Oasis – TOP21-songs: 12 – WhateverOasis – TOP21-biisit: 12 – Whatever

From the single ”Whatever” (1994).

This interesting piece of music was released in between the first two records. The song has clearly hit potential but it was left (like many B-sides at the time) to dimmer lights by the band.

”Whatever” has emanation from Definitely Maybe but the band plays like on (What’s the Story) Morning Glory. The way the string section and piano are arranged are enjoyably sighing towards the 60s and traditional pop. Liam sings in a natural way while Noel is filling in with his Les Paul.

The C-section is great here. Especially the strokes in the part ”and you know it’s no fun”. Whatever has almost a happy and light feel to be an Oasis-song. The distorted guitars are conspicuous by they’re absence.

“I’m free to be whatever I
Whatever I choose
And I’ll sing the blues if I want

I’m free to say whatever I
Whatever I like
If it’s wrong or right it’s alright

Always seems to me
You only see what people want you to see
How long’s it gonna be
Before we get on the bus
And cause no fuss
Get a grip on yourself
It don’t cost much ”

https://www.youtube.com/watch?v=EHfx9LXzxpwSingleltä Whatever (1994).

Kahden ensimmäisen levyn välissä julkaistu Whatever on mielenkiintoinen tapaus. Selkeää hittiainesta, mutta bändi jätti (niinkuin monet singlejulkaisujen B-puoletkin) himmeämpiin valoihin.

Whateverissa on Definitely Mayben uhoa, mutta soitto kuulostaa (What’s the Story) Morning Glorylta. Jousi- ja pianosovitukset ovat mainioita hönkäillen 60-lukuun ja perinteisiin päin. Liam laulaa aika luonnollisella soundilla Noelin fillaillessa Les Paul-fillejä.

C-osa on tässä mainio ja erityisesti sen lopulla tulevat iskut kohdassa “and you know it’s no fun”. Tässä on ihmeen duurivoittoinen ja kepeä tunnelma ollakseen Oasiksen biisi. Särökitaravallit loistavat poissaolollaan.

“I’m free to be whatever I
Whatever I choose
And I’ll sing the blues if I want

I’m free to say whatever I
Whatever I like
If it’s wrong or right it’s alright

Always seems to me
You only see what people want you to see
How long’s it gonna be
Before we get on the bus
And cause no fuss
Get a grip on yourself
It don’t cost much ”

https://www.youtube.com/watch?v=EHfx9LXzxpw

Oasis – TOP21-songs: 13 – Morning GloryOasis – TOP21-biisit: 13 – Morning Glory

From the album (What’s the Story) Morning Glory? (1995).

The trio of songs from 1995 is completed by the year’s album’s title track. Morning Glory simply rocks and kicks.

This song is a good example of what Oasis was capable of at it’s best. Liam gets to sing just at his own range and Noel’s composition (which borrows a bit from R.E.M.’s The One I Love) is, at it’s simplicity, effective.

”Need a little time to wake up, wake up”, when sung by Liam, sounds spectacular. ”Need a little time to rest your mind / you know you should, so I guess you might as well”. Also the way the younger Gallagher sings the word ”WELL” in the chorus is pretty rocking.

“All your dreams are made
When you’re chained to the mirror with your razor blade
Today’s the day that all the world will see
Another sunny afternoon
Walking to the sound of your favorite tune
Tomorrow never knows what it doesn’t know too soon

Need a little time to wake up
Need a little time to wake up wake up
Need a little time to wake up
Need a little time to rest your mind
You know you should so I guess you might as well

What’s the story morning glory?
Well
You need a little time to wake up, wake up
Well
What’s the story morning glory?
Well
You need a little time to wake up, wake up”

https://www.youtube.com/watch?v=gr7MSSPNH9oAlbumilta (What’s the Story) Morning Glory? (1995).

Vuoden 1995 trion täydentää kyseisen vuoden albumin nimiraita. Rouheaa rokkia ja yksinkertaisia sointuja, mutta potkii kummasti.

Tämä laulu on hyvinkin sitä mistä Oasiksessa parhaimmillaan oli kyse silloin, kun bändi oli kovimmillaan. Liam pääsee laulamaan juuri omalla alueellaan ja Noelin sävellys (joka lainaa jonkin verran R.E.M:in The One I Lovea) on yksinkertaisuudessaan tehokas.

“Need a little time to wake up, wake up” kuulostaa Liamin laulamana tässä mahtavalta. “Need a little time to rest your mind / you know you should, so I guess you might as well”. Myös se, miten nuorempi Gallagher laulaa sanan “WELL” kertosäkeessä on aika rock.

