Viikon biisi (10/2018): Alice Cooper – Poison (1989)

Trash on Alice Cooperin uran 18. studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1989. Albumin ensimmäisenä singlenä kuultu Poison oli Cooperin ensimmäinen top10-hitti sitten vuoden 1977 ja on jäänyt radiosoittoon näihin päiviin saakka. Cooperin, John McCurryn sekä tuottajakultasormi Desmond Childin kirjoittama kappale on todellinen rock-musiikin helmi.

Tähän lauluun voi lähteä tutustumaan jo sen nimen pohjalta, sillä ”Poison” jo kirjoitettuna näyttää melkoisen tyylikkäältä. Rakkaus, usein tavalla tai toisella kielletty sellainen, on rock-lyriikan peruskiveä. Tämän kappaleen tekstissä kertoja on lankeamaisillaan, vaikka tietää ettei saisi. ”One look could kill my pain, your thrill”.

Sisäiseen tunteiden vääntöön, jota tässä kappaleessa käydään, voinee aika moni samaistua. Pitäisikö, uskaltaisiko? Kuinka käy? Huonosti? ”Poisonissa” ollaan kuitenkin koko ajan hieman riskin puolella, ja se tekee siitä aina niin tenhoavan ja sopivan vaarallisen kuuloisen vielä ties kuinka monennella kymmenennellä kuuntelukerralla.

Soitto- ja tuotantopuolella kuuluu Desmond Childin kädenjälki. Koko soundipolitiikka on aikansa hermolla vuodessa 1989 kuulostaen tehokkaalta ja miellyttävältä vielä liki kolme vuosikymmentä myöhemminkin. Viimeisten kertosäkeiden taustalla kuultava kitaravingutus tai taustalaulut ovat juuri paikoillaan.

Sävellyksen koukkuna on kierrättää samaa sointukiertoa eri sävellajeissa, kun kappale lähtee varsinaisesti käyntiin. ”I wanna love you, but I better not touch”-kohdasta eteenpäin tapahtuu temppu, joka tehdään maagisemmin kuin missään muussa biisissä. Perinteinen kaava ottaakin sivuaskeleen: Gm-Eb-Bb-F -> Cm-Ab-Eb-Bb -> Am-F-C-G -> Dm-Bb-F-C.

Tuskin ”Poison” olisi niin taianomainen laulu, jos sen laulaisi joku muu kuin Alice Cooper. Cooperissa oli tuolloin vielä pelottavuutta sekä uhkaa niin, että tämän kaltainen teksti istui hänen tulkittavakseen erittäin hyvin. Varsinkin hiljaisissa säkeistöjen aluissa hän vakuuttaa, mutta saa myös jännitteen noustessa kannettua biisiä laulusuorituksellaan.

”Poison” on niitä lauluja, jotka voi kuunnella aina. Radiokanava ei vaihdu, jos tämä alkaa soida.

POISON

Your cruel device
Your blood, like ice
One look could kill
My pain, your thrill

I wanna love you, but I better not touch
I wanna hold you, but my senses tell me to stop
I wanna kiss you, but I want it too much
I wanna taste you, but you’re lips are venomous poison

You’re poison running through my veins
You’re poison, I don’t wanna break these chains

Your mouth, so hot
Your web, I’m caught
Your skin, so wet
Black lace on sweat

I hear you calling and it’s needles and pins
I wanna hurt you just to hear you screaming my name
Don’t wanna touch you, but you’re under my skin
I wanna kiss you, but you’re lips are venomous poison

You’re poison running through my veins
You’re poison, I don’t wanna break these chains
Poison

One look
Could kill
My pain
Your thrill

I wanna love you, but I better not touch
I wanna hold you, but my senses tell me to stop
I wanna kiss you, but I want it too much
I wanna taste you, but you’re lips are venomous poison

You’re poison running through my veins
You’re poison, I don’t wanna break these chains

