Viikon Aivoradio 24

Samat nimet – Ja pakoon: Kummaa musiikkia vähän taaempaa.

Pyhimys – Pyhän Vitutuksen katetdraali: Pyhimyksen uuden levyn parempaa päätä.

Wolfmother – New Moon Rising: Jotenkin Wolfmother aina unohtuu, mutta parhaimmillaan on hyvä.

Paradise Lost – Mercy: Paradise Lostilla on hetkensä. Myös kesällä.

Kauko Röyhkä – Lauralle: Nyt vasta ymmärrän Röyhkää. Tai sen musiikkia.

Devin Townsend Project – Ki: Tuska on tulossa. Sieltä tämä jäi mieleen.

Ylioppilaskunnan laulajat – Metsämiehen laulu: Ihan Jukolan viestin takia.

Massive Attack – A Prayer For England: Aina voi mennä Massiven pariin.

Dance with the Dead – Invader: Elektroninen tykitys maistuu aina välillä.

Nephew – 007 is also gonna Die: Biisin nimen perusteella.”
T

Jukka Nousiainen – Jukan tehdas: Uudelta levyltä. Ei kyllä sen paras biisi, mutta soitannoltaan jäi mieleen.

Bellini – Samba de Janeiro: Jalkapallokisafiiliksen nostatukseen.

The Trammps – Disco Inferno: Mainio syke ja bassokuljetus.

Elvis Presley – I Got a Feeling in My Body: Elvistä tuli hieman mietittyä, kun alkuperäinen rumpali DJ Fontana siirtyi ajasta iäisyyteen. Fontana ei tällä biisillä kylläkään enää rumpaloi.

Stevie Wonder – Superstition: Vastustamaton riffi.”
A

Zeal & Ardor – Built On Ashes: Mahtava viisu. Levykin alkaa hiljalleen avautua.

Amenra – A Mon Ame: Vahvistettu eilen Blow Up 4 kattaukseen Helsingin Korjaamolle. Pää = räjähti!!

Greber – Backhanded interest: Sludgea rummut+basso akselilla. Väittäisin että livenä meno on kohtuullisen väkevää…

Blue Öyster Cult – Flaming Telepaths : Aivan mahtava viisu, bongattu kaverin seinältä.

Godflesh – Streetcleaner: Lisää Blow Up 4 tapahtumaan kiinnitettyjä artisteja. Itselle jäänyt vielä kohtuu tuntemattomaksi, mutta tämä biisi pitää kuulemma olla hallussa.

Fatboy – Bad news from pretty red lips: Tänään rockabillyä livenä Tampereen Klubilla. Kannattaa tulla mestoille, jos on jäänyt väliin.

Volbeat – Room 24: Koska King Diamond. Mies tänään 62v. Hail to the king!

Me and that man – Ain’t much loving : Osaako Behemothin nokkamies Nergal tehdä countrya? Tsekkaa ja tee päätöksesi.”
Spinebrain

Sia Tolno – Waka Waka Woman: Sykettä kunnon biitillä. Eteläistä Guineasta kotoisin oleva Sia aloitti laulajana Conakryn kabareebaareissa

Lindisfarne – Soho Square: Bändillä oli muitakin kappaleita kuin Lady Eleanor ja Meet Me On The Corner.

Supertramp – Goodbye Stranger: Yhtyeen kuudetta, vuonna 1979 julkaistua albumia Breakfast in America on myyty yli 20 miljoonaa kappaletta. Eikä suotta.

The Temptations – Ball of Confusion: Laulu toimii (4 solistia + taustat), soitto toimii (the Funk Brothers), siinäpä ne oleellisimmat määritelmät tästä Norman Whitfieldin tuottamasta kappaleesta

Styx – Sing for the Day: Kyllä kesä laittaa laulamaan, vaikka tämä kappale on kylläkin julkaistu singlenä joulukuussa 1978.

Jethro Tull – Ring Out, Solstice Bells: Mies ja huilu…sekä bändi. Ian Andersson on persoona, jolla on ollut rohkeutta olla erilainen ja poiketa rockin valtavirrasta. Onneksemme.

Roger Daltrey – Always Heading Home: 74 vuotias Roger julkaisi 1.6 albuminsa As Long As I Have You.

