Atson Aikakone

Atso’s Time Machine: Year 2010 & Jenni Vartiainen – SeiliAtson Aikakone: Vuosi 2010 & Jenni Vartiainen – Seili

Seili is the second solo album by Jenni Vartiainen. It was released digitally on 31 March 2010, followed with the official physical CD-release on 14 April. After the success of her debut album it was expected that her quite unique pop expression was to progress: hence happened.

The album starts with a mystical instrumental song, driven by piano. In Koti it’s Vartiainen herself who sits behind the keyboards. The atmosphere the song sets to whole record can be easily sensed. With its duration of just under 1:30 the song is nicely linked to the next one…

…which bears the name Seili. The atmosphere changes like in a scene from a movie: now the story starts to really evolve! The main character in the song is called Sofia Ryysyläinen. Seili evenly grows and gets bigger and in the first chorus (in the line “halki synkän veen vene hiljalleen lipuu saareen syrjäiseen”to be precise) I marked in my listening diary that “this song has some power!”. The “poppy” (in a good way) sounds come in opposite the piano that led the first song. When the electronic drums start to bang the feel of the song gets more tight and the synthesizers take power. The last section of the song gets to surprise, It’s like from another song. The listener is pretty likely to ask the question “what is Seili?”. Well, the next line summarizes it up rather well: mukana naulat ja lautaa / niistä leposijan saa / sata on Seilissä hautaa / ja satoja vielä kaivetaan. It means that with nails and timber one can make a tomb, and in Seili there’s hundred of them and more to come.

The third track of the album is also its first single En haluu kuolla tänä yönä. When this first came out on the radio it depressed me, because you can’t sing about suicide on the first single if you want to make a great record. Well, it was just that I hadn’t listened this closely enough: it’s not about those things at all…

This song has a flamboyant intro led by synthesizers. It makes this song sound like a hit before the main vocalist even starts! The composition is great, like from “Pop music’s textbook”. Lyrics are apt as well, but the rhyming of poistumaan-maistumaan limps pretty badly.

In the C-section and the following quiet verse the song declares it’s theme, which is pop-music’s folklore at its most traditional: “everything has it’s time, but now it’s time to party”. Although the musical ground and use of instruments is as good as it gets in finnish pop music, it feels that Jenni’s vocal performance manages to carry the whole thing.

The fourth song, Nettiin, starts with a baffling banjo, creating a contrast to the text that doesn’t really have anything funny in it. The reference to “Annankadun kaksio” (=the two-room apartment in Annankatu) gives the lyrics a clear amount of humanity as opposed to its predecessors.

The chorus is great in this song as well. The question “tätäkö se tarkoitti? (=is this what it meant)” could be asked from many things. The second verse is a little bit lame. The expression “munapää (=dickhead)” comes out of nowhere but has its place in the text. The verses in this song serve as base (and as a kind of justification) for the chorus which fortunately enough is quite strong. This one also has the quiet middle section before the last couple of refrains…

Next song to follow is Missä muruseni on: perhaps the greatest Finnish ballad released on the 21st century. The mystical atmosphere floats for the whole song: who is the one missed in this song, where has he/she gone and why – none of this questions gets to have an answer.

The first line ”Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan… (=At night I went sleeping in the balcony again)” sets the scene. There’s nothing too much, not a single sound. The reference of a shooting star and the wish that follows are among the classic of pop-lyric, but sound good. The melody in the chorus is beautiful and there’s a few splendid choice of notes that make it even unique. I think there might be even some obsolescent Finnish folk song melody there somewhere?

The drums come in little by little and the text in the second verse is strong. The following chorus has more power than the first since the drums really kick in. The song is driven by piano and strings. There’s a piano fill that can be heard in the middle of the choruses: it’s the cornerstone of the latter half of the song with the vocal performance by Vartiainen. Especially the divergent melody in the line “leiki hetki hänen hiuksillaan” is wonderful. This song also ends without fade out. Great, great song.

The next was also a big hit: Duran Duran. The song starts without an actual intro, setting the time of the event pretty clearly right in the beginning: “näin myöhään yöllä… mutta lauantai-aamu… (=this late in the night… but Saturday-morning). The hazy atmosphere of a night club can be sensed and the reference to Duran Duran is apposite: this song is very likely to occur in recent history.

Once again the chorus has its hit affinity. Tältäkö se tuntuu / kun löytää oikean / hei tältäkö se tuntuu / ennen kuin me suudellaan / ensimmäisen kerran / mä olen elossa / hei ota minut kiinni / ennen kuin yö katoaa (=Is this how it feels / when you find the one / hey, is this how it feels / before we kiss / for the first time / I feel like I’m alive / hey, catch me / before the night disappears”). The chorus also has a nice trick: where does that “first time” refer to: the first kiss or the first time the main character feels alive?

There’s some nice details in the second verse: Simon Le Bon, Rio and even Jenni herself, that’s pretty rare. The same verse also has the most horrible rhyme of the album pakoon-pogoo…

I remember when the record came out and we had some conversation about the drum track of this specific song with some drummer friends. The comments were something like “there has been a guy who programmed the drum track first with a computer, and then there was some f**got who played them with real drums”.

This song also has the quiet section before the last refrains. This time it is not an actual verse, but a separate middle section led by keyboard. The remainder of the song is the hit-sounding-chorus.

