Bruce Springsteen – TOP56-songs: 48 – The WallBruce Springsteen – TOP56-biisit: 48 – The Wall

From the album High Hopes (2014).

The Wall comes from Springsteen’s latest album but the song originates from the late-90s. He got the idea from his musician friend Joe Grushecky while the correct idea for the lyrics came from a visit with his wife Patti Scialfa to Vietnam Veterans Memorial in Washington, D.C. It’s a three acre monument in which are gathered the names of those fought, dead and lost in Vietnam War.

The visit at The Wall brought to Bruce’s mind a man named Walter Cichon. Springsteen talks about Cichon in the inner sleeve of High Hopes album:

Walter was one of the great early Jersey Shore rockers, who along with his brother Ray (one of my early guitar mentors) led the ”Motifs”. The Motifs were a local rock band who were always a head above everybody else. Raw, sexy and rebellious, they were the heroes you aspired to be. But these were heroes you could touch, speak to, and go to with your musical inquiries. Cool, but always accessible, they were an inspiration to me, and many young working musicians in 1960’s central New Jersey.

Though my character in ”The Wall” is a Marine, Walter was actually in the Army, A Company, 3rd Battalion, 8th Infantry. He was the first person I ever stood in the presence of who was filled with the mystique of the true rock star.

Walter went missing in action in Vietnam in March 1968. He still performs somewhat regularly in my mind, the way he stood, dressed, held the tambourine, the casual cool, the freeness. The man who by his attitude, his walk said ”you can defy all this, all of what’s here, all of what you’ve been taught, taught to fear, to love and you’ll still be alright.” His was a terrible loss to us, his loved ones and the local music scene. I still miss him.

The Wall is a beautiful song. Like the first verse tells, it’s like a letter from Bruce to Cichon. An old friend visit The Wall and doesn’t get away without tears. In his memories his pal has been left as a happy young man in his send-off party. The reference to Robert McNamara bases on him working as the Secretary of Defence between the years 1961-1968, during the Vietnam War. He says he’s sorry about the fates of many soldiers: it doesn’t console our narrator.

Cigarettes and a bottle of beer this poem that I wrote for you
This black stone and these hard tears are all I got left now of you
I remember you in your Marine uniform laughin’, laughin’ at your ship out party
I read Robert McNamara says he’s sorry

Second verse is straight thinking back. ”Billy” played in a local band that was the best thing his and our narrator’s little home town could offer. No it doesn’t exist anymore and the only ones left are those who made the men go to war. There’s no room for forgiving or apologies.

Your high boots and striped T-shirt, Billy you looked so bad
You and your rock-n-roll band you were best thing this shit town ever had
Now the men who put you here eat with their families in rich dining halls
And apology and forgiveness got no place here at all at the wall

In the third verse the narrator apologizes for not remembering to give time to his friend and ponders whether ”Billy” would remember him if he saw him now. His own memories are clear. In the last verse an acordion joins in playing wistfully and beautifully. ”Dog tag” is a identity disk used by military to identify dead and wounded soldiers. The Wall is an inexcusable place.

I’m sorry I missed you last year, I couldn’t find no one to drive me
If your eyes could cut through that black stone, tell me would they recognize me
For the living time it must be served, the day goes on
Cigarettes and a bottle of beer, skin on black stone

On the ground dog tags and wreaths of flowers, with ribbons red as the blood
Red as the blood you spilled in the Central Highlands mud
Limousines rush down Pennsylvania Avenue rustling the leaves as they fall
Apology and forgiveness got no place here at all
Here at the wall

In High Hopes-album the musicians accompanying Bruce varies from song to song. However, in this song he performs with his reliable men: in fact behind the organ (as you can deduce from the warm sound) is late Dan Federici, who died from melanoma in 2008. In me this bears a wistful but warm feeling every time I listen to this song: although a part of the most classic lineup of the ESB has gone to bigger orchestras the magic still exists. The arrangement is stripped and I personally always have the vision of band sitting in circle playing a well-thought, stylish backing for a beautiful track.Albumilta High Hopes (2014).

