Bruce Springsteen – TOP56-songs: 54 – Kingdom of DaysBruce Springsteen – TOP56-biisit: 54 – Kingdom of Days

From the album Working on a Dream (2009).

In January 2009 was released an album titled Working on a Dream (abbreviated WOAD), which many fans consider as kind of a minor work for Springsteen. It had been only 16 months since the release of his last record Magic and the band had been touring for 10 months after it with only one 2 month break in between. WOAD was recorded between the little breaks on tour.

Although WOAD isn’t having much respect as an album it differs from other Springsteen albums in it’s favor as well. In many songs there’s ways of colouring the sound palette in ways reminding more of 1960s’ and 70s’ pop (Beach Boys/Brian Wilson, The Byrds) with their string arrangements, decorating background vocals and Bruce’s singing melodies which go into areas to which Bruce doesn’t usually go. There’s even a hint of Wall of Sound to be heard. The most represantive piece of music of all these elements is Kingdom of Days.

Bruce has said that Kingdom of Days is a song that can we written and sung only after a couple has been together for long enough. On WOAD there’s many songs that are left tepid on their atmosphere: this isn’t one of them. There’s something serene in the whole. The song doesn’t hurry in it’s melody, the band’s playing or it’s text.

With you I don’t hear the minutes ticking by
I don’t feel the hours as they fly
I don’t see the summer as it wanes
Just a subtle change of light upon your face

Walk away, walk away, walk away, walk away
This is our kingdom of days

I perceive this song as a description of a gentle summer evening. The second verse portrays a lot of that evening’s atmosphere in just four lines. The following bridge-section is in it’s almost spell-likeness and lyrical content one that in many other songs I would consider to be discomfortable. In Kingdom of Days it fits especially as a musical exception and as a section that is heard for that one time only.

I watch the sun as it rises and sets
I watch the moon trace its arc with no regrets
My jacket around your shoulders, the falling leaves
The wet grass on our backs as the autumn breeze drifts through the trees

Walk away, walk away, walk away, walk away
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days

I love you, I love you, I love you, I love you I do
You whisper ”Then prove it, then prove it, then prove it to me baby blue.”

After an interlude led by strings and a fuzzed electric guitar (maybe played by Nils Lofgren?), which diverges from the song’s original key, the song gets back to it’s normalcy. And it’s done beautifully. The vocal melody shifts to almost remind many classic songs but still sounds original, itself. You’re there, I’m here and this is how it’s going to be.

And I count my blessings that you’re mine for always
We laugh beneath the covers and count the wrinkles and the grays
Sing away, sing away, sing away, sing away
Sing away, sing away, my darling, we’ll sing away
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days

It’s not completely wrong to say that WOAD is Bruce’s and the E Street Band’s most decorated album since 1975’s Born to Run. There’s so much style-consciously played fillings by the ESB. This particular song was occasionally heard on the tour following the album and has since been played only once as an acoustic solo version in 2014. When played live the singing performance goes at the higher capacity of Bruce’s singing register, so it’s quite a challenge to get enough power into it.

Albumilta Working on a Dream (2009).

Vuoden 2009 tammikuussa julkaistusta Working on a Dream-levystä (lyhennettynä WOAD) on monille jäänyt tietynlaisen välityön maku. Edellisestä julkaisusta, joka oli Magic-albumi lokakuussa 2007, oli kulunut vasta puolitoista vuotta ja bändi oli kiertänyt heti levyn julkaisun perään 10 kuukauden maailmankiertueen, jonka välissä pidettiin ainoastaan yksi pidempi 2 kuukauden tauko tammi-helmikuussa 2008. Working on a Dream kuitenkin äänitettiin tuon kiertueen breikkien aikana.

Vaikka WOAD ei nautikaan yleistä arvostusta albumina, se poikkeaa muista Brucen levyistä myös edukseen. Monissa lauluissa äänimaisemaa väritetään tavoilla, jotka ovat ennemmin kaikuja 60- ja 70-lukujen popista (Beach Boys/Brian Wilson, The Byrds), sillä mukana on runsaasti jousia, koristelevaa stemmalaulamista ja laulumelodioita, jotka menevät suuntaan jonne Bruce ei useimmiten kulkisi. Jopa tietynlaista Wall of Soundia on havaittavissa. Tyylikkäimmin edellämainitun paketin kokoaa Kingdom of Days.

