Viikon biisi (14/2018): Ben E. King – Stand by Me (1961)

Joidenkin laulujen kohdalla ”yksi plus yksi onkin kolme”. Stand by Me on noita poikkeuksellisia biisejä, jotka luovat oman maailmansa muutaman minuuttinsa aikana. Ben E. Kingin esittämä ja osaltaan, yhdessä Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kanssa, kirjoittama klassikko on soinut aina julkaisuvuodestaan 1961 tähän päivään saakka.

A-duurissa ja nykyään liki kliseeksi luokiteltavassa sointukierrossa (A-F#m-D-E) etenevä laulu nojaa paitsi edellä mainittuihin sointuihin sekä niitä pohjustavaan Stollerin kehittämään bassokuvioon, myös Kingin tulkintaan sekä Stanley Appelbaumin kirjoittamaan jousisovitukseen. Sointimaisema heijastelee kuin kappaleen avausrivit: ”When the night has come / and the land is dark”…

60-luvulla koko pop-musiikki oli käytännössä kartoittamaton maa. Siksikin ”Stand by Me” kuulostaa viattomalta ja yksinkertaisesti romanttiselta. ”I won’t be afraid just as long as you stand by me” voisi kuulostaa teennäiseltäkin, mutta King vakuuttaa. Vaikka pimeys valtaisi, taivas tippuisi tai maa vajoaisi jalkojen alta, niin yksin ei tarvitse olla.

Laulu julkaistiin singlenä vuoden 1961 keväällä ja albumilla reilua vuotta myöhemmin, kun LP Don’t Play That Song! ilmaantui kauppojen hyllyille. Se nousi R&B-listan ykköseksi sekä lisäksi Yhdysvaltain singlelistan TOP10-listalle kahteenkin kertaan. Se nimittäin julkaistiin uudelleen vuonna 1986, kun Stephen Kingin laulun nimeä kantava elokuva saapui teattereihin. Vuonna 2012 arvioitiin ”Stand by Men” tuottaneen tekijänoikeustuloja 17 miljoonan punnan arvoisesti, kaikkien aikojen lauluista kuudenneksi eniten.

STAND BY ME

When the night has come
And the land is dark
And the moon is the only light we’ll see
No I won’t be afraid, no I won’t be afraid
Just as long as you stand, stand by me

And darlin’, darlin’
Stand by me
Oh now now stand by me
Stand by me

If the sky that we look upon
Should tumble and fall
And the mountains should crumble to the sea
I won’t cry, I won’t cry, no I won’t shed a tear
Just as long as you stand, stand by me

And darlin’, darlin’
Stand by me
Oh now now stand by me
Stand by me

Whenever you’re in trouble won’t you stand by me,
Oh now now stand by me
Oh, stand by me

Ja tapahtui tuona päivänä: Slayer – Reign in Blood 30 vuotta

slayer_reigninblood

Side A:

1. Angel of Death 4:51
2. Piece by Piece 2:02
3. Necrophobic 1:41
4. Altar of Sacrifice 2:50
5. Jesus Saves 2:55

Side B:
1. Criminally insane 2:22
2. Reborn 2:12
3. Epidemic 2:23
4. Postmortem 3:27
10. Raining Blood 4:16

Kokonaiskesto 28:59

7.10.1986 Def Jam Records sylkäisi ilmoille sittemmin thrash metallin kulmakiven Reign in Bloodin. Legendaarisella kokoonpanolla Hanneman (RIP 2013), King, Araya ja Lombardo levytetty albumi sai heti ilmestyessään suurta huomiota niin sanoitusten kuin satanistisen kansitaiteen vuoksi. Heti ensimmäinen kappale, Angel of Death, joka kertoo Josef Mengelestä ja hänen epäinhimillisistä ihmiskokeistaan Auschwitzin keskitysleirillä herättivät närää ja natsisyytöksiä. Yhtye on kuitenkin totesi yksikantaan tuomitsevansa aatteen, mutta olevansa kiinnostunut aiheesta. Hanneman inspiroitui kirjoittamaan Angel of Death-kappaleen luettuaan useita kirjoja Mengelesta kiertueen aikana. Levyn muut lyriikat kertovat mietteitä kuolemasta, uskonnonvastaisuudesta, hulluudesta ja murhista.

Ilmestyessään kriitikot ja fanit ottivat levyn nopeasti omakseen. Kerrang!-lehti kuvaili albumia ”raskain metallialbumi ikinä”. Levyn oli alunperin tarkoitus ilmestyä aikaisemmin, mutta kansitaiteen ja lyriikoiden takia sitä jouduttiin lykkäämään. On sanottu että Anthraxin Among the Living, Megadethin Peace Sells…But Who’s Buying ja Metallican Master of Puppets olivat kolme muuta albumia, jotka muovasivat ja toimivat US thrash metallin suunnannäyttäjänä 1980-luvulla.

