TOOMION TOP100: 8. Helloween – Better Than Raw

Tuottaja: Tommy Hansen, Helloween
Nauhoitettu: 1997
Julkaistu: 14.4.1998
Levy-yhtiö: Castle Communications

Suomessa 7. Japanissa 9.

SINGLET
– I Can
– Hey Lord!

Lukion laskettelureissu tehtiin ison maailman malliin Lapuan Simpsiölle. Kaverilla oli tämä levy mukana ja sepä jostain syystä laitettiin soimaan koko bussilliselle. Musiikki jäi päähän. Seuraavan kerran sain kosketuksen bändiin armeijassa, kun kurssikaverini lainasi tämän(kin) levyn ajankuluksi varuskuntasairaalassa makaavalle potilaalle. Ja hyvin se aika kuunnellessa kuluikin.

Noitamaiset ja värikkäät kannet saivat heti kerrasta pauloihinsa. Saksalainen, joskus kummallinenkin, huumori näkyy kuvastosta läpi. Äitini jopa pelästyi pikkutuhmista kansista ja levy jäi serkkupojalle lahjaksi antamatta. Ei äiti kuitenkaan sitä meiltä pois ottanut. Knoppina kerrottakoon, että kannet ovat saaneet inspiraation Smurffien Gargamelista.

Levy käynnistyy ajan elokuvamusiikin tapaan tehdyllä sinfoniateoksella. Tälle täydellisenä vastakohtana ilmoille lyödään nopeatempoinen Push, jonka pysäytettyjä pelliniskuja olen monesti ääneenkin ihaillut. Sen jälkeen hypätään hetkeksi varsin perinteisen oloiseen kikkeliheviin. Tosin sillä poikkeuksella, että kaikki ovat järjestään hyvin tehtyjä. Albumin loppuun kuljetaan vuorotellen metallin eri tyylien välillä.

Tuotannollisesti albumi on nimellisesti power metal-bändille keskivertoa paljon parempi. Kitarasooloihin on miksaus onnistunut niin mainiosti, että sävelkään ei jää kuulematta. Roland Grapow ja Michael Weikath olivat soolokitarakaksikkona parhaimmillaan maailman parhaita. Uli Kuschin nostan suoraviivaisena metallirumpalina aika korkealle. Laulaja Andi Deris on mielestäni aina ollut parempi kuin Michael Kiske. Deriksellä on enemmän munaa.

Vaikea sanoa olisiko tämä itselleni niin kova juttu, jos olisin Helloween-kauteni alkanut jo Kisken aikana. On tämä kuitenkin paras levy sen kauden jälkeen. Soitto ja laulu ovat synkassa. Sävellykset rohkeita, mutta toimivia. Kaikki kohdillaan. Ei yhtään huonoa kappaletta.

Tämä kannattaa kuunnella musiikkina tai metallina, ei power metallina.

Revelation on harvoja oikeasti hyviä, mutta samalla pitkiä power metal-kappaleita. Sen bassokuviot varsinkin ovat hauskaa seurattavaa. Hey Lord!:n taustakitaroissa on kuultavissa säveltäjien kokemus. Varsin yksinkertaista ja vähäeleistä, säkeistössä jopa laahaavaa. Tämä kaikki tekee levystä kokonaisuutena valtavan jämäkän paketin. Jopa inhokkityylilajiani edustava voimaballadi Time antaa tässä konseptissa enemmän kuin kymmenen muuta genren tuotosta yhteensä.

Mökillä pimeänä ja kylmänä iltana saunan jälkeen. Makkaraa takassa paistaen ja tummaa olutta juoden. Näin minulle, mutta monelle tämä on luultavimmin automusaa. Ja tämä kannattaa kuunnella musiikkina tai metallina, ei power metallina.

PARHAAT HETKET
Push –
Todella tehokas startti kovalle albumille.
Revelation – Rohkeampi sävellys bändille, jota moni luulee pelkäksi ”korkealta ja kovaa”-tapaukseksi

EI LÄHDE
Hyvää tavaraa koko albumi.

