Toomio’s TOP100: 88. Midlake – The Courage of OthersToomion TOP100: 88. Midlake – The Courage of Others

Producer: Midlake
Recorded: 2009
Published: 1.2.2010
Label: Bella Union

#18 in the British albumchart.

I think I run into Midlake just by Rumba (Finnish music magazine) reviews. I listened to it more than once carelessly, but I do not ”hear” it. When I focused on, the music was pleasantly surprised.

Music recalls Gregorian chant-singing. Cover photo confirms the impression. But Tim Smith’s vocal sound and harmonic parts can tell that something very medieval men have found for their folk-music. I do not believe in witchcraft, but somehow this album enchants. The music causes a trance.

”There will be a feeling that the band has something to say. ”

Lyrically, the album moves so strongly in the lap of Mother Earth, that it is difficult to say when the narrator is a man, when it’s the Voice of Nature. There will be a feeling that the band has something to say. The band is clever; it will become apparent, for example, in the first song drum fills and in the second song’s bass line.

This sounds best when it’s raining. For example, fishing or cruising by car. Even if the trance and driving do not morally fit in the same sentence.

THE BEST MOMENTS
Rulers, Ruling All Things Melodies of vocals, that’s all.

NOT SO BRILLIANT
Fortune A bit too happy issue in relation to the rest of the album.

http://open.spotify.com/album/75mRdr4HtsVKWJ11hrqZ79Tuottaja: Midlake
Nauhoitettu: 2009
Julkaistu: 1.2.2010
Levy-yhtiö: Bella Union

Brittien listalla 18.

Midlakeen taisin törmätä aivan Rumban arvosteluiden kautta. Kuuntelin sitä sivumennen useamman kerran, mutta keskittynyt en. Kun sain itseni keskittymään, musiikki kyllä yllätti iloisesti.

Väistämättä tulee mieleen gregoriaaninen chant-laulanta. Kannen kuva toki vahvistaa tuota mielikuvaa, mutta Tim Smithin laulusoundi ja harmoniset stemmat kertovat sen, että jotain hyvin keskiaikaista ovat miehet löytäneet folk-musiikkinsa mausteeksi. Vaikka en noituuteen kovasti uskokaan, niin tämä levy jotenkin lumoaa. Sen voi helposti pyörittää läpi kaksikin kertaa putkeen. Aiheuttaa siis transsia.

”Tätä kuunnellessa tulee sellainen olo, että bändillä on oikeasti jotain sanottavaa.

Lyyrisesti liikutaan Äiti Maan sylissä niin vahvasti, että on vaikea sanoa milloin kertojana on ihminen, milloin se on Luonnon Ääni, jonka välikätenä bändi toimii. Tätä kuunnellessa tulee sellainen olo, että bändillä on oikeasti jotain sanottavaa.

Tämä on niitä harvoja levyjä, joiden soidessa ei tule mietittyä miten bändi soittaa. Tätä kuunnellaan kokonaisuutena. Bändi on kyllä taitavakin; se tulee ilmi esimerkiksi ensimmäisen biisin rumpufilleissä ja toisen biisin bassolinjassa.

Parhaiten tämä menee sadesäässä esimerkiksi kalassa tai sitten autolla ajellessa. Tosin transsi ja autoilu eivät ihan samaan lauseeseen moraalisesti sovi.

PARHAAT HETKET
Rulers, Ruling All ThingsPuistattavan kova laulumelodia.

EI LÄHDE
Fortune Pikkuisen liian iloinen albumin muuhun antiin nähden.

http://open.spotify.com/album/75mRdr4HtsVKWJ11hrqZ79

Toomio’s TOP100: 89. Blind Guardian – Somewhere Far BeyondToomion TOP100: 89. Blind Guardian – Somewhere Far Beyond

Producer: Kalle Trapp
Recorded: 1992
Published: 30.6.1992
Label: Virgin / Century Media

#15 in japanese album chart.

