Viikon Aivoradio 4/2019

Ryan AdamsFuck the Rain: Adamsilta tuli uusi, omalla laillaan jälleen ihana biisi.

WeezerTake on Me: W-bändi heitti tyhjästä levyllisen covereita. Mitään uutta ei olla tehty, ja siksi lopputulos kuulostaa ihan Weezeriltä.

Meeri Sarjasto – Viimeistä kertaa: Lieksa-kaverin ensimmäinen single!

Freud, Marx, Engels & JungPohjanmaan kautta: Löytyi Mikko Saarela in memoriam-soittolistalta.

EllipsMaailma on rikki: Laitetaan tänne, jos joltain on mennyt ohi. Tunnistettava Matti Mikkola tuotantopuolella tämän parasta antia.”

-A

Real Estate – Serve The Song: Mukavasti tarjoiltua musiikkia 2009 Ridgewoodissa perustetulta yhtyeeltä ja sen neljänneltä albumilta In Mind.

Cass McCombs – Estrella: Joulukuussa julkaistu single tulevalta Tip of the Sphere albumilta. Simppeliä mutta toimivaa sointujen juoksutusta.

Maná – Perdido En Un Barco: Meksikolainen yhtye Guadaljarasta. Solistinaan Fher Olvera.

The Allstar Project – Light for a Thousand Nights: leirialaisen yhtyeen viimeisin albumi Into the Ivory Tower julkaistiin 2011. Viisi vuotta myöhemmin vierailin ensimmäisen kerran tässä kauniissa kaupungissa Atlannin kyljessä.

RPWL – A New World: Orkesteri perustettiin Saksassa 1997 Pink Floydin cover-yhtyeeksi. Tällä vuosi tuhannella yhtye alkoi tuottamaan myös omaa musiikkiaan ja tämä tuorein kappale on kuluvan vuoden tuotantoa. Albumi, Tales from Outer Space, julkaistaan maaliskuun 22.

Phil Keaggy – Steely Funk: Lohkaisu yli 50 albumia julkaiseen yhdysvaltalaisen kitaristin tuoreimmalta levyltä, the Bucket List, joka julkaistiin 11.1.2019

Harry Chapin – Mail Order Annie: Harry on pienten teemojen taituri.”

Yyte

HelevornNostrum Mare (Et deixo un pont de mar blava): Doomia Mallorcalta… Tämä natiivikielellä kalalonialaisen runoilijan teoksella.

Swallow the Sun – The Giant: Uusi StS ulkona perjantaina… Tästä kaikki aikanaan lähti allekirjoittaneella isosti.

ShylmagoghnarAs All Must Come to Pass: Yksi viime vuoden yllättäjistä, nimihirviö mutta kovaa proge-dödöä.

Madder MortemMoonlight over Silver White: Madder Mortem nimenä tullut vastaan TOP-listoilla ja onhan uutukainen ihan laatuprogea.

Mourning BelovethA Terrible Beauty Is Born: Mourning Beloveth on doomin salattuja jättiläisiä, vahva suositus genreä seuraaville.

AlgiersThe Underside of Power: Keikalla Stadissa, harmittavasti jää väliin.”

Spinebrain

Emerson, Lake & Palmer – Fanfare for the Common Man: Kuulostaa elokuvamusiikilta. Sitä se ei kuitenkaan lähtökohtaisesti taida olla. Palkintojenjaon taustalle.

Loiriplukari – Ilmastonmuutoksessa: Jonkinlaista viraalihittiä tästä oltiin tekemässä jo viime vuonna. Outo projekti, mutta pakko on sanoa, että se myös jotenkin toimii. Päivän kahvitauolla ikkunasta katsellen.

The Night Flight OrchestraCan’t Be That Bad: Soilworkia viihteellisesti. Speed on nykyään kova laulaja ja musiikki mukavaa ilotulittelua. Perjantaina työpäivän jälkeen, kun se helvetin kauppareissukin on jo tehty.

HamferðHon Syndrast: Ei niinkään pahan, vaan mieluummin synkän kuuloista Färsaarten musiikkia. Sen jumalattoman pakkasen ja ikkunoiden raaputtamisen kyytipojaksi.

Between The Buried and MeVoice of Trespass: Tämä kappale voisi olla myös Marzi Nymanin tuotosta, mutta vastoin faktoja rummuissa ei ole Anssi. Progejamittelua aamun ensimmäisen excelin pariksi.

