Viikon biisi (12/2018): Glen Hansard & Marketa Irglova – Falling Slowly (2007)

Vuonna 2007 valmistui irlantilainen, John Carneyn ohjaama musiikkielokuva nimeltään Once. Se on tarina kahdesta muusikosta, joiden kamppailua urallaan ja elämässään filmi kuvaa. Elokuvan soundtrackilla kuultavat originaalit laulut ovat pääosanäyttelijöiden Glen Hansardin ja Marketa Irglovan käsialaa. Falling Slowly päätyi lopulta Oscar-voittajaksi asti parhaan alkuperäislaulun kategoriassa.

Kauniisti ja harkitulla sovituksella rakentuva kappale alkaa akustisella kitarakuviolla sekä Hansardin ja Irglovan yhteen sointuvilla äänillä. Harmonia on eheä, rikkomaton, ja b-osioon lähdettäessä kuultava nostatus on luonnollinen paitsi voimakkuutensa, myös melodiansa kannalta. Periaatteessa nyanssit ovat pieniä, mutta tässä teoksessa niillä on suuri merkitys. Jokaisen osion sävelkulku, olipa se sitten soitettu tai laulettu, on korvamadon arvoinen. Hansardin korkeassa rekisterissä on samaa sieluun asti ulottuvaa voimaa kuin Eddie Vedderillä parhaimmillaan, ja ovatpa herrat tätä laulua joskus yhdessä esittäneetkin. Loppupuolella mukaan liittyvät piano ja jouset tukevat äänivallia taiten. Oli hankala uskoa että tämä laulu soi C-duurissa, sillä draamaa ja syvyyttä löytyy normaalisti siinä sävellajissa soivia kappaleita huomattavasti enemmän.

”Falling Slowly” on rakkauslaulu puhtaimmillaan. Sen sanoitus on tunnerikasta kuvaa hetkestä, jolloin sen kaksi kertojaa uppoutuvat samaan tunteeseen. ” I don’t know you / but I want you / All the more for that”, heti avaussäkeistön alkupuolisko, paljastaa syvimmät salat. Kun b-osa kaikessa jylhyydessään kohoaa soimaan, vahvistuvat myös sanat: ”Take this sinking boat and point it home / we’ve still got time”. Toisessa säkeistössä menneet haavat paljastetaan ja halutaan kuulla, mutta silti tahdotaan luottaa siihen, että mahdollisesti uppoavakin paatti saadaan rantaan turvallisesti.

Hansardin ja Irglovan duettokohtaus myös itse elokuvassa on hieno. Tapa, jolla he musiikkikaupan pianon ja akustisen kitaran kanssa käyvät kappaleen rakennetta ja sointuja läpi on hyvin aidosti kuvattu ja luo kappaleelle ulottuvuuden, jollaiselle harvoin pääsee seikkailemaan.

FALLING SLOWLY

I don’t know you
But I want you
All the more for that

Words fall through me
And always fool me
And I can’t react

And games that never amount
To more than they’re meant
Will play themselves out

Take this sinking boat and point it home
We’ve still got time
Raise your hopeful voice, you have a choice
You’ll make it now

Falling slowly, eyes that know me
And I can’t go back

Moods that take me and erase me
And I’m painted black

You have suffered enough
And warred with yourself
It’s time that you won

Take this sinking boat and point it home
We’ve still got time
Raise your hopeful voice, you have a choice
You’ve made it now

Falling slowly sing your melody
I’ll sing it loud

(suomi) Bruce Springsteen – TOP56-biisit: 10 – Long Walk Home

Albumilta Magic (2007).

Kymmenen kärki tällä listalla käynnistyy Magic-albumilta löytyvällä raidalla. Paljastettakoon, että tämän jälkeen ei enää tälle listalle ole asiaa 2000-luvun tuotoksilla: Long Walk Home nappaa tämän vuosisadan parhaan Bruce-biisin tittelin.

Yleisö kuuli Long Walk Homen ensi kerran jo vuonna 2006 Sessions Band-kiertueella, jolla Springsteen kiersi Seeger Sessions-levyä varten kootun yhtyeen kanssa soittamassa vanhoja gospel-, folk- sekä jopa blues-biisejä sekä uusiksi sovitettuja versioita vanhoista, omista tuotoksistaan. Seassa kuultiin, tosin ainoastaan kertaalleen Lontoossa, uusi kappale Long Walk Home, joka tosin muutti vielä muotoaan ennen ensiesiintymistään studioalbumilla: matkalla muun muassa muuttui kappaleen yleissyke sekä katosi yksi säkeistö.