The next song starts with a piano-intro that has been heard many times. Is this Oasis’ Stop Crying Your Heart Out? No, it’s Minä ja hän.

Sitten kun oon viimeisen lauluni laulanut… (=After I have sung my last song…). When a song talks about a last song, it has to be taken seriously. There’s something oriental and mystical in the air once again, just like in “Missä muruseni on”: must be the sitar-sounding instrument in the arrangement. The percussion track is especially well arranged and played, the rhythm of the shaker is simple but intriguing. It only makes the expection of a single sixteenth-note, bringing much more life to the sound.

The text is basic pop but still working well. The theme is a classical thought of love lasting forever. This was a song, that caught my attention from the first listen.

The last transformation from the verse to the chorus is divergent, like the melodies in the last few refrains. This one also ends without fade out, yeah!

Kiittämätön comes from a different world of sounds than the previous ones. Acoustic guitars chime and the atmosphere is intimate from the beginning.

The lyrics contain strong lines one after another. ”Kameroilla muisti / tuijotan mun jalkoja” (=The cameras’ got a memory / I’m looking at my feet) creates an image of the central character in this song. ”Kun on vielä nuori kaikkee pitää kokeilla / elä, opi, koe, et’ myöhemmin ei kaduta(“=When you’re still young you have to try everything / live, learn and experience so you don’t have to be sorry later on) can be taken as a some sort of wisdom. The chorus in this song isn’t as poppy as in some other songs on this album but it’s lyrics are to be taken very seriously.

Second verse also has some quality writing. ”Sinä olet siinä, kaikkihan on kunnossa / enkä kerro mistään, kun en tahdo loukata(=You are there, everything’s fine / and I don’t want to tell about anything since I don’t want to hurt you). Vibraphone makes its clicks and a string section also comes in but the general appearance of sound is acoustic. The last few lines of the song also give a kind of “twist” in the story.

Eikö kukaan voi meitä pelastaa is started by a electronic drum beat. This song suffers a bit from its placement in the song order: there’s a feeling that the slow songs ahead might weaken the pop-momentum created in the first half of the album. However, the song can’t be accused of not trying to build it once more, especially from the line “jos etsit mua / niin täällä oon” ahead. In fact, the chorus comes from the same production line as the ones in the previous ones.

Eikö kukaan voi meitä pelastaa isn’t as strong a song as many of the other ones on this album. It remains a bit pale, sort of a copy manufactured on an assembly line. ”Eikö kukaan voi meitä pelastaa (=can’t we be saved by anyone) is a fine line, however. There’s keyboards all over the place and the drums sound grand.

The album is closed with Halvalla. Except that it’s the last song of the record it also bears a resemblance to artists’ first record Ihmisten edessä three years prior, in the year 2007.

Vartiainen gets to the listeners skin in a some way as in Kiittämätön. There’s a certain tranquility in the whole song, with the refrain being as beautiful as what. There’s a glow of intimacy in this one.

Vain hiuksiasi hiljaa kosketan / en rakkaudesta mitään ymmärrä(=I only touch your hair softly / without understanding anything about love) – the character confesses things, but everything is still alright.

The C-section is magnificent. ”Hei ollaan vain paikoillaan / turha on etsiä kauempaa / kun on hieno maailma jo tarjolla (=Hey let’s stay here / we don’t have to look from afar / since we have a beautiful world just here)”. This is something to be remembered. This section is effective even if the chord progression is familiar from many other songs. Vartiainen patches this with a few nice bluesy choice of notes. In the background there’s once again a string section playing sounds to tear the listeners innermost.

I personally think this is the best pop record from Finland in the 21st century. Maybe I should listen more records from this genre from the previous decades to find out if there’s any contestants from those times either. Especially well are working the production by Jukka Immonen and the sounds, nicely echoing from the 80s.

During the last few listening sessions this record has sounded even better than what it sounded like on the first time around. The latter half of the record is also great although during the first listens the radio hits from the beginning tend to grab the attention. I also have to mention the fibes I got during the last sessions with this record, that were something not often experienced with Finnish records: damn, this one has great songs one after another!

http://open.spotify.com/album/7E2TPXpykiM2vn86yt7446Jenni Vartiaisen soolouran toinen levy Seili julkaistiin digitaalisesti ja rajoitettuna CD-eränä maaliskuun viimeisenä päivänä 2010, varsinaisen CD-julkaisun seuratessa 14. huhtikuuta. Debyyttilevyn hienon menestyksen jälkeen oli odotettavissa, että omalaatuinen pop-ilmaus jatkuisi ja kehittyisi: ennusmerkit kävivät komeasti toteen.

Levy käynnistyy mystisellä, pianon ohjaamalla instrumentaalibiisillä Koti. Vartiainen itse pianon takana. Koko levylle asetetaan tunnelma, joka on selvästi aistittavissa. Vajaan puolentoista minuutin laulu nivoutuu komeasti seuraavaan,…

…joka kantaa nimeä Seili. Ilmapiiri vaihtuu kuin elokuvan kohtauksessa: nyt tämä tarina käynnistyy toden teolla! Pääosassa Sofia Ryysyläinen. Seili kasvaa ja kasvaa vaivihkaa, ensimmäisessä b-osassa, tarkalleen ottaen ”halki synkän veen vene hiljalleen lipuu saareen syrjäiseen”-kohdassa kirjaan kuuntelupäiväkirjaan ylös että ”tässä on mahtia!”. Popahtavat (komealla tavalla) soundit uivat sisään vastapainona avausbiisin pianolle. Elektronisten rumpujen tullessa mukaan tunnelma tiivistyy ja syntikatkin ottavat vallan. Viimeinen osio on kuin eri biisistä päästen yllättämään. Kuulija kysynee että ”mikä ihmeen Seili?”. No, ”mukana naulat ja lautaa / niistä leposijan saa / sata on Seilissä hautaa / ja satoja vielä kaivetaan”: sellainen paikka se on.

