Musa-Tasting III: ”80 suomalaista albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” – 10 parasta biisiä

”1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään” on Robert Dimeryn toimittama musiikkikirja, jossa esitellään 80 kotimaista albumia. Maamme levytyshistorian läpileikkaus ulottuu varhaisista pioneeritöistä punk- ja kasarikausien kautta 2000-luvun suosikkeihin, kuten Asaan ja PMMP:hen. Albumivalinnoista ja esittelyistä vastaavat musiikin monitoimimies Jake Nyman sekä musiikkitoimittajat Pekka Laine ja Tero Liete.. Sieltä T:n mielestä 10 parasta biisiä kuunneltiin ja analysoitiin noin viikko sitten.

Lista, jolta biisit on valittu:
Eero ja Jussi & The Boys: Numero 1 (1965)
Esa Pethman: The Modern Sound of Finland(1965)
Blues Section: Blues Section (1967)
Anki: Sateen jälkeen (1967)
Eero Koivistoinen: Valtakunta (1968)
Tasavallan Presidentti: Tasavallan Presidentti (1969)
Wigwam: Hard ’n’ Horny (1969)
Kirka & Islanders: Kirka keikalla (1969)
Suomen Talvisota 1939-1940: Underground-rock (1970)
Pekka Streng: Magneettimiehen kuolema (1970)
Eero Raittinen: Eeron Elpee (1970)
Wigwam: Fairyport (1971)
Jukka Tolonen: Tolonen! (1971)
Pepe & Paradise: Niin vähän on aikaa (1972)
Isokynä Lindholm: Sirkus (1973)
Carita Holmström: We Are What We Do (1973)
M.A. Numminen: Aarteeni, juokaamme likEri (1972)
Cumulus: SirkustirehtErin pieni sydän (1973)
Hector: Herra Mirandos (1973)
Pihasoittajat: Hattukauppiaan aamu (1973)
Maarit. Maarit (1973)
Hurriganes: Roadrunner (1974)
Virtanen: HAL-00 (1974)
Hector: Hectorock I (1974)
Juice Leskinen & Coitus Int: Per Vers, runoilija (1974)
Rauli ”Badding” Somerjoki: Näin käy rock & roll (1974)
Mikko Alatalo: Maalaispoika oon (1974)
Wigwam: Nuclear Nightclub (1975)
Hurriganes: Crazy Days (1975)
Rock ’n’ Roll Band: Everybody Needs Dance Music Sometimes (1975)
Matti Järvinen: Matin levy (1975)
Royals: Spring ’76
Kaseva: Kun maailma elää (1976)
Esa Kotilainen: Ajatuslapsi (1977)
Hector: Kadonneet lapset (1978)
Tuomari Nurmio & Köyhien Ystävät: Kohdusta hautaan (1979)
Kari Peitsamo: Jatsin syvin olemus (1977)
Eri esittäjiä: Pohjalla (1978)
Eppu Normaali: Maximum Jee & Jee (1979)
Ratsia: Ratsia (1979)
Kollaa Kestää: Jäähyväiset aseille (1979)
Se: …ja me tehtiin takkautta (1979)
Pelle Miljoona & 1980: Viimeinen syksy (1979)
Juice Leskinen Slam: XV Yö (Tauko III) (1980)
Bluesounds: Black (1980)
Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma (1980)
Tuomari Nurmio: Lasten mehuhetki (1981)
Hassinen Kone: Rumat sävelet (1981)
HanoiRocks:BangkokShocks,SaigonShakes (1981)
Tuomari Nurmio: Punainen planeetta (1982)
Popeda: Kaasua … (1983)
Eppu Normaali: Kahdeksas ihme (1985)
Sielun veljet: L’Amourha (1985)
Dingo: Kerjäläisten valtakunta (1985)
Topi Sorsakoski & Agents: In Beat (1986)
Leevi and the Leavings: Häntä koipien välissä (1988)
Mana Mana: Totuus palaa (1990)
Ismo Alanko: Kun Suomi putos puusta (1990)
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit: Kymmenen tikkua laudalla (1993)
Amorphis: Tales From The Thousand Lakes(1994)
Kolmas Nainen: Hyvää ja kaunista (1990)
J. Karjalainen yhtyeineen: Tähtilampun alla (1992)
22 Pistepirkko: Big Lupu (1992)
Laika & The Cosmonauts: Instruments of Terror (1993)
CMX: Aura (1994)
J. Karjalainen yhtyeineen: Villejä lupiineja (1994)
Ultra Bra: Kroketti (1997)
Apulanta: Kolme (1997)
YUP: Normaalien maihinnousu (1999)
Jonna Tervomaa: Neljä seinää (1999)
HIM. Rezorblade Romance (1999)
Zen Café: UA Ua (1999)
Anssi Kela: Nummela (2001)
Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus: Rajaportti (2002)
Maija Vilkkumaa: Ei (2003)
Kotiteollisuus: Helvetistä itään (2003)
Nightwish: Once (2004)
PMMP: Leskiäidin tyttäret (2006)
The Five Corners Quintet: Hot Corner (2008)
Asa: Loppuasukas (2008)

Tasting-osallistujat:
T – Ausculton jäsen T ja tämän tastingin valmistelija.
A – Ausculton jäsen A. Ausculton jäsenistä se ”keskitien” kulkija.
E – talo täynnä soittimia ja haaveena oppia joskus soittamaankin niitä… (Musatasting-herttuakiinnityksiä jo 2!)
P – Ihan kriitikkona liikenteessä ja paras radio on yle puhe. (Musatasting-herttuakiinnityksiä jo 3!)

T:Tämäkään lista ei ole täydellinen, koska minä en ole sitä tehnyt, mutta on tämä keskimäärin ollut parempi kuin se 1001-lista. (Alan muuten olemaan tuosta Puheesta Petrin kanssa samaa mieltä. Musiikki ja radio erikseen.)

P: Näin on.

10/10. Topi Sorsakoski & Agents – Eeva (In Beat – 1986)

Mennään vuoteen…1986! Silloin räjähti tsernobyl ja velipoika syntyi, mutta tuli muutakin kivaa.

Topi Sorsakoski ja Agents lyöttäityivät ensimmäisen kerran yhteen vuonna 1986. In Beat oli hetkessä listaykkönen ja on myynyt kevyesti 126 000 levyä. Eeva on legendaarinen suomennoskappale, jota yksi jos toinen suomalainen on aikojen saatossa esittänyt (esim. Olavi Virta). Tosin säveltäjä Benedict Silbermann on syntynyt Suomessa ja kuollut Hollannissa vuonna 1971.

https://www.youtube.com/watch?v=8rpgDntj9xY

A: Mainittakoon aluksi heti että itse veikkasin tätä ykköseksi, koska tiesin että on listalla mutten keksinyt muutakaan.

T: Tässä on paljon henkilökohtaista: Äiti inhosi tätä, mummo tykkäsi ja itse olen aina tykännyt. Tässä on hyvä ja paha tunnelma. Lopun kiihdytys oli jo pikkupoikana siisti juttu ja onhan Topissa tuollaista postuumia karismaa jonkin verran.

A: Itselläni on sellainen käsitys että Agents iskee melkein jokaiselle jossain vaiheessa löyhemmin tai kovemmin. Kyllähän ne tuon oman tyylinsä aika suvereenisti hallitsevat eikä tämäkään niin helppo ole soittaa hyvältä kuulostavasti kuin äkkiseltään luulisi. Antaisin 8,4/10.

E: Pulliaisen kitarasoundi ei tässä ole ihan paras mahdollinen, muuten soundillisesti hyvä paketti. Sävellyksessä on mukavan hämy tunnelma, sanat puolestaan vähän mitäänsanomattomat. Topin laulu toimii. Sanotaan varovaisesti 7/10.

P: En tiedä tekikö soundit korviini tästä vähän tökerön… Ehkä ei parasta Agentsia, eikä Topia… Propsit silti Äitini nimestä. Jotenkin jäi vähän taustalle, kuten itse aina tansseissa. 6/10.

T: En ole vieläkään ihan varma, että onko Pulliaisen juttu se soundi vai sitten soitto. Soundi on aina aika hyvä. Tai tunnistettava. Minä annan kylmästi 10/10.

E: Minä tykkään Pulliaisen soundista, mutta en niinkään soitosta…

Tasting-rating: 7,9/10

9/10. Kolmas Nainen – Talot ja Tienhaarat (Hyvää ja Kaunista – 1990)

Vuonna 1990 ilmestynyt Hyvää ja Kaunista sisältää sen verran monta hittiä, että paha on parhaita valita. Alavutelaislähtöisyyskin vaikuttaa ”hiukan”. Otetaan silti Talot ja Tienhaarat.

https://www.youtube.com/watch?v=C_Tb7Jn6eg8

T: Jos jossain, niin tässä on Alavutta jonkin verran. Jos jotain muuta niin miksei tässä Lieksaakin voi olla. Hotelli Puustelli, S-marketin rinki, koulun tupakkanurkka ja yläasteen diskot. 10/10.

A: Itse en ole oikein vielä löytänyt Kolmannesta Naisesta sellaisia kulmia joihin tarttua. Biisit on ihan hyviä, bändi on ihan hyvä ja Hanhiniemi rooleissaan laulajana ja tekstittäjänä kelvollinen muttei ihan säväytä vain. Kitaroinnissa vähän sama. Vähän samoin kun jäsen Ellä edellisessä biisissä niin tykkään Pesolan soundeista usein mutten soitosta ehkä niin paljon. Vähän sellainen pulskea. 7,4/10.

P: Kieltämättä pitää heti antaa 10+. Tämän lp-levyn kanssa on kasvettu ja tämä on yks kovimmista biiseistä. Kuulen edelleen päässäni sen kahinan. Tämä on enemmän nostalgia numero. Mutta onhan ne kovia soittamaan ja soundillisesti tuohon aikaan ihan kelpoja! 10/10.