Springsteenin omin sanoin biisi kuvastaa sitä, miltä hänestä tuntui George W. Bushin hallinnon aikana. “Tuossa laulussa mies palaa kaupunkiinsa muttei tunnista näkemäänsä eikä häntä itseään tunnista kukaan”, hän kertoi The New York Timesille. “Laulu kertoo hänen kokemuksistaan. Hänen maailmansa on muuttunut: asiat jotka hän luuli tietävänsä, ihmiset jotka hän luuli tuntevansa ja joiden aatteisiin hän kykeni samaistumaan, ovatkin kuin muukalaisia. Maailma jonka hän tiesi tuntuukin aivan vieraalta. Luulen että sama on tapahtunut tässä maassa kuluneen kuuden vuoden aikana”.

Long Walk Home esitteleekin kokeneen Springsteenin taitoa biisintekijänä. Vaikka teema on selkeästi poliittinen, voi sen ottaa myös yhden henkilön kokemuksena, kuten se kerrotaan. Kuinka kaikki muuttuu, maailma vie ja itse kukin yrittää etsiä syynsä taapertaa eteenpäin, vaikka joskus rouva Fortuna potkiikin.

Magicin tuotantoa on tullut puitua tällä listalla aiemminkin ohimennen (Radio Nowhere sijalla 46, Girls in Their Summer Clothes 33.) Long Walk Home ei kuitenkaan kärsi Brendan O’ Brienin kädenjäljestä vaan tuntuu kuin meluisuus resonoisi kertojan päänsä sisällä käymän keskustelun levottomuuteen. Myös Clarence Clemonsin saksofonisoolo on taattua Big Mania ja Springsteen on haastatteluissa kertonut vaalineensa vielä 2000-luvullakin C:n fonia soittimena, jonka pitää pysyä ajan hermolla soundeineen. Clemonsin soolo melodioineen onkin taattua Big Mania. E Street Bandin soitto puolestaan on niin jykevää ja soundit tasapainossa niin kuin vain vuosikymmenten kokemuksella voi olla.

Magic oli viimeinen levy jonka itse löysin Springsteen-tuotantoa kootessani. Siksi tämä kappale olikin pitkään “vain vuoden 2009 Greatest Hitsin loppupuolella kuultava biisi, joka on ympätty tuolle kokoelmalle vain siksi että uuttakin tavaraa piti mukana olla”. Ostin GH:n keväällä 2010, hieman ennen kuin sain ajokortin. Kun sitten ajelin ensimmäisiä ajeluitani, oli tuo CD usein soittimessa soiden tietenkin ensimmäisestä raidasta viimeiseen.

LWH oli pitkään täyteraidan tuntuinen kappale. Kului muutama vuosi, tarkalleen ottaen kolme, kunnes Springsteen ja ESB esiintyivät Turussa. Tuolla reissulla löysin lopulta varsinaisen Magicinkin hyllyyn. Kirjoitin keikkapäiväkirjaan tuolloin, että olisipa siistiä kuulla kakkoskeikalla jotain tuolta levyltä, sillä ensikeikalla biisilistassa ei ollut yhtään vuoden 2007 tuotosta. Toinen keikka alkoikin akustisella I’ll Work for Your Lovella, mutta heti perään rykäistiin koko bändin voimin Long Walk Home. Hetki meni biisiä tunnistaessa, mutta ensimmäisen rivin jälkeen valkeni ja voimalla. Mieleen muistuivat kaikki ne ajelut vuosia aiemmin, päättymättömät kesäyöt ja nuoruuden vapauden tunne kotikaupungin kaduilla kun maailma on avoinna. Toisin sanoen: koti-ikävä menneisyyden kotiin jota ei enää ole.

Long Walk Homeen kuvattiin myös musiikkivideo, jonka maisemana toimi jälleen bändin kotiseutu New Jersey. Tyhjät konserttihallit ja kahvilat sopivat tähän täydellisesti Brucen tulkitessa laulua. Laitetaan jakoon myös tuo Turun keikan versio, joka itselleni taltioitui sydämeen lähtemättömästi.

Vaikka tähän astikin on oltu kovien biisien äärellä, niin varsinkin nyt top kympissä ollaan Ausculto-osastolla: nämä kannattaa kuulla eikä vain kuunnella. Sanoitus kannattaa pitää esillä.