Litku KlemettiMäkkärirakkautta: Mainstream-outoa indietä, jota ei vaan meinaa jaksaa, mutta tässä kappaleessa oli vähän kiinnostustakin herättäviä elementtejä. Ehkä nokillaan oleva komppi?

ShiningWhen I’m Gone: Shiningin tavaramerkit eli saksofoni ja täysin vastavirtaan kulkevat sävellykset ovat poissa ja nykyään tehdään musiikkia pop-elementein. Sääli, mutta tämä biisi oli ihan kuunneltava. Tämäkin sellaiseen pakkasillan autoiluun sopivaa.

Adrew Cyrille, Wadada Leo Smith, Bill FrisellLebroba: Oikean musiikin lähteiltä tuli vihje, että tämä on oikeaa musiikkia. Kuulostaa vääristyneeltä jazzilta. Voisi soida Road Housessa.

Yngwie j. MalmsteenSeventh Sign: Ynkkä kuuluu perjantaihin. Ei tarvitse selittää mitenkään. Vesceran laulu toimii aina.

LeprousAngel: Leprous julkaisi Massive Attack -coverin juuri tänään. Tuotanto on mahtava.”

T

Metallimusiikin olemus – 40. Emersonin hulluuden ilmentymä

EMERSON, LAKE & PALMER – EMERSON, LAKE & PALMER (1970)

Keith Emerson soitti alunperin koskettimia melko rohkeasti eri tyylejä yhdistelevässä The Nice-yhtyeessä. 15-vuotiaana ensimmäisen Hammondinsa hankkinut Emerson kuitenkin koki liikaa rajoituksia The Nicessakin ja alkoi hahmottelemaan mielessään vielä kokeellisempaa kokoonpanoa.

Hän perusti basisti Greg Laken (King Crimson) ja rumpali Carl Palmerin (Atomic Rooster) kanssa tylsästi nimetyn Emerson, Lake & Palmerin. Palmerin tilalla olisi voitu nähdä myös Mitch Mitchell (The Jimi Hendrix Experience), mutta huhut myös Jimin itsensä liittymisestä bändiin pilasivat myös Mitchin osallistumisen. Bändi alkoi esiintymään hyvin pian perustamisensa jälkeen ja Isle of Wight Festivalin setin jälkeen se nousi nopeasti suureen suosioon. Tosin aikalaisissa oli myös oppositiota. Esimerkiksi BBC:n juontaja piti bändiä ”talentin ja sähkön tuhlauksena.”

Debyyttialbumin tuottajana toimi basisti Lake. Hän hoiti lisäksi laulupuolen. Kappaleet albumilla ovat hyvin ristiin sävellettyjä ja sovitettuja. Ne sisältävät ihan suoria kopioita varsin kuuluisienkin klassisten säveltäjien teoksista. Albumilta löytyy monenlaista kikkailua, mutta rumasti voisi sanoa sen olevan Emersonin ”hulluuden” ilmentymä. Ei ole ihme, että bändit kuten Dream Theater pitävät ELP:a suuressa arvossa. Kuten kaikkien progejättien kanssa tahtoo käydä, on albumimitallinen jumalatonta kokeilua ja kikkailua pidemmän päälle raskas pala nieltäväksi. Niin tahtoo käydä myös Emerson, Lake & Palmerin kanssa.

Metallin kehityksessä se on varmasti ollut erittäin merkittävässä roolissa. Se vei King Crimsonin tahallisen vaikeaselkoisuuden melodisen improvisaation äärirajoille. Sisältö kuulostaa siltä, kuin osista noin kymmenen prosenttia olisi sovittu bändin jäsenten kesken etukäteen ja loppu tulee sitten lennosta. Albumi on Laken lauluja lukuun ottamatta melkoisen raskas, joten pieni metalliviite myös sieltä suunnasta.

Keith Emerson on monelle kosketinsoittajalle kova esikuva, sillä hän oli äärimmäisen maaninen live-esiintyjä. Mies kun soitti koskettimiaan milloin mitenkin päin. Soittimia ei varsinaisesti silitelty vaan soitto oli väkivaltaista ja kaoottista. Silti erinomaisen taitavaa. Tällä kertaa laitellaan myös tuosta live-osastosta videomateriaalia.

Jos esimerkkikappaleen haluaa albumia parhaiten kuvaavaksi, niin Knife-edgessä taitaa olla kaikki, mihin bändi tällä lätyllä pystyy.

Kuva: anglonautes.eu