Toomion TOP200-biisit: 195. Devin Townsend – Truth

Devinin omintakeisella kitarasoundilla ja sen jälkeen tarkoituksellisesti särähtävillä räjähdyksillä käyntiin lähtevä Truth on Devin Townsendin mielestä hänen paras kappaleensa. Varsinaista tarinankerrontaa siinä on kovin vähän, enemmänkin se on eeppinen teos, joka kritisoi muutamalla lauseella erilaisia maailman totuuksia.

Kun Physicist– ja Terria-albumeiden jälkeen ostin Infinityn, oli sen avaava Truth säväyttävä kokemus. Kappale esittelee tekijänsä vahvimman valttikortin – kerrosten rakentamisen. Niin jumalattoman iso äänivalli vyöryy tätä kuunnellessa kohti, että se on vaikea ottaa vastaan. Monesti vasta useamman kuuntelukerran jälkeen alkaa vaahtopäiden alta erotaa muitakin pinnanmuotoja.

Devin ilmoittautui debyyttisoolonsa jälkeen itse mielenterveyshoitolaan. Elämässä ei ollut ilon merkkejä. Hoitojakson päätyttyä hän oli mielestään valmis tekemään Infinity-albumin, josta olisi tuleva täydellinen. Myöhemmin, raitistuttuaan, hän on sanonut, että levyllä kuuluu LSD:n ja muiden psykedeelien vaikutus.

Devin itse hoitelee albumilla kaiken paitsi pari puhallinta ja rummut. Rumputyö kun on Devinin soundiin parhaiten istuvan Gene Hoglanin aikaansaannosta. Hoglanin soitossa on samanaikaisesti jämäkkyyttä ja rentoutta. Basarit tulevat juuri oikeisiin kohtiin.

Tämä tunnelma nivoutuu 2000-luvun alkuun, Alpinen automankkaan ja bändikavereiden kanssa ajeluun.

TOOMIO’s TOP100: 8. Helloween – Better Than RawTOOMION TOP100: 8. Helloween – Better Than Raw

Producer: Tommy Hansen, Helloween
Recorded: 1997
Released: 14.4.1998
Label: Castle Communications

#9 in Japan, #7 in Finland.

SINGLES
– I Can
– Hey Lord!

Skiing trip at high school. Destination was a “big mountain” Simpsiö, Lapua. Schoolmate had this record and he got busdriver to play it for everyone. Music remains my head. The next time I had contact with the band in the army, when my friend gave me this album, because I’m sick and laying on the bed of army hospital. And I definitely enjoy it.

Withclike and colorful covers were immediately captivated. German, sometimes strange, humor shows through the catalog. My mother was frightened, because the booklet is “so sexist” and we were not able to give it to our cousin. However, it’s not taken away from us.

The album will start up by film music like intro. For the complete contrast to it, comes a fast-paced Push. Thereafter, it is skipped rather traditional power metal. However, with the exception that all would be generally well-made. The road to the end of the album is coloured by changing styles of metal music.

When you listen this, think this is music, not power metal.

In terms of production the album is much better than the nominal power metal-band-average much. Guitar solos are mixing succeeded so well that you can hear every note. Roland Grapow and Michael Weikath were brilliant solo guitarists. Uli Kusch is near the top in metal drummer. I think the singer Andi Deris has always been better than Michael Kiske. Deris got more balls.

I didn’t like Helloween when Michael Kiske was singer. However, this is the best record after that period. Playing and singing are in sync. The compositions are brave, but functional. There is no weak moments.

Revelation is one of the few really good, but at the same time, long power metal songs. The bass patterns are especially fun to follow. Guitars in Hey Lord! tell about composers experience. Quite simple, understated, even dragging verse. Even the power ballad Time give this concept more than ten other power ballads of this genre.

Sitting in the cottage in a dark and cold night after a sauna. Sausages and dark beer. Thus for me, but for many this is the most likely driving music. When you listen this, think this is music, not power metal.

THE BEST MOMENTS
Push –
Truly effective starter for this album.
Revelation – Bolder song than many could believe from this band.

NOT SO BRILLIANT
The whole album is good.

https://open.spotify.com/album/6JvPnZo5Zm7iEgeYCGyjfOTuottaja: Tommy Hansen, Helloween
Nauhoitettu: 1997
Julkaistu: 14.4.1998
Levy-yhtiö: Castle Communications

Suomessa 7. Japanissa 9.

SINGLET
– I Can
– Hey Lord!