TOOMION TOP100: 31. Blind Guardian – Nightfall in Middle Earth

Tuottaja: Flemming Rasmussen, Blind Guardian
Nauhoitettu: 1997-1998
Julkaistu: 28.4.1998
Levy-yhtiö: Virgin, Century Media

#7 in Germany, #12 in Japan.

SINGLET
– Mirror Mirror

Sain armeijakaveriltani lainaan tämän ja edellisen Imaginations from the Otherside-levyn saatesanoilla ”hyvää metallia Saksasta.” Alkuun vaati totuttelua, mutta bändistä on kuuntelun myötä tullut yksi genrensä kestosuosikkeja.

Armeija-aikoina en kovin suuri Tolkienin fani ollut, enkä ole sitä vieläkään. Tästä saagasta kuitenkin ammentaa Blind Guardian, joka teki ja edellisellä levyllä melkoisen loikan saksalaisen metallin kärkisijoille. Tämä albumi kertoo tarkalleen ottaen Silmarillionista, jota Tolkien itse piti uransa pääteoksena.

Hansi Kursch satsasi tosissaan lauluun ja jätti basson muiden hommiksi. Muu soittajakaarti niputtaakin koko lailla napakan köyden kuulijan ympärille ja sitten mennään kuin intervallivetoja levyn päätyyn asti. Rakenne on tehty ovelasti seuraamaan näennäisesti Silmarillionin juonta. Välillä vedetään hetki happea ja taas paahdetaan. Jos levyn jaksaa kuunnella välittämättä intermissioista, niin kappaleet tarjoavat kyllä vaivalle vastinetta. Itse aikoinaan nauhoitin vain biisit kasetille. Se oli maaginen kasetti se.

”Melodiaa on, mutta ei kuitenkaan liikaa raskaammankaan komppauksen ystäville. ”

Tyyli on hyvin omintakeinen. Melodiaa on, mutta ei kuitenkaan liikaa raskaammankaan komppauksen ystäville. Veljeni vertasikin bändiä jossain määrin System of A Downiin. Onhan siinä tarkemmin kuunneltuna varmasti paljon samaa. Laulusoundissakin on jotain yhtäläisyyttä. Blind Guardianin sävellystavassa on jotain hyvin tavallisesta poikkeavaa. Kitarat seuraavat laulumelodiaa tai toisin päin. Usein sellainen kuulostaa kamalalta, mutta tällä bändillä se onnistuu.

En ole koskaan kuunnellut kovin paljon tällaista Saksa-metallia, mutta Blind Guardian viehättää joka kuuntelulla ja joka osa-alueella. Tässä levyssä aputuottajana on häärinyt Flemming Rasmussen. Mies, jolla on plakkarissa sellainen nippu kuin Ride the Lightning, Master of Puppets ja …and Justice for All.

Kyllä tämäkin on sitä kovan treenin musiikkia. Myös taustalle juuri tuon Tolkienin tuotoksia lukiessa. Tiettyä magiaa tässä on vieläkin. Aina toimii.

PARHAAT HETKET
Into the Storm – Kunnon aloituspaahto.
Blood Tears – Rakenteessa on neroutta. Siinä on euroviisuja. Siinä on kaikkea.
Time Stands Still (at the Iron Hill) – Harkittua dynamiikkaa sisältävä metallibiisi.

EI LÄHDE
Itse kappaleissa ei ole yhtäkään heikkoa.

Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 17 – Back in Your Arms

Albumilta Tracks (1998).

Back in Your Arms on selkeää 90-luvun Brucea. Se julkaistiin vuonna 1998 Tracks-kokoelmalla, ja studioversiossa on mukana myös E Street Band. Itselleni se kolahti, ja kovaa, Helsingin Olympiastadionin keikalla heinäkuun viimeisenä päivänä 2012. Tuolloin Springsteen keräili yleisöstä toivekylttejä ja sanoi tahtovansa haastaa hieman E Street Bandia ja soittaa jonkin kappaleen, jota ei kiertueella vielä aiemmilla vajaalla sadalla keikalla oltu kuultu. “Taitaa lähteä C:stä, ja jossain välissä menee F:ään”.

