Toomio’s TOP100: 71. Gojira – The Way of All FleshToomion TOP100: 71. Gojira – The Way of All Flesh

Tuottaja: Joe Duplantier
Nauhoitettu: 2007
Julkaistu: 13.10.2008
Levy-yhtiö: Listenable / Prosthetic

#25 in Finnish chart,  #138 in US-Billboard.

This album is like an exact foot of a miler. Sensitive feeling. The lungs are full of carbon dioxide, they creates pressure and the muscles feel acidifying. There’s still some kind of a crazy addiction, which wants more.

When talking about Gojira, this album is often named the best. And it’s not a miracle. The album cover are such that they attract to listen. Something electrical impulses they send, because the metal man is almost forced to listen this album.

The song structures are anything but straight. Playing bounces and slides everywhere, but the drummer Mario Duplantier is man to keep it together. Guitar sound and firm, but not-so-triggered-drums somehow appeal to the human mind.

”This album has the higher direction.”

They are small clips, which can be heard something electronic. The songs are different enough to be functional characteristic of themselves. But the style is on the line all the time. This album has the higher direction. And when listening it, you will find it.

This album sounds dark blue. The cold frost bites sharp and ripping off your soul. Joe Duplantier’s vocals and very imaginative guitar patterns are close to the ground. Near the frost-susceptible plains. There, beneath the frozen snow.

Listen once the entire album. Then you will listen it again.

THE BEST MOMENTS
Oroborus The Snake of life. It crawls into your mind and show how the life runs here.
Art of Dying – Totally awesome knocking.

 NOT SO BRILLIANT
There is no weak moments. Consistent grading.

https://open.spotify.com/album/4J79cxsmRqZbI0BKmNFDy2Tuottaja: Joe Duplantier
Nauhoitettu: 2007
Julkaistu: 13.10.2008
Levy-yhtiö: Listenable / Prosthetic

Suomen listan 25. USA:n 138.

Tämä levy on kuin mailerin tarkka jalka. Herkkä olo ja iskuhetkeä suunnitteleva jännitys. Keuhkoissa hiilidioksidi luo painetta, lihaksissa tuntuu hapotus, silti jonkinlainen hullu addiktio saa kaipaamaan lisää.

Gojirasta kun puhutaan, on tämä albumi usein kärkipäässä. Eikä se ihme olekaan. Levyn kannet ovat tekstuuriltaan sellaiset, että houkuttelevat kuuntelemaan. Jotain sähköisiä impulsseja ne lähettävät, sillä metallimiehen on melkeinpä pakko tähän levyyn tarttua.

Biisirakenteet ovat kaikkea muuta kuin suoria. Soitto poukkoilee ja liukuu minne milloinkin, mutta rumpali Mario Duplantier pitää sen kasassa. Kitarasoundi ja napakat, mutta ei kovin triggeröidyn kuuloiset rummut jotenkin vetoavat ihmismieleen.

”Kuin olisi päätetty mihin on päästävä.

Niitä pieniä pätkiä, missä on kuultavissa jotain elektronista, on harkittu luultavimmin todella pitkään. Kappaleet ovat riittävän erilaisia ollakseen toimivia omina itsenään. Silti tyyli on koko ajan linjassa. Linjassa tämän levyn suuremman suunnan kanssa. Kuin olisi päätetty mihin on päästävä.

Tämä levy kuulostaa tummansiniseltä. Pirun kylmän pakkasen puremalta, terävältä ja riipivältä. Joe Duplantierin laulu ja erittäin omaperäiset kitarakuviot ovat lähellä maanpintaa. Lähellä routivaa kynnöspeltoa. Siellä jäätyneen hangen alla.

Kuunnelkaa kerran. Koko levy. Ei hälyssä, mutta ei välttämättä tarvitse täysin keskittyä. Sitten te kuuntelette sen myös uudelleen.

PARHAAT HETKET
OroborusOroborus. Elämän käärme. Se matelee mieleen ja näyttää miten elämä tästä eteenpäin kulkee.
Art of Dying – Aivan mahtava nakutus. Soi koko päivän päässä.