This was the first Blind Guardian album that I bought, even though I found this band by the two albums, which appeared later. This is very explosive stuff.

This is also the first Blind Guardian album, which Hansi Kürsch started to focus in vocals and the bass player was the other men. And so the vocals are better. There is still a suitably variance. And this band is nothing without Hansi’s vocal sound. ”Nothing” may be too strongly stated, because the playing is pretty tight.

The album opens with a classic metal, colored by excellent hooks. For example, Journey Through the Dark’s bridge takes to the chorus by overlapping vocal tracks. Versatility and style remains more recognizable than previous albums even though the songs are quite far from each other. It is also a drawback of the album. The material is a bit mixed.

”While Blind Guardian is often called power metal, it is closer to the speed metal than power metal.”

Solos and leads is massive. André Olbrich and Marcus Siepen have played the guitars almost from the beginning of the bands career. Olbrich streching and a little crooked solo-playing is one of the most recognizable in power metal. A good example is the Ashes to Ashes. While Blind Guardian is often called power metal, it is closer to the speed metal than power metal.

Just by the age of the album, the sounds are not to compete with the latest releases. For example, the bass sound is pretty lazy. However, this is very good metal album.

A driving album from the heavens. For long trips and rush.

THE BEST MOMENTS
Black Chamber – A great example how metalheads can make a completely different song without breaking the intensity of other songs.

NOT SO BRILLIANT
The Bard’s Song: In the Forest
– This is a popular song in their gigs, but there’s many better song in this album.

TO THE ALBUM Tuottaja: Kalle Trapp
Nauhoitettu: 1992
Julkaistu: 30.6.1992
Levy-yhtiö: Virgin / Century Media

Japanin albumilistalla 15.

Ostin ensimmäiseksi omaksi Blind Guardianiksi tämän levyn, vaikka olinkin bändiin tutustunut kahden myöhemmin ilmestyneen levyn takia. Mahdottoman tykkiä tavaraa on tämäkin.

Tämä on ensimmäinen Blind Guardian-levy, jolla Hansi Kürsch alkoi satsata lauluihin ja bassonvarteen saatiin muut miehet. Heti laulut ovatkin kummasti parempia. Ja niissä on vielä sopivasti varianssia. Eikä tämä bändi mitään olisikaan ilman Hansin laulusoundia. ”Mitään” saattaa olla turhan vahvasti sanottu, sillä soitto on aika tiukkaa, mutta laulu se on, joka bändin muista erottaa.

Levy alkaa perinteisellä kohkaamisella, jota värittää mainiot koukut. Esimerkiksi Journey Through the Darkin bridge vie kertosäkeeseen päällekkäisten lauluraitojen avulla. Heti kolmantena tulee hyvin hidas ja harras Black Chamber, joka jatkuu komeasti eeppisellä Theatre of Painilla. Monipuolisuutta on ja tyyli säilyy aiempia levyjä paremmin tunnistettavana vaikka kappaleet ovat genreltään melko kaukana toisistaan. Se on myös levyn huono puoli. Materiaali on vähän sekalaista.

”Vaikka Blind Guardian usein luetaan power metalliksi, on se mielestäni teemoja lukuun ottamatta usein lähempänä speed metallia kuin power metallia.”

Soolojen ja liidien määrä on massiivinen. André Olbrich ja Marcus Siepen ovat hoitaneet kitarapuolen lähes alusta asti. Olbrichin venyttelevä ja vähän kiero soolottelu on yksi power-metallin tunnistettavimpia. Hyvä esimerkki on Ashes to Ashes. Vaikka Blind Guardian usein luetaan power metalliksi, on se mielestäni teemoja lukuun ottamatta usein lähempänä speed metallia kuin power metallia.

Ihan ei iän vuoksi sounditkaan kilpaile uusimpien levyjen kanssa. Esimerkiksi bassosoundi on koko lailla lerppu. Metallialbumina tämä kuitenkin on erittäin hyvä. Menee sekä raskaamman tykityksen ystäville, että melodisemman puolen kulkijoille.