Tuli Back in Your Armsin vuoro. Pitkillä puheillaan ennen biisiä ja sen säkeistöjen välissä Springsteen kertoi, mistä kappaleessa on kyse. Itselläni ei ole noihin puheisiin mitään lisättävää, joten liitän keskeiset osat tähän vapaana suomennoksena puhumaan puolestaan. Tämä kannattaa kuunnella korvat ja sydän auki. Tuona iltana Back in Your Arms ei ollut vain musiikkia, vaan jotain huomattavasti enemmän.

“No niin. Onko kukaan täällä olijoista koskaan tyrinyt hyvää juttua? Tavannut hyvää naista tai miestä ja lopulta kaikki on mennyt pieleen? Luulet tietävästi mitä teet… Ja luulet tuntevasi itsesi… Luulet olevasi varma siitä mitä pitää tehdä ja mitä jättää tekemättä… Ja sitten on liian myöhäistä. Montaa vaihtoehtoa ei enää ole, voi koettaa puhua tilanteen selväksi, tai voit anella… Max, jos aion anella, tahdon kuulla aneluni äänen… (pam)… Tuo sama ääni lähtee myös ovesta, joka paiskataan kasvoillesi, juuri tuo samainen. Näin se tarina menee. Ja naiset, puhun teillekin. Voit menettää paljon asioita. Ei vain ihmisiä, vaan myös osan itsestäsi, yhteyden rakastamiisi asioihin. Kaikki nämä voivat kadota matkan varrella.”

In my dream our love was lost, I lived by luck and fate
I carried you inside of me, prayed it wouldn’t be too late
Now I’m standin’ on this empty road where nothin’ moves but the wind

Back in your arms
Back in your arms again

“Kun päädyt tuohon tilanteeseen, ymmärrät ettet ole tyytyväinen missään muualla. Ettei ole toisia käsiä, jotka saisivat sinut tuntemaan samoin. Eikä ole toista hymyä, eikä ketään joka tuntisi sinut kuten hän.”

Once I was your treasure and I saw your face in every star
But the promises we make at night, oh that’s all they are
Unless we fill them with faith and love they’re empty as the howlin’ wind
And honey I just wanna be back in your arms
Back in your arms again

You came to me with love and kindness
But all my life I’ve been a prisoner of my own blindness
I met you with indifference and I don’t know why

“Kaikki ovat nähneet niitä unia, joissa tapahtuu pahoja asioita. Ja ne tuntuvat niin todelta. Kun heräät, mietit vain ja tunnet syntyneesi uudestaan”.

Now I wake from my dream, I wake from my dream to this world
Where all is shadow and darkness and above me a dark sky unfurls
And all the love I’ve thrown away and lost I’m longin’ for again
Now darlin’ I just wanna be back in your arms
Back in your arms again

Toomion TOP100: 49. Apocalyptica – Inquisition Symphony

Tuottaja: Otto Donner, Hiili Hiilesmaa
Nauhoitettu: 1998
Julkaistu: 22.9.1998
Levy-yhtiö: Mercury, Universal

Suomen listan 10.

SINGLET
– Nothing Else Matters
– Harmageddon

Tämä on ensimmäinen levy, jonka CD-muodossa ostin. Ostin sen vaikkei kotona ollut soitintakaan. Maksoi 119mk Veljekset Keskisellä. Väkivaltaisen oranssi hintalappu koristaa vieläkin komeaa levynkantta.

Apocalyptican ensimmäinen levy meni pelkillä lainabiiseillä ja uudella idealla. Toinen levy tarvitsi enemmän, joten siihen oli ynnätty muidenkin bändien tuotantoa sekä kolme omaa biisiä. Niistä levyn avaava Harmageddon on kova biisi. Se antaa viitteitä tulevasta ja siitä, että omallakin sävellystyöllä voi elää, vaikka suuri suosio saavutettiinkin cover-kappaleilla. Oikeastaan nuo omat biisit ovat levyn parasta antia.

Soundit ovat vielä niin aidot, eikä ylituotteistus ole syönyt selloista särmää. Itse asiassa en ole koskaan ymmärtänyt miksi sellojenkin pitää kuulostaa kitaralta? Apocalypticaan ei minusta laulu oikein istu. Viimeistään siinä vaiheessa siitä tulee aika kädenlämpöistä, kun soundit ovat kompressoidut ja muutenkin bändi kuulostaa keskiverrolta radiorock-heviltä. Hyvä oli näin, ilman laulua. Mutta ehkä se ei ole tarpeeksi myyvää. Live-ympäristössä on selloissa mukavasti munaa.