EI LÄHDE
Ei ole heikkoja hetkiä. Tasaista höyläämistä.

https://open.spotify.com/album/4J79cxsmRqZbI0BKmNFDy2

Keikka-arvio: Pepe Willberg & Saimaa Levy + Joensuun Kaupunginorkesteri johtajanaan Tommi Suutarinen @Carelia-sali, 16.4.2015

Matti Mikkola potkaisi Pepe Willbergin vuosi sitten suosta taivaalle. Kuten eräs paikallinen hahmo totesi, ”pitää olla 20 vuotta unohduksissa, että voi tulla noin lujaa ylös”. Itsekin kuuluin tuohon hipsterisakkiin, joka levyn osti ja siitä piti. Tuotoksesta vaikuttuneena ilmoittauduimme myös katsomaan Pepen live-kuntoa Joensuun Kaupunginorkesterin kanssa. Tämän kun olisi tiennyt vaikka vuonna 2013.

Keikkailta koitti. Kuljimme kahvien kautta Karelia-saliin Joensuuhun. Aula oli täynnä yleisöä. Se ei ollutkaan täynnä nuoria hipstereitä vaan 6-kymppisiä seniori-ihmisiä. Tämä aiheutti hiukan hämmennystä, mutta sinne vain keskelle eteen ja Pepeä odottelemaan.

Muutamia kertoja olen Kaupunginorkesterin projekteja päässyt seuraamaan, enkä kertaakaan ole pettynyt. Nuoriso, jos luulette Kaupunginorkesterin olevan jotain oopperan ja Kaija Saariahon väliltä, niin väärässä olette. Live-musiikkia ihan parhaasta päästä. Kuulostavat ammattilaisilta. Varmaankin siksi, että ovat sitä.

Pepe saapui lavalle ja aloitusbiisinä kuultiin Aivan Sama Mulle, Mä Oon Onnellinen. Pepe oli hiukan jäykän ja varautuneen oloinen. ”Onpa se tosiaan vanha”, mietin. Pepen matkassa tullut bändi oli heti lämpimänä. Varsinkin pianisti Petri Leskinen. Ensimmäisen kappaleen jälkeen siirryttiin sulavasti klassikkoon. Rööperiin kuultiin pikkolotorvineen.

Mistä tietää, että miehellä on sävellystaustaa? Siitä, että välispiikeissä esitellään kappaleiden tekijät sanoittajista säveltäjiin ja kääntäjiin. Eihän se välttämättä fiiliksen nostattajana parasta ole, mutta Pepelle tuollainen minimalistinen kertoilu sopi hyvin. Varovaista huumoria oli siellä täällä ja knoppitietoa tuli sopivasti.

Uneton teki selväksi sen, että Mikkolan sovitukset ovat mannaa korville myös livenä. Toki se kaipaa tuekseen hyvin soivan orkesterin. Tässäkin kappaleessa tultiin pianohämyilystä takaisin hollywoodmaisen mahtipontisesti. Live-orkalla se saa kylmät väreet iholle, vaikka onkin hyvin ennustettavaa.

Procol Harum-cover Hermes oli bändin puolelta yksi keikan parhaista vedoista. Ensinnäkin kitaristi Lauri Schreckin särö oli selkeä ja yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Perkussio-puoli toi livenä aika komean säväyksen biisiin. Perään esitettiin Sinä Lupasit, jossa Pepen ääni alkoi vähän lämmitä. Basisti Juho Kanervon mehiläispesä heilui komeasti parhaimmissa kohdissa. Samoin rumpali Leevi Leppänen orkesterin taustalla vei kuuntelukokemusta koko ajan parempaan suuntaan.

Taivas Itkee osoitti mitä parhaiten sen, että kovia sävellyksiä näissä 70-luvun Syksyn Sävel- ja Euroviisukisoissa on ollut. Pikkuisen jää UMK-finalistit sävellyshommissa jälkeen. Sait Miehen Kyyneliin on käännöskappale, mutta kylläpä siinäkin on hienot sointukulut. Aina olen kappaletta inhonnut, mutta silti se toimi kummallisen hyvin livenä. Pepe veti lopun aivan mielettömästi ja totesi itsekin, että ”tämähän voi tästä vielä lähteä”. Sinä ja Minä sen sijaan oli esitykseen aika outo kappale. Ei ihan paras sävellys, mutta orkesterin soittamana sekin oli hyvän kuuloinen.

