Keikka-arvio: Bon Jovi, Tampere, 26.5.2013

Tässä jälleen eräs keikkaraportti, joka tuli aikanaan julkaistua toisella sivustolla, jota ei enää internetistä löydy. Nyt kun Bon Jovin viimeisimmästä Suomi-keikasta on kulunut päivälleen neljä vuotta, onkin tälle mainio hetki.

—————————————————————-

Eilen oli ohjelmassa yksi suurimmista suosikeista, Bon Jovi, Tampereen Ratinan stadionilla. Aikaisemmista Jovi-keikoista poiketen tuli tällä kertaa hommattua astetta kalliimpi lippu ns. ”Golden Circle” -alueelle, eli keikkatunnelma oli taattu. Kun sääkin suosi auringon porottaessa täydeltä taivaalta, olivat olosuhteet harvinaisen kohdallaan.

Kysymysmerkkejäkin oli ilmassa. Parilla aiemmalla keikalla Jon Bon Jovin ääni ei ollut oikein kestänyt, ja Bulgariassa keikka oli jouduttu jopa typistämään, sillä herrasta ei meinannut lähteä pihaustakaan. Toinen ja suurempi arvuuttava tekijä oli se, että Richie Sambora ei tällä kertaa olisi mukana. Koska Richie on itselleni yksi merkittävimmistä esikuvista, oli menetys kirpaiseva. Vaikka herraa tuurannut kitaristi Phil X olikin hyvässä vedossa ja hoiti tilanteen ammattilaisen tavoin, päätin jo ennen keikkaa keskittyä alkuperäisen kolmikon (Jon Bon Jovi, rumpali Tico Torres sekä kosketinsoittaja David Bryan) touhuiluun.

Homma lyötiin käyntiin pari minuuttia yli iltakahdeksan. Introvideon jälkeen Tico fillasi rummuillaan käyntiin uuden levyn rallin That’s What the Water Made Me. Jon asteli lavalle akustisen kitaran, farkkutakin ja todella 80-lukulaisten aurinkolasien kanssa. Hyvä meininki ja menevä aloitus, tässä liveversiossa oli pitkä outro!

Parin seuraavan biisin osalta käsikirjoitus oli tuttua kauraa jo parilta edelliseltä bändin keikalta. Mutta ei sille mitään mahda, että You Give Love a Bad Name, Born to Be My Baby ja Raise Your Hands ovat mahtavia biisejä, ennenkaikkea ensimmäisenä mainittu. Kertosäkeitä laulettiin kuorossa ja Raise Your Handsissa ei tarvinnut yleisöä kahtaa kertaa käskeä, kyllä ne kädet nousivat!

Seuraavien parin biisin ajaksi tunnelma hieman laantui, kunnes jälleen lyötiin löylyä It’s My Lifen muodossa. Tämän aikana Jon kiipeili lavarakennelmissa yleisön eläessä vinhasti mukana koko biisin ajan. Yhdet illan kovimmista yhteislauluista.

Sitten mentiinkin uudelle osastolle parin biisin ajaksi. Ykkössinkku Because We Can on alkanut kummasti kuulostaa paremmalta viime aikoina, ja livenä oli kiva huomata kuinka yleisökin oli tehnyt kotiläksynsä sen osalta. Sen ja What About Now’n vastaanotto osoitti, että uusi levy on tullut kuunneltua.

Bändin ensimmäinen hitti Runaway käynnisti jälleen bailuvaihteen. Todella mahtava versiointi ja draivi oli tässä! We Got It Going On edusti jälleen uudempaa tuotantoa, WGIGO:n liveversio kepittää studioäänityksen selvästi. Keep the Faith puolestaan oli kokenut muodonmuutoksen, kun sen loppuhuipennuksena nähtiin kunnon instrumentaalijami, jonka aikana Jon jopa häipyi lavalta jättäen soittajat valokeilaan. Ennenkaikkea David Bryanin työskentely sai aikaan melkoiset suosionosoitukset, mahtavaa!

