Toomion TOP200-biisit: 190. Luciano Pavarotti – Ave Maria

Joulujen seutuina Ave Maria soi silloin tällöin. Franz Schubertin (1797-1828) säveltämä teos on klassisen musiikin sävellyksistä kärkipäätä. Kovin on taivaallinen tunnelma, kun Ave Maria lähtee käyntiin. Liekö Hitman- tai Mafia-pelien vaikutusta.

Luciano Pavarotti oli tenori, jonka laulutekniikka hipoi täydellisyyttä. Pavarotti oli 1990-luvulla melkoinen tähti. Oopperalaulajaksi. Italialaisen miehen hahmo oli vaikuttava. Lavakarisma oli merkittävä, mutta eritoten merkittävä oli se jylhä ääni.

Harva nykyajan oopperatähti on niin seurattu tekijä koko musiikkimaailmassa. Torinon olympialaisten Nessun Dorma on yksi vaikuttavimpia olympiaesityksiä ikinä. Sepulturan kanssa yhteistyössä esitetty Roots Bloody Roots on myös hyvin poikkeava veto klassisen musiikin huippunimeltä.

Virallisesti teoksen nimi muuten on Ave Maria D.839. D tulee Otto Erich Deutschista, joka vasta vuonna 1951 loi Schubertin teoksille opusnumerot. Franz ei itse viitsinyt nimetä kuin noin 50 kappaletta.

Suurten kirkkojen ikkunoiden pimeyteen tarjoamat valonsäteet tuovat aina mieleen Ave Marian.

https://www.youtube.com/watch?v=sGr6B6Rp4PU https://open.spotify.com/track/4XopTUXLcNIquZzyhDnDyF?si=qkJP_h5NQDqOurQXDFLZVQ

Toomion TOP200-biisit: 191. Aerosmith – Dream On

Aerosmithiin olen aina suhtautunut hyväksyvästi. Kasari- ja ysäriklassikot on toki kuunneltu jo aikanaan, mutta Dream Oniin olen tutustunut vasta rock-radioiden kautta. Ja suhteellisen myöhään. Heitetään arvioksi noin seitsemän vuotta sitten.

Dream On julkaistiin vuonna 1973 debyyttialbumi Aerosmithin toisena sinkkuna. Se oli Steven Tylerin pianolla säveltämä kappale, jota ei ikinä pitänyt levyttää. Stevenin itsensä mukaan se on ainut debyyttialbumin kappale, joka on laulettu hänen luonnollisella äänellään. Muissa oli liikaa näytttelyä ja yritystä olla matala soul-ääni.

Kappale on hyvin yksinkertainen, mutta samalla se on aito. Dream Onin sointukulku on Tylerin kertoman mukaan saanut alkunsa jo hänen isänsä pianoharjoituksista. Pikku-Steven makasi pianon alla ja kuunteli isänsä harjoituksia. Kappale myös osoittaa kuinka lahjakas laulaja Tyler oli jo nuorna miesnä. Kappaleessa odotetaan sitä lopun kirkuen laulettua ”dream onia”. Ei unohdeta myöskään Toxic Twinsin toista osapuolta, kitaristi Joe Perrya. Kitarakin nimittäin kulkee aivan linjassa.

Dream On on parhaimmillaan aamuruuhkassa, mikä Joensuussa tapahtuessaan onkin unta. Aamun ensimmäistä kahvia odotellessa.

https://www.youtube.com/watch?v=sZfZ8uWaOFI https://open.spotify.com/track/5MxNLUsfh7uzROypsoO5qe?si=1lGwo1zIQYCIlYoRxTlFIg

Viikon Aivoradio 12 – Teinivuodet

Tällä kertaa liikutaan jäsenten 13-18-ikävuosien musiikin maailmassa. Osittain poiketaan aika erikoisillekin vesille.

Klamydia – Kuljukka (1993): 7-luokka, Alavuden kulttis, disko, jossa loogisesti soi Klamydia. Pojat kiersivät tanssilattiaa, kun tytöt tanssivat keskellä. Kova.

The Prodigy – No Good (1993): Oikeastaan samaan teemaan, mutta niihin ”pelottavampiin” kymppiluokkalaisten järjestämiin diskoiltoihin.

Rednex – Old Pop in an Oak (1994): Aikansa ilmiö. Melko kamala, kun nyt kuuntelee, mutta nostalgiakerroin todella korkea.