Lukion laskettelureissu tehtiin ison maailman malliin Lapuan Simpsiölle. Kaverilla oli tämä levy mukana ja sepä jostain syystä laitettiin soimaan koko bussilliselle. Musiikki jäi päähän. Seuraavan kerran sain kosketuksen bändiin armeijassa, kun kurssikaverini lainasi tämän(kin) levyn ajankuluksi varuskuntasairaalassa makaavalle potilaalle. Ja hyvin se aika kuunnellessa kuluikin.

Noitamaiset ja värikkäät kannet saivat heti kerrasta pauloihinsa. Saksalainen, joskus kummallinenkin, huumori näkyy kuvastosta läpi. Äitini jopa pelästyi pikkutuhmista kansista ja levy jäi serkkupojalle lahjaksi antamatta. Ei äiti kuitenkaan sitä meiltä pois ottanut. Knoppina kerrottakoon, että kannet ovat saaneet inspiraation Smurffien Gargamelista.

Levy käynnistyy ajan elokuvamusiikin tapaan tehdyllä sinfoniateoksella. Tälle täydellisenä vastakohtana ilmoille lyödään nopeatempoinen Push, jonka pysäytettyjä pelliniskuja olen monesti ääneenkin ihaillut. Sen jälkeen hypätään hetkeksi varsin perinteisen oloiseen kikkeliheviin. Tosin sillä poikkeuksella, että kaikki ovat järjestään hyvin tehtyjä. Albumin loppuun kuljetaan vuorotellen metallin eri tyylien välillä.

Tuotannollisesti albumi on nimellisesti power metal-bändille keskivertoa paljon parempi. Kitarasooloihin on miksaus onnistunut niin mainiosti, että sävelkään ei jää kuulematta. Roland Grapow ja Michael Weikath olivat soolokitarakaksikkona parhaimmillaan maailman parhaita. Uli Kuschin nostan suoraviivaisena metallirumpalina aika korkealle. Laulaja Andi Deris on mielestäni aina ollut parempi kuin Michael Kiske. Deriksellä on enemmän munaa.

Vaikea sanoa olisiko tämä itselleni niin kova juttu, jos olisin Helloween-kauteni alkanut jo Kisken aikana. On tämä kuitenkin paras levy sen kauden jälkeen. Soitto ja laulu ovat synkassa. Sävellykset rohkeita, mutta toimivia. Kaikki kohdillaan. Ei yhtään huonoa kappaletta.

Tämä kannattaa kuunnella musiikkina tai metallina, ei power metallina.

Revelation on harvoja oikeasti hyviä, mutta samalla pitkiä power metal-kappaleita. Sen bassokuviot varsinkin ovat hauskaa seurattavaa. Hey Lord!:n taustakitaroissa on kuultavissa säveltäjien kokemus. Varsin yksinkertaista ja vähäeleistä, säkeistössä jopa laahaavaa. Tämä kaikki tekee levystä kokonaisuutena valtavan jämäkän paketin. Jopa inhokkityylilajiani edustava voimaballadi Time antaa tässä konseptissa enemmän kuin kymmenen muuta genren tuotosta yhteensä.

Mökillä pimeänä ja kylmänä iltana saunan jälkeen. Makkaraa takassa paistaen ja tummaa olutta juoden. Näin minulle, mutta monelle tämä on luultavimmin automusaa. Ja tämä kannattaa kuunnella musiikkina tai metallina, ei power metallina.

PARHAAT HETKET
Push –
Todella tehokas startti kovalle albumille.
Revelation – Rohkeampi sävellys bändille, jota moni luulee pelkäksi ”korkealta ja kovaa”-tapaukseksi

EI LÄHDE
Hyvää tavaraa koko albumi.

https://open.spotify.com/album/6JvPnZo5Zm7iEgeYCGyjfO

TOOMION TOP100: 31. Blind Guardian – Nightfall in Middle EarthTOOMION TOP100: 31. Blind Guardian – Nightfall in Middle Earth

Producers: Flemming Rasmussen, Blind Guardian
Recorded: 1997-1998
Released: 28.4.1998
Label: Virgin, Century Media

Saksan listalla 7. Japanissa 12.

SINGLET
– Mirror Mirror

I got this and the previous Imaginations from the Other Side album from my friend with message ”good metal from Germany.” The band has become one of the biggest favorites of me.

Those times I was not a very big fan of Tolkien, and even now I’m not. However, this saga has been important to Blind Guardian, which made a big leap to the top of German metal with the previous album. This album tells exactly story of Silmarillion. Saga made by Tolkien, who said it is his career’s main work.