Bruce on itse todennut Kingdom of Daysin olevan laulu, jollaisen voi tehdä ja laulaa vasta sitten kun on ollut jonkun kanssa todella pitkään yhdessä. WOAD-levyllä on useita lauluja, jotka jäävät hieman haaleiksi tunnelmaltaan: tämä ei ole sellainen. Kokonaisuudessa on jotain levollista. Melodian kuljetuksessa ja bändin säestyksessä ei kiirehditä, kuten ei tekstissäkään.

With you I don’t hear the minutes ticking by
I don’t feel the hours as they fly
I don’t see the summer as it wanes
Just a subtle change of light upon your face

Walk away, walk away, walk away, walk away
This is our kingdom of days

Itse miellän tämän koko laulun lempeän kesäillan kuvaukseksi. Toinen säkeistö kuvaa neljässä rivissä aika paljon tuon illan tunnelmaa. Sitä seuraava bridge-osio on loitsumaisuudessaan ja tekstissään sellainen, että monessa muussa biisissä olisi vaivaannuttavaa kuultavaa. Tähän se kuitenkin sopii erityisesti musiikillisena poikkeuksena ja osana, joka kuullaan ainoastaan tuon yhden kerran.

I watch the sun as it rises and sets
I watch the moon trace its arc with no regrets
My jacket around your shoulders, the falling leaves
The wet grass on our backs as the autumn breeze drifts through the trees

Walk away, walk away, walk away, walk away
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days

I love you, I love you, I love you, I love you I do
You whisper ”Then prove it, then prove it, then prove it to me baby blue.”

Jousien ja fuzzatun sähkökitaran (olisiko Nils Lofgren?) liidaaman välisoiton (joka poikkeaa eri sävellajissa kuin muu biisi) palataan takaisin ”arkeen”. Komeasti se tehdäänkin. Melodia muuntuu muistuttelemaan useista klassikoista, mutta kuulostaa kuitenkin omalta itseltään. Sinä olet siinä, minä tässä ja näin tulee olemaan.

And I count my blessings that you’re mine for always
We laugh beneath the covers and count the wrinkles and the grays
Sing away, sing away, sing away, sing away
Sing away, sing away, my darling, we’ll sing away
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days

Ei ole täysin väärin sanottu, että WOAD olisi Brucen ja E Street Bandin koristelluin levy sitten vuoden 1975 Born to Runin. On tässä niin paljon tyylitajuisesti soiteltua täytettä E-kadun bändiltä. Tätä nimenomaista laulua kuultiin silloin tällöin albumia seuranneella kiertueella ja ainoastaan kertaalleen akustisena sooloversiona sen jälkeen vuonna 2014. Keikalla vedettynä laulumelodia kulkee aikalailla Brucen rekisterin ylärajoilla, että siihen saa riittävästi poweria.

Toomio’s TOP100: 68. Coldplay – A Rush of Blood to the HeadToomion TOP100: 68. Coldplay – A Rush of Blood to the Head

Producer: Coldplay, Ken Nelson
Recorded: 2001-2002
Published: 26.8.2002
Label: Parlophone, Capitol Records

The album has sold alone in Britain more than 2.6 million copies. Worldwide more than 11 million copies. Best Alternative Album Grammy in 2002.

SINGLES
– In My Place
– The Scientist
– Clocks
– God Put a Smile Upon Your Face

When you see the album title you could imagine that the music style is something like technical death-metal. That’s what it is not.

Coldplay was a band, which I’ve heard on the radio, but did not really become caught me on. Coldplay is boring as a bowl in grandma’s bookshelf. However, the appearance does not resolve, but the candies inside there counts. Production is precise.

Separating landscape of sounds and especially the clear bass lines, which carrying Chris Martin’s voice forward, are professionally built. Martin’s falsetto is pretty much controlled stuff and the band trusts for it much.