Kolmantena tulee levyn ykkössingle En haluu kuolla tänä yönä. Silloin kun tämä soi radiossa niin tämähän lähinnä masensi, sillä eihän itsarista voi laulaa levyn ensimmäisellä singlellä, jos tahtoo tehdä hyvän levyn. Siinä kävikin vähän kylmästi, sen siitä saa kun syrjäkorvalla vain kuuntelee, sillä eihän tässä lauletakaan…

Tässä on mahtipontinen, syntikoiden johdattama intro, joka saa laulun haiskahtamaan hitiltä ennenkuin solisti itse edes tulee mukaan kuvioon. Sävellys on muutenkin kuin popin käsikirjasta. Tekstikin on osuva, mitä nyt poistumaan-maistumaan riimipari kuulostaa pahasti ontuvalta. Toisaalta heti perään tuleva ”mulla olis yksi toive / yksi pieni pyyntö vaan” on mahtava rivi, varsinkin Vartiaisen tässä laulamana.

C-osassa ja sitä seuraavassa hiljaisessa säkeistössä on pop-musiikin teemaa perinteisimmillään ja hienoimmillaan: ”kaikelle on aikansa, mutta nyt biletetään”. Vaikka tässä biisissä soitantopohjakin on suomalaisen pop-musiikin parhaimmistoa, tuntuu silti että Vartiaisen laulusuoritus onnistuu kannattelemaan koko pakettia.

Neljännen Nettiin-veisun banjoaloitus on hämmentävä, ikäänkuin laulun ”ulkopuolelta”, luoden kontrastin sille, että tekstissä ei periaatteessa ole mitään hauskaa. Annankadun kaksion maininta antaa tekstille selkeää inhimillisyyttä verrattuna edellisiin, jotka voivat sijoittua minne vain.

Kertosäe on tässäkin terästä. ”Tätäkö se tarkoitti?” voisi kysyä aika monestakin hommasta. Toinen säkeistö on vähän ns. ”kädenlämpöinen”. Munapää-ilmaus tulee vähän puun takaa, mutta istuu tekstin tarinaan mainiosti. Tässä laulussa säkeistöt toimivatkin oikeastaan erityisesti pohjana ja eräänlaisena oikeutuksena kertosäkeelle, joka onneksi tosiaan on vallan vahva. Tässäkin on pakollinen hiljainen väliosa vielä ennen loppukertosäkeitä…

Sitten onkin vuorossa Missä muruseni on: allekirjoittaneen mielestä ehkäpä 2000-luvun komein suomalainen slovari. Mystinen ilmapiiri leijuu koko laulun ajan ilmassa: kuka on ”hän”, minne hän on mennyt ja miksi – mihinkään ei tule vastausta.

Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan…” asettaa tunnelman, joka on käsinkosketeltavissa. Ei mitään ylimääräistä, ei ääntäkään. Tähdenlento ja seuraava toive ovat aika klassista tavaraa pop-tekstissä, tietyllä tapaa kulutettuakin kielikuvaa. Tässä kuitenkin paikallaan. Kertosäkeen melodia on hulppean kaunis ja muutama mainio nuottivalinta tekevät siitä jopa omaperäisen. Onko täällä seassa jopa jotain vanhahtavaa suomalaista kansanperinnemelodialinjaakin?

Pikkuhiljaa mukaan uivat myös (roto-?)tomit. Teksti on toisessakin säkeistössä vahva, kuten kertosäkeessä. Jälkimmäisessä choruksessa onkin entistä enemmän poweria, kun rummut tulevat mukaan pianon ja jousien liidatessa pakettia. Kertosäkeiden välissä kuultava pianofilli on loppupuoliskon kulmakivi, kuten Vartiaisen muovaama laulumelodia ”leiki hetki hänen hiuksillaan”-rivin kohdalla. Plussaa myös siitä, että tämä loppuu ilman fade outia. Komea laulu!

Tästä on tarkka mielikuva siitä kuuntelukerrasta, kun ”Missä muruseni on” osoitti mahtinsa. Se tapahtui nimittäin syksyisessä Lieksa-cityssä, olisiko ollut syyskuun loppua 2010. Ajeltiin bänditoveri Antin kanssa ympäri kylää päätyen lopulta pitkästi aamuyön puolella (olisiko ollut aamukahden maita?) Lieksan satamaan. Päätettiin sitten fiilistellä selkeää tähtitaivasta maaten selällään laiturilla, kuunnellen musiikkia Antin kännykästä. Sieltä tuli Missä muruseni on: aika monesti se on ensimmäinen mielikuva, joka tästä biisistä tulee.

Hittiä seuraa putkessa: seuraavana Duran Duran. Ilman varsinaista introa käynnistyvä biisi asettaa jälleen tapahtuma-ajan selkeästi heti alussaan toteamalla ”näin myöhään yöllä… mutta lauantai-aamu…”. Yökerhomäisen hämyinen tunnelma on aistittavissa ja siihen vanha kunnon Duran Duran istuu oikein napakasti, taidetaan olla siis lähimenneisyydessä.

