Toomion TOP200-biisit: 197. The Prodigy – Voodoo People

Jälleen kerran Jyrki! Siis se ohjelma. Loppuvuonna 1994. Tämä teini-ikäiselle jännittävää ja mystistä voodoo-teemaa käyttävä kappale iskostui mieleen videon muodossa.

Monet sanoivat tuolloin, että kappale oli liian pitkä. Kuusi ja puoli minuuttia. Niin, onhan sillä mittaa ja toistoa tulee paljon, mutta tällaiseen musiikkiin se kuuluu. Tanssittavaksi nämä on tehty.

The Prodigyn tuotannossa on läpi linjan miellyttänyt nerokas soundien käyttö ja hienosti muokatut samplet. Tässäkin kappaleessa on taitavasti haettu Nirvanan Very Apesta riffi, pikkuisen kiristetty tempoa ja lyöty se kappaleen pääteemaksi. Tuottajana ja säveltäjänä vähemmän yllättäen toimi Liam Howlett.

Vaikka listataan biisejä, on tämän kappaleen suurin vaikuttaja ollut sen video. Tunnelma on nimittäin aika uhkaava. Video on kuvattu Saint Lucialla, jossa voodoo oikeastikin näyttelee vielä jonkinlaista roolia. Takaa-ajon tunnelma välittyy varsin vahvasti. Videolla vielä bändissä ollut Leeroy Thornhill esittää hattupäistä voodoopappia, ja hoitaa roolinsa hienosti.

Kappale oli Music for the Jilted Generation -albumin ensimmäinen sinkku, joka albumin tapaan nousi Suomessa listaykköseksi. Nythän se alkaa olla 25 vuotta vanha eikä rumpusoundeja lukuunottamatta ole juurikaan antanut ajan hampaiden nakertaa itseään.

Menkäähän jonkun mutkittelevan metsäpolun päähän, laittakaa napit korviin ja tämä kappale soimaan. Sitten vain yritätte juosta 6,5 minuuttia polkua pitkin niin kovaa kuin pystytte. Toimii.

Ja jos mietitte, mitä kappaleessa lauletaan, niin lause on runoteoksesta The Shalimar ja kuuluu näin: ”…the voodoo who do what you don’t dare do people…”

TOOMION TOP100: 12. Prodigy – The Fat of the Land

Tuottaja: Liam Howlett
Nauhoitettu: 1995-1997
Julkaistu: 30.6.1997
Levy-yhtiö: XL, Maverick

Jenkkien #1, Billboardin #1, Suomen #1, joka puolella #1.

SINGLET
– Firestarter
– Breathe
– Smack My Bitch Up

”Riktopesso kammpleimai neiboutessia, saikou sommatid arikonsei” Näin se Breathe laulettiin, ennen kuin sanoista oli mitään tietoa.

Ensikosketus Prodigyyn oli No Good (Start the Dance), ehkä jopa Out of Space. Ronskimpaan tyyliin vienti ei tehnyt missään tapauksessa pahaa. Ilmestymisvuonna tähän ehti vähän kyllästyäkin, mutta aina tässä levyssä on ollut vetoava puolensa.

Levy sisältää sellaista musiikkia, jota kukaan ei silloin tehnyt, ei tehnyt ennemmin eikä ole jälkeenkään tehnyt. (Tai varmasti on tehnyt, mutta yhtä kovaa ei ole vastaan tullut.) Se on harmi, koska pidän tästä tyylilajista. Harkitut soundit, päällekäyvät melodiat ja ilmeisen intensiivinen vokaalisuoritus. Harkinnasta huolimatta, Prodigyn musiikissa vaanii taustalla aina vaara. Pieni pelko tai jokin, joka ajaa ajattelemaan pakenemista.

”Kaikki tämä tuo mieleen veden paineen alla vääntyilevän sukellusveneen metallirungon. ”

Oli vaihe, jolloin konemusiikin kuuntelu oli mielestäni rikos ihmiskuntaa vastaan. Nykyään se on melkeinpä antoisinta tavaraa. Nakuttavat ja nopeatempoiset rumpusamplet vs. pitkät ja hitaat ujellukset. Kaikki tämä tuo mieleen veden paineen alla vääntyilevän sukellusveneen metallirungon.

