Disturbed on tästä muistuttanut helkkarin ärsyttävällä, joskin Paul Simonin itsensä kehumalla cover-versiolla. En pysty sitä kuuntelemaan.
Alkuperäinen teos on vuodelta 1964. Se oli alunperin tehty ja äänitetty akustisena. Silloin se ei mainittavaa menestystä saanut, mutta sähköistetyn folk rockin tultua muotiin kävi toisin. Tuottaja Tom Wilson kävi vuonna 1965 Bob Dylanin bändille sanomassa, että soittakaapa tähän akustisen version päälle rummut, sähkökitara ja basso. Silloin natsasi.
Paul Simon oli debyyttilevyn floppauksen jälkeen muuttanut Englantiin ja kuuli vasta myöhään, että sinkku on noussut listaykköseksi. Myös Art Garfunkel oli tästä yllättynyt. Näin miehet palasivat yhteen ja historiaa on sen jälkeen tehty muillakin teoksilla.
”Hello darkness, my old friend.” Siinäpä yksi maailman hienoimpia laulettuja fraaseja. Sen syntytarina tuli Simonin tavasta laulaa pimeässä vessassa. Niin on tämäkin kappale on siellä pitkän ja vaivalloisen prosessin tuloksena syntynyt. Kun Simonilta itseltään kysytään lyriikoiden tarkoitusta, vastaa hän siihen seuraavasti: ”Olen tehnyt sen 21-vuotiaana. En ole enää 21-vuotias. En siis tiedä.” Ehkä siinä ihmisten kommunikoinnin vaikeutta perataan.
Artin ja Paulin lauluhan on mieletöntä. Sävellys on niin hieno, että outoa on, jos tästä ei pidä. Tosin sellaisiakin on. Kappale on nimittäin aika ylhäällä myös Maailman huonoimmat biisit -listalla. Liian itsestäänselvää folk rockia kuulemma.
Aamuyöstä. Keväällä, kun jo kahdelta alkaa olla valoisaa. Pihalla on kylmä, mutta vihreää.
In the mid-1960s, psychedelia and rock n’ roll began to get even more straightforward forms. Washington’s The Sonics found a straighter path to bring it out. The band covered blues and rock n ’roll classics with a sharper touch, but also made their own songs.
Rough and simple riffs and songs played with more attitude than skill took the music quite high. The recordings were handled roughly live. Drums with one mic. The drum sound is one of the things that determining the band. For example, Kurt Cobain has stated the following: ”I, I have to admit… The Sonics recorded very, very cheaply on a two track you know, and they just used one microphone over the drums, and they got the most amazing drum sound I’ve ever heard. Still to this day, it’s still my favourite drum sound. It sounds like he’s hitting harder than anyone I’ve ever known.”
Many bands have mentioned The Sonics, when asking about their influence. The most well-known ones are Bruce Springsteen and Nirvana. Both have also covered the band.
The effect on metal will surely be through the grunge or, alternatively, the path through the punk. Riffs, fierce clamor and uncompromising attitude – They gets far!
The sample album Here Are The Sonics (1965) is a mixture of their own and the cover songs, which is passed through a grunge / punk screen. The Sonics’ own influences don’t need to look further than this song list.
As a video example, this time, comeback recording. The attitude still lives on.
Kuva: apessimistisneverdisappointed.comTHE SONICS – HERE ARE THE SONICS (1965)
1960-luvun puolivälissä alkoi psykedelia ja rokkenrolli saada suorempiakin muotoja. Washingtonilainen The Sonics löysi suoremman polun tuodakseen sanottavansa esiin. Bändi coveroi blues- ja rock n’ roll-klassikoita räyhäkämmällä otteella, mutta teki myös omia kappaleita.
Rouheat ja yksinkertaiset riffit ja enemmän asenteella kuin taidolla suoritetut laulut saivat tunnelman aika korkealle. Nauhoitukset hoidettiin suunnilleen livenä. Rummut yhdellä mikillä. Rumpusoundi on yksi bändiä määrittävä tekijä ja esimerkiksi Kurt Cobain on todennut seuraavaa: ”I, I have to admit… The Sonics recorded very, very cheaply on a two track you know, and they just used one microphone over the drums, and they got the most amazing drum sound I’ve ever heard. Still to this day, it’s still my favorite drum sound. It sounds like he’s hitting harder than anyone I’ve ever known.”
Esikuvikseen bändin ovat maininneet monet. Tunnetuimpina ehkä Bruce Springsteen ja jo mainittu Nirvana. Molemmat ovat bändiä myös coveroineet.
