitykseen aika outo kappale. Ei ihan paras sävellys, mutta orkesterin soittamana sekin oli hyvän kuuloinen.

Sitten mentiin taas Saimaa-levyn kappaleisiin. Ajan Sisällä on Pepe ja Saimaan parhaita biisejä. Sävellyksenä todella mainio, eikä Timo Kiiskisen sanatkaan ole ihan kamalat. Levyllä Pepen ääni on alussa väkinäinen, mutta keikalla mies pääsi kyllä todella koviin korkeuksiin. Myös sovitus orkesterille oli mainio. Pitkät soolo-osiot olivat kiipparin heiniä. Harmi vain, että koskettimet kuuluivat ihan liian hiljaa. Tämä ongelma oli suurimmillaan silloin, kun muukin bändi sai voimaa soittoonsa. Välillä tuli suomalainen klassikko Sinua, Sinua Rakastan, jonka sävellyksestä en kokonaisuudessaan tykkää, enkä ihan sanoistakaan, mutta orkesterisovitus ja laulusuoritus olivat jälleen vertaansa vailla.

Ennen väliaikaa esitettiin Lyhyenä Hetkenä, joka on se Saimaa-albumin kovin hitti. Mahdoton sanoa, onko se kuitenkaan paras. Kärjessä kuitenkin. Loppujamittelu oli onnistunut ja se sai ansaitsemansa huomion Pepen lähtiessä ennen sitä jo takahuoneeseen. Toisaalta sääli, että tuli väliaika juuri kun päästiin vauhtiin ja varsinkin juuri Pepe pääsi.

Väliajan jälkeen tuli Merimies, joka oli jälleen kerran Procol Harum-käännös. Valtavan koskettava esitys bändiltä. Sitä jatkettiin jo pitkään odotetulla kappaleella Muuttuvat Tiet. Itse olisin odottanut hiukan enemmän, mutta tällä kertaa ei ollut livenä niin kova suoritus kuin levyllä. Koskettimet oli jälleen vähän alhaalla, ja urkujen soisi tässä kuulua. Myös kuorosoundin puuttuminen teki kappaleesta vähän tyhjän. Jouset olivat kyllä komeat, kuten koko esityksen ajan. Kappaleen lopussa oleva ”elämä muuttuu kun muuttuvat tiet”-pätkä oli livenä todella hämmentävän kuuloinen.

Julie Annella palattiin käännösbiiseihin. Useat käännöskappaleista ovat hyviä viihdeteoksia ja varsinkin tässä Pepe otti komeasti yleisön mukaansa. Iskut tulivat oikein napakasti. Sotilaat Kansat Maat jatkoi tätä yleisökappaleiden katrasta. Ei ollut itselleni ennestään tuttu, mutta toimi todella hyvin tunnelman nostattajana. Basisti veivasi itselleen kunnon hien tässä jopa rock-biisiä muistuttavassa pätkässä.

Äskeisten väliin tuli itselleni odotetuin kappale Leikitään. Tämän kappaleen sanat ja sävellys ovat kyllä niin kohdillaan ja synkassa kuin olla voi. Kuten veljeni sanoi, tämä on ehkä kuitenkin se paras kappale Saimaa-levyltä. Intro on aina ollut vähän rasittavan oloinen, mutta kaikkeen tottuu. Pepen ääni oli koko lailla kohdillaan noissa korkealla menevissä kohdissa. Tässä olisi jälleen kerran taas lisää volyymia koskettimille. Hienot ja oleelliset  soolohämyilyt jäivät täysin muiden soittimien alle. Silti – aikamoinen biisi. Elämän Seppeleet jää Saimaa-levyn viimeisenä kappaleena usein vähän unhoon. Tässäkin kappaleessa on loppusoolottelu, jota oli ilo kuunnella. Se oli jopa transsiin vievää jamittelua.

Alettiin lähestyä konsertin loppua. Pilvi Taivaan Peittää esiteltiin kertoen sen sisältävän pätkän Pagliacci-oopperasta. Aika hieno ”Queen”-cover, nimittäin tämä kyseinen pätkä on myös Queenin It’s a Hard Lifessa. Pepen ääni otti lämmitäkseen aika paljon aikaa, mutta tämä kappale oli nimenomaan laulusuorituksena taas upea kuunneltava. Torvineen kaikkineen tuo ooppera-kohta on todella syvälle iskevä.