Sitten mentiin taas Saimaa-levyn kappaleisiin. Ajan Sisällä on Pepe ja Saimaan parhaita biisejä. Sävellyksenä todella mainio, eikä Timo Kiiskisen sanatkaan ole ihan kamalat. Levyllä Pepen ääni on alussa väkinäinen, mutta keikalla mies pääsi kyllä todella koviin korkeuksiin. Myös sovitus orkesterille oli mainio. Pitkät soolo-osiot olivat kiipparin heiniä. Harmi vain, että koskettimet kuuluivat ihan liian hiljaa. Tämä ongelma oli suurimmillaan silloin, kun muukin bändi sai voimaa soittoonsa. Välillä tuli suomalainen klassikko Sinua, Sinua Rakastan, jonka sävellyksestä en kokonaisuudessaan tykkää, enkä ihan sanoistakaan, mutta orkesterisovitus ja laulusuoritus olivat jälleen vertaansa vailla.

Ennen väliaikaa esitettiin Lyhyenä Hetkenä, joka on se Saimaa-albumin kovin hitti. Mahdoton sanoa, onko se kuitenkaan paras. Kärjessä kuitenkin. Loppujamittelu oli onnistunut ja se sai ansaitsemansa huomion Pepen lähtiessä ennen sitä jo takahuoneeseen. Toisaalta sääli, että tuli väliaika juuri kun päästiin vauhtiin ja varsinkin juuri Pepe pääsi.

Väliajan jälkeen tuli Merimies, joka oli jälleen kerran Procol Harum-käännös. Valtavan koskettava esitys bändiltä. Sitä jatkettiin jo pitkään odotetulla kappaleella Muuttuvat Tiet. Itse olisin odottanut hiukan enemmän, mutta tällä kertaa ei ollut livenä niin kova suoritus kuin levyllä. Koskettimet oli jälleen vähän alhaalla, ja urkujen soisi tässä kuulua. Myös kuorosoundin puuttuminen teki kappaleesta vähän tyhjän. Jouset olivat kyllä komeat, kuten koko esityksen ajan. Kappaleen lopussa oleva ”elämä muuttuu kun muuttuvat tiet”-pätkä oli livenä todella hämmentävän kuuloinen.

Julie Annella palattiin käännösbiiseihin. Useat käännöskappaleista ovat hyviä viihdeteoksia ja varsinkin tässä Pepe otti komeasti yleisön mukaansa. Iskut tulivat oikein napakasti. Sotilaat Kansat Maat jatkoi tätä yleisökappaleiden katrasta. Ei ollut itselleni ennestään tuttu, mutta toimi todella hyvin tunnelman nostattajana. Basisti veivasi itselleen kunnon hien tässä jopa rock-biisiä muistuttavassa pätkässä.

Äskeisten väliin tuli itselleni odotetuin kappale Leikitään. Tämän kappaleen sanat ja sävellys ovat kyllä niin kohdillaan ja synkassa kuin olla voi. Kuten veljeni sanoi, tämä on ehkä kuitenkin se paras kappale Saimaa-levyltä. Intro on aina ollut vähän rasittavan oloinen, mutta kaikkeen tottuu. Pepen ääni oli koko lailla kohdillaan noissa korkealla menevissä kohdissa. Tässä olisi jälleen kerran taas lisää volyymia koskettimille. Hienot ja oleelliset  soolohämyilyt jäivät täysin muiden soittimien alle. Silti – aikamoinen biisi. Elämän Seppeleet jää Saimaa-levyn viimeisenä kappaleena usein vähän unhoon. Tässäkin kappaleessa on loppusoolottelu, jota oli ilo kuunnella. Se oli jopa transsiin vievää jamittelua.

Alettiin lähestyä konsertin loppua. Pilvi Taivaan Peittää esiteltiin kertoen sen sisältävän pätkän Pagliacci-oopperasta. Aika hieno ”Queen”-cover, nimittäin tämä kyseinen pätkä on myös Queenin It’s a Hard Lifessa. Pepen ääni otti lämmitäkseen aika paljon aikaa, mutta tämä kappale oli nimenomaan laulusuorituksena taas upea kuunneltava. Torvineen kaikkineen tuo ooppera-kohta on todella syvälle iskevä.