Levyn perintö on huima: Ilmestymisviikollaan levy nousi Billboardin sijalle #127 ja oli korkeimmillaan sijalla #94 kuudennella viikolla. Yhdysvalloissa levyä on myyty kultalevyyn oikeuttava määrä (500 000 kpl). Se on noteerattu Imagine Games Netoworkin (IGN) TOP 25 Most Influental Metal Albums sijalle 7. MTV puolestaan hehkutti alhaalle viritettyä kitarasaundia, tarttuvia riffejä, väkivaltaisia lyriikoita ja karskia kansitaidetta. Heidän mielestään juuri tämä levy on suoraan syyllinen siihen että death metalli alkoi nostaa päätään.

Knoppeja:
– Kansitaiteen on suunnitellut Larry Carroll
– Def Jamin jakelija, Columbia Records, kieltäytyi julkaisemasta albumia ristiriitaisen kansitaiteen ja lyriikoiden takia. Lopulta jakelijaksi valittiin Geffen Records, mutta kiistanalaisuuden takia sitä ei näkynyt virallisella julkaisulistalla.
– Tuottaja Rick Rubin (ensimmäinen levy bändin kanssa)
– Lombardo lopetti bändissä marraskuussa 1986, mutta hänen vaimonsa sai houkuteltua hänet takaisin 1987
– Levy oli edesmenneen Hannemanin suosikki: ”Short, quick and straight to the point”
– Reign In Blood US-kiertueella olivat mukana Overkill ja Euroopan rundilla Malice. Slayer toimi myös W.A.S.P.in lämppärinä US-kiertueella 1987
– Paul Bostaphin ensisanat kuullessaan levyn olivat ”Forbidden is now Fucked”
– Levy julkaistiin vinyylinä seuraavissa väreissä punainen, purppura ja vihreä. Albumi julkaistiin myös kuvavinyyliä tavallisella ja limited edition-kansitaiteella.
Tori Amos on tehnyt vuonna 2001 coverin kappaleesta Raining Blood
– Vanhoilla CD- ja LP-versioilla P”ostmortem” loppuu kohdassa 2:44 ennen nopeaa osaa. Tämä virhe korjattiin uudelleenjulkaistulla Expanded Edition CD:llä. Tuolla julkaistiin myös kappaleet Aggressive Perfector ja Criminally Insane (remix), jotka olivat äänitetty 12-tuuman singleä varten.
– Raining Blood kappaleella on kolme erilaista outroa.
– Kaveripiirissä oli tunnuskoputus, joka oli imitoitu Raining Bloodista: muuten ovi ei auennut.

-Spinebrain-

https://open.spotify.com/album/4EKODboelaOmS0gt7hbTHN

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 14 – Because the Night

Live-albumilta Live 1975/-85 (1986). Studioversio julkaistu albumilla The Promise (2010).

1970-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta 1980-luvun puoleen väliin Springsteen oli biisintekijänä tuotteliaimmillaan. Esimerkiksi Darkness on the Edge of Town-levylle äänitetystä materiaalista, joka on jo nähnyt eri reittejä päivänvalon, oltaisiin saatu koottua jo neljä-viisi levyllistä musiikkia. Koska hän on tullut tunnetuksi myös albumikokonaisuuksien vaalijana, on useita hitiltä kalskahtavia kappaleita annettu myös pois muiden artistien levytettäviksi. Because the Night on yksi tunnetuimmista esimerkeistä, mutta Springsteen ja ESB ovat esittäneet sitä myös itse keikoilla aina 70-luvun lopulta saakka ja studioversiokin julkaistiin 32 vuotta äänittämisen jälkeen The Promise-levyllä.

Mielenkiintoisimpia aspekteja Because the Nightiin on se, että se on tullut Bruce-faneille tutuksi ennenkaikkea liveversionsa myötä. Live 1975/-85-boksilla kuultava versio on taltioitu 28.12.1980 Nassau Coliseumilla jo kulttimaineeseen kohonneilla keikoilla ja siinä kuullaan E Street Bandia monien mielestä kovimmassa keikkakunnossaan. Instrumentaaliosiot ovat pidempiä kuin studioversiossa ja soundit ovat jo alkaneet muotoutua isompiin keikkapaikkoihin sopiviksi.