B-osassa on jälleen hittihakuisuutta, mutta toimivaa sellaista. ”Tältäkö se tuntuu / kun löytää oikean / hei tältäkö se tuntuu / ennen kuin me suudellaan / ensimmäisen kerran / mä olen elossa / hei ota minut kiinni / ennen kuin yö katoaa”. Tässä on muuten hyvä kikka, joka silloin tällöin tulee jossain teksteissä vastaan. Mihin tuo ”ensimmäisen kerran” viittaa: ensimmäiseen suudelmaan vai siihen että ensimmäisen kerran kertoja tuntee olevansa elossa?

Kakkossäkeistössä on yksityiskohtia: Simon Le Bon, Rio ja jopa Jenni itse, aika harvinaista. Samainen säkeistö sisältää myös levyn kammottavimman riimin pakoon-pogoo…

Tämän biisin rumpukompista oli lukioaikaan puhetta parin rumpalikaverin kanssa. Ne kommentit ovat jääneet elävästi mieleen: ”siellä on joku tyyppi ohjelmoinut ensin rummut tietokoneella ja sitten joku h**o on käynyt soittamassa ne oikeilla rummuilla nauhalle”.

Tässäkin laulussa kuullaan hiljainen osa ennen viimeisiä kertosäkeitä. Tällä kertaa kyseessä ei ole varsinainen säkeistö, vaan ikäänkuin erillinen väliosa, jota syntikka liidaa. Loppuun vielä kertosäkeistöä, joka on kyllä hittikamaa.

Seuraava raita käynnistyy piano-introlla, jollainen on kuultu aika monesti. Onko tämä Oasiksen Stop Crying Your Heart Out? Ei, vaan Minä ja hän.

Sitten kun oon viimeisen lauluni laulanut”. Silloin kun lauletaan viimeisistä lauluista, niin ollaan vakavien juttujen äärellä. Tunnelmassa on jälleen jotain itämaista ja mystistä, kuten oli ”Murusessakin”: johtunee varmaan tuosta sitarilta kuulostavasta kielisoittimesta. Perkussioraita on tässä erityisen vahvasti sovitettu ja soitettu, shakerin rytmi on yksinkertaisuudessaan kiehtova. Ei sen tarvitse poiketa kuin 16-osa-nuotti, ja eloa tulee kummasti. Muutenkin soittimia kuulostaa olevan mukana aika vähän, tai ainakin harkiten soitetusti.

Minä ja hän / tiedän sen / meillä on sielu / yhteinen”. Perus-pop-kauraa, mutta toimii. Teemana on myös klassinen ajatus siitä, että rakkaus kestää ikuisesti. Tämä oli laulu, joka jäi ensimmäisellä kuuntelukerralla aikoinaan mieleen.

Viimeisen säkeistön jälkeinen kertosäkeeseen lähtö on aiemmista poikkeava, kuten viimeisten kertsien melodiakulku muutenkin, sehän piristää kummasti tätä muutenkin hienoa laulua! Loppukin on ”oikea” eikä fade out, jes!

Kiittämätön onkin sitten aivan eri soundimaailmasta kuin aiemmat. Akustiset kitarat soivat ja atmosphääri on muutenkin intiimi alusta asti, tässä ollaan lähes ”iholla”.

Vahvoja rivejä seuraa toistensa perään. ”Kameroilla muisti / tuijotan mun jalkoja” herättää mielikuvan päähenkilöstä. ”Kun on vielä nuori kaikkee pitää kokeilla / elä, opi, koe, et’ myöhemmin ei kaduta” on jonkinasteinen elämänviisaus. Kertosäe ei ole niin hitin kuuloinen kuin monissa muissa, mutta tekstiltään erittäin vakavasti otettava. Bilemeininkiä ei tavoitellakaan.

Toisessakin säkeistössä on laatutekstiä. ”Sinä olet siinä, kaikkihan on kunnossa / enkä kerro mistään, kun en tahdo loukata”. Vibrafoni/kellopeli kilkahtelee ja jousetkin tulevat mukaan loppupuolella, yleisilme on kuitenkin akustinen. Tekstin viimeisillä riveillä tulee vielä viimeinen käänne tässä tarinassa. Loppu on tässäkin aito eikä feidaus.

Elektroninen rumpukomppi käynnistää levyn viimeisen pop-rallin nimeltään Eikö kukaan voi meitä pelastaa. Tämä kärsii hieman paikastaan albumin biisijärjestyksessä: tuntuu, että edeltävät slovarit syövät alussa komeasti kasvatetun pop-momentumin. Yritystä kuitenkin löytyy: varsinkin ”jos etsit mua / niin täällä oon…”-kohdasta eteenpäin. Itseasiassa kertosäehän on sittenkin samalta tuotantolinjalta kuin alkulevyn ralleissa, tämähän käynnistyy kuitenkin!

Ei tämä kuitenkaan niin vahva ole kuin moni muu pop-kappale tällä levyllä jääden hieman valjuksi, vähän kuin liukuhihnakopioksi. ”Eikö kukaan voi meitä pelastaa” on kyllä hyvin sanottu. Syntikat ajavat taas soitannon keulilla ja rummuissa on mahtipontisuutta.