Autolevyjä parhaasta päästä. Pitkille matkoille vaihteleva, mutta vahvasti etenevä ratinnapsuttelualbumi.

PARHAAT HETKET
Black Chamber – Erilaisuudessaan hieno osoitus siitä, miten metallin väliin voi tehdä täysin erilaisen kappaleen rikkomatta kokonaisuutta.

EI LÄHDE
The Bard’s Song: In the Forest – Suuren yleisön mielestä ilmeisesti legendaarisin kappale, mutta mielestäni levyllä on monta parempaa.

ALBUMIIN TÄSTÄ 

Toomio’s TOP100: 90. Kent – Vapen och AmmunitionToomion TOP100: 90. Kent – Vapen och Ammunition

Producer: Kent, Zed, Martin von Schamalensee
Recorded: 2001-2002
Published: 15.4.2002
Label: RCA, BMG

Number one in TOP40-charts in Sweden, Finland and Norway. About 600 000 albums sold worldwide.

SINGLES
Dom Andra
– Kärleken Väntär
– FF

Vapen och Ammunition is a notch better version than Isola.

Kent has represented the most boring part of the turn of the millennium to me. Kent is playing all the time and in every place at that time. As Atso thought, there’s often the reason for this.

Although Dom Andra’s whistling melody is pretty annoying, it has so damn dark and delicious sounds in it. And this will continue throughout the whole album. Credits for the production goes to Zed and Martin von Schamalensee.

Album covers are cold, but very stylish. The name has always been nice and cool. But still I have a question, are neither of these in same mood than music of the album? Perhaps the priority is to sell records. In fact, cover is tribute to their home town Eskilstuna and zoo in it. I have to say that the last song Sverige is something that Swedes must be proud.  It’s describing their country with cold style.

”This is better than the average produced album.

The music is still depressingly and fits in slushy weather. A lot of melancholy and skillfully planted hooks in production, which grow tall by many times of playing. I think this isn’t so alternative, but standard pop rock. This is better than the average produced album.

This album is for all of you, who waiting the end of the school day in the 90’s. If you received an overdose of Kent then, maybe now it’s the time it’ll suit you.

THE BEST MOMENTS
Hur Jag Fick Dig Att Jag Älska Dig Top of the melancholy.
Kärleken VäntärDamping and synth pad in the background increase the already good pop song to a whole new level.

NOT SO BRILLIANT
Socker The most irritating is the basic rhythm of the drums.

http://open.spotify.com/album/2DGzTm2R2v3G0IjnxXtP3YTuottaja: Kent, Zed, Martin von Schamalensee
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 15.4.2002
Levy-yhtiö: RCA, BMG

Ruotsin, Suomen ja Norjan listaykkönen, maailmanlaajuisesti noin 600 000 myynyt levy.

SINGLET
– Dom Andra
– Kärleken Väntär
– FF

Vapen och Ammunition on astetta parempi versio Isolasta.

Kent on edustanut minulle jo pitkään vuosituhannen vaihteen tylsintä osa-aluetta. Tämä johtui varmasti siitä, että Kent soi koko ajan ja joka paikassa. Kuten Atso taannoin ”hajatteli”, sille on usein syynsä.

Vaikka Dom Andrasta tulee valitettavasti aina mieleen Reijo Taipaleen suomennos. Vaikka vihellysmelodia on oikeastikin aika rasittava, niin on piru vie tummat ja maukkaat soundit tässä biisissä. Ja tämä jatkuu läpi koko albumin. Tuotannosta vastaavaat bändin lisäksi luottotuottajat Zed ja Martin von Schamalensee.