Tunnelmaa tasoiteltiin parin seuraavan kappaleen ajan. (You Want to) Make a Memory on uudempaa tuotantoa vuodelta 2007, ja olikin kaunis veto. Biisin sovitus on sellainen, että siinä ei ole mitään ylimääräistä ja sai tuollaisessa stadionympäristössäkin laulun tuntumaan intiimiltä. Vanha suosikki Someday I’ll Be Saturday Night puolestaan oli hieman aiemmasta poikkeava, akustinen versio. Jon lauloi hieman matalammalta kuin perinteisesti. Yleisö kuitenkin tykkäsi.

Sitten alettiin lisätä kaasua, kun pääsetti alkoi lähestyä loppuaan. Last Man Standing oli positiivinen yllätys ja harvemmin soitettu biisi, todella hyvää revitystä koko bändiltä. Sitä seurasi pari uudempaa biisiä, kunnes vanha keikkajyrä I’ll Sleep When I’m Dead villiinnytti yleisön, ainakin siitä kohti missä itse olin! Paras versio tuosta biisistä, mitä olen kuullut. Bad Medicine rullasi myös niinkuin odottaa sopi, ja Jon otti kunnolla kontaktia yleisöön tämän biisin aikana.

Ykkös-encore alkoi hienolla biisillä In These Arms. Perinteisen kaunis versio, jota seurasi yksi tunnetuimmista, Wanted Dead or Alive. Se biisi ei livenä voi epäonnistua tunnelman nostatuksessa. Have a Nice Day oli puolestaan todella rok ja sisälsi mahtavia efektejä screeneillä, tästä jäi mieleen bändin draivi ja Ticon työskentely. Ensimmäisen encoren viimeinen biisi oli sitten Livin’ on a Prayer. Kun kyseessä on yksi maailmankaikkeuden parhaista biiseistä, niin on aina yhtä hienoa kuulla se livenä ja todeta, että on se iskenyt muihinkin. LOAP oli jälleen paras esimerkki siitä, miten Bon Jovi on yleisönsä kanssa yhtä: livemusiikkia parhaimmillaan.

Tässä vaiheessa bändi kävi kumartamassa ja häipyi, mutta palasi hetken kuluttua kun yleisö oli taputtanut ja huutanut riittävästi. Kakkosencoren kattaus olikin todella hieno, ainakin omasta mielestäni. Ensimmäisenä tuli ehkäpä uuden levyn paras biisi I’m With You, jota on soitettu vain pari kertaa tällä kiertueella. Tämän biisin kertosäe muistuttaa vanhoja hittejä, eikä pahalla ollenkaan. Todella hyvä veto! IWY:n jälkeen Jon katseli yleisön toiveplakaatteja, ja totesi yrittävänsä erästä biisiä, kunhan ensin muistelisi miten se menee. Niinpä hän mumisi hetken kitaransa kanssa ja totesi, että ”tästä tietää että on hyvä fiilis, kun soittaa mitä haluaa eikä välitä mistään muusta”. Vuorossa oli uuden levyn What’s Left of Me, yksi albumin parhaista ja todella harvoin kiertueella soitettu, vain pari kertaa ennen tätä. Hienosti bändi klaarasi tämänkin! Toisen encorekattauksen päätösbiisi oli kuitenkin se, joka kruunasi tämän keikan henkilökohtaisesti allekirjoittaneelle. Hetken aikaa biisiä arvottuaan Jon totesi, että ”entäpä jos vedetään These Days, ja niinpä David Bryan aloittikin biisin piano-intron. Hieno, ajaton klassikkobiisi, jonka näkemisestä oli tullut haaveiltua monta vuotta. Tuolta These Days -levyltä soitetaan ylipäätään biisejä liian harvoin, tämäkin esitys sen todisti. Mahtava versio, ja kuten sanottua, henkilökohtaisella tasolla illan selkeästi mieleenpainuvin.