Last night I stood at your doorstep
Trying to figure out what went wrong
You just slipped somethin’ into my palm
Then you were gone
I could smell the same deep green of summer
Above me the same night sky was glowin’
In the distance I could see the town where I was born

It’s gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
A long walk home

In town I passed Sal’s grocery
The barbershop on South Street
I looked into their faces
They were all rank strangers to me
The veterans’ hall high up on the hill
Stood silent and alone
The diner was shuttered and boarded
With a sign that just said “gone”

It’s gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

Here everybody has a neighbor
Everybody has a friend
Everybody has a reason to begin again

My father said “Son, we’re lucky in this town
It’s a beautiful place to be born
It just wraps its arms around you
Nobody crowds you, nobody goes it alone.
That you know flag flying over the courthouse
Means certain things are set in stone
Who we are, what we’ll do and what we won’t.”

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

Its gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
Hey pretty Darling, don’t wait up for me
Gonna be a long walk home
It’s gonna be a long walk home

It’s gonna be a long walk home

Bruce Springsteen – TOP56-songs: 33 – Girls in Their Summer Clothes

From the album Magic (2007).

Girls in Their Summer Clothes broughts me always back to the end of spring, beginning of the summer and above all midsummer of 2010. The material from Magic is largely based on the political state of the United States and the dissatisfaction on the administration of George W. Bush’s. However, there’s a song like this in the middle of it all which in it’s gentleness immediately stood out in my years. That happened to someone else as well: this song won the Grammy Award for best rock song in 2009 and was named as a candidate for Best Solo Rock Vocal Performance.

The sounds of the Magic-album have already been discussed with Radio Nowhere on place 47. Girls in Their Summer Clothes isn’t as jam-packed as buzzing Radio Nowhere: in this song the string section especially finds it’s place. There’s strong echos from the 60’s in the vocal melody and the section starting with the words “Frankie’s diner” is an exciting deviation from the song’s structure.

In a certain way Springsteen’s lyrics on this song go back to his material from the 1970s. There’s not a lot going on and the narrator describes the scenes with details. The scenery of the sun setting behind a small city can be seen in your mind from the first line. The street lights shine, lovers walk by, the wind blows.

Well, the streetlights shine down on Blessing Avenue
Lovers they walk by, holding hands two by two
A breeze crosses the porch, bicycle spokes spin ’round
My jackets on, I’m out the door
And tonight I’m gonna burn this town down

The girls in their summer clothes
In the cool of the evening light
The girls in their summer clothes, pass me by

A boy’s ball bounces from the eaves of a street light, bank’s clock shines and the porch lights go off. You could paint a painting with this information. The city is alive, however, and the narrator says that he’s been through tough times but things are beginning to find their way. What has happened?

A kids rubber ball smacks
Off the gutter ‘neath the lamp light
Big bank clock chimes
Off go the sleepy front porch lights
Downtown the stores alight as the evening’s underway
Things been a little tight
But I know their gonna turn my way

And the girls in their summer clothes
In the cool of the evening light
The girls in their summer clothes, pass me by

What follows is the section jumping into surprising chords. A restaurant owned by a friend called Frankie gives some consolation. “Fluorescent” is one heck of a word to put into a pop song. Even the waitress Shaniqua sees that our man doesn’t do very well: she wants to hear what’s wrong and our narrator starts a story: a woman is gone and made a wound in his heart. Now his walking around the city in which “the girls in their summer clothes pass me by”. Just a look could save a lot.

There’s a great chord being played just before the word ”glance” in the end of the last verse…

This song has been vilifyed on the fan forums mostly because it’s poppish nature and it’s true that Bruce hasn’t done too many of these. I think this is in it’s abnormality a great piece of his work from 2000s.

Bruce Springsteen – TOP56-songs: – 47 – Radio Nowhere

From the album Magic (2007).

“It’s an end-of-the-world scenario – he’s seeing the apocalypse. All communications are down. That’s my business, that’s what it’s all about – trying to connect to you. It comes down to trying to make people happy, feel less lonely, but also being a conduit for a dialogue about the events of the day, the issues that impact people’s lives, personal and social and political and religious. That’s how I always saw the job of our band” – Springsteen in an interview in Rolling Stone Magazine (1.11.2007).