Alun piano-introssa kuullaan juuri niitä säveliä, joista itse tuollaisessa arpeggiossa tykkään. Ne yhdistetttynä Springsteenin laulamaan melodiaan ja tekstiin luovat heti kiihkeänpidätetyn tunnelman. Rakkauslaulu tämä pohjimmiltaan on, mutta aika raju sellainen.

Muistelen kertosäkeestä ensimmäiaen reaktion olleen, että “tämähän on “Linnunradan laidalla”. Kun siitä pääsi yli, paljastui mainio voimarock-biisi. Toisen säkeistön aloitusriveissä on myös hienoa lyrikaalista neroutta: “What I got I have earned / What I’m not I have learned” eli virheitä on koettu ja niistä on otettu opiksi. Jos rakkauden kohde jäisi vielä yöksi ja sen jälkeenkin, kaikki voisi olla paremmin.

Tyylitellyn yksinkertaisen saksofonisoolon jälkeen tulee jälleen hieno, dramaattinen rivi. “The time has come to take this moment / and they can’t hurt you” siirtää biisin viimeisiin osioihinsa nostaen samalla sävellajia sävelaskeleen kuin huomaamattomasti. Näin viimeiseen kertosäkeeseen saadaan entistä enemmän voimaa. Lopussa kuullaan sekä studio- että livealbumille taltioiduissa versiossa Springsteenin soittama soolo, mutta keikoilla tuossa kohtaa ovat esille päässeet myös Nils Lofgren ja Stevie Van Zandt. Bändi soittaa mahtavasti yhtenä pakettina, kunnes F#-soinnun nostatuksen ja Weinbergin tremolon kautta räjäytetään kappale vielä kerran kertosäkeeseen, jossa taustalaulut ovat aiempaa vahvemmin esillä. “Because the night belongs to lovers / because the night belongs to lust / because the night beongs to lovers / because the night belongs to us”. Kiihkeää tekstiä.

Itselleni BTN on iskenyt aina. Biisissä kytevä jännite sytytetään heti alussa ja vaikka se käväisee pinnassa jo aiemminkin, niin modulaation myötä se iskeytyy uuteen ulottuvuuteen. Keikkasuosikkikin tämä on ollut julkaisustaan saakka ja onkin saavuttanut melkoisen fanisuosion, vaikkei studioversiota julkaistukaan kuin vasta vuonna 2010. Hienoa rock-musiikkia.

Take me now baby here as I am
Pull me close try an understand
I work all day out in the hot sun
Stay with me now till the mornin’ comes
Come on now try and understand
The way I feel when I’m in your hands
Take me now as the sun descends
They can’t hurt you now
They can’t hurt you now
They can’t hurt you now

Because the night belongs to lovers
Because the night belongs to us
Because the night belongs to lovers
Because the night belongs to us

What I got I have earned
What I’m not I have learned
Desire and hunger is the fire I breathe
Just stay in my bed till the morning comes
Come on now try and understand
The way I feel when I’m in your hands
Take me now as the sun descends
They can’t hurt you now
They can’t hurt you now
They can’t hurt you now

Because the night…

Your love is here and now
The vicious circle turns and burns without
Though I cannot live forgive me now
The time has come to take this moment and
They can’t hurt you now

Because the night..

https://www.youtube.com/watch?v=J1GBIlmkUO0

https://www.youtube.com/watch?v=lGQvjAgyA-Q

Toomio’s TOP100: 51. Queen – A Kind of MagicToomion TOP100: 51. Queen – A Kind of Magic

Producers: Queen, Reinhold Mack, David Richards
Recorded: 1985-1986
Published: 2.6.1986
Labels: EMI / Parlophone / Capitol / Hollywood

#1 in UK. Queen’s first digitally recorded album. The soundtrack of the Highlander-movie.

SINGLES
– One Vision
– A Kind of Magic
– Princes of the Universe
– Friends Will Be Friends
– Pain Is So Close to Pleasure
– Who Wants to Live Forever
– One Year of Love

Last winter we had a privilege to prove debate: Which one was better singer Freddie Mercury  or Ozzy Osborne. In this debate, we heard arguments like “Queen was non-musical shit”. Memorable conversation.

Cover art tells us that we’re now in years when 80s and 90s turn. Shoulder pads and neon colors. The sounds has been totally ”out”, but now they are ”hot” again. So 80’s!

Let’s go to the compositions. Surprisingly, they work. the album contains strict bass beats and treble guitars. But yes, they kicked so hard.  One Vision would be quite a show starting song. Oh, well imagine how Mercury has become the stage by John Deacon in beating on his DX 7. In synth world it is a classic.