Robin Trower -Next In Line: Ex Procol Harum kitaristi, joka diggasi Jimi Hendrixiä.”
Yyte

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=lMYFOGf5RlytmgA3FxzF5A

Viikon Aivoradio 22

Weezer – Africa: Nettikampanjan lopputuotos. Kuulostaa… no, Weezeriltä soittamassa Africaa.

Karvas – Kooma: Kamubändin uusi biisi. Taattua riffittelyä ja Rauskin laulantaa.

Beach House – Pay No Mind: Viikon uutuus. Vahvaa, syntetisoitua tavaraa. Mainio levy koko ”7”.

Richie Sambora – Seven Years Gone: Samboran Aftermath of the Lowdown-levy soi ensimmäistä kertaa julkaisunsa (vuonna 2012) jälkeen. Tämän muisti jo niiltä ajoilta.

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit – Viimeisellä rannalla: Päättäripäivän iltana keikalle, jonka settilistaan lukeutuu tämä. Alkanut aueta hiljalleen.”
A

Uada – Cult Of A Dying Sun: Oregonin poijjaat heittävät toisen levyn tiskiin ja vaikka edelleen vertaukset Mglaan ovat vahvat, alkaa pikkuhiljaa omakin tyyliä löytyä.

Ritual Necromancy – Discarnate Machination: Periaatteessa kaikki mitä Dark Descent Records julkaisee, on kovaa kamaa. Tämä levy ei tee poikkeusta. Must to hear jos death/doom on sun juttu.

Cobalt – Hunt The Buffalo: Slow Forever levy on jäänyt aivan liian vähälle kuuntelulle. Kannattaa ottaa haltuun, mikäli sludgemainen runttaus on lähellä sydäntä.

Kalliomäki – Ajastaika: Shamanistista folk/metal-runttausta, kävin keikalla sunnuntaina Vastavirran yläkerrassa ja meno oli yllättävän verevää… Siitä puheen ollen, sain 2min sisällä oltuani laulajalta punaisena valuvat ”verivanat” otsalohkooni!!

Syven – How Fare the Gods?: Lisää shamaanihenkistä akustista musiikkia. Olen kuunnellut tämän saunassa varmaan 25 kertaa hyvän imperial stoutin kera. Joka kerta 5/5 suoritus.

Iron maiden – Wicker man: Maiden toimitti Hartwall Areenalla ikävuosiin ja kilometreihin nähden semmoisella energialla ja tarmolla, että oli hämmentävää. Siihen spektaakkelimainen lavashow päälle ja kansa oli myyty. Jouduin itsekin taipumaan 35 euron arvoisen t-paidan ostoon.”
Spinebrain

Metallica – Creeping Death: Ride the Lighting on aina hyvä, kun sen tarpeeksi harvoin kuuntelee.

Paloma Faith – Stone Cold Sober: Palomalla on jollain tapaa aika hyvä soundi. Tässä on sellaista torvitusta, että eräs lieksalainen pumppu saisi tästä aika hyvän version.

Savatage – Gutter Ballet: Savatage on sitä pahinta Ynkkä-aikaa. Sen oikeastaan kuulee musiikistakin.

Joe Satriani – Cherry Blossoms: Armeija-aikana ja sen jälkeenkin olin Joen kanssa aika samassa lookissa. Kalju ja aurinkolasit.

Bill Frisell – Surfer Girl: Frisell on “kasipuoli” jazz-kitaristi.

Tal Wilkenfeld – Corner Painter: Naisbasisti Australiasta. Aika rouhea meno.

Eminem & Dido – Stan: Kuuntelin Marshall Mathers LP:n ja sehän perhana oli hyvä.

Mew – The Seething Rain Weeps for You: Melkoisen legendaarista musiikkia ajalta, jolloin valtasin Joensuun.

Easy Star All-Stars & Citizen Cope – Karma Police: En ole reggae- tai ska-musiikin ystävä missään mielessä, mutta tämä oli onnistunut.

Bon Jovi – Livin’ On A Prayer: Jakokoski, kesä ja auringonpaiste. ”
T

Status Quo – Caroline: Pakko myöntää, että nuorempana ränttätänttäkin kolahti ja kovaa.

