Viikon Aivoradio 16

Wardruna – Raido: Pakko olla Spinebrainin juttuja. Jostain on folk-metallia soittolistalleni eksynyt.

Dumdum Boys – Lunch I Det Grønne: Norjalaista kasarirockia.

Pojat – Lemmikkihautuumaa: Tämä on varmaan ollut ennenkin, mutta on niin korni, että pakko listata.

Carousel – Jeweler’s Daughter: Vakuuttavalla rumpufillillä lähtee tämä stoner-mätke.

Electric Light Orchestra – Tightrope: Oikeastaan orkestraatioiden takia tämä tänne lisätään.

Nothing – The Dead Are Dumb: Twin Peaks -musiikkia.

Sash! – Ecuador: Tarvinneeko tätä perustella. Monesti on ihmetelty tätä musiikin vaihetta.

Steve Vai – Bad Horsie: Steve soittaa useamman kuin Vain yhden soinnun. Säveltäjänä mies ei ole vakuuttanut koskaan, mutta tässä jotenkin vetoava riffi.

Kolmas Nainen – Hevonpaskankuningas: Vähän suomalaista rokkia sekaan.

David Lynch – The Line It Curves: Twin Peaks -miehen musiikkia. Jos ei ihan tavallista ole kuvamateriaali, niin ei myöskään musiikki.”
T

Lizzy Borden – My Midnight Things: Lizzy is alive and kicking! Uusi lätty eetteriin 11 vuoden tauon jälkeen ja levydili Metal Bladen kanssa kolmesta uudesta levystä. Tämän perusteella tatsi ei ole kateissa.

Evil Invaders – Raising Hell: Nämä nuoret Belgian ylpeydet räjäyttivät katon ja hallin eilen Elmun baarissa. Tässä jos missä on juuri sitä uhoa ja karismaa, mitä monissa uusissa bändeissä uupuu. Vuoden kovin keikka tähän mennessä.

Sigh – Equale: Tämä Japanin kummallisuus on käynyt Suomessakin, mutta en valitettavasti päässyt tuolloin paikalle. Erittäin omintakeista avantgarde metallia, jossa on mausteita sieltä sun täältä. Kun pyörre nappaa mukaansa niin mennään ja kovaa.

Thy Catafalque – Sarember: Olen tästä Unkarin superlahjakkuudesta liekehtinyt aikaisemminkin, joten vaikka toistan itseäni, niin suosittelen tutustumaan tuotantoon mikäli hiemankaan oudompi ja vieraalla kielellä laulettu avantgarde musa kiinnostaa.

Edguy – Vain Glory Opera: Tobias Sammet on tuottelias ja monipuolinen jäbä. Edguyn nykytuotanto on vähän hit/miss-tyyppinen ratkaisu, mutta tämä vanha veisu toimii aina niin kodissa kuin puutarhassa!

YOB – The Screen: Doom-mammutti julkaisee uuden levyn ja tämän sinkun perusteella vanhat fanit tulevat diggailemaan ja kyllä tällä uusiakin faneja saadaan. Tasavahva ja kompakti paketti.”
Spinebrain

Benny Andersson – Efter Regnet: Hep Stars, Abba ja Benny Andersson. Tällä kertaa pelkistettynä Benny ja piano – kesäsadetta odotellessa.

Tutu – Viikonpäivälaulu: Kohtasin Tutun viimevuoden Kalottijazzien avajaiskonsertissa. Raikashenkistä soitantaa ja laulantaa.

Joni Mitchell – Hejira: Jonin lisäksi aistikorvat hereille basson suuntaan, sillä taustalta se nousee vahvasti käsittelijänään Jaco Pastorius.

Hugh Laurie – The Weed Smoker´s Dream: Tempo, laulu, soitto – niistä voi aistia savun maun ja hajun.

Kassu Halonen – I´m Rock: Oulujärven Säräisniemeltä syntyisin oleva Kassu Halonen on yksi populaarimusiikkimme suurista vaikuttajista mm. runsaalla 1500 sävellyksellään. Sooloalbumeitakin on puolisen tusinaa tämän kappaleen löytyessä vuoden 1986 levyltä I Have Played Rock´n´Roll.

Lisa Miskovsky – Why Start A Fire: Jo suomalaisten sukujuurtensa vuoksi. Uumajalaisen Lisan äiti on suomalainen (muistaakseni Pohjanmaalta) ja isänsä tsekki. Tällä kappaleella hän pyrki edustamaan Ruotsia 2012 Euroviisuissa.”
Yyte

No Doubt – Just a Girl: ”Tragic Kingdom”-levy on aika paljon muutakin kuin pelkkä ”Don’t Speak”.