Vaikutus metalliin tulee varmasti tuon grungen tai vaihtoehtoisesti punkin kautta kiertävän tien kautta. Riffit, kova meteli ja tinkimätön asenne – sillä pääsee pitkälle!
Esimerkkialbumi Here Are The Sonics(1965) on omien ja lainabiisien sekoitus, joka viedään grunge-/punk-seulan läpi. The Sonicsin omia vaikutteita ei tarvinne etsiä kauempaa kuin tästä biisilistasta. Videoesimerkkinä toimikoon tällä kertaa bändin ns. comeback-taltiointi, josta ei miesten ikääntymisestä huolimatta yritystä puutu.
THE YARDBIRDS – HAVING A RAVE UP WITH THE YARDBIRDS (1965)
Jeff Beck, Jimmy Page and Eric Clapton says something at least for their names. The whole trio played in The Yardbirds on a sample album Having a Rave Up with The Yardbirds (1965). Although they didn’t play at the same time, but these are the names behind this album.
The Yardbirds is said to have brought American blues music to the British audience. The band was also the first to start playing metal. The playing style of all three guitar players must still be recognized. This album it’s even experimental, especially by Beck and Page, what they have always been. The band brought guitar effects as feedback and Fuzztone among the bigger audience. Say one stoner band without a fuzz?
At that time, Clapton withdrawn the band, because he was anxious when the band moved away from blues music. The band want Jimmy Page in the studio, but he refused and recommended Jeff Beck to replace him. After Beck left behind with internal contradictions, Page agreed to play the rest of the concerts. To complete all the concerts in the future, Jimmy Page set up The New Yardbirds with John Paul Jones, which later became a bit more famous Led Zeppelin.
As a music, The Yardbirds is closer to psychedelic rock than traditional rock. There’s a name for that music trend in British music at 60’s. It’s Freakbeat. It mixes blues with psychedelia and Britpop. The Yardbirds also play it little bit heavier.
The band has been an influence for so many other bands. Let’s mention Ritchie Blackmore, whose Rainbow has covered the Still I’m Sad from this example album.
This video tells about that era of the Swinging London phenomenon. It’s a kind of 60’s hipster movement.
Photo: villages-news.comTHE YARDBIRDS – HAVING A RAVE UP WITH THE YARDBIRDS (1965)
Jeff Beck, Jimmy Page ja Eric Clapton soittavat monille jonkinlaisia kelloja ainakin niminä. Koko kolmikko soitteli The Yardbirdsien riveissä esimerkkilevyllä Having a Rave Up with The Yardbirds (1965). Eivät tosin soittaneet kolmikkona yhtä aikaa, mutta levyn äänityksillä heidän tekemisiään kuuluu.
The Yardbirdsin sanotaan tuoneen amerikkalaisen blues-musiikin Brittien kuultavaksi. Bändi oli myös ensimmäisiä, joka alkoi riffeissään lähennellä oikeata hevimetallia. Myös soundien puolesta. Kaikkien kolmen kitaristin soittotyyli on edelleenkin tunnistettava. Tällä albumilla jopa kokeileva, mitä varsinkin Beck ja Page ovat muutenkin aina olleet. Bändi toi ihmisten tietoisuuteen sellaiset kitaraefektit kuin feedback ja fuzztone. Sanokaapa yksi stoner-bändi ilman fuzzia?
Tuon levyn aikaan kävi niin, että Clapton lähti alkunauhoituksien jälkeen ollessaan närkästynyt bändin siirtyessä poispäin blues-musiikista. Tilalle haviteltiin studiokitaristi Jimmy Pagea, mutta hän kieltäytyi ja suositteli Jeff Beckiä tilalle. Beckin lähdettyä sisäisten ristiriitojen myötä, suostui Page tuuraamaan loput konsertit. Jotta kaikki konserttisopimukset saatiin tulevaisuudessa täytettyä, perusti Jimmy Page yhdessä John Paul Jonesin kanssa The New Yardbirdsin, josta tuli myöhemmin hiukan kuuluisampi Led Zeppelin.
Musiikkina The Yardbirds on aika lähellä olla jopa psykedeliaa. Tuolle Brittein 60-luvun musiikkisuuntaukselle on ihan erillinen nimikin, Freakbeat. Se sekoittelee bluesia psykedeliaan ja Brittipopiin ja The Yardbirdsin mukana myös raskaampaan rockiin ja hiukan heviinkin.
Vaikuttajana bändi ollut vaikka ja kenelle. Mainittakoon tässä Ritchie Blackmore, jonka Rainbow-bändi on coveroinut tältä esimerkkialbumilta Still I’m Sad-kappaleen.
