Categories
Musa-Tastingit

MUSA-TASTING XV: 1001-albumi – F-kirjaimella alkavat artistit

15:nnessä Musa-Tastiginssa kuunneltiin “1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” -kirjasta listan F-kirjaimella alkavia artisteja. Sieltä kuunneltiin jäsen T:n mielestä 10 parasta biisiä. Tuo lista on seuraavanlainen.

Firehose – Fromohio
The Flaming Lips – The Soft Bulletin
Fishbone – Truth and Soul
Frank Black – Teenager of the Year
Fugees – The Score
Fleetwood Mac – Tusk
Fun Lovin’ Criminals – Come Find Yourself
Peter Frampton – Frampton Comes Alive!
Frankie Goes to Hollywood – Welcome to the Pleasuredome
Foo Fighters – Foo Fighters
Fats Domino – This Is Fats
Faith No More – A Real Thing
Fleet Foxes – Fleet Foxes
The Flaming Lips – Yoshimi Battles the Pink Robots
Fleetwood Mac – Rumours
Aretha Franklin – I Never Loved a Man (The Way I Love You)
Fatboy Slim – You’ve Come a long way Baby
Flying Burrito Brothers – Gilded Palace of Sin
Franz Ferninand – Franz Ferninand
Fugazi – Repeater
The Fall – Live at the Witch Trials
The Fall – This Nation’s Saving Grace
Fever Ray – Fever Ray
Aretha Franklin – Lady Soul
The Fall – The Infotainment Scan
Faces – A Nod Is As Good As a Wink… to a Blind Horse
Flamin’ Groovies – Teenage Head
Marianne Faithfull – Broken English
Ella Fitzgerald – Ella Sings Gershwin
Faust – Faust IV
Fairport Convention – Unhalfbricking
Fairport Convention – Liege and Lief
Funkadelic – Maggot Brain
Fatboy Slim – Better Living Through Chemistry
Funkadelic – One Nation Under a Groove

OSALLISTUJAT
T: Ausculton jäsen T ja illan isäntä.
Y: Ausculton jäsen Yyte. Oulusta ja Torniosta (vähän myös Uumajasta ja aamulla kohden Rovaniemeä.
Dapza : Joensuulainen musiikin kuluttaja ja harrastajamuusikko.
J: Espoossa asuva joensuulaistunut turkulainen.

10. Foo Fighters – Exhausted (1995)

Foo Fightersin ensimmäinen single. Se oli valmis jo ennen Kurtin kuolemaa. Myös Kurt piti siitä, mutta olisi halunnut tehdä siihen omat sanat. Dave nauhoittikin kappaleesta version Krist Novoselicin kanssa Nirvanan vielä raahustaessa maan päällä. Lopulta Foo Fightersin ensimmäiselle albumille viimeiseksi biisiksi päätyneelle albumille Grogl teki kaiken itse. Myös bassot. Kyllähän tämä paikkansa 1001-albumia listalla ansaitsee. Foo Fighters on aika merkittävä, A:lle ja J:lle varmasti merkittävämpi kuin itse Nirvana.

T: Monelle tämä suriseva kitara voi olla kammotus. Minulle se on oikein toimiva elementti. Minua yleensä häiritsee enemmän mainstream-säröt. Jos särössä on hiukan fjongaa, niin toimii mulle paremmin. Eli mieluummin häiriintynyt kuin häiritsemätön. Ja varsinkin loppupään kohta, jossa kappaleessa soi vain kitara.

Y: Tää on mulle vieraampi yhtye, kuten ysärimusa pääasiassa. Aluksi epäilin kuulokkeideni toimivuutta säröilyn johdosta. No laulupuoli kutakuinkin miellyttävää soundeiltaan, mutta itse musa sellaista tasaista menoa – eteni mutta hieman särmättömästi.

Dapza: Pörinäkitara kuuluu tähän estetiikkaan, mutta koko biisin kattavana on hiukan rasittava. Hieman ennen 2:00 ja 3:00 tuleva tukevampi kitarariffi hieman pelastaa yleisilmeeltään flegmaattista (mikä lienee myös tätä estetiikkaa) menoa. Positiivista, että loppua kohti hieman piristyi.

J: Arvasin tänään kuulevani Foo Fightersiä. Sitä sain. Ei mikään ihan suosikkibändi itselleni, vaikka kyllä täysin ymmärrän mikä tässä väkeen vetoaa. Jotenkin hiukan junnaavaa alkuun, loppua kohti meno koheni.

RAADIN ARVIO
T: 7,18
Y: 6,72
Dapza: 6
J: 7

9. fIREHOSE – Understanding (1989)

Firehose eii kuulosta sitten pätkääkään kasaribändiltä, mutta sitä se vahvasti on. Tämä on fromohio-albumin varmasti helpoin kappale. Siitä voi löytää pikkuisen Eppu-vaikutteita. Punkista se on tämäkin bändi lähtenyt. Tämän bändin historia ei suomalaisittain ole massiivinen, mutta hyvin erilaista musiikkia tämä on kaikkeen muuhun kasarikamaan nähden.

Y: Helppoa kuunneltavaa, mutta mahtuisikohan minun 1001 – listalleni? Kappale sisälsi pieniä koukkuja, mutta sen verran pieniä, että kiinni jääminen jää vielä toiseen kertaan. Leppoisaa musaa taustoittamaan päiväaskareita.

T: En ollut kuullutkaan bändistä ennen 1001-listaa. Ei ollut mitään tietoa, millaista on luvassa. Tätä kappaletta huomasin kuitenkin hyräileväni kuuntelun jälkeen. Jollain tapaa tässä on vahva fiilis. Laulajan ääni riittää kyllä, voisi livenä riittää vielä paremmin.

J: Leppoisa fiilis. Rumpali pääsi nautiskelemaan filleineen ihan koko rahan edestä. Mulle ihan uusi tuttavuus koko bändi.

Dapza: Ennalta täysin tuntematon orkesteri. Voin hyvin kuvitella mielessäni baarin nurkkaan soittamaan ja hiukan kengänkärkiä tuijottamaan.

T: Kengänkärkimusiikkia ei loppulevy ole nähnytkään. Se on enemmän punkkia.

Dapza: Ja tämän sitten valitsit?!

T: En oo sellaisen helpon punkin ystävä. Tai iloisen.

RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 6,56
Dapza: 7
J: 7,2

8. Fleetwood Mac – Go Your Own Way (1977)

Jäsen A Rumoursia ajoittain hehkuttaa. Sen teko ei tainnut olla kovinkaan helppo. Bändin jäsenet eivät tulleet kovin hyvin toimeen keskenään ja huumeetkin sotkivat tekoa. Vaikka perusolemus on iloinen, on sanomassa kuitenkin sellaista piilo- tai melko suoraakin kettuilua. Go Your Own Way oli Fleetwood Macin ensimmäinen top10-sinkku Jenkeissä. Rumours kuuluu ehdottomasti 1001-listalle. Musiikki ei välttämättä itsessään ole niin omaperäistä, mutta tuotanto on valtavan taitavaa.

Y: Mie aina mietin, kummasta Fleetwood Macista pidän enemmän. No välillä aina toisesta ja sitten toisesta. Tämä toinenkin on tehnyt parempiakin biisejä. Tässä on kaikki hitin perusainekset kunnossa kertseineen ja välisoittoineen, mutta parempaankin pystyivät. Tää oli musaa ruotsalaisuuteni ajalta.

T: Johan tästä kuulee ihan ensi sekunneilta, että aika taitava bändi on kyseessä. Ja lopulta tätäkin tulee hyräiltyä, vaikkei melodia muka jää mieleen. On tuossa varmaan joku hetki miksailtukin.

Dapza: Kun Jäsen T tuon tuotannon nosti esipuheessa esille, niin eroaahan tämä kahdesta ensimmäisestä aika radikaalisti siltä osin. Kertsi on puhdasta AOR:ää, joten ei ihme, että rapakon takanakin on menestystä tullut.

J: No nyt. Aika hyvää biisiä saa tänään tulla vielä vastaan, jos meinaa tämän pätkiä. Timanttinen kipale kaikkinensa. Kaikki tässä toimii.

T: ei tämä kuitenkaan sillä tavalla ole minun musiikkia. En tosin poiskaan käännä, jos soi.

RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 7,38
Dapza: 7,5
J: 9

7. Fleet Foxes – Tiger Mountain Peasant Song (2008)

Fleet Foxes oli jonkinasteinen ilmiö 2008. Sen folk-vaikutteet olivat ajalle ominaisia, mutta Fleet Foxes oli niitä sen paremmin tehneitä bändejä. Debyyttialbumi myi aivan valtavasti ja oli muutenkin kriitikoiden suosiossa. Tässä kappaleessa on melodian puolella jotain hyvin hienoa. Fleet Foxesin rinnalle nostaisin kyllä myös Midlaken tästä genrestä, mutta menee tämäkin.

J: Fleet Foxes on sellaista osastoa mitä tulee kuunneltua, mutta ei vaan sitten jostain syystä lähde kuitenkaan. Kauniisti soi, mutta sittenkin liian unettavaa jatkuvaan kuunteluun.

Dapza: Alku alkoi maistua jo liian nätiltä ja sievältä, mikä tuppaa minua enemmän ärsyttämään kuin miellyttämään. Tulihan siihen lauluun sitten hieman särmääkin. Tuohon olisi akkarin lisäksi kaivannut biisin edetessä muitakin elementtejä – edes hienokseltaan. Aika pyöreä oli tuo akkarisoundikin – ja tummahko.

T: Kuuluu tuohon genreen olla surullinen ja huolissaan kaikesta.

Y: Herkästi etenevä kappale. Akustisen kitaroinnin kylkeen erinomaista laulutaiteilua. Mie niinku tykkäsin.

T: Tämä oli tätä aikakautta, jossa tehtiin 60-70-lukujen musiikkia uusin keinoin. Lopulta melko lyhyt vaihe oli sekin, kun tällainen oli pinnalla. Laadukasta laulua ja ei ihan perinteisiä sointukulkuja. Laulumelodiaan on nähty hiukan vaivaa. Se jotenkin tuntuu olevan harvinaista nykyään. 

RAADIN ARVIO
T: 7,26
Y: 8,12
Dapza: 6,5
J: 6,8

6. Aretha Franklin – I Never Loved A Man (The Way I Love You) (1967)

Arethan äänen tuntee kaikki ja Respect olisi ollut jotenkin liian ilmiselvä kappale tälle listalle. Tykkään tästä enemmän. Varsinkin sen mainion Rhodes-riffin takia, joka on muuten ihan mainittu uraauurtavaksi. Arethan äänihän on ihan kohtuulinen tässäkin. Aretha kuuluu listalle. En tosin ole niin perillä, että osaisin sanoa onko se oikea albumi juuri tämä, mutta ääni on joka tapauksessa sama.

T: Kyllä niin perhanan hyvästi murisee tuo Rhodes ja Arethan ääni. Tuon kun olisi livenä kuullut jossain. Olisi voinut mennä kylmät väreetkin jossain kohtaa. Tämän soidessa otetaan baarissa se viimeinen viski ykkösellä alas ja lähdetään ilman naista sateeseen.

J: Onhan se nyt vaan hienoa kuunneltavaa kun joku osaa oikeasti laulaa. Tuskin sekään ketään haittaa, että torvet soi ja homma rullaa.

Dapza: Ensimmäinen ennalta tuttu kappale, mikä hyvän biisin kohdalla saattaa nostaa pistemäärää enemmän kuin pitäisi. Rhodes sähköpianon soundi on yksi lemppareistani kosketinsoitinosastolta. Siksi tässä hieman harmittaa liika reverb. Zibale rullasi hyvin eteenpäin ja mittaakin oli sopivasti – ehkä jopa liiankin lyhyt.

Y: Aretha on yksi F-listan ja muutoinkin yksi kaikkein taitavimmista äänenkäytäjistä, kuten tästäkin kappaleesta huomaa. Mutta itse kappale oli hieman vaisu. Vaisu siis Arethan parhaimpiin verrattuna.

Dapza: Hyvä tarkennos.

RAADIN ARVIO
T: 7,34
Y: 8,8
Dapza: 8,2
J: 7,5

5. Faith No More – Surprise! You’re Dead! (1989)

Faiht No More syntyi minulle silloin, kun Patton liittyi bändiin. Tämä kappale on huvittanut aina. Se on ollut bändin kitaristi Jim Martinin sävellys jo 1970-luvulta, mutta tehtiin FNM-biisiksi vasta myöhemmin. Hyvin faithnomoremaista crossover-metallia. The Real Thing kuuluu 1001-listalle, mutta niin sinne menisi myös pari muuta FNM-albumia.

Y: Minä ajattelin, jotta Coke-musaa (the Real Thing). Tämähän oli kuitenkin jotain muuta – räpättävää metallisaundia, joten jäsen T saattoi, jopa ennalta aavistaa aatokseni tästä. Ei arki- eikä viikonloppukuunteluun.

Dapza: Melko erilainen soundimaailma edellisiin verrattuna. Uskottavaa. Mukavaa riffittelyä. Tultiin iloisesti meikäläisittäin tutulle tontille. Tykkäsin. Tämä on sellaisia biisejä, joita pitää kerätä talteen niitä hetkiä varten, kun tarttee herätä ja nostaa fiilistä.

J: Kieli poskessa tehtyä paalutusmusiikkia, mikäpä siinä.

T: En minä tästäkään kappaleena niin äärettömästi perusta, mutta tämäkin on niitä biisejä, joiden kertosäe soi koko loppupäivän päässä. Myös nostalgiakerroin on kohtuullisen kova. Minusta kappaleen tunnelma kuvastaa sen nimeä aika hyvin. Patton on parhaimmillaan melko maaginen äänenkäyttäjä.

RAADIN ARVIO
T: 7,28
Y: 5,48
Dapza: 8,7
J: 7,5

4. Faith No More- Zombie Eaters (1989)

Toinen samasta laarista. Faith No More on minun teini-ikäni ja varhaisaikuisuuteni musiikkia. Se on bändi, joka on toisina päivinä aivan hirveää kuunneltavaa ja toisina sitten maailman parasta. Zombie Eaters alkaa hyvin kauniista ja jatkuu hiukan raskaammin. Tällaisista kosketinsoitinkuluista koostuu omatkin taustat ja varmasti on Roddy Bottumin soitannot siihen vaikuttaneet.

J: Kappale kasvaa hienosti edetessään. Askelpituus kasvaa matkan taittuessa. Aika paljon kaikenlaista ujutettu yhteen kappaleeseen. Ehkä jopa liikaakin? No, kova biisi yhtä kaikki.

Y: Kappas solistihan osaa laulaakin. Verrattuna edelliseen akkarialkuun tähän juuri kaipasinkin lisäpotkua – alku oli niin eteerisen utuinen. Tosin ehdin jo pelätä, ettei sitä tulisikaan, kun tovin otti aikaa. Jäin kuitenkin vielä kaipaamaan yhtä astetta svengaavampaa vaihdetta loppuun.