The Wall on viimeisimmän albumin materiaalia, mutta Springsteen on tiettävästi kirjoittanut laulun jo 90-luvun lopulla. Idean hän sai muusikkoystävältään Joe Grusheckylta ja varsinaisen tekstin innoittajana toimi Brucen ja vaimonsa Patti Scialfan vierailu Washingtonissa sijaitsevalla Vietnam Veterans Memorialilla. Kyseessä on 3 eekkerin kokoinen monumentti, johon on koottu Vietnamin sodassa  taistelleiden, menehtyneiden ja kadonneiden nimet.

Vierailu The Wallilla toi Brucen mieleen myös Walter Cichonin. Springsteen kertoo Cichonista näin High Hopes-levyn sisälehtisessä vapaasti suomennettuna:

Walter oli yksi mahtavista ensimmäisistä Jersey Shore-rokkareita johtaen yhdessä veljensä Rayn (joka oli yksi varhaisista kitaramentoreistani) kanssa yhtyettä nimeltä ”Motifs”. He olivat paikallinen rock-bändi joka oli koko ajan askeleen edellä kaikkia muita. He olivat raakoja, seksikkäitä ja kapinallisia: sankareita, jollaisiksi itse tahdoit tulla. Mutta he olivat myös sankareita joihin pystyi koskemaan, heille pystyi juttelemaan ja heiltä saattoi tiedustella musiikista. He olivat cooleja, mutta aina helposti lähestyttäviä ja samalla inspiraatio paitsi minulle myös monille muille nuorille muusikoille 1960-luvun keskeisessä New Jerseyssä.

Vaikka henkilöni ”The Wallissa” on laivastossa, Walter oli itseasiassa armeijassa, A-komppaniassa, 3. pataljoonassa, kahdeksannessa jalkaväessä. Hän oli ensimmäinen henkilö jonka vierellä seistessäni tunsin hänen huokuvan todellisen rock-tähden mystiikkaa.

Walter katosi taisteluissa Vietnamissa maaliskuussa 1968. Hän esiintyy edelleen jotakuinkin tasaisin väliajoin mielessäni: muistan tavan jolla hän seisoi, pukeutui ja piti tamburiinia sekä hänen arkisen viileytensä ja vapautensa. Hän oli mies, joka asenteellaan ilmaisi että ”voit uhmata kaikkea tätä, kaikkea mikä on olemassa, kaikkea mitä sinulle on opetettu, rakastamista ja pelkäämistä ja silti olla ookoo”. Hän oli valtava menetys meille, rakkailleen ja paikalliselle musiikkiskenelle. Kaipaan häntä yhä.

The Wall on kaunis laulu. Kuten ensimmäinen säkeistö kertoo, se on kuin kirje Brucelta Cichonille. Vanha ystävä vierailee The Wallilla, eikä kyyneleiltäkään vältytä. Muistoihin toveri on jäänyt iloisena läksiäisjuhlissaan. Viittaus Robert McNamaraan pohjaa siihen, että hän toimi Yhdysvaltain puolustusministerinä vuosina 1961-1968 eli juuri Vietnamin sodan aikaan. Hän sanoi olevansa pahoillaan että monille kävi niinkuin kävi: laulun kertojaa se ei tässä hirveästi lohduta.

Cigarettes and a bottle of beer this poem that I wrote for you
This black stone and these hard tears are all I got left now of you
I remember you in your Marine uniform laughin’, laughin’ at your ship out party
I read Robert McNamara says he’s sorry

Toinen säkeistö on suoraa muistelua. ”Billy” soitti paikallisessa bändissä, joka oli parasta mitä heidän ja kertojamme pieni kotikaupunki saattoi tarjota. Nyt sitä ei enää ole, vaan jäljelle ovat jääneet enää ne, jotka laittoivat miehet sotimaan. Enää ei ole sijaa anteeksiantamiselle, ei edes anteeksipyynnöille.

Your high boots and striped T-shirt, Billy you looked so bad
You and your rock-n-roll band you were best thing this shit town ever had
Now the men who put you here eat with their families in rich dining halls
And apology and forgiveness got no place here at all at the wall

Kolmossäkeistössä kertoja pyytää anteeksi ettei ole muistanut antaa aikaa toverilleen ja pohtii muistaisiko ”Billy” hänet jos näkisi hänet nyt. Hänen omat muistonsa ovat kirkkaita. Viimeisessä säkeistössä mukaan liittyy haikeasti maalaileva haitari. ”Dog tag” viittaa tunnuslevyyn, jolla asevoimat identifoivat kaatuneet. The Wall on anteeksiantamaton paikka.