Radio Nowhere is the opening track from 2007’s album Magic. The album’s sound politics don’t please many old Bruce-fans: it’s true that the compressed and loud overall sound differs from everything else Springsteen has released. But for me it has became an internal part of this album which has quietly rose pretty high on my opinions.

The sounds and the song’s musical sole get the whole song fizzing like a shuffled hornet’s nest. The guitars ring in a rarely big wall of sound and Weinberg’s drums are mixed more upfront than usually. Big Man’s saxophone solo has been doubled with Nils Lofgren’s overdriven guitar: here’s a trick, with all the filters and other effects, that Bruce used to get C’s saxophone sound modern but still it’s own, inimitable self.

Magic is a record that fundamentally criticizes George W. Bush’s administration. As an opening track Radio Nowhere hints in this direction but it still applies universally and even in musical culture. No one seems to hear or even listen.

I was tryin’ to find my way home
But all I heard was a drone
Bouncing off a satellite
Crushin’ the last lone American night
This is radio nowhere, is there anybody alive out there?
This is radio nowhere, is there anybody alive out there?

The narrator feels like he’s going around in circles: isolation isn’t far away. Everything’s changed and only remnants are left from the past. “Dancing down a dark hole” refers to Bruce’s own song Dancing in the Dark and isn’t left alone as a reference to his own past in this song.

I was spinnin’ ’round a dead dial
Just another lost number in a file
Dancin’ down a dark hole
Just searchin’ for a world with some soul

This is radio nowhere, is there anybody alive out there?
This is radio nowhere, is there anybody alive out there?
Is there anybody alive out there?

There’s a desperate search for something to hang on to, even a rhythm, but it doesn’t seem to be found. What about thousand guitars or pounding drums? Or a situation in which different tongues spoke one common musical language? But there’s no answer.

I just want to hear some rhythm

I want a thousand guitars
I want pounding drums
I want a million different voices speaking in tongues

This is radio nowhere, is there anybody alive out there?

The third verse recycles the same theme. The narrator can’t find a connection to anyone, even “you”. From this verse two music-cultural references can be found. First is once again to Boss’s own repertoire: “I was driving through the misty rain” is an echo of 1984 and Downbound Train, in which Bruce sang ”nights as I sleep I hear that whistle whining / I feel her kiss in the misty rain”. Immediately following is a nod towards Elvis and his Mystery Train. As the song fades away the narrator stays to yell to get some sign of life: “I just want to feel some rhythm”.

I was driving through the misty rain
Searchin’ for a mystery train
Boppin’ through the wild blue
Tryin’ to make a connection to you

This is radio nowhere, is there anybody alive out there?

The tours following the albums Magic and Working on a Dream (meaning years 2007-2009) Radio Nowhere was a standard on the set lists. On the Magic Tour it often worked as an opening song of the evening showing Bruce and the Band being still relevant and hard rocking. On the next two tours in the years 2012-2014 it wasn’t anymore a inseparable part of the gigs but still emerged every now and then to liven up the evening’s drama of the arc.

Toomio’s TOP100: 87. Minus the Bear – Planet of Ice

Producer: Minus the Bear, Matt Bayles
Recorded: 2007
Published: 20.8.2007
Label: Suicide Squeeze Records

#74 in US-Billboard.

The album was result of impulse shopping. I do not remember why I bought it. I just bought it. It is still very nice to listen to. It is something indie was, but it is also something that prog-pop could be. The guitar stuff is. The album contains a lot of reverse sounds, guitar leads like echoes and other playback error-effects.

In any case, producer has put these vague sounds to support unstable structures. Producers have previous experience of the so-called math metal bands. If you want, you may hear these influences also on this album. Maybe they have been raiding the Mars Volta and System of a Down‘s warehouses, so many chaotic rumble sections can be found on more than one point.

“The band mixed other bands’s stuff so well, that they sound completely unique.

The singer’s sound is unique. Actually, he does not sing in a memorable way. Guitar sounds is something like Poets of the Fall (Finnish band) has. The sound worlds are doing well with the vocals. The band mixed other bands’s stuff so well, that they sound completely unique.

This is a pleasant car album, which allows a long journey starts smoothly. Familiar landscapes can be bypassed and you can concentrate to listening music.

THE BEST MOMENTS
KnightsThe remaining guitar riff carry you away.

NOT SO BRILLIANT
Throwin’ Spaceshappy radiopop song, which is a bit different than the album’s other songs.