Viikon biisi (9/2018): The Offspring – All I Want (1996)

Kalifornialainen rock-yhtye The Offspring julkaisi neljännen studioalbuminsa Ixnay on the Hombre vuonna 1997. Kolme vuotta aiemmin kuultu Smash oli myynyt Yhdysvalloissa kuusinkertaista platinaa ja saavuttanut myös maininnan arvoista menestystä muualla maailmassa. ”Ixnay on the Hombren” ensimmäinen singlekappale kuitenkin tarjoiltiin kuulijakunnalle jo vuoden 1996 puolella, kun All I Want ilmestyi.

Bryan Keith, tutummin Dexter, Holland, bändin laulaja-kitaristi, on säveltänyt ja sanoittanut All I Wantin omakätisesti kuten leijonanosan muustakin Offspring-tuotannosta. Muu miehitys on bändin klassinen kokoonpano sen huippuajoilta: Greg K. basson varressa, Noodles ykköskitarassa ja Ron Welty rummuissa. Welty lähti yhtyeestä vuonna 2003, muut ovat olleet mukana aina.

F#-mollissa rynnivä kappale etenee suoraviivaisesti ja kaikki sen elementit ovat vahvasti Offspringille ominaisia. Dexter pääsee operoimaan huudon ja laulun rajalla sävyssä, joka ainakin allekirjoittaneelle on aina ollut hieman kaksiteräinen miekka: toisinaan mahtavaa, toisinaan korviin käyvää. Myös Weltyn työskentely erityisesti bassorummun kanssa on hyvin tunnistettava piirre. Tämä biisi huojuu mahtavasti tempossaan, kuten rock-bändin kuuluukin. Heti ensimmäiset yksinäiset laulumelodianuotit tempaisevat aina mukaansa.

Holland on läpi uransa kirjoittanut sanoituksia, jotka kertovat enemmän kuin äkkikuulemalta hahmottaa. ”All I Want” avautuu melkoisesti, kun sen tekstin lukee huolella. Sen kertoja haluaisi, ainoana asiana, että saisi elää elämäänsä omien valintojensa mukaisesti. Ympäristö puristaa perheestä lähtien muottiin, johon hän ei vain tahdo asettua. ”How many times is it gonna take / ’till someone around you hears what you say” on lopulta aika surullinen avunhuuto.

Jos ”All I Want” pitäisi tiivistää yhteen pätkään, itse valitsisin kertosäkeestä löytyvän hetken. Vaikka kappale on jopa angstinen, löytyy siitä hieno toivonpilkahdus: ”’cause I’m sick of not living to stay alive”. Kertoja ikään kuin selättää tilanteensa, vaikka vain hetkeksikin.

ALL I WANT

Day after day your home life’s a wreck
The powers that be just
Breathe down your neck

You get no respect
You get no relief
You gotta speak up
And yell out your piece

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive

Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

How many times is it gonna take
Till someone around you hears what you say
You’ve tried being cool
You feel like a lie
You’ve played by their rules
Now it’s their turn to try

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive
Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

I said it before
I’ll say it again
If you could just listen
Then it might make sense

So back off your rules
Back off your jive
Cause I’m sick of not living
To stay alive
Leave me alone
I’m not asking a lot
I just don’t want to be controlled
That’s all I want
All I want

Viikon biisi (8/2018): Green Day – Basket Case (1994)

”Basket case”-termiä käytetään kuvaamaan tilannetta tai ihmistä, jonka tilanteen parantamiseksi ei ole keinoja.

Vuonna 1994 julkaistu Dookie oli Green Dayn kolmas studioalbumi, mutta ensimmäinen joka todella sinkosi kalifornialaisen punk rock-yhtyeen maailmankartalle. Levyltä julkaistiin viisi enemmän tai vähemmän menestynyttä singleä, joista kolmantena vuoronsa sai Basket Case. Tämän, kuten kaikkien muidenkin ”Dookien” kappaleiden kohdalla, sanoitus on Billie Joe Armstrongin käsialaa muun bändin osallistuessa yhdessä hänen kanssaan sävellys- ja sovitustyöhön.