Dapza: PItääkin ottaa Faith No More taas kuunteluun. Alku oli biisin parasta. Toiveilin, jotta jatko ei olisi ollut niin ko. bändille ominainen.

T: Tuo on kuitenkin Pattonin kauden ekalta levyltä, että tuollaista se on. Nykyisellään nuo kontrastit soundimaailmassa alkaa maistua minullekin vähän jyrkiltä. Vanhaksi tulee.

Dapza: Noin isoista eroista tulee vähän väkisinkin päälle liimatun hienoinen maku. Verrattuna siihen, että biisi kasvaa hieman luonnollisemmin.

RAADIN ARVIO
T: 7,58
Y: 7,26
Dapza: 8,9
J: 7,7

3. Fatboy Slim – Right Here Right Now (1999)

Jyrki!-aika ja lukio. Fatboy Slim oli aikanaan melko kova juttu. Parikymmentä vuotta jälkeenpäin voi kyllä hyvällä syyllä kysyä, että miten sitä tällainen on tullut kenenkään mieleen tehdä. Legendaarista tässä on video, mutta on se hieno myös tämän perusmelodia. Tämä You’ve Come a Long Way, Baby on ehdottomasti albuminakin sen ajan kuva.

T: I’m #1 so why try harder? Hieno paita. Miltä teistä tuntuu tämä musiikki. Minulle kun se on tullut juuri siihen musiikin suurkuunteluvaiheen alkuun? Mun on vaikea kuunnella tuota neutraalisti, kun se on se lukio ja koulupaska ja se lopulta siisti tunnelma, kun siellä ei tarvi olla.

Dapza: Fatboy Slimiä osasin odottaakin tähän iltaan tuon alun listan nähtyäni. Minulle Rockafeller Skank toimii paremmin, mutta ihan ok tämäkin. Yksittäisinä biiseinä kuunneltavia, mutta enpä tiedä, mikä fiilis olisi kuunnella koko levy läpi yhdeltä istumalta.

J: Kova! Tämän kappaleen tunnistaisi unissaankin. Fatboy Slim on jotenkin niin omaa aikakauttaan, että tulee ihan Molli-Ollia ikävä.

Y: Tää oli vokaalisoinnistaan hieno äänimailma kappale, johon en videota kaivannutkaan. Silmät kiinni ja antaa mielikuvituksen värittää mielen maailmaa.

RAADIN ARVIO
T: 7,82
Y: 7,04
Dapza: 7,1
J: 8,5

2. Funkadelic – Maggot Brain (1971)

Jotenkin kovin vaikea on mieltää, että vuodelta 1971 tulisi yksi kaikkien aikojen kitarasooloista. Funkadelicin Maggot Brain kuitenkin sellainen on. Kappale syntyi, kun Eddie Hazelin käskettiin soittaa niin kuin olisi juuri kuullut, että hänen äitinsä on kuollut. Puolessa välissä kappaletta hänelle kerrotaan, ettei näin olekaan, vaan uutinen oli väärä. Eddie Hazel oli aikamoinen kitaristi hänkin. Valitettavasti alkoholi ja huumeet vei miehen melko aikaisin. Hautajaisissa soitettiin Maggot Brain.

Y: Pakko oli jo laittaa silmät kiinni, jotta voisi aistia kunnolla molemmat kuulokekanavat. Nyt oli akustisen ja sähköisen saundimaaliman kontrastit kohdillaan. Uskomattoman alkuvoimaista kitarointia Eddieltä, mutta pari viimeistä minuuttia leikkaisin tästä pois.

Dapza: Tuli muuten kylmät väreet ihan ensimmäisestä lead-kitaran äänestä!!!! Melko tuskaistahan tuo ensimmäinen viisi minuuttia oli. Välittyi ainakin minulle. Ilon tai helpotuksen tunnetta on vaikeampi tuoda esille – ainakin kuulostamatta naivilta. Tarinaan peilaten jälkipuoliskosta on välillä tulkittavissa ärtymystä väärästä uutisesta, mutta muuten jälkipuoliskon tunne jää jälkeen ensimmäiselle viidelle minuutille.

J: Soul Captain Bandin sanoin: ”Hypnoosiin, sä vaivut hypnoosiin”. Vaivuin transsiin ja ilmeisesti hyvällä tavalla. Ihmeen vähän häiritsi kuunnella näin törkeän pitkää kappaletta.

T: Tuosta on pirun vaikea sanoa mitään. On tuohon aikakauteen helvetin hienoa kitarointia, soundillisestikin

tulee mieleen joku Jeff Beck tai suomalaisista Timo Kämäräinen. Samasta sävelestä löytyy melko monta väriä. Muistan kun joskus 2000 sain ”kaikkien aikojen 100 parasta kitarasooloa”-listan jostain netistä. Tuota biisiä ei saanut ladattua mistään. Sit, kun kuulin sen joskus 10 vuotta sitten ekan kerran, niin olin että mitä helvettiä!?!

RAADIN ARVIO
T: 8,21
Y: 8,13
Dapza: 9
J: 8

 

1.The Fugees – Ready or Not (1996)

Ja taas ollaan siellä Jyrki!-ajassa. Fugees oli silloin jotenkin eiei-juttu. Näin myöhemmällä iällä siitäKIN on oppinut pitämään. Onhan Wyclef Jean ja Lauryn Hill jotain musiikin saralla saavuttaneetkin. Kappale perustuu Enyan biisiin ja hän olikin haastamassa Fugeesin oikeuteen, kunnes kuuli kappaleen itse ja huomasi, ettei se ole gangsta-rappia. Fugees on itsekin ollut sitä mieltä, että olisi olisi ollut ihan oikein haastaa heidät oikeuteen. Videokin vaikuttaa melko arvokkaalta tuohon aikakauteen verraten.

T: On tuossa oltu ytimessä silloin. Minulle vieläkin uppoaa.

Y: Hmm, enpä päässyt ylittämään ysiä tällä kertaa. Tähän en vaan pääse sisälle. Muutamasta hyvästä lauluäänteestä huolimatta minun makuuni löysä ja vetämätön.

Dapza: Aikoinaan, kun tätä biisiä tai levyä kuuntelin, niin tykästyin Lauryn Hillin ääneen. En ollut tuolloinkaan puhelaulun suurin ystävä ja ärsytykseen asti toistettiin tätä pälätystä ja väliin sitten nätti melodiapätkä naisen laulamana (vrt. Dido ja Eminem ja ties kuinka moni muu). Tätä biisiä on sen musikaalisuuden vuoksi jaksanut kestää.

T: Ymmärrän, löysä ja vetämätön kuuluu tuohon aikaan.

J: Paluu meikäläisen musadiggailujen juurille jollain tapaa. Näitä tuli kuunneltua aikanaan ja paljon. Wyclif Jeanin ja Lauryn Hillin soolojakin tuli sitten tämän seuraksesta pakostakin kuunneltua lisäksi. Lauryn Hill on huikea.

RAADIN ARVIO
T: 8,29
Y: 6,63
Dapza: 7,4
J: 9,1

TASTINGIN KOKONAISTULOKSET
1. Funkadelic – Maggot Brain                                             8,34
2. Aretha Franklin – I’ve never loved a Man (Like i love u) 7,96
3. Faith No More – Zombie Eaters                                    7,86
4. Fugees – Ready or Not                                                   7,86
5. Fleetwood Mac – Go Your Own Way                             7,79
6. Fatboy Slim – Right Here, Right Now                             7,61
7. Faith No More – Surprise! You’re Dead!                         7,28
8. Fleet Foxes – Tiger Mountain Peasant Song                    7,17
9. Firehose – Understanding                                               7,01
10. Foo Fighters – Exhausted                                                6,73

Categories
Musa-Tastingit

MUSA-TASTING XI: 1001-albumi – E-kirjaimella alkavat artistit

11:nnessä Musa-Tastiginssa kuunneltiin “1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” -kirjasta listan E-kirjaimella alkavia artisteja. Sieltä kuunneltiin jäsen T:n mielestä 10 parasta biisiä. Tuo lista on seuraavanlainen.

Electric Light Orchestra – Out of Blue
Eminem – Slim Shady LP
Eminem – The Marshall Mathers LP
Missy ”Misdemeanor” Elliott – Supa Dupa Fly
Elastica – Elastica
Brian Eno – Another Green World
Laura Nyro – Eli and the Thirteenth Confession
Missy Elliott – Under Construction
Ramblin’ Jack Elliott – Jack Takes the Floor
Einstürzende Neubauten – Kollaps
Eels – Beautiful Freak
Emerson, Lake & Palmer – Pictures at an Exhibition
The Everly Brothers – A Date With the Everly Borthers
The Electric Prunes – I Had to Much t Dream (Last Night)
Everything but the Girl – Idlewild
Elbow – The Seldom Seen Kid
Brian Eno & David Byrne – My Life in the Bush of Ghosts
Everything but the Girl – Walking Wounded
Eagles – Eagles
Eurythmics – Sweet Dreams (Are Made of This)
Brian Eno – Before and After Science
Steve Earle – Guitar Town
Echo & The Bunnymen – Porcupine
Joe Ely – Honky Tonk Masquerade
Echo & The Bunnymen – Crocodiles
Brian Eno – Here Come the Warm Jets
Eagles – Hotel California
Echo & The Bunnymen – Ocean Rain
Earth, Wind & Fire – That’s the Way of the World
Emerson, Lake & Palmer – Tarkus
Bill Evans – Sunday at the Village Vanguard
Duke Ellington Ellington – at Newport (Live)
Brian Eno – Ambient 1: Music for Airports

OSALLISTUJAT

T: Ausculton jäsen T ja illan isäntä. Odottelen iloliemin huomista Helsingin reissua.
Y: Ausculton jäsen Yyte. Oulusta ja Torniosta (vähän myös Uumajasta ja aamulla kohden Rovaniemeä.
A: Ausculton jäsen A.
R : Harrastelijamuusikko.
S: Toivotaan yleiseen säätämiseen sopivaa musaa.

10. Eagles – Tryin’ (1972)

Eagles ei ihan suosikkeja ole, vaikka onkin jokusen levyn myynyt. Eaglesin debyytillä on muun muassa Take it Easy, mutta ei se oikein lähde. Kantrirock bändin fanittaminen on niin vaikea laji. Tryinissä on sentään meininkiä ja komea soolokin. Varsinkin siihen nähden, että sen sävelsi ja lauloi bändin basisti Randy Meisner.

T: Helppoa Amerikan autorokkia. Sopisi siihen eiliseen Me kaksi ja Irene -elokuvaan.

Y: Ei parasta Eaglesia, hieman peruskauraa. Kitara kyllä soi, mutta ei jaksa nostaa sfääreihin. Olen kuunnellut kyllä albumin ”joitain” kertoja, mutta en edes muistanut kappaletta.

R: Eaglesin biiseistä hyvä siinä mielessä, ettei ole jatkuvaa stemmalaulua. Tänä päivänä soundimielessä kuunnellen miellyttävää rouheutta mukana. Biisinä aika mitäänsanomaton.

S: Hmh. Olisin toivonu soivan pidempäänkin.

A: Ihan perus-Eaglesiä. En osaa ärsyyntyä mutta en rakastukaan. Harmoniat ja melodiat miellyttävät kyllä aina.

Raadin arvio:

T: 6,94
Y: 6,72
A: 7,25
R: 6,8
S: 5,7


9. Earth, Wind & Fire – Shining Star (1975)

Earth, Wind & Firessa on laatumuusikoita, mutta ei sekään musiikkina aina jaksa hivellä. Listalla on That’s the way of the world -albumi, joka on oikeastaan soundtrack eräälle elokuvalle. Kitaristeille tämä on mainiota kuunneltavaa. Eikä unohtaa voi Verdine Whiten bassoa.

R: Intron jälkeen odotin parempaa. Kertistä muistui mieleen, että olenhan tämän aiemminkin kuullut. Instrumentaaliosuudet parasta. Säkeistö sitä kauheinta perusfunkkia. Vaikka funkista tykkäänkin, niin valitettavan paljon on tätä osastoa, jossa ei ole riittävästi FUNKkia.

Y: Kohtuullinen, mutta ei myöskään ÖrttiVintin mestariteoksia. Hyvin tuotettu, mutta ei oikein funkkaa.

A: Groove. EWF:ssä on tällaiseen musiikkiin elementit kyllä kohdallaan: koko perusbändi sekä, ah, puhaltimet. Laulantasuorituksiin tulee harvoin tässä bändissä niin kiinnitettyä edes huomiota, mutta nyt otti korvaan hyvin.

S: Sävellyksenä hyvin average, mutta hyvin rullaili.

T: Kai näillä parempiakin levyjä on? Mentäiskö tässä sitten bassoriffien takia näin.

Raadin arvio:

T: 7,02
Y: 7,12
A: 7,3
R: 6,5
S: 6,1


8. Eels – Novocaine for the Soul (1996)

Eels kulkee kyllä aikansa aalloissa. Tämä maistuu sen verran ysikuudelta, että ihan tulee hyvä mieli. Suomessa bändistä ei niin paljon kuulu, mutta viime vuonna bändi teki ihan menestyneenkin levyn. Novocaine for the Soul nousi Briteissä jopa TOP-kymppiin. Video on saanut ideansa Maija Poppasesta.

A: Mietin soimaan lähtiessä, että mikä tässä ”ysikuudelta” maistuu. Kun komppi lähti, niin tajusin. Kuulostaa syksymusiikilta. En oikein tiedä, oliko tämä parempi vai huonompi kuin nuo edelliset, mutta mielenkiintoisempi.

R: Tuntematon suuruus minulle ennalta. Vähän nuo naivistiset kilkutukset häiritsivät (tekotaiteellisena). Ysäri on monelta osin mennyt minulta aikanaan ohi – eikä nähtävästi aivan turhaan.

Y: Häiriötekijlistään huolimatta kappaleen peruselementti aika simppeli. Ja nuo kilkuttimet, breikit etc. lähinnä efektikikkailua.

T: Tämä on kyllä niin ysikutosta kun olla ja voi. Saatan etäisesti muistaa tämän jopa sieltä 1996-vuodelta ja Jyrkistä

S: Joo tää on mulle tuttua. Käytännössä taitaa olla niin yhden miehen visiota ku bändi voi olla. Synkkien tekstien mies. Mutta tässä tapauksessa tuoreempi tuotanto on parempaa.

Raadin arvio:

T: 7,06
Y: 6,34
A: 7,7
R: 6,3
S: 6,6

7. Elbow – One Day Like This (2008)

Coldplay-aikana vähän jalkoihin jäänyt bändi, vaikka esiintyikin Lontoon olympialaisten päättäjäisissä. Tämä kappale nousi sen jälkeen TOP40-listalle Briteissä ja piti bändin hetken aikaa näkvyillä. Hieno jousisovitus, eikä niin pöllömpi sävellyskään. Tältäkin bändiltä tuli levy viime vuonna.

