Ausculto – Viikon Aivoradio 36/2018

Eminem – Lose Yourself: Tipahti mystisesti korviin viime viikonloppuna pitkästä, pitkästä aikaa. Tästä ei jotenkin aikanaan ”saanut” tykätä, mutta nyt on kova.

The War on Drugs – Thinking of a Place: Musiikkia hämärtyviin syysiltoihin.

U2 – One: Oli pitkästä aikaa uukaksimaisen laadukkaan kuuloinen.

Ultra Bra – Sinä lähdit pois: Ostin Ultra Bran historiikin ja lukaisin samana iltana kannesta kanteen. Onkohan tämä kympin biisi?

Leevi and the Leavings – Kerro terveiset lapsille: UB-kirjan jälkeen tuli työn alle vihdoin Gösta Sundqvistin elämäkerta. Sillä verukkeella jakoon vaikkapa tämä.”
A

Matti Johannes Koivu – Satumaa: Ihan ok. Pulliainen skitassa.

Eleven – All My Friends: QOTSA:n jäljissä tehtyä stoner-hörhöilyä. Aivan jees.

Tuomo – The Grant: Eipä kovasti jää tämä komppi ja riffi päähän.

Marko Haavisto & Poutahoukat – Paha vaanii: ”…Paholainen vaanii joka kulman takana…”

Vesa-Matti Loiri – Matkarakastaja: Junnu joskus osui sanoituksissaan. Joskus.

Pearl Jam – State of Love and Trust: On tämä aika hyvä aina.

Kirka – Hengaillaan: ”viiskytkaks ja kolkytkuus”, A:n kanssa nähtiin viikonlopun ruokailun lomassa melkoinen cover-suoritus.

Nick Drake – Saturday Sun: Tämäkin pääsee aina yllättämään.

Elvis Presley – Suspicious Minds: Aina ja joka paikassa, ihan hyvin grungen lomassakin.

Stam1na – Enkelinmurskain: Uutta ja hyvän kuuloista Stam-yks-naa.”
T

Electric Light Orchestra – Letter from Spain:  Kyllä tämä on ELOa ja Jeff Lynnen sävelkynästä lähtöisin. Kappaleella on myös yhteys Olympialaisiin, sitä käytettiin taustamusiikkina Barcelonan kisojen mainonnassa.

Kaseva – Syksy: Lehdet kellastuu, ilmat hieman viilenee – tulee syksy. Uskottavahan se vain on.

David Bowie – Let’s Dance: Koko kesän olen kulkenut punaisissa kengissä, joten mikä ettei.

Ian Thomas – Hold On: Ian Thomas on kanadalainen laulaja, säveltäjä, näyttelijä ja kirjailija. Hänen kappaleitaan ovat tehneet mm.  Mannfred Mann’s Earth Band, Chicago, America…niin ja Santana.

Ernos – Ei: Ernos on perustettu 1965 ja keikkailee edelleen. Yhtye julkaisi ensialbuminsa Rutto ja Romu vuonna 1968 ja se sisälsi 11 kappaletta, joista vain yksi (Kaikki hyvin – Good Vibrations / Brian Wilson) oli käännöskappale. Kaikki muut Erno Lindahlin säveltämiä.

Maná – Oye Mi Amor: Santanan Corazon Espinadon tunnemme. Manán solisti Fher Olvera on sen kirjoittanut ja toimii silläkin solistina.

Tito Puente – Oye Como Va (live): Puertoricolaisjuuret omaava Tito syntyi vuonna 1923 New Yorkissa. Hän kävi lapsena piano- ja rumputunneilla ja liittyi ensimmäiseen yhtyeensä 12 vuotiaana. Tämän kappaleen hän julkaisi vuonna 1962.

Okra Playground – Turmio: Etna-Emman voittajalta vahvaa harmonista laulua sekä upeaa soittoa. Kappale pitää tiukasti otteessaan viimeiseen nuottiin asti.”
Yyte

Psychonaut 4 – Don’t Leave The Room: From Georgia with love.