Ja mihinkäs se Pepe konsertin lopettaisi, ellei Aamuun. Tässäkin sävellyksessä on soinnut kuin hunajaa. Alun iskussa on sellainen sointu, ettei ole ihan perus kolmisointu. Ei ole ihan helpoimpia soitettavia tämä kappale. Mutta tällaisena esityksenä mukavaa kuunneltavaa.

Pitkien aplodien jälkeen Pepe tuli vielä vetämään encoren. Se olikin sitten veret seisauttava esitys. Nimittäin Nessun Dorma oopperasta Turandot. Jää useammalta laulamatta.

Koko konsertti oli oikein miellyttävä kokemus. Sellaista leppoisaa torstai-illan viihdettä. Suosittelen kaikkia käymään Kaupunginorkesterin keikoilla. Vielä kannattaa Pepekin käydä katsomassa. Kyllä hän ihan muusikko on. Suosittelen myös Kaupunginorkesterin ottavan mainonnan tosissaan, sillä keikoille ei ihan helposti löydä. Ohjelma selkeämmästi esille ja rouheampaa mainontaa!

Interview: Valsaland-project from SwedenHaastattelu: Valsaland-projekti Ruotsista

Not long ago I browsed through Ausculto’s Twitter-followers and came up with Valsaland. I decided to explore the project and from the first looks I could tell that it wasn’t just a demo band that I was dealing with. The man behind the project himself, Goblin Mikkanen, contacted us after we had shared Valsaland’s video in social media. He had to be punished with an interview.

Who are you and where do you come from? What kind of musical background do you have?
– It’s my project, I compose, mix and play lots of the instruments. But there are about 25 musicians also playing on the recordings. Soon a lot more people. And very many more for the film productions.

So it’s quite a squad. How long has Valsaland been running?
– For about 5 years as my private studio project. First official release was in May 2014.

This style of post rock music comes quite a little from Sweden although your country’s musical success has been pretty strong. Can you name some of the biggest influences in both music and video side of yours project?
– I really don’t know. You tell me what you think.

I find influences from Godspeed You! Black Emperor and Explosions in the Sky. Magyar Posse could be a Finnish counterpart. But you have clearly your own style. The traditional Swedish high quality, which makes the Finns envious, shines through. That’s what I think.

You emphasize a lot on visuality. Which one comes first – idea of the music or a vision of the video? Do the songs change after making the video or vice versa?
– The video ideas grow when the music is being written and then the music and the sound landscape continues growing side by side with the story of the video.

Although we study it here in Finland our skill for Swedish isn’t fully sufficient to understand the songs. The videos can be thrilling although the music isn’t that raw and hard. What kind of stories do the songs tell?
– I’ll answer song by song because there’s no big common denominator between the songs.

https://youtu.be/FxOXDd8OVs4
Fåån (fool/dork): Does anyone wanna be my friend?

https://youtu.be/gc7P-qEPQfs
Leka (play): Made-up language

https://youtu.be/lwV1NoIjyEA
Hennings Sagoland (Henning’s wonderland: Hennings wonderland. You think you are there. But you are over here.

https://youtu.be/yWq-B7zTU3c
Lilla vän jag vill bo i en husvagn (little friend, I wanna live in a caravan): Lyrics the same.

There’s a lot of performers on your videos. How do you recruit them?
– With streetcasting. They’re non-professional friends and other people with no acting experience.

We are from Finland and many places in Stockholm is familiar. How difficult is filming in the center of city?
– This far there have been no problems. And I haven’t applied for permission. I sometimes put a fake SVT sticker on the cameras 🙂

Valsaland hasn’t published so many videos yet and the processes of making them are presumably long. How long did it take to make the video for ”Fåån” for example?
– Several hundred hours. We are nonetheless trying to put our debut album in the following autumn.

What kind of music equipment is used to create the music? Is it all computer-based or do you play with real, traditional instruments?
– They’re all acoustic, recorded instruments. Drums, bass, guitars, piano, organ, (psycho)acoustic effects, strings, brass/wind, choir etc…

So it’s really ambitious operationing. This leads us smoothly to our next question: is there any live gigs coming? Or what are in general Valsaland’s goals?
– No gigs for the nearest future. But hopefully a 200 person (rockband, string section, wind section, full choir) band tour in a few years. I’m working on it.