Ja mihinkäs se Pepe konsertin lopettaisi, ellei Aamuun. Tässäkin sävellyksessä on soinnut kuin hunajaa. Alun iskussa on sellainen sointu, ettei ole ihan perus kolmisointu. Ei ole ihan helpoimpia soitettavia tämä kappale. Mutta tällaisena esityksenä mukavaa kuunneltavaa.

Pitkien aplodien jälkeen Pepe tuli vielä vetämään encoren. Se olikin sitten veret seisauttava esitys. Nimittäin Nessun Dorma oopperasta Turandot. Jää useammalta laulamatta.

Koko konsertti oli oikein miellyttävä kokemus. Sellaista leppoisaa torstai-illan viihdettä. Suosittelen kaikkia käymään Kaupunginorkesterin keikoilla. Vielä kannattaa Pepekin käydä katsomassa. Kyllä hän ihan muusikko on. Suosittelen myös Kaupunginorkesterin ottavan mainonnan tosissaan, sillä keikoille ei ihan helposti löydä. Ohjelma selkeämmästi esille ja rouheampaa mainontaa!

Haastattelu: Valsaland-projekti Ruotsista

Taannoin selailin Twitterin kautta Auscultoa seuraavia, kunnes vastaan tuli Valsaland. Päätin tutustua projektiin ja heti ensisilmäyksellä oli selvää, että tässähän ei ihan demobändistä ole enää kyse. Jaettuamme videon sosiaalisessa mediassa, otti Goblin Mikkanen, mies projektin takaa, itse yhteyttä meihin. Tästä oli rankaistava haastattelulla.

Kuka tai keitä olette?
– Kyllä se minun projekti on. Minä sävellän, miksaan ja soitan monia instrumentteja. Mutta on siellä lisäksi 25 muuta muusikkoa ollut nauhoituksissa mukana. Ja filmiprojekteissa vielä paljon lisää.

Isosta kööristä on siis kyse. Kuinka kauan Valsaland on ollut pystyssä?
Noin viisi vuotta on tämän parissa puuhattu. Ensimmäinen virallinen julkaisu tuli kuitenkin vasta viime vuoden toukokuussa.

Ruotsista tämän tyylistä post rockia on tullut melko vähän, vaikka musiikillinen menestys on muuten ollut vahvaa. Voitteko nimetä joitain suurimpia vaikuttajia niin musiikin kuin videomaailman puolelta?
En todella osaa sanoa. Kertokaa te, mitä ajattelette.

Itse löydän tästä hyvin paljon Godspeed You! Black Emperoria ja Explosions in the Skyta. Joltain osin Magyar Posse voisi olla suomalainen vastine. Mutta on teillä selkeästi oma meininki. Läpi paistaa sellainen suomalaiset kateelliseksi tekevä ruotsalainen laadukkuus. Enpä muuta osaa sanoa.

Painotatte kovasti visuaalisuuteen. Kumpi tulee ensin – idea musiikista vai idea videosta? Muuttuvatko kappaleet videon jälkeen tai toisin pain?
– Videoiden ideat syntyvät sävellyksen kehittyessä. Tästä eteenpäin musiikki ja äänimaailma jatkaa kasvamistaan rinnakkain videon tarinan kanssa.

Vaikka Suomessa luemmekin ruotsia, ei kielitaito riitä täysin kappaleiden tulkitsemiseen. Vaikkei musiikki olekaan aina niin raakaa ja raskasta, ovat videot jopa pysäyttäviä. Mistä kappaleet kertovat?
Vastaan kappalekohtaisesti, koska näille ei ole mitään suurta yhteistä nimittäjää.

https://youtu.be/FxOXDd8OVs4
Fåån (hölmö/dorka) – Eikö kukaan halua olla kaverini?

https://youtu.be/gc7P-qEPQfs
Leka (leikkiä) – Itsekeksitty kieli

https://youtu.be/lwV1NoIjyEA
Hennings Sagoland (Henningin ihmemaa) – Luulet olevasi siellä, mutta olet täällä.

https://youtu.be/yWq-B7zTU3c
Lilla vän jag vill bo i en husvagn (pieni ystäväni, haluan elää karavaanissa) – Tästä kertovat myös sanat.

Videoilla on aika paljon esiintyjiä. Miten esiintyjien rekrytointi toimii?
Kadulta. Lisäksi on tietysti kavereita ja tuttuja, mutta pääasiassa ihmisiä ilman näyttelykokemusta.