Levyn päättää Halvalla. Paitsi että kyseessä on viimeinen laulu, on siinä myös samankaltaista tunnelmaa kuin oli Vartiaisen ensimmäisellä Ihmisten edessä-levyllä kolme vuotta aiemmin (eli 2007).

Vartiainen on tässä samaan tapaan iholla kuin Kiittämättömässä. Tietty levollisuus on koko laulun ajan läsnä, kertosäe on kaunis kuin mikä. Intiimiys ja henkilökohtaisuus hehkuvat.

Vain hiuksiasi hiljaa kosketan / en rakkaudesta mitään ymmärrä” – päähenkilö tunnustaa asioita, mutta kaikki on silti hyvin.

C-osa on komea. ”Hei ollaan vain paikoillaan / turha on etsiä kauempaa / kun on hieno maailma jo tarjolla”. Tämä lienee hyvä muistaa itse kenenkin. Tämä osio tehoaa, vaikka kierrättääkin aika monesta yhteydestä tuttua sointukiertoa. Vartiainen paikkaa tämän muutamalla erinomaisella bluesahtavalla nuottivalinnalla laulun melodialinjassaan. Taustasoitannassa esiin nousevat jouset, jotka riipaisevat kuulijan sisintä.

Itse pidän tätä kyllä suomalaisen ja suomenkielisen popin kovimpana levynä ainakin 2000-luvulla. Pitäisi ottaa enemmän haltuun menneitäkin tuolta sektorilta, niin tietäisi löytyykö vastaavia pidemmältäkään ajanjaksolta. Varsinkin Jukka Immosen tuotanto ja hyvällä tavalla ”kasarihtavat” soundit toimivat, nehän ovat muutenkin olleet taas muodissa.

Viimeisimmillä kuuntelukerroilla tämä on kuulostanut vieläkin paremmalta kuin tuoreltaan. Loppupääkin on kovaa tavaraa, vaikka ensimmäisillä kuuntelukerroilla alun tutummat singlehitit hyppäävätkin korville. Pakko myös mainita, että nyt tammikuussa kuunnellessa tätä levyä tuli sellaisia fiboja, että harvoin on suomalaisesta levystä tullut: onpas kovia lauluja toistensa perään!


Toomion TOP100

Toomio’s TOP100: 100. PMMP – Kovemmat KädetToomion TOP100: 100. PMMP – Kovemmat Kädet

Producer: Jori Sjöroos
Recorded: 2004-2005
Published: 9.3.2005
Label: BMG

57 weeks in the Finnish album chart

Oo Siellä jossain mun
Pikkuveli (which can be found on Kumivirsi-edition. Forced to mention, because the original performer Noitalinna Huraa! is coming from my native region.)

PMMP’s second album featured quite surprising material after their first album.

Pink cover is the sign of girls stuff, but still there is something like Bitch Alert’s (Finnish punk band) primitiviness and rage. The cover art picturing album’s music well. Kovemmat Kädet (tougher hands) also describes well the material and theme of album. They grap a little bit harder. But the music has not be shaken so much, but the grip is firm and tight.

The album’s first single, Päiväkoti (Day-care center) showed that this album is floating on a much deeper sea. Kindergarten and children hit the young mother’s idea of the world. Nowadays I am father myself, so I somehow get this idea too. How the kids stand in the yard. The epic strings at the end of song could fit in almost any style of music. Brilliant.

The songs have serious, even distressing lyrics. But you can also find happy rallies for little girls. There’s a signs of the first symptoms of midlife crisis. Of course it’s easy to say so now,  when I’ve already passed that part of life. If we split this album to two parts: the soft and the heavy, there’s hellishly good heavy punk-album and then there’s a nice little pop-album for teenagers.

”In fact, only it does matter, what and how to bring a simple melody clothed in words.

Vocal melodies are very simple, even monotonous. There’s nothing wrong for the lover of heavier music. Often the vocal melodies following a guitar riff, which tells the harsh language of how green the band was then. In fact, only it does matter, what and how to bring a simple melody clothed in words. Heavy sections of the vocal melodies are better.

You can hear brave choices of instruments and sounds in many places. Some electric drum stuff start to be a bit “out”, and soft synths have significantly improved in ten years. But the idea of production is excellent. Sjöroos diverse background is reflected in the compositions. Maria Magdalena is a brilliant example for sound combinations that he uses. That kind of soup needs a wide vision of the instruments in available. Another example is the Oo Siellä Jossain Mun’s bass sound. Softsynth bass with underwater effect, I would guess. Sounds so last century, but not enough to ruin the album.

”The album is a little illogigal, just a young woman’s way.

The album is a little illogigal, just a young woman’s way. Over-analyze everything, but not to find a way to reach the goal. It does not harm this time, but cause little suffering. However, if you give a little time thinking about what it would sound like live, you’ll realize that this is the most excellent form in its entirety. Fast tempo, heavy and soft parts, choruses you can sing along, joy and sorrow and a lot of playing for the band.

Could this work in English? Maybe not. The lyrics is characterized strongly in Finnish culture. I think in another language the content leaves a little bit empty.

This was on the top when I met my current wife, so the sound takes me back in time. This year the album will be ten years old. Yes, I’m so damn old. Finland’s best records this still is. Probably this works best for the start of a party. However, I do something like that so rarely nowadays, that this may be just a hunch.