The previously mentioned debut album should be released this autumn and new singles and videos in autumn/winter. There’s also many upcoming collaborations with filmmakers and musical institutes.

Utterly a staggering project. We are waiting with interest for the moment when Valsaland comes into it’s own live. They have the qualifications to do something great.

Although Mikkanen himself remains a bit mysterious figure he must be asked whether has any Finnish ancestry or is he rather related to goblins?
– I’m half Finn, but sadly I can’t speak Finnish. Only the rude words.

That’s enough so that we can be proud of this band as well. Good luck with the future!

During our interview the video for ”Fåån” won the award for the best video clip and music video in Skepto International Film Festival in Italy. The prize didn’t go to wrong address.

-T-Taannoin selailin Twitterin kautta Auscultoa seuraavia, kunnes vastaan tuli Valsaland. Päätin tutustua projektiin ja heti ensisilmäyksellä oli selvää, että tässähän ei ihan demobändistä ole enää kyse. Jaettuamme videon sosiaalisessa mediassa, otti Goblin Mikkanen, mies projektin takaa, itse yhteyttä meihin. Tästä oli rankaistava haastattelulla.

Kuka tai keitä olette?
– Kyllä se minun projekti on. Minä sävellän, miksaan ja soitan monia instrumentteja. Mutta on siellä lisäksi 25 muuta muusikkoa ollut nauhoituksissa mukana. Ja filmiprojekteissa vielä paljon lisää.

Isosta kööristä on siis kyse. Kuinka kauan Valsaland on ollut pystyssä?
Noin viisi vuotta on tämän parissa puuhattu. Ensimmäinen virallinen julkaisu tuli kuitenkin vasta viime vuoden toukokuussa.

Ruotsista tämän tyylistä post rockia on tullut melko vähän, vaikka musiikillinen menestys on muuten ollut vahvaa. Voitteko nimetä joitain suurimpia vaikuttajia niin musiikin kuin videomaailman puolelta?
En todella osaa sanoa. Kertokaa te, mitä ajattelette.

Itse löydän tästä hyvin paljon Godspeed You! Black Emperoria ja Explosions in the Skyta. Joltain osin Magyar Posse voisi olla suomalainen vastine. Mutta on teillä selkeästi oma meininki. Läpi paistaa sellainen suomalaiset kateelliseksi tekevä ruotsalainen laadukkuus. Enpä muuta osaa sanoa.

Painotatte kovasti visuaalisuuteen. Kumpi tulee ensin – idea musiikista vai idea videosta? Muuttuvatko kappaleet videon jälkeen tai toisin pain?
– Videoiden ideat syntyvät sävellyksen kehittyessä. Tästä eteenpäin musiikki ja äänimaailma jatkaa kasvamistaan rinnakkain videon tarinan kanssa.

Vaikka Suomessa luemmekin ruotsia, ei kielitaito riitä täysin kappaleiden tulkitsemiseen. Vaikkei musiikki olekaan aina niin raakaa ja raskasta, ovat videot jopa pysäyttäviä. Mistä kappaleet kertovat?
Vastaan kappalekohtaisesti, koska näille ei ole mitään suurta yhteistä nimittäjää.

https://youtu.be/FxOXDd8OVs4
Fåån (hölmö/dorka) – Eikö kukaan halua olla kaverini?

https://youtu.be/gc7P-qEPQfs
Leka (leikkiä) – Itsekeksitty kieli

https://youtu.be/lwV1NoIjyEA
Hennings Sagoland (Henningin ihmemaa) – Luulet olevasi siellä, mutta olet täällä.

https://youtu.be/yWq-B7zTU3c
Lilla vän jag vill bo i en husvagn (pieni ystäväni, haluan elää karavaanissa) – Tästä kertovat myös sanat.

Videoilla on aika paljon esiintyjiä. Miten esiintyjien rekrytointi toimii?
Kadulta. Lisäksi on tietysti kavereita ja tuttuja, mutta pääasiassa ihmisiä ilman näyttelykokemusta.