E: Ensimmäinen ajatus oli yllättäen että onpa kamala virvelikaiku… Muuten oikein hyvä soundi, mutta tuo räsähtävä kaiku… Sen ajan muotijuttuja. Tarina ja tunnelma välittyy kyllä oikein hyvin, muuta negatiivista sanottavaa en löydä. Ihan rok. 9/10.

T: On tuossa ysärin soundit. Alavudella kaikki bändit yritti tehdä tuollaista ysikytluvulla.

P: Tuo on ehdottomasti yksi kovimmista levyistä koko bändin tuotannosta.

Tasting-rating: 9,1/10

8/10. J.Karjalainen Yhtyeineen – Mä Käännyn Hiljaa Pois (Villejä Lupiineja – 1994)

Vuoden 1994 paras albumi. Ei se ole ihme. Aika kuolematonta Radio Nova-kamaa koko levy. Sieltä kuitenkin viimeinen Mä Käännyin Hiljaa Pois on nykyisellään parhaita.

https://www.youtube.com/watch?v=SuDutTj0RvQ

T: Tiedän mihin Atso tarttuu tässä. Se ärsyttää nykyään itseänikin. Ei se silti voi muuta olla kuin 10/10.

A: Tämä on mahtava teos. Joskus on analysoitu, että tuollaisen basso- & rumpukompin ei pitäisi missään olosuhteissa kuulostaa noin hyvältä kuin se tässä kuulostaa. Lankisen kitarasoundista 10. Teksti olisi muuten täydellinen, mutta se perhanan ”lumihankeen heitän tupakan”… Siltikin tästä tulee kesäyön tunnelma mieleen, en anna sen haitata. (Liikutuin taas kun laitoin tämän soimaan, kiitos Tomi…)

T: Ilman sitä yhtä lausetta nämä sanat ja tunnelma on aika mahtava. Mutta lumihanki?!? Mitä helvettiä? Täysin kesäillan biisi… Pitäs soiittaa Jiille ja kysyä, että voisko se vaihtaa sen.

P: Onhan tämä kova… Tässä on jotenkin samaa fiilistä kuin tuossa Kolmannen Naisen biisissä. Yksi järkevimmistä ja syvällisistä teksteistä mitä J.Karjalaisella on. Soundit kultaa. 9/10.

P: Onkohan talven paljastus tuossa lopussa ollut joku tietoinen valinta? Luodaan ristiriitaa? Todennäköisesti ei jos J:n tekstejä noin muuten miettii…

E: Oli vähän tuollainen musatapetti, ihan mukavaa kuunneltavaa mutta ei herätä kummemmin tuntemuksia mihinkään suuntaan. Lähti menemään, mutta sitten se vaan loppu ennen kun mitään oikeastaan tapahtui. Mutta suorastaan esimerkilliset soundit, sanotaan 7/10.

T: Ottakaapa tosiaan tuosta biisistä muu paitsi rytmiryhmä pois. ”Lähdetääs tällaisen päälle rakentaa näin koskettavaa biisiä…”

A: Kun miettii koko sitä taustaa Lankisen kitaraliideineen, niin ei sen pitäisi järjellä ajateltuna kuulostaa noin kauniilta. Ei oikein millään. Kitarakuviossakin on suunnilleen 4 nuottia.

T: On siellä joku osannut miksatakin…

Tasting-rating: 8,9/10

7/10. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit – Viimeisellä Rannalla (Kymmenen Tikkua Laudalla – 1993)

Vuonna 1993, orkesterin kolmannella albumilla tuli myös sen läpimurto. Tämä kappale soi radiossa siihen tapaan kuin nykyään hitit soivat. Eli taukoamatta. Videolla esiintyy muuten nykyisin stand-upia tekevä Ilari Johansson.

https://www.youtube.com/watch?v=1vnu0qhMmQ8

T: Olen aina jotenkin tykännyt Lehden äänestä. Tämä on niitä kappaleita, jotka ei kovinkaan kummoisia ehkä sävellyksinä ole, mutta sanat. Niitä ensimmäisiä, joista luulin tajuavani tavallaan kaikki piilomerkitykset. ”naapurissa on oudon hiljaista…” Haa, ne on tappaneet itsensä! Kova sanoitus. Tää sanoitushan perustuu Shuten kirjaan. 10/10.

A: Olipas hyvä sanoitus, nyt kun luki ajatuksella. Se on tässä biisissä varmaan parasta. Sir Elwoodit on ihmeen tunnistettavia, vaikka eivät teekään mitään ihmeitä aina noissa lauluissaan. 8,2/10.

P: Ihan hyvä biisi ja toimivat sanat, todellakin! Mutta tämä video… ei jumalauta! Jos olisin kuunnellut ilman videota, olisin kyllä 9 antanut. Nyt tein virheen. Biisin sanat ja video ei vaan natsaa. 7,5/10.

T: No periaatteessa ei, mut pitäs tuntee se kirja videota varten. Video on kyllä rujo.

E: Vitsi että rokkaa. Laulusta tuli mieleen, vähän että yritetään paikata taidon puutteita ”asenteella” eli rähisemällä falskisti. Kunnolla laulettuna vois olla 10, mutta nyt on vaan 9/10.

A: Onko E:llä muuten äänentoisto viriteltynä nyt, kun viimeksi ei ollut?

E: Kuulokkeilla menee huippulaadukkaan Behringerin äänikortin läpi taas.
(Tätä seurasi pitkä liuta hymiöitä…)

Tasting-rating: 8,7/10

6/10. PMMP – Kesäkaverit (Leskiäidin Tyttäret – 2006)

Vuosi 2006, jolloin tapahtui vaikka mitä. Varsinkin kesän aikana. Lordi voitti Euroviisut, Keskisalo voitti EM-kultaa. Mutta silloin tuli myös tämä levy. Ja tämä biisi, jos mikä on kesäbiisi.

https://www.youtube.com/watch?v=FoEFs7VjikE

T: Pidän Sjöroosia nerona tuottajana. Mutta vähintään yhtä hyvä on Paula sanoittamaan. Vaikeaa tehdä tällainen teinityttöjen biisi. Mistä tällaiset sanat voi keksiä?!? ”Tuokaa mulle pullo halvinta mitä vaan.” ”Höh, otan pekonii”, ”mitä on huomenna ja vittu ikinä?”. Brilliant. Perkele. Tää on kuin Provinssirockissa Peten kanssa joskus. 10/10.

P: PMMP on kyllä tunnistettava tai sanotaanko, että Sjöroos on. Eihän nämä nyt mitään hirveen hyviä laulajia ole (nykyään jo parempia), mutta sovitukset vaan toimii heidän multitoniseen lauluun. Olen miettinyt usein, että onkohan tämä ollut tietoinen valinta? 8/10.

T: Paula on kyllä melko kova nykyään. Mira on hyvä meiningin pitäjä.

P: Niin on nykyään.

E: Olipas adhd-meininki. Ei iske sävellys eikä sanoitus, sovitus nyt varsinkaan. Ihme kohkausta. Mutta varsin kovia laulajia ovat kyllä. 6/10.

A: Itse liki inhosin PMMP:tä pitkään, mutta tänä vuonna tarjosin mahdollisuuden ja löysin jo ”jotain”. En ole varma onko Sjöroos osunut tuottajana maaliin niin, että tämä olisi paras mahdollinen lopputulos tälle biisille. Tämä on kuitenkin sellainen suht merkittävä biisi meikäläisen ikäluokalle, sillä varsinkin tuota ”en muista teidän sukunimiä / voiko silloin sanoa ”ystävä”-kohtaa näkee SoMessakin aika usein. Vesalalla on muutenkin tässäkin tekstissä muutama aivan klassikkolaini. Kohkaamisen sekaan mainiosti piilotettu. Vilkaisin muuten tämänkin levyn biisilistan veikkausta tehdessä, mutta en uskonut että tästä mitään T:n top10-listalle yltäisi… 8,8/10.

T: On kyllä. Tähän pitää pojat vähän ryypätä nuorena että tää aukee. Lieksan miehet on vaan soitellut jo sillonkin. Ois P:nkin kanssa pitänyt mut kun oli Washburn ja DS-8.

E: Ja minulla ei oo ikinä ollu ystäviä…

(Jälleen määrättömästi hymiöitä…)

Tasting-rating: 8,2/10

5/10. Eppu Normaali – Voi Kuinka Me Sinua Kaivataan ( Kahdeksas Ihme – 1985)

Vuonna ’85 jne… Silloin ilmestyi jäsen A:n raamattu. Nimittäin Kahdeksas Ihme, yhtyeen myydyin levy. Tältä levyltä otan vastoin muiden suosikkeja seuraavan biisin. Koska siinä on hienot sanat ja synkkä, syksyinen tunnelma.

https://www.youtube.com/watch?v=ckMW6LztSaw

P: Onhan tämä hyvä, mutta jotenkin alkaa jo tökkimään tämä ainainen melankolisuus. Epuilla on paljon hyviä biisejä mistä valita mielialan mukaan, mutta juuri nyt tämä ei iske. Tämän biisin kohdalla olisi kyllä mennyt jo Yle Puhe päälle. Ei tämä nyt niin hyvä ole. 7,5/10.

T: Lopun ulvova kitaraefekti. Se on se tämän juttu. Ja tietysti sanat… ”kyynelten seitsemän meren taakse minua laivataan…” On siinäkin kehnosti keksitty riimitys. Kumpi muuten soittaa noi kitaranäppäilyt ja kumpi soittaa soolon? 10/10.