Movetron – Romeo ja Julia (1995): Paikallinen ylpeys. DJ Jape eli Tanttarin Jukka oli meillä noiden diskojen musiikkivastaavana.

The Offspring – Killboy Powerhead (1995): Smash iski melko kovasti ja niin myös bändi. Oli pakko hommata kaikki The Offspringin levyt, eikä valitettavan pitkään kestänyt teknon diggailu ollut enää mahdollista.

Eppu Normaali – Hipit Rautaa (1996): Repullinen Hittejä ilmestyi ja sain sen joululahjaksi. Jonkin verran kuunneltiin. Totta kai se on Hipit rautaa.

Scooter – Fire (1997): Jotta saadaan edellinen mitätöityä, on pakko nostaa listalle Scooteria. Bändi on aina ollut genrestä huolimatta jotenkin tyydyttävä. Firea soitin kotini vanhoilla stereoilla niin kovaa, että kalvo repesi toisesta kaapista.

Stratovarius – Black Diamond (1997): Seuraava porras olikin sitten Stratovarius, jota kuulin ensimmäisen kerran toukokuussa 1997. Sitten sielu oli myyty tilutusmetallille. Metallivaihehan oli jo siellä ala-asteikäisenä hetken aikaa.

Children of Bodom – Deadnight Warrior (1997): Vuonna 1998 iski sitten lähes yhtä kovaa Bodom, joka oli ihan käsittämättömän nopeaa ja taidokasta musiikkia Suomesta. Deadnight Warriorissa on alkukantaista vaaraa.”
T

18 -1975/ Bruce Springsteen – Jungeland: Pomon kolmas albumi Born to Run kolahti ja kolahti sen verran kovaa, että ei enää ole sille tasolle yltänyt.

17 – 1974/ Mott the Hopple – The Golden Age of Rock ’n’ Roll: Tulihan bändiä kuunneltua.  Ps. yhtyeen lämppärinä USA:n turneellaan oli muuan Queen.

16 – 1973/ Procol Harum – Grand Hotel: majesteettisen kaunista tyylittelyä

16 – 1973/ Pink Floyd – Money: Hittialbumin hitti. Dark of the Moon on sekä taiteellinen että kaupallinen menestys.

16 – 1973/ Electric Light Orchestra – Kuiama: itselleni yksi tärkeimmistä ELOn kappaleista.

15- 1972 / David Bowie – Rock´n´Roll Suicide: Ziggyn toisenlainen päätöskappale.

14 – 1971 / Marc Bolan – Bang a Gong (Get it on): Marc loi jotain toisenlaista ennen liian aikaista poislähtöään.

13 – 1970 / CCR – I Heard It Through the Grapevine: Cosmo´s Factory oli ensimmäinen itse hankkimani LP, jolta esiin toisenlaisen versio Marvin Gayen klassikosta.”
Yyte

H.I.M. – Wings of a Butterfly: Yläasteelle siirtyessä vuonna 2005 HIM oli hyvin vahvasti muodissa ja teki yhden parhaista levyistään, ”Dark Lightin”. ”Wings of a Butterflyn” alun kitarakuvio oli pari päivää maailman coolein.

Lordi – Hard Rock Hallelujah: Soi silloin yhtenä keväänä (2006) joka paikassa. Euroviisuvoittolauantaita seuranneena maanantaina ajeltiin Tampereelle, ja aina kun biisin loputtua vaihtoi radiokanavaa niin jollain muulla jo raikui taas.

Nightwish – Amaranth: Sitä maineikkainta solistinvaihtoa seurasi ”Dark Passion Play”-levy syyskuussa 2007. ”Amaranthiin” sen julkaisu kytkeytyy omissa muistoissa ensikuunteluineen pimeissä ja sateisissa syysilloissa.

Coldplay – Viva la Vida: Veli Ilkka totesi vuonna 2008 Coldplaysta, että ”tässä menee maailman poprock-musiikin keula tällä hetkellä”. Näin jälkikäteen katsottuna oli aika oikeassa.

Lady Gaga – Bad Romance: Tämän hahmon nousu on tuoreessa muistissa. Alkuun vain outo, mutta sittemmin taidot ovat selkiytyneet. Hittikorva kyllä ollut alusta asti vahva.

