Viikon biisi (9/2018): The Offspring – All I Want (1996)

Kalifornialainen rock-yhtye The Offspring julkaisi neljännen studioalbuminsa Ixnay on the Hombre vuonna 1997. Kolme vuotta aiemmin kuultu Smash oli myynyt Yhdysvalloissa kuusinkertaista platinaa ja saavuttanut myös maininnan arvoista menestystä muualla maailmassa. ”Ixnay on the Hombren” ensimmäinen singlekappale kuitenkin tarjoiltiin kuulijakunnalle jo vuoden 1996 puolella, kun All I Want ilmestyi.

Bryan Keith, tutummin Dexter, Holland, bändin laulaja-kitaristi, on säveltänyt ja sanoittanut All I Wantin omakätisesti kuten leijonanosan muustakin Offspring-tuotannosta. Muu miehitys on bändin klassinen kokoonpano sen huippuajoilta: Greg K. basson varressa, Noodles ykköskitarassa ja Ron Welty rummuissa. Welty lähti yhtyeestä vuonna 2003, muut ovat olleet mukana aina.

F#-mollissa rynnivä kappale etenee suoraviivaisesti ja kaikki sen elementit ovat vahvasti Offspringille ominaisia. Dexter pääsee operoimaan huudon ja laulun rajalla sävyssä, joka ainakin allekirjoittaneelle on aina ollut hieman kaksiteräinen miekka: toisinaan mahtavaa, toisinaan korviin käyvää. Myös Weltyn työskentely erityisesti bassorummun kanssa on hyvin tunnistettava piirre. Tämä biisi huojuu mahtavasti tempossaan, kuten rock-bändin kuuluukin. Heti ensimmäiset yksinäiset laulumelodianuotit tempaisevat aina mukaansa.

Holland on läpi uransa kirjoittanut sanoituksia, jotka kertovat enemmän kuin äkkikuulemalta hahmottaa. ”All I Want” avautuu melkoisesti, kun sen tekstin lukee huolella. Sen kertoja haluaisi, ainoana asiana, että saisi elää elämäänsä omien valintojensa mukaisesti. Ympäristö puristaa perheestä lähtien muottiin, johon hän ei vain tahdo asettua. ”How many times is it gonna take / ’till someone around you hears what you say” on lopulta aika surullinen avunhuuto.

Jos ”All I Want” pitäisi tiivistää yhteen pätkään, itse valitsisin kertosäkeestä löytyvän hetken. Vaikka kappale on jopa angstinen, löytyy siitä hieno toivonpilkahdus: ”’cause I’m sick of not living to stay alive”. Kertoja ikään kuin selättää tilanteensa, vaikka vain hetkeksikin.

ALL I WANT

Day after day your home life’s a wreck
The powers that be just
Breathe down your neck

You get no respect
You get no relief
You gotta speak up
And yell out your piece

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive

Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

How many times is it gonna take
Till someone around you hears what you say
You’ve tried being cool
You feel like a lie
You’ve played by their rules
Now it’s their turn to try

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive
Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

I said it before
I’ll say it again
If you could just listen
Then it might make sense

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive
Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

Kalifornialainen rock-yhtye The Offspring julkaisi neljännen studioalbuminsa Ixnay on the Hombre vuonna 1997. Kolme vuotta aiemmin kuultu Smash oli myynyt Yhdysvalloissa kuusinkertaista platinaa ja saavuttanut myös maininnan arvoista menestystä muualla maailmassa. ”Ixnay on the Hombren” ensimmäinen singlekappale kuitenkin tarjoiltiin kuulijakunnalle jo vuoden 1996 puolella, kun All I Want ilmestyi.

Bryan Keith, tutummin Dexter, Holland, bändin laulaja-kitaristi, on säveltänyt ja sanoittanut All I Wantin omakätisesti kuten leijonanosan muustakin Offspring-tuotannosta. Muu miehitys on bändin klassinen kokoonpano sen huippuajoilta: Greg K. basson varressa, Noodles ykköskitarassa ja Ron Welty rummuissa. Welty lähti yhtyeestä vuonna 2003, muut ovat olleet mukana aina.