A: Pantsella on nuo näppäilyt. Eikös se loppu ole ihan Martin ujellusta, ainakin keikoilla? Tässä vain efektoitu? Ainakin itse olen niin ajatellut aina… Jos olisivat äänittäneet levy- ja live-versioiden fuusioversion, niin saattaisin antaa kympin. Tästä draamasta voisi saada enemmänkin irti, sovitus on vähän tasapaksu. Tämäkin oli melkein inhokki pitkään, mutta pari vuotta sitten alkoi aueta. Soitanto ja teksti kuitenkin osuvat, Martti näyttää miten yksinkertaisilla sanoilla tehdään isoja kuvia. 9,2/10.

T: Onhan tämä! Eppujen top-5.

A: Jos olisi tehty tämä Tasting viisi vuotta sitten niin tämä olisi saanut seiskan.

E: Oikein hyvä biisi kaikin puolin, mutta akustisten kitaroiden soundi on ihan kun jostain kotidemosta. Vähän laihan kuuloinen kokonaisuus noin muuten. Kerran kävin Eppujen keikalla ja jos en ihan väärin muista, niin tämä oli ainoa biisi mikä kolahti silloin. Sanotaan nyt että 8/10.

Tasting-rating: 8,7/10

4/10. Leevi & The Leavings – Teuvo, Maanteiden Kuningas (Häntä Koipien Välissä – 1988)

Ala-asteen levyraatien kestomenestyjä. Eikä se 8-vuotiaan pikkupojan elämässä ihme ollutkaan. Autot oli kova juttu, Sierra varsinkin. Ja jos tarkkoja oltiin niin Sierra Cosworth isolla spoilerilla. Tässä kappaleessa on aika paljon enemmän kerroksia, kuin äkkiseltään kuuntelemalla muistaa. Esim. bassoraitoihin kannattaa kiinnittää huomiota.

https://www.youtube.com/watch?v=kXC6uP6494E

T: Soitetaanko tuo pääriffi ukulelella? On kans Suomi-sanoituksen helmiä. Gösta oli kyllä yksi neroista. Miehen olisi pitänyt olla Vain Elämää-sarjassa. 10/10.

E: Taitaa olla bouzouki eikä ukulele.

P: Göstä on kyllä nero, mutta Teuvoko top-10? 8/10.

T: No perkele, kyllä.

A: Tämä on kyllä klassikko-statuksensa ansainnut. Göstalta nerokas teksti. Tässä kiihtyy tempo hauskasti ainakin minun kuulon mukaan… Bassolinja maalailee ihmeellisesti ja outro on minusta mahtava. 9,3/10.

E: Vähän huumoriosastollehan tämä menee, mutta sepä ei haittaa. Gösta on Gösta. 8/10.

T: Jostain syystä minä näen Chisussa samanlaista tuottamisen ja säveltämisen taitoa kuin Göstassa. Tietysti ilman sitä kapakkapornografiaa.

Tasting-rating: 8,8/10

3/10. Kolmas Nainen – Valehtelisin jos Väittäisin (Hyvää ja Kaunista – 1990)

Samaa aikakautta pienen pojan elämässä. Tämä on ehkä ensimmäisiä hitaita biisejä, joista muistan ajatelleeni, että hyvä juttu. Teininä kuullessani Faith No Moren version Easysta, olin aika varma että ne ovat kopioineet Valehtelisin jos Väittäisin ilmapiirin, ehkä sanatkin. No, hyvä sävellys vaikka aika ysärin alun soundit.

https://www.youtube.com/watch?v=3SVXXLLyQk4

A: Ilman tuota tekstiä tämä olisi maksimissaan seiska, Hanhiniemen sanoitus on melkoinen näyte noihin kehyksiin. Soundit ovat 90-lukua joo, mutta Pesolan soolo on kompaktiudessaan hieno minusta. Minusta tuon biisin olisi voinut sovittaa paremminkin vaikka onkin yksinkertainen. Vähän sellainen demomainen maku ollut aina jostain syystä… 8,6/10.

T: Vaikuttava pätkä livenä. Ei soitto tässä olekaan se juttu. 10/10.

E: Kitarat hiiteen, niin tämähän olisi ihan biisi. Aika määrätöntä räpellystä minusta. Toimiva laulu sinällään. 7/10.

P: Komppaan A:ta ja T:tä. Mun ajatuksiin tää on hyvin toimiva täytebiisi.

T: Tässä on tuota alavutelaisuutta taas vähän. Tai vähän enemmän. Mut tehän ette sitä tiedä kun Lieksasta mitään bändejä tuu…

A: Just meinasin sanoa että se on sama kuin jos minä ja Sami jaettaisiin koko ajan Masa Maindsia…

Tasting-rating: 8,8/10

2/10. Tuomari Nurmio & Köyhien Ystävät – Valo Yössä Twist (Kohdusta Hautaan – 1979)

Sitten mennään vanhempaan tuotantoon. Outo mies ja oudot sanat. Itse asiassa tämä ei ole kappaleesta parempi versio, mutta parempi versio kun ei ole tällä levyllä. Soundit ovat kyllä kohdallaan. Kitaran soundista voi sitten kukin päätellä, että kukapa on kaulan varressa.

https://www.youtube.com/watch?v=WUgGd8B2rMw

T: Sanoitus on nerokkuutta. Nurmiossa on jotain mystiikkaa. 10/10.

A: Tämä on ytimekäs. Miten tällaisen biisin paremminkaan tekisi? Nurmion teksti ja laulussa värisevä vibra ovat kohtuu tunnistettavia elementtejä. Viimeinen säkeistön pätkä on sanoitukseltaan kohtalainen… 8,6/10 tällekin.

E: Aika kamalaa kuunneltavaahan tuo on, mutta biisi on simppeliydessään varsin hieno. Moniko klassikkobiisi menee kahella soinnulla? Teksti toimii. 7/10.

A: Tässä kyllä käytetään noita kahta sointua aika nerokkaasti.

P: En ole oikein ikinä pitänyt ja jotenkin on vaikea lähestyä koko valopilkkua. 6/10.

Tasting-rating: 7,9/10

1/10. J.Karjalainen Yhtyeineen – Villejä Lupiineja (Villejä Lupiineja – 1994)

Takaisin vuoteen 1994. Se on hankala sanoa miksi tuolloin tehty albumi kuulostaa edelleen soundimaailmaltaan ihan riittävän hyvältä. Biisi on yksinkertainen. Sointukuvio taitaa olla Stairway to Heavenistä. Aika lähelle ainakin. Mistäkö tiedän? Olemme meidän bändissä kopioineet sitä ja tätä tiedostamatta. No, Karjalaisen Jiille sitten vuoro.

https://www.youtube.com/watch?v=HhTVoekB-Hk

T: Mieletön on tuo kitarasoundi. Ei vaan pääse mihinkään. 10/10.

A: Miksi nämä Jiit nyt näin herkistää… Bändi on mahtava ja Jii itse biisintekijänä ilmiliekeissä. Tästähän kuulee jo introsta että nyt ollaan sfääreissä. Gröhn koskettimissa tai Haavisto rummuissakaan eivät kehnoja ole, mutta Lankisen soundi, soitto ja soolo nostavat tämän rahtusen edellisen Jiin ohi. Samperi. Olipa kova veto. Hyvä T, että kuuntelit tuonkin levyn… 9,6/10.

E: Minusta tuntu levottomalta, että koko biisin alla soi soolokitara. Ei niin kuulu olla… Vähän mitäänsanomaton tekele taas. Soundit ovat hyvät mutta muuten ei iske. Sanotaan taas 7/10.

P: Lainaan ja samaistun A:han… ”mutta Lankisen soundi, soitto ja soolo nostavat tämän rahtusen edellisen Jiin ohi…”. Tässä on jotain 70-lukua. mutta vähän nokitan 9,7/10.

Tasting-rating: 9,1/10

Raadin TOP-lista:
1. Kolmas Nainen – Talot ja Tienhaarat 9,1
2. J.Karjalainen Yhtyeineen – Villejä Lupiineja 9,1
3. J.Karjalainen Yhtyeineen – Mä käännyin Hiljaa Pois 8,9
4. Leevi & The Leavings – Teuvo, Maanteiden Kuningas 8,8
5. Kolmas Nainen – Valehtelisin Jos Väittäisin 8,8
6. Eppu Normaali – Voi Kuinka Me Sinua Kaivataan 8,7
7. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit – Viimeisellä Rannalla 8,7
8. PMMP – Kesäkaverit 8,2
9. Tuomari Nurmio & Köyhät Ystävät – Kohdusta Hautaan 7,9
10. Topi Sorsakoski & Agents – Eeva 7,9

Atson Aikakone: 1985 & Eppu Normaali – Kahdeksas ihme

”Olin jotenkin ryytynyt johonkin propagandaan, että riittää kun on pari hyvää biisiä ja loput täytemateriaalia. Mä olin sitä mieltä, että vittu mä teen sellaisen levyn, jolla ei ole ainoatakaan täytebiisiä! Ja kehtaa sitä jälkikäteen sanoa, kun siitä melkein tulikin sellainen.” –Mikko ”Pantse” Syrjä, Soundi 6-7/2015, s. 57

Eppu Normaalin kehityskaari on omanlaisensa pala suomalaista populäärimusiikkihistoriaa. Bändin ura oli jo liki katkolla 80-luvun alkupuolella uran alun punk-henkisiä levyjä seuranneen kokeilevamman vaiheen jälkeen. Vuonna 1984 julkaistu Rupisia riimejä, karmeita tarinoita nosti yhtyeen kuitenkin uuteen nousuun, joka monien mielestä huipentui seuraavan vuoden Kahdeksas ihme-LP:llä, joka sinetöi bändin aseman suomenkielisen kitararockin keularyhmänä. Tänään 19. elokuuta tuon albumin alkuperäisestä julkaisusta on kulunut 30 vuotta.