Hansi Kürsch focused only for the singing song left the bass to others. Other musicians tie pretty tight rope around the listener, and then we go with the intervals until the end of the album. The structure is made to follow seemingly the saga of Silmarillion. There are moments for inhale, then they go towards again. In fact, I recorded only the songs on the C-cassette. It was a magical tape.

”There’s melody, but not too much for heavy lovers.”

The style is very special. There’s melody, but not too much for heavy lovers. My brother compared the band to some extent, System of A Down. After all, they have much of the same. The vocal sound is either resemblance. Blind Guardian compositions contains something very out of the ordinary. Guitars following vocal melody or the other way around. Often such a thing sounds awful, but this band make it nice.

I’ve never listened to much such a Germany-metal, but Blind Guardian is the band of my style. Flemming Rasmussen was the co-producer of this album. A man with a bundle under his belt such as Ride the Lightning, Master of Puppets and … And Justice for All.

This is music for a hard workout. Also for the background when reading Tolkien. “Something of the Thread, something of the Head, something of the Body, and something of the Dead.”

THE BEST MOMENTS
Into the Storm Starting bomb.
Blood Tears The structure is a genius. It has Eurovision. It has everything.
Time Stands Still (at the Iron Hill) – Dynamical metal song.

NOT SO BRILLIANT

Itse kappaleissa ei ole yhtäkään heikkoa.

https://www.youtube.com/watch?v=hMcBOvOuhoYTuottaja: Flemming Rasmussen, Blind Guardian
Nauhoitettu: 1997-1998
Julkaistu: 28.4.1998
Levy-yhtiö: Virgin, Century Media

#7 in Germany, #12 in Japan.

SINGLET
– Mirror Mirror

Sain armeijakaveriltani lainaan tämän ja edellisen Imaginations from the Otherside-levyn saatesanoilla ”hyvää metallia Saksasta.” Alkuun vaati totuttelua, mutta bändistä on kuuntelun myötä tullut yksi genrensä kestosuosikkeja.

Armeija-aikoina en kovin suuri Tolkienin fani ollut, enkä ole sitä vieläkään. Tästä saagasta kuitenkin ammentaa Blind Guardian, joka teki ja edellisellä levyllä melkoisen loikan saksalaisen metallin kärkisijoille. Tämä albumi kertoo tarkalleen ottaen Silmarillionista, jota Tolkien itse piti uransa pääteoksena.

Hansi Kursch satsasi tosissaan lauluun ja jätti basson muiden hommiksi. Muu soittajakaarti niputtaakin koko lailla napakan köyden kuulijan ympärille ja sitten mennään kuin intervallivetoja levyn päätyyn asti. Rakenne on tehty ovelasti seuraamaan näennäisesti Silmarillionin juonta. Välillä vedetään hetki happea ja taas paahdetaan. Jos levyn jaksaa kuunnella välittämättä intermissioista, niin kappaleet tarjoavat kyllä vaivalle vastinetta. Itse aikoinaan nauhoitin vain biisit kasetille. Se oli maaginen kasetti se.

”Melodiaa on, mutta ei kuitenkaan liikaa raskaammankaan komppauksen ystäville. ”

Tyyli on hyvin omintakeinen. Melodiaa on, mutta ei kuitenkaan liikaa raskaammankaan komppauksen ystäville. Veljeni vertasikin bändiä jossain määrin System of A Downiin. Onhan siinä tarkemmin kuunneltuna varmasti paljon samaa. Laulusoundissakin on jotain yhtäläisyyttä. Blind Guardianin sävellystavassa on jotain hyvin tavallisesta poikkeavaa. Kitarat seuraavat laulumelodiaa tai toisin päin. Usein sellainen kuulostaa kamalalta, mutta tällä bändillä se onnistuu.

En ole koskaan kuunnellut kovin paljon tällaista Saksa-metallia, mutta Blind Guardian viehättää joka kuuntelulla ja joka osa-alueella. Tässä levyssä aputuottajana on häärinyt Flemming Rasmussen. Mies, jolla on plakkarissa sellainen nippu kuin Ride the Lightning, Master of Puppets ja …and Justice for All.

Kyllä tämäkin on sitä kovan treenin musiikkia. Myös taustalle juuri tuon Tolkienin tuotoksia lukiessa. Tiettyä magiaa tässä on vieläkin. Aina toimii.

PARHAAT HETKET
Into the Storm – Kunnon aloituspaahto.
Blood Tears – Rakenteessa on neroutta. Siinä on euroviisuja. Siinä on kaikkea.
Time Stands Still (at the Iron Hill) – Harkittua dynamiikkaa sisältävä metallibiisi.