“All your dreams are made
When you’re chained to the mirror with your razor blade
Today’s the day that all the world will see
Another sunny afternoon
Walking to the sound of your favorite tune
Tomorrow never knows what it doesn’t know too soon

Need a little time to wake up
Need a little time to wake up wake up
Need a little time to wake up
Need a little time to rest your mind
You know you should so I guess you might as well

What’s the story morning glory?
Well
You need a little time to wake up, wake up
Well
What’s the story morning glory?
Well
You need a little time to wake up, wake up”

https://www.youtube.com/watch?v=gr7MSSPNH9o

Toomio’s TOP100: 77. Faith No More – Album of the YearToomion TOP100: 77. Faith No More – Album of the Year

Producer: Roli Mosimann, Billy Gould
Recorded: 1996-1997
Published: 3.6.1997
Label: Slash

4. in Finnish albumchart, 7. in UK and 40. in USA.

SINGLES
Ashes to Ashes
Last Cup of Sorrow
Stripsearch

I don’t know what happened, but the album name wouldn’t have been a bad choice.

This album is maybe the best from the FNM. Wild start with Collision and continues with Stripsearch. It’s not a bad start. The songs are good and they have some good jumps. Not too confusing “art shit” but catchy alternative songs. The band plays on the same side in every aspect.

Mike Patton already knows what he wants, and using his voice in wide range. Megaphone sound I’ve always hated though, and it seems to be the epitome of Patton. The whole band is accompanied comfortably. Keyboardist Roddy Bottum has a smooth elegance. He complements, but doesn’t take up a major part of the show.

”When you have the courage, the songs can be just a simple drum beat and vocals.”

Overview of the FNM is certainly confusing and artistic, but when you have the courage, the songs can be just a simple drum beat and vocals. Of course, it also requires a skilled and fearless singer. Think about songs without Patton’s vocals!?

Listening must be happen in GTI Golf somewhere between Utti-Alavus, when the speed is just too high. The year could be 1999.

THE BEST MOMENTS
StripsearchSeen for the first time on MTV with the video and after all, it’s great in all tranquility.
Got That FeelingThe complete opposite of Stripsearch.

EI LÄHDE
Naked in Front of the Computer Just as good as the name suggests.

https://open.spotify.com/album/15eiCGvldXlDbIz9ZQLmw6Tuottaja: Roli Mosimann, Billy Gould
Nauhoitettu: 1996-1997
Julkaistu: 3.6.1997
Levy-yhtiö: Slash

Suomen albumilistan 4., UK:n 7. ja USA:n 40.

SINGLET
Ashes to Ashes
Last Cup of Sorrow
Stripsearch

Enpä tiedä oliko levyn nimi ennuste ja miten lopulta kävi, mutta ei olisi ollut huono valinta.

Tämä levy on ehkäpä ehjin FNM-levy. Hurjasti lähtee Collisionilla ja jatkuu Stripsearchilla. Ei ole huono alku. Biisit ovat hyviä ja niissä on hyviä hyppyjä. Ei liian sekavia taidepläjäyksiä vaan tarttuvia vaihtoehtobiisejä. Sen verran pelaavat samalla puolella joka osa-alueella, jotta jälkeä syntyy.

Mike Patton tietää jo mitä haluaa, ja käyttää ääntään laadukkaasti. Megafoni-soundia olen tosin aina inhonnut, ja sen ruumiillistuma Patton taitaa olla. Koko bändi säestää mukavasti. Roddy Bottumin kosketintouhuissa on smoothia tyylikkyyttä. Hän täydentää, mutta ei vie pääosaa esityksestä, joka usein on juuri vokalistin heiniä.

”Kun on riittävästi rohkeutta, voi kappaleita viedä pelkällä rumpukompilla ja laululla.”

Yleiskuva FNM:stä on varmasti sekava ja taiteellinen, mutta kun on riittävästi rohkeutta, voi kappaleita viedä pelkällä rumpukompilla ja laululla. Toki se vaatii myös taitavan ja ketäänpelkäämättömän laulajan. Miettikääpä biisejä ilman Pattonin laulua. Kyllä pohjat ovat hyvin simppelit ja luottoa pelkistykseen on paljon.

Levyä kuunnellaan GTI-Golfissa välillä Utti-Alavus, kun vauhtia on aivan liikaa. Vuosi mielellään 1999.

PARHAAT HETKET
Stripsearch Ensikerran nähnyt MTV:llä videon kera ja onhan se kova kaikessa rauhallisuudessaan.
Got That FeelingTäydellinen vastakohta Stripsearchille.