Kahdeksas ihme kestää 38 minuuttia ja 54 sekuntia, yhteensä yhdeksän biisiä. Kuten Pantse on todennut tavoitelleensa, on biisimateriaali kauttaaltaan hämmästyttävän vahvaa. Joskus musiikintekijöille sattuu ajanjakso, jolloin kaikki mitä luo osuu maalitauluunsa. Eppu Normaalilla tuo hetki sattui mielestäni vuosiin 1984-1986. Lisäksi yhtye pystyi uudistumaan eikä ainoastaan tehnyt samaa levyä kolmeen kertaan. Tällä albumilla on jäljellä vielä alkuaikojen särmää, mutta se kohtaa tulevaisuudessa häämöttävät melankolian sävyt perisuomalaisesti.

Avausraita Tien päällä taas lähtee käyntiin kitarakuviolla, johon valtaosa biisistä nojaa. Kitaristiherrojen Torvinen & Syrjä yhteispeli toimii alusta asti tasolla, joka on hioutunut lukemattomien keikkojen myötä. 80-luvun ensimmäisellä puolikkaalla bändi tosiaan oli usein tien päällä. Vaikka koko laulu kalskahtaa hitiltä, on oma suosikkiosioni kertosäettä edeltävä ”pysähdyn ja kuvaasi katsomaan jään / se alkaa elämään / ja sinut nään”. Tapa, jolla säkeistö laskeutuu tuon osan ensimmäiseen sointuun maistuu aina.

Voi kuinka me sinua kaivataan on soinut julkaisustaan saakka eri medioissa ja julkaistiinpa se levyn toisena singlenäkin marraskuussa 1985. ”Lälläri” on yksi niistä, jotka kärsivät pahimmin liiallisuuksiin menneestä voimasoitosta, sillä se sisältää hienoa soitantaa ja ennen kaikkea koskettavan tekstin, joka herkästi jää huomioimatta näinä kertakäyttökuuntelun päivinä. Laulu oli useita vuosia 2000-luvun puolella poissa liveseteistä mutta on nyt saanut uuden, ansaitsemansa mahdollisuuden.

Tunnelma on liki aavemainen. ”Ja me talon kanssa kuunnellaan / kun sade lyö ikkunaan / voi kuinka me sinua kaivataan”. On lähellä, ettei teksti viimeisessä säkeistössä lipsahda jo liian sentimentaaliseksi. ”Minä onneton sinun tyynyliinaasi haistelin / turhaan murhetta vastaan taistelin”. Seuraava rivi, ilmiselvässä riimissään, on mahtava: ”ja taas kyynelten seitsemän meren taakse minua laivataan / voi kuinka me sinua kaivataan”. Kitarat soivat levyversiossa heleästi, mutta nykyisen liveversion särmä puuttuu. Siksi tykkään itse live-sovituksesta jopa enemmän.

Radiohittiosastoa edustaa myös kolmas raita Vuonna ’85. Täydellisyyttä hipova biisi, joka voisi bändin mukaan muuten kertoa Andy McCoysta, mutta tämä ei ole riittävän sympaattinen. ’85 on pohjavireeltään yllättävänkin synkkä laulu, jonka levyversio on minusta hieman valju verrattuna keikkasovitukseen, jossa tempoa on nostettu ja mutkia vedetty suoriksi myös laulun hieman venytetyn rakenteen osalta. Tästä lienee suurin osa jo sanottu, joten ei siitä sen enempää.

Neljäntenä tulee 8. ihmeen kadotettu klassikko Elämän tarkoitus. Laulu, joka kertoo ”siitä aamusta Rantalassa (eli Pantsen kotipaikassa 80-luvulla) vuosien 1980 ja 1989 välisenä yönä”. Martin teksti ja Pantsen sävellys tavoittavat hienosti juhlien jälkeen heränneen väsyneen juhlijan tunnelman: ”heräsin, katsoin aurinkoon / juuri mailleen laskevaan / hetken mietin, kuka oon / ja mistä herätä mä saan”. Eero ”Safka” Pekkosen haitari luo oman hangover-sävynsä hienoon lauluun, jossa myös taustalaulumelodia on erikoistarkastelun arvoinen. Tämän pääsi viimein kuulemaan kuluneena kesänä livenäkin, kun Eput soittivat koko albumin läpi alkuperäisessä järjestyksessään kesän keikoillaan.

Kansikuva 30 vuotta myöhemmin.
Kansikuva 30 vuotta myöhemmin.

Albumin ensimmäisenä singlenä kesäkuussa 1985 julkaistu Kitara, taivas ja tähdet aloittaa LP:n B-puolen eikä tarvinne sen suurempia esittelyjä. Kun lauletaan kitaransoitosta, niin silloin niiden pitää myös soida: tästä biisistä löytyy legendaarinen intro-kuvio, hienovaraista kahden-kolmen äänen näppäilyä, säröisämpi soolo ja muutamasta tunnetusta kitarabiisistä lainattuja fillejä. Kaikki yhtenä tiiviinä pakettina, joka kuulostaa siltä miltä tässä tapauksessa ja tässä biisissä erityisesti pitääkin: kitaransoiton juhlalta.

”Kitarataivas” on toiminut bändin keikkastandardina aina julkaisustaan lähtien. ”Kun kitara soi, ei itkeä saa” on toteamus, johon tiivistyy jotain aika keskeistä koko touhusta. Tuotannollisesti kyseessä on yksi eppu-katalogin kirkkaimmista helmistä: eipä tästä pahaa sanottavaa keksi.

Tihkumme seksiä tarjoaa perinteisen kevyemmän välinumeron pohjautuen bändin mukaan tositapahtumiin. Pantse ei tästä haastattelujen mukaan liiemmälti perusta, mutta Torvinen tykkää. Keikkailuakin sivutaan biisissä, jossa kitaroita näppäillään tutun tyylikkäästi. Kohokohtana on tietenkin rivi ”mä ehkä synnyin rokkaamaan, mutta maailma ei”. Safka jälleen mukana höystämässä haitarillaan.

B-puolen kolmantena ja koko levyn seitsemäntenä raitana ilmaantuu Vihreän joen rannalla (kauan sitten). Vuosi sitten tein Facebookin puolella Eppu Normaali –top50-biisit-listan, jolla tämä kyseinen laulu päätyi sijalle yksi. Saattaisi hyvinkin olla, että vielä vuotta myöhemminkin tilanne olisi muuttumaton, niin hieno tämä on. Musiikki ja sanoitus kohtaavat luoden tarinan, joka jättää tunnejäljen joka kuuntelulla.

Kesäyön ja –rakkauden voi aistia koko paketista. Bändin sointi on parhaimmillaan ja jopa kitarasoolo on ikoninen. Vaikka kyseessä on itse asiassa rakenteeltaan hyvin yksinkertainen teos, ei se kaipaa mitään lisääkään. ”Missä oletkaan ollut kaikki nämä vuodet / ootko muistanut kuinka silloin rakastin sua”. Niin yksinkertaisesti ja samalla niin tyhjentävästi ilmaistu…

”Viherjoestakaan” ei tarvinne sen enempää jutustella. Suosittelen antamaan erityisesti sille, mutta myös kaikille muille ”puhkikulutetuille” hiteille, mahdollisuuden kuuntelemalla ne ajatuksen kanssa vaikka nyt 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Tutuimmistakin lauluista voi sillä tavoin löytää uusia ulottuvuuksia.

Toiseksi viimeisenä biisinä kuullaan levyn ainoa J. Torvisen sävellys Yöjuttu. Tunnelmaltaan hieman aiemmista poikkeava, mutta seuraavaa biisiä jo tavallaan pohjustava numero on ollut keikoillakin mukana silloin tällöin viimeisen vuosikymmenen aikana. Hiljaisesta säkeistöstä ja hämyisestä tunnelmasta kimmotaan rokkaavampaan kertosäkeeseen, jossa Martti riimittelee toimivasti. ”Sillä uneni piirtää kuvaasi hiekkaan rannan kaukaisen / jonne itseni unen raketilla laukaisen”. Kertosäe on vahva, mutta itse tykkään vielä jopa enemmän säkeistöjen aavemaisesta atmosfääristä sekä erityisesti outrosta, jossa Aku päästetään rumpujensa takaa valokeilaan.

Läpivalaistu päättää levyn hämmentävissä tunnelmissa. Erityisesti teksti on sellainen, että se vaatii useita kuuntelukertoja varsinkin rytmityksensä tähden, että siitä saa mitään tolkkua. Kuolemaa käsitellään ja soundi on tuttu, mutta hieman yleisilmapiiristä vinksahtanut. Epuillahan on ollut taipumus näihin kummallisiin levyjen päätösnumeroihin muutenkin.


Suomirockin kruununjalokivi. Sitä Kahdeksas ihme mielestäni levynä on: siihen tiivistyy 80-luvulla kukoistukseensa noussut suomenkielinen poprock. Näin 30-vuotisjuhlan kunniaksi on jälleen hyvä syy pyöräyttää se kerran läpi ja matkata 40 minuutiksi Suomen kesään 1985…

https://open.spotify.com/album/6RfMztT5p1GT1AP0yrTE8T

Keikka-arvio: Eppu Normaali @ Himos, 24.6.2015

EPPU NORMAALI – HIMOS PARK, 24.6.2015

Vuosi 2015 Eppu-keikkojen osalta on näin korkattu: suuntana Himos ja kesän ainoana täyspitkänä (eli ei-festarivetona) mainostettu keikka. Myös nimellä ”Pitkään ja hartaasti” puffattu keikka olikin sitä itseään: 32 biisiä (sisältäen kokonaisen Kahdeksas ihme-LP:n) kestäen reilut kaksi tuntia.