F#-mollissa rynnivä kappale etenee suoraviivaisesti ja kaikki sen elementit ovat vahvasti Offspringille ominaisia. Dexter pääsee operoimaan huudon ja laulun rajalla sävyssä, joka ainakin allekirjoittaneelle on aina ollut hieman kaksiteräinen miekka: toisinaan mahtavaa, toisinaan korviin käyvää. Myös Weltyn työskentely erityisesti bassorummun kanssa on hyvin tunnistettava piirre. Tämä biisi huojuu mahtavasti tempossaan, kuten rock-bändin kuuluukin. Heti ensimmäiset yksinäiset laulumelodianuotit tempaisevat aina mukaansa.

Holland on läpi uransa kirjoittanut sanoituksia, jotka kertovat enemmän kuin äkkikuulemalta hahmottaa. ”All I Want” avautuu melkoisesti, kun sen tekstin lukee huolella. Sen kertoja haluaisi, ainoana asiana, että saisi elää elämäänsä omien valintojensa mukaisesti. Ympäristö puristaa perheestä lähtien muottiin, johon hän ei vain tahdo asettua. ”How many times is it gonna take / ’till someone around you hears what you say” on lopulta aika surullinen avunhuuto.

Jos ”All I Want” pitäisi tiivistää yhteen pätkään, itse valitsisin kertosäkeestä löytyvän hetken. Vaikka kappale on jopa angstinen, löytyy siitä hieno toivonpilkahdus: ”’cause I’m sick of not living to stay alive”. Kertoja ikään kuin selättää tilanteensa, vaikka vain hetkeksikin.

ALL I WANT

Day after day your home life’s a wreck
The powers that be just
Breathe down your neck

You get no respect
You get no relief
You gotta speak up
And yell out your piece

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive

Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

How many times is it gonna take
Till someone around you hears what you say
You’ve tried being cool
You feel like a lie
You’ve played by their rules
Now it’s their turn to try

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive
Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

I said it before
I’ll say it again
If you could just listen
Then it might make sense

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive
Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

TOOMIO’s TOP100: 1. Type O Negative – October RustTOOMION TOP100: 1. Type O Negative – October Rust

Producers: Josh Silver, Peter Steele
Released: 20.8.1996
Label: Roadrunner

#7 in Finland, #26 in UK, #42 in USA.7. Sold exclusively in the US for more than half a million albums.

SINGLES
– Love You To Death
– My Girlfriend’s Girlfriend
– In Praise of Bacchus
– Cinnamon Girl

Why this is a number one? What makes this better than Life Is Killing Me? Musically necessarily nothing. The duo crossed the finish line quite even. October Rust have more memories in its pocket, more teen-age mysticism. Nostalgia, which don’t move so dark waters.

The album is high precisely because of its atmosphere. It reaches perfectly the essence of its name and cover art. Autumn spheres, which can be sunny, gloomy, rainy, or just muddled. A lot of the dark, with a warm glow in orange, yellow and brown shades. A lot of things is refined through the running or my own band for me. This album has a big role in both.

The beginning of October. New year plan. A cooling air. Finnish forest in its best colours. Dark evenings and weekends, when carrying on musical instruments and amplifiers into rehearsal shack. Dearest friends, and the feeling how all the best is often much smaller things than we wanted to admit.

Album recordings was started after Bloody Kisses breakdown. The band was on everyone’s lips. Peter Steele wanted to do better. At this point of Steele’s career, he still had a day job. He cared park areas in New York. From this fact has left his nicknames Green Man, Green Giant. He used alcohol only rarely and live very healthy life.