EI LÄHDE
Naked in Front of the Computer Juuri niin hyvä kuin nimi antaa olettaa.

https://open.spotify.com/album/15eiCGvldXlDbIz9ZQLmw6

Oasis – TOP21-songs: 14 – Champagne SupernovaOasis – TOP21-biisit: 14 – Champagne Supernova

From the album (What’s the Story) Morning Glory? (1995).

The final track on (WTS)MG?. An almost ”trippy” song that prolongs itself into an epic working as a foretaste of what was to come on the following Be Here Now-album.

While the composition is based on only few chords it’s the lyrics that make the difference here. Noel has encapsulated something about his generation in this one. There’s more quiet verses but also growing din.

”How many special people change
how many lives are living strange
where were you while we we’re getting high?

The song works perfectly as an ending track on the second album, there’s no better place for this one in the band’s catalogue. And the pairing of words ”champagne supernova” sounds and looks beautiful, doesn’t it…

Albumilta (What’s the Story) Morning Glory? (1995).

(WTS)MG?:n päätösraita. Epiikin mittoihin yltävä hieman houreileva laulu, joka toimii kuin esimakuna Be Here Now-levyllä pari vuotta myöhemmin kuultavasta liiallisuuksiin menevästä dramatiikasta.

Pariin sointuun perustuva sävellys, johon Noel on kuitenkin tekstillään kiteyttänyt jotain sukupolvestaan. On hiljaisempia säkeistöjä ja välillä kasvavaa jyskettä.

”How many special people change
how many lives are living strange
where were you while we we’re getting high?

Kakkoslevyn päätösraidaksi tämä on aikalailla täydellinen. Oikein mihinkään muuhun kohtaan katalogia tämä ei paremmin istuisi. Ja näyttää ja kuulostaahan sanapari ”Champagne supernova” komealta.

https://www.youtube.com/watch?v=tI-5uv4wryI

Live review: For the Imperium & Waltari @Virgin Oil, 27.3.2015Keikka-arvio: For the Imperium & Waltari @Virgin Oil, 27.3.2015

Rainy day in Helsinki. I got a surprise offer from drummer (Northern Discipline & Deviant Compound) to take a look For the Imperium’s gig in Virgin Oil. I took the offer, because the drummer is my very good friend.

Long travel and breezy pizza eaten we headed to Virgin Oil with mixed expectations. FTI’s gigs were always good, but what was to be expected now when the crew has been changed? The guitarist took off, new guitarist came and keyboardist has been included. The last two records have been qualified stuff, although I must say that this band works quite differently from the album after it has been seen live.

I hadn’t been in Virgin Oil Before, but the place looked pretty nice. The space is slightly bulky, so the sound is certainly challenging to get good. When we walked in, we noticed a couple of familiar characters, a bassist Jyri Helko and a drummer Tuomas Rauhala behind the merchandise desk. The band comes to the audience. It’s always a big plus.

We took place on the middle of the floor. However, we moved a little to the left, that we can see the drummer operation (= in gig with the drummer). The band started with a new material, and as always Hakim Hietikko took the audience well. Actually, no matter, what this man sing, it works. And his sweaty essence always adds credibility. Keyboards by Panu Rauhala clearly brought more air to compositions, and if  before there was a strong rhythm instrument-sound, now they lived smoothly with the rest of the band.

I had heard new Titans Fall-songs only from the teaser clips. So I did not have the new songs was not very strong bond. Still it was clear that the material is straighter than before. Tricks and hooks were at least as challenging as they used to, but they were rare. It’s hard to say whether it’s a shame or a great thing that the old Breathing Life In You get the audience to the best noise?

New guitarist Jonas Björkroth was still a little green fruit on stage, and the musicianship wasn’t enough replacing the humor that former guitarist brought. But let’s allow him time to learn. This lack became patched by solo sections of Rauhala bros. Especially the drummer taught to the public, what the dynamics are. Sakae’s set sparkled green so much, that if solo would be longer, there would two of the four Turtles have incarnated on stage. So, once again, the band played decent show!

My intention was to fly away after the FTI’s show, but next band piled up so quickly, that I decided to look at the first half of the Waltari.

The circus-looking band full of musicians on different ages climbed on stage. Kärtsy Hatakka sneaked behind a microphone. The man has always been somewhat amusing revelation, and he must know it pretty well, too.

Kärtsy with his nasal voice is still quite a good singer, and songs are pretty good too. Other band was a bit boring, but Kärtsy’s charisma tied also me. And, after all, The Stage is a fuckin’ song!

When I walked to the hotel, I saw one fight and one man peeing on the wall. Pasila showed its best. In any case, both of the bands is worth of live-experiencing.  But I’m not really sure either would be a warm-up band.Sateinen päivä Helsingissä. Tuli yllätystarjous rumpalilta (Northern Discipline & Deviant Compound) lähteä katsomaan For The Imperiumia Virgin Oiliin. Otin tietenkin tarjouksen vastaan, ihan jo silläkin varjolla että kyseinen rumpali on hyvä ystävä.