Mummola – Rage and catchy chorus.
Matoja – On the footsteps of Apulanta’s (Finnish punk band) best tracks. Matoja worked as one of the highlights in their live shows in past years.
Maria Magdalena – Maria Magdalena is a great tribute to the Finnish band called Mana Mana. It is still one of the best PMMP songs. In the last gigs a different arrangement was so rugged that even Eino Leino stay in second place. Someone has listened Black Sabbath, when composed this, I suppose.


Auta Mua – Something to sing for Mira. Sounds like 4R (Finnish pop band trying to sound like international).

http://open.spotify.com/album/2m4N0V7cTJZuqaMsNRbZejTuottaja: Jori Sjöroos
Nauhoitettu: 2004-2005
Julkaistu: 9.3.2005
Levy-yhtiö: BMG

Suomen albumilistalla 57. viikkoa.

Oo Siellä jossain mun
Pikkuveli (,joka löytyy Kumivirsi-painokselta. Pakko mainita, koska alkuperäinen
esittäjä Noitalinna Huraa!, on lähtöisin kotiseudultani.)

PMMP:n toinen levy sisälsi aika yllättävää materiaalia ensimmäisen levyn kevytkenkäisyyden jälkeen.

Pinkit kannet kertovat tyttöilystä, mutta silti siinä on jotain Bitch Alertin kaltaista alkukantaisuutta ja raivoa. Kansitaide kuvaa albumin musiikillista antia mukavasti. Ja onhan Kovemmat kädet myös nimenä onnistunut. Tavallaan tartutaan tekemiseen vähän kovemmin. Ei ehkä ravisteta niin paljon, mutta ote on luja ja pitävä.

Levyn ensimmäinen single Päiväkoti osoitti, että nyt ollaan onkimassa syvemmältä. Päiväkodin lapset iskevät nuoren äidin ajatusmaailmaan. Tuohon saa nykyisin jonkinlaisen mielenmaiseman, kun itsekin omistaa jälkikasvua. Kuinka lapset seisoskelevat pihalla posket punaisina. Mahtipontinen jousisoitto lopussa toimisi melkein millaiseen musiikkityyliin tahansa.

Levyn biiseissä on vakavia, jopa ahdistavia tekstejä. Mutta löytyy myös reippaita ralleja pikkutyttöjä varten.  Ensimmäisiä keski-iän kriisin oireista alkaa olla merkkejä. Se on tietysti helppo sanoa, kun on sen vaiheen jo itse ohittanut. Tästä levystä kun jakaisi kevyet ja raskaat kappaleet, tulisi helvetillisen hyvä raskas punk-levy ja sitten kivaa pikkutyttöpoppia.

”Tosiasiassa vain sillä on väliä, mitä ja miten tuo yksinkertainen melodia puetaan sanoiksi.”

Kappaleiden laulumelodiat ovat erittäin yksinkertaisia, jopa monotonisia. Se ei raskaamman musiikin ystävälle ole millään lailla puute. Usein laulumelodiat kuitenkin seuraavat kitarariffiä, joka kertoo karua kieltä siitä, kuinka nuori bändi tässä vaiheessa vielä oli. Varmaankin ovat kappaleet kitaralla sävellettyjä. Tosiasiassa vain sillä on väliä, mitä ja miten tuo yksinkertainen melodia puetaan sanoiksi. Kovempien käsien raskaiden osioiden laulumelodiat ovat kuitenkin keskimäärin oivaltavampia.

Rohkeita instrumentteja ja soundeja on käytössä monin paikoin. Jotkin sähkörumpuhässäkät alkavat olla vähän muodista pois, ja softasynatkin ovat kymmenessä vuodessa parantuneet huomattavasti. Mutta tuotannollinen idea niissä on hyvä. Sjöroosin monipuolinen soittotausta näkyy sävellyksissä. Erityisesti Maria Magdalenassa on nerokasta soundien ja ääniyhdistelmien käyttöä. Tuollaiseen keittoon pitää jo vähän tuntea instrumenttien maustemaailmaa. Toisena esimerkkinä on Oo Siellä Jossain Mun bassosoundi. Softabassoa underwater-efektillä veikkaisin. Kuulostaa niin kakstuhattaluvulta, mutta ei riitä levyä pilaamaan.

”Albumi on kyllä hiukan jäsentämätön, juuri sellaisella nuoren naisen tavalla.”

Albumi on kyllä hiukan jäsentämätön, juuri sellaisella nuoren naisen tavalla. Kaikkea ylianalysoidaan, muttei oikein päästä ytimeen. Se ei tällä kertaa haittaa, mutta kokonaisuus siitä vähän kärsii. Jos kuitenkin vähän haluaa miettiä, miltä tämä livenä kuulostaisi, niin onhan tämä siihen kokonaisuudeltaan aivan erinomainen. Vauhtia, raskautta, mukanalaulettavia kertosäkeitä, iloa ja surua ja bändille soittamista.

Toimisiko tämä englanniksi? Ehkä kuitenkaan ei. Sanoituksia leimaa niin vahva suomalaiseen kulttuuriin viittaava tematiikka, että luulen sisällön jäävän toisella kielellä vähän tyhjäksi.