This album’s lyrics still have some kind of idea, if compared to the newer material. For example words of A Rush of Blood to the Head are convincing:

“So I’m gonna buy a gun and start a war
If you can tell me something worth fighting for” 

If the album begins with pearl like Politik and almost immediately goes on with God Put a Smile Upon My Face, all is well. Today’s happy and safe Coldplay are those in relation to a completely different band. Of course, success does not facilitate the creative process. This album’s “girl music” fits probably boys too, because the songs are pretty easy to take over by guitar.

Metalheads, please get off the cloak of the purist on your shoulders and put this album spin even once. This can be listened in anywhere. Fits fine on the way home after work. Easy maintenance for overfilled head.

THE BEST MOMENTS
PolitikC-section and strings. There is nothing more to say.
God Put a Smile on you FaceIf Coldplay would still make this kind of music; I would still listen to it. Unfortunately, the stream named Main is the way they go.

NOT SO BRILLIANT
Green EyesIt’s so annoying campfire jingle that messes up the atmosphere of entire album.

https://open.spotify.com/album/0RHX9XECH8IVI3LNgWDpmQTuottaja: Coldplay, Ken Nelson
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 26.8.2002
Levy-yhtiö: Parlophone, Capitol Records

Albumia on myyty pelkästään Britanniassa yli 2,6 miljoonaa kappaletta ja maailmanlaajuisesti yli 11 miljoonaa kappaletta. Parhaan alternative-albumin Grammy 2002.

SINGLET
– In My Place
– The Scientist
– Clocks
– God Put a Smile Upon Your Face

Levyn nimestä voisi kuvitella, että musiikkityylinä on jotain teknistä death-metallia. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Coldplay oli pitkän aikaa bändi, jota kuuli radiosta, mutta ei oikein tullut tartuttua. Olisiko veljeltä sitten jäänyt autoon joku levy, jonka pakon sanelemana laitoin auton cd-soittimeen. Coldplay on päällepäin tylsä kuin mariskooli mummon kirjahyllyssä. Ulkonäkö ei kuitenkaan ratkaise, vaan ne kettukarkit siellä sisällä. Tuotanto on priimaa.

Erotteleva äänimaailma ja varsinkin selkeät bassolinjat, jotka kelluttavat Chris Martinin vetelää ääntä eteenpäin, ovat ammattimaisesti rakennettuja. Martinin falsetti on aika lailla hallittua tavaraa, joten sen varaan on syytäkin paljon laskea.

Lyyrisesti tämän levyn sanoituksissa on vielä jonkinlaista ajatusta, jos verrataan uudempaan materiaaliin. Esimerkiksi nimibiisin sanat ovat vakuuttavat:

“So I’m gonna buy a gun and start a war
If you can tell me something worth fighting for” 

Jos levy alkaa Politikin kaltaisella helmellä ja heti kohta jatkuu God Put a Smile Upon My Facella, on kaikki hyvin. Nykypäivän iloinen ja turvallinen Coldplay on näihin nähden aivan eri bändi. Toki se ei helpota tuo menestys luomisprosessia. Tällä albumille tyttömusiikki menee varmaan pojillekin sillä varjolla, että kappaleet ovat aika helppoja ottaa haltuun kitaralla.

Hevijermut, ottakaahan puritanistin viittaa harteilta ja laittakaa tämä edes kerran pyörimään keskittyen siihen. Tätä voi kuunnella oikeastaan missä vaan. Hyvin menee työpäivän jälkeen kotimatkalla. Helppoa huoltoa informaatiotulvaiselle päälle.

PARHAAT HETKET
PolitikC-osa ja jouset. Ei muuta sanottavaa.
God Put a Smile on you FaceJos Coldplay tekisi tämän kaltaista musiikkia vieläkin, kuuntelisin sitä edelleen aika tiiviisti. Valitettavasti virta nimeltä Valta, on bändin vienyt mennessään.

EI LÄHDE
Green EyesOn kyllä niin ärsyttävä nuotiorämpytys että väkisin sotkee levyn tunnelmaa jotenkin.

https://open.spotify.com/album/0RHX9XECH8IVI3LNgWDpmQ

Bruce Springsteen – TOP56-songs: 55 – Devils & DustBruce Springsteen – TOP56-songs: 55 – Devils & Dust

From the album Devils & Dust (2005).