Fourplay – Wish You Were Here: Lee Ritenourin kirjoittama kuulakas balladi yhtyeen ensimmäiseltä albumilta (Fourplay 1991).

Marvin Gaye – What’s Going On: Mitäpä muuta kuin klassikko.

Pallas – Executioner/Rat Racing: Neo-progressiivista live-musiikkia 2003 julkaistulta Blinding Darkness -albumilta.

Pete Townsend – Face Dances Pt.2: Pete on talentti, joka osaa tehdä koukuttavia kappaleita niin melodisesti kuin tuotannollisestikin.

Peter Frampton – Breaking All the Rules: Peter hyppäsi soolouralle Humble Piesta 21-vuotiaana vuonna 1971. Breaking All the Rules julkaistiin 1981 ollen hänen seitsemännen albuminsa nimikappale. Soittamassa olivat hänen kanssaan mm. Steve Lukather ja Jeff Porcaro.”
Yyte

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=mIEv4eAWQWuSRYBR6rPVKw

Metallimusiikin olemus – 45. Saksofonia ja takaperoisia ääninauhoja

VAN DER GRAAF GENERATOR – PAWN HEARTS (1971)

1960-luvun loppupuolella, tarkalleen vuonna 1967, kuoli fyysikko ja sähköinsinööri Robert Van de Graaff. Samaan aikaan Chris Judge Smith ja Peter Hammill keksivät nimiä tulevalle bändilleen. Hankaussähkögeneraattorin keksijän nimi oli mediassa paljon esillä, joten bändin nimeksi valittiin Van der Graaf Generator. Se on väärin kirjoitettu, mutta ei tarkoituksella. Tällaisena se kuitenkin jäi elämään.

Monien vaiheiden jälkeen bändi päätyi Charisma-levy-yhtiön ensimmäiseksi bändiksi. Yhtye keikkaili paljon ja teki levyjä keikkailun lomassa. Miehitys vaihtui ja fanien keskuudessa klassikkokokoonpanoksi muodostui Peter Hammill, Hugh Banton, Guy Evans ja David Jackson. Hammill hoiti laulun ja paljon muutakin, Banton vastasi koskettimista, Evans rummuista ja bändin omaperäisen soundin loi David Jackson saksofonin ja huilun avulla.

Tämä klassinen porukka muutti manageri Tony Stratton-Smithin kotiin harjoitellakseen Pawn Heartsin materiaalia. Nauhoitukset tehtiin lopulta Trident-studiossa, jossa albumin ainut vieraileva artistikin pistäytyi. Hän oli King Crimsonista tuttu Robert Fripp, jonka kitarointia kuullaan muutamallakin kappaleella.

Bändin tavaramerkiksi tällä levyllä muodostui Bantonin käyttämä psychedelic razor -efekti, joka oli modifioitu nauhuri, jolla pystyi nauhoittamaan ja kelaamaan nauhaa taaksepäin yhtäaikaisesti. Bändin kertoman mukaan tämä oli osittain huumorimielessä tehty laite. Huumori oli läsnä bändin keskellä ja siitä löytyy viitteitä musiikista kuin myös levyn kansista. Hommaa ei otettu vakavasti, vaikka teemat olivatkin vakavia pohdiskeluja.

Levy sai huikean menestyksen Italiassa, josta tulikin bändin ”kotimaa”, sillä suosio jatkui myös tulevilla levyillä. Kuten muutkin ajan levyt, se on sekalainen soppa osioita ja improvisointia. Lopulta sen vahvimmiksi puoliksi nousevat Jacksonin saksofoni-tunnelmoinnit ja Hammillin herkkä laulusoundi. Bändi on parhaimmillaan rauhallisissa ja seesteisissä osioissa. Raskaat ja nopeat jaksot ovat lähinnä ahdistavia.

Metallipuolen vaikutusta bändillä on varmasti ollut moneenkin progeilijaan, mutta julkisesti Van der Graaf Generatoria ovat fanittaneet Rush, John Frusciante, Marillionin Fish sekä Bruce Dickinson, joka piti Peter Hammillia yhtenä lapsuutensa sankarina.