”Basket Case” kertoo henkilöstä, jonka tilanne on termin kaltainen. Armstrong on kertonut tekstin osaltaan pohjautuvat hänen omaan ahdistuneisuushistoriaansa ja siihen, kuinka hän ennen paniikkikohtausdiagnoosiaan luuli yksinkertaisesti tulevansa hulluksi. Kappale alkaa hänen säestäessä itseään dempatulla 8-osa-sähkökitarakuviolla sanoin, jotka ovat puhdasta punk rock-runoutta. ”Do you have the time / to listen to me whine / about nothing and everything all at once”.

Nopeakulkuinen tarina etenee ensimmäisen säkeistön sisäisten pohdintojen kautta toisen säkeistön kallonkutistajan ja maksetun naisen kautta loppuunsa. Huippukohdaksi taitaa kuitenkin muotoutua niitä seuraava B-osio jonka lopulla päädytään kysymään, onko kertoja sittenkään hullu vai ”ainoastaan” pilvessä? Tilanteen haltuun ottamiseen ollaan matkalla kun loppupuolella piipahdetaan bridgessä, jossa vuoristorata vie ja mukana pitää vain koettaa roikkua: ”Grasping to control / so I better hold on”.

Soitannollisesti ”Basket Case” on mainion yksinkertainen mutta aina mukaansa tempaava. Puoli sävelaskelta alavireeseen viritetty kappale soi Eb-duurissa ja kierrättää paria sointukiertoa (esimerkiksi säkeistössä Eb-Bb-Cm-Gm-Ab-Eb-Bb), mutta bändi saa niihin taiottua parhaimmalle Green Daylle ominaisen jyräävän kepeyden. Mike Dirnt bassossa ja erityisesti Tré Cool rummuissa ovat aivan yhtä keskeinen osa yhtyeen sointia kuin Billie Joe, vaikka eivät niin suuresti valokeilassa paistattelekaan. Aina erityismaininnan saa myös siitä, että kappale loppuu ilman loppuhäivytystä.

BASKET CASE

Do you have the time
To listen to me whine
About nothing and everything
All at once
I am one of those
Melodramatic fools
Neurotic to the bone
No doubt about it

Sometimes I give myself the creeps
Sometimes my mind plays tricks on me
It all keeps adding up
I think I’m cracking up
Am I just paranoid?
Am I just stoned?

I went to a shrink
To analyze my dreams
She says it’s lack of sex
That’s bringing me down
I went to a whore
He said my life’s a bore
So quit my whining cause
It’s bringing her down

Sometimes I give myself the creeps
Sometimes my mind plays tricks on me
It all keeps adding up
I think I’m cracking up
Am I just paranoid?
Uh, yuh, yuh, ya

Grasping to control
So I better hold on

Sometimes I give myself the creeps
Sometimes my mind plays tricks on me
It all keeps adding up
I think I’m cracking up
Am I just paranoid?
Am I just stoned?

Viikon biisi (7/2018): Michael Kiwanuka – Cold Little Heart (2016)

Michael Kiwanuka on brittiläinen nuoremman polven muusikko, jonka ensialbumi Home Again ylitti Suomea myöten kuuntelijapiirien kiinnostuskynnyksen vuonna 2013. Uran toinen levy Love & Hate julkaistiin kesällä 2016 saavuttaen kauttaaltaan vahvoja arvioita. Love & Haten ensiraitana avautuu kymmenminuuttinen teos nimeltään Cold Little Heart.

Viipyilevän rauhallisesti sekä korvaa miellyttävässä retroa ja modernia sointia yhdistävässä soundissaan ”Cold Little Heart” lumoaa ensimmäisistä tahdeista alkaen. Pääasiassa biisi soi G-mollissa, joka omasta mielestäni on tämän tyyliseen musiikkiin mainio sävellaji.