Suomalaisia kun olemme, on videoilla paljon meillekin tuttuja paikkoja Tukholmasta. Kuinka vaikeaa on filmaaminen ydinkeskustassa?
Tähän mennessä ei ole ollut ongelmia. Tosin en ole lupia kysellytkään. Joskus liimaan SVT:n (Ruotsin televisioyhtiö) tarran kameraan. 🙂

Valsaland ei ole julkaissut vielä montakaan videota. Oletettavasti tekoprosessit ovat pitkiä. Kuinka kauan esimerkiksi Fåån-videon työstäminen kesti.
Muutamia satoja tunteja. Pyrimme kuitenkin julkaisemaan debyyttialbumin tulevana syksynä.

Millaisia välineitä käytätte musiikin tekemiseen? Onko kaikki tietokone-/softapuolelta vai soitatteko myös perinteisiä ”oikeita” soittimia?
Kaikki on soitettu oikeilla soittimilla. Rummut, basso, kitarat, piano, urut, efektit, jouset ja torvet, kuorot, jne. Kaikki.

Todella kunnianhimoista toimintaa. Tästä päästäänkin sujuvasti kysymykseen, onko keikkoja tulossa? Tai mitkä ylipäätään ovat Valsalandin tavoitteet?
Ihan lähitulevaisuudessa ei keikkoja ole tulossa. Mutta toivottavasti muutaman vuoden sisällä saamme 200 ihmisen orkesterin kiertueelle. Tähän kuuluisi rock-bändi, jousi- ja torvisektio ja täysimittainen kuoro. Tätä olen työstämässä.
Uusia sinkkuja ja videoita ensi syksynä ja talvena ja se jo aiemmin mainittu albumi. Lisäksi on paljon yhteistyötä elokuva-alan ja musiikkiopistojen kanssa.

Kertakaikkiaan huikea projekti. Jäämme innolla odottamaan, milloin Valsaland pääsee oikeuksiinsa livenä. Tällä poppoolla on edellytykset tehdä jotain todella suurta.

Vaikka Mikkanen itse pysyykin hiukan salaperäisenä hahmona, on pakko kysyä onko miehellä suomalaisia sukujuuria vai ovatko esi-isät ennemmin peikkojen puolella?
– Olen puoliksi suomalainen. En valitettavasti osaa puhua kieltä kuin kirosanojen osalta.

Sekin on riittävästi, jotta voimme tästäkin bändistä olla ylpeitä. Onnea tulevaisuuteen. Haastattelun aikana Fåån-video voitti parhaan videoclipin ja musiikkivideon palkinnon Italian Skepto International Film Festivalilla. Ei mennyt väärään osoitteeseen.

-T-

Toomio’s TOP100: 72. Eppu Normaali – Studio EtanaToomion TOP100: 72. Eppu Normaali – Studio Etana

Producer: Mikko ”Pantse” Syrjä
Recorded: 1992-1993
Published: 14.5.1993
Label: Poko Records

Number one in Finland. Sold about 42 000 records.

SINGLES
– Näinhän Täällä Käy
– Maailmani Kahva
– Arkussa Vainaan

This album sums up what it’s when talked about the finnish melancholic.

This is journey on the very gray surface. This is one of the Eppu Normaali’s masterpieces. There is a cold, gray and dark. It isn’t always feels so badly, even when there is someone to love. But just as good wouldn’t exist if you won’t complain about it.

The sound is guaranteed Eppu Normaali, although there are opinions against too. After all, Martti Syrjä was not the best singer, but people in Finland used to like his voice. Probably his habitus is easy to identify.

Covers may be the world’s worst art. At least they are damn cheap-looking. And maybe this was meant to be cheap.

”After this Eppu Normaali threw the shovel to corner, until after 11 years it was picked up to make an impressive comeback.”

However, what starts with Hipit Rautaa, remains firmly leaning on a shovel just until to stop with Reunan Yli Hohtaa. After this Eppu Normaali threw the shovel to corner, until after 11 years it was picked up to make an impressive comeback.

Studio Etana is one of the best works in Finnish rock to me. Must be listen when there’s  30 degrees below zero, sitting in ’91 Escort, which windshield won’t stay open. Driving between Pieksämäki and Joensuu on Boxing Day.

THE BEST MOMENTS
Hipit Rautaa – The Riff, which is one of the best ever. The song, which is one of the best Finnish ever.
Arkussa VainaanIngenuity of lyrics are against the meaning of this song title.