Always hear people say that Mercury is the world’s best singer. And this record doesn’t say anything else.”

Mercury makes his best. Always hear people say that Mercury is the world’s best singer. And this record doesn’t say anything else. It rocks. Even though the Highlander-movie’s dark concept, there’s a joy in these songs. At least there’s a pace. And the humor, which is not yet black. Especially Don’t Lose Your Head, whose bass line is even grotesque.

I could see myself listening to this, preferably in the car between Mänttä and Vilppula. Slippery curves and a fear of moose.

THE BEST MOMENTS
Who Wants to Live Forever – This is not the one of those tedious ballads. The song is, in retrospect, quite tragic clang when Mercury’s destiny is know. Strings is composed by Michael Kamen.

EI LÄHDE
One Year of Love – This is just them.

https://open.spotify.com/album/0pEfDPZko6TnNOgrZMe5nnTuottaja: Queen, Reinhold Mack, David Richards
Nauhoitettu: 1985-1986
Julkaistu: 2.6.1986
Levy-yhtiö: EMI / Parlophone / Capitol / Hollywood

Brittien listaykkönen. Queenin ensimmäinen digitaalisesti äänitetty albumi. Soundtrack elokuvassa Highlander.

SINGLET
– One Vision
– A Kind of Magic
– Princes of the Universe
– Friends Will Be Friends
– Pain Is So Close to Pleasure
– Who Wants to Live Forever
– One Year of Love

Viime talvena saimme Ausculton poikain kanssa todistaa väittelyä aiheesta: Freddie Mercury vastaan Ozzy Osborne laulajana. Tässä keskustelussa kuultiin esimerkiksi argumentti, jossa todettiin Queenin olevan ”epämusikaalista paskaa”. Ikimuistoinen keskustelu.

Kannen grafiikka kertoo sen, että nyt ollaan vahvasti 80- ja 90-lukujen taitteessa. Olkatoppaukset ja neonvärit. Ja sitä voi sitten miettiä, onko siitä kauan kun ne ovat jälleen muodissa. Soundipuoli on vuosien saatossa koukannut totaalisen ”outista” takaisin ”inin” huulille. Kasaria vimosen päälle.

Ulkomusiikillisista avuista päästään sävellysten pariin. Ja yllättäen, ne toimivat. Ajan henkeen sopivasti lätty sisältää tiukkoja bassobeattejä ja diskanttisia kitaroita. Mutta kyllä ne niin kovasti potkivat päälle, että ei alta pois ehdi. One Vision olisi melkoinen keikan aloitusbiisi. Voi hyvin kuvitella kuinka Mercury on tullut lavalle John Deaconin paukuttaessa DX-seiskaansa. Se syntikka nimittäin esiintyy levyllä useammassa kohtaa. Nykyisellään se on syntikkamaailmassa klassikko.

”Usein kuulee sanottavan, että Mercury on maailman paras laulaja. Eikä tämä levy vie väitteeltä pohjaa.”

Mercury on omimmillaan. Aina kuulee sanottavan, että Mercury on maailman paras laulaja. Eikä tämä levy vie väitteeltä pohjaa. Kova on. Tavallaan synkän Highlander-elokuvan konseptista huolimatta on biiseissä iloa. Ainakin vauhtia. Ja huumoria, joka ei vielä ole mustaa. Highlander-yhteys on monelle tuttu, mutta siihen tämä soppii. Varsinkin Don’t Lose Your Head, jonka bassolinja on jopa irvokas.

Itseni näkisin kuuntelemassa tätä mieluiten autossa Virrat-Vilppula välillä, liukkaita kurveja ja hirviä peläten.

PARHAAT HETKET
Who Wants to Live Forever – Ei ole niitä tylsiä balladeja. Biisillä on näin jälkikäteen aika traaginen kalskahdus, kun Mercuryn kohtalon tietää. Jousethan on kevyesti säveltänyt Michael Kamen.

EI LÄHDE
One Year of Love – Tämä taas on juuri niitä.

https://open.spotify.com/album/0pEfDPZko6TnNOgrZMe5nn

Toomio’s TOP100: 52. Metallica – Master of PuppetsToomion TOP100: 52. Metallica – Master of Puppets

Producers: Flemming Rasmussen, Metallica
Recorded: 1985
Published: 3.3.1986
Label: Elektra

Sold exclusively in the USA for more than 6 million records.

This is The “back patch”-album. The album, which is perhaps the most legendary picture on the cover. On this album the song titles are not important, I don’t even remember them in order. This is an entity with a capital E.

Master Of Puppets has a sound 80’s metal. The same sound is set the standard of thrash metal. Production is in fact a deadly tough.