R: Aluksi jouset kuulostivat mukavalta, mutta kun ne jatkuivat läpi biisin, niin niihin alkoi jo kyllästyä. Sunnuntaiaamupäivän musaa. Hieman tasapaksuhko ja ehdottomasti liian pitkä tässä muodossaan. Tämän mittaisissa biiseissä kaipaa sitä loppunostatusta tavalla tai toisella.

Y: Kappaleeseen olisi riittänyt kevyempikin tuotanto laulua tukemaan. Nyt sinänsä erinomaisen kelpo suoritus hieman hukkuu tuohon taustamassaan.

T: Kyllä tämän jossain olympialaisten päättäjäisissä voi kuulla, mutta tämä tarvii ne highlightsit sinne taustalle pyörimään

S: Joo tämä on hyvinkin tuttu ja tarkastettu ruisrockissa 2011. Oli sillon vuoden levynä monessa listauksessa. Livenä hyväntuulista ja hyvällä tavalla maailmoja syleilevää tunnelmointia

A: Mukava lauluääni ja ihan helposti kulkeva sävellys. Vähän sellainen Coldplayn perisynti, että venyy ja odottaa kasvamistaan, muttei sitten lähde kuitenkaan. Mietin samaa kuin edellä puhujat, että olisiko tuota sinällään pätevää jousihommaa voinut tehdä vähän vähemmänkin.

Raadin arvio:

T: 7,26
Y: 7,44
A: 6,9
R: 6,4
S: 7,6

6. Eminem – The Real Slim Shady (2000)

Vihasin tätä kappaletta aidosti vuonna 2000. Bänditreeneissä (tyylinä progemetalli) soitin kiusallani synariffiä ja rumpalillamme oli mennä hermo. Ei se kuitenkaan niin huono voinut olla, sillä se on 14:nneksi eniten myynyt kappale Briteissä 2000-luvulla. Siellä on kuitenkin joku muukin kohtuullinen kappale. Sanat ovat rohkeat. Ei ole ihme, että musiikki sai huomiota osakseen. Taisi jonkun oikeuscasenkin saada.

S: Ihan mukava oli kuunnella pitkästä aikaa. Kaikkiaan erittäin taidokasta ja tasokasta räppiä. Muutti tuota maailmaa kerrasta eikä syyttä. Nokkahuilusta lisäpisteet. En nyt tiedä pidänkö biisistä, mutta tärkee biisi monella tapaa.

R: Räppi. Kyllähän Eminemiltä flow sujuu ei siinä mitään. Kun en yleensäkään biiseissä sanoituksiin kiinnitä huomiota, niin eipä ole tämä sitten meikäläisen leipälaji. Tätä ei Dido ole pelastamassa kuten Stanissa. Tylsä.

T: Listalle kuuluu ehdottomasti. Tämä ei mene musikaalisuuden perinteisen käsityksen mukaan. Tämä on niin ärsyttävä, että tämä on ennemmin hyvä kuin huono

Y: Elektroluuppi, joka ei ole kuuskymppisen makuun. Käskytyksestä huolimatta pysyin pötkölläni.

A: Minullahan tähän liittyy tavallaan vähän sellaista nostalgiaakin. Vaikka ei itse kuunnellut yhtään, niin ei tältä voinut välttyä. Tästä on T:n kanssa puhuttukin syksyn mittaan, että Eminemin uskaltaa nykyään sanoa kuulostavan hyvältä usealtakin osin. Ei ole viime vuosikymmeninä ollut sellaista musiikintekijää, joka olisi sitä maailmaa enemmän muuttanut kuin tämä herra. Nostan soittolistalle.

Raadin arvio:

T: 7,27
Y: 5,78
A: 8,1
R: 2,9
S: 7,2


5. Bill Evans – Alice in Wonderland (1961)

Liisa Ihmemaassa on kohtuullinen sävellys. Se on Sammy Fainin teos Disneyn samannimiseen elokuvaan vuonna 1951. Siitä teki Billie Evans jazz-version noin 10 vuotta myöhemmin. Siitä tuli eräänlainen jazz standardi. Bill oli valitettavasti melkoisen perso huumeiden perään ja kuoli niiden aiheuttamiin terveysongelmiin 51-vuotiaana.

https://www.youtube.com/watch?v=ywGRnFjOaxI

Y: Leppoista sunnuntaiaamun kahvimusiikista /perjantai-illan pubinurkasta valokeilaan.  Osaavia muusikoita, mutta välissä hieman nippelisoitantaa.

R: Olen sormin soitetun pystybasson soundin hyvä ystävä. Siitä heti plussapiste. Jo tuolla reilusti alle 18-kesäisenä kiusasin itseäni lainaamalla Lieksan kirjastosta jazz-äänitteitä, jotka toisaalta ärsyttivät, mutta toisaalta niissä taas jokin kiehtoi. Nyt sitten varmaan 10-15 viimeisimmän vuoden aikana varmaan suurin osa musasta, mitä kuuntelen, on jazzia, fuusiota ja siihen suuntaan kallellaan olevaa musaa. Kuunneltavana oleva zipale edusti aika tyylipuhdasta pianojazzia. Tuon ajan strereokuva äänitteissä on myös mukava. Meikäläisen korvaan tähän mennessä illan paras.

S: Kyllä oli komee veto basistilta. Tällä muuten onnistu tämä säätäminen tässä ympärillä parhaiten. Lähti jo take 2 soimaan tosta

A: Se vei mennessään. Hyvvää jatsia. Se kontrabassovälike oli ehkä vähän turhan pitkä minun makuun, kun tuo piano rullaili noin mainiosti. Ei tullut ähkyä kuitenkaan missään vaiheessa.

T: Minä tykkään näistä juuri tällaisina jumitusbiiseinä tai jos pitää esim. venytellä.

Raadin arvio:

T: 7,34
Y: 7,55
A: 8,5
R: 7,7
S: 8,3


4. Brian Eno & David Byrne – Mea Culpa (1981)

Brian Eno se vasta kumma ukko onkin. On musiikkia lentokentille ja elokuviin ja ties minkälaista kilkutusta. Ihan ei selkeintä ole tämäkään, mutta minuun uppoaa. Se on tehty Talking Headsin David Byrnen kanssa. Kaikki My Life in the Bush of Ghosts -albumin kappaleet on sämplätty jostain radio-ohjelmasta. Tämä kyseinen vuodelta 1971. Soittajan ja poliitikon keskustelua.

T: olikohan Brian Eno-Jukolassa?

R: Tämä ajaa samaa asiaa kuin drum’n’bass -meininki. Töitä tehdessä voi hyvin laittaa taustalle soimaan. Saa jalan hieman vippasemaan ja peittää häiriöäänet. Ilman rumpuja olisi aika vaikeaa kuunneltavaa. Olikohan tuo lyömäsoitinkomppikin sämplätty?

S: Onko tämä muuten teemalevy?

T: Tämä lasketaan kaiketi kaikkien aikojen ensimmäiseksi sample-albumiksi. Eno on ainakin ollut rohkea. Ihan se tuollakin perusteella listalle kuuluu. Enoa ei ole ennen 1001-listaa tullut kuunnelut yhtään.

Y: Eno kyllä kuului omituisten otusten kerhoon. Tässäkin melkoinen sekamelska sikin sokin heitettyä tavaraa, mutta kuitenkin paketti onkin kasassa. Upea kokonaisuus.

A: Alkuun vaikutti haastavammalta kuin sitten lopulta olikaan. Aivan hyvä rytmi ja syke. Odotin ehkä tältä tekijäkaksikolta enemmän vivahteita.

Raadin arvio:

T: 7,35
Y: 8,36
A: 7
R: 7,1
S: 7

3. Eagles – Hotel California (1976)

Eaglesin tunnetuin teos. Ainakin Suomessa. Sen sävelsi kitaristi Felder ja sovitti kaksikko Frey-Henley. Helppoja ukkoja kaikki. Hemmetin hyvä soolohan tässä on, ja tavallaan aika hyvät sanatkin. Hotel California menestyi sen verran hyvin, että sai Grammyn vuonna 1978. Kaikkihan tämän tietää, kuunnellaan mieluummin.

Y: Mie ossaan jo ulkoa… Felderin sävellys, Henleyn laulu ja Walshin / Felderin tuplakitarointi. Upposi alle kakskymppiseen lukiolaiseen täysillä ja on kyllä kestänyt kuuntelua puhkikulumatta nelisenkymmentä vuotta. Yksi niistä bändeistä, jonka jokainen albumi on cd:nä hyllyssäni.

R: Ajattelin ensin, että tämä on jo niiiiiiin kuultu. Mutta onhan tämä komeata soitantaa ja laulua. Luureilla kuunnellen tuo nykivä bassolinja tuli hyvin esille ja tykkäsin kyllä.

T: Käytännössä tuo on sellainen, jota en radiosta kuuntele. Mutta ei se kerran vuodessa ole niin huono. Tämä laulu on vähän riipivä… sPienenä ärsytti kun Novalla aina katkasivat ennen sooloa…

A: Olihan tässä välillä vaihe, että tämän vain skippasi kun jostain kuuli. Nyt kun on parin viime vuoden aikana kuunnellut ja vähän perehtynyt bändiin ja biisiin, niin on ryhtynyt pohtimaan, että onkohan tämä ihan kympin biisi. Tänään kyllä odotin lopun sooloja entistä enemmän. Olkoon hahmoista mitä mieltä vain, niin on tuo outro mainio. Ja se, että siihen mennään säkeistöstä eikä kertosäkeestä. Annan tälle 9,4. History of Eagles-dokkarisuositus kaikille taas kerran, by the way.

R: Olikohan siinä selitetty jopa hieman tuota sanoitusta tai sen syntyä? Muistelen ihan äskettäin töllöstä moisen nähneeni.

T: Minullahan keväällä tyttö 6v sanoi, että ”laitapa isi tämä mun soittolistalle” kun radiosta kuuli, että ei tämä ihan paska voi olla.

S: Nimenomaan koko perheen musiikkia. Ei mitään tajunnanräjäyttävää tai groundbreakingia vaan laadukasta ja siistiä musaa alusta loppuun

Raadin arvio:

T: 7,36
Y: 9,13
A: 9,4
R: 8,8
S: 7,9


2. Eminem feat. Dido – Stan (2000)

Stan on rap-musiikin virstanpylväs. Se soi jossain vaiheessa niin paljon, että jokainen aikalainen on jollain tapaa sillä kyllästetty. 213 miljoonaa YouTube-katselijaa kertoo kyllä aika paljon. Kappaleella vierailee Dido, joka vierailun jälkeen löi rajusti läpi myös soolourallaan. Stan teki Eminemistä vielä suuremman. Se oli vihainen, mutta kaunis kappale.

R: Olikohan tämä ensimmäisiä isoja räpätyksiä joissa feattaa joku mimmi laulamassa nättiä melodiaa. Nythän näitä on kuultu kyllästymiseen asti myös kotimaamme genren edustajien toteuttamina. Ihan jännä yksityiskohta tuo kynää kuvaava soundi. Kyllä tämä minulle toimii kertaluokkaa paremmin kuin tastingissa aiemmin kuultu Eminem

Y: Ihan kohtuu hyvä lyhytleffa, jossa kohtuullinen tausta ja pätkittäin melodista laulua.

T: Mainio on bassokuvio ja Dido on kyllä hyvä. Tämäkin vähän soi yli silloin aikanaan… Olin vielä hierojakurssilla, niin kuulin ihan helvetin monesti päivässä tämän. Kun sitä on 18 vuotta vältellyt, niin nythän se taas menee.

A: Ei ole tätä tullut ajatuksella kuunneltua koskaan. Eihän tältä voinut silloin välttyä aikanaan, muttei jäänyt mieleen muuta kuin tunnelma ja Didon melodia. On melkoiset sanat.

S: Tämä räpin myymisen kaava on tuttu. Ensin laitetaan pari rajumpaa biisiä kehiin ja sitten annetaan herkistelyllä yleisölle kuva siitä, että kaiken takana onkin ajatteleva ihminen ja rankka tarina. Noooh. Ihan tämä toimii ja Didokin nykyään, vaikka silloin en tykännyt.

T: Tuota räpin myymisen kaavaa vaan ei tainnut juuri ennen Eminemiä olla tuossa mittakaavassa, sitten sitä on yritetty toistaa satoja kertoja.

S: Ei niin ja siksi Eminem onkin varsin merkittävä.

Raadin arvio:

T: 7,58
Y: 6,94
A: 8,6
R: 5,8
S: 7,6


1. Eurythmics – Sweet Dreams (Are Made of This) (1983)

Niin ollaan ykkösessä. Pahoittelut jäsen A:lle. Sitä alkaa pelottaa.Tässä insproi kylmä syntikkamaailma ja vakuuttava laulusuoritus. Se nousi ilmestyessään Briteissä kakkoseksi ja Jenkeissä jopa kärkeen. Annie on lopulta aika hyvä laulaja. Eikä Stewartin Davidiakaan voi oikein jättää pois laskuista. Tämä duo oli syntikkapopin ehdotonta kärkeä.

A: Kiitos T. Tämä on harvinaisen vastenmielinen kappale itselleni. Ihan TOP-kympissä ehdottomasti, jopa -viitosessa. Rummut 80-luvun karmeammalta puolelta, syntikat hiertävät sekä soundeillaan että soitollaan ja laulutkin jäävät lähtötelineisiin. Jotenkin tämä tulee niin vastakarvaan, että ihan itseäkin kummastuttaa.

R: Eurythmics on minulle näistä kasarisynapoppiporukoista se, jota vieläkin pystyy kuuntelemaan. Tästä tulee mieleen toinen synaduo; Yazoo.

T: Minusta tämä on pirullisen kova. Olen käsittänyt, että Annie sai tuosta synariffistä painajaisia eikä aluksi oikein suostunut kappaletta työstämään. Sitten sen sanoitusta kai vaihdettiin ja tällainen tuli. Synasoundi on mulle se juttu tuossa. Tiesin jo alkujaan, että tämä harvalle uppoaa.

S: Mielenkiintonen toi biisin tarina. Kovan riitelyn jälkeen sävelletty. Yhtä kertosäettä koko biisi.

Y: Mitäs sitä alussa todettiin… Tältäkin Lennox Stewart -parivaljakolta löytyy kovempaakin kamaa. Tuotanto ok, laulu ok, soitanta ok, mutta silti perusmaku junnaava. Tässä kappaleessa Lennox ei vaan saanut käyttää kuin pienen osan kapasiteetistaan.

R: Näissä biiseissä lienee se ongelma, että ne eivät oikein lähde lentoon. Se jalan alle menevä groove puuttuu.

Raadin arvio:

T: 9,17
Y: 7,3
A: 4
R: 8,3
S: 7,5

TASTING-RAADIN TOP10
1. Eagles – Hotel California                                                           8,52
2. Bill Evans- Alice in Wonderland                                            7,88
3. Brian Eno & David Byrne – Mea Culpa                                 7,36
4. Eminem – Stan                                                                         7,30
5. Eurythmics – Sweet Dreams (Are Made of This)                 7,25
6. Elbow – One Day Like This                                                      7,12
7. Earth, Wind & Fire – Shining Star                                          6,81
8. Eels – Novocaine for the soul                                                 6,80
9. Eagles – Tryin’                                                                           6,68
10. Eminem – The Real Slim Shady                                            6,25

Categories
Yleinen

”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” – B:lla alkavat artistit.