NOT SO BRILLIANT
Olen Ihminen – Moderately useless and tiring song.

https://open.spotify.com/album/0Z9oJ0FrUT5vWSmaJigGeeTuottaja: Mikko ”Pantse” Syrjä
Nauhoitettu: 1992-1993
Julkaistu: 14.5.1993
Levy-yhtiö: Poko Records

Listaykkönen Suomessa. Myynyt noin 42 000 levyä.

SINGLET
– Näinhän Täällä Käy
– Maailmani Kahva
– Arkussa Vainaan

Lahtinen, entinen paperikoneinsinööri, kulkee pitkin kuraisia katuja, potkiskelee kiviä sieltä täältä.

”Joskus sitä uskottiin vihreyteen ja parempaan maailmaan. Oli Hipit Rautaa. Nyt on siinä rajoilla pitäskö farkkurotsi vaihtaa pikkutakkiin ja hypätä taas oravanpyörään mukaan. Olen Ihminen kuitenkin. Hengissähän se on pysyttävä. Downshiftailu saa nyt jäädä, vaikka aatteet sanos mitä.”
– Lahtinen

Talven kylmät yötunnit ovat kuin loppumatonta Tiimalasin Santaa.

”Olispa ihmiselläkin mahdollisuus nukkua Talviunta. Ei olisi tällasta saatanan kärvistelyä. Talven jäljiltä oon kuitenkin Elossa Taas. Ei oo paha sekään. Ja toisaalta Näinhän Täällä Käy. Itsehän minä Maailmani Kahvaa kääntelin.”
– Lahtinen

Lahtinen astuu siihen tuttuun kapakkaan, jossa joku vielä luottaa häneen.

”Kalja tai pari, siitä se taas lähtee, luovuus liikkeelle.”
– Lahtinen

Pari muuttuu kymmeneksi juoduksi ja yhdeksäksi takaisinmaksettavaksi. Baarin vessan peilistä Lahtinen Näkee Jumalan. Pitäisi saada taas yösija. Tottahan sellainen jossain teollisuushallin lukottomassa varastossa on. Aina on.

”Yöksi vain. Löydän ja Menetän.”
– Lahtinen

Uni ei tule helposti. Milloin viimeksi olisi mies nukkunut lämpimässä tai edes kuivassa paikassa. Sama kuin nukkuisi Arkussa Vainaan. Kuitenkin Reunan Yli Hohtaa vielä aurinko.

”Joskus oli kaunis vaimokin. Ei siitä ole edes kovin kauaa. Sen mitä enää uniani muistan, muistan hänet. Jos se tästä vielä. Joskus. Periksi en perkele anna.”
– Lahtinen

______________________________________________________________

Siinä se on minun näkemys tästä albumista. Kirjoitettu vuonna 1999. Hyvin harmaalla pinnalla matkataan tällä Eppujen, mielestäni, mestariteoksella. Levy kiteyttää tunnin mittaan sen, mistä on kyse kun puhutaan suomalaisesta melankolisuudesta. On kylmää, harmaata ja pimeää. Aina ei mene edes niin huonosti, kun on joku jota rakastaa. Mutta aivan kuin hyvääkään ei olisi olemassa, jos siitä ei valittaisi.

Soundit ovat taattua Eppua, vaikkei ilmeisesti monenkaan mielestä riittävän hyvät. Eihän Martti Syrjä kummoinen laulaja ole, mutta äänestä Suomen kansa on salaa oppinut pitämään. Varmaan hänen habitukseen on helppo kapakkimiesten samaistua.

Kannet saattavat olla maailman kamalinta taidetta. Ovat ainakin pirun halvan näköiset. Ja ehkä tässä on halvalla pyritty menemään.

Se, minkä Hipit Rautaa aloittaa, pysyy tanakasti lapionvarteen nojaten pystyssä, ihan siihen asti kunnes Reunan Yli Hohtaa sen lopettaa. Tämän jälkeen Eput heittikin lapion nurkkaan, kunnes 11 vuoden jälkeen kävi sen noukkimassa tehdäkseen näyttävän paluun.

Studio Etana on minulle suomi-rockin merkkiteos. Kuunnellaan -30 asteen pakkasessa, vuoden -91 Escortissa,  jonka tuulilasi ei pysy auki. Kasettimankka, oikea kanava mykkänä. Ajellaan mielellään Pieksämäki-Joensuu väliä tapaninpäivänä.