Playing was so strict at that time. They have had probably some gigs in those days. The songs have clever breaks, ultimate sawing and fine slowdowns as though Disposable Heroes. James Hetfield already knows how to sing, Lars Ulrich plays so hard that he could, bass and guitar makes what is needed.

The lyrics are applied for the right phrases, the correct positions. Rhythms and adhesion is like sticky flypaper. Otherwise, the content can be a bit empty, but it’s how they are arranged. It works.

”I think the band’s best stuff is made about the time when Burton has been involved. Was he the mastermind, is quite a different matter.”

The band has always been more than the sum of its parts. There is a charisma in the band and I think most in Hetfield’s person. No one in the band has ever been ”the world’s best player”. Not even Cliff Burton. Burton’s compositions always talked about, but even in this album, he made compositions only in the three songs. Sure, the person’s participation would be otherwise able to be seen and heard in the band’s albums. I think the band’s best stuff is made about the time when Burton has been involved. Was he the mastermind, is quite a different matter. I’m sorry, but the Orion’s bass patterns aren’t so wonderful.

This is a thrash-metal classic. So hard, that it must be listened to at least once. And as a bonus: The best songs to play with a tennis racket: The Thing That Should Not Be, Disposable Heroes, Damage, Inc.

THE BEST MOMENTS
The Thing That Should Not Be – Ramming with Chulthu-spirit has always been awesome.
Battery – The pace is deadly.

EI LÄHDE
There’s no bad songs.

 

https://open.spotify.com/album/41bTjcSaiEe4G40RVVHbuxTuottaja: Flemming Rasmussen, Metallica
Nauhoitettu: 1985
Julkaistu: 3.3.1986
Levy-yhtiö: Elektra

Jenkkien listalla 29. Suomessa 7. Myynyt pelkästään USA:ssa yli 6 miljoonaa levyä.

Tämä on se selkälippulevy. Levy, jossa on se ehkä legendaarisin kuva kannessa. Tällä levyllä kappaleiden nimet eivät ole tärkeitä, en muista niitä vieläkään järjestyksessä. Tämä on kokonaisuus isolla K:lla.

Master of Puppetsissa on oman aikansa soundi. Sama soundi on määrittänyt thrash-metallia lähes näihin päiviin asti. Tuotanto on nimittäin tappavan kova.

Soitto oli Metallicalla tuolloin niin tiukkaa, että hirvittää. Siellä on luultavasti myös keikkailtu jonkin verran. Kappaleissa on ovelia taukoja, kunnon sahausta ja hienoja hidastuksia kuten vaikka Disposable Heroesissa. James Hetfield osaa jo laulaa, Lars Ulrich soittaa sen mihin taitojensa rajoissa pystyy, basso ja kitara tekevät tarvittavan.

Lyriikoissa on osattu hakea oikeat fraasit oikeisiin kohtiin. Rytmitykset ja tarttuvuus on kuin kärpäspaperia. Muuten sisältö voi olla vähän tyhjänlainen, mutta se miten ne on sovitettu, toimii.

”Bändin parhaat jutut on tehty suunnilleen aikana, kun Burton on mukana ollut. Mutta onko kaikki hänen ansiotaan, on ihan eri asia.”

Bändi on aina ollut enemmän kuin osiensa summa. Karismaa bändissä on ja mielestäni eniten juuri Hetfieldissä. Kukaan bändissä ei ole koskaan ollut ”maailman paras soittaja”. Ei edes Cliff Burton. Burtonin sävellyksistä aina puhutaan, mutta ei hän tälläkään levyllä ole osallistunut kuin kolmen biisin sävellykseen. Toki henkilön mukanaolo on muuten voinut näkyä ja kuulua bändin aikaansaannoksissa. Minusta bändin parhaat jutut on tehty suunnilleen aikana, kun Burton on mukana ollut. Mutta onko kaikki hänen ansiotaan, on ihan eri asia. Ei ne Orionin bassokuviot NIIN ihmeellisiä ole.

On tämä thrash-metalliklassikko. Niin kova, että se tulee kuunnella vähintään kerran. Ja vielä erityislistauksena albumin parhaat tennismailabiisit: The Thing That Should Not Be, Disposable Heroes, Damage, Inc.

PARHAAT HETKET
The Thing That Should Not Be – Chulthu-hengessä möyrivä junttaus on aina ollut mahtava.
Battery – Vauhti tempaisee mukaansa.

EI LÄHDE
Ei ole erityisen huonoja biisejä.
https://open.spotify.com/album/41bTjcSaiEe4G40RVVHbux