Soundipolitiikka ja niiden kehittämiseen käytetyt laitteet ja samplet olisi kiva saada tietoon. On niitä väkisinkin hetki testailtu. Soundipuolella nämä miehet eivät nimittäin kovin usein epäonnistu. Tämän levyn maailmanlaajuista suosiota lisäsi eittämättä myös sen paheksuntaa herättänyt Smack My Bitch Up-video. Tuo video järkytti maailmaa silloin. Enää se ei järkyttämään kykene, mutta miettimään se edelleen laittaa.

Urbaani, mustan ja neonvalojen sekoitus välittyy levyltä. Tämä kuunnellaan luurit päässä, ehkä juuri ratikassa istuen perjantain ruuhka-aikaan. Pahaa sähköä ilmassa.

PARHAAT HETKET
Smack My Bitch Up
– Kappaleen järkytyselementti ilman videotakin on onnistunut. Tässä on sitä jotain, mitä kappaleessa pitää olla.
Firestarter – Allekirjoittaneelle tässä on paljon nostalgiaa, mutta eihän tällaisia kappaleita muita ole.

EI LÄHDE
Levyn keskivaihe vähän laahaa, mutta ei merkittävästi.

https://open.spotify.com/album/4FHd783Gm1k8Fj2JWS34eb

Toomion TOP100: 73. Massive Attack – 100th Window

Tuottaja: Robert Del Naja, Neil Davidge
Nauhoitettu: 2001-2002
Julkaistu: 10.2.2003
Levy-yhtiö: Virgin Records

Brittien lista-1 ja Jenkkien 69.

SINGLET
– Special Cases
– Butterfly Caught

Ääniä liikkuu monissa kerroksissa. Hiljaa, kovaa, nopeasti, hitaasti, rytmikkäästi, vellovina kuin ihmismassa miljoonakaupungin ytimessä.

Levyä kuunnellessa käy kuten sen kansissa. Lasinen ulkokuori räjähtää ja sisällä oleva voima leviää pään sisään vallaten joka sopukan.

Soundien, looppien ja erilaisten rytmien käytössä bändillä on näkemystä. Erilaisia syntetisaattoreita on täytynyt kahlata satoja saadakseen tällaista jälkeä. Kuten aikaisemmillakin levyillä, myös tällä on syvä, syksyisen kaupungin yönviileä tunnelma. Sinead O’Connorin ääni sopii tällaiseen materiaaliin hienosti. Hänen äänellään laulettuna seuraava säkeistö saa katsomaan peiliin.

“Take a look around the world,
You see such bad things happening,
There are many good men,
Ask yourself is he one of them”

Trip hopin oppi-isät ovat saaneet aika monta hyvää levyä aikaan. Tämä on yksi niistä. Levy, jota on soundien takia pakko kuunnella kunnon laitteilla. Soundien puolesta peräseinä kun ei tule ihan hetkessä vastaan.

Tätä on hankala kuvailla. Ota luurit päähän, avaa vaikka nettipokeri ja pelaa pimeässä huoneessa. Kyllä sieltä alkaa bassot mönkimään syvälle sisimpään.

PARHAAT HETKET
Special CasesBiisissä on jotain eroottista, houkuttelevaa, samalla todella kylmää praktiikkaa. Musiikillista pornoa.

EI LÄHDE
Name Taken Hiukan ylipitkä.

https://open.spotify.com/album/60szvcndZTCqG9E7GSAplB

Toomion TOP100: 76. Radiohead – The King of Limbs

Tuottaja: Nigel Godrich
Nauhoitettu: 2009-2011
Julkaistu: 18.2.2011
Levy-yhtiö: Ticker Tape / XL

UK:n listalla 7., USA:n 2.

Kun olin jo tottunut siihen tosiasiaan, ettei Radioheadin tapauksessa voi odottaa mitään tavallista, pystyin tähänkin albumiin suhtautumaan avoimin mielin.

King of Limbsin kummituskannet ovat hienot, ja levy on visuaalisestikin mukava omistaa. Tuotannollisesti bändin tekemiset ovat usein outoja, mutta soundit ovat aina huippuluokkaa. Kokonaisuuden haltuun ottaminen ottaa paljon aikaa, mutta niin on sen levyllesaantikin ottanut. Albumi on nauhoiteltu kolmen vuoden aikana. Ehjän kokonaisuuden saaminen noin pitkällä aikajänteellä on luultavimmin haastavaa. Siinä bändi on onnistunut hyvin.