Steele and his band mates submitted the October Rusy to Roadrunner. The record company people were amazed. So light, so magical, so clean. Still, they knew that this would be selling huge amounts. But it would take a tour of what Steele has wanted not. He wanted only to compose music in his basement and make albums. Not touring.

The album begins with the band’s strange sense of humour. A mere voice disorder. After this, the boys of the band wish to welcome the listener. After this, the straight dive into album’s mood. Nature and women. Love You To Death was dedicated to Peter’s most important girlfriend. The text exudes erotic, Gothic style. It’s based on the very simple guitar riff. This is coloured by Josh Silver’s echoing pianos and quiet organs in the background. The whole song is like Coldplay sold its soul.

Be My Druidess presents Type O Negative’s bewildering guitar- and bass sound. Its programmed drums come out very well too. The first half of the song is close to U2. However, the final Be My Druides is gloomy, but still so beautiful painting. The texts will continue the theme of the preceding paragraph, only deeper under the skin. Or maybe in this case, deeper between the thighs. Sighing will bring genuine emotion closer.

In Green Man Steele dive even more into his character and through nature. In this time, he made long hikes in nature. You can see glistening pine forest in autumn sun, which in some places still feel warm. Cranberries begin to be suitable for a hungry winter to eat.

From joy they go to gloom, which weighs tons. Kenny Hickey’s trade mark, slides on guitar strings. Red Water (Christmas Mourning) tells the loss of loved ones. Peter and Josh’s lost a lot of close people those days. The tempo is so slow that it could play in a funeral. Worthy of the name includes a piece something Christmassy. The song is almost the best song of the band. The next two phrases are chilling:

” My tables been set for but seven,
just last year I dined with eleven.”

Hit but not very big hit, My Girlfriend’s Girlfriend will return to the erotic side. It’s a little clichéd fantasy. The song exudes a lewd lust. However it includes all the necessary, like cars and modulation at the end:

”In their ’62 ’vette
Sharing one cigarette,
In a black light trance then”

Die With Me begins so gently that it is almost a sissy. After a while, the atmosphere breaked with raw Black Sabbath-riff. Black Sabbath-riffs bring sinister themes to the songs. They embody Steele’s character perfectly. The beautiful song can cleverly include words such as KLM, AT&T and the UK post system. That’s what I call Steele. This will continue with Burnt Flowers Fallen, which is based only two four-sentence cluster, which repeated more than six minutes. This is nicely disguised as a whole song.

One of the singles, In Praise of Bacchus is a complex and vaguely abrupt song. It’s surprisingly praise of Bacchus, god of wine, ecstasy and fertility. The track will mourn mysterious female character named Val Ium. Type O Negative has certainly been a role model to HIM and Ville Valo. These are much the same, but Type O Negative makes everything much bolder and lustfully.

Type O Negative has covered some artist on the every album with the exception of the last Dead Again. In this album the cover selection is Neil Young’s Cinnamon Girl, which is one of the album’s highlights. An acquaintance of mine said that the band ”is nothing more than Cinnamon Girl and Steele’s screwdriver!” It’s not that simple, but it’s quite understandable that the band stopped after Steele’s death. In addition to the lack of screwdriver there’s a lack of quite unique sense of melody. In fact, I miss that latter.

Next name monster, The Glorious Liberation Of The People’s Technocratic Republic Of Vinnland By The Combined Forces Of The United Territories Of Europa is only a snack before Wolf Moon (Including Zoanthropic Paranoia). Again, the band moves in the Gothic themes. This time they tell about werewolf. Actually this is the case of a man who turns into a wolf as a result of fellation. Cello and Silver’s keys are handsome to be heard along with Steele’s fretless sounding bass. At the end song will turn to a full blooded pop-piece.

Before the ending words there’s a very dragging Haunted, which is not heavy, sad or prolonged. It’s just too tired to wake up:

” Alone and awake but exhausted I lie
Oh how I hate the morning.”