Devils & Dust is the title song of the album released in 2005. On the album Springsteen isn’t working with his reliable E Street Band: it’s Bruce himself playing most of the instruments with few selected session musicians filling the sound landscape. The song’s vocal performance got the artist the Grammy Award for the Best Solo Rock Vocal Performance.

The song Devils & Dust is the only one from its album that’s been confirmed to be written after the year 2001: it was the year 2003 to be exact. In those days the war in Iraq was going on and Bruce has often touched on political themes in his lyrics while charting the interface between the American dream and American reality. In this text it works out great. The song is about a conversation an American soldier is having in his head while on a mission.

Bruce’s almost percussive acoustic guitar playing works as a base for this song creating an characteristic tension right from the first notes. Like Bruce himself says in the television program VH1 Storytellers the song can be compressed in it’s first two lines: everything else relies on them.

I got my finger on the trigger
But I don’t know who to trust
When I look into your eyes
There’s just devils and dust

 For me personally, however, the greatest section in this song is the B-section that doesn’t go pale in front of any other Springsteen verse. The narrator, whose in the middle of destruction, hasn’t got anything else left than his faith and it’s also faltering as it’s been pulled apart by life’s choices and fears. Fear is quite a strong power.

I got God on my side
I’m just trying to survive
What if what you do to survive
Kills the things you love
Fear’s a powerful thing
It can turn your heart black you can trust
It’ll take your God filled soul
And fill it with devils and dust

These different shades can be heard in many great Springsteen songs: although the song can be taken as a political statement there’s often a message that resonates within a normal persons life.

Devils & Dust was often heard during the solo tour following the album but after that it’s been played only a few times. The E Street Band premiere of the song got it’s first airing not until 2012 in St. Paul. One of the most memorable versions was heard in the Grammy Awards in February 2006: after Tom Hanks’ formatting Springsteen took the stage with his acoustic guitar, perfomed the song and walked away from the stage right after song without receiving his applause: he only shouted “bring ‘em home!” referring to the then-on-going Iraq-situation and giving a flick towards the U.S. government.

Here’s the music video of the song, filmed in Springsteen’s home hoods Paramount Theatre in Asbury Park, New Jersey.

 Albumilta Devils & Dust (2005).

Devils & Dust on vuonna 2005 julkaistun albumin nimibiisi. D&D-levyllä Springsteeniä eivät säestä luottosoittajat E Street Bandista, vaan Bruce hoitaa itse valtaosan soitannasta muutaman studiomuusikon täydentäessä äänimaisemaa. Biisin laulusuoritus toi artistille vuotensa Grammy-palkinnon, sarjana ”Best Solo Rock Vocal Performance”.

Devils & Dust-laulu on ainoa albumiltaan, joka on vahvistettu kirjoitetuksi vuoden 2001 jälkeen: tarkalleen ottaen vuonna 2003. Tuolloinhan Irakin sota oli käynnissä, ja Bruce on usein sivunnut poliittisia teemoja teksteissään kartoittaessaan amerikkalaisen unelman ja totuuden rajapintaa. Tässä tekstissä se onnistuu hienosti. Laulu kertoo keskustelusta, jota amerikkalainen sotilas käy päänsä sisällä tilanteen ollessa päällä.

Laulun pohjana toimii Springsteenin liki perkussiivinen akustisen kitaran komppi, joka luo ominaisen jännitteen ensinuoteista saakka. Kuten Bruce VH1 Storytellers-ohjelmassa toteaa, niin tekstin puolelta biisin voi tiivistää kahteen ensimmäiseen riviin, kaikki muu nojaa niihin.

I got my finger on the trigger
But I don’t know who to trust
When I look into your eyes
There’s just devils and dust

Itselleni kuitenkin tämän laulun hienoin osio on B-osa, joka ei kalpene minkään Springsteen-säkeistön rinnalla. Laulun kertojalla ei ole muuta kuin uskonsa jäljellä tuhon keskellä, ja sekin horjuu suuresti elämän valintojen ja pelkojen viemänä. Pelko on aika voimakas mahti.