TD:n jälkeen porukka kävi jälleen kumartamassa ja kiittämässä yleisöä, mutta päätyivät soittamaan vielä yhden hitin. Lopetusbiisiksi valikoitui Always, jonka yleisö otti jälleen vastaan melkoisella rakkaudella. Kenelläpä ei tuohon biisiin liittyisi henkilökohtaisia muistoja, sellaisella hartaudella sitä laulettiin mukana. Hieno lopetus hienolle keikalle ja ennenkaikkea mahtavalle loppuhuipennukselle!

Astellessani stadionilta pois oli fiilis positiivisen yllättynyt. Vaikka Samboran puuttuminen epäilytti paljolti etukäteen, pysyi show kasassa hyvin. Phil X ja Bobby Bandiera hoitivat kitarahommat, eivät toki yltäneet Richien tasolle, mutta homma soundasi riittävän hyvältä. Kun Sambora puuttui, oli Jon Bon Jovin pakko olla paljon kontaktissa yleisön kanssa ja pidettävä energiaa yllä, ja siinä hän onnistuikin paremmin kuin aiemmilla näkemilläni bändin keikoilla. Myös David Bryan oli liekeissä ja ilo soittamiseen paistoi miehen olemuksesta koko keikan ajan. Ja taustalaulut lähtivät todella mallikkaasti ja olivat miksauksessa ilahduttavan pinnassa, hienoa David!

Kokonaisuudessaan jälleen New Jerseyn pojilta hieno keikka ja hintansa väärti. Toivottavasti tulevat jälleen joskus näihin maisemiin, varmasti tulee lähdettyä tarkastamaan. Rok!

YouTube-soittolista keikalta kuvatuista omista kännykkävideoista löytyy tästä.

Biisilista, Bon Jovi, Ratinan Stadion, 26.5.2013:

1. That’s What the Water Made Me 

2. You Give Love a Bad Name 

3. Born to Be My Baby 

4. Raise Your Hands 

5. Lost Highway 

6. Captain Crash & the Beauty Queen From Mars 

7. It’s My Life 

8. Because We Can 

9. What About Now 

10. Runaway 

11. We Got It Going On 

12. Keep the Faith 

13. (You Want to) Make a Memory 

14. Someday I’ll Be Saturday Night 

15. Last Man Standing 

16. We Weren’t Born to Follow 

17. Who Says You Can’t Go Home 

18. I ’ll Sleep When I’m Dead 

19. Bad Medicine 
(+ pätkä Doorsin Roadhouse Bluesia)

Encore:
20. In These Arms 

21. Wanted Dead or Alive 

22. Have a Nice Day 

23. Livin’ on a Prayer

Encore 2:
24. I’m With You
25. What’s Left of Me
26. These Days

Encore 3:
27. Always

TOOMION TOP100: 36. Leprous – Coal

Tuottaja: Leprous
Nauhoitettu: 2013
Julkaistu: 20.5.2013
Levy-yhtiö: InsideOut Music

Kuulin Bändistä vasta 2014. Se on oikeastaan kumma juttu, kun olen mielestäni lukenut pitkän oppimäärän progemetallibändeistä.

Yllätys oli silti iloinen. Puhtaasti laulettua, omaperäistä ja myös synkkää musiikkia Norjasta. Jos joku bändi pitää nimetä nyky-progemetallibändeistä niin kyllä Leprous hyvinkin kärkeen yltää. Pelkistetty progemetalli on tällaista.

Soitto, ja varsinkin laulu, ovat levyn kannen tapaan timanttia. Albumille on nätisti ripoteltu pöriseviä syntikkasoundeja ja hyvin tavallisia electro-pianoja. Harkiten väliin sommiteltu sijoiteltuja taustamattoja. Kaiken kuitenkin kruunaa laulu. Einar Solbergin ääni on hauras, karu ja niin puhdas.

”Ei tähän ensiyrittämällä läpeensä rakastu. Eikä bändi sitä haluakaan. Sävellykset ovat haastavia.”