I’m sorry I missed you last year, I couldn’t find no one to drive me
If your eyes could cut through that black stone, tell me would they recognize me
For the living time it must be served, the day goes on
Cigarettes and a bottle of beer, skin on black stone

On the ground dog tags and wreaths of flowers, with ribbons red as the blood
Red as the blood you spilled in the Central Highlands mud
Limousines rush down Pennsylvania Avenue rustling the leaves as they fall
Apology and forgiveness got no place here at all
Here at the wall

High Hopes-levyn materiaalilla Brucea säestävä muusikkojoukko vaihtelee biisi biisiltä. Tässä mukana ovat kuitenkin luottomiehet: itseasiassa urkujen takana (kuten lämpimästä soundista voi päätelläkin) on itse Danny Federici, joka menehtyi melanoomaan vuonna 2008. Itsessäni tämä herättää juuri siksi haikean lämpimän tunteen jokaisella kuuntelukerralla: vaikka osa klassisesta ESB-miehistöstä on jo poistunut suurempiin orkestereihin, niin taika on edelleen olemassa. Sovitus on riisuttu, itselleni tulee aina mielikuva, jossa bändi istuu ringissä soittaen harkittua, tyylikästä taustaa kauniille tarinalle.

Bruce Springsteen – TOP56-songs: 49 – From Small Things (Big Things One Day Come)Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 49 – From Small Things (Big Things One Day Come)

From the album The Essential Bruce Springsteen (2003).

From Small Things (Big Things One Day Come) is originally a song from the River-sessions from the fold of 1970s-80s. The version recorded then saw the light of day 23 years later when in 2003 was released The Essential-compilation for which was gathered a bonus disc from previously unreleased material. In fact, after The River was released this song went to british rocker Dave Edmunds who then recorded and released it.

There has always been a spot for simple, well-done basic rock ‘n’ roll in my heart. From Small Things (Big Things One Day Come) has just that feel, although there is that one tasty minor chord in a surprising place. As a live song this has been heard rarely but it’s a song in which the E Street Band is at its best.

In the lyrics there’s even glimpses from the album following The River, Nebraska, but there’s also the collision between happy music and quite a gloomy text, that can be found on several other Bruce songs as well. This one’s about a girl who drops out of school to go out and live her dreams. The journey starts nicely:

At sixteen she quit high school to
make her fortune in the promised land
She got a job behind the counter in an
all night hamburger stand
She wrote faithfully home to mama
”Now mama don’t you worry none”
From small things, mama
Big things one day come

It was late one Friday he pulled in
out of the dark
He was tall and handsome; first she
took his order, then she took his heart
They bought a house up on the hillside
Where little feet soon would run
From small things, mama
Big things one day come

At the end things take a turn to worse. Love was just passing by and the girl leaves his boy to go with another man to Tampa. Down there life is at beginning just “heaven in the sun” until that happiness comes to an end: the girl shoots his man because she couldn’t stand the way he drove. In the end there’s just her original husband Johnny with two children waiting for their mom to be released. Everything affects everything else and small streams grow into a large river and so on…

Well she shot him dead
On a sunny Florida road
When they caught her all she said
Was she couldn’t stand the way he drove

Back home lonesome Johnny
Prays for his baby’s parole
He waits on the hillside
Where the Wyomie waters roll
At his feet and almost grown now
A blue-eyed daughter and a handsome son
Well from small things, mama
Big things one day come
Well from small things, mama
Big things one day come

This was one of the first tracks that hit me outside the popular ones a few years ago. The sound is clear and story’s good and not too long. I also got to hear the live version on the first gig in Turku 2013, when there also was a great horn section to fill the sound. Here’s a clip from that as well.

Albumilta The Essential Bruce Springsteen (2003).