Suomalaisia kun olemme, on videoilla paljon meillekin tuttuja paikkoja Tukholmasta. Kuinka vaikeaa on filmaaminen ydinkeskustassa?
Tähän mennessä ei ole ollut ongelmia. Tosin en ole lupia kysellytkään. Joskus liimaan SVT:n (Ruotsin televisioyhtiö) tarran kameraan. 🙂

Valsaland ei ole julkaissut vielä montakaan videota. Oletettavasti tekoprosessit ovat pitkiä. Kuinka kauan esimerkiksi Fåån-videon työstäminen kesti.
Muutamia satoja tunteja. Pyrimme kuitenkin julkaisemaan debyyttialbumin tulevana syksynä.

Millaisia välineitä käytätte musiikin tekemiseen? Onko kaikki tietokone-/softapuolelta vai soitatteko myös perinteisiä ”oikeita” soittimia?
Kaikki on soitettu oikeilla soittimilla. Rummut, basso, kitarat, piano, urut, efektit, jouset ja torvet, kuorot, jne. Kaikki.

Todella kunnianhimoista toimintaa. Tästä päästäänkin sujuvasti kysymykseen, onko keikkoja tulossa? Tai mitkä ylipäätään ovat Valsalandin tavoitteet?
Ihan lähitulevaisuudessa ei keikkoja ole tulossa. Mutta toivottavasti muutaman vuoden sisällä saamme 200 ihmisen orkesterin kiertueelle. Tähän kuuluisi rock-bändi, jousi- ja torvisektio ja täysimittainen kuoro. Tätä olen työstämässä.
Uusia sinkkuja ja videoita ensi syksynä ja talvena ja se jo aiemmin mainittu albumi. Lisäksi on paljon yhteistyötä elokuva-alan ja musiikkiopistojen kanssa.

Kertakaikkiaan huikea projekti. Jäämme innolla odottamaan, milloin Valsaland pääsee oikeuksiinsa livenä. Tällä poppoolla on edellytykset tehdä jotain todella suurta.

Vaikka Mikkanen itse pysyykin hiukan salaperäisenä hahmona, on pakko kysyä onko miehellä suomalaisia sukujuuria vai ovatko esi-isät ennemmin peikkojen puolella?
– Olen puoliksi suomalainen. En valitettavasti osaa puhua kieltä kuin kirosanojen osalta.

Sekin on riittävästi, jotta voimme tästäkin bändistä olla ylpeitä. Onnea tulevaisuuteen. Haastattelun aikana Fåån-video voitti parhaan videoclipin ja musiikkivideon palkinnon Italian Skepto International Film Festivalilla. Ei mennyt väärään osoitteeseen.

-T-

Toomion TOP100: 72. Eppu Normaali – Studio Etana

Tuottaja: Mikko ”Pantse” Syrjä
Nauhoitettu: 1992-1993
Julkaistu: 14.5.1993
Levy-yhtiö: Poko Records

Listaykkönen Suomessa. Myynyt noin 42 000 levyä.

SINGLET
– Näinhän Täällä Käy
– Maailmani Kahva
– Arkussa Vainaan

Lahtinen, entinen paperikoneinsinööri, kulkee pitkin kuraisia katuja, potkiskelee kiviä sieltä täältä.

”Joskus sitä uskottiin vihreyteen ja parempaan maailmaan. Oli Hipit Rautaa. Nyt on siinä rajoilla pitäskö farkkurotsi vaihtaa pikkutakkiin ja hypätä taas oravanpyörään mukaan. Olen Ihminen kuitenkin. Hengissähän se on pysyttävä. Downshiftailu saa nyt jäädä, vaikka aatteet sanos mitä.”
– Lahtinen

Talven kylmät yötunnit ovat kuin loppumatonta Tiimalasin Santaa.

”Olispa ihmiselläkin mahdollisuus nukkua Talviunta. Ei olisi tällasta saatanan kärvistelyä. Talven jäljiltä oon kuitenkin Elossa Taas. Ei oo paha sekään. Ja toisaalta Näinhän Täällä Käy. Itsehän minä Maailmani Kahvaa kääntelin.”
– Lahtinen

Lahtinen astuu siihen tuttuun kapakkaan, jossa joku vielä luottaa häneen.

”Kalja tai pari, siitä se taas lähtee, luovuus liikkeelle.”
– Lahtinen

Pari muuttuu kymmeneksi juoduksi ja yhdeksäksi takaisinmaksettavaksi. Baarin vessan peilistä Lahtinen Näkee Jumalan. Pitäisi saada taas yösija. Tottahan sellainen jossain teollisuushallin lukottomassa varastossa on. Aina on.