Teos on ilmeisesti jonkin tasoinen teemalevy. Helppo se ei ole. Ei tähän ensiyrittämällä läpeensä rakastu. Eikä bändi sitä haluakaan. Sävellykset ovat haastavia. Siksi tämä maistuu. Albumin alku on erikoisen katkonainen rytmeiltään. Keskivaiheilta loppuun mennään hyvin sulavasti progressiivisien rytmien saattelemana.

Coal on nimensä mukaisesti kivihiiltä. Kovan paineen alla muodostunutta, särmikästä, mutta silti siloiteltua materiaa. Mustaa, mutta eleganttia. Näyttää kevyeltä, mutta on todellisuudessa aika painavaa. Ulospäin se on yksinkertaista, mutta se taipuu varsin moneksi.

Kyllä tämä on parhaimmillaan pakkaskelillä, autolla bänditreeneihin ajaessa. Kovaa pitää soida.

PARHAAT HETKET
The Valley 2010-luvun paras progebiisi. Ainakin lähellä sitä. Luulisin sen soittamisen livenä vaativan hivenen harjoitteluakin.

EI LÄHDE
Ei ainutta heikkoa hetkeä.

Toomion vuosi 2015

Vuosi 2015. Mitä se oli musiikillisesti? Vuosi oli iso siksi, että Ausculto sai alkunsa. Hirviömäinen määrä on musiikkia kuunneltu. Paljon sitä on myös muille jaettu ja jonkin verran on saatu keskusteluakin aikaan. Jäsen A ja Spinebrain ovat miehiä paikallaan. Ilman heitä Ausculto olisi aika paljon yksipuolisempi. Nyt sivuilla on niin valoisa, kuin pimeä puolensa ja minä siinä välissä.

Kuuntelen paljon musiikkia, sen kaveritkin tietävät. Luultavasti siksi näihin aikoihin usein kysytään viime vuoden parhaat levyt. Siihen ei ole helppo vastata. Miksi? Siksi, että kuuntelen levyjä takautuvasti. Niin mahdoton määrä tulee hyvää musiikkia, ettei kaikkea pysty ottamaan haltuun heti ilmestysmisvuoden aikana. Pystyn aika varmasti sanomaan mitkä olivat vuoden 2014 parhaat levyt ja vielä paremmin vuoden 2013 parhaat levyt. Voin kyllä muutaman kuuntelun perusteella aavistella, mitkä ovat vuoden 2015 parhaat albumit. Haluan silti edelleen musiikin olevan kulutusta kestävää, joten yhden kuuntelun perusteella en ala Paras albumi-titteleitä myöntämään. Keikoilla käyn niin vähän, etten ala niitä rankkaamaan.

Ensin pieni koonti eniten kuunneltuihin artisteihin, albumeihin ja kappaleisiin. Nämä eivät siis ole mielestäni parhaita. Näitä vain olen kuunnellut eniten.

ARTISTIT

Tänä vuonna David Bowie on tullut 1001-listan ansiosta hyvin tutuksi. Lähes kaikkia näitä artisteja on omalla Toomion TOP100-listalla nähty, ja jos ei vielä ole, niin varmaan tullaan näkemään. Iso osa kyseisten artistien noususta tälle listalle johtuu myös siitä, että autolla ajaessani kuuntelen usein juuri näitä artisteja.

1. Gojira
2. Kamchatka
3. Anathema
4. TesseracT
5. David Bowie
6. Stam1na
7. Type O Negative
8. Leprous
9. Soilwork
10. Blind Guardian

ALBUMIT

Kamchatka on suosikkini autolla ajoon. Letkeää southern rockia pienellä proge-otteella. Yann Tiersen oli kovassa kuuntelussa viime talven aikoihin. Saran Kromi on itsellekin yllätys. Tuntuu ettei siihen niin usein tule palattua. Ehkä tähän vaikutti se, että bändin levyt tuli Spotifyyn.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Blind Guardian — Beyond the Red Mirror
3. TesseracT — One
4. Yann Tiersen — Infinity
5. Leprous — The Congregation
6. Gojira — The Way of All Flesh
7. Fallujah — The Flesh Prevails
8. Midlake — The Courage Of Others
9. Stam1na — Viimeinen Atlantis
10. Sara — Kromi

KAPPALEET

Täälläkin Kamchatka jyrää. Hyvin paljon on myös Bond-biisejä, joihin jäsen A:n kanssa palaamme keväämmällä. Got That Feelingillä valmistaudun usein juoksukilpailuihin. Siitä sen suosio listalla johtuu.