2010-luvulla kuulee harvoin tällaista albumin avausraitaa: musiikista ja nuottien määrästä välittyy harkinta. Tarvittaessa sointimaailmaan löytyy myös roskaa efektiksi. Kun kappale laskeutuu ensimmäiseen (toistan: ensimmäiseen!) säkeistöönsä viiden minuutin paikkeilla, on ihme jos melodia ei tartu kuulijan korvaan. B-osaan mentäessä tullaan klassinen, mutta ah, aina niin toimiva intervalli biisin laskeutuessa Eb-duuriin ja melodian noustessa porrasta korkeammalle. Bändiä kuunnellessa huomio kiinnittyy joidenkin vuosikymmenien takaisen soulin kaltaiseen sovitukseen, jossa varsin vähäeleinen rummut-basso-kosketinsoitin-akseli pitää sykkeen käynnissä.

Kappaleen ominaispiirre on sen dynamiikan vaihtelu. Välillä kuljetaan bändin rytmittäessä mutta useampaankin kertaan palataan myös pelkistettyyn, jopa pelkällä akustisella kitaralla säestettyyn tunnelmaan. Kiwanuka laulaa sielukkaasti läpi biisin. Pehmeä ja ei-liian-särötetty kitara soljuu aina päästessään pääosaan.

”Cold Little Heartin” teksti on rytmiltään lyhyitä virkkeitä vahvasti souliin kallella olevissa tilanteissa. ”Kylmästä ja pienestä sydämestä” kun puhutaan jo biisin nimessäkin, niin tekstin aihepiiri lienee selvillä jo siinä vaiheessa. Sanoitus on kuitenkin täynnä vahvoja rivejä monesti kuullusta teemastaan huolimatta. Kiwanukan laulusuoritus saa kuulijan uskomaan sanoja, jotka hänen suustaan tulevat. ”And I know / In my heart, in this cold heart / I can live or I can die / I believe if I just try / you believe in you and I”.

COLD LITTLE HEART

Did you ever want it?
Did you want bad?
Oh, my
It tears me apart
Did you ever fight it?
All of the pain, so much power
Running through my veins
Bleeding, I’m bleeding
My cold little heart
Oh, I can’t stand myself

And I know
In my heart, in this cold heart
I can live or I can die
I believe if I just try
You believe in you and I
In you and I

Did you ever notice
I’ve been ashamed
All my life
I’ve been playing games
We can try and hide it
It’s all the same
I’ve been losing you
One day at a time
Bleeding, I’m bleeding
My cold little heart
Oh I, I can’t stand myself

And I know
In my heart, in this cold heart
I can live or I can die
I believe if I just try
You believe in you and I

In my heart, in this cold heart
I can live or I can die
I believe if I just try
You believe in you and I
You and I

Maybe this time I can be strong
But since I know who I am
I’m probably wrong
Maybe this time I can go far
But thinking about where I’ve been
Ain’t helping me start

Viikon biisi (6/2018): Dire Straits – Sultans of Swing (1978)

Dire Straitsin, bändin nimeä kantanut, debyyttilevy julkaistiin 40 vuotta sitten. Sultans of Swing sementoi välittömästi asemansa kitararock-musiikin aatelistossa. Mark Knopflerin säveltämä ja sanoittama laulu sai alkunsa, kun Knopfler oli todistamassa pienen jazz-yhtyeen konserttia. Vaatimattomasta yleisömäärästä ja meiningistä huolimatta bändi oli esitellyt itsensä ”swingin sulttaaneiksi”. Knopfler viehtyi kontrastista keikkakokemuksen ja bändin esittelyn välillä.

