Metallimusiikin olemus – 21. Suurempi kuin Jeesus

Maailman kuuluisin yhtye lienee The Beatles. Edelleen se sitä lienee, vaikka siitä on jo 47 vuotta kun bändi on viimeksi esiintynyt. Monelle nimet John Lennon, Paul McCartney, George Harrisson ja Ringo Starr ovat tuttuja.

Beatleseille ominaista olivat moniääniset lauluharmoniat. Tuolle ajalle hyvin merkittävää oli myös se, että bändi sävelsi suurimmaksi osaksi itse esittämänsä musiikin. Bändi myös onnistui siinä, missä harva tuon aikakauden bändi pysyi mukana. Se nimittäin pystyi siirtymään menestyneestä single-julkaisijasta menestyneeksi albumijulkaisijaksi musiikin myynnin kokiessa murrosta tuolla alueella.
Esimerkkialbumina on Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band (1967), joka on jo kahdeksas Beatles-albumi. Se jatkoi Revolver-albumin kokeellisempaa linjaa. Se on mailman tiettävästi ensimmäinen albumi, jossa kappaleiden välissä ei ole taukoa. Bändi halusi lähtökohtaisesti kuulostaa erilaiselta. Äänityksissä mikrofoneja tungettiin torvisoittimien sisään ja ties minne. Lauluja pyöräytettiin Leslie-kaapin kautta ja raitoja yhdisteltiin mielivaltaisesti. ”Painajaismaista aikaa”, kuten tuottaja George Martin äänityksiä kuvasi.

Kun kyseessä on musiikkikulttuurin kannalta näin merkittävä yhtye, on vaikutukset joka puolella nähtävissä. Metallin syntyyn juoni löytyy julkaisuajan psykedeliasta. Harrison oli tuonut musiikkiin vaikutteita intialaisesta musiikista. Intialaisiin tai ylipäätään itämaisiin äänimaisemiin sortuu lähes jokainen metallibändi jossain vaiheessa uraansa. Eikä se missään nimessä ole vääränlaista sortumista. Beatles vain oli rohkea ja lähti siihen suuntaan. Nimetkääpä proge-bändi, jolla ei ole itämaisissa tunnelmissa kulkevaa kappaletta.Tällä albumilla Within You Without You on tästä paras esimerkki. Good Morning Good Morning taas tuo riffittelyn ja soolot sillä tavoin esille, että kun ne yhdistää rumpuraitaan, saa aikaan kappaleen, jonka olisi voinut myös System of a Down säveltää.

Kansitaide ei varsinaisesti metallipuolelle mene, joskin näyttävyyttä tässäkin on haettu. Kanteen on kuvattu koko joukko merkittäviä henkilöitä. Ja kerrotaan nyt tuo usein kuultu tarina siitä, että myös Hitler oli alun perin suunnitelmissa laittaa kanteen. Hänet kuitenkin vedettiin viime hetkillä pois. Jopa Jeesus oli albumille toiveissa. Se ei kuitenkaan Lennonin Jeesus-vertauksen jälkeen ollut muiden mielestä järkevää. Näin ollen Jeesus sai pitää vapaapäivää, eikä joutunut kuvauksiin. Kansissa on sellainenkin omaperäisyys, että tällä albumilla kappaleiden sanat on kirjoitettu ensi kertaa maailmanhistoriassa näkyviin.

Albumi on minulle aika sekava kattaus, mutta ei se vastenmielinen kuunneltava ole. Psykedeelinen kuvaa oikein hyvin sitä. Esimerkkikappaleena laitamme ilmoille tuon Within You Without Youn, jolla George Harrison soittaa kaikki soittimet, sekä myös laulaa kappaleen.

https://open.spotify.com/album/1PULmKbHeOqlkIwcDMNwD4

Kuva: Vintage.everyday

The Essence of Metal – 13. Buffalo Springfield Sets The Way for The Coming Prog WaveMetallimusiikin olemus – 13. Buffalo Springfield pohjustaa tietä tulevalle proge-aallolle

BUFFALO SPRINGFIELD – BUFFALO SPRINGFIELD AGAIN (1967)

Buffalo Springfield sounds a strange band. When investigating more closely, Neil Young and Stephen Stills will come out. I’m not going to tell more about Neil Young, but Stephen Stills subsequently founded the band Crosby, Stills and Nash, which would be much more familiar than Buffalo Springfield.