Black humour, which cultivates the band, doesn’t always turn on more than disgust. It doesn’t, however, detract from the fact that the songs are great. I like Steele’s voice, Silver’s sound worlds with keyboards and guitar licks of Kenny Hickey. I also like Kelly’s drums. Although they are programmed, it won’t be annoying. I actually didn’t even know it, before writing this story. No any other band has a such sound world. Steele’s voice is the perfect contrast of the other clickings and very personal guitar sound, which of course include the noisy bass sound too.

Headphones, dark room, a cottage and a fireplace. Whisky and dark chocolate.

THE BEST MOMENTS
Love You to Death –
Although this is a very pop, this is also an excellent piece.
Red Water (Christmas Mourning) – Darker than dark, even racking.

https://open.spotify.com/album/46NjYrJ5v5ZTIHMb1DrAgl
Tuottajat: Josh Silver, Peter Steele
Julkaistu: 20.8.1996
Levy-yhtiö: Roadrunner

7. Suomessa, 42 .Jenkeissä, 26. Briteissä. Myynyt pelkästään USA:ssa yli puoli miljoonaa albumia.

SINGLET
– Love You To Death
– My Girlfriend’s Girlfriend
– In Praise of Bacchus
– Cinnamon Girl

Miksi tämä on ykkösenä? Mikä tästä tekee paremman kuin Life Is Killing Me? Ei välttämättä musiikillisesti mikään. Hyvin tasapäin kaksikko maaliviivan ylitti. October Rustilla on enemmän muistoja taskussaan, enemmän loppuvan teini-iän mystiikkaa. Nostalgiaa, jossa ei liikuta ihan niin tummissa vesissä.

Levy on korkealla nimenomaan sen tunnelman takia. Se tavoittaa nimensä ja kansitaiteensa olemuksen täydellisesti. Tässä liikutaan nimensä mukaisesti syksyisissä sfääreissä, jotka voivat olla aurinkoisia, synkkiä, sateisia tai muuten vaan huuruisia. Paljon pimeää, jossa lämmin hehkuu oranssin, keltaisen ja ruskean sävyissä. Kohdallani moni asia jalostuu juoksun tai oman bändiharrastukseni kautta. Tällä albumilla on iso rooli molemmissa.

Lokakuun alku. Peruskuntokauden alku. Uusi vuosisuunnitelma. Viilenevä ilma. Pakkasessa kovettuva pururadan pohja. Suomalainen metsä näyttää ruskan tullen valttikorttinsa. Pimeät viikonloput ja illat silloin, kun kannetaan soittimia ja vahvistimia treenimökkiin. Rakkaimmat ystävät ja se, kuinka kaikki paras on usein paljon pienemmissä asioissa kuin itsekään haluaa myöntää.

Albumin teko aloitettiin Bloody Kissesin läpilyönnin jälkeen. Bändi oli kaikkien huulilla. Peter Steele halusi onnistua paremmin. Hioa työnjälkeä täydellisemmäksi. Tässä vaiheessa uraa Steele oli vielä päivätöissä. Hän huolehti puistoalueista New Yorkissa. Oli jopa vastaavassa roolissa. Tästä seikasta on lähtenyt miehen lempinimet Green Man, Vihreä Jätti. Hän käytti alkoholia vain harvoin ja eli muutenkin erittäin terveellistä elämää. Mies kuntoili paljon ja piti itsestään huolta.

Steele bändikavereineen toimitti Roadrunnerille October Rustin valmiina. Levy-yhtiön ihmiset olivat hämmästyksestä ihmeissään. Näin kevyttä, näin maagista, näin siloista. Silti he tiesivät, että tämä tulisi myymään valtavasti. Mutta se vaatisi kiertueen, mitä Steele ei todellakaan olisi halunnut. Hän olisi halunnut vain säveltää musiikkia omassa kellarissa ja tehdä levyjä. Ei missään nimessä keikkailla.