Mukavan aikainen aloitusaika, klo 20, piti kutinsa ja show alkoi viime vuodelta tutulla Mauno Ahosen spiikkaamalla intronauhalla, jonka jälkeen ilmoille kajautettiin Kahdeksas ihme kannesta kanteen: avausnumerona siis Tien päällä taas. Pantsen tämänvuotinen look aiheutti hymyilyä katsomossa, Martin sanoin mies oli ”juuri palannut Kuubasta Fidel Castron opista”. Kakkos- ja kolmosbiiseinä levyn mukaisessa järjestyksessä kuultiin Voi kuinka me sinua kaivataan ja Vuonna ’85. Varsinkin edellä mainittuhan on perinteisesti toiminut varsinaisen setin päätösbiisinä ennen encoreita, joten sen paikka toisena biisinä oli harvinaisempi tapaus.

Neljäntenä levyllä onkin yksi niistä, joita itse odottelin erityisesti: Elämän tarkoitus. Yksi kadotetuista 80-luvun helmistä, jonka tunnelmointi olikin odotetun mainio. Sitä seurannut Kitara, taivas ja tähdet oli jotenkin poikkeuksellisen näytönhaluinen versio, kuin biisi olisi odottanut ilmoille pääsyään pidemmänkin ajan. Tihkumme seksiä on vilahdellut settilistoilla silloin tällöin viime vuosina, erityisesti akustisten settien myötä, ja Vihreän joen rannalla (kauan sitten) on aina hieno kitarointeineen ja Akun rumputyöskentelyineen.

Levyn päätöskaksikko onkin harvemmin kuultua materiaalia. Yöjuttu oli yksi illan jokereista ja sitä soisi kuultavan useamminkin. Introkin oli levyversion kaltainen eikä lähtenyt ainoastaan Torvisen näppäilynä, ja ne lopun rumpufillit A. Syrjän toimesta ovat aina ilo korvalle. Viimeisenä kuultu Läpivalaistu oli itselle ennenkuulematon raita, jossa varsinkin Pantsen ja Torvisen kitarointi oli maukasta.

LP:n jälkeen siirryttiin muille vesille muutama vuosi sitten innovoidun punk-trion myötä, eli vuorossa oli yhtenä pötkönä Kamat lujilla, Kaljanlanttauslaulu ja Teen sinusta muusia. Kolme biisiä reilussa 6 minuutissa. Punk-repäisyä seurasi yksi niistä tunnelmoinneista, joka on viime aikoina noussut omilla listoilla aika korkealle, nimittäin Näin kulutan aikaa. Hieno tunnelma ja yhteislaulua yksinäisen perjantai-illan laulussa.

Niin siirryttiin pikkuhiljaa kohti hittiosastoa. Seuraavina biisikaksikko, joista Martti totesi ensimmäisen riivanneen bändiä jo kauan, toisenkin roikkuessa mukana vuodesta toiseen: Murheellisten laulujen maata seurasi siis Baarikärpänen. Pantsen laulusuoritus Baarikärpäsessä oli tavallistakin polveilevampi ja yhteislaulu oli molemmissa taattu. Baarikärpäsen perään kuultiin vanha kunnon Urheiluhullu, jonka mahtavuuden aina unohtaa mutta keikoilla toimii kuin tauti.

Mies soittaa rokkia on kokenut parina viime vuonna jälleen uuden nousun biisilistoille uutena sovituksena, jota kuljettaa Ruusukallion bassottelu. Molemmilta kitaristeilta kuultiin iskevät soolot, harmi vain että omalle paikalleni Torvinen ei oikein kuulunut, sillä lokaatio oli Pantsen puolella. Ei sankariainesta on 2000-luvun tuotannon helmiä, joka kuuluu keikkasuosikkeihin joka kerta. Tämän kohokohtia ovat aina kitarasoolo sekä Akun työskentely loppupuolella ”täytyi hullun unta sen olla vain”-kohdassa.

Illan harvinaisuus-osastoa oli seuraava yksilö Kun jatsia kuunneltiin. Valkoiselta kuplalta löytyvä biisi käväisi keikkaseteissä kesällä 2012 sekä akustisella Mutala-kiertueella ja piristi nytkin perinteistä hittisettiä. Lopun pelkällä kitaralla säestetty, stemmalaulannalla koristeltu kertosäe ennen viimeistä räjäytystä on poikkeuksellisuudessaan näyttävä antaen Ruusukalliolle mahdollisuuden loistaa.

Seuraavat kaksi biisiä veivät Historian suurmiehiä-LP:lle. Kun olet poissa on aina yksi suurimmista yleisösuosikeista ja joukkolaulanta ensimmäisen, hiljaisen säkeistön aikana on joka kerta yhtä vaikuttavaa. Heti perään lyötiin siis toinen samaisen albumin hiteistä, Tahroja paperilla. Tahratkin on livenä selkäkarvat pystyyn nostattava laulu.

Kun Torvinen iskee capon kitaransa 5. väliin, niin on melko varmaa mikä kaksikko on tässä vaiheessa keikkaa tulossa. Joka päivä ja joka ikinen yö on noussut Pantsen delay-kitaran myötä yhdeksi hienoimmista keikkabiiseistä ja oli sitä myös eilen. Sehän on ajaton rakkauslaulu. JPJJIY:tä seurasi Akun tehtaan (1980) aikainen suosikki Puhtoinen lähiöni, jonka levyversiossa kuultava vihellyssoolo oli nyt korvattu kosketinsoololla. Tuota sooloa seuraavat kertosäkeet ovatkin aina varsinaista yhteislaulujuhlaa.

Varsinaisen setin kolmanneksi viimeisenä biisinä kuultiin Linnunradan laidalla, joka on jaetulla ykkössijalla useimmin Eppu-keikoilla kuulemistani biiseistä. Bändikin on siis ymmärtänyt sen toimivuuden livebiisinä, jossa kitaristit pääsevät maalailemaan näyttävästi. Linnunradan jälkeen soi ehkä Eppujen kaunein laulu Kaikki häipyy, on vain nyt, joka pääsi jälleen vähän yllättämään allekirjoittaneen. Haikeankaunis tunnelmointi kuuluu kesäfestarikeikan loppupuolelle. Varsinaisen setin päätti perinteisesti avausnumerona kuultu Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset, joka kirvoittaa joka kerta hienot yhteislaulut. Se biisi toimii aina.

Kesän ensikeikalla encoressa oli kuultu Murheellisten laulujen maa, Baarikärpänen ja Njet njet. Nyt kaksi ensimmäistä niistä oli kuultu jo aikaisemmin, joten arvuuttelun varaa oli. Ykkösencorekattauksessa kuultiin Suolaista sadetta, joka on viime vuosina ollut usein tällä paikalla erityisesti mahtavan outropätkän siivittäessä joka kerta biisin lentoon. Toisena tulikin vanha sotaratsu, yleisönlaulatusralli Njet njet. Näiden jälkeen bändi häipyikin lavalta, mutta Torvinen näytti että kannattaa taputtaa…

Ja piakkoin viisikko palasikin lavalle kaksikolla, jota ei joka keikalla kuullakaan. Ensin vuorossa oli vuoden 1984 helmi Pimeyden tango, joka otettiin vastaan suurella lämmöllä. Tangon perään mentiin jälleen vuoteen 1980 Suomi-ilmiön sävelin. Siinäkin on nimittäin kertosäe sellainen, että yleisö saa laulaa mukana joka kerta. Suomi-ilmiön jälkeen bändi siirtyi jälleen takavasemmalle, mutta yleisö oli vieläkin vailla lisää.

Ja vielä kerran Eepot lavalle astelikin kolmanteen encore-kaksikkoon, jolla lyötiin viimeinen naula illan arkkuun ensilevyn punk-duon myötä. Poliisi pamputtaa starttasi jälleen bassokuviolla kestäen vajaat kaksi minuuttia, ja välittömästi perään Aku rummutti käyntiin ensisinglen eli Poliisi pamputtaa taas. Viime aikoina tuota laulua on kuultu harvoin, mutta kyllä se nyt kuulostikin sitten mahtavalta. Näin Eppujen keikat kuuluu lopettaa: ei slovareihin vaan kunnon räimeeseen!

Sinne meni siis ensimmäinen Eppu-keikka tälle vuodelle. Ehkä pari muutakin vielä tulee koettua, bändi on jälleen hienossa iskussa ja 8. ihmeen klassikot ansaitsevat tulla soitetuiksi läpi kesän. Hieno keikka.

BiisilistaVideoita keikalta löytyy täältä.

Toomion TOP100: 72. Eppu Normaali – Studio Etana

Tuottaja: Mikko ”Pantse” Syrjä
Nauhoitettu: 1992-1993
Julkaistu: 14.5.1993
Levy-yhtiö: Poko Records

Listaykkönen Suomessa. Myynyt noin 42 000 levyä.

SINGLET
– Näinhän Täällä Käy
– Maailmani Kahva
– Arkussa Vainaan

Lahtinen, entinen paperikoneinsinööri, kulkee pitkin kuraisia katuja, potkiskelee kiviä sieltä täältä.

”Joskus sitä uskottiin vihreyteen ja parempaan maailmaan. Oli Hipit Rautaa. Nyt on siinä rajoilla pitäskö farkkurotsi vaihtaa pikkutakkiin ja hypätä taas oravanpyörään mukaan. Olen Ihminen kuitenkin. Hengissähän se on pysyttävä. Downshiftailu saa nyt jäädä, vaikka aatteet sanos mitä.”
– Lahtinen

Talven kylmät yötunnit ovat kuin loppumatonta Tiimalasin Santaa.

”Olispa ihmiselläkin mahdollisuus nukkua Talviunta. Ei olisi tällasta saatanan kärvistelyä. Talven jäljiltä oon kuitenkin Elossa Taas. Ei oo paha sekään. Ja toisaalta Näinhän Täällä Käy. Itsehän minä Maailmani Kahvaa kääntelin.”
– Lahtinen

Lahtinen astuu siihen tuttuun kapakkaan, jossa joku vielä luottaa häneen.