”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” on Robert Dimeryn toimittama musiikkikirja, josta B:llä alkavat artistit kahlasin läpi. Vastaan tuli monenlaista levyä, niin hyviä, keskivertoja kuin sysihuonojakin. Tässä pieni tiivistelmä levyistä, sekä mielestäni parhaista biiseistä niillä. Parhaat biisit löytyvät soittolistasta tekstin lopussa.

JOKAISEN PITÄISI TÄMÄ LEVY OMISTAA!

1. Buckley, Jeff – Grace (1994, alternative rock)
“Myös laulajan traagisella kohtalolla puolittain ratsastava levy. Tällä kertaa se laulaja oli tosiaankin taitava.”

NÄMÄ LEVYT VOI KUUNNELLA USEASTI

2. Bowie, David – Rise & Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972, glam rock)
“Hyvä teos varmasti aikanaan. Oikeastaan vain Starman pomppaa biisinä ylös.”

3. Björk – Debut (1993, electronic pop)
“Muutama hullun kova biisi ja sitten sellaista björkmäistä taidekilkuttelua.”

4. Black Sabbath – Black Sabbath (1970, heavy metal)
“Huojuntaa laadussa ja sävellyksissä, jopa soitossa, mutta on tällä myös hetkensä.”

5. Black Sabbath – Paranoid (1970, heavy metal)
“Tässä on eniten Black Sabbathia. Ehkä johtuu noista hiteistä.”

6. Blood, Sweat & Tears – Blood, Sweat & Tears (1968, rock)
“Tuttuja sävelkulkuja big band-hengessä ja hyvällä groovella. Oikein hyvää meininkiä. Autoon sopivaa.”

7. Björk – Vespertine (2001, electronica)
“Eteeristä huttua, ei niin hyvä kuin aiemmat.”

8. Beck – Sea Change (2002, alternative rock)
“rauhallista ja kaunista, jopa pearl jam tyyppistä maalailua. Beckiä parhaimmillaan.”

9. Brubeck, Dave – Time Out (1959, cool jazz)
“Hyvää perusjazzia, alkupää jopa huippua. ”

10. Big Brother & the Holding Company – Cheap Thrills (1968, blues rock)
“Kyllä Janisin ääni oli maineensa veroinen, ihan äänen takia tämä täällä kannattaa olla.”

11. Bon Jovi – Slippery When Wet (1986, hard rock)
“tukkarockin kulmakiviä, mutta alkupuolen jälkeen lähinnä kylmänväreitä herättävää tekokovaa hempeilyä.”

12. Black Crowes – Shake Your Money Maker (1990, southern rock)
“Hyvää etelän bluesrockia. Mukavaa mätkettä.”

13. Beck – Guero (2005, alternative rock)
“Jännittäviä ja ehdottoman omaperäisiä kitarariffejä. ”

14. Basie, Count – The Atomic Mr. Basie (1958, swing)
“Vanhaa big-band-jazzia. meininkiä. Oikein mukavaa.”

15. Bee Gees – Odessa (1969, pop)
“Korkealta laulettu konseptialbumi, joka ehkä vaatisi tarkkaa sanojen seuraamista.”

16. Buena Vista Social Club – Buena Vista Social Club (1997, son cubano)
“Hieno tarina. Juuri sitä kuubalaista musiikkia, mitä sen kuuluukin olla. Tälle on paikkansa.”

17. Boston – Boston (1976, hard rock)
“AOR-musiikkia ennen kuin se oli AOR-musiikkia. Aivan hyvää peruskauraa.”

NÄMÄ ALBUMIT KANNATTAA AINAKIN KERRAN KUUNNELLA

18. Baez, Joan – Joan Baez (1960, folk)
“Kantaaottavaa nainen ja kitara-laulantaa. Hetkittäinen menee syvällekin, sillä Joan osaa laulaa.”

19. Beatles – Abbey Road (1969, rock)
“Legenda. Vähän sekava kuitenkin.”

20. Beta Band – Heroes to Zeros (2004, electronic)
“Kummallista musiikkia. Hirvittävän tavallista, mutta ei kuitenkaan. On niin outo, että voi olla, että paikka täällä on oikeus ja kohtuus.”

21. Bad Company – Bad Company (1974, hard rock)
“Perusrockia.”

22. Booker T & the MGs – Green Onions (1962, r&B)
“Alkukantaista urkumusiikkia. Blues-henki huokuu ja sikari tuoksuu. Teemailtoihin taustalle.”

23. Boards of Canada – Music Has the Right to Children (1998, electronica)
“Omalla laillaan legendaarinen kilkutusbändi. Vähän soundit ovat vanhahkot, mutta on tämä varmasti uranuurtaja tällä alalla.”

24. Black Sabbath – Vol 4 (1972, heavy metal)
“Epätasainen albumi legendaarisilla kansilla. Muutama hämmentävän huonosti soitettu kohta.”

25. Beck, Jeff – Truth (1968, blues rock)
“Vanhaa rokkia, ihan aikansa mukaista.”

26. Buckley, Tim – Goodbye & Hello (1967, folk rock)
”Tunteellista ja vakuuttavaa laulutyötä ja mahtipontisia sävellyksiä.”

27. Björk – Medúlla (2004, vocal)
“Äänenkäyttöä parhaimmillaan, mutta biiseinä toki aika epäselkoja. ”

28. Beta Band – Hot Shots II (2001, electronic)
“Helpompaa Radioheadia, myös vähän keskinkertaisempaa. Ei ihan kanna albumimittaa asti.”

29. Beastie Boys – Ill Communication (1994, hip hop)
“Legenda, muta pidemmän päälle rasittava.”

30. Blur – Blur (1997, indie rock)
“Semittäistä brittirokkia. Joku tässä on vain niin angstia. Ei jaksa enää.”

31. Blue Nile – A Walk Across the Rooftops (1984, sophisti-pop)
“Kasarimeininkiä aika rauhallisella otteella. Ei pahakaan.”

32. Bees – Sunshine Hit Me(2002, indie rock)
“Erikoista musiikkia. Zero 7 tulee jotenkin mieleen. Sellaista chillailua ska-otteella. Hyvin rauhallista.”

33. Blue Cheer – Vincebus Eruptum (1968, psychedelic rock)
“Osittain rasittavaa esi-stoneria. On siellä hyvääkin ja paikan listalla tavallaan ymmärtää.”

34. Big Black – Atomizer (1986, noise rock)
“Raastavaa punkia. Aika höyryvetoinen tunnelma. Ei ihan onnetonta. Huonot soundit.”

35. Big Star – Third (1978, power pop)
“Liian pitkä levyllinen kantrirokkia. Tai jotain sellaista helppoa. Vähän liian helppoa.”

36. Belle & Sebastian – If You’re Feeling Sinister (1996, chamber pop)
“Liian iloista ja siloista indiepoppia. Varmaan tyylissään maailman kärkeä, mutta tylsää on.”

37. Beatles – Beatles (1968, rock)
“Myös legenda. En ole vielä sisäistänyt”

38. Beatles – Sgt Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967, rock)
”Kappaleina ei minun makuuni, mutta kunnianhimoisuudessaan tärkeä levy.”

39. The Band – The Band (1969, roots rock)
”Aika rasittavalla laululla varustettua musiikkia.”

40. Bowie, David – Low (1977, art rock)
” B-puolen Ambientia voisi kuunnella levyllisen. Eikä tämä läpeensä kehno ole muutenkaan.”

41. Buffalo Springfield – Again (1967, psychedelic rock)
“Tylsää kantripohjaista rokkia. Ei pelasta Young ja Stillskään tätä. Tylsää on. Ei voi mitään.”

42. Bonnie Prince Billy – I See a Darkness (1999, indie rock)
“Sellaista tasapaksua akustista indie-folkia. Tällaisia bändejä on arviolta miljoonia.”

43. Beastie Boys – Licensed to Ill (1986, rap rock)
“Oivaltavia lainailuja rocklegendoista, mutta osa biiseistä on aikamoisen rasittavia.”

44. The Byrds – The Notorious Byrd Brothers (1968, psychedelic rock)
“Parempaa ja vauhdikkaampaa Byrdsiä. Ehkä Crosbyn poislähtö teki vain hyvää.”

45. Black, Frank – Teenager of the Year (1994, alternative rock)
“Vähän liian pitkä albumillinen sekavasti koostettua punk pop rockia. Hyviäkin paloja on.”

46. Beau Brummels – Triangle (1967, folk rock)
“Psykedelian ja hyvän välimaastossa pyörivää aikansa musiikkia. Kyllä tämä varmaan paikkansa listalla ansaitsee.”

47. Banhart, Devendra – Rejoicing in the Hands (2004, indie folk)
“Folkia. Outoa.”

48. Brel, Jacques – Olympia ’64 (1967, chanson)
“Ranskalaisen musiikin perikuva. Live-levytys ei soundeiltaan ole parasta, mutta onhan tuossa yritystä.”

49. Blur – Modern Life is Rubbish (1993, britpop)
“Brittirokkia, perus-sellaista. Keskinkertaista ollut minulle aina. Muutamia hyviäkin riffejä on.”

50. Big Star – # 1 Record (1972, power pop)
“Kantrimaista rockia. Ei ihan hirvittävää, mutta hivenen tylsähköä kyllä.”

51. Baker, Anita – Rapture (1986, quiet storm)
“Kunnon kasarisiirappia.”

52. Bush, Kate – The Sensual World (1989, art rock)
“Sitä samaa nauhattoman basson säestyksellä. Leijumista jossain eteerisissä maailmoissa.”

53. Beatles – Rubber Soul (1965, folk rock)
“Tämäkään ei ole sävellystyön merkkiteos. Liian monta rallattelua. Ei eleanorerigbyjä.”

54. Beatles – Revolver (1966, rock)
“Legendaarista rockia. Muutamia hyviä sävellyksiä, muutama psykedelian prototyyppi ja paljon turhaa.”

55. Bee Gees – Trafalgar (1971, soft rock)
“Hienoja jousisovituksia, vaatisi ehkä tarkempaa tutustumista. Ehdottomasti levy joka listalle kuuluu.”

56. Brown, James – Live at the Apollo (1963, soul)
“Ei oikeastaan ollut sitä mitä odotin. Rauhallista ja hiljaista. On varmasti parempiakin levytyksiä tältä mieheltä.”

57. Bush, Kate – Hounds of Love (1985, art pop)
“Folk-fantasialauleskelua. Enemmän sitä, mistä Bush tunnetaan. Himpun epätasapainoinen vain.”

58. Beck – Odelay (1996, alternative rock)
“Aikamoisen sekavaa kilkutusta ja laahausta. Ei niin hyvä kuin guero.”

59. Bad Brains – I Against I (1986, hardcore punk)
“HC-punk-kaahausta. Eihän tähän pysty.”

60. Basement Jaxx – Remedy (1999, house)
“Liian vanhaa Jaxxia.”

61. Burman, Rahul Dev – Shalimar (1975, soundtrack)
“Bolliwood-elokuvan soundtrack. Miltä lie ajalta? Tarvitsisi sen elokuvan taustalle. Varmasti siihen sopii hyvin.”

62. Beatles – A Hard Day’s Night (1964, rock)
“Pikkusen liian Beatlesiä. Liian vanha soundi. Hyviä sävellyksiä osin, mutta liikaa rillumareitä.”

63. Burning Spear – Marcus Garvey (1975, reggae)
“Jotain alkukanta-reggaeta. Ihan jees. Reggaeksi.”

64. Badly Drawn Boy – Hour of Bewilderbeast (2000, indie folk)
“Folkia. Ei jaksa.”

65. Byrds – Fifth Dimension (1966, folk rock)
“Kantrirokkia. Mainstreamia mulle, mutta aikanaan varmaan ollut jotenkin uraauurtavaa.”

66. Beach Boys – Today! (1965, orchestrated rock)
“Beach boys-höttö jatkuu. Muutamia hyviä pätkiä, mutta onhan tämä aika yksinkertaista.”

67. Byrds – Mr. Tambourine Man (1965, folk)
“Ei huippua kokonaan, mutta pari hyvää sävellystä.”

68. Bowie, David – Aladdin Sane (1973, glam rock)
“progressiivisillä jazz-pianoilla siivitettyä erikoispoppirokkia. Muutama hyvä pätkä, mutta happoista on.”

69. Blondie – Parallel Lines (1978, pop rock)
“Pop rockia naislaululla. Muutama radiohitti ja loppu peruskamaa. Äänessä on aikamoista kantrisävyä.”

70. Bush, Kate – Dreaming, the (1982, art rock)
“Äänenkäytöllä kikkailua. Ei montakaan klassikkosävellystä. Mutta jopa karjuntaa sisältävää naislaulua.”

71. Bowie, David – ‘Heroes’ (1977, art rock)
“Kasarisoundia ennen kasikytlukua. Pahan kuuloisia soundeja, outoja kitarajuttuja ja pari hyvää instrumentaalia.”

72. Belle & Sebastian – Tigermilk (1996, indie pop)
“Samaa tylsähköä, vähän liian iloista musiikkia. En tiedä miksei sytytä. Liian helppoa.”

73. Burke, Solomon – Rock ‘n’ Soul (1964, R&B )
“Soulin alkuajoissa ollaan. Vähän liian imelää minun makuun. Hidasta blues-soulia.”

74. Bowie, David – Hunky Dory (1971, glam rock)
“Eipä paljon mistään kotoisin ilman Life in Marsia. ”

75. Beastie Boys – Paul’s Boutique (1989, alternative hip hop)
“Ei niin hyvä kuin Licensed to Ill. Liian rasittavaa räppiä rasittavilla äänillä ja hyvin itseään toistavalla räp-melodialla.”

NÄIHIN ÄLÄ KOSKE!

76. Bragg, Billy & Wilco – Mermaid Avenue (1998, folk rock)
“Kantria ja folkia. Wilco pelastaa paljon Braggin karmaisevalta ääneltä. Aika tylsää joka tapauksessa.”

77. Band – Music from Big Pink (1968, americana)
“Ei vaan iske tämä laulu.”

78. Bowie, David – Station to Station (1976, art rock)
“70-luvun lopun ihmepoppia. Liian vähän nyansseja, monotonista ja kummaa. Tässäkin levyssä on kuitenkin yksi helmi.”

79. Beach Boys – Pet Sounds (1966, progressive pop)
“Surffendaalia. Turhan kaukaa historiasta minulle.”

80. Buckley, Tim – Greetings from LA (1972, funk)
“Taidepläjäys. Ihmeellistä scat-soolottelua ja sekoilevia sävellyksiä. Hajanainen teos.”

81. Badu, Erykah – Mama’s Gun (2000, neo soul)
“kammottavaa R&B:tä”

82. Buzzcocks – Another Music in a Different Kitchen (1978, punk rock)
“Alkupunkia. Osittain jopa kuunneltavaa. Rasittavaakin mahtuu joukkoon.”