Albumi alkaa bändin omituisella huumorilla. Pelkällä häiriöäänellä. Tämän jälkeen bändin pojat toivottavat kuulijan tervetulleeksi. Tämän jälkeen sukelletaan suoraan koko levyä kuvaavaan tunnelmaan. Luontoon ja naisiin. Love You To Death oli omistettu Peterin tärkeimmälle naisystävälle. Tekstit huokuvat eroottista gotiikkaa. Se rakentuu varsin yksinkertaisen sahaamisen päälle. Tätä värittävät Josh Silverin horisonttiin asti kaikuvat pianot ja taustalla hiljaa komppaavat urut. Koko kappaleesta tulee mieleen sielunsa myynyt Coldplay.

Be My Druidess esittelee Type O Negativen todella hämmentävän kitara- ja bassossoundin. Siinä myös bändin rumpalin John Kellyn ohjelmoimat rummut tulevat erittäin hyvin esiin. Kappaleen alkupuoli on lähellä U2:selta tuttua helppoutta. Be My Druidessin loppu on kuitenkin todella synkkää, mutta silti niin kaunista maalailua. Tekstit jatkavat edeltävän kappaleen teemaa, mennen edellistäkin syvemmälle ihon alle. Tai ehkä tässä tapauksessa reisien väliin. Hönkiminen ja huokailu tuovat aidot tunteet lähemmäksi. Laulu ei kuulosta esittämiseltä.

Green Manissa Steele sukeltaa enemmän omaan hahmoonsa ja sen kautta luontoon. Mies teki vielä tässä vaiheessa elämäänsä pitkiä vaelluksia luontoon. Kappaleen soidessa voi nähdä mäntykankaalla välkehtivän syysauringon, joka paikka paikoin tuntuu vielä lämpimältä. Puolukat alkavat olla sopivia nälkäisen talven syötäväksi.

Ilosta painutaan tonnien painoiseen synkkyyteen haikeiden torvien säestyksellä. Kappaletta vievät kitaristi Kenny Hickeyn tavaramerkiksi muodostuneet kitarankieliliu’utukset. Red Water (Christmas Mourning) kertoo läheisten menettämisestä. Peterin ja Joshin elämästä katosi tuohon aikaan paljon läheisiä ihmisiä. Kappaleen tempo on niin hidas, että se voisi soida hautajaisissa. Nimensä veroisesti kappale sisältää jotain jouluista. Kulkusten helinää ja joulupallojen putoamisia. Kappale on lähes paras koko bändin tuotannosta. Seuraava lausepari saa veren hyytymään:

”My tables been set for but seven,
just last year I dined with eleven.”

Jonkinmoiseksi, ei kuitenkaan kovin isoksi, hitiksi muodostunut My Girlsfriend’s Girlsfriend palaa tuonne erotiikan puolelle. Se leikittelee hiukan kliseiselläkin fantasialla. Kappale huokuu irstasta himoa. Se ei kuitenkaan olisi Type O Negativea ilman keskiosan kaunista huokailua. Muuten se sisältää kaiken tarvittavan lopun modulaatiosta autoviitteisiin:

”In their ’62 ’vette
Sharing one cigarette,
In a black light trance then”

Die With Me alkaa niin lempeästi, että se on melkeinpä nössö. Hetken kuluttua tunnelman kuitenkin murtaa raaka Black Sabbath-riffi. Black Sabbath-riffit tuovat jonkinlaista synkkää tematiikkaa biiseihin. Ne ilmentävät kyllä Steelen hahmoa erinomaisesti. Jälleen lauletaan rakkaasta naisesta. Kauniiseen kappaleeseen saadaan taitavasti kolvattua myös sanat kuten KLM, AT&T ja UK post system. Tämä on ehtaa Steeleä. Tätä jatkaa Burnt Flowers Fallen, joka perustuu oikeastaan vain kahteen neljän lauseen ryppääseen, joita toistetaan yli kuusi minuuttia. Hienosti tämäkin on naamioitu kokonaiseksi biisiksi.