Levyn kannet ovat kylmät, mutta erittäin tyylikkäät. Nimikin on aina ollut suunmyötäinen. Väkisin vain herää ajatus, että kuvaako kumpikaan levyn sisältämää musiikkia pätkän vertaa? Ehkä tarkoitus onkin myydä levyä ja tämä kuvaaminen on toissijaista. Kannet voisivat nimittäin kertoa sisällön olevan jäistä triphopia Massive Attackin tapaan. Lähtöjään kuvat taitavat olla kotikaupunkinsa Eskilstunan eläintarhasta. Viimeisestä Sverige-biisistä on sanottava, että saavat ruotsalaiset olla ylpeitä näin tyylikkäästi kotimaataan kuvaavasta biisistä.

”Keskimääräistä paremmin tuotettua tämä kyllä on.”

Musiikki on silti masentavan loskakelin muovaamaa. Paljon melankoliaa ja taitavasti istutettuja tuotannollisia koukkuja, jotka kasvavat täyteen kukkaansa vasta voimasoitolla. Itse en pidä tätä kovinkaan alternativena, vaan aika tavallisena, joskin vähän synkkänä pop-rockina. Keskimääräistä paremmin tuotettua tämä kyllä on.

Tämä albumi on kaikille 90-luvulla koulupäivän loppumista odottaneille. Jos silloin saitte yliannostuksen Kentistä, niin ottakaapa uusi maistiainen. Jos olisi makunystyrät kehittyneet.

PARHAAT HETKET
Hur Jag Fick Dig Att Jag Älska Dig Melankolian huippua.
Kärleken Väntär Demppaus ja huomaamaton synamatto taustalla nostavat jo valmiiksi hyvän pop-biisin aivan uudelle tasolle.

EI LÄHDE
Socker Eniten ärsyttää, ei kaikki, vaan peruskomppi.

http://open.spotify.com/album/2DGzTm2R2v3G0IjnxXtP3Y

Toomio’s TOP100: 91. Adagio – UnderworldToomion TOP100: 91. Adagio – Underworld

Producer: Dennis Ward
Recorded: 2003
Published: 23.7.2003
Label: Nothing to Say

Band’s name is deliberately ”calmly, earnestly”, but why is it chosen? Maybe the reason is its classic sound, but the tranquility is very far away from this.

Metal from France. In a teenager guitarist Stephan Forté decided to become the world’s best guitarist; closed the schools, began to play 8 hours a day. Rapidly the skills began to develop. One might think that the music becomes Yngwie and reckless shredding. But no, even if the album first ten seconds might eventually sounds like Yngwie. Classical composers is still wading through.

Not so far from Symphony X’s playing, but they has quietly sneaked into Hollywood’s side. The keyboardist Kevin Codfert especially is quite cool. Although the band leader is Forté, this “keyper” is quite a wizard.

The assembly of album is surprising, especially for From My Sleep… to Someone Else delights during the first minute. The Mirror Stage is already tasting of King Crimson and Emerson Lake Palmer-style. Roaring is good for the lungs, too. Niflheim is up to something Nile.

Cover art is so ugly, that many must avoid this album. The music inside is much better than outlook tell.

Not very difficult prog-blended symphonic metal. Just for the background, when you have to be active.

THE BEST MOMENTS

From My Sleep… to Someone ElseManic, crazy, psychotic
Niflheim – The massive work that takes your mind to Disciples 2-computer game.

NOT SO BRILLIANT

Promises Horrifying symphonic metal ballad. Perhaps the most terrible genre, what can ever be.

http://open.spotify.com/album/08VY5h2ctYxRvpqGpAUSiHTuottaja: Dennis Ward
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 23.7.2003
Levy-yhtiö: Nothing to Say

En tiedä onko bändin nimi tarkoituksella ”rauhallisesti, hartaasti” vai onko nimi vain valittu, koska siitä tulee klassinen klangi, mutta rauhallisuudesta tässä ei juuri ole kyse.