I got God on my side
I’m just trying to survive
What if what you do to survive
Kills the things you love
Fear’s a powerful thing
It can turn your heart black you can trust
It’ll take your God filled soul
And fill it with devils and dust

Tällaista monisävytteisyyttä on tosiaan havaittavissa monissa Springsteenin lauluissa: vaikka tekstin voi käsittää poliittisesti, on siinä myös yksittäisen ihmisen arkeen osuva sanoma.

Devils & Dustia kuultiin runsaasti albumia seuranneella soolokiertueella, mutta sen jälkeen se on soinut livenä vain muutaman kerran. E Street Bandin kanssa se sai live-ensiesityksensä vasta vuonna 2012 St. Paulissa. Eräs historiankirjoihin painunut versio siitä kuultiin Grammy-gaalassa helmikuussa 2006: Tom Hanksin alustuksen jälkeen lavan valtasi Springsteen akustisen kitaransa kanssa, esitti laulun ja häipyi välittömästi biisin päätyttyä ennen aplodeja todeten ainoastaan ”bring ’em home!” viitaten edelleen käynnissä olleeseen Irakin tilanteeseen ja näpäyttäen Yhdysvaltain silloista hallintoa.

Liitetään oheen musiikkivideo, joka on kuvattu Springsteenin kotinurkilla Asbury Parkin Paramount-teatterissa.

Bruce Springsteen – TOP56-songs: 56 – The PromiseBruce Springsteen – TOP56-biisit: 56 – The Promise

First released as a man-and-piano-version on the album 18 Tracks (1999). Full band version can be found on the album The Promise (2010).

The Promise first came out as an official release on the compilation-CD 18 Tracks in 1999 as a reduced man-and-piano-version. The band version accompanied by the E Street Band (recorded in 1977) followed in 2010 on the album The Promise.

The 2010 album, which goes with the same name as the song, was compiled from song material originally recorded to make the 1978 album Darkness on the Edge of Town. Although there were dozens of songs to be left into the vaults, for me The Promise was the only that could have taken place in the final “Darkness”-album. The themes of the song, and above all the picture painted of the main character, are strong enough. The E Street Band plays strongly led by Roy Bittan’s piano.

There’s dreams of a better tomorrow but at the moment the everyday life is very grey. Movies and cars offer a bit of escapism. Although things seem a little better at times the narrator is still carrying the weight of the world in his shoulders. The lines with the words “Thunder Road” refer to the song carrying the same name released on the previous record in which there was a strong belief in tomorrow where the Thunder Road would lead. In this song they find out it didn’t. . ”Thunder Road, oh baby you were so right / Thunder Road there’s something dyin’ on the highway tonight”

When the promise is broken you go on living
But it steals something from down in your soul
Like when the truth is spoken and it don’t make no difference
Something in your heart goes cold

The release of Darkness on the Edge of Town was preceded by legal proceedings with Bruce and his former manager Mike Appel during which it was unclear whether Bruce owned the rights to his own songs. The conflict, which lasted for a couple of years, is reflecting in this song: Springsteen and Appel had been good friends in the mid-70s. It also strengthens the reason that Bruce gave to why the song didn’t make it to the actual Darkness on the Edge of Town: he thought The Promise was a song too personal.

The Promise was played live in concerts in the later half of the 1970s until it was shelved until the change of millennium. After that it has still been a rarity and it’s always a matter of discussion on the fan forums when played live. Often it’s a solo number by Bruce in which he accompanies himself with a piano: the version played by the whole E Street Band has been a concert number only three times (in the years 1978, 2010 and 2012).

Julkaistu alunperin alunperin mies ja piano-versiona albumilla 18 Tracks (1999). Bändiversio löytyy albumilta The Promise (2010).

The Promise julkaistiin ensimmäistä kertaa virallisena julkaisuna vuoden 1999 18 Tracks-kokoelmalevyllä pelkistettynä mies ja piano-versiona, E Street Bandin säestämän ja vuonna 1977 äänitetyn version seuratessa vuoden 2010 The Promise-albumilla.