Joka ainut kerta Radioheadin albumit ovat ensi kuulemalta kummallista kilkutusta, narinaa ja epäkeskoja kappalerakenteita. Niin nytkin. Pulputusta on moneen lähtöön. Vaikken bändiä ole livenä nähnytkään, on aina arvostettavaa se, että soittavat kaikkein loopatuimmankin kuuloisimmat juttunsa livenä ”oikeasti”. Varmasti siellä on samplejakin käytetty, mutta kuten esimerkiksi From The Basement-sarjassa on nähtävissä, soittotaitoa löytyy.

”Joka ainut kerta Radioheadin albumit ovat ensi kuulemalta kummallista kilkutusta, narinaa ja epäkeskoja kappalerakenteita.”

Pohjimmiltaan kappaleissa luotetaan Thom Yorken ääneen ja toistoon. Vaikka Radiohead on aina ollut (varmaan myös jatkossa tulee olemaan) Yorken bändi, täytyy muunkin bändin olla aika sekopäistä, että tällaista materiaalia tuottavat.

Yorke on äärimmäisen lahjakas laulaja. Hänen laulutyylinsä ja äänensä vain sattuu olemaan sellainen, että siitä ärsyyntyviä on vähintään yhtä paljon kuin sen rakastajiakin.

Parhaiten levy antautuu kunnon kuulokkeiden kautta. Eli luurit päähän, sadesäällä kahvikuppilaan istumaan ja katsomaan arjen ankeutta. Siihen tämä sopii.

PARHAAT HETKET
Morning Mr MagpieJännittävä kitarariffi vie heti sisään kappaleeseen.
Lotus Flower – Laulumelodia, jota ytimekäs bassolinja hienosti vahvistaa saa Yorken kuulostamaan aika mykistävältä.

EI LÄHDE
SeparatorIkävä efekti laulussa häiritsee allekirjoittanutta liikaa.

https://open.spotify.com/album/6CeulIpMN8ZxqlMk5Gn3S3

Toomion TOP100: 81. Zero 7 – Simple Things

Tuottaja: Henry Binns, Sam Hardaker
Nauhoitettu: 1999-2001
Julkaistu: 23.4.2001
Levy-yhtiö: Ultimate Dilemma, Palm Pictures

Brittien sinkkulistalla ylti parhaimmillaan sijalle 28.

SINGLET
– I Have Seen

– Destiny
– End Theme
– In the Waiting Line
– Distractions

Eipä ole oikeastaan minkäänlaista mielikuvaa, missä ja milloin tähän bändiin tutustuin. Saattoi olla oma löytö, mutta saattoi olla jonkun ehdottamakin.

Bändi on niitä Massive Attackin ja Portisheadin jälkeisiä, vähemmän nimeä saaneita triphop-porukoita. Tällä levyllä ei kuitenkaan liikuta niin kylmissä tiloissa, vaan oikeastaan tämä on ihan lämmintä hissimusiikkia. Ja kauan tätä on hiottukin, sillä äänityssessiot ovat ajoittuneet kolmen vuoden ajalle. Tässä bändissähän naisosia laulaa usein australialainen Sia (Furler), joka on Chandelierin ja parin muunkin hitin takia noussut suuren maailman tietoisuuteen.

”Usein tulee  kuunneltua huomaamatta koko levy, vaikkei sen jälkeen montakaan kappaletta ole mielessä.”

Lempeät bassolinjat kuljettavat rauhallisen merenkäynnin tapaan musiikkia eteenpäin. Torvisektiot nousevat ajoittain vaahtopäinä herättäen unesta, mutta hyvällä tavalla. Usein tulee  kuunneltua huomaamatta koko levy, vaikkei sen jälkeen montakaan kappaletta ole mielessä.

Vaikka soundit ovat hyvin 2000-lukua, jaksaa tätä silti kuunnella. Kosketinpulputukset saavat silmäluomet lupsahtamaan. Sihahtava haikka ei harmita ja akustisen kitarankin ovat miksanneet niin alas, ettei diskanttinen sointi ala riipimään päätä. Bassossa taas on 90-luvun tyyliin aika hyvä potku.

Hektisen työpäivän jälkeen tämä soimaan ja sohvalle istumaan. Miksei siinä joku pehmeä konjakki menee sivussa.

PARHAAT HETKET
I Have Seen – Hieno bassolinja.

EI LÄHDE
Likufanele – Turhan eeppinen maailmanmusiikkipala näin simppelille levykokonaisuudelle.

https://open.spotify.com/album/79coNjazSJD8z4WHyhCz4w