Tämä levy oli pinnalla silloin kun tapasin nykyisen vaimoni, joten kyllä äänimaailmat siihen ajanjaksoon vievät. Tämä levyhän täyttää siis kohta 10 vuotta. Kyllä tässä joku on jumalattoman vanha. Suomen parhaita levyjä tämä silti on. Varmaan illan aloittelulevynä tämä toimii parhaiten. Sitä tosin tulee nykyisin tehtyä niin harvoin, että tämä voi olla vain aavistus.

Parhaat hetket

Mummola – Raivoa ja tarttuva kertosäe
Matoja – Apulannan parhaan materiaalin jalanjäljissä. Matoja toimi bändin aktiiviaikojen loppuun asti live-keikkojen yhtenä kohokohtana.
Maria Magdalena – Hieno kunnianosoitus Mana Manalle. Se onkin edelleen yksi parhaista PMMP:n kappaleista. Sen viimeisten keikkojen erilainen sovitus oli niin jylhää kuultavaa, että meinasi Eino Leino jäädä toiseksi. On tätä säveltäessä kyllä Black Sabbathiakin kuunneltu.

Ei lähde

Auta Mua – Hiukan väkisin Mirallekin tehty jotain laulettavaa. Kuulostaa 4R:ltä. Se ei ole kehu.


Toomion TOP100

Toomio’s TOP100-albums – Opening speechToomion TOP100-albumilista – Avauspuheenvuoro

For some reason, I’ve always been interested in music. You could call it fanaticism. I remember thousands of small (sometimes a very unnecessary) things bands, songs, albums, and everything related to music. So I decided that it is time to list the music somehow. I’ve done it a couple of years now.

”Definitely the most important motive for placement of the album, however, are the songs.”

I have listened about a thousand albums in last year. It is quite a lot. I am also ranked these using my own method. The most important criteria is, of course, the songs themselves, but also other factors that affect the quality of the album. The cover art, the band’s musical talent, production, sound, album name, entity and its legendary rate in my own standards. Definitely the most important motive for placement of the album, however, are the songs. The other properties are only a small weight one way or another.

I have tried to assess the album without weight or success in its releasing time. For example is the Beatles The White Album as good, if it had appeared in the last year? Or would Metallica’s Kill ’em All even better in today’s sounds? Taste matters but so it always does.

I have been listening to music of all kinds. Recommendations from others (they came around a couple of hundred albums), music from different eras, from the other TOP-lists, who sold the most, etc. From jazz to noise and rap to techno, even pop and classical.

”So I’m trying to tell you about hundred albums that I think you should listen to.”

I’ll try to act as a well-informed filter, so that you haven’t to listen bad music. So I’m trying to tell you about hundred albums that I think you should listen to. I’m trying to tell you also why they are worth listening to. I hope that you gonna find at least one artist, album or song could listen in future too.

We’ll start soon!

Jostain syystä olen aina ollut kiinnostunut musiikista. Jopa fanaattisuuteen asti. Muistan tuhottomasti pieniä (monen mielestä hyvin turhia) asioita bändeistä, biiseistä, albumeista ja kaikesta musiikkiin liittyvästä. Kun olen kutakuinkin kolmasosan elämästäni elänyt, päätin että on aika listata musiikkia jotenkin. Sitä olen tehnyt nyt pari vuotta.

”Ehdottomasti tärkein vaikutin albumin sijoittumiselle ovat kuitenkin biisit.

Olen kuunnellut viimeisen vuoden aikana noin tuhat albumia. Se on aika paljon. Olen myös rankannut nämä minulle itselleni tärkeiden kriteerien mukaan. Kriteereistä tärkeimpinä tietysti biisit itsessään, mutta myös muita albumin laatuun vaikuttavia tekijöitä. Kansitaide, bändin musikaalisuus, tuotanto, soundit, albumin nimi, kokonaisuus ja legendaarisuus oman mittapuun mukaan. Ehdottomasti tärkein vaikutin albumin sijoittumiselle ovat kuitenkin biisit. Muilla ominaisuuksilla on vain pieni painoarvo suuntaan tai toiseen.

Olen yrittänyt arvioida musiikin ilman levyn painoarvoa tai menestystä omana aikanaan. Eli olisiko esimerkiksi Beatlesien The White Album niin hyvä, jos se olisi ilmestynyt viime vuonna? Tai olisiko Metallican Kill ’em All vielä parempi tämän päivän soundeilla? Makuasioita mutta mikäpä ei olisi.

Musiikkia olen kuunnellut laidasta laitaan. Suosituksia muilta (niitä tuli noin pari sataa albumia), musiikkia eri aikakausilta, muista listoista, eniten myyneistä, kulttijulkaisuista jne. Jazzista noiseen ja rapista teknoon, jopa iskelmää ja klassista. Vaikka moni luulee, että olen metallimies, oma luonnehdinta olisi enemmänkin musiikkimies. Joten listalta löytyy muutakin kuin metallia.

”Yritän siis kertoa ihmisille sadasta albumista, jotka mielestäni kannattaa kuunnella.

Koetan toimia jonkinlaisena valveutuneena seulana niin, ettei teidän tarvitsisi kuunnella huonoa musiikkia. Yritän siis kertoa ihmisille sadasta albumista, jotka mielestäni kannattaa kuunnella. Yritän kertoa myös sen miksi ne kannattaa kuunnella. Toivon, että moni antaisi niille mahdollisuuden tai löytäisi edes yhden levyn tai artistin, jota jatkossa voi kuunnella.

Kohta lähtee!