Vuonna 2010 julkaistu, tämän biisin nimeä kantava albumi koostettiin äänitetystä materiaalista, josta alunperin kasattiin vuoden 1978 albumi Darkness on the Edge of Town. Vaikka ylijäämämateriaalia oli kymmeniä biisejä, oli The Promise ainoa, joka olisi mielestäni mahtunut nykyiselle ”Darknessille”. Laulun teema, ja ennenkaikkea kuva, joka päähenkilöstä muodostuu, ovat riittävän vahvat. Soitannollisesti tämä on E Street Bandin vahvaa työskentelyä, jonka keulalla kulkee Roy Bittanin piano.

Unelmia paremmasta huomisesta on, mutta tällä hetkellä arki on aika harmaata. Elokuvat ja autot tarjoavat haivenen eskapismia. Vaikka joskus tuntuu menevän paremmin, niin silloinkin kertoja kantaa sisällään painolastia. ”Thunder Road”-rivit viittaavat miehen ja E-kadun bändin edeltävän levyn samannimiseen raitaan, jossa uskottiin vahvasti huomiseen, jonne salamatie veisi. Tässä laulussa todetaan, ettei vienytkään. ”Thunder Road, oh baby you were so right / Thunder Road there’s something dyin’ on the highway tonight”.

When the promise is broken you go on living
But it steals something from down in your soul
Like when the truth is spoken and it don’t make no difference
Something in your heart goes cold

”Darknessin” julkaisua edelsi oikeudenkäyntikiista Brucen ja entisen managerin Mike Appelin välillä, jonka aikana oli epäselvää omistaako Bruce omien laulujensa oikeuksia. Tuo useamman vuoden kestänyt välienselvittely heijastuu tämän laulun tekstissä, olivathan Appel ja Springsteen vielä 70-luvun puolivälissä hyvät ystävät. Toisaalta se selittäisi myös syyn, jonka Bruce antoi sille ettei tämä laulu aikanaan päässyt varsinaiselle Darkness on the Edge of Townille: se oli hänen mukaansa liian henkilökohtainen.

Keikoilla The Promisea kuultiin 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, kunnes se laitettiin hyllylle vuosituhannen vaihteeseen saakka. Sittemminkin se on ollut harvinaista herkkua ja nousee aina puheenaiheeksi fanifoorumeilla saadessaan esitysvuoron. Usein kyseessä on Brucen soolonumero, jossa hän säestää itseään pianolla: koko bändin soittamaa vedosta on kuultu vuosien saatossa ainoastaan kolme kertaa (vuosina 1978, 2010 ja 2012).

Toomio’s TOP100: 69. Queensrüche – Promised LandToomion TOP100: 69. Queensrüche – Promised Land

Producer: Queensrÿche, James Barton
Recorded: 1992-1994
Published: 18.9.1994
Label: EMI

#3 on US-Billboard 200. 6th in swedish chart. Sold over million records.

Singles
– I Am I
– Bridge
– Dis-con-nec-ted 

While the struggle between the band members in mad name conflict, is even amusing, the band has made several very successful albums. This is a good example of one of them.

This album rotated for many years in the library of Alavus. I remember even how cover sheet was torn. Obviously, it was listened to by a lot of other borrowers. Elsewhere the album has took third place of US-Billboard-list. For metal bands it could be impossible nowadays. Well, Metallica might reach those places on top.

So what would be the genre? Progressive metal or heavier alternative rock. Something like this it is, but with very uncommon composes. The album has the spirit of good old prog-rock, which has been covered by metal. Guitar solos are clean and neat just like in the old days they were. They are intended to be. In addition to this, especially Eddie Jackson’s bass lines are impressive. They working in backgrounds, but do not push things to the spotlight.

”Yes, the 90’s tastes quite a lot, but not in the bad way.”

The singer Geoff Tate’s voice is recognizable. The band trusted a lot his strong personality and powerful voice. It’s not wrong, it just need getting used to. Anyway, the album has been steam-punk spiritual perspectives of the sound and it will remain through the album. Each piece apparently obeys some kind bigger theme. The riffs are unique and the progressive appearance is tuned even the carelesswhisper-type saxophone played by Tate. While drummer Scott Rockenfield has been Grammy-nominated composer, most of the songs are composition of guitarist Chris DeGarmo.

Yes, the 90’s tastes quite a lot, but not in the bad way. This record needs to focus to open. More tastings accustom strong shades such as IPA beer. Progressive rock people: definitely listen to this in addition to the Operation Mindcrime.