PARHAAT HETKET
Hipit Rautaa – Riffi, joka on yksi parhaita ikinä. Kappale, joka on yksi parhaita suomalaisia ikinä.
Arkussa Vainaan – Sanat ovat kappaleen sanomaa vasten ehkä nerokkainta Eppua, mitä sanoituspuolella on.

EI LÄHDE
Olen Ihminen – Kohtuullisen turha ja rasittava pätkä heti huikean avausbiisin jälkeen.

https://open.spotify.com/album/0Z9oJ0FrUT5vWSmaJigGee

Toomio’s TOP100: 73. Massive Attack – 100th WindowToomion TOP100: 73. Massive Attack – 100th Window

Producer: Robert Del Naja, Neil Davidge
Recorded: 2001-2002
Published: 10.2.2003
Label: Virgin Records

Number one in UK, but #69 in US.

SINGLES
– Special Cases
– Butterfly Caught

The sounds moves in many layers. Quietly, hard, fast, slowly, rhythmically, surging as the mass of a million people at the heart of the city.

When listening to album, the glass outer shell of covers explodes and spreads inside the head. The band has good vision to use sounds, loops and different rhythms. They have to wade hundreds of kinds of synthesizers to achieve such results.

Like in all other albums, this has a deep cool atmosphere, autumnal night in a city. Sinead O’Connor’s voice fits this kind of material just fine. His voice vocals next verse must look in the mirror. Sinead O’Connor’s voice fits this kind of material just fine. When she signs next verse, you must look in the mirror.

“Take a look around the world,
You see such bad things happening,
There are many good men,
Ask yourself is he one of them”

Fathers of Trip Hop have made some good records in their career. This is one of them. The album, which has been forced to listen through high quality devices, because the back wall of sounds isn’t very close.

This album is hard to describe. Place the headphones on your head, open online poker and play in a dark room. The bass starts to crawl deep into you head.

THE BEST MOMENTS
Special Cases – The song has something erotic, tempting, and same time something really cold. Musical porn.

NOT SO BRILLIANT
Name Taken – A bit too long.

https://open.spotify.com/album/60szvcndZTCqG9E7GSAplBTuottaja: Robert Del Naja, Neil Davidge
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 10.2.2003
Levy-yhtiö: Virgin Records

Brittien lista-1 ja Jenkkien 69.

SINGLET
– Special Cases
– Butterfly Caught

Ääniä liikkuu monissa kerroksissa. Hiljaa, kovaa, nopeasti, hitaasti, rytmikkäästi, vellovina kuin ihmismassa miljoonakaupungin ytimessä.

Levyä kuunnellessa käy kuten sen kansissa. Lasinen ulkokuori räjähtää ja sisällä oleva voima leviää pään sisään vallaten joka sopukan.

Soundien, looppien ja erilaisten rytmien käytössä bändillä on näkemystä. Erilaisia syntetisaattoreita on täytynyt kahlata satoja saadakseen tällaista jälkeä. Kuten aikaisemmillakin levyillä, myös tällä on syvä, syksyisen kaupungin yönviileä tunnelma. Sinead O’Connorin ääni sopii tällaiseen materiaaliin hienosti. Hänen äänellään laulettuna seuraava säkeistö saa katsomaan peiliin.

“Take a look around the world,
You see such bad things happening,
There are many good men,
Ask yourself is he one of them”

Trip hopin oppi-isät ovat saaneet aika monta hyvää levyä aikaan. Tämä on yksi niistä. Levy, jota on soundien takia pakko kuunnella kunnon laitteilla. Soundien puolesta peräseinä kun ei tule ihan hetkessä vastaan.

Tätä on hankala kuvailla. Ota luurit päähän, avaa vaikka nettipokeri ja pelaa pimeässä huoneessa. Kyllä sieltä alkaa bassot mönkimään syvälle sisimpään.

PARHAAT HETKET
Special CasesBiisissä on jotain eroottista, houkuttelevaa, samalla todella kylmää praktiikkaa. Musiikillista pornoa.

EI LÄHDE
Name Taken Hiukan ylipitkä.

https://open.spotify.com/album/60szvcndZTCqG9E7GSAplB