From Small Things (Big Things One Day Come) on alunperin The River-albumin satoa 70-80-lukujen taitteesta. Tuolloin äänitetty versio näki päivänvalon 23 vuotta myöhemmin, kun vuonna 2003 julkaistun The Essential-sarjan kokoelman lisäksi iskettiin levyllinen ennenjulkaisematonta materiaalia vuosien varrelta. Itseasiassa The Riverin jälkeen biisi meni britti Dave Edmundsille, joka sen myös levytti.

Allekirjoittaneen musiikkimaussa on aina ollut paikka simppelille, hyvin tehdylle perus-rock’n’rollille. From Small Things (Big Things One Day Come) on meiningiltään juuri sellainen vaikka välillä onkin se yksi maukas mollisointu yllättävässä paikassa. Keikkaversiona, jota on kuultu aika harvoin, tämä on juuri sitä osastoa jossa E Street Bandia parempaa bändiä saa etsiä.

Tekstissä on jopa vivahteita The Riveriä seuranneesta Nebraskasta, mutta toisaalta myös muutamassa muussa Bruce-biisissä kuultavaa ristiriitaa iloisen musiikin ja aika synkänkin tekstin välillä. Laulu kertoo tytöstä, joka jättää koulun kesken lähteäkseen toteuttamaan unelmiaan. Alkuun meneekin ihan hyvin:

At sixteen she quit high school to
make her fortune in the promised land
She got a job behind the counter in an
all night hamburger stand
She wrote faithfully home to mama
”Now mama don’t you worry none”
From small things, mama
Big things one day come

It was late one Friday he pulled in
out of the dark
He was tall and handsome; first she
took his order, then she took his heart
They bought a house up on the hillside
Where little feet soon would run
From small things, mama
Big things one day come

Lopulta käy kuitenkin huonommin. Rakkaus olikin ohikiitävää ja tyttö lähtee toisen miehen matkaan Tampaan. Sielläkin elämä on alkuun ”heaven in the sun”, kunnes sillekin onnelle tulee loppu: tyttö ampuu miehensä koska ei kestänyt sitä kuinka miehensä ajoi. Lopulta jäljelle jää vain alkuperäinen miehensä Johnny kahden lapsen kanssa odottamaan äidin vapautumista. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja pienistä puroista kasvaa suuri joki, vai miten se meni…

Well she shot him dead
On a sunny Florida road
When they caught her all she said
Was she couldn’t stand the way he drove

Back home lonesome Johnny
Prays for his baby’s parole
He waits on the hillside
Where the Wyomie waters roll
At his feet and almost grown now
A blue-eyed daughter and a handsome son
Well from small things, mama
Big things one day come
Well from small things, mama
Big things one day come

Tämä oli ensimmäisiä raitoja, jotka itselle kolahtivat hittiosaston ulkopuolelta vuosia sitten. Perussoundi on selkeä ja tarina hyvä eikä liian pitkä. Liveversiokin sattui kohdalle Turun ensimmäisellä keikalla 2013, jolloin höysteenä oli torvisektion soittama kuvio. Laitetaanpa siitäkin pätkä oheen.

Bruce Springsteen – TOP56-songs: 50 – Save My LoveBruce Springsteen – TOP56-biisit: 50 – Save My Love

From the album The Promise (2010).

”This was a song about the radio… Back in the day when the only thing you had that kept you alive was your little radio under the pillow late at night. And you know somewhere… someplace… somehow… the one you loved was listening to the same song at the same time on the same station. And somehow… the world didn’t feel quite as mortally… And that’s our job here tonight.” –before Save my Love, Berlin, 30.5.2012.

Save My Love begets originally from Darkness on the Edge of Town’s sessions a bit after the mid-1970s. It wasn’t recorded then, however, but it’s turn came three decades later on The Promise. At that time Bruce dug his notebook for an old billet and recorded the whole package in the summer of 2010 with the E Street Band.

A lot of music was created in the Darkness-sessions from which a part of gesture drastically towards 60’s pop music. Save My Love is this department. Bruce has said that he likes to write simple pop songs just for his own pleasure, but those often end up straight to waste basket. This luckily didn’t.