THE BEST MOMENTS
I Am I This track determines the atmosphere of entire album.
My Global Mind This has something really interesting.

NOT SO BRILLIANT
Someone Else? – I usually don’t like metal bands ballads. This one either. Tate’s sound aching too much.

https://open.spotify.com/album/672d5xcV0IY4SEGW7Z3vNKTuottaja: Queensrÿche, James Barton
Nauhoitettu: 1992-1994
Julkaistu: 18.9.1994
Levy-yhtiö: EMI

USA:n Blillboard-listan kolmonen. Ruotsin 6. Myynyt yli miljoona levyä.

Singlet
– I Am I
– Bridge
– Dis-con-nec-ted

Vaikka hullun nimiselkkauksen ja jäsenten välisen taistelun keskellä oleva bändi on nykyään jopa huvittava, on se silti useaan kertaan onnistunutkin. Tämä on siitä valtavan hyvä esimerkki.

Tämä levy pyöri Alavuden kirjastossa monta vuotta, ja muistan jopa sen, miten sen julisteeksi taipuva kansilehti oli revennyt. Ilmeisesti sitä kuunneltiin paljon myös muiden lainaajien toimesta. Ja varmasti kuunneltiinkin, koska albumi on esimerkiksi USA:ssa noussut Billboard-listan kolmoseksi. Se on näinkin haastavalta levyltä melkoinen saavutus. Lienee metallialbumille nykyään jopa mahdotonta. No, Metallica saattaisi niukin naukin vielä tähän yltää.

Mikä siis olisi genre? Progressiivista metallia tai raskaampaa vaihtoehtorockia. Jotain sellaista tämä on, mutta hyvin poikkeavin sävellyksin toteutettuna. Albumilla on sellainen vanhan ajan progen henki, joka on tuotu metallia lähentelevään äänimaailmaan. Kitarasoolot ovat siistejä sillä samalla tavalla kuin ne ennen vanhaan olivat siistejä. Niillä on tarkoitus. Tämän lisäksi varsinkin Eddie Jacksonin bassolinjat ovat vaikuttavia. Ne tekevät taustalla oman tehtävänsä, mutta eivät puske väkisin valokeilaan.

”Kyllä tässä ysäri maistuu aika paljonkin, mutta ei pahassa mielessä.”

Laulaja Geoff Taten ääni on tunnistettava. Hänen vahvan ja persoonallisen lauluäänen tenhoon luotetaan paljon, eikä se väärin ole. Se vain vaatii totuttelua. Muutenkin albumille on saatu steampunk-henkisen tulevaisuudenkuvan soundi ja se pysyy vallassa läpi levyn. Jokainen kappale ilmeisesti tottelee jotain teemalinjaa. Riffit ovat erikoisia ja välillä progressiivista ulkomuotoa sävyttää jopa Taten soittama carelesswhisper-tyyppinen saksofoni. Vaikka rumpali Scott Rockenfield on ollut sävellystyöstään jopa Grammy-ehdokkaana, on suurin osa kappaleista kitaristi Chris DeGarmon sävellyksiä.

Kyllä tässä ysäri maistuu aika paljonkin, mutta ei pahassa mielessä. Albumi on hyvä kokonaisuus, joka lyö huomaamattomasti kiilaa Dream Theaterin isoon pyörään, joka vähän turhankin isosti proge-metallikentällä rullaa.

Tämä levy tarvitsee keskittymistä, jotta se aukeaa. Myös useampi maistelukerta totuttaa vahvoihin sävyihin, kuten IPA-oluessa. Progeihmiset kuunnelkaa ehdottomasti tämä Operation Mindcrimen lisäksi.

PARHAAT HETKET
I Am I Tämä kappale määrittää sen tunnelman, millä koko albumi edetään.
My Global Mind Sävellyksellisesti jotain todella mielenkiintoista.

EI LÄHDE
Someone Else? – En yleensäkään tykkää metallibändien balladeista. En tästäkään. Taten ääni särkee liiaksi.

https://open.spotify.com/album/672d5xcV0IY4SEGW7Z3vNK