Metallia Ranskasta. Kitaristi Stephan Forté päätti tulla teininä maailman parhaaksi kitaristiksi; lopetti koulut, alkoi soittamaan 8h päivässä. Siinä äkkiä alkaa taito tarttumaan näppeihin. Helposti luulisi, että musiikki vetää Yngwieksi ja yltiöpäiseksi tilutteluksi. Ei kuitenkaan, vaikka levyn ensimmäiset kymmenen sekuntia voisivatkin olla Yngwietä. Klassiset säveltäjät on silti kahlattu läpi.

Ihan kaukana ei olla Symphony X:n soitosta, mutta vähin äänin on hiippailtu sinfoniasovituksissa Hollywoodin puolelle. Kosketinsoittaja Kevin Codfert varsinkin on melkoisen päheä. Vaikka bändi pyöriikin Forten ympärillä, on tämä ukko aikamoinen velho.

Levyn kokonaisuus on yllättävä, ja varsinkin From My Sleep… to Someone Else jaksaa aina ihastuttaa ensimmäisen minuuttinsa aikana. Mirror Stagessa on maisteltu jo King Crimsonin ja Emerson Lake Palmerin menoa. Karjunta tekee hyvää keuhkoille sekin. Niflheimissä saattaa olla jopa jotain Nilea.

Kannet ovat yhdet rumimmista, joten harva tähän varmaan tarttuu niiden perusteella.

Menevää, eikä kovin vaikeaa, progella lantrattua sinfoniametallia. Ihan menisi taustalla vaikka töissä, kun pitää olla toimelias.

Parhaat hetket

  • From My Sleep… to Someone Elsemaaninen, hullu, psykoottinen
  • Niflheim – Massiivinen teos, joka vie ajatukset Disciples 2-tietokonepeliin.

Ei lähde

  • Promises Kamala sinfoaniametalliballadi. Ehkä kauhein genre, mitä voi olla.

http://open.spotify.com/album/08VY5h2ctYxRvpqGpAUSiH

Toomio’s TOP100: 92. Pink Floyd – The Dark Side of the MoonToomion TOP100: 92. Pink Floyd – The Dark Side of the Moon

Producer: Pink Floyd
Recorded: 1972-1973
Published: 1.3.1973
Label: Harvest

The album could be described as strange, confused, dreamy.

A prism on the cover. I have long known that this album is legendary. I did know it already in the elementary school. I also tried to listen it several times without success. It was too confused, when I’m a teenager. I could not see the forest for the trees. About ten years ago, the album finally hit me.

The sound is still pretty good. By this I mean the basic sounds of the band instruments. Mastering depends on the album version. The album consists of pearls and the nice shiny stones. The first hit comes when Breathe’s organ marching in with Leslie-rotation. Cold shiver runs down your spine.

That was the time when synthesizers have come to music. The EMS-synthesizer has been in heavy use. The band has made strange stuff with it. All have been used in what used to be had.

”David Gilmour sound is not a pretty, but it is the kind of tone that the words have weight.”

David Gilmour sound is not a pretty, but it is the kind of tone that the words have weight. Dick Parry’s saxophones is something really pompous and ethereal. The whole band and their guests do their job to ensure the best outcome, not because of their own skills demonstration.

However, the biggest issue are the album’s many different moods. Space can be reached through the office to gospel concert. Everything is there. Production has been created an interesting atmosphere. The place where the sound comes is probably somewhere in another dimension. It probably is the target.

This is something immensely appropriate. Soft and suitable for the brain frequencies. There is no interference. The music fits everywhere, but not for background music. The album is no longer the world’s best, but in past days it was certainly be near the top.

THE BEST MOMENTS

  • The Great Gig in the Sky Wright or Torry song, I do not know, but fine nonetheless.
  • MoneyThe song had been composed primarily in 7/8 time, but it was changed in 7/4. The form and chord progression are based on the standard twelve-bar blues. still the riff is immortal.