There’s air in the E Street Band’s sound on this one. The piano sound can be recognized anywhere and around it there’s wrapping guitars and good-old glockenspiel. While the song lasts only for two and a half minutes there’s no supernumerary solos, it’s the vocals and lyrics carry the song.

Bruce capsulizes Save My Love great in the before-mentioned speech from Berlin. There’s always something in the air to remind all of us of something or someone. And often there’s also a wish associated that the other party hasn’t forgotten.

Now there’s something coming through the air
That softly reminds me
Tonight I’ll park out on the hill
And wait until they find me

You’re slipping through the ether
A voice is coming through
So keep me in your heart tonight
And I’ll save my love for you

In this song there’s a song soaring from the radio that takes our narrator for a ride. It’s magic: although there’s distance between two people, one song can make those miles go away.

So turn up your radio and darling dial me in close
We’re riding on the airwaves
And we’re traveling coast to coast
Over river and highway
Your voice comes clear and true
Though we’re far apart tonight
I’ll save my love for you

Hold me in your arms and our doubts won’t break us
If we open up our hearts love won’t forsake us
Just let the music take us
And carry us home

”Just let the music take us / and carry us home”. That’s something music can do. For a moment the world doesn’t seem so cruel, like Bruce said in his speech.

In the last verse the song playing on the radio starts to feel almost like a prayer. The feelings following it are pretty powerful (“tearing me apart”) but still it takes to that one person. “So turn up your radio / and I’ll save my love for you”.

The sound of Save My Love is the E Street Band at it’s purest. The song has been played live a couple of times, so let’s hear the earlier-mentioned version from Berlin as well.

Albumilta The Promise (2010).

”This was a song about the radio… Back in the day when the only thing you had that kept you alive was your little radio under the pillow late at night. And you know somewhere… someplace… somehow… the one you loved was listening to the same song at the same time on the same station. And somehow… the world didn’t feel quite as mortally… And that’s our job here tonight.” -Save My Loven spiikki, Berliini, 30.5.2012.

Save My Love sikiää alunperin Darkness on the Edge of Townin sessioista hieman 70-luvun puolenvälin jälkeen. Sitä ei kuitenkaan tuolloin äänitetty, vaan sen vuoro tuli kolme vuosikymmentä myöhemmin The Promisella. Tuolloin Bruce kaivoi muistiinpanovihkostaan esiin vanhan aihion ja äänitti koko paketin kesällä 2010 yhdessä E Street Bandin kanssa.

Darkness-sessioissa luotiin paljon musiikkia, josta osa viittasi vahvastikin 60-luvun poppiin. Save My Love on juuri tätä osastoa. Bruce on todennut joskus kirjoittelevansa omaksi ilokseen yksinkertaisia pop-lauluja, jotka useimmiten päätyvät suoraan roskakoriin. Tämä ei sinne onneksi joutunut.

Bändin soundissa on tässä laulussa tilaa. Pianosoundin tunnistaa missä vain ja sen ympärille kietoutuu kitaroita sekä vanha kunnon elektroninen kellopeli. Vain hieman reilun kahden ja puolen minuutin kestossaan tässä ei ole ylimääräisiä sooloja, vaan laulu ja teksti kuljettavat biisiä.

Bruce tiivisti edellämainitussa Berliinin spiikissä Save My Loven mainiosti. Ainahan ilmassa leijailee jotain, joka muistuttaa jostain tai jostakusta. Ja usein siihen liittyy toive, ettei toinenkaan osapuoli olisi täysin unohtanut.

Now there’s something coming through the air
That softly reminds me
Tonight I’ll park out on the hill
And wait until they find me

You’re slipping through the ether
A voice is coming through
So keep me in your heart tonight
And I’ll save my love for you

Tässä laulussa ilmassa leijailee radiosta kuuluva laulu, jonka kyytiin hypätään. Vaikka välimatkaa olisi, niin sen hetken kun se yksi tietty laulu soi, häviävät kilometrit väliltä.

So turn up your radio and darling dial me in close
We’re riding on the airwaves
And we’re traveling coast to coast
Over river and highway
Your voice comes clear and true
Though we’re far apart tonight
I’ll save my love for you

Hold me in your arms and our doubts won’t break us
If we open up our hearts love won’t forsake us
Just let the music take us
And carry us home

”Just let the music take us / and carry us home”. Sen musiikki voi tehdä. Hetken aikaa maailma ei tunnu niin pahalta, kuten Bruce spiikissään totesi.