King Tuff – Circuits in the Sand: Tämän viikon listan pakollinen vuoden 2018 raita. King Tuffin ”The Other” on ihan kuunneltava albumi!

Paleface – Helsinki-Shangri-La: Tämän muistaa jo julkaisuvuodeltaan. Sävellys traditionaalista ja Tapsa Rautavaaralta lainattu, teksti viiltää aikansa kuvaa.

The Hold Steady – Eureka: Jäsen T tätä suositteli. Springsteen, Pearl Jam ja Foo Fighters lyövät kättä tänä päivänä melkeinpä uhanalaisen rock-musiikki-tyylin merkeissä.

Elton John – Rocket Man (I Think It’s Goint to Be a Long Long Time): Tätä on ”joutunut” soittelemaan eräässä projektissa kosketinsoittajana. Elton osaa käsitellä pianoaan helppotajuisesti.

The Darkness – Friday Night: Tämä piti laittaa jo viime viikolla, mutta unohtui…”
A

Viikon Aivoradio 15

Suomen Tulli – Talolla: Alan jo odottamaan uutta Suomen Tulli -levyä. Tämä kappale on Kukkola-levyltä, joka nimenomaan äänitettiin talolla Kukkolassa.

Isokynä Lindholm – Linnut laulaa niin kuin ennenkin: Kevät tulee ja olen löytänyt uudelleen Bigpenin. Daven monipuolisuus on jopa hämmästyttävää… Isokynä, Rock´n´Roll Band, Pen Lee & Co, SF Blues…

Marianne Faithfull – Working Class Hero:  Vuonna 1979 se julkaistiin – Mariannen albumi Broken English, joka oli vahva paluu elämän varjoisalta puolelta (huumeet, asunnottomuus) takaisin musiikin pariin.

Poco – Heart Of The Night: Vuoden 1978 hittejä, joka säveltäjänsä Paul Cottonin mukaan sijoittuu New Orleansin yöelämään. Mukana myös saksofoneineen Phil Kenzie, joka muistetaan myös soitostaan Al Stewartin Year Of The Cat -kappaleella.

Edith Piaf – Je hais Les Dimaches: Ääni ja tulkinta.

Big Mama Thornton -Sheriff O.E. & Me: Mama-myöhäistuotantoa vuoden 1975 albumilta Jail, joka koottiin kahden vankilakonsertin nauhoituksista.

Jussi Hakulinen – Vaaleanpunainen Majatalo: Jussi lähti Yöstä 1985 julkaisten sooloalbumin, jonka nimikappale tämä on. Taustoja soittava kokoonpano muodosti jatkossa Jussin kanssa yhtyeen Kinsky.

Jethro Tull – Thick as A Brick (Part 2) (1997 Remastered version): Vaikka koko albumi sisältää vain yhden sävellyksen, on se kuitenkin progressiivisen rockin klassikoita monipuolisuudellaan, teemoillaan, tempovaihteluiltaan ja soitinarsenaaliltaan. Tämä on kappaleen lyhyempi puolikas.”
Yyte

Eppu Normaali – Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset: Tekaisin eilen keikkareissuilta koostevideon tästä biisistä. ”Eppu Normaali jakoi julkaisusi”. Somea someimmillaan.

John Carpenter – Halloween Theme: Ei ihan perjantai ja kolmastoista, mutta melkein.

Joe Grushecky and the Houserockers – The Voice: Vanha herra iski viime viikolla ilmoille uuden albumin luottobändinsä kanssa. Vähän Tom Petty-vivahdetta on tässä raidassa.

Ty Segall – When Mommy Kills You: Jos biisillä on tällainen nimi, se on pakko laittaa listalle. ”Freedom’s Goblin”-levy on yksi vuoden mielenkiintoisia julkaisuja toistaiseksi.

Sonja Lumme – Eläköön elämä: Ensi viikolla pitäisi soitella pikkukeikallinen euroviisuja. On kohtalaisia sovituksia, tässä Bruno Korpelan kynästä. Loppusijoituskinhan oli aivan kunniakas yhdeksäs.”
A

While Heaven Wept – The Furthest Shore: Tässä on semmoinen proge-kirkkoheavy-heavy metal anthem, ettei paremmasta väliä. WHW aktivoituu vielä kerran ja tekee lyhyen Euroopan rundin. Allekirjoittanut tekee kaikkensa päästääkseen tuota todistamaan!