Maroon 5 feat. Christina Aguilera – Moves Like Jagger: Pakollinen yöbiisi. Legendaarinen ravintola Simo Hurtta.”
A

Hallows Eve – Nefarious: Leirikoulu Ahvenanmaa way back. Never forget.

Slayer – Angel Of Death: Aikanaan pelottava ja shokeeraava ja ai että sitä rumpufilliä odotettiin.

Twisted Sister – Come Out And Play: Dee Sniderin viilatut hampaat, avattava levynkansi ja kylmät väreet… voi veljet!

Ratt – Lay It Down: Tämä oli aikoinaan kovassa soitossa. Legendaarinen riffi ja hyvät muistot.

Metallica – Creeping Death: Sanoitukset aikanaan pelottivat ja tietty riffit parasta A-ryhmää… I was born for dying.

Pink Cream 69 – Take Those Tears: Andi Deris on ollut kova jäbä jo 30 vuotta. Kertsissä kaikki kliseet 10/10.

Suicidal Tendencies – Pledge Your Alliance: Huivi päähän, skeittishortsit jalkaan ja menoksi! Cause I will always be ST.
Spinebrain

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=dgE9O5K9S7q6I0Q6BlGOLw

Toomion TOP200-biisit: 192. Queen – Headlong

Vuosi 1989. Tajusin Queenin olemassaolon. Liikkui huhuja, että Freddie Mercury on sairas. Vuosi 1991. Freddie kuolee, autoon ilmestyy Greatest Hits 2 -kasetti. Headlong aloitti tuon kokoelmakasetin b-puolen.

11-vuotiaana jollain tapaa ymmärtää, mikä on hyvin laulettua ja soitettua musiikkia. Queen oli. Tuntui oikealta tykätä bändistä. Rokkipoliisin alokasaika oli alkanut.

Headlongin piti alunperin tulla Brian Mayn sooloalbumille, mutta kuultuaan Mercuryn laulavan sen, päätti May ”lahjoittaa” biisin Queenille. Krediitit on Innuendo-levyllä annettu koko bändille, kuten jokaisella sen kappaleista. Mayn idea se kuitenkin oli.

Sanoitus varastaa vähän vanhemman Breakthrun tekstejä. Breakthrussa lauletaan ”I want to rush headlong into this ecstasy”. Headlongin sanoituksessa on muutenkin samaa. Päätä pahkaa elämässä eteenpäin, seurauksista välittämättä.

Headlongin alku on laukkakompillaan mahtava. Kun kappaleen rakenteeseen perehtyy tarkemmalla korvalla, huomaa Queenin nerokkuuden sovituksessa. Miettikääpä kappaletta ilman lauluja. On nimittäin melko tyhjä. Taitavaa soittoa, mutta liikaa ahtamatta. Kaiken kruunaa Mayn hieno soolo.

Headlongin video on Queenin kolmanneksi viimeinen ennen Freddien kuolemaa. Videolla miehen terveyden heikkenemisen voi jo kasvoista aistia, vaikkei se esiintymiseen näytä muuten vaikuttavankaan.

Niin kuin olen aiemminkin maininnut. Tämä oli pienelle juoksijapojalle tärkeä tsemppibiisi. Hengitinkin sen tahtiin juostessani Leenan kaupalta Osman tiehaaraa kohti.

https://www.youtube.com/watch?v=zhyaAPsT1LU https://open.spotify.com/track/6goUTcMn0V30hWtKFIj6Kh?si=ywzDg1VxRWGJGEVtkuU4yw

Viikon Aivoradio 11

Jim Croce – Time in A Bottle: 30-vuotiaana lento-onnettomuudessa kuollut Croce ehti kirjoittaa lyhyeksi jäänellä urallaan monta menestyskappaletta, joista tämä lienee tunnetuin.

Juha Vainio – Ylläksellä soitto soi: Täällähän sitä ollaan – sukset jalassa.

David Byrne – It´s Not Dark Up There: Veikeä kappale Byrnen uusimmalta albumilta American Utopia.

Brian Setzer Orchestra – Jumpin´ East of Java: Kitarataituri ja big band on todellakin svengaava combo.

Suvi Teräsniska – En saanut sua pilviin: Suvi on Kolarista ja Ylläs on Kolarissa. Olen asunut Porissakin ja siellä on Yö, mutta Suvi tekee siitäkin päivän.