Lifelover – Neckshot: Legendaarinen loppu biisissä.

Pyre – Merciiess Disease: Kovaa dödöä Venäjältä.

Nekro Drunkz – Asshole Casserole: Livenä koettu… Kovaa menoa Portlandista.

King Dude – God Like Me: Surkeahko nimi, onneksi muza parempaa.

Scorched – Mortuary Of Nightmares: Takuuvarmaa jenkkidödöä.

Elderwind – Temple: Yhden miehen bläkkisprojekti Venäjältä… Ladaa 332 x parempi.

Mustan Kuun Lapset – Morfiinisiivet: Erittäin pysäyttävät jäähyväiset.”
Spinebrain

Toomion TOP200-biisit: 181. The Who – Won’t Get Fooled Again

David Caruso asettaa aurinkolasit silmille ja Pete Townsendhin kitara rämähtää soimaan.

C.S.I. Miamin tunnusmusiikkina toiminut Won’t Get Fooled Again oli siihen asti ollut minulle vain ”ihan ok”. Sarja kuitenkin iski, eikö vähiten siksi, että Caruso oli ollut niin NYPD Bluessa kuin Hill Street Bluesissakin. Siihen oli leikattu vielä niin sopivat pätkät, että kappaleesta on muodostunut ikuinen ”älä skippaa” -klassikko.

1971 tehty Won’t Get Fooled Again oli kantaaottava ja nimenomaan vallankumouksellinen teos myös syntetisaattorin takia. Se oli osa Tommyn menestyksen myötä Townsendhille pakkomielteeksi muodostunutta Lifehouse-teemateosta. Albumin piti kertoa orjuutetusta kansasta, jonka rock-konsertti pelastaa. Lifehouse jäi lopulta tekemättä, mutta moni kappale siltä jäi elämään. Suurin osa niistä julkaistiin Who’s Next -albumilla.

WGFA:n leimallisimpia elementtejä ovat mahtipontiset kitarat ja hyvin progrehtava syntikkariffi. Myös lopussa tuleva Roger Daltreyn huuto on ikoninen. Tarinan mukaan sen nauhoitus kuului tien toiselle puolelle asti, ravintolaan, jossa muu bändi ruokaili. Myös rytmiryhmää kannattaa tarkkailla. John Entwistle vetelee melkoisia viivoja bassollaan samaan aikaan, kun lähes ilman haikkaa soittava Keith Moon räimii perunoita kellariin.

Pituudeltaan kappale on pitkä kuin historian kaksoistunti. Ei se kuitenkaan ole häiritsevä tekijä, vaikkei erilaisia osia niin paljon olekaan. Bändi on ollut tuohon aikaan vedossa. Myös tuotanto on onnistunut, sillä soundit kuulostavat edelleen hyviltä, joskin vähän hiljaisilta.

Aurinkoiseen elokuun iltaanhan tämä uppoaa kuin kuuma koira voihin.

Toomion TOP200-biisit: 187. Stanley Myers – Cavatina

Vuonna 1978 ilmestyi Kauriinmetsästäjä-elokuva, joka paljon sen jälkeen oli aika vaikuttava ilmestys. Synkkyys ja pikkujätkille sopivan jännittävä Venäläisen ruletin pelaamiskohtaus jäivät mieleen. Myöhemmin, kun elokuvaa on katsonut, jää siitä erinomaisten näyttelijäsuoritusten lisäksi mieleen Cavatina.

Cavatina on kappale, jonka Stanley Myers sävelsi hiukan aiemmin ihan eri elokuvaan. Sävelmä kuitenkin sai kuuluisuutensa juuri tämän Kauriinmetsästäjän ansiosta. Alun alkujaan kappale on sävelletty pianolle, mutta Myers halusi siitä vähän pidemmän ja sävelsi sen akustiselle kitaralle.

Elokuvassa soinut, ja eniten herkkyyttä sisältävä versio on John Williamsin soittama. Kyseessä ei siis ole se Star Wars -säveltäjä vaan brittiläis-australialainen kitaristi.