Panopticon – The Wandering Ghost: Austin tehnyt kunnianhimoisen tuplalevyn: osa 1 takuuvarmaa atmobläkkistä, mutta tämä osa 2 on semmoista bluegrass / country henkistä fiilistelymusaa. Jostain syystä tämä biisi räjäytti tajunnan heti kerrasta!

Almyrkvi – Forlorn Astral Ruins: Islanti tekee nykymetallin niin hienosti ja tunteella että melkein mikä tahansa niistä toimii. Kuuntelin vasta eilen tämän Almyrkvin uutukaisen ja osui ja upposi heti isosti!

Paara – Hurmeen hauta: Omalaatuinen ja vaikeasti avautuva levy, mutta ennen kaikkea pisteet oman tien kulkemisesta.

Count Raven – Destruction Of The Void: Voisi luulla, että Ozzyko se siellä lurittelee, mutta eipä ei: tämä on yksi Ruotsin salattu doomihelmi ja mikin takana Fodde Fondelius. Nähty kanssa livenä 2011 ja kyllä lähtee!”
Spimebrain

The Ocean – Bathyalpelagic Ii: The Wish in Dreams: Kikkailuheviä jostain Aivomiehen muisteloista…

Harri Marstio – Surullinen sunnuntai: Raspikurkun versio viikon TOP200-biisistä.

Bjørn Riis– Forever Comes to an End: Norjalaisen progeartistin viime vuoden tuotosta. Ääni ei oikeastaan sovi miehen ulkomuotoon mitenkään, mutta kauniisti laulaa. Porcupine Treen ja Anatheman ystäville.

Maj Karma – 101 tapaa olla vapaa: Joku on vialla, kun Maj Karma pölähtää meidän listoille vähän väliä. Taas on taidokas kappale. Näissä on tuotanto parantunut niin paljon, että mielellään kuuntelee.

Hold Steady – Eureka: Olemme Ausculton jätkien kesken puhuneet perinteisemmän rockin vähyydestä uudessa musiikissa. Tässäpä sitä nyt olisi. Brucen, Foo Fightersin ja osittain jopa Dire Straitsin jäljissä kuljetaan. Aurinkobiisi.

Vesta – Vestallica: Pyhimyksen Kynnet, kynnet -kappaleesta tuttu Vesta teki uuden levyn. En ole sitä vielä kuunnellut, mutta omaperäinen ote on.

Mantaray – Policy: Uutta musiikkia, jonka tyttäreni Spotifysta bongasi. Voisi jälkikasvu huonomminkin valita.

Dingo – Nahkatakkinen tyttö: Samalta henkilöltä tulee tämä valinta. Legendaarista. Sanat tarttuvat 30 vuotta myöhemminkin 6-vuotiaiden mieliin.

SANNI – Prinsessoja & Astronautteja: Edelleen lähde sama. Ei se kamala tämäkään kappale ole.

The Grand Silent System – The Graveyard Song: Tämä on sitten paremminkin oman maun mukainen valinta. Oikeastaan intron takia valittu.”
T

Metallimusiikin olemus – 44. Urkurockin ilotulitusta

URIAH HEEP – LOOK AT YOURSELF (1971)

Mick Box eleli Essexissä jalkapalloa ja nyrkkeilyä harrastaen. Urheilun lisäksi hän oli kitaristi The Stalkers -yhtyeessä. Tämän yhtyeen alkuperäinen laulaja sai väistyä rumpalin serkun tieltä. Rumpalin serkku oli mies nimeltä David Garrick, joka paremmin David Byronina tunnetaan. Tämän myötä muut jäsenet lähtivät liitämään ja Boxin ja Byronin oli perustettava uusi bändi. Siitä tuli Spice, joka oli jazzin sekaista rockia. Vuonna 1970 bändiin liittyi multi-insturmentalisti, mutta pääosin kosketinsoittaja Ken Hensley. Näin Uriah Heep oli valmis. Nimi tosin vaihtui managerin ehdotuksesta ja on alkuperältään David Copperfield -romaanin hahmosta kaapattu.

Uriah Heepin kolmas albumi Look at Yourself oli menestys eritoten Suomessa ja Saksassa. Suomessa albumi nousi listaykköseksi. Kotimaassaan se oli yhtyeen ensimmäinen listalle päässyt lätty. Sitä pidetään yleisesti albumina, jolla bändi löysi ”oikean” tyylinsä.