Pitkä matka ja reipas pizza alla suuntasimme Virgin Oiliin ristiriitaisin odotuksin. FTI:n keikat olivat aina ennenkin olleet hyviä, mutta mitä oli odotettavissa nyt, kun miehistössä on tapahtunut muutoksia? Kitaristi läks, uusi tuli ja kosketinsoittajakin on otettu mukaan. Kaksi edellistä levyä ovat olleet pätevää tavaraa, joskin on sanottava, että tämä bändi toimii levyltä ihan eri tahtiin vasta sen jälkeen kun on sen livenä nähnyt.

Ennen en Virgin Oilissa ollut käynyt, mutta paikkana ihan mukavan oloinen. Tilana hivenen hankalan muotoinen, joten soundit on varmasti haastava saada kohdilleen. Sisään kävellessä huomasimme pari tuttua hahmoa, eli basisti Jyri Helkon sekä rumpali Tuomas Rauhalan fanituotepöydän takana. Bändi tulee yleisön luo. Siitä aina plussaa.

Otimme kaverini kanssa tiukan paikan keskeltä lattiaa. Siirryimme tosin hiukan vasemmalle, että näemme rumpalin toiminnan (= keikalla rumpalin kanssa).  Bändi aloitti uudella materiaalilla, ja kuten aina ennenkin Hakim Hietikko ottaa yleisön kyllä mainiosti. Oikeastaan sama mitä mies laulaa, mutta perille se menee. Ja hikinen olemus lisää aina uskottavuutta. Koskettimet Panu Rauhalan toimesta toivat selkeästi lisää ilmaa sävellyksiin, ja ennen vahvasti esillä olleet rytmisoittimet soivat nyt sulavammin yhteen muun bändin kanssa.

Uusia Titans Fall-biisejä olin kuullut juuri niiden teaser-pätkien verran. Eli uusiin biiseihin ei kovin vahvaa sidettä vielä ollut. Tälläkin otannalla oli selvää se, että materiaali on suorempaa. Jipot ja koukut ovat vähintäänkin yhtä haastavia kuin aiemmin, mutta niitä tuli vain harvemmin. Paha on sanoa onko se sääli vai hieno asia, että vanha Breathing Life In You saa yleisössä suurimman möykän aikaiseksi.

Uusi kitaristi Joona Björkroth oli lavalla vielä hiukan raakile, eikä soittotaito riittänyt ihan korvaamaan entisen kitaristin mukanaan tuomaa spiikki-huumoria. Annetaan kaverille kuitenkin aikaa opetella. Tämän puutteen paikkasivat Rauhalan veljesten soolo-osiot, jossa varsinkin rumpali opetti yleisölle, mitä dynamiikka on. Sakaen setti hehkui sen verran reippaasti vihreää, että jos soolo olisi yhtään pidempään jatkunut, olisi lavalle inkarnoitunut kaksi neljästä Turtlesista.  Eli bändi veti jälleen kerran kelpo shown!

Ensimmäisen bändin repiessä kamppeensa noin viidessä minuutissa lavalta pois, tuli seuraava bändi laittelemaan omansa tilalle. Oma aikomus oli lähteä kiitämään FTI:n keikan jälkeen, mutta kasasivat penteleet kamppeensa sen verran reippaasti, että päätin katsoa alkupuolta myös Waltarista.

Lavalle kiipesi aikalailla sirkuksen näköinen joukkio eri-ikäisiä muusikoita. Eikä kulunut aikaakaan, kun mikrofonin varteen hiippaili itse Kärtsy Hatakka basso kaulassa. Mieshän on aina ollut jotakuinkin huvittava ilmestys, ja tietää sen varmasti hyvin itsekin. Miehen tunnistaa varmasti itsekseen, jos ei sekoita häntä Simpsonien Krusty-klovniin.

Kärtsy on nasaaliäänestään huolimatta (tai siitä johtuen) edelleen ihan hyvä laulaja, eikä biiseissäkään ole valittamista. Muu bändi oli hippasen tylsä, mutta Kärtsyn karisma jaksoi sitoa meikäläisenkin hetkeksi katsomaan. Ja onhan The Stage helvetin kova biisi.

Hotellille kulkiessa näin yhden pahoinpitelyn ja seinään kuseskelun. Pasila näytti parastaan. Joka tapauksessa kumpikin bändi on livenä kokemisen arvoinen. Siitä en ole kyllä varma kumman pitäisi olla lämppäri.