1. Kamchatka — Bury Your Roots
2. Matt Monro — From Russia With Love
3. TesseracT — Lament
4. Chris Cornell — You Know My Name
5. Shirley Bassey — Moonraker
6. Faith No More — Got That Feeling
7. The Smashing Pumpkins — Tonight,Tonight
8. Gojira — The Silver Cord
9. Gojira — The Axe
10. Yann Tiersen — A Midsummer Evening

Edellisten myötä voidaan mennä tämän vuoden listauksiin. Teen listan myös kahdesta edellisestä vuodesta. Ihan vain sen takia, että näen miten sijoitukset muuttuvat. Kyllä nykyäänkin tehdään hyvää musiikkia. Ei kaikki ole tehty silloin ennen.

2013

1. Leprous – Coal
2. Daft Punk – Random Access Memories
3. TesseracT – Altered State
4. Saor – Roots
5. Queens of The Stone Age – …Like Clockwork
6. For The Imperium – Hail The Monsters
7. Sigur Rós – Kveikur
8. Omnium Gatherum – Beyond
9. The Dear Hunter – Migrant
10. Arcane Roots – Blood & Chemistry

2014

1. Pepe & Saimaa – Saimaa (sijoitus viime tammikuussa 1.)
2. Opeth – Pale Communion (2.)
3. Fallujah – The Flesh Prevails (*)
4. Cynic – Kindly Bent to Free Us (*)
5. Saor – Aura (*)
6. Yann Tiersen – Infinity (*)
7. Anathema – Distant Satellites (3.)
8. The Contortionist – Language (4.)
9. Autere – Amal’l (5.)
10. ††† – ††† (8.)

Ja näin päästään viimein vuoteen 2015.

2015

Ainahan tämä menee näin, että ne tunnetuimmat ovat aluksi tässä listalla. Kuten edellisestä voi huomata. Sitten sinne väliin puikkelehtii muiden suosituksia ja omia löytöjä. Kaksi suomalaista tänäkin vuonna.

1. Leprous – The Congreation

Hienoa ja tyylikästä norjalaista proge-/avant-garde-metallia. Jo edellinen levy oli vuotensa parasta antia. Palaamme tähän vielä tarkemmin.

2. Blind Guardian – Beyond The Red Mirror
Mahtipontisesti sinne, missä bändi power metal-kentässä on aina ollutkin. Eli huipulla. Mainioita sävellyksiä, vauhtia unohtamatta.

3. Soilwork – The Ride Majestic

Pitkä levy, mutta ei yhtään heikkoa hetkeä. Jos melodinen death metal maistuu, niin tässä on siihen puutostilaan oikein pätevä lääke.

4. Deafheaven – New Bermuda
Hipsterimetalliuden ytimestä tulevat kaulus- ja kashmir-villapaitoihin pukeutuneet unelmavävyt tekevät taitavasti sellaista black metallia, jota on habituksesta riippumatta hyväksyttävää ja jopa suotavaa kuunnella.

5. Paradise Lost – The Plague Within

Ärrimörriin palannut goottimetallin legenda onnistui hienosti. Ainakin levyltä kuullen tässä on kaikkea, mitä synkkä musiikki tarvitsee.

6. Amorphis – Under The Red Cloud
Tähän en uskonut vuosi sitten. Ei ole viimeiset levyt oikein lähteneet, eikä Joutsenen laulu lähde vieläkään niin kuin toivoisi. Sävellyksissä on jotain vanhaa ja perinteistä, vahvan suomalaista metallia.