Aika yllättävää tai sitten ei, mutta jollain lailla bändistä tulee mieleen Iron Maiden. Osavaihdokset ovat samaan tapaan aika selkeitä ja kutakin riffiä toistetaan pitkään. Rush ja Marillion ovat tietysti selkeitä jatkumoita. Saksofonia uudemmista metallinimistä löytyy Shiningista, mutta norjalaisten versioissa saksofoni ei niinkään ole herkkyyden luojana.

https://www.youtube.com/watch?v=P_TmPVpQ6rY

https://open.spotify.com/album/5Lrsef2F6ZHNC5yIUEJouw?si=2CcyUn5xRdqqMWJyJQmAKA

Kuva: savagehippies.com

Toomion TOP200-biisit: 183. Queen – Stone Cold Crazy

Vuonna 1997 ilmestyi Queen Rocks -kokoelma, joka sisälsi bändin reippaampia veisuja. Kun ei koko katalogi ollut läheskään hanskassa, eikä niin helppo niillä yhteyksillä saadakaan, oli tällä kokoelmalla useita rock-veisuja, jotka jäivät mieleen elämään.

Vuonna 1974, eli reilut 30 vuotta aiemmin julkaistiin Queenin Sheer Heart Attack -albumi. Sen kahdeksas raita, Stone Cold Crazy on yksi speed metallin suunnannäyttäjistä. Etäisyyttä nykymetalliin toki löytyy, mutta tuolle ajalle se oli todella raskasta tavaraa.

Kappaleen teosta krediitit menevät koko jäsenistölle, vaikka Freddie Merucry on kappaletta jonkinlaisena versiona esittänyt jo ennen Queenia. Levytetyn version sanoitus on kuitenkin Freddien ja musiikki pääosin Brian Mayn tuotosta.

Biisistä löytyy monia nykymetallin elementtejä tietysti yli 40 vuoden takaisina alkueliöinä. Nopeatempoista Roger Taylorin haikka-kantti-nakutusta, bassorummun jumpsutusta sekä tiukkoja mättökohtia. May kierrättää kitaraa tuupaten kappaleen sellaiseen etukenoon, että kuulija joutuu roikkumaan koko matkan alusta loppuun pari askelta jäljessä. Saman on joutunut kokemaan myös Lars Ulrich Metallican cover-versiossa. Ihan ei tanskalainen ehdi kappaleen mukaan koko sen keston aikana.

Sanoituksesta on vaikea sanoa mitään. Muutamia klassikko-laineja sieltä löytyy, kuten ”I was dreaming I was Al Capone”, ” Walking down the street, shooting people that I meet, with my rubber tommy water gun”. Onhan siinä. Monenmoista assosiaatiota.

Hyvin sähäkkä kappale, jota ei koskaan jätä kuuntelematta. Eipä kestoakaan ole kuin se pari minuuttia.

https://www.youtube.com/watch?v=T8Rfb1Jtmic

https://open.spotify.com/track/7Dk2q3NMtkiHNAA4DuHIGF?si=o-7WspTRRRG613MwClmroQ

Viikon Aivoradio 21

Judicator – The Last Emperor: Kun jenkkipoweri on hyvää, se on todella maukasta. Siihen päälle vielä Hansi Kursch niin voidaan puhua jo loistavuudesta. Bändin uusin yllätti täysin!

Light of the morning star – Nocta: Goottihenkistä poljentaa… Tullut suosituksissa vastaan. Täytynee ottaa paremmin haltuun.

Alkaloid – Azagthoth: Saksalainen nykymetallin suuri toive yllätti uudella levyllä. Tässä on modernisoitu tekninen/progressiivinen metalli viety todella kovalle tasolle. Suosittelen koko levyyn tutustumista, jos tämä kappale iskee.

Grá – Till sörjerskorna: Tukholmalaista bläkkistä tarjolla kolmannen täyspitkän muodossa. Muutaman pyörittelyn jälkeen uskon palaavani tähän uudestaan, kunhan lämpötila laskee ja yöt pimenevät.

Stryper – Lost: Michael Sweetin ääni on edellen käsittämättömässä tikissä. Tällä perusteella olisin Suomen keikalla 99% todennäköisyydellä. Saipa vanhat vihtahousut vastustajat näkyvyyttäkin kun ”God Damn Evil”-levy poistettiin Walmartin listoilta liian ”rajun” albumin nimen takia.