Viimeisessä säkeistössä radiossa soiva laulu alkaa tuntua jo rukoukselta. Sen tuomat tunteet ovat jo aika voimakkaita (”tearing me apart”) mutta silti se vie sen yhden tietyn luo. ”So turn up your radio / and I’ll save my love for you”.

Save My Loven soundi on ehtaa E-kadun bändiä. Muutamia kertoja livenä esitetystä biisistä laitetaan esille edellä jo esiin nostettu Berliinin versio spiikkeineen päivineen.

Bruce Springsteen – TOP56-songs: 51 – We Take Care of Our OwnBruce Springsteen – TOP56-biisit: 51 – We Take Care of Our Own

From the album Wrecking Ball (2012).

The first song on this list from whose original release I have personal memories. WTCOOO was released as the first single of the Wrecking Ball-album on January 19th in 2012. Bruce accompanies himself playing almost all instruments with the help of Ron Aniello, three female backing singers (Patti Scialfa, Soozie Tyrell and Lisa Lowell) and New York Chamber Consort-string section.

Right from the intro it’s clear that this is a more straight-forward rock song than any in the previous album Working on a Dream. As a composition WTCOOO is a simple three chord tune, but the chords and melody are twiddled enough that the interest remains. Although the E Street Band isn’t playing you know right from the album version that this song is going to work great with that band. The piano tinkles and the refrain was made for big audiences.

The lyrics are fundamentally politic once again in a way Born in the U.S.A. was 30 years prior. “We take care of our own” means in this case that our own haven’t really been taken care of. A song at first glance thought to be positive and community declarative gets a bittersweet tone. But when you listen the song closely it’s clear right from the start.

I been knocking on the door that holds the throne
I been looking for the map that leads me home
I been stumbling on good hearts turned to stone
The road of good intentions has gone dry as a bone
We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

The second verse refers straightly to the events in the United States during the first decade of the 2000s. Especially hurricane Catrina, which rampaged especially in New Orleans, has had a deep impression on people. There’s another reference to the same city a moment later. “Shotgun shack” is the appellation for the little dwelling houses that were built a lot in the U.S. in the end of 1800s and the beginning of the 1900s. Superdome, on the other hand, is a sports arena in Louisiana from which thousands of people searched for safety from Catrina. The help given to the area has been criticized pretty much after the events.

From Chicago to New Orleans
From the muscle to the bone
From the shotgun shack to the Superdome
There ain’t no help, the cavalry stayed home
There ain’t no one hearing the bugle blowin’
We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

Through an interlude we come to the last verse in which a contrast is built between a quiet background and even an angry text. This is the line between an American dream and reality which Bruce often hangs on to. The same themes are universal, however. This is followed with rhetorical, acrid questions because in reality there’s no taking care of of our own or the others.

Where’re the eyes, the eyes with the will to see
Where’re the hearts that run over with mercy
Where’s the love that has not forsaken me
Where’s the work that’ll set my hands, my soul free
Where’s the spirit that’ll reign over me
Where’s the promise from sea to shining sea
Wherever this flag is flown

We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

WTCOO was of course almost a standard on the tours of the E Street Band between 2012-2014. The song was often heard in the beginning part of the shows and it’s a tune that works magnificently by them. Thickset drumming, tickling of the piano, guitar-led interludes and a chorus in which Bruce and Steve Van Zandt get to share the microphone.

At the beginning of the tour the song was even preceded by a band introduction. Here’s a good video from Tampa in March 2012, from which one can also feel how the song works as an opening number.

I’ve heard the song live two times: in Helsinki 2012 and in the first show in Turku 2013. Especially the later was a great version: the opening song of the night during which the band walked on stage, “Come on Max!”, Weinberg put off the opening drum beat and Bruce walked into the microphone. “Oletteko valmiita? Are you ready?! One-two-three-four…” Definitely one of the most memorable starts of a show anywhere I’ve seen.

Albumilta Wrecking Ball (2012).