”Kalja tai pari, siitä se taas lähtee, luovuus liikkeelle.”
– Lahtinen

Pari muuttuu kymmeneksi juoduksi ja yhdeksäksi takaisinmaksettavaksi. Baarin vessan peilistä Lahtinen Näkee Jumalan. Pitäisi saada taas yösija. Tottahan sellainen jossain teollisuushallin lukottomassa varastossa on. Aina on.

”Yöksi vain. Löydän ja Menetän.”
– Lahtinen

Uni ei tule helposti. Milloin viimeksi olisi mies nukkunut lämpimässä tai edes kuivassa paikassa. Sama kuin nukkuisi Arkussa Vainaan. Kuitenkin Reunan Yli Hohtaa vielä aurinko.

”Joskus oli kaunis vaimokin. Ei siitä ole edes kovin kauaa. Sen mitä enää uniani muistan, muistan hänet. Jos se tästä vielä. Joskus. Periksi en perkele anna.”
– Lahtinen

______________________________________________________________

Siinä se on minun näkemys tästä albumista. Kirjoitettu vuonna 1999. Hyvin harmaalla pinnalla matkataan tällä Eppujen, mielestäni, mestariteoksella. Levy kiteyttää tunnin mittaan sen, mistä on kyse kun puhutaan suomalaisesta melankolisuudesta. On kylmää, harmaata ja pimeää. Aina ei mene edes niin huonosti, kun on joku jota rakastaa. Mutta aivan kuin hyvääkään ei olisi olemassa, jos siitä ei valittaisi.

Soundit ovat taattua Eppua, vaikkei ilmeisesti monenkaan mielestä riittävän hyvät. Eihän Martti Syrjä kummoinen laulaja ole, mutta äänestä Suomen kansa on salaa oppinut pitämään. Varmaan hänen habitukseen on helppo kapakkimiesten samaistua.

Kannet saattavat olla maailman kamalinta taidetta. Ovat ainakin pirun halvan näköiset. Ja ehkä tässä on halvalla pyritty menemään.

Se, minkä Hipit Rautaa aloittaa, pysyy tanakasti lapionvarteen nojaten pystyssä, ihan siihen asti kunnes Reunan Yli Hohtaa sen lopettaa. Tämän jälkeen Eput heittikin lapion nurkkaan, kunnes 11 vuoden jälkeen kävi sen noukkimassa tehdäkseen näyttävän paluun.

Studio Etana on minulle suomi-rockin merkkiteos. Kuunnellaan -30 asteen pakkasessa, vuoden -91 Escortissa,  jonka tuulilasi ei pysy auki. Kasettimankka, oikea kanava mykkänä. Ajellaan mielellään Pieksämäki-Joensuu väliä tapaninpäivänä.

PARHAAT HETKET
Hipit Rautaa – Riffi, joka on yksi parhaita ikinä. Kappale, joka on yksi parhaita suomalaisia ikinä.
Arkussa Vainaan – Sanat ovat kappaleen sanomaa vasten ehkä nerokkainta Eppua, mitä sanoituspuolella on.

EI LÄHDE
Olen Ihminen – Kohtuullisen turha ja rasittava pätkä heti huikean avausbiisin jälkeen.

https://open.spotify.com/album/0Z9oJ0FrUT5vWSmaJigGee

Atson Aikakone: Vuosi 1986 & Eppu Normaali – Valkoinen kupla

Valkoinen kupla on Eppu Normaalin yhdeksäs studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1986. Loistavaa Kahdeksatta ihmettä seurasi loistava ”Kupla”: molempien vahvuudet olivat hieman erilaisia. Edellisen levyn hittiaines on vaihtunut harkitumpaan ja henkilökohtaisempaan ilmaisuun, jossa kitarat soivat entistä kauniimmin.

Tein viime syksynä Facebookiin Top50-listan parhaista Eppu-biiseistä. Tuolle listalle ylsi viisi laulua tältä levyltä (En saa mielestä sinua (24.); Kaikki häipyy, on vain nyt (2.); Kultaista sadetta (47.); Kun jatsia kuunneltiin (33.) sekä Joka päivä ja joka ikinen yö (3.)). Laitan tuolloin kirjoittamani biisiarviot suoraan osaksi tätä kirjoitusta, sillä ne laulut tuli ruodittua aika perusteellisestikin jo tuolloin.


EN SAA MIELESTÄ SINUA

Valkoisen kuplan ensimmäinen biisi, joka asettaa sen levykokonaisuuden tunnelman. Teemaltaan perinteinen biisi: tässäkin kaipaillaan sen kadotetun rakkauden perään tuoppiin nojaillen.

Tässä on harvinaisen paljon akustisia kitaroita ollaakseen ”sähköinen” Eppu-biisi. Vierailevana kitaristina (joka aika kuuluvasti liruttelee omiaan) on senegalilaistaustainen Badu, joka oli nähnyt Eput keikalla ja pyytänyt päästä soittamaan johonkin biisiin. Eppujen historiassa näitä vierailijoita on suhteellisen vähän… Tähän biisiin Badun näppäily tuo kuitenkin aika paljon sopivia, omanlaisiaan sävyjä. Soundit ovat tässä jo aiemmin esillä olleen hämärät, ”Valkoiselle kuplalle” ominaiset: virvelisoundi ja särökitara ovat vähän pistäviä…

Miksi lähdit pois, nyt liikaa juon” alkaa tekstipuoli, joka osoittaa heti mistä on kyse. Se joku, ”sinä”, on mennyt eikä ole tietoa tuleeko takaisin. Toinen säkeistö kokonaisuudessaan on tekstiltään aika helmeä: vähän sanoja, paljon asiaa. ”Sanonut et kukkasin / siksi korkin hukkasin”. Kertosäkeessä sama homma: helppoja riimejä, vaikeita asioita. Kolmas säkeistö jatkaa siitä mihin toinen jäi jättäen lopussa vielä tilanteen avoimeksi: ”ovi aamulla rapisee / posti luukusta kolahtaa / sydän kurkussa vapisee / väärän kurkkuun solahtaa”. Erityispojot viimeisestä kielikuvasta: joskus se sydän tosiaan hyppää väärään kurkkuun… Lisäksi jälkimmäisessä kertosäkeessä mukaan tulevat makeat Pantsen falsettistemmat, joita ei ensimmäisessä kertosäkeessä ole.

Keikoilla tätä ei ole soitettu ainakaan viiteentoista vuoteen, eikä ole mitään taltioita olemassa livevedoista. Aika korkea sävellaji tässä ainakin on ja kitarasovitukset sellaisia, että voi olla vaikea siirtää keikkaympäristöön. Jonkinasteinen klassikkohan tämäkin selkeästi kuitenkin on ja hieno avaus Valkoiselle kuplalle.


KAIKKI HÄIPYY, ON VAIN NYT

”Kaikkihäipyy”. Mahdollisesti komeimman nimen omaava Eppu-biisi. Teos, jossa Pantsen sävellys ja Martin teksti kohtaavat lähes täydellisesti. Martti on itse kertonut jossain haastattelussa tästä laulusta seuraavasti: ”Siinä oli semmoinen tunnelma siinä melodiassa, että mulle tuli mieleen tällaiset ikuisuusasiat ja oon niitä joskus valveilla yöllä sängyssä maatessani pohtinut.”. Suuria kysymyksiä hienossa biisissä.

Tässä saattaa olla kaunein melodia Eppu-katalogissa. Ensimmäinen säkeistö poikkeaa seuraavista sävellykseltään: eri soinnut ja pelkkää herkkää kitarointia pohjalla. Kun bändi syöksyy sisään säkeistön lopulla, selviää että tässä edetään jälleen kolmimuunteisesti eikä perinteisellä beat-meiningillä. Siinä on yksi merkittävimmistä efekteistä tähän biisiin: tuollainen rytmi tuo tiettyä dramatiikkaa.

Kakkossäkeistössä tullaan perinteisemmille Eppu-vesille. Sointukierto perustuu tehokkaaseen muutaman soinnun pyöritykseen ja laulumelodia (sekä sanat, mutta niihin palataan myöhemmin) pääsevät oikeasti oikeuksiinsa. Toinen kitara demppaa, toinen näppäilee, ja akustiset täydentävät hillitysti. Aku ja ”Vaari” Nevalainen pitävät huolen jykevästä kompista. Jälleen: Jykevyys toimii tässä biisissä dramatiikkantehostuskeinona.

Toisen kertosäkeen jälkeen tulee vivahteita. Nyansseja tarjotaan parilla hiljaisella tahdilla, joiden jälkeen hypätään Pantsen kitarasooloon, jossa kitara ”laulaa” samaa biisiä eikä vain soittele omiaan. Viimeinen säkeistö ja kertosäe (+ kertaus) kulkevat dramaattisella tavallaan taustalaulujen tullessa täydentämään kaunista äänimaisemaa, kunnes bändi hiipuu pois viimeiseen, hiljaiseen säkeistöön jota säestää jälleen ainoastaan kitaran helinä sekä Akun kilistely rumpusetin takana.

Nyt siihen sanoitukseen. Tässä Martti menee aika ytimeen: harvoin on suomenkielinen biisi mennyt näin syvälle ja paljaisiin tunteisiin. Tekstissä on myös tietynlainen oivallus ja pohjalla teema, josta Eput ovat laulaneet aiemminkin: kerran täällä vain taivalletaan…

”Lapsuuteni kesät sumuun vajonneet / palasiksi muistojeni läjään hajonneet / palapelin kokosin paksuin rukkasin / ihmetellen, minne kaikki palat hukkasin / en unta saanut / ja näin / jäin miettimään”.

Niinkuin Martti sanoi, on hän (kuten varmasti monet meistä) pohtinut näitä asioita yöllä sängyllä maatessaan ja unta odotellessaan. Palapelin kokoaminen paksuin rukkasin voi olla aika työlästä eikä palojen hukkaaminen siitä tee yhtään helpompaa…

”Kaiken minkä muistan / aika kutistaa / mä sitä pelkään / sua tahdon rutistaa / kuullut olen ikuisuuteen / kaiken piirtyvän / ja kaiken suhteen / kaiken siirtyvän”.