NOT SO BRILLIANT

  • Us and Them Somehow dragging feeling.
  • Brain Damage – After all, this reached a mad mental landscape for at least as you think it to be. There is still little pale in it.

http://open.spotify.com/album/3a0UOgDWw2pTajw85QPMizTuottaja: Pink Floyd
Nauhoitettu: 1972-1973
Julkaistu: 1.3.1973
Levy-yhtiö: Harvest

Albumia voisi kuvailla sanoilla outo, sekava, unenomainen.

Prisma kannessa. Olen kauan tiennyt, että levy on legendaarinen. Ihan ala-asteelta asti jo. Olen myös yrittänyt kuunnella sen useampaan otteeseen tuloksetta. Ja liian sekava se olikin silloin teininä. En pystynyt näkemään metsää puilta. Noin kymmenen vuotta sitten levy lopulta kolahti.

Soundit ovat tähänkin päivään nähden aika hyvät. Tällä tarkoitan perussoundeja bändin instrumenteissa. Masterointi riippuu albumiversiosta. Levy koostuu helmistä ja mukana on lisäksi ihan kivoja kiiltäviä kiviä. Heti Breathen urkujen mukaantulo on niin oppikirjamainen kaikkine Leslie-kiertoineen, että ihan kylmät väreet kulkee pitkin selkäpiitä.

Tuo on ollut aikaa, jolloin syntetisaattorit ovat tulleet musiikkiin mukaan. EMS-syntetisoija on ollut kovassa käytössä ja kummallista tavaraa sillä bändi aikaan on saanutkin. Vaihtoehtoisia syntetisaattoreita on ollut vähän, eikä softasynatkaan ole runsaudenpulaa luoneet. Käytettävistä laitteista on otettu irti se mitä on saatu.

”David Gilmourin ääni ei ole mikään kaunis, mutta siinä on sellainen vire, että sanoilla on painoa.”

David Gilmourin ääni ei ole mikään kaunis, mutta siinä on sellainen vire, että sanoilla on painoa. Dick Parryn saksofoneissa on jotain todella mahtipontista ja eteeristä. Koko bändi vierailijoineen hoitaa tonttiaan parhaan yhteistuloksen varmistamiseksi, ei omien taitojen esittelyn takia.

Suurin anti ovat kuitenkin ne lukuisat eri tunnelmat, mitä levy välittää. Avaruudesta päästään toimiston kautta gospel-konserttiin. Kaikkea siellä on. Tuotannolla on saatu luotua ennnen kaikkea mielenkiintoinen atmosfääri. Paikka, josta ääni tulee, on varmaankin jossain toisessa ulottuvuudessa. Sitähän tätä tehdessä on varmaan toivottu.

Tässä levyssä on jotain suunnattoman sopivaa. Pehmeitä ja aivoihin sopivia taajuuksia. Ei häiritse mikään. Liekö nauhoitettu vanhalla taajuusalueella?

Sopii mihin vain, jossa pystyy musiikkia kuuntelemaan. Ei kuitenkaan taustamusiiksi. Albumi ei enää tässä ajassa ole maailman paras, mutta aikanaan oli varmasti ainakin lähellä kärkeä.

PARHAAT HETKET

  • The Great Gig in the Sky Onko tämä nyt sitten Wrightin vai Torryn biisi, sitä en tiedä, mutta hieno kuitenkin.
  • MoneyMoneyn riffi on alun perin ollut 7/8-osaa, mutta vaihdettu soolon takia 7/4-osaiseksi. Blueskaavaahan sointukierto tottelee, mutta melko kuolematon riffi se silti on.

EI LÄHDE

  • Us and Them En ole koskaan tälle syttynyt. Jotenkin laahaavaa fiilis.
  • Brain Damage – Onhan tässä saavutettu hullun mielenmaisema ainakin sellaisena, kuin itse sen luulen olevan. Silti vähän valju on.

http://open.spotify.com/album/3a0UOgDWw2pTajw85QPMiz