Tämä ei oikeastaan tarvitse mitään spesiaalipaikkaa soidakseen, vaan on aina yhtä ihastuttava.

Toomion TOP200-biisit: 191. Aerosmith – Dream On

Aerosmithiin olen aina suhtautunut hyväksyvästi. Kasari- ja ysäriklassikot on toki kuunneltu jo aikanaan, mutta Dream Oniin olen tutustunut vasta rock-radioiden kautta. Ja suhteellisen myöhään. Heitetään arvioksi noin seitsemän vuotta sitten.

Dream On julkaistiin vuonna 1973 debyyttialbumi Aerosmithin toisena sinkkuna. Se oli Steven Tylerin pianolla säveltämä kappale, jota ei ikinä pitänyt levyttää. Stevenin itsensä mukaan se on ainut debyyttialbumin kappale, joka on laulettu hänen luonnollisella äänellään. Muissa oli liikaa näytttelyä ja yritystä olla matala soul-ääni.

Kappale on hyvin yksinkertainen, mutta samalla se on aito. Dream Onin sointukulku on Tylerin kertoman mukaan saanut alkunsa jo hänen isänsä pianoharjoituksista. Pikku-Steven makasi pianon alla ja kuunteli isänsä harjoituksia. Kappale myös osoittaa kuinka lahjakas laulaja Tyler oli jo nuorna miesnä. Kappaleessa odotetaan sitä lopun kirkuen laulettua ”dream onia”. Ei unohdeta myöskään Toxic Twinsin toista osapuolta, kitaristi Joe Perrya. Kitarakin nimittäin kulkee aivan linjassa.

Dream On on parhaimmillaan aamuruuhkassa, mikä Joensuussa tapahtuessaan onkin unta. Aamun ensimmäistä kahvia odotellessa.

Toomion TOP200-biisit: 192. Queen – Headlong

Vuosi 1989. Tajusin Queenin olemassaolon. Liikkui huhuja, että Freddie Mercury on sairas. Vuosi 1991. Freddie kuolee, autoon ilmestyy Greatest Hits 2 -kasetti. Headlong aloitti tuon kokoelmakasetin b-puolen.

11-vuotiaana jollain tapaa ymmärtää, mikä on hyvin laulettua ja soitettua musiikkia. Queen oli. Tuntui oikealta tykätä bändistä. Rokkipoliisin alokasaika oli alkanut.

Headlongin piti alunperin tulla Brian Mayn sooloalbumille, mutta kuultuaan Mercuryn laulavan sen, päätti May ”lahjoittaa” biisin Queenille. Krediitit on Innuendo-levyllä annettu koko bändille, kuten jokaisella sen kappaleista. Mayn idea se kuitenkin oli.

Sanoitus varastaa vähän vanhemman Breakthrun tekstejä. Breakthrussa lauletaan ”I want to rush headlong into this ecstasy”. Headlongin sanoituksessa on muutenkin samaa. Päätä pahkaa elämässä eteenpäin, seurauksista välittämättä.

Headlongin alku on laukkakompillaan mahtava. Kun kappaleen rakenteeseen perehtyy tarkemmalla korvalla, huomaa Queenin nerokkuuden sovituksessa. Miettikääpä kappaletta ilman lauluja. On nimittäin melko tyhjä. Taitavaa soittoa, mutta liikaa ahtamatta. Kaiken kruunaa Mayn hieno soolo.

Headlongin video on Queenin kolmanneksi viimeinen ennen Freddien kuolemaa. Videolla miehen terveyden heikkenemisen voi jo kasvoista aistia, vaikkei se esiintymiseen näytä muuten vaikuttavankaan.

Niin kuin olen aiemminkin maininnut. Tämä oli pienelle juoksijapojalle tärkeä tsemppibiisi. Hengitinkin sen tahtiin juostessani Leenan kaupalta Osman tiehaaraa kohti.