Candlemass – Fortuneteller: Uusi EP julkaistu tänään ja siitä esimakua hieman erilaisen biisin muodossa. Ekalla kerralla iski, katsotaan kestääkö kuunteluja.”
Spinebrain

Miljoonasade – Lelukaupan häät: Sanoituksen neroutta.

Opeth – Demon of The Fall: Opethin live-suosikki.

Orgy – Blue Monday: Joku tässä pölähti päähän. Kesäinen kisabiisi.

Aphrodite’s Child – Aegian Sea: Vanhaa progea ja Demis Roussosin laulu.

Julee Cruise – Falling: Tämä vain on.

Problems – Katupoikien laulu: Harvoin tämän kuulee, mutta tässä on jotain riittävän häiriintynyttä.

The Verve – Bitter Sweet Symphony: Eipä tällekään sen suurempia selityksiä tarvitse.

SANNI – Soita mua (S&M): Tytön viimeinen lisäys soittolistaan. Taitavasti tehtyä musiikkia.

Risto – Olen piirretty hiiri: Jos kappale alkaa sanoilla ”olen piirretty hiiri, mutta en Mikki ja jalkakäytävä ajaa mua takaa” on jotain tehty oikein.

David Bowie – Life on Mars? Hunky Doryn helmi. Ensimmäiset pianolla soitetut tahdit tulee mukavan jymäkästi.”
T

Beach Boys – Fun Fun Fun: 8. Kesäkuuta julkaistaan Beach Boys -hittikimara uudelleen taustoitettuna Royal Philharmonic Orchestran säestyksellä.

Chaz Jankel – Number One: Sen verran tästä brittiherrasta tiedän, että on toiminut mm. kitaristina / kosketinsoittajana Ian Dury & Blockheads -orkesterissa ja löydämme hänet myös Sex, Drugs & Rock and Roll tekijäkreditiiteistä. Hän oli myös Ai No Corridan originaalin esittäjä, jota sittemmin Quincy Jones coveroi.

Chesney Hawkes – The One and Only: iPodin arpomaa työpäivän taustalle. Tämä kappale oli mukana Buddy’s Song -soundtrackilla, jonka nimiosaa Chesney näytteli. Kappale ylsi vuonna 1991 brittilistan kärkeen.

Marillion – Market Square Heroes: On yhtyeen debuuttisingle (1982) bändin progressiivisemmalta kaudelta. Tuolloin yhtyeen keulahahmona toimi laulaja Fish (Derek Dick), joka jätti yhtyeen 1989. Tämän jälkeen solistiksi tuli Steve Hogarth ja bändi reivasi soittoaan enemmän indie rockin suuntaan.

Elonkorjuu – Crimson of Love: porilaisen yhtyeen musisointia tarjosin jäsen A:lle pyöräilyä tahdittamaan Lieksasta Joensuuhun.

Tuomari Nurmio, Knucklebone Oscar: Will the Circle Be Unbroken: Ensimmäiseksi minulle tästä Hannu Nurmion ja Oskari Martimon yhteistuotteesta tuli mieleeni standardi gospel-ralli bluesiin väännettynä. Ja sitähän se onkin, tämä hengellinen laulu on kirjoitettu jo vuonna 1907.”
Yyte

Pepe Willberg – Lyhyenä hetkenä: Pepen ja Saimaan levyä pitäisi kuunnella useammin.

Porcupine Tree – Trains: Arpoontui eilen soittolistalta. Joskus tämä tuntuu tekstistään huolimatta itselleni talvibiisiltä, mutta kyllä oli eilenkin vaikuttava.

Maynard Ferguson – Gonna Fly Now: Rocky-tunnari vähän menevämmällä otteella.

Courtney Barnett – Charity: Barnettin uusi levy tuli viime viikolla. Edellinen ”Sometimes I Sit and Think, and Sometimes I Just Sit” vuodelta 2015 lienee eräänlainen sukupolvikokemus. Indiehtää.

PMMP – Kovemmat kädet: Olipa pitkästä aikaa vallan hyvä. Tästähän se Ausculton ensimmäisen juttusarjan ensimmäinen kirjoitus aikoinaan lähti jäsen T:n kynästä.”
A

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=jnKhOi-ySDKiSMo7OTrutQ