”Yöksi vain. Löydän ja Menetän.”
– Lahtinen

Uni ei tule helposti. Milloin viimeksi olisi mies nukkunut lämpimässä tai edes kuivassa paikassa. Sama kuin nukkuisi Arkussa Vainaan. Kuitenkin Reunan Yli Hohtaa vielä aurinko.

”Joskus oli kaunis vaimokin. Ei siitä ole edes kovin kauaa. Sen mitä enää uniani muistan, muistan hänet. Jos se tästä vielä. Joskus. Periksi en perkele anna.”
– Lahtinen

______________________________________________________________

Siinä se on minun näkemys tästä albumista. Kirjoitettu vuonna 1999. Hyvin harmaalla pinnalla matkataan tällä Eppujen, mielestäni, mestariteoksella. Levy kiteyttää tunnin mittaan sen, mistä on kyse kun puhutaan suomalaisesta melankolisuudesta. On kylmää, harmaata ja pimeää. Aina ei mene edes niin huonosti, kun on joku jota rakastaa. Mutta aivan kuin hyvääkään ei olisi olemassa, jos siitä ei valittaisi.

Soundit ovat taattua Eppua, vaikkei ilmeisesti monenkaan mielestä riittävän hyvät. Eihän Martti Syrjä kummoinen laulaja ole, mutta äänestä Suomen kansa on salaa oppinut pitämään. Varmaan hänen habitukseen on helppo kapakkimiesten samaistua.

Kannet saattavat olla maailman kamalinta taidetta. Ovat ainakin pirun halvan näköiset. Ja ehkä tässä on halvalla pyritty menemään.

Se, minkä Hipit Rautaa aloittaa, pysyy tanakasti lapionvarteen nojaten pystyssä, ihan siihen asti kunnes Reunan Yli Hohtaa sen lopettaa. Tämän jälkeen Eput heittikin lapion nurkkaan, kunnes 11 vuoden jälkeen kävi sen noukkimassa tehdäkseen näyttävän paluun.

Studio Etana on minulle suomi-rockin merkkiteos. Kuunnellaan -30 asteen pakkasessa, vuoden -91 Escortissa,  jonka tuulilasi ei pysy auki. Kasettimankka, oikea kanava mykkänä. Ajellaan mielellään Pieksämäki-Joensuu väliä tapaninpäivänä.

PARHAAT HETKET
Hipit Rautaa – Riffi, joka on yksi parhaita ikinä. Kappale, joka on yksi parhaita suomalaisia ikinä.
Arkussa Vainaan – Sanat ovat kappaleen sanomaa vasten ehkä nerokkainta Eppua, mitä sanoituspuolella on.

EI LÄHDE
Olen Ihminen – Kohtuullisen turha ja rasittava pätkä heti huikean avausbiisin jälkeen.

https://open.spotify.com/album/0Z9oJ0FrUT5vWSmaJigGee

Toomion TOP100: 73. Massive Attack – 100th Window

Tuottaja: Robert Del Naja, Neil Davidge
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 10.2.2003
Levy-yhtiö: Virgin Records

Brittien lista-1 ja Jenkkien 69.

SINGLET
– Special Cases
– Butterfly Caught

Ääniä liikkuu monissa kerroksissa. Hiljaa, kovaa, nopeasti, hitaasti, rytmikkäästi, vellovina kuin ihmismassa miljoonakaupungin ytimessä.

Levyä kuunnellessa käy kuten sen kansissa. Lasinen ulkokuori räjähtää ja sisällä oleva voima leviää pään sisään vallaten joka sopukan.

Soundien, looppien ja erilaisten rytmien käytössä bändillä on näkemystä. Erilaisia syntetisaattoreita on täytynyt kahlata satoja saadakseen tällaista jälkeä. Kuten aikaisemmillakin levyillä, myös tällä on syvä, syksyisen kaupungin yönviileä tunnelma. Sinead O’Connorin ääni sopii tällaiseen materiaaliin hienosti. Hänen äänellään laulettuna seuraava säkeistö saa katsomaan peiliin.

“Take a look around the world,
You see such bad things happening,
There are many good men,
Ask yourself is he one of them”

Trip hopin oppi-isät ovat saaneet aika monta hyvää levyä aikaan. Tämä on yksi niistä. Levy, jota on soundien takia pakko kuunnella kunnon laitteilla. Soundien puolesta peräseinä kun ei tule ihan hetkessä vastaan.

Tätä on hankala kuvailla. Ota luurit päähän, avaa vaikka nettipokeri ja pelaa pimeässä huoneessa. Kyllä sieltä alkaa bassot mönkimään syvälle sisimpään.