Ensimmäinen biisi tällä listalla, jonka alkuperäisestä julkaisusta on omakohtaisia muistoja. WTCOOO julkaistiin Wrecking Ball-albumin ensimmäisenä singlenä tammikuun 19. päivänä 2012. Bruce säestää oikeastaan itseään soittaen käytännössä kaikkia instrumentteja Ron Aniellon, kolmen naistaustalaulajan (Patti Scialfa, Soozie Tyrell sekä Lisa Lowell) ja New York Chamber Consort -jousisektion täydentäessä.

Heti introsta saakka on selvää, että kyseessä on suorempi rock’n’roll-biisi kuin yksikään edeltävällä Working on a Dream-levyllä. Sävellyksesti kyseessä onkin yksinkertainen kolmen soinnun ralli, mutta sointuja ja melodiaa pyöritellään riittävästi että mielenkiinto säilyy. Vaikka E Street Band ei olekaan säestämässä niin jo levyversiosta tietää, että livenä tämä toimii sen orkesterin versiona varmasti. Piano kilkattaa ja kertosäe on tehty suurille yleisöille.

Teksti on jälleen pohjimmiltaan poliittinen, samaan tapaan kuin Born in the U.S.A. liki kolmekymmentä vuotta aiemmin. ”We take care of our own” tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että nimenomaan omista ei pidetäkään huolta. Äkkiseltään positiivinen, yhteisöllisyyttä julistava biisi saakin katkerahkon sävyn. Mutta kun tarkkaan kuuntelee, niin heti alusta astihan se on selvää.

I been knocking on the door that holds the throne
I been looking for the map that leads me home
I been stumbling on good hearts turned to stone
The road of good intentions has gone dry as a bone
We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

Kakkossäkeistö viittaa suoraan tapahtumiin Yhdysvalloissa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Varsinkin New Orleansissa riehunut Katrina-hurrikaani on painunut mieliin. Toinenkin viittaus samaiseen kaupunkiin seuraa hetken päästä. ”Shotgun shack” on nimitys pienille asuintaloille, joita maahan rakennettiin runsaasti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Superdome puolestaan on urheiluareena Louisianassa, johon tuhannet ihmiset lähtivät turvaan hurrikaani Katrinaa. Alueen auttamista katastrofin yhteydessä on kritisoitu jälkeenpäin rutkastikin.

From Chicago to New Orleans
From the muscle to the bone
From the shotgun shack to the Superdome
There ain’t no help, the cavalry stayed home
There ain’t no one hearing the bugle blowin’
We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

Väliosan kautta tullaan viimeiseen säkeistöön, jossa luodaan kontrasti hiljaisen taustan ja jopa vihaisen tekstin välille. Tämä on juurikin sitä amerikkalaisen unelman ja todellisuuden rajaa, johon Bruce usein tarraa. Samat teemat ovat kuitenkin universaaleja. Seuraa retorisia, katkeria kysymyksiä, sillä todellisuudessa omista ja toisista ei pidetä riittävästi huolta.

Where’re the eyes, the eyes with the will to see
Where’re the hearts that run over with mercy
Where’s the love that has not forsaken me
Where’s the work that’ll set my hands, my soul free
Where’s the spirit that’ll reign over me
Where’s the promise from sea to shining sea
Wherever this flag is flown

We take care of our own
We take care of our own
Wherever this flag’s flown
We take care of our own

WTCOO oli tottakai lähes keikkastandardi vuosina 2012-2014 E Street Bandin kanssa kierrettäessä. Usein keikan alkupuoliskolla kuultu biisihän on juuri sellainen, joka sen bändin masinoimana toimii taatusti. Jykevää rumputyöskentelyä, pianon kilkatusta, kitaravetoisia välikkeitä sekä kertosäe, jota Bruce ja Steve Van Zandt pääsevät laulamaan samaan mikkiin.

Alkurundilla biisiä edelsi jopa Brucen ja bändin esittely, jolla keikka käynnistettiin. Tässä hyvä video aiheesta Tampasta maaliskuulta 2012, josta voi myös aistia miten tämä biisi toimii keikan ensimmäisenä numerona.