83. Beatles – With the… (1963, rock and roll)
“Ei kovinkaan ihmeellinen albumi. Kopiokappaleita, eikä mitään järkevää linjaa.”

84. Ben, Jorge – África Brasil (1976, world music)
“Oikeastaan sellaista maailmanmusiikkia, jota ei jaksa pitkään kuunnella. Taustalla menee, mutta tällaista on tehty niin paljon, ettei aiheuta erikoisia värähdyksiä.”

85. Blur – Parklife (1994, britpop)
“Alku lähtee lupaavasti, mutta sitten se lopahtaa aika raskassoutuiseksi ja häiritseväksi brittirockiksi. Joku ei Blurissa vaan kanna riittävän pitkälle.”

86. Buckley, Tim – Happy Sad (1969, folk jazz)
“Keskinkertaista länkötystä. Hyvin 70’s. “

87. The Boo Radleys – Giant Steps (1993, psychedelic pop)
“Ja taas on keskinkertaista brittipoppia. Tylsää on. Taitaa kuitenkin olla kirjoittajan lempilapsi.”

88. Bowie, David – Young Americans (1975, blue-eyed soul)
“Tylsää poppia. Ei jumankauta, että tylsää. ”

89. Bragg, Billy – Talking with the Taxman About Poetry (1986, rock)
“Rasittavantyyppistä irkkufolkkia huonolla laululla ja pitkäveteisillä poliittisilla kannanotoilla.”

90. Beach Boys – Surf’s Up (1971, progressive pop)
“Sitä samaa lainelautailua.”

91. Bukem, LTJ – Logical Progression (1996, electronic)
”Vanhaa ja todella vanhan kuuloista elektronista tanssimusiikkia. Baskeri vinoon ja keltaset lasit päähän. Ei helvetti”.

92. Bauhaus – Mask (1981, gothic rock)
“Kamottavaa ölötystä. Musiikki ei periaatteessa ole täysin kamalaaa, mutta laulu on.”

93. Barrett, Syd – Madcap Laughs (1970, psychedelic folk)
“Kamala.”

94. Black Flag – Damaged (1981, hardcore punk)
“Raastavaa ja hirvittävää punkia, jossa on kyllä temponvaihtelupuolella jotain omaperäistäkin. Soundit vaan ovat niin paskat. Legenda, mutta ei tämä musiikkina kummoista ole.”

95. The Byrds – Sweetheart of the Rodeo (1968, country rock)
“Niin perinteistä kantria että hirvittää ja meinaa solmiokivi mennä kurkkuun. Hyi helevetti!”

96. Butthole Surfers – Locust Abortion Technician (1987, hardcore punk)
“Olipa hirveää äänisaastetta. Älkää testatko. ”

97. Birthday Party – Junkyard (1982, post-punk)
“Hirvittävää paskaa, laulo Nick Cave tai ei. Ihan persettä mölinää.”

98. B52s – B52s (1979, new-wave)
”On tämä oikeasti lähes kamalinta mitä voi olla.”

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/2O775vD7Imk2cDdZFjIq1X

Categories
Yleinen

”1001 Albums You Must Hear Before You Die” – Artists that began with A.”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” – A:lla alkavat artistit.

”1001 Albums You Must Hear Before You Die ” is music book delivered by Robert Dimery. I listened the artist which begans A or numbers. There’s a variety of records. Good, medium and totally awful. Here’s a little summary of the albums:
NO REASON TO LISTEN
44. Afrika Bambaataa & the Soul Sonic Force – Planet Rock: The Album (1986)
– USA
– Hip hop
– Toomio’s list #898.

“ Just a dreadful rap from the 80’s. Sounds like shit and boring. Only for the purists.”

43. 13th Floor Elevators – The Psychedelic sounds of 13th Floor Elevators (1966)
– USA
– Psychedelic Rock
– Toomio’s list #891.

“ Truly horrific psychedelia. I don’t believe that mushrooms of this time achieved so horrific conditions.”

42. Arrested Deveploment – 3 Years, 5 Months & 2 Days in the Life of… (1992)
– USA
– Alternative Hip Hop
– Toomio’s list #889.

“I guess this should be one of these gangsta-rap ancestor, yes. But this is no worth of listening. Maybe this is something so primal, that this must be taken over. Maybe not, though.”

“Third album of 2Pac, rapper glorified by the death, is no different than any other. Sure, pretty good rap sound, but not in any way musically magnificent.”

40. Adam & the Ants – King of the Wild Frontier (1980)
– UK
– Post-Punk
– Toomio’s list #884.

“Such a punk from 80’s which has never hit me. I don’t understand why it should be. That is howling, mid-tempo and non-musical.”

39. Christina Aguilera – Stripped (2002)
– USA
– R&B, Pop
– Toomio’s list #881.

“This woman hasn’t ever got me high. It’s even strange that this album is so appreciated. It’s in fact very dull and far too long.”

38. The Associates – Sulk (1981)
– Skotlanti
– Art pop, synth pop
– Toomio’s list #877.

“Art pop in the 1980s is so stoned and cold, that it doesn’t get in. It doesn’t touch, and it doesn’t make sense. It reminds me of shoulder pads and neon colors. ”

37. The Avalanches – Since I Left You (2000)
– Australia
– Dance
– Toomio’s list #874.

“Combination of 60’s funk and dance music of millenium. There was considerable clicking, and a little unbalanced sound. Far too long album.”

36. Ryan Adams – Gold (2001)
– USA
– Rock, alternative country
– Toomio’s list #871.

The archetype of the American boredom. This is so innocent and flawless. The first song is yes. And again, a thousand-song album.”

35. Aerosmith – Rocks (1976)
– USA
– Hard Rock
– Toomio’s list #870.

“This band knows how to do so much better songs. Not a very successful entity. A great vocal sound of course, can already be found here too. ”

34. Joan Armatrading – Joan Armatrading (1976)
– UK
– Pop
– Toomio’s list #869.

“Singer-songwriter music in the traces of hippie movement. The vocals has anything wrong with it, the compositions are only slightly tedious. ”

33. Alice Cooper – School’s Out (1972)
– USA
– Hard Rock
– Toomio’s list #867.

“This man’s merits, and the hardest hits are familiar with all, but the albums would need the support. Alice is not so much of a singer than showman.”

32. The Auteurs – New Wave (1993)
– UK
– Alternative Rock
– Toomio’s list #865.

“90’s version of Beatles. However, the level of the compositions is not sufficient in those merit-based. A somewhat loose rock. ”

31. Tori Amos – Little Earthquakes (1992)
– USA
– Alternative Rock
– Toomio’s list #861.

“Early production of a famous art rocker. If you like this woman, you may like this music. She has so many copycats that there’s no uniqueness any more.”

30. Animal Collective – Merriweather Post Pavilion (2009)
– USA
– Synthpop
– Toomio’s list #860.

“Experimental electronic music in some kind of jungle rhythms. Challenging to get a grip. It would take a really obviously a lot of listening. However, no major instant hits. ”

29. 808-state – 808.90 (1989)
– UK
– Electronica
– Toomio’s list #856.

“the band caught Roland’s drum machine name and using it. Surely deserves a place on the list, but the music moves as much in their own time, that it doesn’t currently cope very hard to listen to.”

PRETTY MEDIOCRE

28. 10cc – Sheet Music (1974)
– UK
– Rock
– Toomio’s list #847.

“Basic rock. Today this is boring.The first steps of AOR are taken.”

27. Ryan Adams – Heartbreaker (2000)
– USA
– Country rock
– Toomio’s list #843.

“Mixed by country and rock. Somebody once said that Ryan Adams has everything you hate of Bryan Adams and Country. He’s almost right.”

26. David Ackles – American Gothic (1972)
– USA
– Singer-songwriter
– Toomio’s list #833.

“Such a mixture of Americana and folk, which has too much Americanism.”

25. The Adverts – Crossing the Red Sea with The Adverts (1978)
– UK
– Punk Rock
– Toomio’s list #824.

“The first song promised lot, but in the end didn’t meet expectations so well. May be worth of listening to. ”

24. ABBA – The Visitors (1981)
– Sweden
– Pop
– Toomio’s list #812.

“After all, this band’s skill can be denied. Here is a hint too much 80’s sound. Just fun though. ”

23. Arcade Fire – The Suburbs (2010)
– Canada
– Indie pop
– Toomio’s list #791.

“I do not understand this band’s music. Or I understand, but I don’t understand the attention it received. There’s nothing extraordinary. Not good, not bad.”

22. Arcade Fire – Funeral (2004)
– Canada
– Indie pop
– Toomio’s list #782.

“Just the same words here too. This band’s music I don’t understand. Or I understand, but I don’t understand the attention it received. There’s nothing extraordinary. Not good, not bad faith. ”

21. ABBA – Arrival (1976)
– Sweden
– Pop
– Toomio’s list #776.

“In 1976, this must have been quite an album. The longer it’s not so magical, but listenable. ”

20. ABC – Lexicon of Love (1982)
– UK
– Pop
– Toomio’s list #774.

“Booming 80’s pop in the spirit of A-ha and Modern Talking. Not impossible, maybe a bit unbalanced.”

19. Barry Adamson – Moss Side Story (1989)
– UK
– Instrumental
– Toomio’s list #769.

“Concept album from an imaginary movie. Very special music when you take into account the date of publication.

18. Fiona Apple – Tidal (1996)
– USA
– Alternative Rock
– Toomio’s list #750.

“Suitable sounds of 90’s. However, it is currently quite far from what I bare to listen.”

17. Alice Cooper – Billion Dollar Babies (1973)
– USA
– Hard Rock
– Toomio’s list #735.

“There must be lot of this kind of in the first half of 70’s. Alice probably had the best show. Songs are functional, but not super hits anymore.”

16. American Music Club – California (1988)
– USA
– Indie rock
– Toomio’s list #723.

“American Indie kind of pretty good package. The singer’s fat voice annoying sometimes, but some songs works well.”

15. Barry Adamson – Oedipus Schmoedipus (1996)
– UK
– Instrumental
– Toomio’s list #721.

“Some level of instrumental soup is this too. A bit smoother output than the Moss Side Story. ”

14. The Afghan Whigs – Gentlemen (1993)
– USA
– Alternative Rock
– Toomio’s list #705.

“Band of early ‘90s using shades of Deftones before them. The little brother of Therapy? Album didn’t shock me.”

13. 50 cent – Get Rich, or Die Tryin’ (2003)
– USA
– Gangsta Rap
– Toomio’s list #705.

“After all, 50 Cent’s irritant imago was well identified. Now, 12 years after the album, this doesn’t sounds so awful. However, the album is far too long. ”

YOU CAN LISTEN THESE ONCE

12. Aphex Twin – Selected Ambient Works 85-92 (2003)
– UK
– Ambient Techno
– Toomio’s list #622.

“Aphex Twin has made quite a career, too. That is why this gentleman’s early collection is all well and good to listen. Also gigs are worth to witness, if possible.”

11. Alice in Chains – Dirt (1992)
– USA
– Grunge
– Toomio’s list #619.

“Yes, this record has its moments, but this was not so big deal for me than for the couple years older boys. Slightly unbalanced album. Plenty of hits of course, the genre legends.”

10. Anthrax – Among the Living (1987)
– USA
– Thrash Metal
– Toomio’s list #687.

“As crazy as it is on behalf of my age, I have listened to this album a lot more than the previous Dirt. Thrash metal in the good old way. However, is not so great in today’s meter. Earned a place in the list anyway. ”

9. Air – Moon Safari (1998)
– France
– Electronica
– Toomio’s list #568.

“This band knows how to do relaxing music. This album has something cinematic and reassuring.”

8. Ash – 1977 (1996)
– Northern Ireland
– Punk Rock
– Toomio’s list #549.

“An exciting blend of British pop and punk rock. On the other hand a lot of influences such as Therapy?. The skaters could love this album.”

7. Aerosmith – Toys in the Attic (1975)
– USA
– Hard Rock
– Toomio’s list #511.

“Aerosmith is one of the big rock legends. I don’t know how the things are without voice of Tyler.”

FEEL SAFE TO BUY THIS ALBUM

6. A-ha – Hunting High and Low (1985)
– Norway
– Synth Pop
– Toomio’s list #501.

“Norway is known for a home of darker metal, but this record is particularly impressive example of what is possible in Norway in 1985. Of course, the composers are skilled, but after all, Harket’s voice is quite insane. Listen carefully!”

5. The Allman Brothers Band – At Fillmore East (1971)
– USA
– Southern Rock
– Toomio’s list #404.

“A very authentic stuff. Maybe the live experience was pretty impressive too. Really great atmosphere.”

4. Aerosmith – Pump (1989)
– USA
– Hard Rock
– Toomion listan 380.
”Pretty fun rock with nice compositions. A good rock album.”

3. AC/DC – Highway to Hell (1979)
– Australia
– Hard Rock
– Toomio’s list #356.

“The last album of Bon Scott and indeed appropriate in this list. Music can be boring parts, but who does it better than the AC / DC?”

2. Air – Virgin Suicides (2000)
– France
– Soundtrack
– Toomio’s list #312.

“Film soundtrack in the moods of Yann Tiersen. Feelings are created by mere sounds. You can feel the athmosphere of the film without seen it.”

1. AC/DC – Back in Black (1980)
– Australia
– Hard Rock
– Toomio’s list #222.

“AC/DC’s final breakthrough. And it’s no wonder. Although Brian Johnson didn’t been Bon Scott, there’s not a big difference. Compositions are somewhat subtle nuances. Very good album. You can keep this album in your car.”

https://open.spotify.com/track/5XeMsYb1rWxQL1bUUaZajn”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” on Robert Dimeryn toimittama musiikkikirja, josta A:lla ja numeroilla alkavat artistit kahlasin läpi. Vastaan tuli monenlaista levyä, niin hyviä, keskivertoja kuin sysihuonojakin. Tässä pieni tiivistelmä levyistä, sekä mielestäni parhaista biiseistä niillä:

EI SYYTÄ KUUNNELLA

44. Afrika Bambaataa & the Soul Sonic Force – Planet Rock: The Album (1986)
– USA
– Hip hop
– Toomion listan 898.

“Aivan ankeaa alkuaika-rappia kasikytluvulta. Paskat soundit ja tylsää musaa. Vain puristeille.”

43. 13th Floor Elevators – The Psychedelic sounds of 13th Floor Elevators (1966)
– USA
– Psychedelic Rock
– Toomion listan 891.

Todella kammottavaa psykedeliaa. En usko, että tämän ajan sienillä päästään näin hirvittäviin olotiloihin.”

42. Arrested Deveploment – 3 Years, 5 Months & 2 Days in the Life of… (1992)
– USA
– Alternative Hip Hop
– Toomion listan 889.

“Kai tämä pitäisi jonkin sorttinen gangsta-rapin esi-isä olla, mutta ei tätä kyllä kuunnella jaksa. Ehkä tässä on jotain niin alkukantaista, että tämä pitää haltuun ottaa. Ehkä ei kuitenkaan.”