Jimi Hendrix – Woodstock: Albumi Both Sides of the Sky julkaistiin kokonaisuudessaan viime viikolla ja tämä kappale yllätti, onkohan tämä Jimiä laisinkaan… Poissa on rosoisuus ja laulun tunkkaisuus. Tätä Joni Mitchellin laulua on versioitu tavalla jos toisella täysin erilaisilla versioilla: Joni, CSN&Y, Ian Matthews, Karma… Tässä yksi raikas lisä versioihin.

Miljoonasade – Tie tiettömään: Ostin 13.3. elämäni ensimmäisen Miljoonasade-albumin, ja kas taas opin joitain uutta. Yhtye on versioinut Sladea.”
Yyte

Blackfoot – Teenage Idol: Bassonsoittelusessioissa tuli vastaan tämä. Kertosäe jäi tehokkaasti päähän taas, musisoimassa mm. Rickey Medlocke (myös Lynyrd Skynyrdissä) ja Ken Hensley (myös Uriah Heepissä).

Sting – Englishman in New York: Samaisissa bassosessioissa myös tämä. Aina hyvä. Viipyilevä sointi ja stingmäisen harkittu teksti.

Superchunk – What a Time to Be Alive: Tämän vuoden levyjä. Reilun puolen tunnin kestossaan koko albumi on aika nopeakuunteluista rokkenrollia.

Seals & Crofts – Summer Breeze: 70-luvun höyryistä tuotantoa. Monenkin artistin coveroima biisi, jonka alkuperäisessä versiossa on mahtava kesätuulitunnelma.

Foo Fighters – Subterranean: FF:n Sonic Highways-dokumenttisarja tuli saatettua taannoin maaliinsa. Sittemmin levyä on tullut kuunneltua uusin korvin ja tämän tunnelma jäi vahvasti mieleen. Ei se ehkä niin kehno levy olekaan.”
A

Tankard – (Empty) Tankard: Tänään lomille ja lapsuuden kaveri messissä. Tämä biisi on pakollinen.

Overkill – In Union We Stand: Mahtava kertsi ja melodia. Blitzin vokaalit huippukunnossa.

Merlin – Abyss: Saksofonia ja stoner doomia? Aika jännä kombinaatio, mutta tavallaan toimii.

Antti Ketonen – Olisitpa sylissäni: Kiitos tästä korvamadosta Radio Suomipop.

Porcupine Tree – Arriving Somewhere But Not Here: Matkakumppanin suosikkibiisejä. Onhan tämä kova.

Prag 83 – Passers-by: Jotain ihme folkkis hässäkkää, suositeltu jossain artikkelissa. Kai tämänkin kerran kuuntelee.

Storm(o) – Taxidermia: Screamoa Italiasta. Todella kova meno ainakin bändillä.

Psychework – Fury and the beast: Jos joku väittää tämän jälkeen ettei Antony Parviainen ole Suomen kovimpia kultakurkkuja niin ihmettelen.”
Spinebrain

Horisont – Electrical: Ketään yllättämättä Ruotsista tulee jälleen kovaa hård rockenia.

Pixies – Velouria: Vaihtoehtorockia vuodelta 1990.

Kingston Wall – I Feel Love: Donna Summeria kingstonwallilaisittain.

Hidria Spacefolk – Amos Ame: Suomalaista avaruus-psyke-proge-rockia. Vähän tuon Kingston Wallin jatkeena.

Sparks – This Town Ain’t Big Enoug For Both Of Us: Melkoisen sekavan veljesparin musiikkia jostain kaukaa. Ei ihan ennalta-arvattava kappale.

Funkadelic – Maggot Brain: Riipivää kitarointia bändiltä, jossa on vuosien varrella esiintynyt noin 50 eri jäsentä.

Charlotte Gainsbourg – Lying With You: Vanhempiensa jalanjäljissä. Alkoholismin kiroista kertovalta albumilta kipale. Kannattaa kuunnella.

Rock’n’roll Band – Come ‘round Betty: Suomessa oli joskus tähän genreen aika kovaa osaamista. Dave, Pave jne…

Hot Chip – I Feel Better: Syntikkapoppia. Ilosaarirockissa livenä nähty. Toimi.

Mandré – Freakin’s Fine: 1970-1980-lukujen funk-muusikko, joka kierteli monenkin legendan kanssa. Esim. The Who, Frank Zappa, Earth, Wind & Fire…”
T

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=UOmgnfuOQbGAC9cf_FcZ9A