Tuon tyylin takana voidaan pitkälti pitää Ken Hensleya, sillä hän oli säveltämässä lähes kaikkia kappaleita. Vaikka yksi Uriah Heepin tunnistettavimpia elementtejä on David Byronin laulu ja falsetit, laulaa nimikappaleella juuri Hensley. Eikä huonosti laulakaan. Muutenkin kappaleessa on raskasta rymistelyä ja Hensleyn raaka urkusoundi leikkaa ilmaa.

Albumin toinen hitti, July Morning, on bändin omia suosikkeja ja siinä Moogia käy raapimassa Manfred Mann. Kerroksia kappaleissa on enemmän kuin lyhyellä kuuntelulla olettaisi. Progressiivisuus on melodista eikä sitä ole tehty tarkoituksellisen haastavaksi vaan kaikki kikkailut palvelevat kokonaisuutta.

Metalliin vaikutteita bändi on tuonut roppakaupalla. Tämä levykin ainakin ripakopallisen verran. Ian Clarkin rumpusoolot ja tuplarummut eivät olleet ennenkuulumattomia, mutta taidokkaasti esillä. Laulaja David Byron on ainakin King Diamondin suurin esikuva. Metallibändeistä ainakin Gamma Ray on versioinut Look at Yourselfin.

Yhteenvetona Look at Yourself on raaka, mutta ammattimaisesti tuotettu albumi. Jos pitää vahvasti uruilla marinoidusta proge-rockista, niin sitä albumi tarjoaa. Uriah Heep on minusta edelleen hiukan aliarvostettu aikansa bändeistä. Tämäkin levy sisältää perinteisen hard rockin lisäksi viitteitä southern rockista ja jopa grungesta. Hensleyn, Byronin ja Boxin luoma soundi ja sävellykset on usein jopa miellyttävämpiä kuin Deep Purplen vastaavat.

Ottakaa tämä peilikannella varustettu albumi ilolla vastaan. Hienoa junttausta. Esimerkkikappaleena en laita kumpaakaan suurimmista hiteistä, vaan eniten metallisimman Shadows of Griefin, jonka riffi soikin sitten loppupäivän päässä.

Kuva: britrockbythebay.com

Toomion TOP200-biisit: 188. Rezső Seress – Szomorú vasárnap

Sad Sunday, Gloomy Sunday tai Hungarian Suicide Song… Mikä vain noista käy. Rezső Seress oli unkarilainen säveltäjä, joka alkuperäisellä versiolla vuonna 1933 kuvasi sodan kauhuja. Seress itse oli keskitysleirin kokenut juutalainen ja entinen sirukustaiteilija. Hän eli köyhän ja masentuneen elämän. Kuuluisimman sanoituksen teki László Jávor, jonka tarinassa kertoja haluaa tappaa itsensä, koska hänen rakastettunsa kuoli. Iloista.

Vain yhtä kättä käyttävänä pianistina Seress sävelsi useampiakin teoksia, mutta tämä kyseinen Gloomy Sunday sai eniten kuuluisuutta. Puhuttiin, että moni oli sen kuullessaan halunnut ja jopa toteuttanutkin itsemurhan. Nämä puheet olivat kuitenkin vahvasti liioiteltuja, vaikka esim. BBC eväsikin kappaleen soiton kanavillaan yli kuudeksikymmeneksi vuodeksi. Tuon aikakauden tunnelma oli muutenkin sen verran synkkä, että uskottiin itsemurhatilaston johtuvan sodista.

Lopulta se ainut varma ja onnistunut itsemurha oli säveltäjän itsensä tekemä. Vuonna 1968 hän hyppäsi kotinsa ikkunasta, mutta ei kuollut heti. Sairaalassa hän kuitenkin kuristi itsensä hengiltä.

Onhan tämä surullinen, mutta kovin kaunis kappale. Itse pidän eniten tästä ensimmäisestä instrumentaaliversiosta. Sateiseen huhtikuun päivään se istuu jetsulleen.

Viikon Aivoradio 14

Carly Simon – You’re So Vain: Kummasti päähän jäävä ikivihreä.

Jeff Beck – Cause We’ve Ended as Lovers: Kohtalaista kitarasoitannollista maalailua Beckin pojalta. On jo melodioineen siellä, minne muut ovat vasta matkalla.

CMX – Linnunrata: Useimmin kuunteluun ja mukana soiteltavaksi omalla kohdallani eksyvä CMX-biisi. Erityismaininta laulumelodialle kertosäkeessä.