Do you like music? Do you know music trivia? Are you always ready to discuss about music and related issues, no matter which genre? You’re just in the right place. The great idea behind this site is that we, three music nerds, want people to listen to music and focus on it again. Ausculto is a Latin word for ”listen with attention”.

Nowadays, people listen to songs from here and there, browsing and multitasking something else at the same time. Tracks and albums open in a completely different way when you focus on it. You should focus only in one sense at a time and give other senses time to relax.

Making music is not easy. Tracks can be fixed many years. Organizing the track listings can cause anxiety, not to mention the lyrics. Therefore we must give music, and especially the albums, the time they deserve. The positive effects of music we do not start to go over and over. It has been studied and the evidence has been given.

We are trying to tell people about the artists, albums and songs that we think would be worth listening to, but also why they should listen to them. We hope that people would give a chance for our suggestions and find even one single album or artist to listen to in the future. For some reason we are going to write in English too. Forgive our poor English, we are trying to advance.

The writers of Ausculto will tell more specifically about their topics and writings, so here is a brief description for start.

 “My focus is to go into the darker, more sinister and heavier side of metal. Depending on my mood the vibe can shift from true metal to darkest blackened death or black metal, so I’m completely a loose cannon.” –Miikka-Tuomas

”I listen to music of all genres, last year circa one thousand albums. You can find recommendations from others, from different eras, from other lists, from cult bands etc. From noise to jazz and from rap to techno, even pop music and classical. Although people think that I am a metalhead, I would say more of a music man. So, on my soon beginning chart you will find much more than just metal.” -Tomi

”My intention is to gather a setting of albums which are important to me, from artists from the 70’s to the 2010’s. A special mission is to listen to the albums as whole, in the same way when approaching books or movies. I also try to approach the ”bright side” of popular music from different directions; Finnish and foreigners, as well as rock and pop music in its various forms.” –Atso

This is the script. Hop on board and take a look what kind of drama this is going to become!Pidätkö musiikista? Tiedätkö nippelitietoa musiikista? Oletko aina valmis keskustelemaan musiikista ja siihen liittyvistä asioista välittämättä sen suuremmin genrestä? Silloin olet juuri oikeassa paikassa!

Suuri ajatus tämän sivuston takana on se, että Me – Kolme musanörttiä, haluaisimme ihmiset taas kuuntelemaan musiikkia keskittyen siihen. Ausculto on latinaksi ”kuunnella keskittyen”.

Nykyään yhä useammin kuunnellaan kappale sieltä, toinen täältä selailun ja muun moniajon keskellä. Kappaleet ja albumit aukeavat ihan eri lailla kun niihin keskitytään. Samalla voi keskittyä vain yhteen aistiin, ja antaa muiden aistien rentoutua.

Musiikin teko ei ole helppoa. Kappaleita voidaan hioa vuosikausia. Kappalejärjestyksiä mietitään ahdistukseen asti, sanoituksista puhumattakaan. Siksi musiikille, ja eritoten albumeille, pitäisi antaa niiden ansaitsema aika. Musiikin positiivisista vaikutuksista emme ala jauhamaan. Sitä on tutkittu ja näytöt annettu.

Yritämme siis kertoa ihmisille artisteista, albumeista ja kappaleista, jotka mielestämme kannattaisi kuunnella. Yritämme kertoa myös sen, miksi ne kannattaisi kuunnella. Toivomme, että moni antaisi ehdotuksillemme mahdollisuuden tai löytäisi edes yhden levyn tai artistin, jota jatkossa voi kuunnella. Ja jottei ihan mentäisi aidan matalimmilta osilta yli, niin totta kai kirjoitamme myös englanniksi. Antakaa nyt jo anteeksi omat kielelliset puutteemme, sitä tässä juuri yritetään kehittää.

Ausculton kirjoittajina kerromme omissa osioissamme, mistä kukakin kirjoittaa, mutta alla lyhyt kuvailu kiinnostuksen nostamiseksi.

”Yritän pureutua metallin synkempään, ilkeämpään ja raskaampaan puoleen. Mielialan nopeista vaihteluista johtuen levylautasen tarjonta vaihtelee soturimetallista synkimpään, mustaan kuolonmetalliin tai mustaan metalliin, joten tämä mies on täysi arvoitus.” – Miikka-Tuomas

”Musiikkia olen kuunnellut laidasta laitaan. Viime vuoden aikana noin tuhat albumia. Suosituksia muilta, eri aikakausilta, muista listoista, eniten myyneistä, kulttijulkaisuista jne. Jazzista noiseen ja rapista teknoon, jopa iskelmää ja klassista. Vaikka moni luulee, että olen metallimies, oma luonnehdinta olisi enemmänkin musiikkimies. Joten pian alkavalta listaltani löytyy muutakin kuin metallia.” – Tomi

”Omana tarkoituksenani on koota kattaus itselleni merkityksellisistä albumeista ja artisteista 70-luvun alkupuolelta pitkälle 2010-luvulle saakka. Erityinen missio on katsella levyjä kokonaisuuksina, kuten kirjoja tai elokuvia lähestyttäessä. Pyrin myös lähestymään populäärimusiikin ns. “valoisaa puolta” myös sen eri suunnista: seassa on suomalaista ja ulkomaalaista sekä rokkia ja poppia eri muodoissaan.” – Atso

Tällainen on käsikirjoitus. Hyppää mukaan katsomaan millainen näytelmä siitä syntyy!