PARHAAT HETKET
Special CasesBiisissä on jotain eroottista, houkuttelevaa, samalla todella kylmää praktiikkaa. Musiikillista pornoa.

EI LÄHDE
Name Taken Hiukan ylipitkä.

https://open.spotify.com/album/60szvcndZTCqG9E7GSAplB

Oasis – TOP21-biisit: 1 – Wonderwall

Albumilta (What’s the Story) Morning Glory? (1995).

Ykköspaikalla nousee Wonderwall. Kuten sivustolla käsitellyn (What’s the Story) Morning Glory?-levyn kohdalla tuli todettua, niin ensi kuuntelulta asti tämä on ollut “maailman kaikkien aikojen kolmanneksi paras biisi”. Niitä kahta edeltävää vain en ole saanut vielä lukkoon lyötyä. Ja se ensimmäinen kuuntelukertakin on täydellisesti muistissa: aiemmissa biiseissä käsiteltyä Uimaharjun reissua edeltävä päivä, CD soi autossa, Wonderwall alkoi soida kun ajettiin Ilkan kanssa urheilukentältä kotia kohti juuri Lieksan kirjaston vieressä…

Jälleen Noelin teksti ja sävellys, jonka Liam tulkitsee kauniisti (joka on harvinaisesti sanottu Liamin laulamisesta). Jousisovitus on hieno, ja piano käy loppupuolella soittamassa simppelin, mutta niin toimivan melodian.

Sähkökitaravalli on riisuttu ja akustiset säestävät: toinen strummailee, toinen näppäilee nättiä linjaa joka kuuluu erityisesti “and all the roads we have to walk”-kohdassa. Tässä on sointukierrolle ominaista nuo ns. “oasis-soinnut”: vasemman käden pikkurilli ja nimetön paikoillaan ja muut sormet vaihtavat paikkaa E-molli-sävellajissa, eli tulee tässäkin biisissä kuultavat Em7, G, Dsus4, A7sus4 ja Cadd9. Tätä soittaessa pitää tosin olla capo 2. välissä.

Tuo sointukierto onkin vallan uniikki ollakseen niin klassinen. Green Day lainasi sitä Boulevard of Broken Dreamsiin ja Noel meinasi kimpaantua… Totesi vain, että kyllä hänkin on tietoisesti varastanut, mutta on silloin myös maksanut korvauksensa!

Teksti on kaunis rakkauslaulu. Erityisesti bridge ja kertosäe ovat mahtavia. Melodia on kokonaisuudessaan jotain, josta huokuu paitsi 60-70-luku, myös hyvin vahvasti julkaisuvuotensa tunnelma. Lopussa Noel toimii jälleen isoveljen ominaisuudessa pikkuveljensä kaikuna ja sanojen vahvistajana.

Ykköseksi tämän nostaa nimenomaan henkilökohtaiset fibat. Biisinä tämä on aivan tasavahva, ellei heikompi, kuin edeltävä The Masterplan, mutta tästä tulee mieleen niin paljon henkilöitä ja muistoja, ettei tätä oikein voi sivuuttaa. Klassikko, eikä syyttä.

I don’t believe that anybody feels the way I do about you now”. Yksi hienoimmista riveistä missään biisissä.

Today is gonna be the day
That they’re gonna throw it back to you
By now you should’ve somehow
Realized what you gotta do
I don’t believe that anybody
Feels the way I do about you now

Back beat, the word is on the street
That the fire in your heart is out
I’m sure you’ve heard it all before
But you never really had a doubt
I don’t believe that anybody feels
The way I do about you now

And all the roads we have to walk are winding
And all the lights that lead us there are blinding
There are many things that I would
Like to say to you
But I don’t know how

Because maybe
You’re gonna be the one that saves me
And after all
You’re my wonderwall

Today was gonna be the day
But they’ll never throw it back to you
By now you should’ve somehow
Realized what you’re not to do
I don’t believe that anybody
Feels the way I do
About you now

And all the roads that lead you there were winding
And all the lights that light the way are blinding
There are many things that I would like to say to you
But I don’t know how

I said maybe
You’re gonna be the one that saves me
And after all
You’re my wonderwall

I said maybe
You’re gonna be the one that saves me
And after all
You’re my wonderwall

I said maybe
You’re gonna be the one that saves me
You’re gonna be the one that saves me
You’re gonna be the one that saves me “

https://www.youtube.com/watch?v=6hzrDeceEKc