41. 2pac – Me Against the World (1995)
– USA
– Rap
– Toomion listan 887.

“Ampumiskuoleman glorifioima rappari 2pacin kolmas levy ei ole sen kummempi kuin muutkaan. Toki ihan hyvä rap-soundi, mutta ei musiikillisesti mitenkään mieletöntä tekemistä.”

40. Adam & the Ants – King of the Wild Frontier (1980)
– Englanti
– Post-Punk
– Toomion listan 884.

“Tällainen kasari-punk Ramones-laululla ei ole koskaan lähtenyt. Enkä ymmärrä miksi pitäisi. Sehän on hoilottavaa, keskitempoista ja epämusikaalista.”

39. Christina Aguilera – Stripped (2002)
– USA
– R&B, Pop
– Toomion listan 881.

“Ei ole koskaan tämä nainen saanut syttymään meikäläistä. On jopa outoa, että tämä levy on niin arvostettu. Se on nimittäin tolkuttoman tylsä ja aivan liian pitkä.”

38. The Associates – Sulk (1981)
– Skotlanti
– Art pop, synth pop
– Toomion listan 877.

“Taidepop 1980-luvulla on niin hörhöistä ja kylmää, ettei siitä saa otetta. Se ei kosketa, eikä siinä ole järkeä. Tulee mieleen olkatoppaukset ja neonvärit.”

37. The Avalanches – Since I Left You (2000)
– Australia
– Dance
– Toomion listan 874.

https://open.spotify.com/track/0Hyr2jPRwOQF8pf13n8eB1
https://open.spotify.com/track/0Hyr2jPRwOQF8pf13n8eB1

36. Ryan Adams – Gold (2001)
– USA
– Rock, alternative country
– Toomion listan 871.

“Amerikkalaisen tylsyyden perikuva. On niin viatonta ja virheetöntä, ettei tästä oikein jaksa innostua. Ensimmäinen biisi on menevä kyllä. Ja jälleen tuhannen biisin albumi.”

35. Aerosmith – Rocks (1976)
– USA
– Hard Rock
– Toomion listan 870.

“Tämä bändi osaa tehdä vaan niin paljon parempiakin biisejä. Ei oikein onnistunut kokonaisuus. Hieno laulusoundi toki löytyy jo tältäkin.”

34. Joan Armatrading – Joan Armatrading (1976)
– UK
– Pop
– Toomion listan 869.

“Hippiliikkeen jälkiaalloissa liikkuvaa laulaja-lauluntekijä-musiikkia. Äänessä ei ole mitään vikaa, sävellykset ovat vain hiukan tylsiä.”

33. Alice Cooper – School’s Out (1972)
– USA
– Hard Rock
– Toomion listan 867.

“Tämän miehen meriitit ja kovimmat hitit tuntevat kaikki, mutta albumit kaipaisivat arvatenkin miehen showta tuekseen. Levyltä ei oikein lähde. Eikä Alice kovin kummoinen laulaja ole.”

32. The Auteurs – New Wave (1993)
– UK
– Alternative Rock
– Toomion listan 865.

“Beatlesien 90-luvun versio. Sävellysten taso ei kuitenkaan riitä noihin meriitteihin. Löysähköä rokkia.”

31. Tori Amos – Little Earthquakes (1992)
– USA
– Alternative Rock
– Toomion listan 861.

“Taiderokkarin tai –popparin alkupään tuotantoa. Ken naisesta pitää, niin varmaan myös tästä. Ei ainakaan enää säväytä erilaisuudellaan.”

30. Animal Collective – Merriweather Post Pavilion (2009)
– USA
– Synthpop
– Toomion listan 860.

“Kokeellista elektronista musiikkia jonkinlaisen viidakkorytmin siivittämänä. Haastava saada otetta. Vaatisi ilmeisesti todella paljon kuuntelua. Ei kuitenkaan suuria instant-hittejä.”

29. 808-state – 808.90 (1989)
– UK
– Electronica
– Toomion listan 856.

“Rolandin rumpukoneesta nimensä napannut ja sitä käyttävä bändi varmaan ansaitsee paikkansa listalla, mutta musiikki liikkuu sen verran omassa ajassaan, ettei sitä nykyisellään jaksa kovasti kuunnella.”

MELKO KESKINKERTAISTA

 28. 10cc – Sheet Music (1974)
– UK
– Rock
– Toomion listan 847.

“Perusrockia. Nykyään tylsää. Kai tässä sellaisia AOR:n alkutyyppejä on otettu.”

27. Ryan Adams – Heartbreaker (2000)
– USA
– Country rock
– Toomion listan 843.

“Countryn sekaista rockia. Joku sanoi joskus, että Ryan Adams on kaikki, mitä inhoat Bryan Adamsissa ja countryssa. Ei se kauas heitä.”

26. David Ackles – American Gothic (1972)
– USA
– Singer-songwriter
– Toomion listan 833.

“Jaa-a. Sellaista americanan ja folkin sekoitusta, jossa on sen verta liikaa amerikkalaisuutta, ettei maistu.”

25. The Adverts – Crossing the Red Sea with The Adverts (1978)
– UK
– Punk Rock
– Toomion listan 824.

“Ensimmäinen biisi lupaa punk-levyltä paljon, mutta loppu ei ihan täytä odotuksia. Siinä ja siinä, kannattaako kuunnella.”

24. ABBA – The Visitors (1981)
– Ruotsi
– Pop
– Toomion listan 812.

“Eihän tämän bändin taitoa voi kiistää. Tässä on aavistuksen liikaa kasarisoundia, jotta tämä ylemmäksi nousisi. Ihan hauska kuitenkin.”

23. Arcade Fire – The Suburbs (2010)
– Kanada
– Indie pop
– Toomion listan 791.

“Tämän bändin musiikkia en ymmärrä. Tai ymmärrän, mutta en ymmärrä sen saamaa huomiota. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ei hyvässä, eikä pahassa mielessä.”

22. Arcade Fire – Funeral (2004)
– Kanada
– Indie pop
– Toomion listan 782.

“Ihan samat sanat tähänkin. Tämän bändin musiikkia en ymmärrä. Tai ymmärrän, mutta en ymmärrä sen saamaa huomiota. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Ei hyvässä, eikä pahassa mielessä.”

21. ABBA – Arrival (1976)
– Ruotsi
– Pop
– Toomion listan 776.

“Vuonna 1976 tämän on täytynyt olla melkoinen albumi. Enää se ei niin maaginen ole, mutta ihan kuunneltava.”

20. ABC – Lexicon of Love (1982)
– UK
– Pop
– Toomion listan 774.

“A-han ja Modern Talkingin hengessä jumputtavaa kasaripoppia. Ei ihan mahdoton. Vähän epätasainen albumi kokonaisuutena.”

19. Barry Adamson – Moss Side Story (1989)
– UK
– Instrumental
– Toomion listan 769.

“Konseptialbumillinen elokuvamusiikkia kuvitteelliseen elokuvaan. Hyvin erikoista musiikkia kun ottaa huomioon julkaisuajankohdan.”

18. Fiona Apple – Tidal (1996)
– USA
– Alternative Rock
– Toomion listan 750.

“Omaan aikaansa sopivaa niin soundeiltaan kuin muultakin tuotannoltaan. On kuitenkin tällä hetkellä aika kaukana siitä, mitä jaksaa kuunnella.”

17. Alice Cooper – Billion Dollar Babies (1973)
– USA
– Hard Rock
– Toomion listan 735.

“Tällaista musiikkia tehtiin luultavasti paljon 70-luvun alkupuolella. Alicella vain taisi olla paras show. Kappaleet ovat toimivia, muttei kuitenkaan superhittiainetta enää.”

16. American Music Club – California (1988)
– USA
– Indie rock
– Toomion listan 723.

“Amerikan indietä tavallaan ihan hyvässä paketissa. Laulajan pulskea soundi välillä häiriköi, mutta osa kappaleista toimii.”

15. Barry Adamson – Oedipus Schmoedipus (1996)
– UK
– Instrumental
– Toomion listan 721.

“Jonkinmoista instrumentaalihässäköintiä tämäkin. Vähän tasaisempi tuotos kuin Moss Side Story.”

14. The Afghan Whigs – Gentlemen (1993)
– USA
– Alternative Rock
– Toomion listan 705.

“Deftonesin sävyjä viljelee tämä 90-luvun alun bändi. Pikkuisen on Therapy?:n mausteita joukossa. Albumina ei vaan säväytä.”

13. 50 cent – Get Rich, or Die Tryin’ (2003)
– USA
– Gangsta Rap
– Toomion listan 705.

“Olihan 50 Cent ärsyttävyydessään hyvin tunnistettava. Nyt 12 vuotta levyn jälkeen se ei kuullostakaan enää niin kamalalta. Tosin albumi on aivan liian pitkä.”

KYLLÄ NÄMÄ KERRAN VOI KUUNNELLA

12.Aphex Twin – Selected Ambient Works 85-92 (2003)
– UK
– Ambient Techno
– Toomion listan 622.

“Aikoinaan jopa kukkopojan maineesta kärsinyt Aphex Twin on tehnyt melkoisen uran sekin. Siksi tämä herran alkuaikojen kokoelma on ihan hyvä kuulla. Myös keikka kannattaa käydä todistamassa, jos mahdollista.”

11. Alice in Chains – Dirt (1992)
– USA
– Grunge
– Toomion listan 619.

“Onhan tällä levyllä hetkensä, mutta tämä ei minulle ole niin iso juttu, kuin se pari vuotta vanhemmalle katraalle oli. Hivenen epätasapainoinen levy. Paljon toki genrensä legendojakin.”

10. Anthrax – Among the Living (1987)
– USA
– Thrash Metal
– Toomion listan 687.

“Niin hullua kuin se ikäni puolesta onkin, olen kuunnellut tätä levyä paljon enemmän kuin tuota edellistä Dirtiä. Thrashia vanhan liiton malliin. Ei tämä kuitenkaan niin mieletön ole nykypäivän mittarilla. Paikkansa ansainnut listalla silti.”

9. Air – Moon Safari (1998)
– Ranska
– Electronica
– Toomion listan 568.

“Tämä bändi osaa tehdä rentouttavaa musiikkia. Albumissa on jotain elokuvallista ja rauhoittavaa. Soundimaailmaltaan sellainen, että tietty ihmistyyppi tähän rakastuu.”

8. Ash – 1977 (1996)
– Pohjois-Irlanti
– Punk Rock
– Toomion listan 549.

“Jännä sekoitus brittipoppia ja punk rockia. Toisaalta paljon on vaikutteita esim. Therapy?:lta. Hyvinkin räyhäkäs levyn aloitusbiisi ei ihan kanna loppuun asti, mutta skeittareilla omiaan.”

7. Aerosmith – Toys in the Attic (1975)
– USA
– Hard Rock
– Toomion listan 511.

“Kyllähän Aerosmith rockin legendoihin kuuluu. En tiedä olisiko se sitä, ilman Tylerin ääntä, mutta sillä päästäänkin pitkälle.”

https://open.spotify.com/track/5SZ6zX4rOrEQferfFC2MfP
TURVALLISIN MIELIN VOIT LEVYN OSTAA

6. A-ha – Hunting High and Low (1985)
– Norja
– Synth Pop
– Toomion listan 501.

“Norja on tunnettu tumemman metallin kotina, mutta kyllä tämä levy on erityisen vaikuttava esimerkki mihin siellä on pystytty vuonna 1985. Toki säveltäjät ovat taitavia, mutta onhan Harketin ääni melko mieletön. Kuunnelkaa ehdottomasti!”

5. The Allman Brothers Band – At Fillmore East (1971)
– USA
– Southern Rock
– Toomion listan 404.

“Aikamoisen autenttista kamaa. Lienee myös live-kokemuksena ollut aika vaikuttava. Todella mainio meininki.”

4. Aerosmith – Pump (1989)
– USA
– Hard Rock
– Toomion listan 380.

“Aika hauskaa rockia, jossa on sävellyksellisesti erittäin kovia oivalluksia. Hyvä rock-levy.”

3. AC/DC – Highway to Hell (1979)
– Australia
– Hard Rock
– Toomion listan 356.

“Bon Scottin viimeinen levy ja todellakin tarkoituksenmukaisesti tällä listalla. Musiikki voi osasta olla tylsää, mutta kuka tekee sen paremmin kuin AC/DC? Yritystä on.”

2. Air – Virgin Suicides (2000)
– Ranska
– Soundtrack
– Toomion listan 312.

“Yann Tiersenin tapaan kovaa jälkeä elokuva-soundtrackilta. Tunnelmia luodaan pelkillä äänimaailmoilla. Vaikka ei elokuvaa ole nähnytkään, pääsee hyvin mukaan elokuvan luomaan maailmaan.”

1. AC/DC – Back in Black (1980)
– Australia
– Hard Rock
– Toomion listan 222.

“AC/DC:n lopullisen läpimurron väline. Eikä se ihme ole. Vaikka Brian Johnson ei ihan ole Bon Scott, niin ei paljon puutukaan. Sävellyksissä on hiukan nyansseja. Kova levy. Mielellään pitää autossa vakiosoitossa.”

https://open.spotify.com/track/5XeMsYb1rWxQL1bUUaZajn

Categories
Musa-Tastingit

Musa-Tasting II: ”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” – A:lla alkavien artistien 10 parasta biisiä

”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” on Robert Dimeryn toimittama musiikkikirja, josta A:lla alkavat artistit T on kahlannut läpi. Sieltä T:n mielestä 10 parasta biisiä kuunneltiin ja analysoitiin tuossa pari viikkoa takaperin.

TASTING-OSALLISTUJAT

T – Ausculton jäsen T ja tämän tastingin valmistelija.
A – Ausculton jäsen A.  Ausculton jäsenistä se ”keskitien” kulkija.
S – Kaikkitietävä kuopiolainen. Kaikesta valittaja.
E – Höljäkän Äänittämön nappulanvääntäjä.
J – Etelän ääni valoisalta vyöhykkeeltä. Ilta-auringon laskiessa. En tiedä yhtään mitä sanoisin musasta.
P – Yle Puhe on paras musakanava! (Musatasting-herttuakiinnityksiä jo 2!)