Aika tekee tehtävänsä ja muistot haalistuvat: ”minulla” on vain ”sinut”. Jotkut viisaat kuitenkin sanovat, että kaikki tehty jää ikuisuuteen eikä katoa pois ja että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Heti tästä ensimmäisestä säkeistöstä on nähtävissä, että nyt liikutaan isoissa teemoissa käyttäen suuria sanoja: onhan biisin nimikin ”Kaikki häipyy, on vain nyt”. Ensimmäisessä säkeistössä näitä suuria sanoja ovat ”kaikki” (kertaa kolme), ”aika”, ”pelkään” ja ”ikuisuuteen”. Koko säkeistön voisi vielä maalata tähän uudelleen, mutta pakko nostaa esille toinen puolikas, jossa kertoja tunnustaa pienuutensa ja että on kuullut asiasta, jota ei ole itse vielä kokenut: ”kuullut olen ikuisuuteen kaiken piirtyvän / ja kaiken suhteen / kaiken siirtyvän”. Kaikki vaikuttaa kaikkeen..

Toinen säkeistö. ”Oli mielessäni elämäni olemattomuus / kuun takaa mulle nauroi ikuisuus / ei huomista / ei eilistä / vain tämän hetken / voi nähdä peilistä”. Ensimmäisen säkeistön tavoin isoja teemoja. Tämä pohjustaa tilannetta entistä enemmän: ensimmäisessä säkeistössä ei saatu unta, ja edelleen mietitään kuunvalossa elämänkulkua. Ikuisuus nauraa kuun takaa pienelle ihmiselle: komea kielikuva. Säkeistön lopussa on yksi Martin tekstillisistä jalokivistä: sanoilla, joilla monisi tekisi lähinnä naurettavia rivejä, taikoo Martti suuren elämänviisauden: ”Ei huomista / ei eilistä / vain tämän hetken / voi nähdä peilistä”. Yksinkertaista poweria. Jälleen isoja sanoja: ”elämäni olemattomuus”, ”ikuisuus”, ”huominen” ja ”eilinen”.

Kolmas säkeistö. ”Valovuosiensa takaa tähdet vilkkuen / unelmille ihmisen hiljaa ilkkuen / tiedänhän, että pieni oon / kun siltä tuntuu, mahdun hyvin kainaloon”. Tähdet heräävät henkiin ilkkuen pienen ihmisen unelmille, kuten kuu nauroi edellisessä säkeistössä. Ne vain ovat ja katsovat vierestä. Viimeinen rivi tässä säkeistössä tarjoaa lohdullisuutta, jonka ymmärsi jo 12-vuotiaana. Vaikka kertoja tiedostaa pienuutensa tässä maailmankaikkeudessa, niin aina on joku, jonka kanssa siitä selviää.

”Niinkuin kuuluu asiaan / kaikki tähdet, kuu ja kaikki muu / aikakin / niin myös aikanaan / sinä lähdet, pois häipyy taikakin / siksi rakastan sua nyt”.

Kertosäkeessäkin tiedostetaan asioiden kulku. Kaikki, mitä tapahtuu ja on, on täällä vain hetken häipyen lopulta pois. Tähdet, kuu, jopa me ihmiset. Niin se menee ja ”kuuluu asiaan”. Mutta vaikka niin tulee käymään, niin juuri tällä hetkellä ”minulla” on ”sinut”.

”Kaikkihäipyy” kuuluu kuunneltavaksi viilenevissä ja pimenevissä syksyisissä illoissa, jolloin biisin sanoman voi oikein tuntea. Tässä on jotain häkellyttävän kaunista ja haikeaa astetta isommalla pensselillä, kuin jolla Eput tavallisesti maisemiaan maalaavat. Ennenkaikkea Martin teksti on uskomaton.

Silloin, kun tämä on keikoilla kuultu, on paikka ollut usein encore-seteissä. Kyllähän tämä kuuluu kuultavaksi isolla stadionkeikalla sytkärimeren valaistessa pimeää kesäyötä. Niinkuin Oulussa kesällä 2004, jolloin Eppu.netiin ilmestyi keikan jälkeen kysely joltain nimettömältä keikallakävijältä, joka kysyi: ”mikä oli se biisi, joka kuultiin Oulun keikalla loppupuolella keikkaa ja jossa laulettiin sydäntäraastavasti ”siksi rakastan sua nyt”?.
Livenä tämä on aina riipaiseva ja setin emotionaalinen kohokohta.


POIS MELUUN JA TUISKEESEEN

Pois meluun ja tuiskeeseen on hieman nopeatempoisempi, mutta edelleen haikeahko yksilö. Tarina vanhainkodissa istuskelevasta lentäjästä, jolla veri vetäisi kerran vielä maailmalle. Jopa hämmentävää kitaransoittoa paikka paikoin sisältävä laulu, joka menee Martin lauluäänellisessä rekisterissä aika korkealle.

Tunnelma on tosiaan haikea. ”Se kaukana on / se jossa vain kuulen tuulen / ja rajana on taivas rannaton”. Erityspojot kohdasta ”Lentomoottorin jyrinän takaa / kun potkuri ujeltaa / minä riemusta vonkaisen / vielä kerran taivaalle ponkaisen”. Tuo kohta, jos mikä, kuulostaa oppikirja-Eppu Normaalilta. Sointukierto on klassinen (I-V-VI-IV), melodiakulku tuttu. Yllättävää tämän biisin soitannossa on erikoisten kitaralinjojen lisäksi tausta kuultava shaker, jota kuuluu oikeastaan ainoastaan tämän biisin lisäksi akustisella Mutala-levyllä.

Minkä mä maailmalle mahdan
kun kerran lähden pois
ei kuplia ruiskeeseen
vaan suoraan meluun ja tuiskeeseen


KULTAISTA SADETTA

Ensimmäinen muistikuva tästä laulusta: WinAmpissa pyöri Eppu-discografia arvotussa järjestyksessä, kun yhtäkkiä tuli vastaan biisi, joka alkoi rumpufillillä. Mikäs biisi tällä tavalla alkaa…

Se oli ”Kultaista sadetta”. Silloin ensimmäisellä tutustumiskierroksella bändin katalogiin ei Valkoinen kupla-levy isommin auennut 12-vuotiaalle pojalle. Eikä vielä toisella eikä kolmannellakaan, vaan oikeastaan vasta nyt viime vuosina on oppinut pikkuhiljaa ymmärtämään tuon levyn lauluja. Jossakin lehtijutussa onkin mainittu, että Valkoisen kuplan sanoitukset ovat Martti Syrjää parhaimmillaan – niiden tueksi ei välttämättä tarvitsisi edes musiikkia.

”Kultaista sadetta” kuitenkin iski jo ensi kuulemalla lähinnä sävellyksensä ja kitarasoundiensa puolesta. Kuulaat kitarasoundit ja eppumainen kertosäe, jonka sanoista meni hetki saada kiinni. Yksi rivi etenkin aiheuttaa pohdintaa yhä edelleen: ”Joko ymmärrän mitä se opettaa / osasin alkaa – osaanko lopettaa?”. Varsinkin tyhjä tahti ennen viimeistä ”osaanko lopettaa”-kysymystä on mystinen hetki.

Tästä biisistä oikein kumpuaa talviyö, kuutamo ja ne pohdinnat, joita jokainen joskus pohtii. Hienoakin hienompi kokonaisuus ja kadotettu Eppu-klassikko, jonka sanoitus on Martin ehdottomasti parhaita.


KUN JATSIA KUUNNELTIIN

Harvinaisempaa tarinnankerronta-Marttia sanoitukseltaan. Omalaatuinen teksti, jossa mies kohtaa naisen festareilla, tarkemmin sanottuna ”jatsijuhlilla”.

Paljon kummallisia sointuja ja Valkoiselle kuplalle ominaisia soundeja (särökitarasoundit ovat vähän kummallisia ja virveli ”kuin toiselta planeetalta”) jotka tekevät tästä aika hauskan keitoksen.

Kun tuon kaseNtin”… Melkoista poppiahan tämä on. Biisinä kuitenkin aika ainutlaatuinen Eppu-katalogissa. Nousi uuteen tietoisuuteen Mutala-levyn akustisen sovituksen myötä ja nousi myös sähkösetteihin kesäksi 2012 ollen yksi suurimmista keikkayllätyksistä ikinä Eppujen keikalla: eihän tällaista biisiä voinut arvata soitettavaksi Himoksen juhannusfestareilla. Siitäkös riemu repesi! Erityisplussaa Safkan maukkaista urkusoundeista biisin lopulla sekä Martin soittamasta kitarasoolosta.


VALKOINEN KUPLA

Levyn nimibiisi, jossa teema on samankaltainen kuin albumin avauslaulussa. Nainen on jättänyt ja mies istuu ravintolassa hukkuen tuoppiin. Martin laulusuoritus on jälleen yllättävänkin riipaiseva.

Koska vieläkin rakastan sua
etkä vieläkään rakasta mua
enkä osaa luovuttaa
tahdon itseni juovuttaa

Kertosäkeessä on yllättävää triolirytmiä, lähes hätääntyvän kuuloista. B-osan lopussa on kiinnilyönnin ja kysymyksen muodossa samantyylistä tehokeinoa kuin Kultaisessa sateessa: ”ja tiedän sen / ja tiedän sen / entä sitten?”.

Kitaran soundit ja soitto ovat tässä kuulaita. Erityisesti Pantsen soittamat, juuri ja juuri kuultavissa olevat liidit sopivat tunnelmaan.