Dire Straitsista kehittyi myöhemmin 1980- ja 90-luvuilla soundipolitiikan kärkinimiä kansainvälisessä rock-musiikissa. Vuonna 1978 yhtye kuitenkin soitti vielä vaatimattomammalla laitteistolla ja äänitti pienemmissä studioissa. ”Sultans of Swingin” levylle saakka päätynyt versio taltioitiin Lontoon Basing Street-studiolla helmikuussa 1978. Sittemmin biisi kuultiin toki jokaisella bändin (ja sittemmin myös herra Knopflerin soolo-) keikoista ja jyhkeämmin soundein, mutta tärkeä osa alkuperäisen ”Sultansin” viehätystä on sen kuiva soundi. Se nimittäin soi kuten tarinansa pääosassa oleva bändikin: köyhästi, mutta taitavasti.

”Sultans of Swingin” sovitus on kuin ajankuva tuon hetkisestä Dire Straitsista keikalla: Knopflerin veljeksistä Mark laulussa ja kitarassa sekä veli David toisessa kitarassa, John Illsley tunnistettavasti bassossa sekä Pick Withers rummuissa. Withersin rumputyö tuo soitantoon sopivan ripauksen tekstin kontekstiin kuuluvaa jatsia. Davidin tarkka kitara- ja Illsleyn vastaava bassotyöskentely tarjoavat pohjan, josta ponnistaa tietenkin Markin ikonimainen johtava kitarointi.

Mark on todennut jälkikäteen haastatteluissa että monet ”Sultansin” kitarakuvioista ovat äänitystilanteessa improvisoituja. Sittemmin niistä on tullut kiinteä osa sävellystä ja tapaa, jolla kappale ”kuuluu” esittää. Keikkaversioissa, erityisesti Dire Straitsin loppuaikoina, sovitus kuitenkin venyi reilusti toiselle kymmenelle minuutille ja tarjoili pitkän loppusoiton jossa yhtye pääsi irroittelemaan isommin. Tuolloinkin kuitenkin esimerkiksi alkusoitto ja levyversiossa kuultavat kitarasoolopätkät olivat vahvasti mukana.

Tätä kappaletta pohtiessa etualalla on usein instrumentaatio sanoituksen jäädessä kauemmas valokeilasta. Ilman tekstin kohtauksia kuitenkaan ei itselleni soittokaan olisi niin jäsenneltyä. Heti ensimmäiset rivit asettavat kuulijan sateisille, iltaan kääntyville englantilaisille kaduille. Myöhemmin kun mainitaan tarkistamaan ”guitar George” esittelemässä sointuja, niin ne todella kuullaan. Kuten sanottua, niin biisi soi kuten tarinansakin.

SULTANS OF SWING

You get a shiver in the dark
It’s raining in the park but meantime
South of the river you stop and you hold everything
A band is blowing Dixie double four time
You feel alright when yoy hear that music ring

Well, now you step inside but you don’t see tuo many faces
Coming in and out of the rain you hear the jazz go down
Competition in other places
Oh, but the horns, they’re blowing that sound
Way on down south, way on down south London town

You check out guitar, George
He knows all the chords
Mind it’s strictly rhythm
He doesn’t wanna make it cry or sing
Left-handed old guitar is all he can afford
When he gets up under the lights to play his thing

And Harry doesn’t mind if he doesn’t make the scene
He’s got a daytime job, he’s doing alright
He can play the honky tonk like anything
Saving it up for Friday night
With the Sultans
With the Sultans of Swing

And a crowd of young boys, they’re fooling around in the corner
Drunk and dressed in their best brown baggies and their platform soles
They don’t give a damn about any trumpet-playing band
It ain’t what they call ”Rock ’n’ Roll”
And the Sultans
Yeah, the Sultans, they play Creole, Creole

And then the man, he steps right up to the microphone
And says at last just as the time bell rings
”Goodnight, now it’s time to go home.”
Then he makes it fast with one more thing
”We are the Sultans
We are the Sultans of Swing”