LISTA, JOLTA BIISIT ON VALITTU

10cc – Sheet Music
13th Floor Elevators – The Psychedelic Sounds of the 13th Floor Elevators
2Pac – Me Against the World
50 Cent – Get Rich or Die Tryin’
808 State – 808:90
ABBA – Arrival
ABBA – Visitors
ABC – Lexicon of Love
AC/DC – Back in Black
AC/DC – Highway t Hell
Ackles, David – American Gothic
Adam & the Ants – Kings of the Wild Frontier
Adams, Ryan – Gold
Adams, Ryan – Heartbreaker
Adamson, Barry – Moss Side Story
Adamson, Barry – Oedipus Schmoedipus
Adverts – Crossing the Red Sea with the…
Aerosmith – Pump
Aerosmith – Rocks
Aerosmith – Toys in the Attic
Afghan Whigs – Gentlemen
Afrika Bambaataa & the Soul Sonic Force – Planet Rock: The Album
Aguilera, Christina – Stripped
Aha – Hunting High & Low
Air – Moon Safari
Air – Virgin Suicides: Original Motion Picture Score
Alice Cooper – Billion Dollar Babies
Alice Cooper – School’s Out
Alice in Chains – Dirt
Allman Brothers – At Fillmore East
American Music Club – California
Amos, Tori – Little Earthquakes
Anthrax – Among the Living
Aphex Twin – Selected Ambient Works 85-92
Apple, Fiona – Tidal
Arcade Fire – Funeral
Armatrading, Joan – Joan Armatrading (1st Album)
Arrested Development – 3 Years, 5 Months & 2 Days in the Life of…
Ash – 1977
Associates – Sulk
Auteurs – New Wave
Avalanches – Since I Left You
Animal Collective – Merriweather Post Pavilion
Arcade Fire – The Suburbs

T: Tässä kuunneltujen levyjen lista (yllä). Voitte sitten arvailla mielissänne miltä levyltä mitäkin tulee. Voin kertoa että oli myös paskaa.

S: Uhhh, näyttääpä pahalta…

T: Mulle voi YV:nä laittaa ykkösbiisiarvauksen. voittajalle joku kiva yllätys joskus. Sitten aloitetaan:

10/10. AIR – EMPTY HOUSE (Virgin Suicides Soundtrack -1999)

”Musiikkia elokuvasta Virgin Suicides. Jonka Soundtrackilta tämä tietysti onkin.

Air – Empty House

T: Minua viehättää tässä tällainen uuden ajan Morricone-tunnelma. Koko levy on ihan kuuntelun arvoinen. Elokuvasta ei ole mitään tietoa. Voi olla hiukan irrallinen näin yksittäisenä kappaleena, mutta minä olen instrumentaali- ja mentaalimiehiä.

S: Joo kyllähän tässä selvää leffamusan henkeä on. Sydämenlyöntibasari pelaa aina. Synapuolella on ranskan poitsut varmaan kiinni jossain perinteisissä värkeissä. Mukava olis nähdä se kohtaus, jos tätä jossain kohtauksessa käytetään. Annan tälle 5,5/10.

A: Tykkäsin ihan tunnelmasta. Morricone ja ennenkaikkea se Badalamenti tuli mieleen ja voihan tuossa kuulla kaikuja jopa jostain Pink Floydistakin noissa soundeissa? Arvosanana 7,4/10.

E: Mukavan hämy tunnelma, simppeli melodia eikä ihan ennalta-arvattava sointukuvio. Mike Oldfield tuli mieleen. Mikähän paistinlastasample se soinnunvaihtokihinä oli? Minä vippaan 7/10.

T: Paistinlastasample?! Pakko käyttää hymiö. Arvostelusteikko on 0-10. Minä annan tälle 9/10. Olen kuunnellut aika monta kertaa.

J: Kitaron jalanjäljissä. Samaa genreä. Itse olen myös instrumentaalimiehiä. Menisi jopa suomalaisesta soundtrackistä. Rappurallin vetäisyt olivat kivoja. Jolleki elokuvasäveltäjälle keskikauraa, mut miellyttävää.. Joo tekee mieli kuunnella toistamiseen… ja sen teinkin. 7/10.

P: Aika tunkkanen Twin Peaks. Odotukset Airista korkeet, mutta… 5,5/10.

Tasting-rating: 6,9/10

9/10. BARRY ADAMSON – SWINGING DETECTIVE (Moss Side Story -1989)

”Levy on konseptialbumi ja kertoo murhatarinaa, jota tämä kappale on luotu osaltaan värittämään. Brittiläisen Barry Adamsonin ensimmäiseltä albumilta Moss Side Story kipaletta tarjotaan.”

Barry Adamson – Swinging Detective

S: Jos Pink Pantherista tehtäis Marvel-leffa, niin tää vois soida siinä alussa. Mä kyllä ihan tästä tykkäsin, vaikka en toista kertaa soittaiskaan. Pepe Deluxe käyttää vähän samanlaisia juttuja nykyään. Leffamusa on jotenkin aina ollut mulle hankalaa, kun siinä on vaikee hakee sitä, että mitä sillä itse musiikilla on ajettu takaa. Kyllä multa 6/10 lähtee.

J: Oisin vaihtanu biisiä jos oisin pystyny. Jotenkin ”hohhoijaa, mitäs sitte keksittääs”–tunnelma. Kolme teemaa löysin. voi olla että oli useempikin. mut olivat eri biisejä. Mulla tulee mieleen fonistista Simpsoneiden Lisa. Eli siitä 3/10.

T: Faith No More-tyyppistä rähistelyä tässä on. En tiedä, johtuuko se Adamsonin ulkonäöstä. On aika Pattonin näköinen. Joku tässä on kuitenkin hyvin kaukana vuodesta 1989. Soundien puolesta nimittäin. Usein kun itse jotain musiikkia teen, niin se menee tällaiseksi. Siksipä sen täytyykin olla parasta. Annan jälleen 9/10.

A: Tämä lipesi vähän sellaiseksi maalailuksi, ettei itselle iskenyt läheskään kuten tuo edellinen. Siinä T on kyllä oikeassa että soundit eivät ole ihan sitä vuotta ’89 mitä ensimmäisenä arvelisi. Foni kuulosti ihan kivalta. Annan tälle 4/10.

E: Muutama ihan mukava pätkä, mutta olisi kaivannut enempi vaihtelua. Vähän junnaa paikallaan. Fonin tilalle fuzz-kitara niin soundiltaan olisi ihan 70-luvun Oldfieldia. Ei huono, mutta ei mitenkään innostavakaan. Annan 5/10.

P: Hyvä idea paperilla, mutta toteutus floppas. Iloinen foni ja synkkä aihio… Fonisti oli vähän kuin LaBrie DT:ssä. ”Hei mun tuttu on fonisti, soitetaa sille”. 3.5/10

Tasting-rating: 5,0/10

8/10. THE ALLMAN BROTHERS BAND – STORMY MONDAY (Live at Fillmore East -1971)

”Liu’utaan ajassa vielä kauemmas vuoteen 1971, kun kukaan ei osannut soittaa mitään. Sähkö haisee ja vanhat soittimet. Vanha se on jo tämäkin esitys, mutta alkuperäissävellys on T-Bone Walkerin vuodelta -47. Soitto on pojilla aika kohdillaan.”

The Allman Brothers Band – Stormy Monday

T: Se on just tää, kun ei näillä jätkillä oikein oo sellasta esiintymiskokemusta… Hain tuossa myös paukun viskiä. Sitähän tuo vaatii. Duane kuoli rock-kuoleman. Veljensä vetää vieläkin.

S: Kyllähän tässä oli ihan sellasta oikeeta fiilistä. Mukavasti lähti rullailee tossa 5.10-kohdassa. Laitoin ite T-Bonen version soimaan. Koviksen olonen kaveri. soittohan tässä kyllä kulkee, mutta mitään maatamullistavaa ei tapahdu. hmm hmmm… laulajan soundi oli kyllä nasta. 4/10.

T: Juuri lukee itselläkin ”5.09 eteenpäin”. The Allman Brothers Band on ollut aika lailla kuuntelussa vuodesta 2005 lähtien. 9/10.

J: Blues jamit Espoon, Kuopion, Joensuun tai Längelmäen paikallises alkaa useinmiten tällä biisillä. Saakohan olla soittimen kans täs tastingis? Tai siis ei tällä biisillä ala jamit, vaan tämän jollain variaatiolla. Joo kyllä kitaran syliin ja paukun vaatii tämän kuuntelu. Hienosti vetävät… en ihan näin piimäisen bluesin ystävä oo eli 4/10.

A: Pitänee nyt viimeistään laittaa tämä At Fillmore East-levy soittolistalle. Tästä jo sai jonkinlaisen aavistuksen siitä, että saattaa tuo olla ihan kelpo live-levy… Oma tiivistys olisi, ettei jäänyt mitään mielikuvaa mistä laulettiin, mutta soitto skulasi. Semmoinen 8,3/10.

E: Soundit ja soitto oli jo pikkusen sinnepäin. Kitarasoundista tuli välittömästi mieleen Yliaho, kertoo kyllä ehkä enemmän minun kuuntelutottumuksista kun mistään muusta… Minulta 7/10.

P: Nää on näitä ylipitkiä treenejä, jolloin tehdään jotain musaa painamalla reciä.  Ennen niistä tuli levyjä ja nykyään vaan muistoja… ”Soita hei se mitä sä viimeks soitit…ööö…mikä se oli?”.. Nykyään ei ole uskallusta tehdä levyä tällä tyylillä ku pitäis djentata joka paikas axeäffäxällä… Silvennoinen varmaan kuuntelee tätä lentäes. Jo pelkästään aitoudesta 8/10.

Tasting-rating: 8,1/10

7/10. – AC/DC – BEATING AROUND THE BUSH (Highway to Hell – 1979)

”Sitten pysytään samalla vuosikymmenellä ja otetaan vähän lisää sähköä peleihin. Biisi, jonka riffi on kuulemma pikkuisen lainailtu Fleetwood Macin biisistä ”Oh Well”.”

AC/DC – Beating Around The Bush

T: Eihän se meininkibiisi paljoa tarvi. Kyllä Youngin veljekset on ollu aika kartalla pitkän aikaa. Bon Scott ei tämän jälkeen elänytkään kuin vuoden. Tykkään itse jopa enemmän Scottista kun nykyisestä

S: Toki toki. Joo kyllä Scotti ihan kovis on ollut vetämään. Bändi on ainainen inhokki. Keskinkertasta rokkia, uniikki laulusoundi ei pelasta. En muista tosta äskeisestä mitään, joku puska se oli. Eihän tässä rokkina oo oikein mitään. Ehkä tuon levyn kuitenkin kuunnella voisi. Kyllä minä tämän sillä tavalla ymmärrän, mutta ei tätä musafiilistelyn kautta voi kuunnella. 3/10.

T: Tämä ei ole jumalauta mitenkään keskinkertaista!!! Neljä Ruusua on keskinkertaista rokkia. ei ole levynä kuitenkaan paras AC/DC. 9/10.

E: Huvittavaa rääkymistä… Soitto on kyllä tiukkaa, mutta meikäläisen makuun riittäisi tempoa puolet vähemmän. Napakasta soitosta ja komppikitaran soundista 4/10.

P: Junnut ei vaan tajua. Kun ollaan perusasioiden äärellä niin analysointi turhaa. Yleensä tällöin vaan muistellaan. Kuten sanoin, ei tämä analysointimusaa ole. 9/10.

A: Kyllähän pojat vetää aika helkkarin hyvin. Eikä tuohon tosiaan ihmeitä tarvita. Kitaroiden soundi ja soitto miellyttävät kyllä joka kuulemalla. Eihän tämä ihan kovinta AC/DC:tä ole, mutta hyvää kamaa. 8/10.

J: Joo, Scott on loistava, hiljaiseks vetää. Juurimusiikkia. ”Rummut normaalisti”. Tinnitusmusaa. Perus 8/10.

Tasting-rating: 6,8/10

6/10. – AC/DC – LET ME PUT MY LOVE INTO YOU (Back in Black – 1980)

”Otetaan toinen perään. Back in Blackilta A-puolen päättävä raita. Löytyy myös Filthy Fifteen-listalta.”

AC/DC – Let Me Put My Love Into You

T: Vähän erilaista AC/DC:tä. Tässä on jopa vähän Kissiä kertosäkeessä. Tämä on varmasti enemmän live-bändi kuin levyltä. Tai sellaisessa nousuhuppelissa ja avoauton takapenkillä. Voi olla että DX-Corollakin kävis. 9/10

S: Onhan tässä sellaisia kasikytluvun katkuja jo huomattavissa. Tasanen basson kulku. Tässä on sellasta Cutting Crewta kyllä vähän liikaa. Laulu kyllä toimii edelleen. 3/10. Oliko tää vähän sellanen naisväen lämmittelyyn tarkotettu puolinopee?

T:a Vai sellanen Hells Bellsin tempolle tehty toinen riffi?

J: Ai miesstrippareille suunnattua… Taitaapi olla juuri sitä. Nyt ei vaan tätä iltaa lämmittäny täällä. Keskitempo ja kitarariffilläkään ei juhlittu… Ikävästi ja valitellen. Mulla jää tämä sävellys 2/10.

E: Tässä oli jo ideaa. Tästä olisi jännä kuulla joku vähemmän räminäversio, tyyliin 80-luvun Toto-soundilla… Jos olisivat vähän tiputtaneet rähinää, niin voisi olla vaikka kasin arvoinen biisi. 7/10.

P: Tää on sitä aikaa kun nimellä ei vielä saanut seuraa. Kuitenkin kun perusasioissa ollaan niin 6/10.

A: Enemmän mollihenkisyyttä kuin monesti näillä. Yritin miettiä koko biisin ajan, että mistä tuo riffi muistuttaa mutten keksinyt. Back in Blackin kovat biisit ovat kyllä kovia. Edellinen oli piirun parempi. 7,9/10.

S: oikeestaan toi kertsi on kaikista heikoin tässä biisissä

T: Niin onkin. Se on liian Kiss.

Tasting-rating: 5,8/10

5/10. A-HA – TAKE ON ME (High & Low – 1985)

”1981 keksivät norskit kohtuullisen kuolemattoman riffinpätkän. Eivät kuitenkaan uskaltaneet sitä levylle laittaa ennen vuotta 1985, tähän oli syynä myös se, ettei heillä ollut levytyssopimusta ennen kuin löysivät Harketin laulamaan kappaleen. Laajahko viiden oktaavin ääniala (tässä biisissä ”vain” 2,5) teki sen, mitä piti. Warner kirjoitti levytyssopimuksen. Sitten ilmestyi Hunting High & Low. Biisi on ollut ykkönen ympäri maalimaa ja video on valittu 80-luvun parhaaksi ja ties mitä. Tytydytytty-tyttyty-tytydyty.”

A-Ha – Take On Me

E: Nyt kyllä vähän harmittaa kun en kasannut saliin PA:ta tätä sessiota varten… Kasaripopin malliesimerkki, ei puutu kuin chorus-kitara. Eiköhän tämä ansaitse jo 9/10.

S: Klassikko. tässä on kasassa kasarimusan parhaat puolet. Laulusuoritus on täydellinen. Kertosäe on tollanen multi-layered, että sen jaksaa edelleen kuunnella. Ja noi tilulilut tuolla taustalla, hihhei. Tästä muuten saa tosi kovan coverin moneen eri genreen. Laulun rytmitys on kyllä todella nerokas. 9/10.

T: Niitä on tosiaan neljä vuotta hiottu noita taustoja . Hittimittarissa tuli tämä, ja manasin kun meillä ei ollut vielä videoita. Ne tuli vasta -88. Kaverilla katottiin tätä vuonna -87. Harket on muuten edelleen melkonen laulaja. 9/10.