EI LÄHDE
Itse kappaleissa ei ole yhtäkään heikkoa.

https://www.youtube.com/watch?v=hMcBOvOuhoY

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 17 – Back in Your Arms

Albumilta Tracks (1998).

Back in Your Arms on selkeää 90-luvun Brucea. Se julkaistiin vuonna 1998 Tracks-kokoelmalla, ja studioversiossa on mukana myös E Street Band. Itselleni se kolahti, ja kovaa, Helsingin Olympiastadionin keikalla heinäkuun viimeisenä päivänä 2012. Tuolloin Springsteen keräili yleisöstä toivekylttejä ja sanoi tahtovansa haastaa hieman E Street Bandia ja soittaa jonkin kappaleen, jota ei kiertueella vielä aiemmilla vajaalla sadalla keikalla oltu kuultu. “Taitaa lähteä C:stä, ja jossain välissä menee F:ään”.

Tuli Back in Your Armsin vuoro. Pitkillä puheillaan ennen biisiä ja sen säkeistöjen välissä Springsteen kertoi, mistä kappaleessa on kyse. Itselläni ei ole noihin puheisiin mitään lisättävää, joten liitän keskeiset osat tähän vapaana suomennoksena puhumaan puolestaan. Tämä kannattaa kuunnella korvat ja sydän auki. Tuona iltana Back in Your Arms ei ollut vain musiikkia, vaan jotain huomattavasti enemmän.

“No niin. Onko kukaan täällä olijoista koskaan tyrinyt hyvää juttua? Tavannut hyvää naista tai miestä ja lopulta kaikki on mennyt pieleen? Luulet tietävästi mitä teet… Ja luulet tuntevasi itsesi… Luulet olevasi varma siitä mitä pitää tehdä ja mitä jättää tekemättä… Ja sitten on liian myöhäistä. Montaa vaihtoehtoa ei enää ole, voi koettaa puhua tilanteen selväksi, tai voit anella… Max, jos aion anella, tahdon kuulla aneluni äänen… (pam)… Tuo sama ääni lähtee myös ovesta, joka paiskataan kasvoillesi, juuri tuo samainen. Näin se tarina menee. Ja naiset, puhun teillekin. Voit menettää paljon asioita. Ei vain ihmisiä, vaan myös osan itsestäsi, yhteyden rakastamiisi asioihin. Kaikki nämä voivat kadota matkan varrella.”

In my dream our love was lost, I lived by luck and fate
I carried you inside of me, prayed it wouldn’t be too late
Now I’m standin’ on this empty road where nothin’ moves but the wind

Back in your arms
Back in your arms again

“Kun päädyt tuohon tilanteeseen, ymmärrät ettet ole tyytyväinen missään muualla. Ettei ole toisia käsiä, jotka saisivat sinut tuntemaan samoin. Eikä ole toista hymyä, eikä ketään joka tuntisi sinut kuten hän.”

Once I was your treasure and I saw your face in every star
But the promises we make at night, oh that’s all they are
Unless we fill them with faith and love they’re empty as the howlin’ wind
And honey I just wanna be back in your arms
Back in your arms again

You came to me with love and kindness
But all my life I’ve been a prisoner of my own blindness
I met you with indifference and I don’t know why

“Kaikki ovat nähneet niitä unia, joissa tapahtuu pahoja asioita. Ja ne tuntuvat niin todelta. Kun heräät, mietit vain ja tunnet syntyneesi uudestaan”.

Now I wake from my dream, I wake from my dream to this world
Where all is shadow and darkness and above me a dark sky unfurls
And all the love I’ve thrown away and lost I’m longin’ for again
Now darlin’ I just wanna be back in your arms
Back in your arms again

https://www.youtube.com/watch?v=PLTTuf_73D0

Toomio’s TOP100: 49. Apocalyptica – Inquisition SymphonyToomion TOP100: 49. Apocalyptica – Inquisition Symphony

Producer: Otto Donner, Hiili Hiilesmaa
Recorded: 1998
Published: 22.9.1998
Label: Mercury, Universal

#10 in Finnish chart

SINGLES
– Nothing Else Matters
– Harmageddon

This was the first album that I bought in the CD format. I bought it, even there’s no CD-player in my home. The price was 119mk (Finnish markka) in Veljekset Keskinen (A big mall in Tuuri). Handsome disc cover is decorated with violent orange price tag.

Apocalyptica’s first album was all about the loan songs and a brand new idea. A second album needed more, so it was expanded with other bands as well as three own songs. Opening song Harmageddon is a raw song. It gives an indication of the future, and tells that Apocalyptica could live with their own compositions. Even the high popularity was achieved with cover songs.