The band was founded in 1966 and fame was immediately imitated. Stephen Stills has later gained publicity as a bit difficult person in his bands, and career with Neil Young didn’t make the exception. Two guitarist-singers, who wanted to be the band’s leading figures. Well, the skill and passion for music was, however, so great that the band stayed on despite minor problems.

Neil Young is no longer a great singer. In the late 60’s, Young sang very beautifully. Stills, moreover, has been given the praise of instrumental music. However the overwhelming force was the compositions that are played by this foolishly labelled example album Buffalo Springfield Again (1967).

The band is defined as folk/psychedelic/countryrock, but in the end it doesn’t seem to be any of them. The opening song, Mr. Soul, sounds like Rolling StonesSatisfaction, but has a faster tempo. The following tracks are anything between the folk-country-rock-blues-progrock-etc… Artistic but somehow confusing.

The metal connection can be found on a few riff-shaped pieces like Mr. Soul. Guitar sounds are heavy in some places too. The guitar mix includes some elements from heavy guitar duos and fuzz-sound. Even though the album isn’t the actually progressive rock album, it has been covered by metal-bands such as Rush and Queensrüche.

Watch this video just about that one of the songs mentioned above. Neil Young has a fairly intense grip on the show.

Photo: genius.comBUFFALO SPRINGFIELD – BUFFALO SPRINGFIELD AGAIN (1967)

Buffalo Springfield kalskahtaa äkkiä oudolta bändiltä. Kun aletaan tarkemmin tutkia, tulee vastaan Neil Young ja Stephen Stills. Neil Youngia emme tässä vaiheessa enempiä esittele, mutta Stephen Stills perusti myöhemmin bändin Crosby, Stills and Nash, joka tuon ajan musiikkia seuranneille lienee huomattavasti tutumpi.

Yhtye perustettiin vuonna 1966 ja mainetta niitettiin välittömästi. Stephen Stills on myöhemmissäkin vaiheissa saanut julkisuutta hivenen eripuraisena hahmona bänditouhuissa, eikä yhteiselo Neil Youngin kanssa tehnyt siitä poikkeusta. Kaksi kitaristi-laulajaa, jotka tahtoivat kuitenkin olla bändinsä keulahahmoja. No, taitoa ja intohimoa musiikkiin oli kuitenkin sen verran, että bändi pysyi kasassa pienistä ongelmista huolimatta.

Neil Youngia ei varsinkaan nykypäivänä voi kummoisenakaan kultakurkkuna pitää, mutta tuohon aikaan mies lauleskeli oikeinkin osuvasti. Stills taas saa nimenomaan instrumenttien hallitsijana useastikin kiitosta. Lopulta se kantava voima oli kuitenkin sävellykset, jotka tällä hölmösti nimetyllä esimerkkilevyllä Buffalo Springfield Again (1967) ovat hyviä, mutta hiukan sekavasti paiskittu minne sattuu.

Bändi määritellään folk-/psyke-/kantrirockiksi, mutta lopulta se ei taida olla niistä oikein mitään. Levyn avaava Mr.Soul kuulostaa Rollareiden Satisfactionilta, mutta on nopeammassa tempossa. Seuraavat kappaleet ovat vaikka ja mitä väliltä folk-kantri-rock-blues-proge-jne… Taidokasta, mutta hivenen sekavaa.

Metallikytkös löytynee muutamasta riffipohjaisesta kappaleesta, joihin juuri tuo Mr.Soul kuuluu. Myös kitarasoundit ovat joissain kohtaa aika raskaat. Kitaroinnissa kuuluu yhteissoiton harkinta ja fuzz-soundi. Vaikka albumi ei varsinainen progeteos olekaan, on sitä coveroineet metallibändeistä juuri progeilevat porukat kuten Rush ja Queensrüche.

Katselkaapa tähän video juuri tuosta edellämainitusta kappaleesta. Neil Youngilla on kohtuullisen intensiivinen ote esiintymiseen.

Kuva: genius.com