A: Liki täydellinen pop-biisi. Kyllä tämä on siellä ykköskategoriassa. Eikä ole toista samanmoista.

J:  Mitähän sitä sanois. Vaikeaa kun on joskus aikasemminkin kuultu tämä. Kovasti on A-Han sävellykset hyviä. En tosin varsin tarkasti ole tuotantoon tutustunut. A-Han Bond biisi on aina vaan yksi top50 joukossa. Mun makuun hiukan nöösipoikainen ääni. 8/10 tälle.

T: Niillä perhana on tosiaan se Bond-biisikin!

A: Living Daylights. Mahtava sekin. Tälle pitää antaa yli ysi, pitää harkita hetki, että paljonko yli uskaltaa antaa… Tätä pitää verrata nyt kaikkiin maailman parhaisiin biiseihin hetki. Koska ensimmäisenä tuli mieleen antaa 9,6/10 niin annan sen. Onhan tämä mahtava.

P: No legenda on legenda. Se, että joku vetää viittäskaalaa ei kerro vielä mitään. Se, että tämä on aikansa kovin biisi ei kerro vielä mitään. Onhan merisääkin legenda. Ihan ok rallatus. Vanhat legendat ansaitsee ainakin sen 7/10.

Tasting-rating: 8,6/10

4/10. THE ALLMAN BROTHERS BAND – YOU DON’T LOVE ME (Live at Fillmore East, 1971)

”Sitten onkin sellainen yöleiväntekobiisi. Ei sanota tästä sen kummempia.”

The Allman Brothers Band – You Don’t Love Me

A: ”The shows were typical performances for the band, and regarded as slightly above average by drummer Jai Johanny Johanson”. On siellä voinut jossain välissä olla meininkiäkin… Tässä on sitä 70-lukua, mistä minä tykkään. Parempi soundi Duanella kuin siinä edellisessä, en ole ennen tajunnutkaan että se on oikeasti noin kova kitaristi…

T: Pitkäntynkä, mutta helposti jaksais kuunnella aika kauan. Duane on aika kova improvisoimaan. Jotenkin 25-vuotiaana heräsin tuohon blues rockiin. tykkään itsekin soittaa samaa pitkään. Toistoa ja junnausta, niin menee sopivaan transsiin. Juoksijan mieli on sellainen. On tuo liian pitkä, sen minäkin myönnän, mutta se perusriffi on onnistunut. Miettikää kuinka kauan se Gregg vetää Hammondilla samaa sointua. Jonkun 9 minuuttia. Ilmankos sitä alkaakin vetää huumeita… 9/10.

E: Meinasin nukahtaa 10 minuutin paikkeilla… Noista aineksista saisi ihan mukavan 4-minuuttisen biisin. Riffi oli toimiva, kokonaisuus levällään. 6/10 minulta.

S: Tässä olisi vähän niinku pitänyt olla itse paikalla, niin olis ehkä päässy mukaan siihen fiilikseen. Ilmeitä ja muita kun ei näe, niin hankalaa päästä tunnelmaan. Loppu oli ihan mukava, vähän kuin joku kansallislaulu. Toi riffi on kyllä hyvä. Tätä on varmaan mukava soittaa. 4/10.

J: Alku loistava. Ekat 6min, mutta sitten ei taidettu enää koskaan palata siihen. Meni improksi niin kovin. Syvästi olisin toivonut, että olisivat päässeet jossain vaiheessa siihen riffiin, mistä lähdettiin. Mutta voi olla että sekin oli improa… Tämähän on siis blues jamien päätöskappale ehdottomasti. Kovasti Jazz-vaikutteita tässä biisissä myös. Kuulen kovasti Timo Lassyn ryhmineen vetävän tätä biisiä. 6/10.

T: Tämän lyriikat ovat minusta mahtavat: ”jos jätät mut, niin kerron äidille”. Minä join tuossa Laphroaigin Quarter Caskia.

A: Itse lueskelin tarinoita tuosta Fillmore Eastin stopista ja kuuntelin tätä antaumuksella, tuli jonkinasteisia fiboja. Parempi kuin se edellinen Allman Brothers. Semmoinen 8,4/10.

P: Tätä se vissiin tarkoittaa kun päihderiippuvuus menee ”tajuntaan”…  Ei tätä ilman kaljaa jaksais kuunnella loppuun… Tänään se tosin meni. Tuli sellanen fiilis, että ”tulkaa kaikki kattoo mua, ku mä soitan!” Riffistä 6/10.

Tasting-rating: 6,6/10

3/10. ALICE IN CHAINS – THEM BONES (Dirt -1992)

”Grungen kulta-aikaan Cantrell soitteli ja keksi tämän riffin vahingossa. Siihen aikaan (yllättäen) oli kuolema mielessä ja sanat käsittelevät siis kuolevaisuutta. Videon ohjasi sama heppu kuin esimerkiksi Nick Caven Where the Wild Roses Growsin.”

Alice in Chains – Them Bones

S: Tämä riffi on periaatteessa ihan paska. Mutta täytyy arvostaa sitä, että ne on kuullut tässä jotain. Ja minäkin olen alkanut kuulemaan tässä jotain.

T: Grungen kuuluikin olla rumaa. Cantrell on tähän genreen kyllä mies paikallaan. Soittaa, laulaa, säveltää. Mutta onhan tuossa Stayleyssa ollut jonkinmoista vaarallista karismaa… RIP hälle.

A: Viime aikoina on alkanut pikkuhiljaa aueta nämä grunge-jutut. Tässä on nimenomaan ”jotain”, joka itseä on nyt alkanut vähän kiehtoakin. Soolosoundi oli töhnää. Olisko tälle semmoinen 5/10.

P: Soolo oli muutenkin aika kehno. AIC on loppupeleissä simppeli bändi soitannoltaan, mutta stemmathan tässä sen jutun tekee. Legenda on legenda, vähän ku A-Ha. Toiset vaan kestää aikaa paremmin. 9/10.

S: Ajatuksena tuo huuto ja typerä riffi on itse asiassa varsin jepa. Ja se on se juttu, että ei ole mitään väliä kuinka musiikin tekee, kunhan se jollain tavalla puhuttelee. Soittotaito ja muut on lopulta ihan yhdentekeviä. Välillä tässä rassaa toi koko ajan nariseva stemma, mutta se on heidän juttunsa. 6/10.

E: Nyt oli kyllä niin mitäänsanomatonta että vaikea sanoa mitään. Ei nappaa oikein mikään. Turha, 2/10.

T: En minäkään tätä täysin ymmärtänyt silloin, kun se oli in. Se tavallaan ärsytti sen verran, että sitä piti kuunnella. Kyllä AIC:n unplugged-keikka MTV:llä on muuten aikamoinen. Riittävän lyhyt, ei siitä riffistä ehkä pidempään olisi ollutkaan. 9/10.

J: Kyllä vaan kuulostaa vahingossa keksityltä sävellykseltä. Ei ole grunge aueennut… vieläkään. Kivahan tuota taitaa olla soittaa. Uskon että tuolla bändillä on loistavampiakin riffejä. Tämä olis ollu 1/10 jos ei olisi taustalaulua. Eli 2/10.

T: On kyllä, mutta tuo 1001 levyä-kirja ei ole minusta maailman parhaiten koostettu. Mutta onhan se jonkun lista.

Tasting-rating: 5,5/10

2/10. AEROSMITH – JANIE’S GOT A GUN (Pump – 1989)

”Steven Tyler keksi melodian, muttei sanoja. Sitten hän näki koskettavan hyväksikäyttötapauksen uutisoinnin lehdessä ja teki tämän biisin jonkinlaiseksi vastalauseeksi tai osanotoksi sen kohdanneille. Pump-levyn toiseen sinkkuun videon ohjaili kevyesti David Fincher (se7en, Zodiac, The Girl with the Dragon Tattoo…).”

Aerosmith – Janie’s Got a Gun

T: Tämäkin on ollut aikamoinen rokkibändi. Tyler on uskottava laulaja.

S: Joo, vaikka nykyään aikamoinen jenkkimoukka onkin, niin kyllä se rocklaulajana toimii. Olen aina tykännyt Aerosmithistä sen suhteen, että nämä sinkutkin on jätetty tuotannoltaan aika mielenkiintosiksi.

P: En ole aikasemmin edes miettinyt tämän biisin olevan näin kova. Tunnelmaltaan tässä soitetaan ikäänkuin aikaa takaisin päin (fade-kitarat ja soolo, seka laulun huudot), mutta silti kerrotaan tarinaa eteenpäin. Nerokas kuminvenytysbiisi. 9/10.

A: Tässä kuuluu tuottajankin (Bruce Fairbairn) kädenjälki jonkun verran. Oli silloin Bon Jovin Slippery When Wetin ja New Jerseyn ja sittemmin AC/DC:n Razors Edgen takana esimerkiksi. Kova ralli. Yksi Aerosmithin kovimpia. Soundipolitiikka vähän hiertää, esimerkiksi ne jouset olisi voinut heivata kokonaan pois.

E: Mitenhän tuohon virvelisoundiin on päädytty? Joku viskannut haarukan tiskipöydälle ja pojat olleet että hei, TUO pitää äänittää… Oli vähän sekametelisoppaa tuo sovitus.

T: Kitarasoolo on vähän kummallinen.

S: Tykkäsin siitä soolosta ja sen soundista.

A: Se soolo oli yllättävä. Pojat on tietysti vetäneet niitä perussooloja niin paljon, että ovat arvelleet poiketa? Mutta hymyilytti koko biisin ajan ja jalka polki tahtia aina kun komppi tuli mukaan. Mahtava se komppiin lähdön hetki.

P: Pidin soolosta. Hyvin erilainen, ihan kuin soittaisi takaperin.

J: Kuka sovittaa viulut tämmöiseen melodiseen rokkiin? Ja se banjon oloinenkin hämärästi soi… Eli sovitus hyvinkin kokeileva. Ehkä kuitenkin positiiviseen suuntaan.

T: En tosiaan älynnyt noita viuluja ollenkaan, mutta hyvä pointti.

S: Hyvin toimi se Steven kiekatus siinä. Muuten niin, vanhat miehet, onko tämä biisi ollut Suomessa mikään kovin suuri hitti koskaan?

T: Mun mielestä tämä on soinut ehkä lähinnä nyt Radio Rockilla. Ehkä hitaana diskossa joskus -93. Ehkä. Ne hitaat oli silloin tuollaisia.

S: Näin arvelinkin. Tässä on paljon kyllä jo 90-lukua, jouset yms. Vähän niinku Pumpkinsit yms. Ilman Tyleria ei kyllä pääsisi tälle tasolle. 8/10.

J: Jotenkin kuitenkin jäin kaipaamaan tätä sävellystä AC/DC-sovituksella. Saattais tulla ”törötöröä” lisää, Remua lainatakseni. Kuuluu myös sarjaa, joka täytyy laittaa uudelleen soimaan. Saa vähän tarkistelua kantaansa kun tuolla tapahtuu niin paljon taustalla… Kitarasoolo kuulostaa siltä niin kuin kitaristi olisi turhautunut, kun ei mikään kelpaa, mitä on tuottajalle tarjonnut. Pistelee ihan omasta elämästä sitten ihmesoundilla. Loistava soolo. Laitetaan kaikkien taidoille 9/10.

T: En ole ennen tajunnutkaan näitä sanoja. Tässähän on aika raaka aihe, vaikka välillä mennään duurissakin. Video on samaan tapaan huvittava kuin Indiana Jones-elokuvat. Vaikka sekin on tavallaan raaka. C-osa on hyvä. Joku aika sitten, kun oikein keskityin, niin totesin tämän todella kovaksi. Ennen se on ollut vaan sellainen hyvä. 9/10.

A: Hyvin on teksti ja musiikki ristiriidassa niin kuin T tuossa toteaa.

Tasting-rating: 7,3/10

1./10. – AEROSMITH – WALK THIS WAY (Toys in the Attic – 1975)

”1974 kitaristi Perry toivoi rumpaliltaan jonkinlaista “funk-tyylistä” beatia. Siihen mies keksi riffin päälle ja sanatkin tehtiin suunnilleen lennosta. Sen verran rokkaava biisistä tuli, jotta monet ovat sitä coveroineet. Kuuluisimpana tietysti Run-DMC.”

Aerosmith – Walk This Way

S: Voeha helevettiläene. Tästä en oo ikinä tykännyt, mutta ymmärrän tämän suosion. En olisi uskonut tämän olevan ykkönen vaikka sitä veikkasinkin.

T: Tämä on sellainen biisi, joka huojuu pitkin Miami Beachia.

P: Tämä on jo legenda hymiöllä. Näen niin J:n soittavan ja jammailevan tämän tahtiin. Tässä on kaikki kohdillaan, mutta vuodelta -75… Jessus kun ovat nykyaikasia. Ehkä se vivahde tulee siitä kun Taylor on kuiteskin ajaton monnisuu. 9/10.

T: Monnisuu. =) Rakastan tuota pellinkuvun kilistelyä.

E: Aika Beatles-meininki kaikessa koomisuudessaan.

A: On riffejä ja sitten on Riffejä ja keulakuvia ja Keulakuvia. Tuokin kitarakuvio on yllättävän hankala soittaa noin tiukasti… Tässä menee edelleen täysin ohi, että mistä lauletaan paitsi. Olkoonkin, että varmaan jonkun verran on otettu kiihdyttäviä aineita. 9 / 10.

T: Siinä ei lauletakaan kuin tuon biisin tekemisestä: ”play this way”. ja Tyler oli kuullut ”walk this way” tms. ihan se on tajunnanvirtaa se sanoitus. Oletteko koskaan kuunnellut tämän biisin bassoja?

P: Minä vain visualisoin J:n soittamaan sitä bassoa.

T: Niin minäkin voin visualisoida. Se on nimittäin kokotiukasti vedetty.

A: Koko juttu on.

J: Lyö tyhjää. Äskeinen oli kivempi sävellys. Kyllä taisin tämän skipata kun c-kasetilta näitä pyöritin aikoinaan. Plektrabasso kunniaan, niin 6/10 tuli tuosta.

T: Tämähän ei oikein ole sävellys. Tämä on tällainen ralli. Glam rockia 10 vuotta etuajassa. 9/10.

S: Tämä on vähän siinä vitsin rajamailla. Eli siis 5/10.

E: Menisi ihan täydestä jonkun sketsi-shown parodiana. 5/10.

Tasting-rating: 7,2/10


RAADIN TOP-LISTA

1. A-ha – Take On Me 8,6
2. The Allman Brothers Band – Stormy Monday 8,1
3. Aerosmith – Janie’s Got a Gun 7,3
4. Aerosmith – Walk This Way 7,2
5. Air – Empty House 6,9
6. AC/DC – Beating Around the Bush 6,8
7. The Allman Brothers Band – You Don’t Love Me 6,6
8. AC/DC – Let Me Put My Love Into You 5,8
9. Alice In Chains – Them Bones 5,5
10. Barry Adamson – Swinging Detective 5,0