Myös jälkimmäisen säkeistön loppupuolella kuultava nostatus ennen kertosäettä toimii, kuten ensimmäisessäkin säkeistössä:

Yöllä kännissä sinulle soitan
jotakin sopertaa koitan
miksi miksi jatkan näin
löydän itseni siitä mihin mä jäin


JOKA PÄIVÄ JA JOKA IKINEN YÖ

”JPJJIY”.  Levyn suuri hitti, universaali rakkauslaulu jossa soitto ja sanat helmeilevät kauniisti.

Jo aiemmin tuolta levyltä lähtöisin top50-listalla olevien biisien (Kultaista sadetta sijalla 46., Kun jatsia kuunneltiin 33. ja En saa mielestä sinua 24.) tuli kritisoitua vähän soitinten soundeja. Tässäkin biisissä tuo virvelisoundi häiritsee jonkin verran, mutta tämän biisin on kuullut niin monesti, että sekin on nivoutunut osaksi kokonaisteosta. Kitarasoundeissakin on aikansa kuvaa: säröt ovat edelleen aika AOR:ää ja puhtaat soundit kuulostavat lähes akustisilta kitaroilta. Tässä biisissä kuullaan kertosäkeessä myös eppu-katalogissa aika harvinaista slide-kitaraa, josta Torvinen mainitsee Repullinen nuotteja-opuksessa näin: ”Kertosäkeessä kuultava slide-kitara on soitettu ruuvimeisselillä. Vaikka kitaralehdet väittäisivät mitä, ei meisselin merkillä ole väliä.”…

Sävellys on Valkoiselle kuplalle ominaisen erityisen kaunis. Musiikillisesti se perustuu laulun melodiaan ja tuohon kahden tahdin komppiin, jota säkeistössä ja kertosäkeessä pyöritetään lähes koko ajan. Onpahan nätti melodia, joka taas meinaa kulkea aivan aavistuksen liian korkealla Martin laulettavaksi… Pantse fillaillee kitarallaan koko ajan helistellen. C-osassa (”Ja kun herään yöllä yksin…”) mukaan tulee lisää säröä kitaroiden muodossa. Periaatteessa jälleen hyvin simppeliä. Tässäkin biisissä kitaramelodiat ovat keskeinen osa biisiä: keikoilla monissa biiseissä kuullaan paljonkin improvisaatiota Torviselta ja Pantselta, mutta tässä biisissä intro, soolo ja fillit ovat aika vakioita.

Aiemmissa tämän levyn biiseissä oli jo puhetta, että ”Valkoisella kuplalla” Martin tekstit ovat sellaista runoutta, etteivät välttämättä tarvitsisi edes musiikkia tuekseen. Tässäkin laulussa teksti on huikea, ja jälleen hyvin ns. ”kansantajuisesti”. Kyse ei ole tässäkään biisissä siitä, että yrittäisi tehdä hankalia sanoja hankalaan melodiaan, vaan siitä, että osaa käyttää yksinkertaisia sanoja yksinkertaisen kauniisti laulettuna.

”Meillä on maailma ja tuulet sen / sinulle laulan ja sinä kuulet sen”. Ensimmäinen rivi tekee jälleen selväksi missä ollaan ja millainen tunnelma laulussa on. ”Ja kuitenkin lähelläsi tuskin uskallan hengittää / vaikka vuoksesi myrkkyä joisin, voisin karhuja kengittää”. Tämä on aika tuttu tilanne ja tunne kuulijasta riippumatta. ”Jackpot”-kokoelmaboxin kansilehdessä bändin pojat toteavat, että ”karhunkengitys voi olla riskaabelia puuhaa”.

”Joka päivä ja jokaikinen yö / sinua ajattelen / joka päivä ja jokaikinen yö / jonka sydämeni lyö”. Tässä on oikeastaan sellainen pätkä, joka erottaa Martin muutaman muun sanoittajan ohella nykytekstittäjistä. Asiaan pureutuvan tekstinpätkän ei tarvitse olla rakettitiedettä. Tässähän on, kuten ”Valkoisella kuplalla” ylipäätään, suomalainen mies aika aseista riisutussa tilassa. Yhdellä Youtube-videolla tästä biisistä oli osuva kommentti: ”Suomalaista miestä ei voi ymmärtää ilman Eppu Normaalia – eikä suomalaista naista voi ymmärtää mitenkään”.

”Maailma on kaunis / vaikka tiedä en / tiedätkö sinä / mitä tarvitsen”. Vähän sanoja, paljon pohdittavaa. Uskaltaisiko avata suunsa? ”Tunnen olevani lähelläsi / vaikka kaukana oisinkin / sen sinulle kertoisin / jos oisit minun, ehkä voisinkin”. Jälleen niitä tuttuja tunteita.

”Ja kun herään yöllä yksin nimeäsi huutaen / tiedän: mikään ei palaa ennalleen”. Tämä rivi hyppäsi korville jo yli kymmenen vuotta sitten, aivan ensi kuulemilla. Tämän kertojanhan pitää olla ihan hullu: ei tuollaista oikeassa elämässä tapahdu. Mutta vuodet vierii ja elämä opettaa: ai ei vai…

”Maailmassani / minne meen / mitä sillä / ilman sinua teen”. Eli eihän missään ole mitään järkeä, jos en saa ”sinua”. ”Jonain päivänä kamppaillen / pelkoni sokaisen / sydän rinnassa pamppaillen / tulen luoksesi, tokaisen:”. Jälleen loppuhuipennus, joka jättää lopun avoimeksi. Vielä jonain päivänä päädytään yhteen, vaikka se ei tapahtuisikaan juuri nyt tai huomenna…

Lopussa ikäänkuin vielä huudellaan rakkauden kohteen perään: ”joka päivä ja jokaikinen yö / joka päivä ja jokaikinen yö”

Tämäkin biisi oli pitkään ikäänkuin itsestäänselvyys. Levyltä kuunnellessa ja keikoilla kokiessa sen vain antoi soida eikä oikein perehtynyt siihen, mitä kaikkea kuoret pitivät sisällään. Oikeastaan vasta ”Mutala”-levyllä vuonna 2011 julkaistu akustinen versio avasi korvat tämän biisin suhteen. Varsinkin sen version kitarasoundit antoivat taas uuden sysäyksen kuunnella Eppuja ylipäätään. Sittemmin tästä on tullut yksi omista Eppu-keikkakohokohdista riippumatta siitä, onko versio ”Mutalan” hengessä akustinen vai perinteinen sähkökitaraversio, jossa nykyisin myös lavavalot ovat aika keskeisessä osassa yhdessä Pantsen delay-kitaran kanssa.


MUTTA IHMEISTÄ SUURIN (JOKA JÄI NÄKEMÄTTÄ)

Ihmeistä suurin on tietenkin selväpäinen näyttelijä. Laulun päähenkilö palaa maailmanmatkoiltaan ja kertoo näkemästään: kaikkea muuta suuressa maailmassa esiintyy, paitsi heitä.

Tässä on eppumainen huumorin pohjavire. Soitanto ja tuotanto ovat kuitenkin levyn mukaista priimaa, vaikka teksti onkin vaisuhko. Martin laulusuorituskin on jotenkin valju… Nasevaa riimittelyä teksti on täynnä, meinaten paikka paikoin jopa kompuroida omaan nokkeluutensa varsinkin biisin loppupuolella.

Maailmassa on polkuja, teitäkin
ja paljon ihmeitäkin
jos lähdet länteen
päädyt itään
siis älä ihmettele mitään


EIHÄN TÄMÄN NYT NÄIN PITÄNYT OLLA

Kiinnilyönnein käynnistyvä, tämän levyn asteikolla lähes rokkaava kappale. Yksinkertainen muutaman soinnun rokki, jossa perinteiset sukupuoliroolit on käännetty ylösalaisin: äidit vain rellestävät ja isät hoitavat perhettä.

Melodiassa on tässä jotain hitiltä kalskahtavaa. Särökitarat ja puhtaat soundit risteilevät hauskasti. Martti laulaa reteämmin kuin aiemmin tällä levyllä, aivan eri soundilla.

On sun varmasti paha olla
mutta turha on yrittää
ilman meitä hunningolla
selittää

Sillä vain isät lapsiaan rakastaa
äidit kaiken vain lakastaa
ei ne muista kukkia kastella
tarpeeksi rakastella
heti ovat oluella
kun kääntää pään

Sinusta silti öisin unta nään

Lopussa on kuitenkin perinteinen eppu-kierre. Soolokin on näppärä. Hieman enemmän hittiin päin kallellaan olevalla tekstillä tämä saattaisi hyvinkin olla tunnetumpikin laulu…


PAHA TAIKA

Albumin päättää sen ainoa Torvisen sävellys. Pahassa taiassa tunnelma on mystinen ja rakenne myös. Kertosäkeeseen lähtö, jossa kaksi Martin laulua menee päällekkäin, kuulostaa vielä nykyäänkin harvinaislaatuisen kehnosti miksatulta kohdalta Eppu-tuotannossa.

Tekstissä on selkeä tarina: poika lipeää tytön ja huilun kautta pahaan taikaan. Koen tämän eräänlaisena henkisenä jatko-osana vuotta aiemmin Kahdeksannella ihmeellä julkaistulle Läpivalaistu-laululle: tunnelmassa ja päähenkilöiden toimissa on jotain samaa.


Valkoinen kupla päätti Eppujen vuosien 1984-1986 hittilevytrilogian. Itse koen tämän levyn joka kerta myös eräänlaisena päätöksenä 80-luvun huolettomalle poprockille: muuntuuhan edellisen vuoden Kitara, taivas ja tähdet- sekä Vuonna ’85-hiteillä esillä ollut rock-riemu huomattavasti seesteisempään muotoon tällä levyllä.

Muutaman vuoden ja kuuntelun se vei, että tähän pääsi käsiksi. Nyt kun pääsi, niin harva levy kuulostaa näin tunnelmaan sopivalta näin tammi-helmikuisena talvi-iltana.


http://open.spotify.com/album/3XNFNh83UJU6392ILj0zq8