Hot Snakes – Jericho Sirens: Viikon Acclaimed Music-löytö. Ko. pulju kerää levyarvioita ympäri maailmaa ja asettaa sen jälkeen levyt paremmuusjärjestykseen. Tämä oli viimeisimmän tämän vuoden listan ykkösalbumi.

Mount Eerie – Now Only: Taannoista A Crow Looked at Me-levyä jatketaan samankaltaisessa musiikkimallissa. Melodisesti yksinkertaistettua, mutta sanoituksiltaan vahvaa materiaalia.”
A

Eminem – Rap God: Listojen ja knoppilogian Graalin malja: eniten sanoja biisissä ja kohdasta 4:26 alkaen herra vetää 97 sanaa 15 sekunnissa. Jostain syystä olen halunnut kuunnella Eminemiä juuri tällä viikolla.

Kate Tempest – Ketamine For Breakfast: Hieman toisenlainen lähestyminen hip hopiin, mutta tämä nuori nainen on jotain, mistä tulee suuri tähti… Jos itse niin haluaa.

Iron Angel – Rush Of Power: Jostain heviryhmä kaivettu saatesanoilla, kyllä 80-luvulla osattiin tehdä riffejä. Kuuntelin koko levyn ja diggailin kovasti.

Circle – Kill City: Porin hulluutta olisi tarjolla jälleen lauantaina elävän musiikin muodossa… Hyvin mahdollisesti minut löydetään jälleen keikkalattiaa kuluttamasta.

Dr. Feelgood – Milk and Alcohol: Kävin tsekkaamassa Wilko Johnsonin livemeiningin keskiviikkona. Vielä setä oli vedossa, vaikka lopussa lopetti hetkeksi tokaisten ”I’ve been sick and this is just a little too much for me”. Konekiväärikitara lauloi ja karmaa oli tarjolla. Tämä biisi jäi kuitenkin kuulematta.

Amorphis – The Bee: Kovasti kitarassa on The Wayn saundia. Tuotanto on hiottua ja tutulla kaavalla mennään, mutta hieman yllätyksiäkin on mukana. Odotan uutta levyä kuitenkin mielenkiinnolla.”
Spinebrain

Paul Oxley’s Unit – Spanish Bars: Kukaan ei koskaan muista, että tämä bändi tulee Suomesta. Niin se kuitenkin tulee.

Pulp – Disco 2000: Sisko muistutti tämän hitin mieleeni pääsiäisen tienoilla. Nostalgiaa.

Bob Dylan – Gates of Eden: Sitä parempaa Bobia. En ole ennemmin kuullut, mutta päähän jäi.

22-pistepirkko – Birdy: Jos jossain on ysärin maku niin tässä. Ei ole ihme, että 22-pistepirkko oli niin suosittu.

Strapping Young Lad – Force Fed: Devin Townsendin mättöbändin parhaita biisejä. Taitaa olla bändin parhaalta levyltäkin.

Stam1na – Valhe: Jäsen A:n kanssa tuumittiin juuri, että vähälle on jäänyt Stam1nan kuuntelu. Ja aivan suotta.

Rodrigo y Gabriela – Orion: Latinokitaraduon versio suht tunnetusta kipaleesta. Hienosti soi.

The Scenes – Hunters: Suomalainen bändi jokusen vuoden takaa. Tässä kappaleessa on niin hämmentävä peruskomppi, että laitetaan se siksi ilmoille.

Inner Circle – Bad Boys: COPS oli kova juttu pikkupoikana. Sen tunnusbiisi on edelleen.

Demons & Wizards – My Last Sunrise: Blind Guardianin ja Iced Earthin sekasikiö. Jyrkkää laulau ja tehokasta kitaravallia.”
T

Luisa Maita – Anunciou: Sao Paulossa syntynyt musiikkituottajan ja säveltäjän tytär tekee laadukasta sambapohjaista populaaria.

Traveling Wilburys – Maxine: ”Veljesten” simppeleiden rallien lauluarkistosta.

Johanna Iivanainen, Pepe Willberg, Olli Ahvenlahti – Pieni laulu ihmisestä: sanat Tommy Tabermann.

Boston – Foreplay/Long Time: En ole vieläkään varma pidänkö yhtyeestä, ostin levyn, annoin pois, ostin uuden… Ehkä se on laulu korkealta ja kireesti.

Police – De Do Do Do, De Da Da Da: Parodiaa tai ei, mutta Sting kirjoitti laulun osoittaakseen, että ihmiset pitävät simppeleistä lauluista.

Yes – Then: Progressiivisen rockin alkuaikojen taidetta vuodelta 1970.”
Yyte