Tässä videona on aika rokkaava veto, joka myös kertoo tuon aikakauden Swinging London-ilmiöstä. Kyseessä on tietynlainen 60-luvun hipsterimeininki.
Robert Allen Zimmerman alias Bob Dylan. Everything should be told of this man, but better if I say nothing. Dylan, originally played rock’n’roll, bends to the most popular music style to be recognized as folk rock.
Bob caused his fans to get upset by moving on to electric guitar, just like the example of Highway 61 Revisited (1965). On the other hand, without that transition, many bands would not be born. The album’s opening song, Like a Rolling Stone, is a classic. The band play ¾ time signature when singing goes by common time. This is the song that is named among the three best songs in the world in many polls and charts.
Dylan have a lot of indirect influence on metal. If you get a Nobel Prize, I guess there is something to do with the all music industry. Dylan has always been a songwriter. His songs have always take a strong opinion to society, even though it’s been done with hidden meanings of lyrics.
Dylan has always been a music dissident. In the 60’s, he was even more, because the style copiers weren’t so many. His singing or guitar playing is not so important than the story of what his songs are about to tell. The main elements of metal have always been criticizing the system and emphasizing the freedom of choice. It’s about religion, politics, or life in general.
If you want to do one more metal reference, then the well-named Never Ending Tour is unparalleled. Dylan has traveled this tour since 1988. Also for metal bands nowadays it is characterized by being twisted with the same songs forever endless. Is there someone who is really waiting for a new album of Iron Maiden? The band could go with Wasted Years and Fear of the Dark until the age of retirement.
Exemplary Highway 61 Revisited is like Dylan production in miniature. Quality varies both in terms of presentation and composition. There is blues, folk, rock, and there is also a better way to play around with the groom.
For example, I would like to put a live video of Like a Rolling Stone.
Robert Allen Zimmerman eli Bob Dylan. Miehestä tulisi kertoa kaikki, mutta parempi kun ei sanota juuri mitään. Aluksi rock n’ rollia vääntänyt Dylan ajautui monen mutkan jälkeen eniten folk-rockiksi tunnistettavaan musiikkityyliin.
Bob aiheutti faneissaan pahennusta siirtymällä sähköiseen kitarointiin juuri esimerkkinäkin olleella Highway 61 Revisited-albumilla (1965). Toisaalta ilman tuota siirtymistä olisi moni bändi jäänyt syntymättä. Levyn avausraita, Like a Rolling Stone on klassikko, johon on paha argumentoida siihenkään oikein mitään. Soitto on neljällä jaollinen, laulu kolmella. Ehkä usein maailman kolmen parhaan kappaleen joukkoon nimetty kappale kertoo itse mistä on kyse.
Metalliin mies on vaikuttanut välillisesti paljonkin. Tai jos saa Nobel-palkinnon, niin eiköhän ole vaikuttanut aika moneenkin musiikin alan juttuun. Dylan on ollut aina ennen kaikkea sanoittaja. Kantaa on otettu vahvasti, vaikka se onkin tehty taitavasti lyriikoihin piilottaen.
Dylan on aina ollut myös musiikin toisinajattelija. 60-luvulla hän oli sitä vielä enemmän, koska tyylin kopioijia ei ollut niin valtavasti. Varsinainen soitto tai laulu ei vaikuta Dylanille olevan kovin tärkeää. Vaan sitä on tarina, mikä kappaleella halutaan kertoa. Metallin päätekijöitä ovat aina olleet systeemin kritisointi ja valinnanvapauden korostaminen. On kyseessä ollut uskonto, politiikka tai elämä yleensä.
Jos nyt vielä yhden metalliviittauksen haluaa tehdä, niin miehen mainiosti nimetty Never Ending Tour on vertaansa vailla. Dylan on kiertänyt tätä kiertuetta vuodesta 1988 lähtien. Myös metallibändeille on nykyisin ominaista se, että kierretään samojen biisien kanssa aivan loputtomiin. Ei Iron Maideniltakaan juuri kukaan enää uusia levyjä odota. Wasted Yearsilla ja Fear of the Darkilla pääsee pitkälle. Eläkeikään asti.
Esimerkkilevy Highway 61 Revisited on kuin Dylanin tuotanto pienoiskoossa. Laatu vaihtelee niin esitystavan kuin sävellyksienkin puolesta. On bluesia, folkia, rockia ja on myös tarkempaa soitantaa sinnepäin hutiloimisen seuraksi.
Eiköhän laiteta videoksi paljon kertova live-veto Like a Rolling Stonesta.