Omalle kohdalle tämä on sattunut kaksi kertaa: Helsingissä 2012 sekä Turun ykköskeikalla 2013. Varsinkin jälkimmäinen veto oli hieno: nimenomaan avausbiisi, jonka aikana bändi asteli pimeälle HK Areenan lavalle, ”Come on Max!”, Weinberg löi rumpukompin käyntiin ja Bruce asteli mikin ääreen: ”Oletteko valmiita? Are you ready?! One-two-three-four…”. Ehdottomasti mieleenpainuneimpia keikan avauksia missään.

Toomio’s TOP100: 67. Omnium Gatherum – New World ShadowsToomion TOP100: 67. Omnium Gatherum – New World Shadows

Producer: Markus Vanhala, Teemu Aalto, Dan Swanö
Recorded: 2010
Published: 4.2.2011
Label: Lifeforce Records

#5 in Finnish chart.

Melodic death metal was achieved inflation, and I haven’t motivation to explore new bands. For some reason, I picked up Omnium Gatherum only last year.

Finnish death metal bands has always something very similar. I don’t know what, but something tedious. Omnium Gatherum will be able to avoid this. The band feel free to add long and slow guitar leads on otherwise heavily rolling background noise.

”There were melancholy and gloominess enough for the needs of whole Europe.”

Sure, this band bows to the bands like In Flames and Soilwork. But you can hear that this comes from Finland. There were melancholy and gloominess enough for the needs of whole Europe.

Vocalist Jukka Pelkonen sound requires getting used to, because it’s not very colorful. After more spins, you could find nuances in it. The album’s first half is tight hitting. From the latter half you can found more “mood painting”. Overall, the atmosphere is similar than the cover art. Something beautiful and rugged.

THE BEST MOMENTS
Everfields The melody is copied from Type O Negative, but otherwise the sound is good.
An infinite MindPoets of the Fall and In Flames Jester Script Transfigured blend at worst, but at best it’s a beautiful, fragile and delicate metal composition.

NOT SO BRILLIANT
The Distance The only compositional dip in this album.

https://open.spotify.com/album/0fJ0NGaPLRXNqhGP6E8kTlTuottaja: Markus Vanhala, Teemu Aalto, Dan Swanö
Nauhoitettu: 2010
Julkaistu: 4.2.2011
Levy-yhtiö: Lifeforce Records

Suomen listan 5.

Melodinen death metal oli kokenut inflaation, eikä uusiin bändeihin tullut tutustuttua. Jostain syystä tartuin Omnium Gatherumiin vasta viime vuonna.

Suomalaisissa dödö-bändeissä on kaikissa jotain hyvin samankaltaista. En tiedä mitä, mutta jotain tylsistyttävää. Omnium Gatherum pystyy tämän kuitenkin välttämään. Se lisäilee rohkeasti pitkiä ja hitaita kitaraliidejä muuten raskaasti jurskuttavaan taustameluun.

”Melankoliaa ja virrenveisuuta on riittävästi koko Euroopan tarpeisiin.”

Tottahan tässäkin bändissä kuuluu In Flamesin ja Soilworkin perintö. Kyllä tästä silti tunnistaa, että ollaan Suomesta. Melankoliaa ja virrenveisuuta on riittävästi koko Euroopan tarpeisiin.

Laulaja Jukka Pelkosen soundi vaatii totuttelua, se kun ei ole kovinkaan värikäs. Ajan kuluessa siitäkin alkaa löytyä nyansseja. Levyn alkupuolisko on tiukkaa tykitystä, loppuosasta löytyy enemmän tunnelmanluontia. Kaiken kaikkiaan tunnelmaltaan levy on kansitaiteensa kaltaista. Jotain kaunista ja rosoista.

PARHAAT HETKET
Everfields Melodia on kyllä kopsattu Type O Negativelta, mutta hyvät on soundit muuten.
An infinite MindPoets of the fallin ja In Flamesin Jester Script Transfiguredin sekoitus huonoimmillaan, mutta parhaimmillaan kaunis, hauras ja maalaileva tunnelmametallisävellys.

EI LÄHDE
The Distance Sävellyksellisesti ainut notkahdus levyllä.

https://open.spotify.com/album/0fJ0NGaPLRXNqhGP6E8kTl