Singlenäkin julkaistu In Praise of Bacchus on monisyinen ja hämärästi töksähtelevä kappale. Se on yllättäen ylistys Bacchukselle, viinin, hurmion ja hedelmällisyyden jumalalle. Kappaleessa käy huokailemassa salaperäinen naishahmo nimeltään Val Ium. Type O Negative on varmasti ollut esikuva HIMille ja Ville Valolle. Näissä on paljon samaa, mutta Type O Negative vaan tekee kaiken paljon rohkeammin ja himokkaammin. Itseäni ei varsinaisesti tämä erotiikka tässä puhuttele vaan pikemminkin taitava sävellystyö ja hyvät biisit.

Type O Negative on coveroinut jotain artistia jokaisella albumilla lukuunottamatta viimeiseksi jäänyttä Dead Againia. Tällä albumilla cover-valinta on Neil Youngin Cinnamon Girl, joka onkin yksi levyn kohokohdista. Eräs tuttavani totesikin bändistä, että ”eihän siinä ei ole muuta kuin Cinnamon Girl ja Steelen meisseli!” Asia ei ole näin yksinkertainen, mutta on täysin ymmärrettävää, että bändi lopetti Vihreän Jätin kuoltua. Meisselin lisäksi siinä meni melkoisen uniikki melodiantaju. Itse kaipaan näistä jälkimmäistä.

Seuraava nimihirviö The Glorious Liberation Of The People’s Technocratic Republic Of Vinnland By The Combined Forces Of The United Territories Of Europa on vain välipala ennen Wolf Moon (Including Zoanthropic Paranoia):a. Jälleen liikutaan gootti-tematiikan lempiaiheissa. Tällä kertaa lauletaan ihmissudesta. Steelen mukaan kyseessä on mies, joka muuttuu sudeksi fellaation seurauksena. Sello ja Silverin kilkuttavat koskettimet ovat komeaa kuultavaa yhdessä Steelen jopa nauhattomalta kuulostavan bassottelun päällä. Viktoriaanisen ajan tunnelmaa lisää kirkkokuoro kappaleen lopussa. Siihen sopii myös tempon vaihto, jolla kappale saadaan kääntymään täysiveriseksi pop-biisiksi.

Levyn päätössanoja ennen kuullaan todella laahaava Haunted, joka ei temmostaan huolimatta ole raskas, surullinen tai pitkitetty. Se on vain liian väsynyt heräämään:

”Alone and awake but exhausted I lie
Oh how I hate the morning.”

Musta huumori, jota bändi viljelee ei aina sytytä muuta kuin inhoa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että biisit ovat hienoja. Pidän Steelen laulusta, Silverin äänimaailmoista koskettimissa sekä Hickeyn kitarahommista. Pidän myös Kellyn rummuista. Vaikka ne ovat ohjelmoidut, se ei läpi kuulu. En itse asiassa edes tiennyt sitä, ennen tämän jutun kirjoittamista. Paljon hämärää sälää, mutta kokonaisuus ei silti kuulosta täyteen ahdetulta. Tällaista soundimaailmaa ei ole millään muulla bändillä. Type O Negative on tuotannossaan sellainen, että siinä oikeasti kuulee ympäristön. Atmosfääri on olemassa. Steelen ääni on oiva kontrasti muulle kilkutukselle ja varsin persoonalliselle kitarasoundille, jossa on tietysti bassosoundiakin seassa.

Kuulokkeet päässä, pimeässä huoneessa. Miksei jopa mökillä ja takan ääressä. Viski ja tummaa suklaata.

PARHAAT HETKET
Love You to Death –
Vaikka tämä on hyvin pop, on tämä myös erinomainen kappale.
Red Water (Christmas Mourning) – Synkkääkin synkempi, jopa raastava.

https://open.spotify.com/album/46NjYrJ5v5ZTIHMb1DrAgl