Sounds are still so raw that over-production hasn’t eaten all the power form the cellos. In fact, I have never understood why the cellos must sound like a guitar? Apocalyptica isn’t band which needed singing. When the sounds are compressed and otherwise the band sounds like medium radio heavy, it’s get so boring. Before was better. But perhaps it’s not selling enough?

”On this album, for example, will highlight how boring song Nothing Else Matters are without vocals.”

Simplification, in this case the removal of the vocals, makes tracks sound good, but there’s also poor side of the river. On this album, for example, will highlight how boring song Nothing Else Matters are without vocals. I definitely like these own songs and Sepultura covers. For Whom the Bell Tolls is almost even better than the original.

The whole album can easily listen. And you won’t even remember that there are no vocals. And if Apocalyptica considered having a singer, only suitable is Sandra Nasić. With a good sound system the ancient musical instruments come to life.

A small frost and autumnal sunshine. A good symphony in the background. Yes, these blokes are professionals.

THE BEST MOMENTS
HarmageddonShowing how Eicca Toppinen also manages the composing.
ToreadorSuitably sounds like an ox battle.

NOT SO BRILLIANT
Nothing Else MattersThis is dull.

https://open.spotify.com/album/43ZBK0wkWhW6v5Pdx7ht6dTuottaja: Otto Donner, Hiili Hiilesmaa
Nauhoitettu: 1998
Julkaistu: 22.9.1998
Levy-yhtiö: Mercury, Universal

Suomen listan 10.

SINGLET
– Nothing Else Matters
– Harmageddon

Tämä on ensimmäinen levy, jonka CD-muodossa ostin. Ostin sen vaikkei kotona ollut soitintakaan. Maksoi 119mk Veljekset Keskisellä. Väkivaltaisen oranssi hintalappu koristaa vieläkin komeaa levynkantta.

Apocalyptican ensimmäinen levy meni pelkillä lainabiiseillä ja uudella idealla. Toinen levy tarvitsi enemmän, joten siihen oli ynnätty muidenkin bändien tuotantoa sekä kolme omaa biisiä. Niistä levyn avaava Harmageddon on kova biisi. Se antaa viitteitä tulevasta ja siitä, että omallakin sävellystyöllä voi elää, vaikka suuri suosio saavutettiinkin cover-kappaleilla. Oikeastaan nuo omat biisit ovat levyn parasta antia.

Soundit ovat vielä niin aidot, eikä ylituotteistus ole syönyt selloista särmää. Itse asiassa en ole koskaan ymmärtänyt miksi sellojenkin pitää kuulostaa kitaralta? Apocalypticaan ei minusta laulu oikein istu. Viimeistään siinä vaiheessa siitä tulee aika kädenlämpöistä, kun soundit ovat kompressoidut ja muutenkin bändi kuulostaa keskiverrolta radiorock-heviltä. Hyvä oli näin, ilman laulua. Mutta ehkä se ei ole tarpeeksi myyvää. Live-ympäristössä on selloissa mukavasti munaa.

”Tällä levyllä tulee esimerkiksi esiin se, kuinka tylsä kappale Nothing Else Matters on ilman laulua.”

Yksinkertaistus eli tässä tapauksessa laulujen poistaminen tekee osalle kappaleista hyvää, mutta on siellä myös vastaboolia. Tällä levyllä tulee esimerkiksi esiin se, kuinka tylsä kappale Nothing Else Matters on ilman laulua. Tai aika monikin Metallican kappale. Itse tykkään ehdottomasti näistä omista ja Sepulturan versioinneista. Jottei Metallicaa täysin lytätä niin For Whom the Bell Tolls on melkein jopa parempi kuin alkuperäinen.

Koko levyn voi kuunnella helposti putkeen, eikä edes odota laulua. Ja jos Apocalypticalla pitää laulaja olla, niin ainut sopiva siihen on Sandra Nasić. Hyvällä äänentoistolla ikivanhojen soittimien ominaissoundit tulevat hienosti esiin.

Pieni pakkanen ja syksyinen auringonpaiste. Hyvänä sinfoniana siinä taustalla. Kyllä nämä ukot ammattilaisia ovat.

PARHAAT HETKET
HarmageddonNäyte siitä, kuinka Eicca Toppiselta luistaa myös oma säellystyö.
ToreadorSopivasti kuulostaa härkätaistelulta.

EI LÄHDE
Nothing Else MattersTylsä on.

https://open.spotify.com/album/43ZBK0wkWhW6v5Pdx7ht6d