7. Enslaved – In Times
Tätä voisi pitää Norjan vastineena Amorphikselle. Ei ihan RIITIIR:n tasoa, mutta hyvä suoritus tämäkin. Kaikki historianörtit tämä on teille.

8. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen
Aika oudonlainen cover-albumi, eikä kaikki kappaleet kovin tunnistettavia olekaan. Mutta läpikuuluvasta soittamisen ilosta tämä ansaitsee paikkansa auringossa. Jos niinkin ankeasta kappaleesta kuin Joutsenlaulu, saa kuunneltavan niin onhan tässä jotain. Joutsenteema ei ole nyt huudossa.

9. TesseracT – Polaris
Ei aivan niin ”hyvää tekemistä” kuin aiemmin, jos pieni toniniemismäisyys sallitaan. Djent-musiikki on sekin jo aika valtavirtaa, joten TesseracT:n hyvä tekeminen ei ihan riitä erinomaisuuteen enää. Silti tämä on sitä hyvää tekemistä.

10. Arcturus – Arcturian
Bändihän on vanhempi kuin Jäsen A ja iän myötä ilmaisu on mennyt koko ajan kummallisemmaksi. Vaikka siellä on pieniä breikkejä ja kummallisia aatteisiin perustuvia katkoksia, on sanottava, että tekijät ovat taitavia. ICS Vortexin laulusoundi tuo hyvän ja tunnistettavan leiman bändin postiin.

Mitä voi odottaa vuodelta 2016?

Sieltä on tulossa muutamia ennakkoon mielenkiintoisia levyjä. Laitetaan odotusarvoisesti myös tulevan vuoden TOP10. Näiltä artisteilta pitäisi olla jotain tulossa.

1. Gojira
2. David Bowie
3. Deftones
4. Pearl Jam
5. Red Hot Chili Peppers
6. Kanye West
7. Meshuggah
8. Metallica
9. Dream Theater
10. Elton John

TOOMION TOP100: 39. Daft Punk – Random Access Memories

Tuottaja: Thomas Bangalter, Guy-Manuel de Homem-Christo
Nauhoitettu: 2008-2012
Julkaistu: 17.5.2013
Levy-yhtiö: Columbia

Listaykkönen yli 20 maassa. Vuoden 2014 Grammy-gaalassa viisi palkintoa.

SINGLET
– Get Lucky
– Lose Yourself to Dance
– Doin’ It Right
– Instant Crush
– Give Life Back to Music

Kypärämiehiä. Koiravideo. Nämä olivat asiat, jotka muistuivat bändistä nimeltä Daft Punk mieleen kun Random Access Memories ilmestyi. Tai käytännössä silloin kun kuulin ensimmäisen kerran Get Luckyn radiosta.

Kokonaisuus toimii hirvittävän hyvin. Tämä kaksikko on ennenkin tehnyt pätevää musiikkia, mutta nyt taisi jälleen kerran löytää nuoli musiikkiväen sydämiin. Get Lucky on jo itsessään pelottavan tarttuva tanssibiisi, mutta koko albumi täynnä samanlaista ja jopa parempaakin poljentoa.

Soundipuoli ja tuotanto on onnistunut ihan viimeisen päälle. Kappaleissa on retromelodioita, naiiveja siirtymisiä, mutta niin eheästi sovitetussa muodossa, että ei voi tulla ”paha kakku” mitenkään. Levy miellyttää itseäni juuri tuotantonsa ja äänimaailmansa puolesta. Kappaleiden sanoma muuten ei ole oleellista. Vaikka Giorgio Moroderin tarina onkin ihan viihdyttävä. Bassosoundi on heti sellainen, että ruosteisempi DX-Corolla hajoaisi ensimmäisellä korttelin kierroksella.

”Sellaista viatonta scifiä ja seikkalunhalua, jota saattaa nähdä pikkupojassa.”

Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo ovat tarkoituksellisen mystisiä hahmoja. Uskon, että tuo ns. salainen identiteetti tekee heidän musiikistaankin pikkuisen parempaa. On jotain, minkä kaikki haluavat tietää. Kannen kuvassa on molempien hemmojen kypärän puoliskot. Tyylikäs, kromattu ja syvä. Kuten levykin.

Get Luckyn lisäksi Doin’ It Right ja Giorgio by Moroder näyttävät, miten yksinkertainen on edelleenkin in jos sen osaa tehdä oikein. Levyn paras biisi on kuitenkin sen päättävä Contact, jossa on sellaista viatonta scifiä ja seikkalunhalua. Sellaista, jota saattaa nähdä pikkupojassa, joka ensi kertaa näki Tron- tai Star Wars-elokuvasta pätkän ja tajusi kuinka hieno voi mielikuvitusmaailma olla. Albumi alkaa rauhallisesti ja päätyy vauhdikkaasti poimunopeuteen.

Illan aloitteluun tämä varmaan menee täydestä. Mutta kyllä tätä juostessaankin kuuntelisi. Ja soundien takia hyvällä äänentoistolla missä vaan.

PARHAAT HETKET
Contact – Simppeliin sävelkulkuun luottava kappale menee oikeaoppisine efektointeineen suoraan sydämeen.

EI LÄHDE

https://open.spotify.com/album/4m2880jivSbbyEGAKfITCa
Kaikki lähtee.

Toomion TOP100: 50. Tesseract – Altered State

Tuottaja: Acle Kahney, Amos Williams
Nauhoitettu: 2012-2013
Julkaistu: 27.5.2013
Levy-yhtiö: Century Media Records

#94 USA:n Billboard 200-listalla

SINGLET
Nocturne
– Singularity

Tämä on niitä bändejä, josta tottumaton toteaa kaikkien soittajien soittavan eri kappaletta. Tällä bändillä se ei tosin häiritse yhtään. Monessa paikassa bändin tuotokset luokitellaan progressiiviseksi metalliksi, mutta ei tämä albumi kovin raskas ole.

Soittotaitoa on bändillä riittävästi, mutta suurin taito löytyy rytmiikasta. Yksi tuttuni sanoikin, että Excel-taulukot pitää näiden bänditreeneissä olla. Cynicille ollaan velkaa. Mutta se tulee kyllä maksettuakin. Laulumelodioista on löydettävissä Toolin parhaita puolia.

”Aston Martin nahkaverhoilulla.”

Soundit on ensiluokkaiset, mutta kliinit. Koko tuotanto on niin steriili, että matikkamusiikki-termi on enemmän kuin paikallaan. Silti. Sävellykset ovat pirun hyviä. Stemmat ovat ensiluokkaisia ja kokonaisuus virheetön. Tähän jos mihin pätee ”vaatii kuuntelua”-fraasi. Tästä ei nimittäin oikein kerralla pääse minkäänlaiseen käsitykseen. Kerrataan se tässä arviossakin, että juuri se tuotanto on niin saakelin hieno, että tämä kuulostaa ennemmin kromatulta ja kiiltävältä, jopa hiilikuidulta. Aston Martin nahkaverhoilulla. Nahkan tuo siihen joissain kohdin vieraileva saksofoni. Eleganttia.

Tässä musiikki on musiikkia, joka tulee toimeen omillaan. Ei ole persoonia, jotka nostaisivat levyn arvoa. Ei ole tarinaa, joka olisi niin hieno, että se nostaisi albumin muiden yläpuolelle. Ei ole mitään muuta kuin tyhjä paperi, joka täyttyy geometrisista kuvioista.

Kuunnellaan valkoisessa huoneessa, Puku päällä, hyvässä ryhdissä, pirtua lasissa.

PARHAAT HETKET
Nocturne – Ei ole ihme, että tämä on ollut sinkku. 

EI LÄHDE
Tästä levystä ei löydy yhtään heikkoa hetkeä. Tasapainoinen.