”Tällä levyllä tulee esimerkiksi esiin se, kuinka tylsä kappale Nothing Else Matters on ilman laulua.”

Yksinkertaistus eli tässä tapauksessa laulujen poistaminen tekee osalle kappaleista hyvää, mutta on siellä myös vastaboolia. Tällä levyllä tulee esimerkiksi esiin se, kuinka tylsä kappale Nothing Else Matters on ilman laulua. Tai aika monikin Metallican kappale. Itse tykkään ehdottomasti näistä omista ja Sepulturan versioinneista. Jottei Metallicaa täysin lytätä niin For Whom the Bell Tolls on melkein jopa parempi kuin alkuperäinen.

Koko levyn voi kuunnella helposti putkeen, eikä edes odota laulua. Ja jos Apocalypticalla pitää laulaja olla, niin ainut sopiva siihen on Sandra Nasić. Hyvällä äänentoistolla ikivanhojen soittimien ominaissoundit tulevat hienosti esiin.

Pieni pakkanen ja syksyinen auringonpaiste. Hyvänä sinfoniana siinä taustalla. Kyllä nämä ukot ammattilaisia ovat.

PARHAAT HETKET
HarmageddonNäyte siitä, kuinka Eicca Toppiselta luistaa myös oma säellystyö.
ToreadorSopivasti kuulostaa härkätaistelulta.

EI LÄHDE
Nothing Else MattersTylsä on.

Toomion TOP100: 57. Rhapsody – Symphony of the Enchanted Lands

Tuottaja: Sascha Paeth, Miro
Nauhoitettu: 1998
Julkaistu: 5.10.1998
Levy-yhtiö: Limb Music

Vuonna 1998 tämä oli juuri sitä, mikä hevinörteille on aina ollut elokuvamusiikissa ”se juttu”.

Tämä oli toinen niistä levyistä, jotka sain armeijakaveriltani joutuessani varuskuntasairaalaan viikoksi. Siinähän kävi sitten niin, että tuo levy jäi intin jälkeen minulle. Ja on sitä tullut kyllä kuunneltua.

Tällaista musiikkia kun tehdään, on katu-uskottavuus kaukana. Samaan lauseeseen kun sopivat lohikäärmeet, miekat, kuninkaat ja lumotuista maat, ollaan niin kliseissä, että se pitäisi kieltää. Mutta ei kielletä. Tekevät sen niin pirun hyvin.

”Siellä on draamaa ja mahtipontisuutta monenkin Sormusten Herra-elokuvaan.”

Italian poppoo hallitsee elokuvametallin niin hienosti, että näin 17 vuoden jälkeenkin se kuulostaa hyvältä. Siellä on draamaa ja mahtipontisuutta monenkin Sormusten Herra-elokuvaan. Sovitukset ovat kyllä siihen nähden uskomattomia, ettei Italia varsinaisesti mikään metallin kehto ole, tai ainakaan tuohon aikaan ollut.

Fabio Lionen ääni on juhlava, sisäkansissa kiittämistään Chesterfield-tupakeista huolimatta. Alex Staropoli ja Luca Turilli ovat tilutuksen mestareita. Ei kuitenkaan melodian korvikkeena vaan sitä vahvasti tukien. Staropoli muuten osaa oikeasti soittaa monia barokkiajan soittimia.

Tämä on niitä levyjä, joita kuunnellaan jos tykkää fantasiakirjoista. Mutta on tämä jyhkeää muutenkin. Antakaa yksi mahdollisuus, vaikka tematiikka onkin korni.

PARHAAT HETKET
Beyond the Gates of Infinity Intro ja kitarasoolo. Sitä on jonkun kerran kuunneltu.

EI LÄHDE
Heroes of the Lost Valley Aikalailla jopa kammoittavaa.

https://www.youtube.com/watch?v=K0JDay7unxM&list=PL1C5F82E3432C6F9C